Iltaruskon robotit

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. joulukuuta 2014)

Lukijakunta muistaa varmasti, että käänsin hiljattain iirin kielelle merkittävän tieteisklassikon, ”kelpo tohtorina” fanipiireissä tunnetun Isaac Asimovin romaanin Säätiö. Asimov on kirjoittanut myös teoksen nimeltä Aamunkoiton robotit, joten hänen muistokseen nimesin tämän bloggauksen otsikossa hompanssit, hommazombit eli hallabotit Iltaruskon roboteiksi. Hompanssiuteenhan kuuluu sellainen överiksi vedetty kulttuuripessimismi: länsi uppoaa ja Rooma palaa jne, joten aamunkoiton kanssa heillä ei ole mitään tekemistä.

Hompanssit itkeskelevät aina siitä, että heitä kutsutaan hompansseiksi. Se, että he itse kutsuivat ensin somaleita sompansseiksi, ei ilmeisesti vaikuta asiaan. Hompanssit itkeskelevät siitäkin, että heitä kutsutaan zombeiksi ja roboteiksi. Se, että he käyttäytyvät kuin zombit ja robotit, ei ilmeisesti saisi vaikuttaa asiaan. Hompanssit sanovat olevansa miehekkäitä ja rohkeita, mutta aivan kaikki mitä heistä sanotaan aiheuttaa heidän keskuudessaan teinityttömäisiä tunnekuohuja, ja jos kadulla kävelee vastaan yhdeksänvuotias somalityttö, he joutuvat kauhun valtaan.

Hompanssien käytöksen robottimaisuus on helppo osoittaa. Tarvitsee vain kehittää jostain hölmö idea, joka sopivasti vetoaa hompanssien vainoharhoihin ja turhamaisuuteen. Hompanssit kokevat kaikki olevansa itsenäisiä, älykkäitä ja yksilöllisiä ajattelijoita, mitä nyt puhtaan yhteensattuman vuoksi ovat sanasta sanaan samaa mieltä kuin Jussi Halla-aho, jonka palvonta saa heidän keskuudessaan avoimen homoseksuaalisen ihastuneisuuden sävyjä. Lisäksi he uskovat olevansa hirveän tärkeitä ihmisiä, joita mahtavat salaseurat ja salaliitot ahdistelevat heidän mielipiteidensä takia.

Itse asiassahan hompanssit ovat jankkaavia ja pakkomielteisiä mitättömyyksiä, jotka ahdistelevat fiksumpiaan, koska näillä on muuta tekemistä ja ajattelemista kuin järjettömissä maailmanloppukuvitelmissa rypeminen. Voi olla että islamilainen terrorismi on jonkinlaiseksi vaaraksi länsimaille, mutta sen vuosikymmenen aikana, jonka esimerkiksi meikäläinen äärioikeisto on viettänyt mentaalimasturboiden näillä asioilla, tilanne sillä rintamalla ei ole oleellisesti muuttunut ainakaan pahempaan suuntaan. Siitä on jo vuosia, kun missään räjähti mikään isompi islamistien jytky – Breivikin iskusta on paljon vähemmän aikaa. Itse asiassa muslimiterroristit lähtevät nykyään hillumaan omiin maihinsa, koska siellä on paikoitellen niin sanotusti tilanne päällä – täällä kalkkinaamavaltioissa on nyt paljon rauhallisempaa. Kaksoistornien romauttamisestakin on kulunut kohta puolitoista vuosikymmentä.

Vaikka hompanssit ovatkin tuhonneet suomalaisen kulttuurin ja tehneet suomen kielestä fasismin ja terrorin välikappaleen, heistä piisaa hupia kaikille meille, jotka muistamme nettitrollauksen kulta-ajat. Silloin ennen vanhaan saattoi mennä vaikka seksichattiin, sanoa olevansa koprofagi ja kutsua ihmisiä suureen ”Koprofagia-Kulinarium” -tapahtumaan, ja paheksua tylysti kaikkia rajoittuneita tiukkapipoja, jotka eivät halunneet kokeilla koprofagiaa. Täydestä meni kuin väärä raha ainakin. Nykyään ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi, joten ihan mikä tahansa vedätys ei mene läpi. Onneksi hompanssit eivät ole ihmisiä, joten heitä voi pitää pilkkanaan ihan sillä proverbiaalisella kybällä, jos vain suunnittelee jäynän niin, että se soittaa hallabotin kieliä sopivasti.

Hiljattain Hommalle ilmaantui eräs tyyppi, joka synkin äänenpainoin kertoi varoittavansa hompansseja siitä, kuinka Hommaa vakoillaan laittomasti, kuinka foorumin kirjoittajien henkilöllisyys ei ole turvassa ja kuinka Li Andersson ja Mikael Brunila ynnä muut hommalaisten vihaobjektit jonkinlaisina salaliittojohtajina ja vapaarapparimestareina ohjaajat koko touhua. (Meikäläistä ei Hommalla näköjään enää pidetä hommalaisvastaisen taistelun pääjehuna ja yliorganisaattorina. Harmittava takaisku, heh.)

Kirjoittajan puheenvuoro paijasi myötäkarvaan hommalaisten päähänpinttymiä ja ennakkoluuloja. Hänen kirjoitelmansa olisi kenen tahansa yhteiskunnan toimintaa alkeistasollakaan ymmärtävän mielestä ollut silkkaa hölynpölyä ja vainoharhaa, mutta Hommalla juttu meni täydestä ja siitä keskusteltiin pitkään. Luonnollisesti kyseessä oli pelkkä epävarmuutta kylvävä trolli, yksi meistä jotka olemme vuosikymmenen mittaan kyllästyneet olemaan elämäähankkimattoman roskajoukon pompotettavina. Kun hän menee Hommalle kertomaan, että tietosuoja voi pettää, tarkoituksena on saada hompanssit kauhun valtaan ja lopettamaan nettikirjoittelu.

Hommalla on paljon sellaista porukkaa, jolla on yhtä ja toista menetettävää jos nimi paljastuu. Ajatelkaapa jotain kauppayrittäjää, jonka kaupassa asioi paljon maahanmuuttajia ja joka menee rasistifoorumille julistamaan, kuinka häntä potuttaa se että somalit maksavat hänelle riihikuivaa ruuasta. Voi olla että hän pääsisi eroon sekä maahanmuuttajista että suuresta osasta muutakin asiakaskuntaansa, jos nimi paljastuisi. Silloin tosin voisi puotipuksullemme tulla nälkä ainaiseksi vierahaksi.

On sitten aivan turha väittää, että kukaan ei näin räikeästi toimisi omia taloudellisia etujaan vastaan. Se jos mikä on marxilaista puppua. Teidän hommalaisten kannattaisi opetella lukemaan niin tietäisitte, että se ”marxilaisuus” on sitä kun ajatellaan taloudellisen edun olevan se viimekätinen motivaatio, joka miehen vipuaa ylös sängystä. Jo arkinen maalais- ja kaupunkilaisjärki opettaa, että tämä on paskapuhetta. Ihmiset kykenevät esimerkiksi identiteettisyistä, sukupuolisen halun vetäminä tai henkilökohtaista katkeruuttaan toimimaan tavoilla, jotka ovat sekä lyhyen että pitkän tähtäimen taloudellisen edun kannalta järjettömiä ja vahingollisia.

Mutta tämä ei ole pääasia. Pääasia on, että hommalaisia voi lähtökohtaisesti kusta silmään ihan miten hölmöllä salaliittoteorialla tahansa, jos se vain esittää muslimit, mokuttajat, Demlan, suomenruotsalaiset sun muut hompanssien vihaobjektit ja puruluut a) kielteisessä valossa ja b) tiukasti yhdessä toimivana salaliittona. Kuinka uskottavia ovat vaikkapa epätoivoiset yritykset esittäähomoseksuaalisuuden vapautuminen osana islamin maailmanvalloitussuunnitelmaa? Kuitenkin juuri tällä kuviolla on menty eduskuntaankin.

Jos viitsisin, voisin hankkia bulvaanisähköpostilla Hommalle tunnarit ja mennä sinne levittämään mahdollisimman absurdeja salaliittoteorioita. Valitettavasti vain niin hullua ideaa ei tällä alalla olekaan, ettei sitä olisi jo joku keksinyt. Pienellä googletuksella ilmenee esimerkiksi, että joku hörhö uskoo jo islamin olevan juutalaisen salaliiton juoni, israelilaisten ja palestiinalaisten olevan samaa porukkaa ja Lähi-idän konfliktin olevan alusta asti huijausta, jolla valkoisen rodun viholliset yrittävät tuhota Euroopan. Ja jos joku hörhö uskoo sen olevan totta jenkeissä, joku toinen hörhö on jo mennyt markkinoimaan sitä Hommalle, ja muutama sata muuta hörhöä on siellä vaivautunut keskustelemaan siitä vakavissaan.

Mutta vaikka minä en pystyisikään keksimään niin pöljää salaliittoharhaa, ettei sitä joku olisi jo aiemmin tullut ajatelleeksi, sinä ja kaverisi saatte kaikella muotoa kokeilla, jos vaikka keksisitte uuden pajunköyden Hommalla syötettäväksi. Muista kuitenkin hommalaisuskottavuutesi säilyttämiseksi kehittää salaliittoteoriasi seuraavien reunaehtojen puitteissa:

• Suomalaiset naiset ovat aina huoria, joihin vähintään tusina immuunikatoista afrikkalaista maahanmuuttajaa on ilman kondomia ruilauttanut siemenliemensä.
• Toisaalta kaikki afrikkalaiset maahanmuuttajamiehet ovat raiskaajia, tietenkin immuunikatoisia, ja vaalea suomalainen nainen on maahanmuuttokriittisen suomalaisen kirkossakäymättömän kristityn miehen omaisuutta.
• Myös kirkonpolttajasatanistit lasketaan tässä yhteydessä kristityiksi, ja kirkossa saa käydä polttamistarkoituksessa.
• Kaikki muslimit ovat pahoja ja hirveitä, koska islam nyt on vain paha ja hirveä.
• Kaikki puheet maltillisesta ja kiihkoislamista eri asioina ovat naurettavia ja pilkattavia.
• Tosin Suomessa vanhastaan asuvat tataarit edustavat ihan erilaista islamia joka ei ole oikeastaan islamia ollenkaan.
• Juutalaiset ovat vähintäänkin epäilyttävää porukkaa, jos asuvat Suomessa. Esimerkiksi Ben Zyskowiczia on Hommalla ennenkin nimitelty Suomen viholliseksi.
• Toisaalta juutalaiset ovat todella fiksuja ja hienoja ihmisiä, jos asuvat Israelissa. Sellaiset juutalaiset näet surmaavat arabinaisia ja -lapsia, ja ajatus arabinaisten ja -lasten surmaamisesta tuottaa hompansseille voimakasta seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Mikään muu heitä ei sitten kiihota eikä tyydytäkään.
• Niin ja sitä paitsi Uzi-konepistoolit ovat sikasiistejä. Maahanmuuttokriitikoilla tulisi olla oikeus kantaa vaikka kainalossa Uzi-konepistoolia. Rättätätätätätää!
• Suomessa ei ole rasismia, paitsi maahanmuuttajien ja mokuttajien rasismi hommalaisia kohtaan.
• Jos Suomessa esiintyy kantaväestön tekemä rasistinen väkivallanteko, se ei johdu rasismista, vaan rohkeat miehet siinä vain suojelivat sankarillisesti kantaväestön naisia hirveältä raiskaajalta.
• Poliisi on rehdin isänmaallinen ja maahanmuuttokriittinen asenteiltaan.
• Toisaalta poliisi pidättää joskus maahanmuuttokriitikon epäiltynä rikoksesta ja osoittaa näin olevansa mokuttaja-KGB, joka kalašnikovit tanassa mielipidevainoaa rehellistä hompanssia.
• Siksi prosenttijengit ovat oikeastaan ainoa luotettava järjestyksenpitotaho.
• Kaikki, mitä maahanmuuttajat ja mokuttajat tekevät, on laitonta.
• Toisaalta lait ovat kommunistisen Demla-salaliiton yksinään säätämiä ja siksi niitä ei tarvitse kunnon maahanmuuttokriitikon noudattaa. Hän tietää isänmaallisella sisikunnallaan itse, mikä on oikein ja mikä väärin.
• Maahanmuuttokriitikko ei voi tehdä murhaa. Jos maahanmuuttokriitikko tekee murhan, hän ei ole maahanmuuttokriitikko ollenkaan, tai sitten hän väänsi siltä nelivuotiaalta somalitytöltä niskat nurin ihan vain oikeutetun itsepuolustuksen hengessä.
• Kun joku mokuttaja sanoo, että häntä vainotaan netissä, se on tietysti vainoharhaa, jolle pitää nauraa pilkallisesti.
• Toisaalta, jos ihan teoreettisessa tapauksessa voisi olla niin, että mokuttajaa olisi vainottu netissä, niin sellainen täysin teoreettinen ja vain potentiaalinen tapaus ei tietenkään olisi mitenkään väärin, koska mokuttaja on mokuttaja eikä parempaa ansaitse.
• Kaikki maahanmuuttokriitikot ovat juurevaa isänmaallista kansaa ja mokuttajat lattea latkivaa eliittiä, joka ei välitä kansasta. Toisaalta kaikki maahanmuuttokriitikot ovat yhteiskunnan nettomaksajia, joilla on korkea koulutus ja tärkeä asema yhteiskunnassa, ja kaikki mokuttajat ovat narkkaavia elämäntaiteilijahippirenttuja, joiden pitäisi leikata tukkansa ja mennä töihin.
• Kaikki homot ovat ällöttäviä perseeseenpanijoita, joita pitää inhota.
• Se, että Halla-aho ei surmannut Tehtaanpuiston homoa, todistaa vain Hänen yli-inhimillisestä itsehillinnästään, sillä kuka tahansa oikea heteromies olisi vastaavassa tilanteessa tietenkin surmannut homon ja mennyt vaikka vankilaan, koska homon surmaamisesta saatava nautinto on vankilareissun arvoinen.
• Sitä paitsi muslimit uhkaavat homoja ja oikeastaan kaikkien homojen pitäisi äänestää Halla-ahoa, joka on homojen ylimmäinen suojelija.
• Homot ja muslimit ovat kuitenkin liitossa valkoista heteromiestä vastaan ja kaikenlaisten oikeuksien myöntäminen homoille merkitsee islamisaation etenemistä.

Edellä olevien väitteiden välillä ei ole eikä voi olla minkäänlaista loogista ristiriitaa. Jos väität päinvastaista, olet mokuttaja, ja sinut kuuluu häätää mäkeen Hommalta ja julistaa ikuiseen pannaan ja hommankiroukseen. Anathema maranatha!

Käytännön hugenbergiläisyyttä

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 21. joulukuuta 2014)

(Ennen bloggausta nopea uutispäivitys: Ruotsidemokraattien europarlamentaarikot ovat eublogg.wordpress.comin, Euroopan parlamenttia seuraavan ruotsinkielisen blogin, mukaan johdonmukaisesti äänestäneet Putinin mieliksi ja kaikkia Venäjän ahdistamiin itäeurooppalaisiin maihin suunnattuja tukitoimia vastaan – tämä siitä huolimatta, että ruotsidemokraatit ovat tietysti omassa propagandassaan kiistäneet olevansa Putinin juoksupoikia. Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten vähän äärioikeistoon voi luottaa.)

Olen jo pitempään kirjoittanut hugenbergiläisyydestä eli suomenkielisen porvarilehdistön toiminnasta äärioikeiston vaivihkaisena liittolaisena. Hiljattain Helsingin Sanomissa kirjoitettiin parikin juttua, joita voi käyttää havainnollisina esimerkkeinä hugenbergiläisyydestä. En mainitse juttujen kirjoittajia nimeltä, koska en ennenkään ole vaivautunut pitämään rasisteja, Hesarin toimittajia enkä muitakaan rottia yksilöinä.

Toisessa jutussa pohdittiin maahanmuuttoa ja esitettiin kaikki mahdolliset rasistiset latteudet vietnamilaisista (hiljaisia, kilttejä, työteliäitä) ja somaleista (ei muistaakseni ihan laiskureiksi sanottu, mutta kaikki muut kliseet kyllä mainittiin). Tolkun toimittaja olisi osannut mennä kliseitä syvemmälle ja selvittää, kuinka hyvin ne pitävät paikkansa.

Hän olisi luultavasti saanut selville sen, minkä kaikki näihin asioihin oikeasti vähänkin perehtyneet tietävät: vietnamilaiset eivät keskimäärin ole sen parempia eivätkä huonompia kuin somalitkaan mitä esimerkiksi rikollisuuteen tulee. Silloin kun maassa oli verrattain paljon täkäläisiin oloihin sopeutumattomia nuoria vietnamilaismiehiä, oli myös nuorten vietnamilaismiesten tekemiä rikoksia.

1990-luvun alussa muutama vietnamilainen nuorukainen esimerkiksi syyllistyi karkeaan alaikäisen raiskausrikokseen Turussa. Tapaus on silmiinpistävyydestään huolimatta sittemmin unohtunut, eikä sillä Hommallakaan ole mesottu. Ennen muuta sitä ei ole laskettu vietnamilaisten kollektiiviseksi syyksi: Kaukoidästä tulleet maahanmuuttajat ovat hommalaiskliseen mukaan yhä edelleenkin työteliäitä ja kilttejä. Somaleille sitä vastoin keksitään raiskausrikoksia vaikka omasta päästä, ja Tampereella 1990-luvun puolessavälissä raiskauksiin ja murhiin syyllistynyt somalimies, joka istuu pitkää kakkua Vaasan kalarannassa, kaivetaan Hommalla säännöllisesti esiin esimerkkinä somalien raakuudesta kansanryhmänä.

Tuolle tietysti on selityksensä, jonka olen kertonut jo moneen otteeseen, mutta jonka voin tarpeen vaatiessa toistaakin: rasistit eivät koe itäaasialaisia ihmisiä seksuaalisena uhkana tai kilpailijoina. Päin vastoin, vietnamilaistytöt ovat heidän mielestään seksuaalisia herkkupaloja ja heidän käytettävissään; monilla heistä lienee itäaasialaisten nuorten neitojen (ei välttämättä täysi-ikäisten) käytöstä kattavia koeajokokemuksia Thaimaan-matkoilta. Muslimimiehet – eritoten pitkät ja salskeat somalimiehet – sitä vastoin ovat heidän mielestään seksuaalisia kilpailijoita; toisaalta taas musliminaiset he ovat epäseksualisoineet ”kaapuapinoiksi”.

Kannattaa miettiä, mitä somaleista ryhmänä kertoo se, että sillä Tampereen tapauksella jaksetaan niin pitkään revitellä. Ehkäpä sitä, että niitä julmia raiskaaja- ja murhaajasomaleita ei oikeasti kovin paljon olekaan, ja että räikeimmät jutut pitää kaivaa esille parin vuosikymmenen takaa kumpujen yöstä. Somalikaverini huomautti tässä hiljattain, että Suomesta on lähtenyt kymmeniä nuoria ulkomaille opiskelemaan lääketiedettä (minäkin tunnen yhden sellaisen somalitytön) ja että osa on jo valmistunut ja alan hommissa täällä kotomaassamme. Näistä tapauksista ei lehdistössä tietenkään puhuta, koska toimittajat (ja heidän mielipiteitään säätävät hugenbergit) levittävät mieluummin profeettansa Halla-ahon pyhää sanomaa.

En tietenkään toivo vietnamilaisia syyllistettävän ryhmänä yhtään sen enempää kuin somaleitakaan.  Sitä vastoin toimittajalta olisi lupa odottaa jonkinasteista ammattitaitoa (HAH HAH HAH HEHEE, puhua nyt samassa lauseessa toimittajista ja ammattitaidosta, RÄKÄKÄKÄKÄKÄ), kykyä selvittää tosiasiat ja kyseenalaistaa valmiit rasistiset kliseet. Mutta kaipa ne jäljet pelottavat: hugenbergit ovat tunnetusti antaneet sekä minulle että muutamalle muulle rasisteja, näitä uusia yliherrojamme, vastaan asettuneelle potkut mediasta, koska Eiran Pyhän ja Hänen Sankarillisten Palvelijoittensa pyhyyttä ei saa häväistä.

Sen puoleen, eiväthän Hesarin toimittajat oikeasti mitään journalisteja ole, vaikka sellaisina mielellään esiintyvätkin. Joskus lähemmäs kymmenkunta vuotta sitten joku heikäläisistä kirjoitti siihen surkeaan bulevardiläystäkkeeseensä taivastelevan tekstin siitä, kuinka maailmalla murhataan toimittajia ja kuinka toimittajat ovat sananvapauden sankareita ja oikeuden ritareita ja plää plää plää. Tiedättehän te nämä lehtineekereiden itsekehujutut: aina ne ovat kärkkymässä jossain haljustanissa kidutettujen oikeiden sananvapaustaistelijoiden marttyyrinkruunua lainaan.

Siihen aikaan tosin hompansseilla (tosin Hommaa ei silloin vielä tainnut olla olemassa, joten pitää kai puhua protohompansseista) oli meneillään se oma sananvapausmissionsa, eli nettipartisaanit menivät erään kellokkaansa (kyseessä ei ollut Halla-aho, mutta piireissä hyvin tunnettu ja blogikirjoittajana varsin energinen mies kuitenkin) johdolla tädin komskalootaan julistamaan sitä, miten vää-ää-ää-äärin oli, kun maahanmuuttokriitikoilla ei ollut sananvapautta. Siihen aikaan olin vielä nuori (no jaa, nuorempi kuin nyt) ja naiivi, ja kuvittelin toimittajien oikeasti tarkoittavan sitä, mitä sanoivat. Siksi otin yhteyttä ahdisteltuun toimittajatätiin ja kysyin, eikö tuota äärioikeistoporukkaa käsittelevä tutkiva journalismi olisi paikallaan. Täti kiitti kyllä sympatioista, mutta sanoi että sellainen pelaisi vain äärioikeiston pussiin ja antaisi heille ansaitsematonta huomiota.

Sittemmin äärioikeisto sai Hesarissa käytännössä sensuroimattoman propagandanlevitysoikeuden, koska pienikin toimituksellinen työstäminen tai kommentointi aiheutti välittömästi sontamyrskyn Halla-ahon palvojayhteisön suunnalta. Kaipa se oli sitten pienempi paha kuin se tutkiva journalismi (joka olisi käden käänteessä paljastanut, että ”maahanmuuttokriittisen kansanliikkeen” takana olivat samat pitkän linjan äärioikeistohörhöt, jotka edellisellä kierroksella julistivat ”roturealismia”). On mielenkiintoista, etteivät nuo ylväitä sananvapausiskulauseita viljelleet toimittajat kertaakaan sanoneet vastaan vainoojilleen. Mutta kai siinä oli omistajaohjaus takana. Hugenbergit olivat varmaankin sanoneet toimittajille että nyt olette oikein nöyrinä maahanmuuttokriitikoille tai saatte potkut. Oman kokemukseni perusteella kyseessä ei siinä tapauksessa todellakaan ollut tyhjä uhkaus.

Mutta palataanpa asiaan. Mainitsin siis edellä, että Hesarissa julkaistiin hiljattain kaksi maahanmuuttokriitikoita myötäilevää juttua. Toinen oli tämä edellä mainitsemani äärioikeiston levittämiä rasistisia kliseitä uusintava; toinen oli erään vakiokolumnistin juttu, jossa haluttiin nationalismia takaisin kansalle. Oli läpinäkyvää, että äärioikeiston noususta pelästynyt ja Suomen tulevaan natsidiktatuuriin jo alistunut toimittaja siinä nöyristellen petasi itselleen paikkaa fasististen yliherrojemme palvelijana.

Koko ajatus, että nationalismi olisi jotenkin kansan asia koskaan ollutkaan, on älyllisesti epärehellinen. Historia nimittäin opettaa, että nationalismi oli eliitin keksintö ja kansainvälinen muoti. Kuten kaikki suuret aatteet, silläkin oli aikoinaan hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että se nosti kirjallisuuden ja korkeakulttuurin kieliksi monia siihen asti halveksittuja maalaismurteita. Huono puoli taas olivat sodat, vähemmistöjen syrjintä ja kansanmurhat. Nationalismi aiheutti hirveää tuhoa ja tappamista jo Euroopassa, jonka oloihin se sentään suhteellisen hyvin sopii, koska täällä on kansainvaellusten jäljiltä aika laajoja yhtenäisiä kielialueita. Suuri osa maailman asukkaista elelee kuitenkin heimot ja kielet sekaisin etnisinä tilkkutäkkeinä, sitä todennäköisemmin, mitä lähempänä ollaan ihmisen kivikautista alkutilaa – sitä, joka ihmisen lajina on muovannut. Se alkutila näkyy parhaiten esimerkiksi Uuden-Guinean tai Australian alkuasukkaiden keskuudessa.

Nationalisti tietysti mielellään näkee kieliryhmät, heimot ja etniset ryhmät jonkinlaisina kansakunnan esimuotoina ja todisteina siitä, että kansakunnat ovat erottamaton osa ihmisluontoa. Tosielämän heimoryhmät eivät kuitenkaan noudata nationalistien käsityksiä siitä, mikä on luonteva ja luontainen tapa määritellä kansakunta. Esimerkiksi Suomen kaksikielisyyden esittäminen jonkinlaisena luonnottomuutena ei ole mitenkään perusteltua.

Esimerkiksi Kiinasta tunnetaan pieni etninen ryhmä, juguurit (ei pidä sekoittaa uiguureihin, vaikka nimi lienee samaa alkuperää), jolla on perinteisesti ollut kaksi kansallista tai etnistä kieltä, toinen turkkilais- ja toinen mongolikieli. Yhdysvalloissa taas kiowa-intiaaniheimosta suurin osa puhui äidinkielenään kiowaa, joka kuuluu kiowa-tanoakieliin, mutta yksi heimon alaheimoista olivat kiowa-apassit, joiden kieli oli yksi eteläisistä athabaskakielistä eli apassikielistä eikä mitään sukua kiowalle. Mitä sitten tulee Australian alkuasukkaisiin, heidän keskuudestaan löytyy yllättävänkin isoja keskinäisesti ymmärrettävien murteiden ryhmiä – eli siis ”kieliä”. Alkuasukkaat itse eivät kuitenkaan katso puhuvansa samaa kieltä, vaan lähisukuisia mutta erillisiä kieliä.

Kansakunta ei ole mikään luonnollinen yksikkö. Kansakunta pitää erityisellä politiikalla luoda, usein kielellisesti ja kulttuurisesti hyvinkin hajanaisista ryhmistä. Kansanmurteiden sulauttaminen ja latistaminen kansalliskieleksi ja heimojen yhdistäminen kansakunnaksi on aina jossain määrin sortavaa assimilointia. Kyse on siitä, että johtava heimo pakottaa alistamansa puhumaan murrettaan. Kansakuntien nimet ovat usein pohjimmiltaan johtavan heimon nimiä, jotka on ulotettu koskemaan uusia kansakunnan piiriin ehkä hyvinkin kovakätisesti liitettyjä ryhmiä. Esimerkiksi Sverige viittaa alkujaan Sveanmaahan eli Keski-Ruotsiin, Suomi Varsinais-Suomeen. Aika lailla samalla periaatteella mennään Madagaskarilla, jossa murre-erot ovat suuria, mutta virallinen kieli perustuu poliittisesti johtavan heimoryhmän – ylänkömaiden merina-heimon – murteeseen. Murre on tässä oikea sana, koska ne madagaskarilaisten heimojen kielimuodot ovat kyllä kaikki sukua keskenään.

Itse asiassa kansakunnat eivät läheskään aina synny kielierojen mukaan, vaan kielierot kansakuntien. Entisen Jugoslavian hajoamisessa ei ollut kyse kielieroista kuin osittain – Makedonian, Slovenian ja Kosovon osalta lähinnä; mutta verisimmät sodat saatiin aikaan serbokroaatinkielisen alueen sisällä. Vaikka serbokroaatin kielessä onkin monenlaisia murteita – monet kieltä osaamattomatkin tuntevat ”mikä”-sanan eri muotoihin perustuvan kajkaavi-čakaavi-štokaavi -murrejaottelun – sekä Serbiassa, Montenegrossa, Bosniassa että Kroatiassa kirjakieli perustuu štokaavimurteen ns. uusštokavialaiseen muotoon. Nykyiset yritykset kehitellä niistä erillisiä kieliä ovat suurelta osin aika väkinäistä vääntämistä. Kuvitelkaa että Suomessa virallinen kieli olisi perustunut pohjoissavon murteeseen, sitten maa olisi jonkin älyttömän sisällissodan tuloksena hajonnut kolmeen kappaleeseen, ja nyt kussakin eri valtakunnassa koetettaisiin säätää omaa kirjakieltä, yhdessä Lapinlahden, toisessa Siilinjärven ja kolmannessa Sonkajärven murteen mukaan.

Mutta mietitäänpä, mihin se nationalismi johtaa Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Pienten heimotilkkutäkkivaltioiden alueilla se aiheuttaisi välittömästi kaikkien sodan kaikkia vastaan ja koko maan romahtamisen, jos siitä tulisi ”koko kansan asia”. Onneksi afrikkalaisilla on sen verran tervettä järkeä, että tätä typerää, hyödytöntä ja jonninjoutavaa aatetta ei ole menty niissä kirjavimmissa heimotilkkutäkeissä mitenkään yleisesti omaksumaankaan.

Kannattaa muuten vilkaista, mitkä Afrikan maista ovat esimerkiksi yhteiskunnan epävakautta mittaavan Failed States Indexin (tai no, nykyään sekin on Fragile States Index) mukaan menestyneimpiä ja vähiten sekasortoisia. Hyvin siellä ei tietysti mene kellään, mutta menestys ei riipu yksi- tai monikulttuurisuudesta suuntaan eikä toiseen.

Monikulttuurisuuden ja etnisen kirjavuuden hyvä mittari on maiden kielitilanne. Hatarimpien tuulenpesien joukosta löytyy maanosan yksikulttuurisin maa eli kaikkien hompanssien lemmikki Somalia; sen kanssa kilpailee Etelä-Sudan, joka puolestaan on niitä kielellisesti kirjavampia maita. Ristiriitaisempi esimerkki on samoin hyvin epävakaa Keski-Afrikan tasavalta, jossa on samoin hyvin paljon erilaisia kieliä, mutta niiden joukosta on valikoitunut yhteinen ja lähes kaikkien osaama yleiskieli, joka on ainakin jotain sukua useimmille sikäläisille murteille.

Vakaimpien joukosta löytyy sekä tilkkutäkkejä (Ghana), muutaman ison kielen maita (Gabon) että melko yksikielinen Botswana; Madagaskar, joka sekin on yksikielinen, tuntuu olevan vakaudeltaan Afrikan keskitasoa. Maiden yleisestä tasosta antaa kuvan se, että tolkullisimmat afrikkalaiset maat ovat samassa ryhmässä Venäjän kanssa, mutta jonkin verran sitä paremmilla paikoilla.

Maailman vakaimmaksi maaksi nousi muuten Suomi. Jostain kumman syystä täällä käyneet kansainväliset tarkkailijat eivät sitten ole löytäneet mistään niitä palavia gettoja, joissa mustapintaiset raiskaajajengit, lihakset liekkien loimussa hiestä kiiltäen, pamputtavat peniksillään elovenatyttöjä ja sadistisesti virnuilevat ympärileikkaajat silpovat koiranpaskassa uitetuilla partaterillä itkevien pikkutyttöjen pimppoja. En kyllä ole löytänyt minäkään. Itiksellä olen kyllä käynyt ja juonut hyvät leivoskahvit, kun kiihkomuslimimaasta kotoisin ollut kaverini tarjosi.

Etnisperustainen nationalismi on vain yksi tapa luoda kestäviä valtiomuodostelmia eikä tosiaankaan historian valossa paras tai luontevin. Jos katsotaan maailmalta niitä kaikkein pysyvimpiä ja pitkäikäisimpiä valtakuntia, niin tuo Iran on ollut tuossa nykyisellä paikallaan jo aika pitkään. Se oli siinä ennen Rooman valtakunnan nousua, ja se oli siinä edelleen kun Rooman valtakunta romahti. Se on aina ollut monikansallinen ja monikielinen valtakunta, ja maan nimi viittaa arjalaisiin eli siis indoeurooppalaisia kieliä puhuneisiin kansoihin, mutta valtakunnan virallisena kielenä siellä on vuosisatojen saatossa käytetty milloin mitäkin, esimerkiksi elamia (älkää edes kysykö, en minäkään tiedä), arameaa ja jopa kreikkaa.

Nykyään Iranin virallinen kieli on persia – mutta samainen kieli on, tosin hieman erilaisina virityksinä, valtakielenä myös Afganistanissa ja Tadžikistanissa. Enemmistö iranilaisista puhuu äidinkielenään muita kieliä: persiansukuisia kieliä (kuten kurdia), turkkilaisperäisiä kieliä (esimerkiksi qašqaita – tätä kieltä puhuvalta kansalta Nissan nyysi nimen mallilleen) ja jonkin verran myös georgiaa ja armeniaa (kristittyjen naapurivaltioiden kieliä). Jonkin verran kielivähemmistöjen sortoa ja kapinointia esiintyy, mutta ainakin papiston (nyky-Iranin todellisen vallanpitäjäsäädyn) korkeimmilla palleilla on esiintynyt esimerkiksi azeria (Iranin suurin turkkilaiskieli) äidinkielenään puhuvia miehiä.

Iranin nykyinen rähbär eli uskonnollinen johtaja Ali Khamenei on tiettävästi azeritaustainen; hänen edeltäjänsä Ruhollah Khomeini oli luultavasti persiankielinen, mutta hänen isänsä oli intialaista sukua ja tunnettiin liikanimellä Hindi, Intialainen. Kun sukunimet otettiin virallisesti käyttöön Iranissa, tämän Hindin pojista pappiskoulutuksen saaneet omaksuivat kotikaupungin nimestä johdetun nimen Khomeini, mutta maallisen koulutuksen ottanut veli virallisti Hindin omaksi sukunimekseen. Ilmeisesti intialaisuuteen ja hinduismiin viittaava nimi olisi ollut sopimaton muslimipapille. Khomeinin kilpailija, maltillisempi Kazem Šariatmadari, oli azeri; toisaalta myös Iranin vallankumouksen pahamaineinen pääpyöveli Sadegh Khalkhali oli kotoisin azerinkieliseltä alueelta.

Etnisyyttä ja kieltä tärkeämpää iranilaiselle isänmaallisuudelle on ollut tietoisuus valtakunnan jatkuvuudesta. Sillä on menty jo muutama tuhat vuotta. Monet iranilaiset, jotka eivät islamista paljoa perusta, tukevat nykyistä hallitusta juuri siksi. Heidän isänmaansa on ollut osa ihmiskunnan ja maailman pysyvää järjestystä jo ennen islamia, ja jos islam unohtuu ja korvautuu jollain toisella uskonnolla, Iran on epäilemättä olemassa vielä sittenkin.

Itse asiassa Euroopassakin monet maat ovat alun perin olleet enemmänkin tällaisia valtiollisia jatkumoita kuin etnisiä yksiköitä, ja ovat kansallisvaltioiden aikakauden myötä uudelleenmääritelleet itsensä etnisin perustein. Hyviä esimerkkejä ovat Puola ja Ranska, kumpikin alkujaan etnisesti paljon nykyistä kirjavampia maita. Puolassa vähemmistökieliset alueet menetettiin toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliitolle; Ranskassa vähemmistökielet on tietoisella sortopolitiikalla tukahdutettu.

Espanjassa puhutaan vieläkin espanjan lisäksi katalaania (joka on monessakin mielessä espanjan ja ranskan välimuoto), baskia (joka ei ole sukua millekään muulle kielelle) ja galegoa (joka on pikemminkin portugalin kuin espanjan murre). Suuri osa, ehkä enemmistö, maailman espanjankielisistä ei edes kutsu kieltään espanjaksi (español) vaan kastiliaksi (castellano) sen maakunnan mukaan, jonka murteesta kieli on alun perin kehittynyt.

Etnisen nationalismin käytännön seuraus monikielisessä valtiossa on se, että pääkansa sortaa ja tappaa vähemmistöjä, koska katsoo maan kuuluvan vain pääkansalle, ei kaikille sen asukkaille. Siinä vaiheessa kun kansallismielisyyden myönteiset tavoitteet (omakielinen koulutus kansalle, oma kirjakieli ym.) on toteutettu, kyseinen aate ei enää vedä puoleensa luovia, lahjakkaita eikä yhteiskunnalliseen rakennustyöhön osallistuvia ihmisiä, koska näille on jo avautunut muita itseilmaisukanavia. Sen jälkeen aatteesta tulee purkautumistie rikollisten ja turhautuneiston raivolle. Tämä kehitys näkyy erinomaisesti vaikkapa Suomalaisuuden liitosta, joka aikoinaan toimi suomalaisen kulttuurin edistäjänä; nyt se julkaisee heikkolaatuisia propagandapamfletteja ja toimii lähinnä kulttuurisesti lukutaidottomien taantumuksellisten yhdyssiteenä. Viime aikoina se on kaikesta päätellen ryhtynyt rekrytoimaan riveihinsä rikollista tai ryysyproletaarista ainesta, joka ei kykene edes kirjoittamaan sujuvaa suomea – sitä samaa ylikansallisella kulttuurirehulla aivopestyä puoliksi lukutaidotonta bändihaavenuorisoa (tai keski-ikäistä ja alkoholisoitunutta entistä bändihaavenuorisoa), jota on lappanut myös persuihin.

Tätä porukkaa ei ole tarkoitettu suomalaista kulttuuria edistämään, vaan tukahduttamaan. Jo nyt tilanne on se, että vilpittömiä kulttuurintekijöitä, historioitsijoita, kansanvalistajia ym. vainotaan ja vaiennetaan ”suomalaisen kulttuurin vihollisina”, ”pakkoruotsittajina”, ”mokuttajina” sun muina pyhäinhäpäisijöinä. Kaikenlaiset yritykset elvyttää ja elävöittää suomalaisen kulttuurin klassikoita ovat sille huutosakille pyhän loukkaamista, ja kaikenlaiset yritykset luoda uutta kulttuuria se kokee loukkauksina, koska ei ymmärrä niitä, ja mitä se ei ymmärrä, siitä se loukkaantuu ihan varmuuden vuoksi.

Yksi Puolan suurista toisinajattelijoista, Jan Józef Lipski, joka taisteli nuoruudessaan ase kädessä natseja ja aikuisena miehenä kynä kädessä kommunisteja vastaan, sanoi kirjassaan Tunika Nessosa, että nationalismi vääristää ja tuhoaa kansakunnan sielun. Kuten kirjan nimikin osoittaa, hän vertasi nationalismia antiikin Kreikan tarustossa mainittuun Nessoksen tunikaan.

Tarun Nessos oli kentauri (ihmisen ja hevosen sekasikiön hahmoinen hirviö), jonka sankari Herakles (Herkules) surmasi. Kuoleva Nessos uskotteli kuitenkin Herakleen vaimolle Deianeiralle verensä olevan ihmeellistä eliksiiriä: jos Heraklesta koskaan alkaisi vanhuus tai raihnaus vaivata, Nessoksen veri virvoittaisi hänet uudelleen nuoruutensa voimiin. Kun asia sitten tuli ajankohtaiseksi, Deianeira antoi Herakleelle tunikan (tai muinaiskreikkalaisittain khitonin, mutta jonkinlainen paitulimekko kyseessä oli), jonka oli sivellyt Nessoksen verellä. Itse asiassa Nessoksen veri tietysti oli hirveää syövyttävää myrkkyä, joka tappoi Herakleen äärimmäisen tuskallisella tavalla.

Lipski, jolla on vuosisadan kahta pahinta totalitarismia vastaan taistelleena miehenä suoraan sanoen melko iso moraalinen auktoriteetti kenen tahansa kunnon ihmisen silmissä (hän muuten oli omilta vakaumuksiltaan lähinnä maltillinen sosiaalidemokraatti), sanoi, että nationalismi on kansalliselle kulttuurille sitä mitä Nessoksen tunika oli Herakleelle: sitä tyrkytetään elämäneliksiirinä, mutta todellisuudessa se on myrkkyä.

Helsingin Sanomien fasisteja hyysäävät ja myötäilevät toimittajat voivat siis tunkea ”koko kansan nationalisminsa” sinne, minne ei päivä paista eikä kuu kumota. Se läpyskäkin tarjoilee meille nyt Nessoksen tunikaa, ja se on syytä torjua.