Suositut tekstit

lauantai 25. maaliskuuta 2006

For the record

Pelastin vanhan Plökin arkistoista motokseni seuraavan Tommi Perkola -sitaatin. Valitettavasti Tommin blogin arkistoista tämä pari vuotta sitten ilmestynyt kirjoitus ei löydy:

Minusta feministien vastenmielinen piirre on se, että koska he ajattelevat olevansa sorrettuja, he katsovat ettei heidän tarvitse itse olla tasapuolisia. Siis toisin sanoen kun koko maailma muka sortaa naisia, tasa-arvo saavutetaan naisten raivokkaalla omien etujen ajamisella.

Lopun asiasta on kirjoittanut Plöki. Sain tuossa vuodenvaihteesa kuulla erästäkin ylioppilaskunnan hallituslaista, jonka mukaan kun toinen maailmansota loppui, kaikki päättivät ruveta vihaamaan naisia kun vihollisista oli puutetta. Kylmää sotaa varmaan ei sitten ollutkaan.

Naisasiapuolella nuorten naisten fasistisen ja örseltävän pahuuden valittelun tasoinen vainoharha on niin tarkkaan kuin olen voinut havaita (tunnen paljon feministejä ja naistutkimusta lukeneita) aivan normaalia, mitä Plökissä osuvasti parodioidaankin.

Minusta ihminen joka ei tajua Plökin perusviestiä (siis osaa erottaa sitä vaikkei hyväksyisikään) öyhöttävän pinnan alta on uuslukutaidoton moukka ja saisi hävetä ja syyllistyä.

2 kommenttia:

  1. Olethan muuten suositellut sinulle tätä sarjakuvaa? Sen perusideassa (ja terapeuttisessa tarkoituksessa piirtäjälleen) on jotain samaa kuin blogissasi, vaikka toteutus on muutamista pikku seikoista johtuen toki hieman erilainen:
    http://www.marystreet.com/HH/

    VastaaPoista
  2. Hah-hah, on pakko tehdä Mikkelin kirjastoon tilauspyyntö noista sarjakuvista.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.