lauantai 8. marraskuuta 2014

Oman oksansa sahaajat

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 8. marraskuuta 2014)

Viikon uutissatoon kuuluu eräskin tarina Lieksasta, kaupungista, jossa maahanmuuttokriitikoiden jumaloiman mestarin tiedetään viime vaalien alla varta vasten käyneen yllyttämässä paikallisia silmittömään rasistiseen väkival...ei kun asialliseen maahanmuuttokriittisyyteen. Hugenbergiläisen johtoportaansa määräyksiä pelkurimaisen nöyrästi noudattaen lehtineekerimme eivät tietenkään uskaltaneet mainita sanallakaan tätä mahdollista syy-yhteyttä, vaan kertoivat uutisen ikään kuin irrallisena sattumuksena. Uutisessa oli joka tapauksessa kyse siitä, että perjantain ja lauantain vastaisena yönä ulkomaalaistaustaista taksikuskia oli ahdisteltu kahteen otteeseen. Ensimmäinen hankala asiakas oli uhkaillut kuljettajaa ja livistänyt maksamatta, toinen oli käynyt kuskiin käsiksi, haavoittanut häntä ja toki myös jättänyt maksamatta matkansa.
Maahanmuuttokriitikot jankkaavat netissä jankkaamasta päästyään, kuinka heillä – tai ”suomalaisilla” (tämä on koodinimi heidän kannattajilleen ja myötäilijöilleen) – ei ole mitään töissä käyviä maahanmuuttajia vastaan. Kuten ylläolevasta tapauksesta näkyy, tämä on surkea, mätä valhe, aivan kuten jokseenkin kaikki, mitä maahanmuuttokriitikko sanoo, on surkeaa, mätää valhetta. Mutta maahanmuuttokriitikkojen moraalinen kehitys ei tunnetusti ole vielä niin pitkällä, että he erottaisivat valheen totuudesta.
Me normaalit ihmiset opimme tämän eron noin kuusivuotiaina, mutta maahanmuuttokriitikkouteen kuuluu oleellisesti, että tälle tasolle ei vielä ole päästy eikä – mahdollisesti elimellisen aivovian vuoksi – koskaan tietysti päästäkään. Kansalliseepoksemme sanoja lainatakseni, maahanmuuttokriitikko ei kykene älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi. Siitä asiasta olisikin, heh, voitava keskustella, eikö useimpien maahanmuuttokriitikoiden oikea paikka olisi suljetussa laitoksessa lukon ja reikelin takana pamppukurin alaisina, kun kerran he ilmeisestikään eivät pysty elämään avoimessa yhteiskunnassa ihmisiksi vastuullisten aikuisten tapaan.
Tapauksessa on kuitenkin kyse muustakin kuin maahanmuuttokriitikoiden moraalisesta vähämielisyydestä. Maahanmuuttokriitikot ovat luoneet maahan turvattomuuden kulttuurin ja hävittäneet yhteiskuntarauhan julistamalla, että häiriköinti, uhkailu ja suoranainen mielivaltainen väkivalta ovat jonkinlaista ”vapautta”. Tämän reuhaamisen uhreiksi joutuu jo muitakin kuin maahanmuuttajia tai näiden ystäviä. Kuka tahansa on vaarassa. Viime kädessä myös maahanmuuttokriitikot itse.
Jo poliisikin on herännyt arvostelemaan kaikkea sitä laittomuuden ja yhteiskuntarauhattomuuden kulttuuria, jonka maahanmuuttokriitikot ovat luoneet Suomeen vuosikymmenen jatkuneella nettiterrorillaan, anteeksi, ”ilmaherruudellaan”. Kun väkivaltarikollisista maahanmuuttokriitikoista alettiin pari viikkoa sitten – tietenkin kyynisten lehtineekerien lietsoman moraalisen paniikin vaikutuksesta – koota ”vapaaehtoiskaarteja” (lue: aikuisten miesten rikolliskoplia) ahdistelemaan tummaihoisia nuoria, poliisi ymmärsi jo varoittaa, että tällaisesta voi syntyä paljon pahempia jengiongelmia kuin jo rautoihin pannuista nuorisohuligaaneista.
Myös Itä-Suomessa, siellä viheliäisen raukoilla rajoilla, missä sijaitsee tuo eläimellisellä raakamaisuudella maineensa hankkinut Lieksa, on poliisilaitosta myöten huolestuttu netin raaistumisesta. Hiljattain Pohjois-Karjalan poliisin sivuilla suosittuja pakinoita kirjoitteleva nimimerkkiPoliisilakimies Pena puuttui nettifoorumien keskustelukulttuuriin Rautavaaran perhetragedian tiimoilta. Kuten uutisia seuranneet muistavat, siellä lapsia autossaan kuljettanut äiti syöksyi perheen isää kuljettanutta linja-autoa päin, jolloin sekä äiti että lapset saivat surmansa. Tällaisia niin sanottuja laajennettuja itsemurhia on Suomessa esiintynyt aiemminkin, toisinaan jopa niin usein, että niitä on ollut aiheellista kulttuuripiirteenä verrata muslimimaiden kunniamurhiin.
Poliisilakimies Penan huomiot ovat sen verran tärkeitä ja kommentoimisen arvoisia, että otan ne puheeksi tässäkin (puhumattakaan siitä, että hänen viittauksensa korpimaisemaa halkovaan kantatiehen kuulostaa kodikkaalta ja tuo lapsuuden maisemat mieleen). Pena muistuttaa, että Rautavaaran tapahtumien repostelu osallisten yksityisasioita myöten saattaa olla laitonta, koska se voi täyttää kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön. Tämän lisäksi hän – hyvällä maulla, jollaiseen meikäläisellä ei maltti riittäisi – vihjaisee verhotusti maahanmuuttokriitikoiden osuuteen nettiärhentelyn raaistumisessa: Jos näillä nimimerkeillä olisi valta jakaa oikeutta, Suomessa olisivat varmaan julkiset kivitystuomiot ilman enempiä tutkintoja yhtä yleisiä kuin ne jossain päin maailmaa yhä edelleen ovat. Joita nämä samat nimimerkit sitten toisaalla paheksuvat ja kauhistelevat.
Vain poliisilakimies Pena uskaltaa sanoa ääneen sen itsestäänselvyyden, että tällainen yksityishenkilöiden asioiden nuuskiminen ja reposteleminen sosiaalisessa mediassa on yleistynyt maahanmuuttokriittisen hillumisen seurauksena – että kivitystuomioiden paheksujat ja vieraiden ihmisten yksityisasioiden repostelijat ovat samaa porukkaa. Lehtineekerit eivät uskalla, koska pelkäävät – sinänsä aiheesta – saavansa potkut herra Hugenbergiltä.
Me täällä Paljastetussa emme aina ole kohdelleet Suomen poliisia silkkihansikkain, joten on syytä todeta, että poliisilakimies Pena, kuka hän sitten onkin, on suureksi kunniaksi Pohjois-Karjalan poliisille. Ja näyttää siltä, että poliisissa on muutakin fiksua porukkaa, joka on oivaltanut äärioikeiston häiriköinnin ja nettiterrorin olevan koko yhteiskuntarauhalle vahingoksi. Toivoa sopii, että poliisi laajemminkin huomaisi natsiterrorismin haitallisuuden.
Kuten kirjoituksiani seuranneet tietävät, olen jo pitkään ollut sillä kannalla, että maahanmuuttokritiikki ja muu natsihilluminen ei nykyisellään ole vilpittömästi isänmaallisten, mutta liiallisuuksiin hairahtuneiden ihmisten toimintaa, vaan että sitä ohjataan ulkomailta ja että siinä on kyse Suomen ja suomalaisten edun tahallisesta vahingoittamisesta. Tästä paras merkki on se, että ymmärtämällä ja myötäilemällä radikaalia äärioikeistoa perussuomalaisten sisusiipi on alkanut toimia omankin etunsa vastaisesti – kaivaa maata omienkin jalkojensa alta.
Niin, kuvitelkaas: jopa äärioikeistopersu tarvitsee hengissä pysyäkseen yhteiskuntarauhaa. Yhteiskuntarauha tarkoittaa sitä että epämääräiset pyssyjoukkiot eivät tuosta vaan kävele kadulta sisään ja ammu sarjaa suoliin, tai muina miehinä rupea puukottelemaan. Persut ovat koettaneet esittää asian niin, että heitä uhkaa jokin vasemmistoterrorismi, jolloin he tietysti ovat leimanneet kaikki vainoamansa toista mieltä olevat äärivasemmistolaisiksi. Todellisuudessa persuja uhkaa juuri se sama äärioikeistojengi, joka hyökkäilee kirjaesittelyihin ja homoparaateihin. Yllättävääkö? Ei sentään.
Persut ovat aiemmin innokkaina jättäneet jäsenhakemuksia ns. ruotsinatsien eli Suomen Vastarintaliikkeen palautelokeroon, ja kun tästä on kantautunut tietoa puolueen päättäville tahoille, siellä on suhtauduttu asiaan ymmärtäväisesti, ellei peräti rohkaisevasti. Kaikenlaiset hörhöt ja ihmisvihamieliset äärioikeistojärjestöt, rikollisjengeistä puhumattakaan, ovat näet heikäläisten mielestä isänmaallisia ja siksi kannattamisen arvoisia. Sitä vastoin vasemmisto, joka Suomessa on perinteisesti ollut äärisiipiään myöten aika kilttiä, lainkuuliaista ja pasifistista porukkaa, on persuille absoluuttisen paha vihollinen.
Suomen Vastarintaliike ei kuitenkaan suhtaudu yhtä myötämielisesti persuihin kuin persut siihen. Päin vastoin. Liike on lähtökohtaisesti demokratian ja parlamentarismin vastainen. Juuri sellaisille ryhmittymille on äärimmäisen tärkeää vartioida ankarasti oman porukan rajaa maltillisuuteen päin ja selittää jatkuvasti kannattajilleen ja tukijoilleen, miksi sitä yhden pykälän verran vähemmän radikaalia porukkaa – eli tässä tapauksessa persuja – pitää välttää, vihata ja vastustaa. Taistolaistenkin suurin vihollinen oli silloin ennen vanhaan kommunistipuolueen enemmistö, ja Perustuslaillisen Oikeistopuolueen äänenkannattaja Express hyökkäili raivoisimmin Kokoomusta vastaan.
Vastarintaliike perustaa tietysti maailmankuvansa vanhan koulukunnan juutalaisvihaan. Sen maailmankuva pohjautuu kuvitelmaan juutalaisesta salaliitosta maailman kohtaloiden päättäjänä ja säätäjänä. Sen mielestä parlamentarismin hyväksyminen on yhteistyötä kansainvälisen juutalaisuuden kanssa. Toisin sanoen se leimaa persut juutalaisten ohjaamiksi pettureiksi. Ja koska Vastarintaliike, tai sen vaiheilla palloilevat nuoret sällit, on jo osoittanut kykenevänsä käytännön terroritekoihin, pelkäisin persuna enemmän Vastarintaliikettä kuin kuviteltua vasemmistoterrorismia.
Vastarintaliikkeellä on sen verran perusteita juutalaiskuvitelmilleen, että useampi kuin yksi perussuomalainen muslimivihaaja on koettanut selitellä rasismiaan juutalaisystävyydellä ja Israel-mielisyydellä. Lisäksi perussuomalaisissa tietysti on oma kiintiönsä niitä kiihkouskovaisia, joille Israel ja juutalaisuus ovat arvostelun yläpuolella kuten Jumala ja Jeesus konsanaan.
Jo nyt Vastarintaliike kiusoittelee esimerkiksi Facebook-yhteisösivuillaan yksittäisiä perussuomalaisia ”juutalaisten yhteistoimintamiehiä” piirrellen heidän otsaansa keltaisia daavidintähtiä – kyseessä ovat sellaiset tyypit, jotka ovat avoimesti puhuneet Israelin puolesta. Mieleen tulee ihan se, miten omat yksityisasiani ovat olleet vuosia Hommalla kiihkeän repostelun kohteena. Minun tulisi lähes sääli sitä nuorta perussuomalaista, joka tällaisen uhkailun ja vihjailun kohteeksi joutuu, ellen olisi vuosien terrorin, solvausten ja uhkailujen tuloksena olisi menettänyt kaiken kykyni tuntea persuja, hompansseja, maahanmuuttokriitikoita ja koko tuota roistolaumaa kohtaan mitään muita tunteita kuin inhoa ja vahingoniloa.
Vastarintaliike on aiemmin terrorisoinut kirjastovieraita puukottamalla – tämän tapauksen yhteydessä persut antoivat vastarintapojille kokeneemman neuvoja siitä, kuinka poliittiset puukotusmurhat tehdään oikein: soluttautumalla väkijoukkoon ”muina miehinä” ja aloittamalla verilöyly vasta sitten. Vastarintaliike on myös terrorisoinut Pride-marssia kyynelkaasulla. Kyynelkaasu mielletään yleensä vaarattomaksi aineeksi, vaikka se voi olla allergikoille tappavaakin; mutta puukko on surma-ase ja puukkohyökkäys tarkoittaa tietoisen hengenvaaran aiheuttamista.
Seuraavana vastarintaliikkeen keinovalikoimassa on ilmeisesti ampuma-aseiden käyttö ja oikeat murhat, koska kehityslinja on kiusanteosta (kyynelkaasu) tappaviin aseisiin (puukot). Toinen kehityslinja on yleisluontoisesta vihollisista (homot ja heidän läheisensä) aktiiviseksi aatteelliseksi vastapuoleksi miellettyihin (vasemmistolaisiksi ymmärretyt henkilöt, jotka ovat tehneet kirjan äärioikeistolaisista). Vaaravyöhykkeessä ovat siis yhä spesifimmät ja tarkemmin määritellyt ideologiset vastustajat – kuten perussuomalaiset tai ”juutalaismyönteisiksi” mielletyt maahanmuuttokriitikot ja muslimivihaajat.
Suhde juutalaisuuteen ja Israeliin on toki ollut aina yksi keskeisiä maahanmuuttokriittistä alakulttuuria jakavista tekijöistä. Esimerkiksi Hommalla tämä keskustelunaihe on nykyisin kielletty (vaikka hompanssit jatkuvasti julistavat fooruminsa ”rajatonta sananvapautta”), koska foorumin juutalaisvihaajaosasto ei muuten osannut olla kiusoittelematta niitä foorumilaisia, jotka ovat juutalaisia (tiedän ainakin yhden) tai joita juutalaisvihaajat pitävät juutalaisina (sairaalloiselle antisemiitille kaikki juutalaisten puolustelijat ovat salajuutalaisia).
Suomessa ei ole kovin syvälle juurtunutta juutalaisvastaisuutta; poliittisesti viisaimmat äärioikeistolaiset tietävät hyvin, että äärioikeiston leimautuminen antisemiittiseksi veisi siltä ainakin yhden tärkeän tukijaryhmän eli äärikristilliset piirit. Poliittinen viisaus ei kuitenkaan ole ollut äärioikeistolaisten keskuudessa kovin yleinen saati arvostettu piirre. Sitä paitsi nykyinen äärioikeistomme on paljon suuremmassa määrin ulkomaisen propagandan lumoissa kuin aikaisemmat äärioikeistoaallot, jotka olivat paljon lujemmin kiinni kotimaisessa isänmaallisuusperinteessä.
Ulkomailla antisemitismi on paljon oleellisempi osa äärioikeistolaisuutta ja sillä on syvät juuret. Kun äärioikeistolaisuutta nyt suurella volyymilla tuodaan Suomeen, aatehistorian pitkä vipuvarsi kääntää nyt yhä suurempia osia suomalaisista fasisteista myös antisemiiteiksi. Loppujen lopuksihan äärioikeistolaisilla on ensin viha, jolle sitten etsitään kohdetta, ja he tarttuvat ahnaasti mihin tahansa objektiin, jonka propaganda heille taritsee. Jos sellaiseksi tyrkytetään juutalaista, äärioikeistolainen hotkaisee annetun herkkupalan hyvällä halulla.
Menossa olevan äärioikeistoaaltomme nousun takana on hyvä koossapitokuri poliittisine piiskureineen ja ohjaajineen – ts. Homman moderaattoreineen, jotka pyrkivät ohjaamaan keskustelua yhteisiin intresseihin, pois mielipiteitä jakavista kysymyksistä, kuten juutalaisista ja Israelista. Esimerkiksi Kärkkäisen konsernin rahoituksella Suomessa intensiivisesti levitetty antisemitismi on kuitenkin ilmeisesti luonut maahan uuden suuren juutalaisvihaajafalangin, jonka keskuudesta Suomen Vastarintaliikkeen väki ilmeisesti rekrytoituu.
Tälle falangille juutalaisviha on niin keskeinen osa äärioikeistolaista aatetta, että se ei enää kuuntele toisia äärioikeistolaisia, kun he pyytävät falangia olemaan poliittisen viisauden ja aatteen valtavirtakaupiteltavuuden nimissä hiljaa ”juutalaisten salaliitosta”. Päin vastoin, falangi reagoi niin, että se muu porukka haluaa kieltää aatteen keskeisen sisällön, eikä falangi tietenkään kykene keksimään tälle muuta selitystä kuin aatteenpetturuuden. Ja aatteenpetturuuden selittää tietysti vain se, että falangin ulkopuolinen äärioikeisto on ”juutalaisten salaliiton” talutusnuorassa.
Päätellen Vastarintaliikkeen viimeaikaisista ulostuloista olemme tulossa vaiheeseen, jossa tämä usko juutalaissalaliittoon on muodostumassa merkittäväksi vedenjakajaksi äärioikeiston sisällä. Koska Vastarintaliike on osoittautunut sekä juutalaisvihaperustaiseksi että aseidenkäyttöhaluiseksi ryhmittymäksi, se saattaa käyttää väkivaltaa ja aseita perussuomalaisia ”juutalaisten ystäviä” vastaan. Ja koska perussuomalaisten ja juutalaisvihaajanatsien raja ei vielä ole selvä, Vastarintaliikkeen pojat saattavat hyvinkin ”muina miehinä” soluttautua perussuomalaisten tilaisuuksiin puukko tai ase paidan alla järjestysmiesten hyväksyessä heidät omiksi ja ”meikäläisiksi”..
En tietenkään pidä tällaista toivottavana. Mutta sen jälkeen kun perussuomalaiset ovat muka huumorimielessä antaneet Vastarintaliikkeelle ohjeita terrori-iskujen oikeasta suorittamisesta, siinä olisi jonkinlaista karman lain makua, jos vastuuttomat, yhteiskuntarauhaa repivät puheet osuisivat omaan nilkkaan.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Venäjän ystävät, keitä he ovat?

(julkaistu alkujaan Paljastetun blogissa 3. marraskuuta 2014)

Venäjän ”ystävät”, keitä he ovat?


Tervepä terve taas täältä Paljastetun ulkomaantoimituksesta. Venäjä valmistautuu jälleen lavastamaan vähän kansantahtoa valtaamilleen alueille, aivan kuten se Stalinin johdolla ja toisella brändillä teki Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolan entisillä itäalueilla toisen maailmansodan alkuvaiheissa. Vaalifarssia ”tarkkailemassa” on joukko Venäjän ystäviä lännestä. Keitä he ovat? Tutkiva tietää. Sieltä on bongattu seuraavanlaisten ryhmien akkreditoidut edustajat. Kaikki ovat saapuneet Ukrainan alueelle laittomasti, itärajan kautta.


  • Ataka eli Hyökkäys on bulgarialainen fasistipuolue. Puoluetta on luonnehdittu niin äärioikeistolaiseksi kuin äärivasemmistolaiseksikin. Koska ollaan Bulgariassa, jossa vallitsi kommunistiaikoina jopa sen viiteryhmän keskitasoon verrattuna äärimmäisen tiukka ja säälimätön diktatuuri, on selvää että vanhaan paluuta haluavan taantumuspuolueen on käytännössä haluttava paluuta kommunismiin. Muutenkin puolue vaikuttaa joltain ylivedetyltä venäläisen äärinationalismin parodialta juutalaisvastaisuuksineen, romanivastaisuuksineen, vapaamuurarivastaisuuksineen, turkkilaisvastaisuuksineen ja muslimivastaisuuksineen. Vihollislistalla ovat ilman muuta myös EU ja kansainvälinen kapitalismi. Atakan porukoissa näitä tietysti vanhalla rutiinilla pidetään juutalaisten juonena, kuinkas muuten. Siteet ortodoksiseen kirkkoon ovat luonnollisesti vahvat (tämä on osa sitä tahatonta venäläisparodiaa). Atakalla on kohtuullisen iso parlamenttiryhmä, mutta mitenkään kiistattoman menestyksekäs se ei ole – viime vaaleissa se tippui EU-parlamentista. Se ei ole Bulgarian ainoa nationalistinen äärioikeistopuolue, mutta perinteikkäämpi ja aatteellisempi kilpailija VMRO ei ole pärjännyt vaaleissa ollenkaan. (VMRO:n nimi on lyhennetty ”Sisäistä vallankumousjärjestöä” tarkoittavista bulgarian tai makedonian kielen sanoista: alkujaan Makedoniassa toimi tämän niminen panbulgarialainen taistelujärjestö, jonka tarkoituksena oli liittää Makedonia Bulgarian osaksi. Se ei onnistunut, mutta tuolla kirjainlyhenteellä on sen verran symbolista hohdetta, että nationalistit niin Bulgariassa kuin Makedoniassa käyttävät sitä puolueensa nimenä.)
  • Forza Italia – tämähän on se Berlusconin pulju. Forza Italia oli muutaman vuoden talviteloilla kun Berlusconi perusti sen tilalle uuden järjestön, mutta nyt vanha on palannut kuvioihin. Kuten varmaan kaikki muistavat, Forza Italia ei ole oikeistoradikaali, vaan pikemminkin epäpoliittisella tavalla populistinen ”viihdettä ja seksiä kaikille ja sitä jälkimmäistä varsinkin meidän Silviolle” -puolue. Talviteloilta palattuaan Forza Italia on ottanut aiempaa liberaalimman linjan. Esimerkiksi homoliittojen kannattaminen on Forza Italian piirissä sallittua. Venäjä-myönteisyys perustunee ajatukseen, että Silvio on kyllin kova kauppamies tekemään bisnestä vaikka Putinin kanssa.
  • Jobbik Magyarországért Mozgalom. Jobbik tarkoittaa kahdesta vaihtoehdosta parempaa, Magyarország on Unkari, -ért on kausaalifinaalisijan pääte, joka siis tarkoittaa 'varten', ja Mozgalom on yhteiskunnallinen tai poliittinen liike. Puolueen nimi tarkoittaa suomeksi ”Liike paremman Unkarin puolesta”. Tämän surullisen kuuluisan äärioikeistopuolueen ohjelma on EU-vastainen, juutalaisvastainen, kapitalismivastainen ja suomalaisvastainen. Aivan: suomalaisvastainen. Puolueen piirissä näet uskotaan unkarilaisten olevan turkkilaiskansojen kielisukulaisia ja teoria suomen ja unkarin kielten sukulaisuudesta tyrmätään ”kommunismina”. Puolueen ”kansallissosialistinen” linja kyllä viittaa siihen, että sen kannatus perustuu pitkälti neuvostoaikojen nostalgiaan (mutta kyllähän persutkin täällä meillä haikailevat takaisin YYA-aikoihin). Jobbik vaatii myös unkarilaisten vähemmistöjen asuttamien alueiden irrottamista naapurimaista ja liittämistä Unkariin.
  • KKE on virkistävänä vaihteluna tälle muulle porukalle ihka aito kommunistipuolue, Kommounistiko Komma Elladas eli Kreikan kommunistipuolue. [Myös Kultainen aamukusi, ei kun Kultainen aamunkoi, on nykytietojen valossa Venäjän halukas käsikassara, mutta Krimin kansanäänestystä valvomassa se ei ilmeisesti ollut mukana.] Kreikan suositumpi laitavasemmistopuolue Syriza eli Synaspismos Rizospastikis Aristeras (Radikaalivasemmistolainen koalitio) ei ole sama puolue kuin KKE, vaikka venäläismielisyys ja lattea USA-kriittisyys ovat tietysti kreikkalaisessa politiikassa niin valtavirtaisia ilmiöitä, että molempia luulisi piisaavan myös Syrizan piirissä. Kreikan kommunistit ovat maan perinteikkäin vasemmistopuolue. Näyttäisi vähän siltä, että kommunistit ottivat maassa sen aseman, joka moniaalla muualla oli sosiaalidemokraattisilla työväenpuolueilla, koska Kreikan poliittiset olot olivat niin kärjistyneet kuin olivat. Itse asiassa KKE aloitti uransa sosialistisen työväenpuolueen nimellä ja siirtyi vasta vähän myöhemmin kommunistipuolueeksi – mahdollisesti pikemminkin raa'asta valtapoliittisesta harkinnasta kuin aatteellisista syistä. Toisen maailmansodan aikana Kreikan kommunistit organisoivat vastarintaliikkeen saksalaismiehittäjien päänmenoksi: kommunistijohtoiseen vastarintaliikkeeseen liittyi tuolloin myös paljon Kreikan armeijan upseereja. Toisen maailmansodan lopussa tämän vastarintaliikkeen ja Englannin tukeman Kreikan porvarillisen hallituksen välille syttyi sisällissota, joka jätti jälkeensä monenlaista katkeruutta ja poliittista leppymättömyyttä; sen tunnetuin seuraus oli Kreikan sotilasjuntta-aika 1960-70-luvun vaihteessa. Suhde Neuvostoliittoon sai KKE:n jo juntan aikana hajoamaan ”sisäiseen” (neuvostokriittiseen) ja ”ulkoiseen” (neuvostomyönteiseen) siipeen; ”sisäinen” KKE on sittemmin siirtynyt muihin vasemmistoliikkeisiin (aiempi Synaspismos ja nykyinen Syriza). Nykyinen KKE lienee ennen kaikkea ”ulkoisen” liikkeen perillinen. Tämä selittää myös sen halua toimia Venäjän kanssa yhteistyössä.
  • LDPR. Tämä on venäläinen puolue, ja lyhenne tulee sen vanhasta pellenimestä Liberal'no-Demokratitšeskaja Partija Rossii, eli Venäjän liberaalidemokraattinen puolue. Nykyään se käyttää lyhennettä avaamattomana, ja sen virallinen nimi on vain ”Poliittinen puolue LDPR”. Muistamme tämän puolueen jo parin vuosikymmenen takaa Suomen itsenäisyyden kyseenalaistajana. Puoluetta johti siihen aikaan sama tyyppi kuin nytkin eli räyhäri ja törkypopulisti Vladimir Žirinovski. Puolueen linjakin on suurin piirtein entinen, eli tavoitteena on Venäjän palauttaminen suurvallaksi ”luonnollisissa rajoissaan”. Mehän tiedämme hyvin, mitä se sellainen tarkoittaa. Puolue esittää mielellään sorrettua oppositiopuoluetta retoriikassaan, mutta käytännössä se on Putinin nöyrä sylikoira.
  • PCN – Parti communautaire national-européen. Tämä on ranskankielinen belgialainen puolue, jota johtaa entinen FANE-puolueen aktiivi Luc Michel. (FANE, Fédération d'action nationale et européenne, oli kuusikymmenluvulla Ranskassa perustettu organisaatio, joka oli vanhan koulukunnan juutalaisvastaisuuksineen häpeämättömän avoimesti natsistinen; sen taustalla oli Ranskan Algerian-sodan innoittama äärioikeistoaalto, johon liittynyt terrorismi puolestaan inspiroi Frederick Forsythia kirjoittamaan klassikkojännärinsä Shakaali.) PCN on entisten maolaisten ja entisten uusnatsien yhteispulju. Se ei korosta varsinaista rasismia aatteessaan, vaan pyrkii ennen kaikkea totalitaariseen, koko Euroopan kattavaan diktatuuriin – sitä onkin luonnehdittu kansallisbolševistiseksi järjestöksi. Juutalaisvastaisuus lienee mukana kapitalismikritiikiksi seliteltynä, jotta se kelpaisi vanhoille kommunisteillekin. Yhteistyösuhteita on ollut esimerkiksi arabimaailman diktaattoreihin, mutta myös Vlaams Belangiin.
  • Pokret za Srbiju tarkoittaa ”Liike Serbian puolesta”. Se tuntuu olevan erään Vladimir Kršljaninin oma pulju. Kršljanin on Anton Šehovtsovin blogin mukaan äärioikeistolainen, mutta toisaalta esiintyy netissä lähinnä Natoa hysteerisesti vihaavien läntisten äärivasemmistopuljujen sivuilla huutamassa, kuinka Yhdysvallat ja länsi ”sortavat ja miehittävät” Serbiaa. Muuten Kršljanin ja hänen liikkeensä ovat niin marginaalinen ilmiö, että edes Wikipedia ei vaivaudu noteeraamaan kumpaakaan.
  • Rassemblement bleu Marine on Marine Le Penin vanhasta puolueesta ja samanhenkisistä pikkupuolueista koottu ryhmittymä. Kaikki RBM:n aktiivit eivät ole leimallisesti äärioikeistolaisia; Marine Le Pen on viime aikoina profiloitunut vahvasti venäläisten ystävänä, ja tämä kokoomaryhmä lieneekin enemmän venäläismielisen kuin kansalliskonservatiivisen oikeiston järjestö.
  • REKOS. Lyhenne tulee reformikonservatiiveista (Die Reformkonservativen). Tämä on niitä itävaltalaisia äärioikeistopuolueita, jotka irtautuivat Jörg Haiderin poliittisesta imperiumista sen jälkeen kun suuri johtaja itse oli homoklubilta palaillessaan ajanut kuolonkolarin kännipäissään nopeusrajoituksia rikkoen. Haider tuli kansainvälisesti tunnetuksi muslimivastaisuuden julistajana, mutta aloitti lietsomalla vihaa kotimaista vähemmistöä (Kärntenin maakunnan sloveeneja) vastaan. Mitä tulee REKOSiin, se on käytännössä johtajansa Ewald Stadlerin henkilökohtainen valitsijayhdistys.
  • Slovenský zväz protifašistických bojovnikov eli Slovakian fasisminvastaisten taistelijoiden liitto (kyllä vain, ”slovakialainen” on slovakiksi slovenský, eli minä en tässä suinkaan sekoita Slovakiaa Sloveniaan). Järjestöstä on vaikeaa löytää sellaista informaatiota, joka ei olisi a) slovakiksi ja b) sen omien sivustojen propagandaa. Slovakian puolustusministeriöön sillä ainakin on läheiset yhteydet. Joka tapauksessa se on sotaveteraanijärjestö, jonka voinee odottaa olevan eetokseltaan aika lähellä vanhaa kommunistivaltaa.
  • Srpska napredna stranka tarkoittaa Serbian edistyksellistä puoluetta. Se on valtavirtaisin Itä-Ukrainan äänestystä seuraavista puolueista – ainakin sen johtaja Aleksandar Vučić on tällä hetkellä Serbian pääministeri. Se ei myöskään ole mikään varsinainen tapponationalistipuolue, vaan Eurooppa-myönteinen konservatiiviryhmittymä. Puheenjohtaja Vučićilla on kuitenkin entisyyttä kaikkein raaimpien serbialaisten kansallismielisten puolueessa, ja hänen tiedotusministerikaudellaan vuonna 1999 Serbiassa murhattiin hallituksen linjaa kritisoinut journalisti. Viime aikoina puheenjohtaja on koettanut kovasti pestä itseään puhtaaksi vanhoista synneistä ilmeisesti osana Serbian eurokelpoistuskampanjaa.
  • Vlaams Belang. Tämä aiemmin Vlaams Blokin nimellä tunnettu ryhmittymä on Belgian flaaminkielisen alueen vanha äärioikeistopuolue. Puolue on nimenvaihdon jälkeen kovasti kokenut selitellä aiempaa rasismiaan parhain päin, mutta edelleenkin sieltä on kuulunut tavallisen tyylisiä möläytyksiä siitä, kuinka natsismi ei oikeastaan ollutkaan niin paha juttu tms.
  • Zuerst! Tämä ei ole poliittinen ryhmä, vaan saksalainen muutama vuosi sitten perustettu uutislehti, jonka taustalla on kansalliskonservatiivisina oikeistolaisina tunnettuja toimijoita, kuten kustantaja Dietmar Munier. Munier osti aiemmin kustantamolleen Nation und Europa -nimisen kuukausilehden, joka oli ollut Saksan äärioikeiston tärkein teoreettinen ja strateginen pohdiskelufoorumi. Zuerst-lehti on ilmeisesti Munierin yritys luoda Nation und Europan tilalle valtavirrassa hyväksyttävä lehti. Zuerst on toistaiseksi onnistunut pysyttelemään lain paremmalla puolella, mutta sisällöltään se on aika tavanomaista äärioikeistolaista roskaa, jota puolustellaan yhtä tavanomaisilla iskulauseilla poliittisen korrektiuden rohkeasta kyseenalaistamisesta.

Yksi toki on joukosta poissa: meidän Bäckman. Hänen luulisi myös olevan menossa valvomaan, että itäukrainalaisten leikkivaltioiden vaaleissa äänestetään 120-prosenttisesti Venäjän ohjeiden mukaan. Mutta näyttää siltä, että Johan-ressu ei ole kyllin tärkeä tyyppi näkyäkseen seuraamillani kansainvälisillä uutissivustoilla. Häh hää.



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Homofantasioiden sijasta

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 2. marraskuuta 2014)

Hiljattain eräällä nettifoorumilla väitettiin, että Paljastetun blogi olisi täynnä homopornoa ja homoseksuaalisia fantasioita. Väitteen takana on varmaankin monivuotinen ihailijamme, sekä valta- että virtsameriä kovassa laitamyötäisessä ja hiiohoihengessä purjehtinut seilori, jonka intohimona on suomalaisten naisten suojeleminen muslimeilta. Tätä intohimoaan hän on kuulemma toteuttanut järskäyttämällä vaimoltaan käsivarren riksis-räksis irtipoikki. Meininkinä oli varmaankin särkeä pirstoiksi suomalaiset naiset ihan kotimaisin voimin, jotteivät muslimismiehille enää kelpaisi. Tuomioistuin ei kuitenkaan määrännyt hänelle tästä ehdotonta vankeustuomiota. Suomessa nimittäin hyysätään rikollisia – tämän viisaudenhan olemme monta monituista kertaa Hommaltakin lukeneet. Kyseinen isänmaan ystävä ja islamisaation vastustaja on ymmärtääkseni toiminut aikansa myös persuissa, mutta kukapa ei.

Maahanmuuttokriitikoiden riveissä on tunnetusti paljon itsensä kieltäviä homoseksuaaleja, joten Hommalta epäilemättä rynnättiin sankoin joukoin, laumoin laajin tätä blogia lukemaan kiihottavan seksiviihteen toivossa. Valitettavasti minun on ilmoitettava, että mitään homopornojuttuja ei täällä ole tarjolla. Me käsittelemme vain kuivia yhteiskunnallisia ja moraalisia aiheita, ja vieläpä ihan vakavissamme. Me emme siis toimi kuten Homma, joka on käsittelevinään yhteiskunnallisia aiheita, mutta joka tosiasiassa käyttää niitä tekosyynä piehtaroida sadomasokistisissa fantasioissa.

Niin että sitä homoseksiä ei täältä löydy senkään vertaa kuin Hommalta. Tosin eräs lukijoistamme kehotti meitä sinun kohderyhmäsi mieliksi tälläämään Goatse-kuvan etusivulle ja Tubgirlin palautepainikkeen taakse, mutta idean kiistämättömästä huumoriarvosta huolimatta taidamme jättää ehdotuksen toteuttamatta. Goatsiaanisella aikakaudellamme löydät nämä kuvat varmasti mistä vain päin nettiä, kun hompanssihormonisi vetävät niitä katsomaan.

Se siitä ja nyt vakaviin asioihin.

Reportaasi Ruotsi-natseista

Hiljattain ilmestyi Suvi Auvisen reportaasi poliisin suhteesta siihen kaikkein kovimmin äärioikeistolaiseen ryhmään eli Suomen Vastarintaliikkeeseen. En suinkaan pidä reportaasia kaikilta osin onnistuneena, mutta koska äärioikeistosta ei juuri kriittisesti kirjoitella hugenbergilaisissa valtamedioissamme, kaikki asiaa koskeva journalismi ansaitsee kommenttinsa.

Auvinen mainitsee Vastarintaliikettä kutsuttavan Suomessa muun muassa Ruotsi-natseiksi. Ruotsi-etuliite johtuu siitä, että Vastarintaliike on täysin riippuvainen ruotsalaisista esikuvista niin ideologian kuin menettelytapojen osalta. Vastarintaliikkeen nettisivujen aatteelliset artikkelit on kääntänyt englannista tai ruotsista suomeksi joku, jonka käsissä ei suomenkielinen kirja ole kauaa ehtinyt kulua: tästä todistaa esimerkiksi täysin tarpeeton vierassana reaktionaarinen. Suomeksi on tapana puhua taantumuksellisesta.

Samanlainen hauska väännös oli partisaaninen. Sitä eräs protohominidi, anteeksi, protohompanssi käytteli vuosia sitten Usenetissä taikasanana mollatakseen kaikkia sellaisia tietolähteitä, jotka eivät tukeneet hänen rasistisia kuvitelmiaan. Englannin kielen partisan on oikeaksi suomeksi ”puolueellinen”, tämä siis tiedoksi siltä varalta että joku pikku hompanssipoikuli asiaa ihmettelee mutta on liian laiska, tyhmä, yhteiskunnalle hyödytön ja alkoholisoitunut – sanalla sanoen: liian hompanssi – tarkistamaan itse asiaa sanakirjasta.

Suomalainen kulttuuri – pelkkä tekosyy

Mutta kuten olen ennenkin todennut, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat näille ”nationalisteille” ainoastaan tekosyy. Vastarintaliikkeen ja sen ruotsalaisten käskijöiden mielestä Pohjoismaista tulee muodostaa yksi yhtenäinen natsivaltio. Koettakaahan arvata, miten suomen kielelle kävisi siinä valtiossa. Toki aina vahvemman puolelle asettuvat maahanmuuttokriitikot olisivat siinä systeemissä varmasti kesyä poikaa venskaa veisaamaan. Ei heillä sinänsä olisi mitään pakkoruotsia vastaan, jos sen asiaa ajettaisiin armottomasti käärme pyssyssä ja revolveria ohimolle painaen. Tämänhän he ovat todistaneet Singapore-intoilullaan. Heillä ei olisi mitään väestönvaihtoa, massiivista maahanmuuttoa, kantaväestön jyräämistä eikä ankarien lakien turvaamaa pakkomonikulttuuriakaan vastaan, jos kaikki tämä pantaisiin toimeksi singaporelaistyyppisin autoritaarisin keinoin.

On itse asiassa kuvaavaa, että Suomalaisuuden liitto – nykyään täysin äärioikeistolainen mamukriitikkopulju – on juuri päättänyt luopua Suomen yksikielistämissuunnitelmastaan. Tämän voi tulkita niin, että valtavirran maahanmuuttokriitikot ovat rukkaamassa linjaansa lähemmäksi ”Ruotsi-natsien” ideologista emäjärjestöä yhteistyön toivossa. Kun pikkusormi on annettu, on helppo antaa koko käsi sitten kun yhteispohjoismainen fasistiutopia nousee. Silloin Suomalaisuuden liiton vanha ohjelma yksikielisestä Suomesta kääntyy päälaelleen ja suomesta tulee uudessa valtiossa paha epäarjalainen kieli. Suomenkielinen kirjallisuus Hannu Salamoineen ja muine kommunisteineen lentää roviolle, ja tilalle tarjotaan epäilemättä vanhan kunnon Bertel Gripenbergin teosta En dröm om Folkviljan.

Historiatieteen marginalisoitumisesta

Suvi Auvinen on tietysti raijannut ensimmäiseksi haastateltavakseen Jussi Jalosen, jolla on epämieluisa tehtävä joutua toimimaan Suomen ylimmäisenä äärioikeistoasiantuntijana. Jalonenhan on oikeastaan sotahistorioitsija ja sellaisena yksi Suomen mielenkiintoisimmista, koska hän on ottanut asiakseen tutkia suomalaisia vapaaehtoistaistelijoita meillä vähän tunnetuissa ulkomaisissa sodissa. Häntä mahtaa potuttaa, ettei hän pääse esittelemään kansalle näitä kiinnostavia aiheita, vaan joutuu sen sijaan pöyhimään yhteiskunnan paskakerrosta. Minäkin olisin mieluummin tullut tunnetuksi iirinkielisyysmiehenä kuin valtakunnan suurimpana naisvihaajana.

Valitettavasti yksi maahanmuuttokriitikoiden terrorin seurauksista on, että historiatieteen uudet tulokset eivät enää kiinnosta julkisuutta. Julkisuuden äärioikeistolaistuminen on kulkenut käsi kädessä amerikkalaistyylisen valistuksen- ja tieteenvastaisuuden kanssa. Äärioikeiston suhde yliopistoihin ja tieteeseen on joko avoimesti vihamielinen – tieteenteko sinänsä nähdään kommunismina – tai sitten täysin instrumentaalinen ja hyväksikäyttävä.

Humanistiset tieteet esitetään noissa piireissä yleensä lähtökohtaisesti hölynpölynä ja turhuutena. Sillä on tässä yhteydessä toki oma huvittavuutensa, että lahkon koiramaisesti toteltu johtaja on juuri tämän näkemyksen mukaan turhuustieteen ja leipää pöytään tuomattoman taiteen tohtori. Toisaalta humanistisistakin tieteistä halutaan heppaa aatteen miesten kärryjä vetämään. Siksi esimerkiksi historiantutkijoiden olisi heidän mielestään ennen muuta todistettava suomenkielisten suomalaisten sankaruus ja oikeassaolo sekä hurrien pahuus (ryssien pahuushan ei rasistipiireissä nykyään enää ole muodissa) kaikissa historian vaiheessa.

Hiljattain jopa Jyrki Lehtola, jota en tähän asti juurikaan ole arvostanut, heräsi kysymään kolumnissaan, milloin suomalaisista joukkoviestimistä tuli niin valistuksenvastaisia kuin ne nykyään ovat. Toki Lehtolalla ei riittänyt uskallusta antaa retoriselle kysymykselleen sitä ainoaa oikeaa vastausta: silloin kun maahanmuuttokritiikki nousi julkisuudessa ylivalta-asemaan, eli kuten alan miehet itse sanovat: sai ilmaherruuden. Ja siihenhän Lehtolalla oli oma osasyyllisyytensä. Useimpien lehtineekerien tapaan (ja luultavasti viestimiä ohjaavien ja omistavien hugenbergien painostuksesta) hänkin konsensushengessä pidättäytyi liian ankarista tuomioista äärioikeistoa kohtaan silloin kun sen voittokulku olisi vielä ollut mahdollista pysäyttää. Nyt uloste on jo housuissa ja Lehtola tyytyy ihmettelemään sen hajua.

Härjillä kyntävä härjistä puhuu, sanoo suomalainen sananlasku. Siksi en malta olla huomauttamatta, että yksi tärkeimpiä syitä, miksi olen aina vastustanut ”pakkoruotsikritiikiksi” brändättyä hurrivihaa, on juuri se, että se on viime kädessä vain osa laajempaa koulutusvastaisuutta ja epä-älyllisyyttä, tätä Lehtolan päivittelemää. Kaikki ne ”argumentit” (lue: retoriset temput), joilla ruotsin opetusta on vastustettu, ovat käden käänteessä muutettavissa ”argumenteiksi” esimerkiksi evoluutioteorian, historian tai vaikka matematiikan opetusta vastaan. Kun ”pakkoruotsin” vastustus on hyväksytty valtavirtaan, on hyväksytty myös kaikki muu valistuksenvastaisuus, joka käyttää samantyyppisiä retorisia keinoja. Ei se tämän kummempaa ole.

Historian suurin näkyvyys valtavirtajulkisuudessa on nykyään Ilta-Sanomien historialiitteissä. Ne kuitenkin käsittelevät lähinnä kansakunnan kohtalonhetkiä ja itäblokin pahuutta ja kielivät siksi pikemminkin lehden päätoimittajan henkilökohtaisesta aatteellisesta lähetystehtävästä kuin mistään vilpittömästä kiinnostuksesta historiaan. Itse asiassahan talvisotafetisismi ja pakonomainen isänmaallisten urotöiden jankkaaminen on pahimmillaan esimerkki kuolleesta historiasta ja kuolleesta kulttuurista. Siihen jämähtäneet ihmiset tulkitsevat kaiken siihen liittymättömän historiantutkimuksen, täysin epäpoliittisenkin, kommunismiksi ja yritykseksi kalvaa maata isänmaallisuuden alta, aivan samalla tavalla kuin he tulkitsevat elävän suomalaisen kulttuurin poikkeuksetta rappiokulttuuriksi ja isänmaan parjaamiseksi ja kaiken uuden kirjallisuuden kommunistipropagandaksi.

Niitä aikoja emme taida enää takaisin saada, kun historia kiehtoi nimenomaan historiana ja Heikki Ylikangas sai media-aikaa ja -mielenkiintoa esimerkiksi teoksillaan Tie Tampereelle tai Nurmijärven rosvot. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä Nurmijärven rosvot, joiden ryöstelyrupeama ja siitä kerrotut anekdootit innoittivat Aleksis Kiveäkin, olisivat persujen ja ”kansallismielisten” mielestä sopimaton tutkimusaihe: sehän olisi suomalaisten leimaamista rosvoiksi.

Itse muuten luin Nurmijärven rosvoista ensimmäisen kerran Jaakko Puokan kirjasta Paloon Stenvallit; sekin olisi maahanmuuttokriitikoiden uuden poliittisen korrektiuden vastainen teos käsitellessään Kiven lapsuuden Nurmijärven kielioloja realistisesti ruotsinkielisyyden osalta. Yksi maahanmuuttokriitikoiden valheistahan on systemaattisesti väheksyä ruotsia nimenomaan kansankielenä maassamme.

Äärioikeisto – oleellinen ja perusteltu termi

Jalonen korostaa termin äärioikeisto olevan oikeellinen ja perusteltu, vaikka äärioikeistoryhmät yrittävätkin jatkuvasti torjua sen. Toisessa yhteydessä hän on muistaakseni sanonut (ja varmasti vakiintuneisiin valtavirtalähteisiin viitaten ja vedoten), että pohjoismaisissa oloissa vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelussa on ollut käytännössä ennen kaikkea kyse luokkatietoisuuden ja etnisen kansallistietoisuuden vastakkaisuudesta. Vasemmistolainen on se, joka korostaa luokkataistelua ja luokkaetuja, oikeistolainen se, joka korostaa kansakuntien vastakkainasettelua, kansallisia ja etnisiä vastakohtaisuuksia.

Tämän määritelmän mukaan äärivasemmistolainen on se, jolle ”työväenluokan” ja sortavien luokkien välinen vastakohtaisuus on esimerkiksi kansallista etua suurempi juttu. Se, joka seuraa höyrypäisimpien äärivasemmiston sirpaleryhmien toimintaa, tietää hyvin tämän määritelmän sopivan mainiosti yhteen niiden retoriikan kanssa. Siellä jopa jotkut huutavat Putinia apuun, koska siellä on ilmeisesti säilynyt kommunismiajoilta jonkinlainen eläimellisen vaiston tasolle rappeutunut ajattelutapa, että Venäjä on köyhän ainoa auttaja ja että suomalainen isänmaallisuus on pelkkä herrojen valhe rahapussinsa turvaksi.

Vastaavasti äärioikeistolainen on Jalosen esittämän määritelmän mukaan se, jolle etnisten ryhmien vastakkainasettelu ja ”epäkansallisten” henkilöiden löytäminen suomalaisten omasta keskuudesta on kansallista etua tärkeämpi asia. Ja tällaisia tyyppejähän siellä Hompanssifoorumilla piisaa. Aivan oikein: siellä huudetaan Putinia apuun, koska toivotaan venäläisen miehityksen tekevän selvää hurreista ja neekereistä. Isänmaan edun kanssa tällä(kään) ei ole mitään tekemistä, ja eräs hompansseista onkin luonteenvastaisen rehellisyyden odottamattomassa puuskassa heittänyt kysymyksen, mistä on peräisin käsitys, että maahanmuuttokriitikoiden pitäisi olla erityisen isänmaallisia.

Kolmas tie ja etnopluralismi

Jalonen muistuttaa myös, että äärioikeiston yritys määritellä itsensä vasemmisto-oikeistojaon ulkopuolelle ei ole mikään uusi juttu sekään. Jo pitkään äärioikeiston keskuudessa on puhuttu ”kolmannesta positiosta” tai ”kolmannesta tiestä”, jolla kylmän sodan vuosina tarkoitettiin sekä neuvostoimperialismin että amerikkalaisen ylivallan vastustamista. Toinen iskusana, jonka minä muistan saksalaisista lehdistä mutta jota Jalonen ei taida mainita, on ”etnopluralismi”. Tämä tarkoittaa kaikkien kulttuurien oikeutta elää erillään toisistaan ja muuttumattomina.

Etnopluralismi-käsite on yksi niistä ideoista, joiden avulla äärioikeisto voi omia itselleen äärivasemmiston teemoja. Kehitysmaiden alkuperäisasukkaiden oikeus omaan kulttuuriinsa on monille vasemmistolaisille rakas asia, ja etnopluralistisilla iskulauseilla rasistit voivat selittää tekevänsä vain samaa kuin vasemmiston tukemat intiaaniaktivistit merentakaisissa maissa. Tietenkin etnopluralistiset äärioikeistolaiset sivuuttavat sen, että esimerkiksi suomalaista kulttuuria ei uhkaa maahanmuutto, vaan pikemminkin englanninkielinen ylikansallinen kulttuuriteollisuus, jonka yhden haaran tuote maahanmuuttokritiikkikin on.

Ylipäätään äärioikeistolla ei ole varsinaista ideologiaa, ainoastaan itsetarkoituksellinen, mahdollisesti seksuaalisesta turhautuneisuudesta kumpuava viha, jota voi sitten perustella erilaisin, milloin mistäkin ja keneltäkin nyysityin argumentein. Kuten puolalainen sosiologi Rafał Pankowski sanoi tuoreeltaan Breivikin maahanmuuttokriittisen urotyön jälkeen, äärioikeisto on ennen kaikkea terrori- ja vallankaappauskone, jolla ei oikeastaan ole omaa kovin syvällistä aatetta – se haalii vain valtavirrasta ideoita propagandaansa, ja aate heittää häränpyllyä kun tarvetta ilmaantuu. Suomen kieltä ja epämääräisesti määriteltyä suomalaista kulttuuria puolustetaan englanninkielisin iskulausein, itsenäisen Suomen tilalle tarjotaan Putinin protektoraattia, ja tähän tyyliin noin yleensä.

Olavi Mäenpää ja isänmaallisuudesta irtautuminen

Tässä yhteydessä minun tekee mieleni ottaa puheeksi Olavi Mäenpää. Mäenpää on tullut tunnetuksi karkeuksistaan ja ilkeyksistään – hän esimerkiksi painosti nuoren demarinaisen luopumaan poliittisesta urastaan esittelemällä tästä otettuja alastonkuvia – mutta kaikesta huolimatta hänen äärioikeistolaisuutensa taustalla on jonkinlainen isänmaallisuus ja maanpuolustushenkinen idealismi, niin brutaalin muodon kuin se käytännössä onkin saanut.

Nykyisen äärioikeiston keskuudessa tunnetusti on paljon aseistakieltäytyjiä, koska sitä motivoi pitkälti itsekkyys ja kaikesta yhteiskunnallisesta vastuunotosta – myös asepalveluksesta – kieltäytyminen. Mäenpää kuitenkin ilmeisesti on siinä määrin aatteen ja periaatteen mies, ettei hän aikoinaan voinut hyväksyä sellaista. Siksi hän sitten joutuikin äärioikeiston piirissä paitsioon, koska siellä pitää (kuten Pankowskinkin jutuista voi päätellä) joustavasti heittää vanhat aatteet (myös isänmaallisuus) menemään, jos uusilla saa paremmin kannatusta itsetarkoitukselliselle väkivaltaiselle raakuudelle.

Täällä meillä monet julkisuuden kommentaattorit olivat haluttomia uskomaan äärioikeiston ylikansalliseen luonteeseen. Sen sijaan on uskoteltu itselle ja suurelle yleisölle, että äärioikeistolaiset ovat kansallismielisiä ja siksi haluttomia ja kykenemättömiä kansainväliseen organisoitumiseen – että äärioikeisto muka eläisi vieläkin sitä Mäenpään kaltaisten tyyppien edustamaa ordovikikautta. Tämä on tietysti harhaluuloa. Äärioikeisto on nykyään nimenomaan kansainvälistä ja rekrytoituu esimerkiksi Suomessa juuri niiden keskuudesta, joilla ei oikein muuta kulttuuria ole kuin kansainvälinen massakulttuuri. Mäenpää edustaa väistyvää kantaa, sellaista, jolla on oikeasti juurensa isänmaan peruskalliossa.

Poliisi ulalla? Skinit ja äärioikeisto

Yksi Auvisen artikkelissa esiin nostettu sitaatti Vastarintaliikkeen propagandasta esittää, että liike muka taistelisi ”laajalle levinneitä laittomuuksia” vastaan ”lasten ja vanhusten” turvaamiseksi. Todellisuudessa, kuten tiedämme, pahoinpitelyt ja katuväkivalta eivät Suomessa ole nykyään merkittävän korkealla tasolla verrattuna äärioikeiston takaisin haikailemiin monokulttuurin aikoihin. Fiksuimmat poliisitkin ovat jo todenneet, että pesismailoja huitovien kotitekoisten suojakaartien partiointi kaduilla ei todellakaan lisää turvallisuutta. Mutta kuten hiljattainen kansainvälinen tutkimus päätyi toteamaan, kansa on kaikkialla samalla tavalla tyhmää ja kuvittelee yhteiskunnalliset ongelmat aina todellista pahemmiksi – esimerkiksi luulee katujen rappeutuvan kohti väkivaltaista anarkiaa, vaikka todellisuudessa rikokset olisivat vähenemässä. Tähän saumaan äärioikeisto iskee propagandallaan.

Auvisen artikkelin mukaan Pride-kaasuiskun tutkintaa johtanut komisario kyllä noin yleisesti ottaen ymmärsi teon luonteen ns. viharikoksena, mutta oli samaan aikaan aika pahasti ulalla esimerkiksi skinien ja aatteellisemmin asennoituvien äärioikeistolaisten erosta. Tähän joku varmaankin lisää, että kaikki skinit eivät ole natseja ja että ensimmäiset brittiskinit itse asiassa ihailivat jamaikalaisten siirtolaisten musiikkia. Näinhän se menee historiallisesti, mutta en itse tiedä, kuinka merkittävä ryhmä rasisminvastaiset skinit esimerkiksi Suomessa ovat. On heitäkin kyllä olemassa, se on selvää.

Tällainen asiantuntemattomuus vaivaa poliisia yleisemminkin. Ei sen takana välttämättä edes ole mikään ideologinen myötämielisyys äärioikeistoa kohtaan, pikemminkin vain taipumus nähdä skininatsismi pelkkänä nuorten miesten uhona, joka menee ohi ikäkauden hormonimyrskyjen myötä.

Tämä näkemys ei valitettavasti ollut täysin järkevä edes silloin pari vuosikymmentä sitten, kun esimerkiksi Joensuun skiniaallosta ensimmäisen kerran puhuttiin. Sittemmin on nimittäin selvinnyt, että ne joensuulaiset skinit eivät suinkaan järkiintyneet ja poroporvarillistuneet. He imeytyivät väkivaltaiseen alamaailmaan ja suurimmaksi osaksi kuolivat sen välienselvittelyissä tai menehtyivät huumeisiin. Toisin sanoen jo silloin nuoren miehen eksyminen äärioikeiston riveihin oli hälytysmerkki ainakin nuorukaisen oman tulevaisuuden kannalta.

Vastarintamiehet ja Ruotsi

Suomen Vastarintaliike ei varmasti ole vailla yhteyksiä entisten aikojen skininatsismiin, mutta sen jäsenet ovat oppineet Joensuun skinien kohtalosta yhden asian: nykyisellä arvomaailmallaan heillä ei ole yhteiskunnassa sen parempaa tulevaisuutta kuin niillä kahden vuosikymmenen takaisilla aatetovereillakaan. Villipedolle ominaisella, eläimellisellä itsesuojeluvaistolla hekin kuitenkin tarraavat elämään ja pyrkivät luomaan sellaisen yhteiskunnan, jossa voisivat elää ja selvitä hengissä. Eli tuhoamaan länsimaisen demokratian ja synnyttämään sen tilalle väkivaltaisen raakalaisuuden leimaavan hirmuvallan.

Vastarintaliikkeen pojilla on hienot nettisivut perusteellisine ideologisine kirjoituksineen, mutta Auvisen artikkelissaan siteeraama nuorukaisten nettikeskustelu on köyhtynyttä, rappeutunutta englannin ja suomen sekoitusta. Kun heidän kielelliset kykynsä ovat näinkin matalalla tasolla, täytyy kysyä, kykenevätkö he ollenkaan kirjoittamaan itse niitä aatteellisia artikkeleita, joiden laatijoina heidät liikkeen nettisivuilla esitetään.

Kuten mainitsin, nettisivujen kielenkäyttö ei kieli kovin syvällisestä perehtyneisyydestä suomen kielen kirjallisiin perinteisiin, mutta juuri sen tasoinen sivistynyttä teettelevä, turhia lainasanoja käyttävä kirjoitustyyli on esimerkiksi jonkun Jussi Halla-ahon blogille ominaista. Toiminnan takana, sitä organisoimassa, johtamassa ja tekstejä kirjoittamassa ja kääntämässä, lienee siis samantyyppisiä puolisivistyneitä keski-ikäisiä miehiä kuin Hommafoorumillekin kokoontuu aatetta julistamaan.

Koska Vastarintaliikkeen ideologiset yhteydet Ruotsiin ovat niin kiinteät, nämä keski-ikäiset miehet lienevät ruotsinsuomalaisia. Ruotsin suomalaissiirtolaisten keskuudesta on noussut muutamia täysin hurahtaneita nationalismin nettijulistajia: mieleen tulee ainakin Matti Simonaho, joka joskus viime vuosikymmenellä esitteli aatettaan Metsästäjäkansa-nimisellä nettisivustolla. Sivuston sisältö oli lähinnä Sigurd Wettenhovi-Aspan tyylistä pseudotiedettä, ja kaikki kriittiset kommentit Simonaho tuomitsi ruotsalaisten kirjoitteluksi. Simonaho oli yliampuvine teorioineen aika harmiton hahmo, mutta lahden takana on varmasti myös vähemmän vaaratonta suomentaitoista väkeä.

Johtoporras, aktivistit ja täydellinen murha

Auvinen antaa ymmärtää sekä poliisin että oikeuslaitoksen vähätelleen Pride-kaasuiskun suunnitelmallisuutta, mutta myöntää, että syyllisiä on käytännön syistä vaikea saada käpälälautaan. Suomen Vastarintaliike ei ole avoimen yhteiskunnan piirissä toimiva järjestö eikä sillä ole jäsenrekisteriä. Sitä vastoin liikkeen oheisrihkamien markkinointia hoitaa pulju nimeltä Pohjoinen perinne ry, jonka nimissä esimerkiksi varataan torikojut tätä myyntiä varten.

Pari vuotta sitten esimerkiksi Hartolan markkinoilla herätti huomiota uusnatsien myyntikoju, jonka Pohjoinen perinne oli vuokrannut. Poliisin mielestä yhdistystä ei ollut laillista sulkea pois markkinoilta. Koska yhdistys oli onnistunut rekisteröitymään, sen toimintaa oli ilmeisesti pidettävä lähtökohtaisesti laillisena, jolloin sen karkottaminen markkinoilta olisi ollut syrjintää. Yhdistyksen kieltämiseen tarvittaisiin erillinen prosessi, mutta koska laiton toiminta tapahtuu selvästi yhdistyksestä erillisen aktivistiryhmittymän puitteissa, sille ei ilmeisesti ole perusteita. Lähinnä pitäisi kai osoittaa yhdistyksen myymän rihkaman olevan systemaattisesti laitonta, mikä kyllä voisi olla mahdollista, jos kyseessä olisivat esimerkiksi rasistiset ja väkivaltaan kehottavat kirjat tai tarrat.

Auvisen johtopäätös on, että Pohjoinen perinne on johtoporras, joka ei kuitenkaan muodollisesti likaa käsiään terroritekoihin: aktivistit ovat siitä erillään. Toisin sanoen noissa piireissä sovelletaan samantyyppistä taktiikkaa kuin vuosikymmen-pari sitten kettutyttöporukoissa. Niissähän turkistarhaiskijät erosivat yhdistyksistään ennen iskujaan.

Tässä kohdassa taas totean, että se aikoinaan kovastikin ihannoitu kansalaistottelemattomuus ei ajan pitkään ollut kovin hyvä idea. Rauhanliike, ympäristöliike ja muut hyviä asioita ajaneet liikkeet saattoivat olla kansalaistottelemattomia siksi, että niiden oli mahdollista luottaa vastapuolen lainkuuliaisuuteen. Nyt kuitenkin olemme tulleet tilanteeseen, jossa ihmisten oikeuksia ja henkeä itsetarkoituksellisesti väijyvät äärioikeistolaiset ovat omaksuneet samat menettelytavat. Suomalaisen kansalaistottelemattomuuden kehdossa Koijärvellä laulettiin: Oi kurki, teit erhees, kun pienoisen perhees Koijärvelle toit – nyt voitaisiin laulaa: oi hippi, teit erheen, kun Frankensteinin perheen Koijärvellä loit. Se Frankensteinin perhe on kansalaistottelemattomuuden taktiikat oppinut äärioikeisto.

Auvisen mukaan poliisi on ollut haluton tutkimaan äärioikeiston terrori-iskuja. Taustalla hän näkee asiantuntemuksen puutetta ja äärioikeistovaaran väheksyntää, ei niinkään resurssipulaa. Merkillepantavaa on, että poliisia paossa olevat äärioikeistolaiset pitävät avoimesti virkavaltaa pilkkanaan ja tuntevat olevansa niskan päällä. Tämä on aika kestämätön tilanne, kun kuitenkin on kyse sellaisesta järjestöstä, joka voi hyökätä kenen vain sidosryhmien ”mokuttajaksi” leimaaman kimppuun. Ja ”rotupetturiksi” listataan jokainen, joka sanonut kerran vastaan halla-aholaisille. Siitä hyvästä päätyy nimittäin Homman räksyttävän piskilauman hampaisiin, ja niistä hampaista kovemmat natsit poimivat nimiä proskriptiolistoilleen.

Olen ennenkin sanonut, että täydellisen rikoksen voisi tehdä leimaamalla vihamiehensä ”mokuttajaksi” ja ”rotupetturiksi” ja menemällä haukkumaan häntä Hommalle. Sen jälkeen Vastarintaliikkeen pojat merkitsevät vihamiehesi nimen tapettaviensa rekisteriin, ja parin vuoden päästä, kun nämä terroristit siirtyvät kyynelkaasusta konetuliaseisiin, asianomainen ammutaan seulaksi. Poliisi ei tietenkään tutki asiaa, koska kyseessä on vain ”vastakkaisten ääriryhmien” yhteenotto. Sen jälkeen voit vaikka käydä joka viikonloppu kusella vihamiehesi haudalla kätkättäen kieroa naurua, ilman pelkoa että paljastuisit ikinä.