Kanadassa sikäläistä ATM-liikettä (incel) edustava äärioikeistolainen ajoi kymmenen ihmistä kuoliaaksi. Koska minulla menneen vuosikymmenen äänekkäimpänä ATM-aktivistina on vastuu sanoa pari sanaa, niin sanon.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että ATM-ilmiö sellaisena kuin itse sen nuorena ja vähän vanhempana miehenä koin on väistymässä. Feminismi ei nimittäin enää välttämättä tarkoita sitä, että juuri ne raittiit, kiltit ja harmittomat nuorukaiset leimataan (ja leimaavat itsensä) pahoiksi raiskaajiksi vain siksi että he (kuten kaikki nuoret miehet) tirkistelevät teini-ikäisinä vähän häpeillen pornoa. Nykyään nuoret naisetkin ovat kiinnostuneita pornosta ja pitävät sitä nautinnon lähteenä ja fantasioiden apuvälineenä. Ja luonnehtivat itseään feministeiksi. Tilanne on siis aivan toinen kuin ennen vanhaan, kun ikääntyvät feministitädit paheksuivat pornoa kykenemättä myöntämään omien sukupuoliasenteidensa taustalla vaikuttavaa tiedostamatonta kristillissiveellistä seksikielteisyyttä.
Ennenvanhaisina ATM-aktivismin aikoina feministit, kuten Birdy, jankkasivat, että ATM:t halusivat vain päästä yhdyntään niiden kaikkein näteimpien kanssa. Tämä oli tietysti roskaa. Oma käsitykseni on, että tyypillinen ATM on ihan tyytyväinen "vain ystävä" -asemaansa niiden kaunottarien elämässä (suhtautuu liiankin pessimistisesti omiin mahdollisuuksiinsa) ja että hän ujostelee niitä tavallisen söpöjä ja ystävällisiä tyttöjä, joiden kanssa hänellä voisi olla jotain saumojakin. Katkeruus johtuu pikemminkin siitä, että näidenkään tyttöjen kanssa ei pääse puusta pitkään, koska he saattavat kiusata ja höykyttää ATM:ää omien riittämättömyyden tunteittensa lääkitsemiseksi.
Osittain ATM-kompleksin takana on se teiniaikojeni seksivalistuksen moralisoiva aivopesu, että pelkkä seksi tyttöjen kanssa on jotain paheksuttavaa ja että pitäisi pyrkiä vakaviin suhteisiin. Tätä kuuli silloin pari vuosikymmentä sitten myös feministeiksi tunnustautuneilta naisilta (niiltä samoilta, jotka kaiken emansipaatiolöpinänsä takana olivat pohjimmiltaan aika kainoja ja kykenemättömiä myöntämään, mitä seksuaalinen vapautuminen käytännössä merkitsi). Tähän liittyy myös se kummallinen ajatus, että "naisille puhuminen" on jokin ihmeellinen taito. Eivät ne tytöt todellisuudessa ole mitään avaruushirviöitä, vaan ihmisiä, joiden kanssa voi kommunikoida ja joille voi suoraan sanoa, että etsii seuraa yhdyntäharjoituksiin eikä ole kokemattomuutensa vuoksi oikein varma, osaako sitä seurustelua. Omiin ongelmiini pääsyy on ollut juuri se, etten ole osannut suoraan ja rehellisesti selittää olevani tässä tilanteessa. Voi sanoa, että tarkalleen sillä hetkellä kun opin tämän myöntämään, niitä naisiakin alkoi olla.
Naisviha oli yksi osa tätä kehitystä. Huonosti sulatetulla ja naiivilla feminismillä aivopestynä olin vieraantunut omista seksuaalisista haluistani ja tarpeistani ja annoin tyttöjen pompottaa itseäni ja käyttää itseäni hyväksi. Enkä todellakaan minkään kaunottarien, vaan sellaisten ulkonäöltään aika tavanomaisten, joita pidin realistisina tyttöystäväehdokkaina, koska he teeskentelivät kiinnostusta samoihin asioihin ja vetivät maton alta tarkalleen sillä hetkellä kun aloin uskoa heitä. "Naisvihassa" oli kyse siitä, että vasta jälkeenpäin tunnistin hyväksikäytön ja osasin suuttua siitä.
Tyypillinen "alempitasoinen mies" on niin nynny ja niin sosiaalisesti osaamaton, ettei tajua, kun hänelle valehdellaan ja häntä käytetään hyväksi - tai sitten hän ei osaa tai uskalla myöntää sitä, koska hänellä on epärealistisen myönteinen naiskuva. Hän ei myöskään osaa suuttua siitä. Tällaisen miehen ylitse kävellään vasemmalta ja oikealta. Siinä vaiheessa kun hän tajuaa miten häntä on kusetettu, hän suuttuu koko naissukupuoleen ja siinä sivussa feminismiin. Se on luonnollinen reaktio. Silloin hän kuitenkin tarvitsee tukea, jotta pääsee pois alhostaan ja saa hankittua niitä seksisuhteita.
Toronton pojan puheista päätellen hän valitettavasti on juuri sellainen feministien luoman pilakuvan mukainen naisvihaaja, joka haluaa kostaa "chadeille" (YTMille) ja "stacyille" (niille näyttäville kaunottarille, joiden kanssa YTM:t ovat sukupuoliyhteydessä). Hän siis haluaisi olla niiden "stacyjen" kanssa, mutta häntä eivät tunnu kiinnostavan ne mukavat nörttitytöt, jotka tavanomaisesta ulkonäöstään huolimatta voivat olla aika seksipetoja. Toisin sanoen hän ei osaa avata tietä ulos tilanteestaan sillä ainoalla avaimella, joka saatavissa on.
Nykyään nuoret miehet voivat tutustua seksuaalisesti halukkaisiin nuoriin naisiin vaikka netin chattihuoneissa. Sen ATM:n ei tarvitse mennä katkeroitumaan kapakkaan, joka on "chadien" ja "stacyjen" aluetta. Ja hän voi myös avoimesti myöntää seksuaalisen halunsa, vieläpä keskustella siitä netissä mukavien nörttityttöjen kanssa.
Toronton tapaus sitä vastoin oli seksiä vihaava konservatiivi, joka halusi kostaa naisille sen, ettei pystynyt vapautumaan omasta konservatiivisuudestaan. Hän oli pitkälti itse syyllinen omaan tilaansa, koska hänelle identiteetti konservatiivina oli tärkeämpi kuin omat seksuaaliset halut. Hänelle oli tärkeämpää paheksua muiden ihmisten seksuaalista aktiivisuutta kuin omaksua sellaisia iskemisstrategioita, joilla olisi itse päässyt seksuaalisesti aktiiviseksi.
Silloin kun Henry Laasanen liittyi äärioikeiston riveihin, hän otti itse tämän saman linjan. Hän siis alkoi vahvistaa ATMien identiteettiä seksuaalisesti estoisina konservatiiveina sen sijaan että olisi pyrkinyt auttamaan ATMiä pääsemään seksuaalisesti aktiivisiksi. Juttuhan toki on niin, että harvempi ATM on rekrytoitavissa äärioikeiston asiaa ajamaan, jos hän alkaa saada seksiä ja pääsee pois paarian asemastaan. Siksi äärioikeistojohtajan pitää ruokkia sitä ATMien estoisuutta ja vihaa muiden ihmisten seksuaalisuutta kohtaan, koska näin varmistetaan, etteivät he ikinä pääse noidankehästään.
Sivumennen sanoen: Adolf Hitler oli nuorena miehenä ilmiselvä ATM, joka keskittyi seksuaalisuuden torjumiseen ja paheksumiseen. Tämä on luettavissa hänen Taisteluni-kirjansa omaelämäkerrallisesta alkuosasta Tilinteko. Hän ei yrittänyt päästä aikuisen ihmisen seksuaalisuhteeseen, koska oli sukupuolitauteja hysteerisesti pelkäävä baijerilainen juntti, vaan paheksui kaikkien muiden sukupuolielämää. Mutta koska naturam furca pellas ex, hun kommer dog igjen den hex, kuten tanskalainen ylioppilasriimi sanoo, hänen seksuaalisuutensa löysi itselleen huomattavasti kieroutuneemman purkautumisuoman alistavassa suhteessa sisarentyttäreen, joka sitten teki itsemurhan.
Muuten, sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa esiintyi tällainen viisas puheenvuoro asiasta, jonka joka sanan allekirjoitan:
Tuntuisi, että liberaalit (vasemmisto ja liberaalioikeisto) voisivat ottaa tämän ilmiön paremminkin haltuun tinkimättä arvoistaan. Voidaan myöntää, että joillakin ihmisillä on tällainen ongelma ja siihen voi liittyä sukupuolispesifejä piirteitä. Näkisin, että tämän problematiikan näkökulmasta elämäänsä hahmottavia miehiä olisi mahdollista tulla vastaan ilman että annetaan periksi naisvihamieliselle ajattelulle.
Epäonnistuminen seksuaalisella alueella voi ilmeisesti johtaa naisvihamielisten intuitioiden nousu[un,] ja niiden kanssa pärjäämise[ksi] voisi yrittää tarjota muita keinoja kuin misogynistiset nettipalstat (alkaen ihan jo ongelman selkeästä tunnustamisesta). Mahdollisuus tällaisten ongelmien syntymiseen voitaisiin kaiketi ottaa huomioon jo kouluvalistuksessa. Omissa kouluissani ei 1990-luvulla valmistettu oppilaita luuseriuteen muutenkaan mitenkään. Ei puhuttu esimerkiksi masennuksesta mitään.
Perussuomalaiset haluavat Venäjän sotilaat Suomeen ampumaan räjähtävän luodin juuri sinun lapsesi aivokoppaan
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieroutunut tai estoinen seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieroutunut tai estoinen seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. huhtikuuta 2018
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
Naistenvuoro - Kvinnopasset
Jyväskylässä äärioikeistolaiset lähtivät ottamaan liikkuvaa kuvaa uimahallin naistenvuorosta. Tämä liittyi hämärästi muslimeihin, lähinnä sillä tavalla että maahanmuuttokriitikot ovat julistaneet liikuntapaikkojen naistenvuorot musliminaisten erityiskohteluksi ja kokevat velvollisuudekseen myös paljastaa tämän koko maailmalle. Luonnollisesti kuvaajapojat joutuivat poliisien uimahallista ulos saattamiksi, mikä tietenkin maahanmuuttokriittisillä nettifoorumeilla koetaan taas kerran hirveänä mielipidevainona.
I Jyväskylä gav sig ett högerextremt gäng till simhallen för att spela in rörligt bildmaterial under kvinnopasset. Det här stod på något mycket dunkelt sätt i sammanhang med muslimer, snarast därigenom att invandringskritikerna förklarat kvinnopassen på motionsplatser vara särbehandling för muslimer, vilket de ser som sin plikt att avslöja för hela världen. Naturligtvis fick kameragossarna poliseskort ut ur simhallen, vilket på invandringskritiska diskussionsfora snart kommer att utmålas som hemsk förföljelse av oliktänkare.
Useimmat Facebook-kaverini tyytyivät irvailemaan "isänmaalliselle maahanmuuttokritiikille" pelkkänä tekosyynä tirkistellä vähäpukuisia naisia. Yksi jos toinenkin muistutti Kalle-lehden lukijan jutuista, joissa joku Pertsa tai muu Kilu soluttautuu uimahallin naistenosastolle ja kohtaa siellä kauniin ja seksuaalisesti estottoman nakutytön. Itsehän olen sitä mieltä, että tällainen vihjailu on sopimatonta, ja perustelenkin miksi.
De flesta av mina Facebookkompisar nöjde sig att skratta åt hur "fosterländsk invandringskritik" förfallit till ett rent svepskäl att idka voyeurism. En och annan påminde om läsarbrev i porrtidningar, där det är en vanlig fantasi att killen infiltrerar kvinnornas sida på simhallen, där han råkar en vacker och sexuellt ohämmad naken tjej. Jag för min del anser att det är opassande att komma med sådana här antydningar, och jag vill även framföra argument för min åsikt.
Asiat ovat näetsen niin, että äärioikeisto on täysin vieraantunut normaalista heteroseksuaalisuudesta, jonka piiriin nämä pukuhuonefantasiat pitää loppujen lopuksi laskea. Äärioikeistoon kuuluu lähinnä luontonsa kiistäviä homoseksuaaleja, joille omaksuttu identiteetti "heterona" on homoseksuaalista nautintoa tärkeämpi, sekä sadisteja, jotka kieriskelevät sadomasokistisissa fantasioissa esim. siitä, kuinka juutalaisneekerimuslimijättiläispygmi raiskaa vaalean suomalaistytön tai kuinka pakolaiset hukkuvat Välimeren aaltoihin.
Saken förhåller sig så att extremhögern ingenting vet och ännu mindre bryr sig om normal heterosexualitet, som dessa fantasier om omklädningsrummet till syvende och sist beror på. Extremhögern befolkas mest av homosexuella som förnekar sin egen natur, eftersom den antagna identiteten som "heterosexuell" för dem är viktigare än homosexuell njutning, och av sadister som vältrar sig i fantasier om hur en judisk-negermuslimsk jättepygmé våldtar en blond finsk flicka eller hur flyktingar drunknar i Medelhavet.
Siispä äärioikeistolainen ihan oikeasti ei tajua, miksi hänen ei anneta valokuvailla ja filmailla naistenvuoron uimarinaisia. Hän ihan oikeasti ei kykene ymmärtämään, miksi hänellä ei saisi olla oikeutta kuvailla ventovieraita naisihmisiä nakupelleinä. Hän ei kykene selittämään sitä itselleen muuten kuin "islamisaationa", kun poliisi lyö hänet rautoihin ja vie pois paikalta.
Sålunda inser högerextremisten uppriktigt inte, varför han inte tillåts fotografera eller filma simmande kvinnor på kvinnopasset. Han förstår uppriktigt inte, varför han inte har rättighet att ta bilder på vilt främmande nakna kvinnor. När polisen slår honom i handklovar och bortför honom, kan han uppriktigt inte förklara det här med annat än "islamisering".

![]() |
"Varför stödde polisen islamisering genom att bära hand på mig", undrar Marco de Wit, som fick den geniala idén att infiltrera kvinnopasset. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)