Rotuoppi takaisin! Rehabilitera rasvetenskapen!

 Äärioikeisto julistaa usein, että oppi ihmisroduista on oikeaa tiedettä, jonka poliittisesti korrektit kommunistit ovat kieltäneet. No, katsokaapa tätä tieteellisesti tarkkaa rotukarttaa vanhoilta hyviltä ajoilta:

Extremhögern förkunnar ofta att läran om mänskliga raser är riktig vetenskap, som politiskt korrekta kommunister förbjudit. Men se på den här vetenskapligt exakta kartan över raser från gamla goda tider: 

Kuten näkyy, kartassa somalit on luokiteltu rodultaan valkoisiksi ja suomalaiset keltaisiksi. Näin on vanhan hyvän ajan rotuoppi sanonut ja turha yrittää kiistää sitä, koska sellainen on poliittista korrektiutta sun muuta kommunismia. Vai mitä, Jussi Halla-aho?

Som ni ser klassificeras somalierna i kartan som representanter för den vita rasen, medan finnarna ingår i den gula. Det här har den gamla goda rasläran sagt, och det får man inte ifrågasätta, för då är man politiskt korrekt och kommunist. Eller vad, Jussi Halla-aho?

Aatehistorian pitkä vipuvarsi - Idéhistoriens långa hävstång

Muistan että pikkupoikana - teinipoikana jopa - minulla oli sellainenkin vaihe, jossa mietin vakavasti äärioikeistolaiseksi alkamista. Kommunismi oli siihen aikaan vahvoilla ja pelottava Neuvostoliitto yhä olemassa, Suomessa yksikään merkittävä poliittinen voima ei vastustanut kommunismia. Itse asiassa Erkki Tuomiojan Ydin-lehti ja Sadankomitea olivat siinä suhteessa uskaliaampia kuin mikään oikeistopuolue - mikä sitten oli eräs syy siihen, että päädyin porvarillisesta kotikasvatuksesta käsin kannattamaan 80-luvun rauhanliikettä. (Kyllä vain, 80-luvulla oli mahdollista päätyä tietynlaiseksi vasemmistolaiseksi neuvostovastaisuuttaan, koska poliittisista ryhmistä äänekkäimmin Neuvostoliittoa arvosteli ei-stalinistinen osa laitavasemmistoa.)

Som en liten gosse, ja till och med som en tonåring, hade jag ett skede då jag på allvar reflekterade över att bli högerextremist. På den tiden var kommunisterna ett starkt parti i finsk politik, och det skrämmande Sovjetunionen existerade fortfarande - det fanns ingen betydande politisk kraft i Finland som bekämpade kommunismen. Egentligen var Erkki Tuomiojas tidskrift Ydin och hans referensgrupp inom fredsrörelsen i den bemärkelsen en hel del modigare än något högerparti - vilket är en av orsakerna till att jag, hur borgerligt uppfostrad jag än var, sedan kom att ansluta mig till fredsrörelsen. Javisst, på åttiotalet var det möjligt att bli en sorts vänstermänniska precis därför att man var antisovjetiskt inställd, för det politiska kotteri som mest högljutt kritiserade Sovjet var de icke-stalinistiska vänstersocialisterna.

Seurattuani uutisia Keski-Euroopan äärioikeiston edesottamuksista - ja niitä saattoi lukea suomeksi niinkin luotetun kommunisminvastaiselta taholta kuin Valituista Paloista, puhumattakaan siitä että 17-vuotiaana aloin ymmärtää riittävästi saksaa lukeakseni Der Spiegeliä - päädyin kuitenkin toteamaan, että äärioikeistolaiseksi alkaminen oli sekä taktisesti että strategisesti tehoton tapa vastustaa kommunismia ja Neuvostoliittoa (aivan kuten tänään olen sitä mieltä, että kommunistipuolueeseen liittyminen on tehoton tapa vastustaa äärioikeistoa). 

Jag följde med vad extremhögern i Mellaneuropa höll på med - detta kunde man på den tiden läsa om i en så pålitligt antikommunistisk nyhetskälla som den finska upplagan av Det Bästa, för att inte peka på att jag som 17-åring började förstå tyska tillräckligt bra för att läsa Der Spiegel. Jag kom dock till slutsatsen att det var både strategiskt och taktiskt ineffektivt att motarbeta kommunism och Sovjetunionen genom att delta i högerextrema politiska aktiviteter, precis som jag i dag anser att det är ineffektivt att motarbeta extremhögern genom att bli kommunist.

Pääsyy tähän oli antisemitismi, jonka olin jo alle kymmenvuotiaana pikkupoikana ihan omalla järjelläni päätellyt olevan täysin irrationaalinen rotuennakkoluulo. Ihmettelin kovasti sitä, että äärioikeistolaiset ryhmät tuntuivat aina päätyvän juutalaisvastaisuuteen. Vaikka sana "aatehistoria" ei minulle siihen aikaan vielä ollut tuttu, ymmärsin, että jonkinlainen aatehistorian pitkä vipuvarsi käänsi kaikki äärioikeistolaiset kuppikunnat ennemmin tai myöhemmin juutalaisvastaisiksi riippumatta siitä, miten irrationaalista se oli esimerkiksi antikommunististen tavoitteiden toteuttamisen kannalta.

Huvudorsaken till detta var antisemitismen: jag var yngre än tio år när jag med mitt eget lilla förnuft insåg att antisemitismen var en helt irrationell rasfördom. Jag förundrade mig mycket över att alla högerextrema grupper förr eller senare blev antisemitiska. Jag var inte ännu förtrogen med ordet "idéhistoria", men ändå förstod jag att det var just idéhistorien som med sin långa hävstång tvingade de högerextrema kotterierna till antisemitism oberoende av hur irrationellt detta var med tanke på de antikommunistiska målsättningar man ville förverkliga.

Samanlainen vipuvarsi vääntää nyt pikku kommunistipuolueitamme asettumaan Venäjän puolelle. Vaikka on jo kauan sitten ollut ilmiselvää, että Putinin Venäjä ei millään tavalla aja vasemmistolaisia arvoja, vaan tukee äärioikeistolaisia liikkeitä samalla tavalla kuin Neuvostoliitto tuki kommunistisia, nykyiset kommunistimme ovat leimallisesti Venäjä-myönteisiä ja uskovat kaikki tarinat fasistisesta Ukrainasta, joka sortaa venäjänkielisiä kansalaisiaan niin, että näiden on tartuttava aseisiin.

Det är en precis likadan hävstång som nu vrider våra små kommunistpartier åt putinistiskt håll. Hur länge det än har varit helt självklart att Putins Ryssland inte på något sätt främjar vänsterns värden, utan stöder högerextrema rörelser precis som Sovjetunionen stödde kommunister, är våra nuvarande kommunister utpräglat Putinvänliga och tror alla historier om att Ukraina kantänka är ett fascistiskt land som förtrycker sina rysktalande invånare så att dessa ser sig tvungna att ta till vapen.

Se on hyvinkin mahdollista, että tämän takana on KGB (en voisi vähempää välittää siitä, millä nimellä se pulju itseään virallisesti kutsuu, koska vanha KGB joka tapauksessa on käytännössa olemassa ainakin epävirallisten kaverisuhteiden tasolla ja koska Putin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin virallistaa sen). On kuitenkin aina hiukkasen liioittelua epäillä KGB:tä siellä, missä selityksenä on älyllinen laiskuus ja - tosiaankin - aatehistorian pitkä vipuvarsi. Kommunistit pokkuroivat Venäjälle, koska kommunistin kuuluu pokkuroida Venäjälle, on aina kuulunut. Siinä se.

Det är mycket tänkbart att det är KGB med sina gamla kontakter bland finska kommunister som ligger bakom det här (och jag struntar i vad KGB i dag officiellt kallar sig, eftersom den gamla organisationen fortlever, åtminstone i form av inofficiella kompisrelationer, och Putin kommer hur som helst förr eller senare att återuppliva den under dess traditionella namn). Det är dock alltid lite överdrivet att misstänka KGB där intellektuell lättja och - javisst - idéhistoriens långa hävstång kan förklara allting. Kommunisterna bugar och bockar för Ryssland eftersom det är vad kommunister gör och alltid har gjort, och det är det hela i ett nötskal.

Poliittinen muisti ei tosiaan ole lyhyt, vaan pikemminkin hyvin pitkä ja samalla hyvin dementoitunut, kuten olen ennenkin sanonut.

Som jag redan länge tyckt är det politiska minnet inte kort, det är snarare både mycket långt och mycket dement.

Ruotsissa asiat todella ovat kärjistyneet - Saker och ting har verkligen tillspetsat sig i Sverige

Asiat ovat Ruotsissa tosiaankin kärjistyneet, mutta eivät ihan niin päin kuin maahanmuuttokriitikot väittävät. Katsokaapa tätä. Isobel Hadley-Kamptz on tunnustautunut markkinaliberalismin kannattaja, siis oikeistoliberaali. Ruotsissahan tunnetusti libertarismi on oikea aate, ei natsien viikunanlehti kuten täällä Suomessa, missä libertaristi toisensa jälkeen on siirtynyt äärioikeiston riveihin. Tiedämme hyvin mistä tämä ero johtuu.

Saker och ting har tillspetsat sig i Sverige, men inte helt så som invandringskritikerna inbillar sig. Kolla det här. Isobel Hadley-Kamptz är en känd anhängare av frimarknadsliberalism, alltså en högerliberal. I Sverige är libertarianismen verkligen en ideologi, inte ett fikonlöv för fascister som här i Finland, där en libertarian efter en annan anslutit sig till extremhögern. Vi vet mycket väl vad denna diskrepans beror på.

"Anteeksi että sanon tämän, mutta kohta valtavirtayhteiskunnan on tajuttava, että AFAlla (= Antifasistinen toiminta) on pointti tai pari."
"AFAn ideologiasta voi olla monta mieltä (itse en pidä siitä) mutta he ymmärsivät että fasisteja vastaan pitää suojautua. Poliisiin turvautuminen ei riitä. Valitettavasti."

Mutta natseja emme ole, emme varmasti - Vi är inte nazister, nejdå

Tällaisia kuvia ihan-varmasti-ei-natsistinen Pohjoismainen Vastarintaliike jätti näkyville Tampereelle "sananvapaus"-mielenosoituksensa jälkeen.

Med såna här bilder signalerade Nordiska Motståndsrörelsen i Tammerfors att den inte är nazistisk, aldrig i livet.

"Pieni poika sisälläni" - "En liten gosse inom mig"

Tätä kuvakaappausta on hieman vaikea lukea, mutta tässä on sen sisältö puhtaaksikirjoitettuna: 

Det är något svårt att läsa den här skärmdumpen, men här har vi innehållet i den i renskrift:

"Mutta se, että jotkin mätäpaiseet käyttävät kaiken aikansa toisten tunteitten ja kansallisten arvojen loukkaamiseen on todella vastenmielistä. "Pieni poika sisälläni" toivoisi sydämestään, että tämä ristiriita suomalaisuuden mädättäjien kanssa voitaisiin ratkaista viimeistä piirtoa myöten vuoden 1918 tapaan. Kivääri kädessä".

"Men att vissa skitstövlar slöser all sin tid på att kränka andras känslor och nationella värden är verkligen motbjudande. 'En liten gosse inne i mig' hoppas innerligt på att kunna lösa den här konflikten med finskhetens fördärvare i sin helhet som man gjorde år 1918. Med gevär i hand."

Tämän perään on alibina lisätty: "Todettakoon kuitenkin, että tämä kaunis haave [!] täytyy jättää toteuttamatta."

Som någon sorts alibi åtföljs det ovanstående av: "Låt oss ändå konstatera, att denna sköna dröm [!] inte kan gå i uppfyllelse."

Tämän on kirjoittanut eräs herra, joka on riittävän hyvin identifioitu toteamalla, että hän on kirjoitellut netissä melko rankkoja rotuteoriatarinoita ja että hän poikkeuksena useimmista muista äärioikeistolaisista on nykyisessä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa asettunut kannattamaan Nato-jäsenyyttä. Tosin juuri niiden rotuteoriajuttujen vuoksi hän on omiaan olemaan poliittisesti vahingoksi mille tahansa äänekkäästi kannattamalleen asialle, ja onkin syytä kysyä, onko hän Nato-joukoissa lähinnä antamassa tosiasiallisen ylivaltiaansa Putinin puolesta kuoleman suudelmaa koko Nato-jäsenyydelle.

Det här har skrivits av en gentleman som identifieras tillräckligt entydigt genom att påpeka, att han på Internet skrivit en massa rätt brokiga rasteoretiska drapor och att han som undantag från de flesta andra högerextremister i säkerhetspolitisk diskussion profilerat sig som Natoanhängare. Det är dock precis på grund av rasteorierna som han är mest ägnad att tillfoga vilken som helst politisk sak han tar ställning för allvarlig skada, och man kan undra, om han yttrar sig för Nato bara för att ge hela Natosaken en dödskyss - så som hans de facto överherre Putin skulle föredra.

Kirjoittajan henkilökohtaiset mielipiteet sinänsä eivät kuitenkaan ole oleellisia. Hänen viiteryhmässään nimittäin lähdetään siitä, että on olemassa jokin mystinen kansallinen arvomaailma, sisikunta, vaistojärjestelmä, id, joka ei ole henkilökohtaisten mielipiteiden tasolla, vaan kaikille yhteinen. Siihen pääsee parhaiten yhteyteen sen "sisällä asuvan pienen pojan" kautta.

Skribentens egna, personliga åsikter är dock inte relevanta. I den grupp han representerar utgår man från att det existerar en mystisk uppsättning nationella värden eller andliga inälvor, fosterländska instinkter, ett nationalistiskt "det" eller undermedvetet, som inte är på samma nivå med personliga åsikter, utan som är gemensamt för alla. Kontakten med detta "det" anknyts genom "den lilla gossen inom" var och en.

Ei ole kuitenkaan täysin selvää, mitä hänenlaisensa pitävät "kansallisten arvojen" loukkaamisena. Heidän käytöksestään päätellen pelkkä vapaa eläminen keskiluokan edustajana tässä yhteiskunnassa loukkaa heidän kansallisia arvojaan, ja kuten ylläolevasta ilmenee, he pitävät itseään oikeutettuina surmaamaan - kivääri kädessä - jokaisen näitä arvoja loukkaavan.

Det är dock inte helt klart, vad hans gelikar uppfattar som "kränkning av nationella värden". Deras uppförande tyder på att det kränker deras värden att överhuvudtaget leva fritt som en medelklassmänniska i det här samhället, och som det framgår av det ovanstående anser de sig berättigade att med vapen i hand ta av daga vem som helst som kränker dessa värden.

Koska itse jouduin aikoinani tuon porukan hampaisiin - vieläpä ennen ketään muuta - ja he onnistuivat kampeamaan minut pois nettikolumnistin hommista jo neljä vuotta sitten (vuosi ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja siitä noussutta nettitrollauskeskustelua), minulla lienee moraalinen oikeus tulkita asia niin, että silloisen kirjoitteluni perusteemat olivat "mädättäviä" ja paheksuttavia. Käydäänpä siis läpi ne keskeiset mielipiteet, joita silloin aikoinani edustin.

Som ni vet började det där gänget smutskasta och attackera mig innan de gjorde detsamma med någon annan och lyckades ha mig sparkad som webbkåsör redan för fyra år sedan (ett år före den ryska invasionen i Ukraina och den diskussion om webbtroll som den gav upphov till), anser jag att jag får tolka historien så att de åsikter jag uttryckte var "fördärvliga" och förkastliga ur den nationalistiska tokhögerns synvinkel. Låt oss sålunda granska de åsikter jag på den tiden representerade.

Alkoholinkäytön paheksuminen ja alkoholirajoitusten kannattaminen. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kansallisiin arvoihin kuuluu oleellisesti alkoholin rajoittamaton käyttö, ja raittius loukkaa kansallisia arvoja. Minua tämä jaksaa ihmetyttää, sillä oman kasvatukseni olen saanut isovanhemmiltani, vuoden 1900 aikoihin syntyneiltä vanhan kansan kansakoulunopettajilta, joiden mielestä viinan juonti nimenomaan oli epäkansallista turmelusta ja raittius isänmaallisuutta. Mutta tämähän ei ole ensimmäinen eikä ainoa asia, jossa perinteinen isänmaallisuus ja "kansallismielisyys" ovat ristiriidassa.

För det första ogillade jag alkoholbruket och uttryckte mitt gillande för allehanda alkoholrestriktioner. Av detta kan vi dra slutsatsen att obehindrat alkoholbruk är ett nationellt värde och att det kränker nationella värden att vara helnykterist. Jag är ytterst förvånad över det här, ty som bekant har jag uppfostrats av mina morföräldrar, bägge folkskollärare födda kring år 1900, som ansåg det onationell fördärvelse att dricka alkohol medan det ur deras synvinkel var fosterländskt att vara nykter. Men det här är ju varken det första eller det sista som traditionell fosterländskhet och "nationalism" inte kan enas om.

Huumeiden käytön paheksuminen ja huumeidenvapautusliikkeen argumenttien kiistäminen. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että "kansallisiin" arvoihin kuuluu oleellisesti oikeus hillittömään narkkaamiseen. Tosin "kansallismieliset" väittävät minuakin aika ajoin narkkariksi ja juopoksi, koska niissä piireissä on tapana tehdä näin, vaikka solvauksen kohde olisi tunnettu raittiusmies ja solvaajat itse suunnilleen housuihinsa kusevan pulituuriukon tasolla. Sopiihan se, mutta väittäkää omalla nimellä ja naamalla ja maksakaa siivolla sakot ja vahingonkorvaukset kunnianloukkauksesta - oikea mies näet ottaa vastuun sanoistaan, myös valheistaan.

Lika mycket som jag ogillade alkohol ogillade jag även knarkande och ifrågasatte de argument som rörelsen för fritt knarkande körde med. Härav kan man dra slutsatsen att nationalismen också handlar om oinskränkt knarkande. Visserligen brukar "nationalister" utmåla även mig som en knarkare och alkoholist, eftersom det är konvention i de kretsarna att göra så, även om offret vore en välkänd nykterist och belackarna själva fulspritsdrickare i pissbyxor. Okej då, men det skulle vara bättre att dessa belackare uppträdde under eget namn och ansikte och betalade böter och skadestånd för vad som entydigt är ärekränkning - riktiga karlar tar ansvar för sina yttringar, inklusive lögner.

Huippu-urheiluhulluuden arvosteleminen ja urheilun pohtiminen siitä näkökulmasta, miten urheiluharrastus saataisiin taas terveelle tolalle, esimerkiksi niin, että ne lihavammat sieltä koululuokasta saataisiin huolehtimaan terveydestään ja harrastamaan liikuntaa. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kansallisiin arvoihin kuuluu urheilu nimenomaan huippu-urheiluna ja kaljanlösyisenä penkkiurheiluna ja että lihavampien oppilaiden kuuluukin olla urheilusankarien nyrkkeilysäkkejä, ei huolehtia kunnostaan. Siis kansallisten arvojen mukaan.

En av mina käpphästar var att kritisera toppidrottsgalenskapen, varvid jag också reflekterade över hur ett sundare idrottsliv kunde se ut, t ex hur man kunde få tjockisarna i skolklassen att syssla med konditionsidrott och upprätthålla sin hälsa. Sålunda kan vi dra den slutsatsen att toppidrott och ölluktande idrottsentusiasm är nationella värden, medan det är meningen att tjockare elever i skolan tjänar som boxningssäckar åt idrottshjältarna i stället för att alls kondisträna själva. Alltså enligt nationalistiska värderingar.

Vulgäärifeminismin arvosteleminen ja sellaisen parisuhdekulttuurin paheksuminen, jossa nimenomaan kilttien ja empaattisuuteen pyrkivien nuorten miesten osana on jäädä tallotuiksi ja jopa saada potentiaalisen raiskaajan leima, samalla kun kaikenlaiset Donald Trump -luonteet porskuttavat. Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, että kilttien ja empaattisten nuorten miesten elämä tulee kansallisten arvojen nimessä pilata ja tehdä sietämättömäksi. Feministejä nämä kansallismieliset kyllä haukkuvat, mutta eivät itsekään oikeastaan taida tietää miksi: molemmat halveksivat niitä kilttejä ja kömpelöitä poikia aivan yhtä paljon.

Förr i världen brukade jag vara mest känd och fruktad för att jag kritiserade vulgär feminism och ogillade en sådan kärleks- och sexualkultur där det var precis snälla, tafatta unga män som försökte utveckla en empatisk attityd till kvinnor som blev nedtrampade och utmålade som potentiella våldtäktsmän, medan karaktärer typ Donald Trump gynnades. Slutsatsen är att man i nationalismens namn bör göra livet surt för snälla, empatiska killar. Visst påstår sig nationalisterna hata feminister, men det är inte helt klart varför, inte ens för dem själva: bägge kotterierna föraktar de snälla och tafatta gossarna precis lika mycket.

Edelliseen liittyy läheisesti se, että halusin auttaa sosiaalisesti toistaitoisia nuoria miehiä pääsemään seurustelusuhteisiin ja vastustin kaikenlaisia epärealistisia tai ideologisoituja näkemyksiä sukupuolisuhteista, sekä feministisiä että muita. Ilmeisesti kansallismielisiin arvoihin kuuluu huolehtia siitä, että sosiaalisesti toistaitoisten miesten kuuluukin pysyä sosiaalisesti toistaitoisina eikä oppia realistisille seksitavoille.

Det ovanstående står i nära samband med att jag ville hjälpa de tafatta unga männen att äntligen hitta flickvänner och därför bekämpade alla orealistiska eller ideologiserade uppfattningar om sex och parförhållanden, både feministiska och andra. Tydligen ingår det i "nationalistiska värderingar" att särskilt se till, att tafatta killar alltid förblir tafatta och inte lär sig realistiska sexvanor.

Venäjän uhasta varoittaminen. Kuten kaikki juttujani lukeneet hyvin tietävät, Venäjän uhka on minunkin mielestäni uhka, kannatan Natoa ja mielestäni kauppasuhteet Venäjään tulisi rajoittaa minimiin. Ennen vanhaan hyvään aikaan olisi päässyt kauhean äärioikeistolaisen kirjoihin vain sanomalla ääneen että Venäjä voi olla uhaksi. Nyt "kansallisiin arvoihin" kuuluu Venäjän palvominen ja Venäjän-vastaisuus on äärivasemmistolaisuutta. Ota tästä sitten selvää.

Jag brukade också skrämma mina läsare med det ryska hotet. Alla som läst mina drapor vet mycket väl att även jag är oroad över Ryssland som hot, att jag är Natoanhängare och att även handeln med Ryssland helst borde minimeras. Förr i tiden hade man utmålat mig som hemsk högerextremist bara genom att omtala Ryssland som ett hot. I dag ingår det i "nationella värden" att dyrka Ryssland, och kritiska attityder mot Ryssland är vänsterextremism. Det är minsann märkliga tider vi lever i.

Naton kannattaminen. Kolumnistivuosinani ajauduin pikku hiljaa Naton vastustajasta sen pragmaattiseksi kannattajaksi. Osaltaan tähän vaikutti Naton vastustajien argumentointitapa, joka ei paljoa eronnut äärioikeistolaisista: he latelevat enemmän tai vähemmän paikkaansapitämättömiä "totuuksiaan", jotka ovat kuulleet aatetovereilta ja omaksuneet kyseenalaistamatta. Mutta kaipa se sitten on niin, että Naton vastustaminen on kansallismielistä ja Naton kannattaminen äärivasemmistolaista maanpetturuutta.

Jag uppträdde ju också som anhängare av Nato - under mina år som kåsör övergick jag gradvis från att ha ogillat Nato till att av pragmatiska skäl gilla organisationen. Delvis berodde detta på Natomotståndarnas argumentering: de brukar ju komma med en massa osanna "sanningar" som de lärt sig av andra Natohatare och anammat utan att ifrågasätta. Men antagligen är det nationalistiskt att bekämpa Nato och vänsterextremt landsförräderi att vara Natoanhängare.


Päätelmä on, että jos haluat äärioikeistolaiseksi, sinun pitää:
- kannattaa vapaata viinanjuontia, mielellään myös juoda runsaasti alkoholia
- vaatia huumeidenkäyttöä vapautettavaksi, mielellään myös käyttää runsaasti huumeita
- olla innokas penkkiurheilija, mutta samalla halveksia kaikkia kansanterveydellisiä syitä kuntoilla
- kannattaa feminismiä (!) - nimenomaan sen katuojamuotoa, jossa miesten epävarmuutta ja kömpelyyttä pidetään halveksittavana heikkouden merkkinä ja suositaan itsevarmoja, väkivaltaisia miehiä näiden seksuaalisen haluttavuuden vuoksi
- pitää pilkkanasi ujoja ja kilttejä poikia
- ihailla Venäjää ja toivoa sen miehittävän Suomen
- vastustaa Natoa

För att vara en trovärdig högerextremist bör du sålunda:
- gilla fritt supande, helst även supa massor av alkohol själv
- kräva frihet för knark, helst även knarka själv
- bänkidrotta entusiastiskt, men samtidigt ge katten i att främja kondisidrott av folkhälsoskäl
- vara för feminism (!) - särskilt för dess vulgära form, som föraktar svaga, osäkra och tafatta män och föredrar självsäkra, våldsbenägna och därigenom sexuellt åtråvärda
- förlöjliga snälla och blyga killar
- beundra Ryssland och drömma om en rysk ockupation av Finland
- ogilla Nato

Sieltä ne tulevat tappamaan sinun lapsesi - Där kommer de och de ska ha ihjäl dina barn

On jo pitkään ollut selvää, että "maahanmuuttokriitikot" ovat ennen muuta fasisteja, joiden tarkoitus on terrorisoida ja surmata omaan kansaan kuuluvia, mutta toista mieltä tai kieltä olevia. Siltä varalta että joku taas syyttää minua vainoharhasta, tässä on tietoa ihan suoraan hevosen suusta.

"Mokuttaja" tarkoittaa tietysti ihan ketä tahansa, joka ei kannata summittaista ja silmitöntä väkivaltaa maahanmuuttajia vastaan. Kannattaa muistaa, että silloin kun maahanmuuttokriittisen nettiterrorin aalto vuonna 2007 alkoi, sen uhreiksi joutuivat esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka olivat yrittäneet puhua järkeä maahanmuuttokriitikoille - esimerkiksi kehottaneet heitä määrittämään tavoitteensa yksiselitteisesti ja lopettamaan rasistisen puheen siksi, että se oli ihan taktisesti huonoa ja omiaan vieroittamaan valtavirran ihmisiä maahanmuuttokritiikistä. Tällaiset mahdolliset liittolaisetkin olivat ja ovat maahanmuuttokriitikoiden mielestä "mokuttajia", joihin saa ja tulee kohdistaa silmitöntä väkivaltaa.

Itse asiassahan juuri sellaiset ihmiset joutuivat maahanmuuttokriitikoiden terrorin kohteeksi jo kauan ennen kuin murhanhimon verinen kaaos valui netistä kaduille. "Maahanmuuttokriitikot" eivät ole todellisuudessa maahanmuuttokriitikoita ja oikeastaan rasismikin on heille vain keino ehdottoman terrorivallan hankkimiseksi. Touhussa on siis kyse enemmän fasismista kuin rasismista. Ne samat tyypit aloittivat hurrivihan lietsojina ja "pakkoruotsi"-urputtajina silloin kun maahanmuuttajia oli liian vähän vetonauloiksi. 

Joka tapauksessa se aika on nyt tullut, kun suomalainen breivikismi nousee. Maahanmuuttokriitikot ovat ajaneet liikkeelle tappajien laumat, joilla on ampuma-aseet kuten kaikilla puolirikollisen alaluokan edustajilla kuuluu olla. He tulevat, tähtäävät ja laukaisevat luotinsa lastesi aivoihin. Miksi? Kenties siksi, että lapsesi kohtelevat maahanmuuttajia ihmisinä. Jo normaali kohteliaisuus maahanmuuttajia kohtaan on maahanmuuttokriitikoiden mielestä "mokutusta" ja "hyysäystä" ja voi toimia perusteena mielivaltaiselle väkivallalle, murhaamisellekin.

Sieltä ne tulevat, kovat ja karkeat miehet, järeät aseet käsissään sinun lapsiasi surmaamaan. Eikä poliisista eikä oikeuslaitoksesta ole suojaa. Päin vastoin, jo se, että joudut maahanmuuttokriitikoiden uhkailun kohteeksi, todistaa poliisin mielestä, että kuulut "vastakkaiseen ääriryhmään", eli ansaitset kohtalosi, samoin lapsesi.

(översättning av inlägget ovan) Den läxa man bör lära sig är att våldet ska riktas mot finska mångkulturvänner och inte mot invandrarna. Då kan inget rasistiskt motiv bevisas. Det är ju överhuvudtaget mångkulturvännerna som är mest ansvariga för dagens situation.

Det har varit klart för längesen att "invandrarkritikerna" framom allt är fascister, som vill terrorisera och mörda de finländare som inte är eniga med dem eller som inte talar samma språk. Om någon igen vill beskylla mig för förföljelsevansinne, så har ni här förstahandsinformation.

"Mångkulturvän" avser givetvis vem som helst som inte förespråkar summariskt och godtyckligt våld mot invandrare. Det är värt att påpekas, att när den invandrarkritiska webbterrorn kom igång år 2007, riktade den sig mest mot de som hade försökt tala förnuft med invandrarkritiker - t ex uppmanat dem att definiera sina målsättningar klart och entydigt och sluta upp med rasistiskt skitsnack, eftersom det inte var taktiskt klokt att köra med brutal retorik, utan snarare gjorde invandrarkritiken oacceptabel i samhällets huvudfåra. Men även sådana här potentiella allierade var och är för invandrarkritikern "mångkulturvänner" som bör och måste utsättas för okontrollerat våld.

I själva verket var det precis sådana människor som blev föremål för invandrarkritisk terror långt innan mordlystnadens blodiga kaos kokade över till gatan. "Invandringskritikerna" är i verkligheten inte invandringskritiker alls och egentligen är inte ens rasismen huvudsaken: den utnyttjar de i syftet att skaffa sig gränslös terroristisk makt. Det hela handlar alltså mera om fascism än om rasism. Precis samma killar började som svenskätare och bekämpade "tvångssvenskan" när invandrarna var för få för att funka som dragplåster. 

Under alla omständigheter är tiden för den finska breivikismens uppgång kommen. Invandrarkritikerna har lyckats skrämma i gång de mordlystnas vilda skaror, som i likhet med hela den halvkriminella underklassen är ägare till skjutvapen. De kommer, tar sikte och avlossar sina skott, som träffar dina barn i hjärnan. Varför? Kanhända därför att dina barn bemöter invandrare som människor. Redan normal vardagshövlighet mot invandrare är enligt invandrarkritikerna "mångkulturfasoner" och "bortskämmande", dvs laga grunder för godtyckligt våld och mördande.

Där kommer de brutala och tuffa männen med sina tunga vapen för att döda dina barn. Polisen och rättsväsendet hjälper föga. Om du blir livshotad av invandrarkritikerna tycker polisen bevisar redan att du är en av de "motsatta extremisterna" och att du förtjänar ditt öde, ditt barn likaså.

Mikä siinä Neuvostoliitossa siis oli vikana? / Varför ogillade ni egentligen Sovjetunionen?

Tällaisen ruutukaappauksen eräs kaverini nappasi Olli Immosen Facebook-sivulta. Den här skärmdumpen visar vad det är för diskussion det förs på Olli Immonens Fejasida.

"Inrikesminister Orpo bör ges sparken och ersättas med Olli Immonen. I samma veva kunde det grundas en ny sorts polis med uppgiften att arrestera de utlänningar som redan befinner sig olagligt i landet. En ny nationell polis kunde likaså börja arrestera rödingarna och bura in dem i skyddshäkte. I fall av sammandrabbningar borde polisen ha befogenhet att ge verkanseld. Naturligtvis skulle all makt i denna nödens stund överföras till inrikesministern och så här kunde rensningarna komma igång med hjälp av polisen och armén. Det skulle ingå i den nationella polisens befogenheter att döma folk till döden för landsförräderi, och för dessa domar skulle polisen svara endast gentemot inrikesministern."

Selvä homma. Eli siis tarkoituksena on panna pystyyn poliittisia puhdistuksia ja tuomita ihmisiä kuolemaan hallintopuolen päätöksillä ilman tuomioistuimia? Nyt sitten olisi mielenkiintoista tietää, miksi niin kovasti paheksutte Neuvostoliittoa, kun kerran juuri siellä tällaisia touhuja harrastettiin. Tosin nämä teloitukset ilman oikeuden päätöstä kuuluivat tietääkseni Neuvostoliitossakin levottomiin sota- ja vallankumousaikoihin. Suurimman osan aikaa siellä pyrittiin edes luomaan mielikuva oikeusvaltion olemassaolosta - siksihän puhutaan näytösoikeudenkäynneistä.

Niitä maanpettureita kannattaisi muuten hakea ihan omista riveistä. Onhan äärioikeiston valtias Halla-aho itsekin myöntänyt venäläismieliset, putinistiset mielialat kannattajajoukossaan. Muuten, nyt tiedetään sekin että tuo nykyinen pakolaistulva on Venäjän liikkeelle ajamaa. Venäjä ajaa pakolaiset liikkeelle samalla kun tukee toisella kädellä pakolaisvastaisia äärioikeistoliikkeitä esimerkiksi täällä Suomessa. Opetelkaa syyttämään pakolaisvirrasta oikeaa syyllistä eli Venäjää sen sijaan että leimaatte toiset suomalaiset "maanpettureiksi" ja vaikka miksi. Se, että ette osaa tai halua syyttää Venäjää, kertoo kaiken siitä, kuka teitä tukee ja kenen puolella olette.

Det var ord och inga visor. Idén är alltså att organisera politiska utrensningar och döma folk till dödsstraff genom administrativa beslut utan att någon domstol får yttra sig? Nu skulle jag gärna veta varför ni säger er störtogilla Sovjetunionen, som excellerade i precis sådana här grymheter. Om jag rätt minns var dylika utomjuridiska avrättningar även i Sovjet vanliga endast under krigs- och revolutionsår. För det mesta försökte man även där upprätthålla föreställningen att rättsstaten fungerade - det är precis därför vi talar om skenrättegångar.

Vad gäller landsförrädare hittar man dem lättast i era egna led. Självaste Jussi Halla-aho, den självklare ledaren för finsk extremhöger, har medgett att det råder en ryskvänlig, putinistisk atmosfär bland hans anhängare. Förresten är det nu bekant att den där flyktingströmmen är någonting Ryssland gett upphov till. Ryssland åstadkommer flyktingkriser medan Putin med andra handen delar ut stöd till flyktingfientliga högerextremister t ex här i Finland. Lär er skylla flyktingströmmen på den verklige boven, Ryssland, i stället för att brännmärka andra finländare som "landsförrädare" och allt möjligt annat. Att ni inte kan eller vill beskylla Ryssland säger redan på vilken sida ni står.

Pieniä uutisia pohjoisen paskamaasta - Små nyheter om skitlandet i norr

Kun kerran oli suuria uutisia, täytyy kertoa muutama pienikin:

* Suomen Sisu perustaa nyt maakunnallisia piirijärjestöjä, sellainen on syntynyt muun muassa Satakuntaan. Tätä on vaikea tulkita muuten kuin niin, että Olli Immonen perustaa omaa puoluetta eikä enää ole palaamassa Timo Soinin helmoihin. Uusi SS-puolue luultavasti vetää puoleensa kaikki maakuntasarjan törkyämyrit jostain James Hirvisaaresta alkaen, siis jos Džeimppaa enää kiinnostaa mennä politiikkaan, mutta minun on vaikea uskoa, että Halla-aho itse vaihtaisi puolta. Jusu on kuitenkin jämerän seteliselkärankainen mies, joka tietää, mistä leipä tulee pöytään.

* Sebastian Tynkkynen kävi omavaltaisesti vierailulla Ruotsissa sikäläisen äärioikeistopuolueen, Ruotsidemokraattien, nuorisojärjestön johtoa tapaamassa. Lähes välittömästi sen jälkeen Ruotsidemokraatit erottivat koko nuorisojärjestön puolueestaan. En väitä että tässä olisi syy- ja seuraussuhdetta, mutta onhan tällä tapauksella oma viihdearvonsa.

* Vihreät ovat gallupeissa lähteneet nousuun. Sisäpiirin vihje kertoo, että korjauskertoimien vuoksi koko nousu ei edes näy uutisissa raportoiduissa luvuissa. En minä sano että vihreiden voitto olisi kaikilta osin hyvä asia, enhän itsekään äänestä heitä, mutta jos hallitus kaatuu, uudet vaalit tulevat ja niiden myötä vastajytky, aion kyllä nauraa vahingoniloisesti täältä Irlantiin asti. Toki jos niin kävisi, eduskuntaan nousisi luultavasti kaikenlaisia pellehahmoja, aivan kuten persujenkin vaalivoitot ovat tuoneet valtuustoihin huumerikollisia ja eduskuntaan natsitervehtijöitä.

* Tyypillinen vihreä pellehahmo politiikassa on tietysti homeopatiaan ja muuhun hömppään uskova, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että persujenkaan ei kannata esiintyä sen parempina. Joku heikäläisten kansanedustajista on näet vaatinut kalevalaiselle jäsenkorjaukselle virallista asemaa julkisessa terveystoimessa. En nyt muista sällin nimeä, eikähän persu persusta eroa, mutta tuokin on oire siitä, että ne tyypit edelleenkin lukevat blogiani räpylä pippelin ympärillä, koska minähän se olen aina korostanut persujen ja pakkoruotsiurputtajien tietämättömyyttä klassisesta suomalaisesta korkeakulttuurista. Se nimittäin kuulostaa hätäiseltä yritykseltä hankkia persuilulle oikeaa positiivista kulttuuri-isänmaallista sisältöä maahanmuuttorähinöinnin oheen. Koska lukutaito ja älli eivät riitä Kalevalan lukemiseen, täytyy edes näitä käden taitoja yrittää edistää.

* Jussi Halla-aho on (tätä en tietäisi, ellei sitä olisi minulle eräällä nettifoorumilla kuvakaappauksella näytetty) joutunut ihan nimeltä mainiten myöntämään minun olleen oikeassa esittäessäni "maahanmuuttokriittisen" liikkeen olevan Venäjän talutusnuorassa. Hyvä hyvä. Kannattaa siis uskoa kaikki mitä minä kirjoitan, koska se on Jumalan totuus, jota edes Jusu ei voi kiistää. Kun minä sanon että Jusun kannattajat, nuo kihisevät ja kuhajavat torakat vailla yksilöllistä ihmisyyttä, tulevat vielä sinun lastasi murhaamaan, sekin on Jumalan totuus, joka kohta toteutuu - valitettavasti. Jos Jusu olisi normaali ihminen, hän voisi ehkä hieman katua sitä, että päästi isänmaan kohtalosta piittaamattomat, venäläismieliset voimat riehumaan valtoimenaan. Mutta minkäänlaista vastuuntuntoa hänellä ei tietysti ole sen enempää kuin kunniaakaan, joten anteeksipyyntöä emme siitä suunnasta kuule.

* Tunnetusti sisäpolitiikassaan yhä fasistisempaan suuntaan ajautunut Unkari on valtuuttanut sotilaansa ampumaan pakolaisjoukkoja pyssyllä. Hommalaisten pirskeissä pitopöytä singahti välittömästi ilmaan, kun poikien penikset jäykistyen kumahtivat pöydän alapintaan heidän kuullessaan tämän uutisen. Jos näette jossain lentävän pöydän, älkää siis kuvitelko, että kyseessä olisi jokin ufoilmiö.

Efter de stora nyheterna är det dags för en del mindre viktiga:

* Den högerextrema nationalistorganisationen Suomen Sisu har nu börjat yngla av sig provinsiella kretsklubbar, en sådan har grundats bl a i Satakunda. Det här kan svårligen innebära något annat än att Olli Immonen håller på att starta eget parti och inte tänker återansluta sig till den sannfinländska riksdagsgruppen. Det nya SS-partiet kommer antagligen att tilldra sig alla vrålapor från provinserna, James Hirvisaari till exempel, om han ännu är intresserad av politik. Halla-aho däremot kommer knappast att byta parti, han vet nog var han får betalt ifrån och för vad.

* Sannfinske ungpolitikern Sebastian Tynkkynen besökte av eget initiativ Sverige för att möta ledarna för Sverigedemokraternas ungdomsorganisation. Strax därefter kastade Sverigedemokraterna ut hela ungdomsorganisationen. Jag vill inte påstå att det skulle finnas ett kausalt sammanhang här, men underhållningsvärdet går inte att förnekas.

* Galluparna visar raketartat uppsving för de gröna. En invigd person sade att stödet tilltagit ännu starkare än meningsundersökningarna ger vid handen, eftersom korrigeringskoefficienterna är tilltänkta att tona ned alltför snabba förändringar så att de inte skulle överskugga långsiktstrenderna. Jag vill inte säga att en grön valseger bara vore av godo, jag röstar ju inte på dem själv heller. Men om regeringen går omkull och det blir ett nytt riksdagsval som leder till skrällseger för de gröna, kommer mitt skadeglada skratt att höras ända på Irland. Visst skulle då en del pellejönsar bli invalda, precis som sannfinska valsegrar inneburit att knarkbrottslingar dykt upp på kommunfullmäktige och nazisthälsare på riksdan.

* En typisk grön pellejöns skulle vara en som tror på homeopati och liknande smörja, men för närvarande förefaller det att sannf är minst lika goda kålsupare. En av deras riksdagsledamöter har nämligen krävt officiellt godkännande för kalevalansk kiropraktik i offentlig hälsovård. Jag minns nu inte vad killen hette, men jag skiljer ju inte på sannfinländare och sannfinländare. Jag har sedan flera år tillbaka ondgjort mig över hur sannfinländare pratar om finsk kultur men egentligen skiter blankt i all praktisk kulturpatriotism, och tydligen läser partiaktivisterna min blogg fortfarande och frågar sig hur de kunde höja sin kulturpatriotiska profil. Tydligen är det här kiropraktiserandet ett försök åt det hållet. Kalevala klarar de givetvis inte att läsa, korkade som de är, och fokuserar på sådant här hantverk i stället.

* Jussi Halla-aho har (det här skulle jag inte veta, om jag inte hade visats en skärmdump på ett webbforum) sett sig tvungen att öppet ge mig rätt vad gällde mitt påstående att den "invandringskritiska" rörelsen styrs av Ryssland. Jätteskönt. Det är sålunda klokast att med en blind kolartro acceptera allt vad jag säger, eftersom det är Guds sanning som inte ens Halla-aho kan betvivla. När jag säger att anhängarna av Halla-aho, dessa vimlande, vimsande kackerlackor utan mänsklig individualitet, en gång kommer och mördar ditt barn, är det också en Guds sanning, som snart blir verklighet, hur sorgligt det än är. Skulle Halla-aho vara en normal människa, så skulle han kanske lite ångra att han släppte loss putinistiska krafter som ger katten i fosterlandets öde. Någon ansvarskänsla har han dock inte, lika lite som heder, vilket betyder att han aldrig kommer att be om ursäkt för någonting.

* Som vi vet har Ungern blivit allt mer fascistist i sin inrikespolitik. Nu har landet även gett sina soldater befogenhet att skjuta verkanseld på flyktingskaror. På hommaiternas gästabud steg festbordet genast till väders, när kukarna ögonblickligen slog mot bordplattan underifrån medan killarna fick ta del av denna nyhet. Om ni ser ett flygande bord inbilla er alltså inte att det har någonting att göra med utomjordingar.

Suomen Sisun kirjalistasta (uusinta Plazan blogin ajoilta)

(ilmestynyt alun perin Plazan blogissani maaliskuussa 2011)

(Huom: Teemu Lahtinenko se juuri sanoi viestimissä, että Suomen Sisun kirjalista oli naiivi ja typerä idea, tai jotain sinnepäin. Edistystä. Nyt kun hän vielä sanoisi, että koko Suomen Sisu oikeistoradikalismeineen ja hurrivihoineen oli naiivi ja typerä idea.)

Nyt kun Suomen Sisu -järjestö kelpaa uutiseksi jopa Hesarin toimituspolitiikkaa johtavalle selkärangattomalle elämänmuodolle, kaipa minunkin täytyy ottaa asia puheeksi, kun kerran sitä minulta todennäköisesti odotetaan. Olisi minulla tärkeämpiäkin aiheita ja parempia juttuja tekeillä, mutta velvollisuus mikä velvollisuus. Kaikkien kelpo miesten täytyy aina rientää isänmaan avuksi, kun Suomi-neitoa uhkaa murha ja raiskaus sieluttomien tappajarobottien kynsissä.

Toistaiseksi järjestöstä kirjoitetut jutut ovat olleet aika vaisuja, kun otetaan huomioon, miten valtavan iskuvoiman se on saavuttanut Suomen politiikassa. Järjestö varjelee mustasukkaisesti jäsenkuntansa paljastumista, ja takavuosien nettikeskusteluista muistan, että heikäläiset saattoivat uhata kunnianloukkausoikeudenkäynnillä, jos heidän jäsenyydestään puhui julkisesti. Eivät halunneet tunnustaa sitä. Minäkin sain tällaisen uhkauksen eräältä tietyltä äärioikeistopiireissä suurena profeettana palvotulta häiskältä sanottuani häntä Sisun jäseneksi, mutta eipä kulunut kuin pari vuotta, kun hän jo esiintyi julkisesti järjestön nimissä paheksumassa Länsiväylä-lehteä, joka oli kutsunut puljua ”natsimieliseksi”.

Länsiväylä muuten sai Julkisen Sanan Neuvostolta vapauttavan päätöksen jutustaan, koska se oli perustunut viranomaistietoihin, ts. Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin arvioihin. Tuolloin oli vuosi 2007, eli Supo oli vielä oikeasti toiminnassa. Nyttemminhän se on lehdissä repostellun henkilösuhteiden mädäntymisen, ehkä myös pettymykseksi osoittautuneen johtajansa kyvyttömyyden vuoksi ilmeisesti joutunut käytännössä selvitystilaan, mitä tietysti Suomen Sisun ja bäckmanilaisten kaltaiset äärihörhöt ovat tehokkaasti käyttäneet hyväkseen. Suomen yhteiskuntarauhan nykyinen tuho ja äärijärjestöjen nousu liittynevät tiiviisti Supon rappioon.

Muistelen järjestön aiemmin yrittäneen torjua äärioikeistolaisuussyytöksiä selittelemällä, että siinä on useimpien puolueiden jäseniä oikealta vasemmalle. Suomeksi tämä tarkoittaa tietysti sitä, että Sisu pyrki parhaansa mukaan soluttamaan kaikki mahdolliset puolueet ja ujuttamaan ajatusmaailmaansa niiden ohjelmaan. Uusi selitys, jonka saimme äsken lukea lehdistä, oli jotakuinkin se, että ”ei me mitään natseja olla ja vaikka siellä jotain natseja olikin joskus niin ne oli vaan vähemmistöä”. Uskotaan, uskotaan (heheheh).

Järjestön ohjelmassa on kuitenkin selviä yhtäläisyyksiä niin natseihin kuin muihinkin totalitaristeihin. Perussuomalaisten tuoreet taidelinjaukset ovat kotoisin juuri tästä sylttytehtaasta päätellen siitä, että Sisun periaateohjelmassa julistetaan nykyaikaisen rappiotaiteen ”muistuttavan erehdyttävästi jätettä” - mitään tarkempia selityksiä tälle ei anneta. Ei kerrota, onko sitä jätettä nykykirjallisuus, suomalainen sarjakuva vai kenties Kiasma. Jokainen täyttää tällaiset heitot tietysti omilla merkityksillään, yhden mielestä törkyä on räminärokki ja toisen mielestä Hannu Salaman teokset. Taidetta ei Suomen Sisun ohjelmassa tietenkään nähdä yksilön luomishalun ilmauksena - yksilönvapaudet tuntuvat ylipäätään olevan aika halpaa tapolanmakkaraa Sisun tiskillä - vaan sen toivotaan edistävän yhteisöllisyyttä (yksilöllisyyden ystävänä haluaisin lopultakin päästä eroon tuosta typerästä poliittisesta iskusanasta, joka haisee totalitarismilta aina aivan yhtä paljon, toitottivat sitä sitten vihreät, vasemmistolaiset, kristilliset tai persut). Ohjelman mukaan yhteisöllisyyttä luovat hyvät taideteokset ja monumentit, enkä väitä vastaan - olihan toveri Stalinkin tuota mieltä, ja hän tiesi yhtä ja toista sekä pakkoyhteisöllisyydestä että yhteisöllisyyttä luovan monumenttitaiteen edistämisestä.

Suomen Sisun jäsenet ja kätyrit puhuvat julkisuudessa erityisen paljon sananvapaudesta. Kun heikäläisiä joutuu leivättömän pöydän ääreen uskonrauhan loukkaamisesta tai kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta, ts. alan miesten luonteenomaisista taparikoksista, koko sakki alkaa itkeä oikeusmurhasta ja sorrosta. Mutta annas olla kun heidän omia ryhtymyksiään arvostellaan ja eritellään aivan tavanomaisin poliittisen lehtimiestyön keinoin! Silloin heidän keskustelupalstoillaan aletaan välittömästi uhkailla kunnianloukkaussyytteillä ja joskus valonaremmillakin painostustoimilla.

Eli siis sananvapautta saa rajoittaa, jos rajoitetaan heidän mielikseen. Heidän järjestönsä periaateohjelmassa asia ilmaistaankin seuraavasti: Mielipidevaikuttajat eivät saa jäädä rangaistuksetta, mikäli he ovat sanavapautta hyväksi käyttäen aiheuttaneet yhteiskunnalle tai sen jäsenille oikeudetonta onnettomuutta. Tarkoittaakohan tämä sitä, että mielipidevaikuttaja, joka yllyttää väkivaltaan maahanmuuttajia vastaan, ei saa jäädä rangaistuksetta? No jaa, tiedänhän minä vastauksen: ei tietenkään, sillä ei kai maahanmuuttaja ole yhteiskunnan jäsen suomensisulaisessa katsannossa. Sitä paitsi salliihan tuo periaateohjelma oikeutetun, tai oikeudellisen, onnettomuuden aiheuttamisen yhteiskunnalle tai sen jäsenille. Epäilemättä he itse tietävät parhaiten, mikä on oikeutettua, koska ovat niin äärioikeassa. He puhuvatkin julistuksessaan todellisesta sananvapaudesta, aivan kuten kommunistit aina puhuivat todellisesta vapaudesta, koska katsoivat tietävänsä sinua paremmin, mitä vapauteesi kuuluu.

Muuan Suomen Sisua käsittelevästä lehtikirjoittelusta mielensä pahoittanut sanoi, että tässä parjataan ja demonisoidaan ”suomalaisuuden” puolustajia. Mikähän se on se suomalaisuus, jota tuo remmi puolustaa? Suomen Sisun periaatejulistuksessa kyllä saarnataan ummet ja lammet esimerkiksi suomen kielen puhtauden vaalimisesta, ikään kuin tätä varten ei olisi jo olemassa Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta. Siitä huolimatta heidän ihailtu henkinen johtajansa murjoo äidinkieltämme sellaisilla täysin turhilla ”sivistyssanoilla” kuin abruptisti ja emendoida, joita en itse suoraan sanoen ole nähnyt suomenkielisessä yhteydessä kertaakaan missään muualla.

Kieliä osaavana tietysti tiedän, että ne tarkoittavat ”yhtäkkiä” ja ”korjailla, parannella, muutella (tekstiä)”. Jälkimmäinen toimintahan on ollut niin asianomaisen herran kuin koko Suomen Sisun työlistalla päällimmäisenä nyt kun he ovat poliittisen nosteen mukana saaneet julkista huomiota. Vanhoja nolottavia tuherruksia on nyt tullut kiire parannella ja korjailla, saksia ja yliviivata, ementeerata ja koriseerata että hiki lentää.

Onhan se toki lohduttavaa tietää, että kaikki nämä kauniit sadut äidinkielen vaalimisesta ovat pelkkää hölynpölyä, jota ei ole tarkoituskaan noudattaa. Ehkäpä he eivät ole tosissaan myöskään taiteen poliittisen ohjauksen, vähemmistöjen sortamisen eivätkä muidenkaan levottomuutta herättävien tavoitteidensa suhteen. ”Äänestä Suomen Sisua - voit luottaa siihen, ettemme pidä ainoatakaan vaalilupaustamme”? Minä nyt kuitenkaan en luota siihen, joten en aio äänestää heikäläisiä enkä toivo kenenkään muunkaan sitä tekevän. (Jotain Olavi Mäenpäätä toki voisi ihan piruuttaan äänestää, koska hän päihittäisi eduskuntaan päästessään viihdearvoltaan kirkkaasti koko sisulaisten remmin.)

Suomen Sisun ajaman suomalaisuuden sisällöstä saa varmasti tietoa myös tutustumalla heidän järjestönsä suositeltujen kirjojen luettelon, jonka he ovat sittemmin siivonneet hädissään netistä, mutta joka yhä löytyy vuoden 2008 mukaisessa kunnossa eräiltä sähköisiltä arkistosivuilta. Tämä onkin hyvin kiinnostava lista, eikä tietysti liian pitkäkään, kirjoja on tuollaiset puolisen sataa.

Filosofiapuolella suositellaan Nietzscheä, epäilemättä siksi, että hän kirjoitti yli-ihmisestä ja kaikkien arvojen uusiksi panemisesta, varmaan myös siksi, että häntä laajalti pidetään - syystä tai syyttä - natsismin älyllisenä valmistelijana ja pohjustajana. Pentti Linkola taas kannattaa ihmisten eriarvoisuutta vahvemman lakiin vetoamalla, joten hän on luonnollista jatkoa luetteloon. Löytyväthän sieltä myös Sun Tzun ja Carl von Clausewitzin klassiset teokset sodankäynnin taidosta. Oletettavasti Sisun pojat ovat jaksaneet lukea vain ensimmäisen, Vom Kriege on näet yhtä paksu ja pitkälauseinen kuin Theodor Mommsenin Rooman historia. Mutta tulipahan selväksi, mikä herrojen mielestä on filosofian tarkoitus: perustella älyllisesti sotahulluus, eriarvoisuus ja heikomman halveksunta.

Seuraavana on osasto ”Pohjoisen sielun avaimet”. Suomalaisuuden esitaistelijoilta ja ruotsin kielen vastustajilta on aluksi erikoisentuntuinen veto sisällyttää listaan Kalevalan, Kantelettaren ja Kalevipoegin lisäksi skandinaavien Edda, englantilaisten Beowulf ja saksalaisten Nibelungein laulu. Myös latvialaisten kansalliseepos Karhunkaataja on päässyt jonon jatkoksi, ja onhan siellä Lennart Meren Hopeanvalkeakin, samantyyppinen spekulatiivinen historiapohdiskelukirja kuin Robin Lane Foxin Travelling Heroes tai Matti Klingen Muinaisuutemme merivallat (joka sisältyykin Suomen Sisun suositusten historiaosioon). Ihan hyvää lukemista, suurimman osan olen kahlannut läpi itsekin. ”Pohjoisesta sielusta” puhuminen kuulostaa kuitenkin samalta kuin natsien ”pohjoinen ajatus”, nordischer Gedanke, varsinkin kun näiden myyttisten teosten ohella suositellaan natsien pääideologi Alfred Rosenbergin, natsien hengennostattajakirjailija, brigadeführer Helmut Stellrechtin ja tekointialaisen Hitlerin ihailija Savitri Devin kirjoja.

Teoslistan historiapuoli alkaa Aarno Karimon kansallismielisellä tarinakokoelmalla Kumpujen yöstä. Minun täytyy sanoa, että vaikka tämä isovanhempieni isänmaallisen, kulttuurinationalistisen asenteen vuoksi olikin meillä kotona tunnettu ja luettu kirja, minulla ei ole sen sisällöstä minkäänlaista muistikuvaa, vaikka olen siihen aivan varmasti tutustunut. Esimerkiksi Samuli Paulaharjun Tunturien yöpuolta, jota ei Suomen Sisun luetteloista löydy, jäi pikkupojan mieleen aivan toisella tavalla. Perinteiden ylläpitämisen vuoksi listassa on myös Vihtori Kosolan Viimeistä piirtoa myöten sekä useita ihan asiallisia, osin minunkin lukemiani historiateoksia lapuanliikkeestä, IKL:stä, ryssänvihaideologeista ja vapaussotureista (esimerkiksi Mikko Uolan klassikko Sinimusta veljeskunta).

Suomen myyttinen menneisyys tuntuu poikia myös kiinnostaneen, sillä Karimon jorinoiden lisäksi sieltä löytyy mm. Matti Huurteen Kivikauden Suomi (näillä eväillähän se tulevaisuus varmaan rakennetaankin) ja Olaus Magnuksen (!) Pohjoisten kansojen historia - taas tuo nordischer Gedanke! Jos pojat tosiaan haluaisivat korostaa suomalaisuutta, niin luulisi heidän yrittävän irrottautua tuosta vihaamastaan ruotsalais-saksalaisesta rotuajattelusta, jonka puitteissa mm. suomalaiset aikoinaan leimattiin mongoleiksi.

Eräänlainen kuriositeetti historiaosiossa on Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti. Voisi luulla, että sotiemme veteraanien kunniaksi poikia kiinnostaisi perehtyä siihen helvettiin, jolta juuri veteraanit meidät pelastivat, ja lukea vaikkapa Vankileirien saaristo tai jotain kotimaisempaa samasta aihepiiristä, kuten Irja Niemen (eli Kerttu Nuortevan) Neuvostokasvatti, Parvilahden Berijan tarhat tai vaikka Rautkallion ja Hyvämäen Lista 1:n vangit. Mitään näistä ei kuitenkaan löydy Suomen Sisun suosituslistasta. Ehkäpä siksi, että kommunismi ei ole heille varsinaisesti torjuttava vihollinen, vaan pikemminkin kadehdittu kilpailija julmuudessa. Terrorin uhreihin samaistuminen ei ole kivaa, jos oma haave on samanlainen terrori.

Politiikan ja yhteiskunnan osiossa sisulaisten kirjastossa komeilee kolme ilmiselvää uusnatsia tai äätioikeistolaista: brittien uusnatsiporukoissa arvostetun Political Soldier -teoksen kirjoittaja Derek Holland, kukluxklaanilainen David Duke ja rotuajattelija Jared Taylor, jonka tunnetuin ansio on iskusanan ”roturealismi” keksiminen rasismin peittämiseksi. Lisäksi listalla on globalisaatiota arvostelleen entisen talousprofessorin David Kortenin kirja maailmanlaajuisesta suuryhtiöiden hirmuvallasta - se vanha ja alkuperäinen natsismikin sisälsi tunnetusti vasemmistolta lainattuja rahavallan vastaisia iskulauseita ja ajatuskulkuja. Myös luovutettu Karjala ja EU:n vastustajana tunnettu äärikeskustalainen Keijo Korhonen ovat kumpikin yhden kirjan verran edustettuina.

Toki siellä on myös osio ”ihmislajin taksonomisten ryhmien eroista” (eivät uskaltaneet kirjoittaa ”rotu”), jota hallitsevat ne tavanomaiset epäillyt eli tatuvanhaset sun muut ahmavaarat. Mitään kovaa biologiaa sieltä ei löydy - esimerkiksi Veikko ja Marja Sorsan, Pirjo Salkinoja-Salosen ja kumppanien Perinnöllisyys, jonka meikäläinen luki jo lukiolaisnassikkana, on sisuloisille tuntematon. Sen sijaan siellä on näitä yhteiskuntatieteilijöitä, jotka puhuvat geeneistä omia pehmoisiaan kuin olisivat päässeet kädellä koittamaan.

Sisuloisten kirjastossa on viihdeosiokin, Se sisältää Ilkka Remeksen jännäreitä, kaksi Pahkasika-mies Juha Ruusuvuoren romaania, Kari Suomalaisen vastenmielisen marmatuskirjan Viha etsii kohdetta ja sokerina pohjalla Robert Heinleinin tieteisromaanin Starship Troopers, joka on tuttu Paul Verhoevenin elokuvanakin. Muistelen kirjan ilmestyneen suomeksikin joltain kioskikirjallisehtavalta kustantamolta - minulla on sellainen mielikuva, että olisin lukenut suomennoksen jo ennen kuin Verhoevenin elokuva tuli ajankohtaiseksi. Asialle antaa oman huvittavuutensa se, että kirja ei ole mikään jännittävä sotaseikkailu, vaan enimmäkseen jankkaava ja puuduttava kansalaistaidon luento, jossa perustellaan, miksi ainoastaan asepalveluksen suorittaneilla tulisi olla äänioikeus - ja kuten tiedämme, Suomen Sisu hännystelijöineen jumaloi henkisenä johtajanaan siviilipalveluksen suorittanutta miestä. Karimoa löytyy täältäkin, nimittäin hänen ehdottomasti hillittömin teoksensa, tieteisromaaniksi luokiteltava Kohtalon kolmas hetki, joka kertoo lähes pornografisesti mässäillen Suomen ja inhan Ryssänmaan välisestä joukkotuhosodasta ja muistuttaa itse asiassa paljonkin juuri Heinleiniä, ennen kaikkea hänen Pearl Harborin jälkeistä amerikkalaista japanilaisvihaa tihkuvaa revittelyään Seitsemän miehen sota.

Tässä viihdepuolessa kiinnostavaa on se, ettei sieltä löydy ollenkaan kotimaista sotakirjallisuutta - ei Niilo Lauttamusta, ei Esa Anttalaa, ei Aake Jermoa, ei edes Mauri Sariolaa. Perinteisen isänmaallisuuden kirjallisten kulmakivien puuttuminen on muutenkin suorastaan häiritsevän ilmeistä. Ehkä tämä johtuu siitä, että tyypillinen sotakirja ei - kaikesta pedagogitätien parusta huolimatta - ole vailla moraalisia ansioita. Hyvillä sotaromaaneilla - siis ihan kirjallisuutena hyvillä - on nimittäin vankka eettinen pohja ja niissä käsitellään käsinkosketeltavin tavoin, vetävien tarinoiden puitteissa, keskeisiä inhimillisiä arvoja: rohkeutta, ystävyyttä, toveruutta, veljeyttä, epäitsekkyyttä ja uhrimieltä. Äärioikeistolaiselle sähköverkossa rähisijälle, joka pitää ihannoitavina isänmaallisina sankareina yksinäisen tummaihoisen miehen kimppuun ylivoimalla käyvää valkonaamaretaleiden jengiä, sellaiset arvot ovat liian yleviä käsitettäviksi.

Suomen Sisun kirjallisuuslista päättyy ”klassikoihin”, joita ovat Thomas Moren Utopia, koska tavanomainen arkielo tavallisten lajitoverien rinnalla tavallista työtä tehden ei oikein tunnu nappaavan heikäläisiä; Orwellin sikatila- ja isoveliromaanit, koska sisupojat aina uskottelevat itselleen olevansa orwellilaisesti sorrettuja; ja Dostojevskin Riivaajat, joka on sikäli osuva ja hauska valinta, että se on kuvaus juuri suomensisulaisten itsensä kaltaisesta kiihkoilevasta poliittisesta hörhölahkosta.

Suomalaisuutta siis ollaan puolustavinaan, mutta mitä se suomalaisuus on? Karimoa, ”pohjoisia myyttejä”, rotutieteilyä, totalitaarisia aatteita? Ainakin tiedämme, mitä se ei ole: ei ruotsin puhumista, tummaihoisuutta eikä maahanmuuttoa. Mutta tästä kirjalistasta päätellen se ei myöskään ole Runebergiä, Topeliusta eikä varsinkaan Väinö Linnaa saati sitten Hannu Salamaa. Se ei tunnu edes olevan talvisodan muistelua, vaikka kyseessä oli kiistatta oikeutettu puolustussota. Veteraanit eivät kiinnosta herroja sisulaisia yhden kirjan vertaa, vapaussoturit sitäkin enemmän - he kun surmasivat toisia suomalaisia, jotka kaikesta nettiuhosta päätellen ovat viime kädessä myös Suomen Sisun ensisijaisia vihollisia.

Koko sotienjälkeinen suomalainen kirjallisuus puuttuu, ilmeisesti siksi, että se on liian vasemmistolaista. Mutta turhaan tuosta luettelosta hakee myös Juhani Ahoa, Ilmari Kiantoa, Minna Canthia ja F.E.Sillanpäätä. Kalevalakin on otettu mukaan vain germaanisten sankarieeposten rinnalle, osaksi natseilta lainatun pohjoisen ajatuksen myyttiperustaa. Minä olen nuoruudessani kuullut sellaisenkin tulkinnan, että Kalevala olisi hengen ja laulun mahtia korostavana teoksena parempi vaihtoehto germaanien hurmeenroiskutukselle ja miekankalskeelle. Mutta ehkä se juuri sen takia ei riitä sisuloisille sellaisenaan, ei ole tarpeeksi verta ja väkivaltaa ja raakuutta. Pitää hakea apuun jokin Nibelungein laulu, jossa kuninkaan keittiömestariakin luonnehditaan valiomieheksi soturien joukossa.

Viime kädessä Suomen Sisun ajama ja puolustama ”suomalaisuus” ei siis ole missään tekemisissä olemassa olevan suomalaisen nykykulttuurin, ihmisten arjen kanssa - ainoa suomalainen arki, joka heitä näköjään kiinnostaa, on kivikauden arki. Pohjimmaisena tuossa touhussa, kuten Hitlerinkin natsismissa, on täydellinen moraalinen tyhjyys, kaikenlaisten arvojen puute, nihilismi. Eräs tuon järjestön hallituksessakin viihtynyt veikko julisti ihan televisiossa saakka, että Jokelan ampuja Pekka-Eric Auvinen oli jonkinlainen sankari, koska hänellä oli suuri näkemys ja näky ja koska hän teki jotain konkreettista sen toteuttamiseksi. Sivullisten henki ja omaisten kärsimys ei yksinkertaisesti kiinnosta, koska ihminen, jolla on asia ajettavanaan, on nyt vain arvokkaampi ja hänen täytyy saada toteuttaa itseään ja suuria visioitaan vaikka meidän muiden selkänahalla ja sisuskaluilla.

Perinteiseen konservatiivisuuteen kuuluu nähdäkseni sellainen näkemys, että heikkoja ja avuttomia ja viattomia on suojeltava tällaisilta visionääreiltä ja heidän luodeiltaan, vaikka heidän olisi tässä yhteiskunnassa kuinka paha olla ja vaikka he olisivat kuinka lahjakkaita ja nerokkaita. Suomen Sisu ei kuitenkaan edusta minkään järjellisen määritelmän mukaan suomalaisuutta, suomalaista sivistystä eikä perinteistä isänmaallisuutta. Se edustaa silkkaa itsetarkoituksellista vallanhimoa ja ihmishalveksuntaa. Eikä se aja kenenkään asiaa, paitsi omaansa.

Jättävätkö rotat uppoavan laivan? – Håller råttorna på att lämna det sjunkande skeppet?

Viime päivinä on rasistisen alakulttuurin sisältä alkanut kuulua merkillisiä soraääniä. Eräs naisihminen, joka on kuvottavilla ja loukkaavilla kirjoituksillaan profiloitunut yhtenä vastenmielisimmistä äärioikeiston edustajista, kirjoitti nimittäin muina naisina tekstin, jota saattoi miltei pitää rasismin vastaisena. Taustalla on etiopialaissyntyisen räppääjä Prinssi Jusufin esiintyminen valokuvassa yhdessä parin muun afrikkalaistaustaisen veikon kanssa sankarivainajien muistomerkillä: kuva sai maahanmuuttokriitikot raivostumaan siksi ja vain siksi, että siinä esiintyi mustia nuoria miehiä perinteisen isänmaallisessa yhteydessä. Naiseläjä paheksui tätä rasistista raivoa ja ihmetteli sitä, että mustille pojille ei anneta edes tilaisuutta kunnostautua isänmaallisesti ja osoittaa kotoutuneensa suomalaisiin arvoihin.

Sinänsähän tädille pitäisi antaa täydet pisteet siitä, että hän on lopultakin oivaltanut sen mitä me kauheat mokuttajakommunistit olemme jo vuosikymmenen ajan jankanneet: niiltä osin kuin afrikkalaistaustaisilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia sopeutua suomalaiseen elämään, niiden vaikeuksien taustalla on varsin usein möykkäävien rasistien haluttomuus antaa tunnustusta onnistuneestakaan kotoutumisesta. Jos maassa on sellainen ilmapiiri, että immuunikatoisena raiskaajaneekerinä ja muslimiterroristina kohdellaan pelkästään ihonvärin vuoksi jopa kristittyä adoptiolasta, jolla ei ole mitään muistikuvia muista kulttuureista kuin Suomesta, kyllä monikulttuurisempi maahanmuuttajapoikakin alkaa ajatella niin, että ei kotoutuminen taida olla vaivan arvoista, kun hänen värisensä ei ihmiseksi kelpaa kuitenkaan.

Mitään kovin syvällistä mielenmuutosta tädin kirjoittelussa ei ole havaittavissa. Jo ennen rasistiporukoihin eksymistään hän oli aktiivinen blogikirjoittaja; ei mikään penaalin terävin kynä, mutta yllättävästi hän antoi ymmärtää (tai ainakin esitti) olevansa vilpittömästi kiinnostunut kansallisesta kulttuurista ja perinteisestä isänmaallisuudesta. Sellaiset ihmiset eivät yleensä eksy maahanmuuttokriitikoiden porukoihin, koska niissä viihtyy lähinnä kansainvälisellä rämppämusiikki- ja roskakulttuurilla ruokittuja bändisällejä, sellaisia kuin Jussi Halla-aho ja Olli Immonen.

Täti alkoi sitten ulvoa rasistisen lauman mukana, tosin siinä hänen ulvomisessaan oli aina tiettyä teennäisyyttä ja teatterin makua. Tuntui pikkuisen siltä, että hän oli ottanut asiakseen esittää ehtoisaa kansannaista nimenomaan roolina, ja että hän oletti rasistisen öyhöttämisen nyt kuuluvan siihen rooliin. Tällaisilla ihmisillä on harvoin mitään omaa annettavaa kulttuurillemme, mutta toisaalta he ovat hyviä tuulenhaistelijoita – se kuuluu heidän luonteeseensa – ja silloin kun joku heidänlaisistaan alkaa kääntää takkiaan, siitä voidaan tehdä laajempiakin johtopäätöksiä.

Täti kokee toki pitää etäisyyttä kaikenlaisiin maailmanparantajiin, mutta oleellista on, että hän on ilmeisesti lopultakin tajunnut ainakin yhden asian – sen, että hänen vihollisiaan eivät ole maahanmuuttajat, vaan se osa kantaväestöstä, jonka kanssa hän katsoo olevansa poliittisesti riidoissa. Tämäkin on toki edistysaskel. Poliittiset riidat pitäisi käydä osapuolien kesken, sen sijaan että niihin sotketaan mukaan viattomia sivullisia.

Nyt kun täti voisi vielä tajuta sen, että suurin osa hänen ”poliittisista vastustajistaan” ei todellisuudessa ole sitä mieltä asioista, jota hän luulottelee heidän olevan. Huomattava osa näistä yksinkertaisemman sortin maahanmuuttokriitikoista nimittäin vakavissaan kuvittelee, että ”mokuttajat” eivät olisi huolestuneita esimerkiksi naisten sukuelinten silpomisesta tai terrorismiuhkista.

Maahanmuuttokriitikoiden leirissä näkyy kyllä muitakin merkkejä taisteluväsymyksestä. Perussuomalaiset syyttelevät taas kerran tiedotusvälineitä vainosta vedoten siihen, että on demokratian halventamista arvostella puoluetta, jota kansa äänestää. Puolueen ”työmies” Matti Putkonen, joka aikaisemmin oli koettanut saada puolueen pukareita tajuamaan median olevan yhteistyökumppani eikä vihollinen, uhkaili lakimiehellä ja syytteillä (ikään kuin puolueella olisi kunnia loukattavaksi?), jollei fasismisyytöksille löydy perusteita.

No, todisteita on jo esitetty vino pino, Sampo Terhon Kanava-lehdessä julkaisemista rotuteoriakirjoitteluista (”Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus”, Kanava 6/2007) aina Olli Immosen ja todistettavasti fasistisen ja väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen yhteisposeerauksiin, mutta se nyt on selvää, että persuille mikään ei riitä.

Huomattavasti oleellisempaa on, että Putkonen todistaa raivollaan oikeaksi sen, mitä olen aina sanonut: persut eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä kaikkien muiden kanssa, vaan vaativat erioikeuksia. Persuthan ovat leimanneet kaikki toista mieltä olevat milloin mitenkin, esimerkiksi kommunisteiksi ja stalinisteiksi, mutta tällainen leimaaminen ei ole heidän mielestään väärin – ei, vaikka he jakelevat näitä leimoja tavallisille epäpoliittisille kansalaisille, jotka arvostelevat heitä moraalisin perustein.

Jos persujen ”fasismista” halutaan esimerkkejä, niitä saa toki Immosen, Halla-ahon tai Terhon kirjoituksista, mutta oikeastaan vielä helpommin puolueen menettelytavoista. Se, että poliittinen puolue uhkailee, leimaa ja solvaa yksittäisiä kansalaisia, on fasismille, stalinismille ja muille totalitaarisille aatteille ominaista toimintaa. Pyrkimykset hiljentää median puolueelle esittämä kritiikki vetoamalla siihen, että ”kansaa” edustava puolue olisi jotenkin pyhä, kuuluvat yhtä lailla Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon, mutta eivät demokraattiseen maahan.

Ja sitten vielä ihan muusta asiasta. Satakunnan Kansassa Tomi Lähdeniemi on sanonut sen, minkä minä olen tiennyt jo vuodesta 2002: ”maahanmuuttokriitikot” pyrkivät tietoisesti horjuttamaan Suomen yhteiskuntarauhaa ja ovat Putinin asialla. Olisi mukava jos hän myöntäisi kuka tämän ensimmäisenä huomasi, mutta hyvä näinkin.

På sistone har märklig missämja börjat göra sig gällande inom den rasistiska subkulturen. En kvinnsperson som med sina vämjeliga och förolämpande skriverier profilerat sig som en av de mest motbjudande representanterna för extremhögern författade nämligen helt oväntat en text som föreföll nästan antirasistisk. Det som låg bakom texten var den etiopianskfödde rapartisten Prinssi Jusufs poserande framför ett minnesmärke till fallna krigshjältar. Bilden fick invandrarkritikerna att bli rosenrasande därför och bara därför att den visade unga svarta killar i ett traditionellt fosterländskt sammanhang. Kvinnspersonen ogillade för en gångs skull detta rasistiska vredesutbrott och undrade varför svarta män inte ens erbjuds en chans att omfatta finsk fosterländskhet och visa hur värdeintegrerade de är i det här samhället.

I princip borde man väl tacka och lova tanten för att hon äntligen insett vad vi hemska mångkulturskommunister upprepat sedan ett årtionde tillbaka: om afrikanskättade invandrare har svårt att anpassa sig till livet i Finland beror svårigheterna rätt ofta på skränande rasisters ovilja att alls ge dem någon erkänsla för entydigt lyckad integration. Om atmosfären i landet är sådan att inte ens ett kristet adoptivbarn som inte kommer ihåg någon annan kultur än den finländska bara p g a sin hudfärg behandlas som en aidssjuk våldtäktsman och muslimsk terrorist, är det helt naturligt och förståeligt att genuint mångkulturella invandrarkillar börjar förhålla sig cyniskt till allt vad integration heter, eftersom de vet att de med sin hudfärg aldrig kommer att accepteras.

Någon särskilt djupgående attitydförändring vittnar tantens skriverier givetvis knappast om. Hon var en aktiv bloggskribent redan innan hon anslöt sig till den rasistiska kören – hon förefaller aldrig ha varit något skolljus precis, men överraskande nog försökte hon på den tiden ge intrycket av att vara uppriktigt intresserad av finsk kultur och traditionell fosterländskhet. Sådana typer attraheras vanligen inte till invandrarkritikerna, som oftast inte har den blekaste aning om annan kultur än internationellt marknadsförd ståltrådsmusik och skräpkultur – Jussi Halla-aho och Olli Immonen är typiska exempel.

Tanten började sen tjuta med de rasistiska vargarna, men hennes tjutande gjorde alltid ett tillgjort intryck: hon spelade liksom teater. Det kändes som om hon medvetet axlat rollen av en rotfast kvinna av folket och att hon fått för sig att det ingick i rollen att föra rasistiskt oväsen. Dylika människor har sällan något originellt att ge vår kultur, men åtminstone känner de i skinnet när det är dags att byta åsikt – det ligger i deras natur – och när en av dem börjar vända kappan är det en anledning till allmännare politiska väderprognoser.

Tanten försöker tydligen hålla sig på avstånd från allehanda världsförbättrare, men det relevanta är att hon äntligen insett att det inte är invandrarna som är hennes fiender utan den del av majoritetsbefolkningen hon anser sig stå politiskt i strid med. Det här är givetvis i och för sig ett steg i bättre riktning. Politiska gräl borde helst föras mellan genuina parter, utan att blanda in oskyldiga utomstående.

Nu borde tanten äntligen fatta att de flesta av hennes ”politiska motståndare” inte tycker som hon inbillar sig de tycker. En stor del av de här mindre klyftiga invandrarkritikerna föreställer sig t ex på allvar att ”mångkulturister” inte vore oroliga t ex över kvinnlig omskärelse eller terrorismhotet.

Invandrarkritikerna visar dock även andra tecken på krigströtthet. Sannfinnarna beskyller igen medierna för klappjakt och påstår att det är antidemokratiskt att kritisera ett parti folk röstar på. Partiets ”diversearbetare” Matti Putkonen, som tidigare försökt övertyga partiaktivisterna om att medierna är en samarbetspartner och ingen fiende, har nu gjort en komplett kovändning och kommit med hotelser om jurister och åtal (som om man kunde väcka åtal för ärekränkning av ett parti?), om beskyllningarna för fascism inte kan underbyggas med handfasta bevis.

Den varan har det redan frambragts en massa av, från Sampo Terhos rasteoretiska drapor i tidskriften Kanava (se t ex Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus, ”Européernas förflutna och framtid”, Kanava 6/2007) till bilden på den sannfinländske riksdagsledamoten Olli Immonen i sällskap med den bevisligen fascistiska och våldsbenägna Finska Motståndsrörelsens aktivister, men det är redan klart att sannfinländarna aldrig kommer att acceptera några bevis.

Mera relevant är att Putkonen med sitt raseri visar att jag alltid haft rätt när jag sagt att sannfinländarna inte vill iaktta samma spelregler som alla andra, utan kräver privilegier. Sannfinländarna har ju själva utmålat alla som inte delar deras åsikter som kommunister och stalinister, men sådant brännmärkande är enligt deras åsikt inte fel – inte ens när de slår stämpeln på vanliga opolitiska medborgare, som kritiserar dem på moraliska grunder.

Vill man ha exempel på sannfinländarnas ”fascism” är det lätt att hitta dem i Olli Immonens, Jussi Halla-ahos eller Sampo Terhos skriverier, men ännu lättare i partiets arbetsmetoder. Att ett politiskt parti hotar, brännmärker och kränker enstaka medborgare är snarast typiskt för fascism, stalinism och andra totalitära ideologier. Ansträngningarna att tysta ned de medier som kritiserar partiet med motiveringen att ”folkets” parti är på något sätt heligt hör likaså hemma i Nazityskland och Sovjetunionen, men inte i ett demokratiskt land.

Sen en slutkläm om en helt annan sak. I tidningen Satakunnan Kansa har Tomi Lähdeniemi sagt vad jag redan visste för tretton år sen: ”invandringskritikerna” strävar medvetet efter att skada samhällsfriden i Finland och går sålunda Putins ärenden. Det skulle vara fint om han medgav vem som märkte det här förr än någon annan, men det är helt fint att någon annan alls talar om det här.