Natsien hölmöilyjä poliittisen korrektiuden varjossa - Nazistiska dumheter i skuggan av den politiska korrektheten

Poliittinen korrektius tarkoittaa tunnetusti sitä, että kaikille vähänkin asioita seuranneille ilmiselvää asiaa ei saa viestimissä sanoa ääneen, koska siitä tulee ongelmia jonkin vaikutusvaltaisen poliittisen ryhmän kanssa. Koska perussuomalaiset ja maahanmuuttokriitikot, eli lyhyesti sanoen natsiterroristit, ovat tämän hetken Suomessa innokkain ryhmä uhkailemaan ja kiusaamaan mediaväkeä, poliittisen korrektiuden hallitseva muoto on se, jossa hyvitellään ja hyssytellään äärioikeistoa.

Begreppet politisk korrekthet betyder som bekant att det som alla som i någon mån följer med vad som händer anser självklart inte kan yttras öppet i medierna eftersom det blir bråk med någon inflytelserik politisk gruppering. I dag är det sannfinnarna och invandringskritikerna, eller för att uttrycka det kort och gott: de nazistiska terroristerna, som i Finland kommer med hotelser mot mediemurvlar. Sålunda är den förhärskande formen av politisk korrekthet den som tvingar oss att stryka extremhögern medhårs.

Natsiterroristit eli hompanssit eli persut eli maahanmuuttokriitikot sanovat olevansa "kansallismielisiä", ja heidän yhteistoimintamiehensä mediassa uskottelevat sekä itselleen että kansalle tuon porukan tosiaan ajavan Suomen ja suomalaisten etua isänmaallisesti - toki "suomalaisuuden" ahtaan etnisesti rajaten, mutta kuitenkin. Tyypillinen esimerkki tästä on Suomen kiistatta vastenmielisimmän toimittajan jankkaaminen siitä, kuinka "isänmaallisuus ei ole rasismia", mikä tietysti käytännössä on yritys pestä puhtaaksi natsiterroristeja ja selittää heidän räyhäämisensä legitiimiksi huoleksi isänmaasta. "Rasismi ei ole isänmaallisuutta" kuulostaisi jo paremmalta.

De nazistiska terroristerna, eller sannfinnarna, eller hommaiterna, eller invandringskritikerna kallar sig "nationellt sinnade", och deras kollaboratörer i medierna intalar både sig själva och folket att det där gänget verkligen fosterländskt försvarar Finlands och finnarnas sak - låt vara med en etniskt begränsad definition av det finska, men ändå. Ett typiskt exempel är hur Finlands obestridligt mest vämjeliga journalist upprepar hur "fosterländskhet inte är rasism", vilket givetvis i praktiken är ett sätt att rentvätta de nazistiska terroristerna och bortförklara deras excesser som legitim oro över fosterlandet. "Rasism är inte fosterländskhet" skulle låta betydligt bättre.

Mutta puhutaanpa siis isänmaallisuudesta. Viimeistään Trumpin vaalivoiton kommentit ovat osoittaneet, että natsiterroristeillamme ei ole isänmaallisuutta edes teeskentelyn verran. Tarkalleen ainoa asia, joka heitä motivoi, on halu "itkettää suvakkeja". Isänmaan edusta ja vaikkapa maanpuolustuksen tarpeista he paskat nakkaavat. Trump voitti vaalit, eikä edes millään jytkyllä, vaan täysin vaalimatemaattisella tuurilla, koska Clinton sai niukan ääntenenemmistön. Tämänkin natsiterroristit, persut eli maahanmuuttokriitikot toki laskivat kansan antamaksi ylivoimaiseksi mandaatiksi. Trumpin kriitikkoja he tietenkin luonnehtivat vasemmistolaisiksi ja sosialisteiksi.

Men låt oss alltså tala om fosterländskhet. Extremhögerns reaktioner på Trumps valseger har åter en gång bevisat, att våra nazistiska terrorister inte längre ens orkar låtsas vara fosterländska. Deras enda motiv förefaller vara "att få tolerantian att gråta". Fosterlandets och försvarsmaktens bästa skiter de i. Trump segrade i valet, inte ens med någon skrällseger, utan endast genom ett valmatematiskt lyckokast, eftersom Clinton fick en knapp röstmajoritet. Även detta räknade de nazistiska terroristerna, sannfinnarna eller invandringskritikerna dock som ett mäktigt mandat av folket. Trumpkritikerna karaktäriserade de som vänstersinnade och socialister.


Itse asiassa synkimmät kommentit Trumpin vaalivoitosta esitti Anne Applebaum. Kuka Applebaum? No tietysti sama täti, joka on kirjoittanut ensimmäisen merkittävän Neuvostoliiton keskitysleirien historian; toinen hänen teoksistaan käsittelee sitä, miten kommunistit ottivat vallan itäeurooppalaisissa maissa 1940-luvun lopussa. Useampi kuin yksi tuntemani vasemmistolainen pitää Applebaumia oikeistopropagandistina, hyvä jollei fasistina. Hän on naimisissa Puolan entisen ulkoministerin kanssa, joka kuuluu lähinnä kristillisdemokraattiseen, maltillisen konservatiiviseen Platforma Obywatelska -puolueeseen. Applebaumia ei voi luonnehtia "vasemmistolaiseksi" eikä "sosialistiksi" missään järjellisessä merkityksessä, mutta hän julisti dramaattisin sanoin, että Trumpin vaalivoitto vaarantaa juuri sen demokratian, jonka puolesta itäeurooppalaiset taistelivat ilman väkivaltaa ja valheita vuonna 1989.

De dystraste kommentarerna om Trumps valseger härstammar faktiskt från Anne Applebaum. Vem är det, frågar ni. Det är hon som skrivit den första riktiga historieboken om tvångsarbetslägren i Sovjetunionen; en annan av hennes böcker beskriver det kommunistiska maktövertagandet i Östeuropa strax efter andra världskriget. Jag känner många vänstermänniskor som inte drar sig för att kalla henne högerpropagandist och fascist. Hon är gift med en före detta polsk utrikesminister som representerar det snarast kristdemokratiska, moderat konservativa partiet Platforma Obywatelska. Applebaum kan inte i någon vettig bemärkelse karaktäriseras som "vänstervriden" eller "socialist", men hon förkunnade i dramatiska ordalag att Trumps valseger äventyrar precis den demokrati som östeuropéerna utan våld och lögner kämpade för år 1989.

Trumpin suusta on kampanjan aikana pullahtanut sellaisia sammakoita, että oksat pois, ja suurimman osan aikaa hän on sanonut kaikille mitä nämä haluavat kuulla vaikka olisi edellisenä päivänä luvannut päinvastaista. Vertailukohta on siis pikemminkin Karl Lueger kuin Adolf Hitler. On hänellä kuitenkin ollut melko selkeä linja monenkin asian suhteen. Suomen turvallisuuden kannalta oleellista on, että hän on suhtautunut penseästi maansa rooliin Euroopan turvallisuuden takaajana ja antanut ymmärtää olevansa mielistyneempi Putiniin. Putin taas haikailee uutta etupiirijakoa ja Molotov-Ribbentrop-sopimusta, ja Trump tuntuu olevan sellaiseen halukas partneri. 

Trump har under valkampanjen kläckt ur sig sådana grodor att det förslår, och för det mesta har han sagt alla vad de vill höra även om han dessförinnan lovat det precis motsatta till en annan publik. Han kan sålunda snarare jämföras med Karl Lueger än med Adolf Hitler. Men i vissa frågor har han nog en rätt entydig linje. Vad gäller Finlands säkerhet är det relevant att han inte precis är entusiastisk över sitt lands roll som garant för Europas säkerhet och att han helst vill göra geschäft med Putin. Putin trängtar efter en ny indelning i intressesfärer och ett nytt stormaktskontrakt i stil med Molotov-Ribbentroppakten, och Trump förefaller vara villig att göra honom till lags.

Toisin sanoen on aivan mahdollista, että se paljon puhuttu Nato-optio menetetään, koska pian ei enää ole Natoa johon liittyä. Sen jälkeen Venäjän asevoimat saavatkin marssikäskyn ja tramppaavat Suomeen sankoin joukoin, eivätkä sitten lähde maasta kulumallakaan, mitä nyt vähän naisia raiskaavat ja ohikulkijoita teurastavat, kuten miehitysjoukot tapaavat tehdä. Tietenkin heillä on silloin tukenaan kaikenlaisia rajat kiinni -aktivisteja ja muita kotosuomalaisia pienten vihreiden miesten osastoja.

Det här innebär att vi kanske snart förlorar den Natooption som det snackas så mycket om, eftersom de snart inte kommer att finnas någon Nato att ansluta sig till. Sen får de väpnade styrkorna i Ryssland marschorder och trampar in i Finland i massiva skaror, och därefter kommer de inte att åka tillbaka, de stannar kvar för att våldta kvinnor, slakta ned förbipasserande i förbigående och överhuvudtaget göra vad ockupationstrupper brukar. Naturligtvis med flankstöd av allehanda inhemska aktivister t ex från Folkrörelsen Stäng gränserna och andra organisationer för kandidater till små gröna män.

Kun turvallisuuspoliittisen keskustelumme perusliikuttaja Janne "Rysky" Riiheläinen ilmaisi huolensa tästä turvallisuustilanteen muuttumisesta, puolustusministerin avustaja Petteri Leino piti hänen huoltaan pilkkanaan esittäen sen vain vaaleissa tappiolle jääneen urputuksena. Samainen Petteri Leino on myös sanonut venäläisten agenttien uhkailemalle suomalaiselle aktivistille Mikael Storsjölle jota kuinkin niin, että "KGB:n voima ulottuu kaikkialle, halusi sitä tai ei, eikä sitä kannata haastaa". 

När Janne "Rysky" Riiheläinen, primus motor för all säkerhetspolitisk diskussion i dagens Finland, yttrade sin oro över denna förändring i vår säkerhetssituation, gjorde sig försvarsministerns assistent Petteri Leino lustig över hans oro och framställde det som typiskt gnäll efter ett valförlust. Samme Petteri Leino sade förresten också till Mikael Storsjö, en finländsk aktivist som trakasserats av ryska agenter, ungefär att KGBs makt når överallt, ville man det eller inte, och att det inte lönar sig att utmana denna makt.

Kuten aiemminkin olen todennut, tällä asenteella Leino voisi yhtä hyvin sanoa, että maanpuolustus on turhaa, koska Venäjän armeijaa on turha uhmata. Samanlaista retoriikkaa itänaapurin voittamattomuudesta muuten viljeltiin myös 70-luvulla, vasemmistolaisen kaunopuheisuuden kulta-aikana. Persut, jotka ovat menestyneet leimaamalla kaikki muut taistolaisiksi, ovat siis omaksuneet vasemmistolaisen maanpuolustusnihilismin kokonaisuudessaan. Postmoderniksi on meininki mennyt. 

Som jag tidigare konstaterat kunde Leino med den här attityden lika gärna säga att försvarsmakten inte behövs till något eftersom det inte lönar sig att trotsa ryska armén. Liknande retorik om den obesegrade östra grannen förekom förresten även på sjuttitalet, under den vänstersinnade vältalighetens gyllene tidevarv. Sannfinnarna, som fått sina största framgångar genom att utmåla alla andra som stalinister, har alltså gjort den vänsterfärgade försvarsnihilismen helt och hållet till sin egen. Det här är minsann postmodernt om något.

Meillä on siis puolustusministeriötä johtamassa sellaista väkeä, jonka mielestä Yhdysvaltain vaalituloksen turvallisuuspoliittiset implikaatiot Suomelle ovat yhdentekeviä. Pääasia on, että päästään näyttämään keskisormea "suvakeille". Ja "suvakkeihin" luetaan tässä yhteydessä myös kaikki Natoa kannattavat aktiiviupseerit. Siis puolustusministeriön johdossa pidetään pilkkana omaa hallinnonalaa, isänmaan puolustajia.

Vårt försvarsministerium leds alltså av såna figurer som inte alls bryr sig om det amerikanska presidentvalets säkerhetspolitiska implikationer. Huvudsaken är att få visa fingret för "pk-vänstern". I det här sammanhanget är det också alla natovänliga aktiva officerare som klassas som "pk-vänster". I ministeriets ledning gör man sig alltså lustiga över den egna branschen inom staten, över fosterlandets försvarare.

Miten on, toimittajat, jos vaikka sovittaisiin, että lakkaatte uskomasta persujen löpinään, kun nämä väittävät olevansa ainoa "isänmaallinen" puolue? Ai, ette lakkaa? Koska haluatte olla poliittisesti korrekteja äärioikeistoa kohtaan? Asia selvä. Eihän se Hugenberg minunkaan sallinut kertoa totuutta.

Hur är det, journalister: borde ni inte sluta tro det där pladdret om att vara det enda "fosterländska" partiet som sannfinnarna håller på med? Jasså ni slutar inte? Därför att ni vill vara politiskt korrekta gentemot extremhögern? För all del. Hugenberg tillät ju inte heller mig att säga sanningen.

Tietenkin Trumpin voittoa on ylistänyt myös Jussi Halla-aho, jonka puheenvuoro sinänsä oli täysin ennalta arvattavaa löpinää. Konteksti kiinnostaa huomattavasti enemmän. Tässä tapauksessa konteksti on se, että Halla-aho aikoinaan perusteli äärioikeistolaisia vakaumuksiaan ja demarivihaansa vetoamalla Mauno Koiviston aikoinaan presidenttinä osoittamaan nuivuuteen Baltian maiden itsenäisyystaistelua kohtaan. 

Naturligtvis har även den finska extremhögerns avgudade ledare Jussi Halla-aho prisat Trumps valseger. Hans yttrande innehöll ingenting man inte kunde gissa på förhand, men det är ju mest sammanhanget som intresserar. I det här fallet är kontexten att Halla-aho på sin tid motiverade sina högerextrema övertygelser och sitt hat på socialdemokraterna med en hänvisning till den avoga inställning som den socialdemokratiske presidenten Mauno Koivisto på sin tid visade mot de baltiska ländernas självständighetssträvanden.

Nyt sitten Jussi-poika kavereineen ilkkuu kaikkia Trumpin arvostelijoita suvakeiksi ja itkupilliliberaaleiksi - jättäen täysin huomiotta esimerkiksi virolaisten aiheellisen huolen isänmaansa tulevaisuudesta. Mutta kai se sitten on niin että kun demari sen tekee, se on hirveä rikos ihmiskuntaa vastaan, kun oikeistopopulisti sen tekee, se on epäoleellista, koska oikeistopopulisti on joka tapauksessa Halla-ahon ja hänen aateveljiensä sankari.

Nu skäller Halla-aho och hans kompisar ut alla Trumpkritiker som toleransfanatiker och gråtfärdiga liberaler - och struntar blankt t ex i esternas motiverade oro över sitt lands framtid. Men antagligen är det så att samma sak som är ett hemskt brott mot mänskligheten när en sosse gör det blir helt irrelevant när en högerpopulist gör det, eftersom högerpopulisten under alla omständigheter är en hjälte i halla-ahoiternas ögon.

Samalla Halla-aho tietysti osoittaa aikoinaan osallistuneensa Ukrainaa tukevaan mielenosoitukseen täysin laskelmoidusti ja ilman mitään syvempää vakaumusta. Isänmaansa puolesta kaatuvat ukrainalaiset sotilaat - joilla on koko maailman syy pelätä Ukrainan jäävän nyt vaille USA:n tukea ja joutuvan lopulta takaisin Venäjän ikeeseen - ovat hänelle viime kädessä yhtä arvottomia ja pilkattavia kuin muutkin "sosialistit", jotka pitävät Trumpin valintaa omana tappionaan.

Samtidigt bevisar Halla-aho givetvis att han på sin tid deltog i stödsdemonstrationen för Ukraina rent beräknande och utan någon djupare övertygelse. De ukrainska soldater som nu blöder för sitt fosterland har alla skäl i världen att vara rädda om Ukraina som under Trump kommer att förlora Förenta Staternas stöd och till slut underkastas det gamla ryska oket. Men för Halla-aho är de i sista hand precis lika värdelösa och föraktliga som alla andra "socialister", dvs alla som ser Trumps seger som en förlust för sig själva.

Sinänsähän kaikki tämä on aivan normimeininkiä äärioikeistossa eli persuissa. Kuten tiedämme, siinä porukassa on rapajuoppoja ja raiskaajia jotka esiintyvät kristillisinä raittiuden ystävinä ja naisten suojelijoina pahoilta muslimeilta. Miksei siellä sitten olisi myös isänmaallisuudellaan leveileviä asehulluja, jotka käytännössä halveksivat niin armeijaa, veteraaneja kuin itäeurooppalaisia maitakin?

I och för sig är det här ingenting avvikande inom extremhögern, eller sannfinnarna. Som vi vet befolkas denna subkultur av suputer och våldtäktsmän som säger sig vara kristliga nykterhetsvänner och försvara kvinnor mot onda muslimer. Varför skulle där inte finnas också vapentokar som skryter om hur fosterländska de är men som i praktiken föraktar såväl armén, veteranerna som de östeuropeiska länderna?

Emme tarvitse rikollista ja maanpetoksellista saastaa mihinkään - Vi har faktiskt ingen användning för kriminellt, fosterlandsförrädiskt avskum

"Laki tahtoo ennemmin olla rikkumatonna kuin rikottuna, ja soisi, ettei sakkorahaa ollenkaan tarvittaisi." (Olaus Petrin tuomarinohjeista)

"Lagen vill hellre vara obruten än bruten, och såge så hellre att inga sakören skulle behövas." (Ur Olaus Petris domarregler.)

Eräs äärioikeistolaisnilkki, jonka nimellä en vaivaudu lokaamaan suutani enkä näppistäni, inttää "äärivasemmiston" (joksi hän tietenkin leimaa koko lainkuuliaisen keskiluokan, kuten hänen lajitoveriensa valehtelutapoihin kuuluu) "tarvitsevan natseja" propagandavälineeksi ja oman moraaliposeerauksensa peilaamiseen.

En högerextremistisk slyngel vars namn jag varken förorenar min mun eller mitt tangentbord med envisas med att "extremvänstern" (som hans gelikar brukar avser han med detta ord hela den laglydiga medelklassen) "behöver nazister" som dragplåster i sin propaganda och som motpol till sin egen moraliserande pose.

Tämä on tietysti valetta.

Det här är naturligtvis lögn och förbannad dikt.

Äärioikeisto koostuu rikollisesta ja maanpetoksellisesta aineksesta. Lainkuuliaiset ihmiset eivät koskaan ole tarvinneet rikollisia yhtään mihinkään. Lainkuuliaisuus ei ole mitään moraaliposeerausta ja oman erinomaisuuden korostamista rikollisiin verrattuna. Lainkuuliaisen mielestä olisi oikein hyvä, jos kaikki muutkin olisivat lainkuuliaisia. Lainkuuliaisela ei ole yhtään mitään käyttöä rikollisille. Päin vastoin, rikolliset ovat eksistentiaalinen vaara koko yhteiskunnalle, ja siksi lainkuuliaisen tulee taistella heitä vastaan, koska lainkuuliaisuus nyt vain on koko yhteiskunnan etu.

Extremhögern består av kriminella och landsförrädiska element. Laglydiga människor har aldrig haft någon användning för brottslingar. Laglydighet är ingen moraliserande pose, och den laglydige behöver inte brottslingar som motpol för att särskilt framhäva sin egen överlägsenhet. Den laglydige skulle föredra att alla vore laglydiga. Den laglydige behöver inte brottslingar till något. Tvärtom, brottslingarna utgör en fara för hela samhällets existens, och sålunda bör den laglydige bekämpa dem, eftersom laglydighet ligger i hela samhällets intresse. 

Samalla tavalla isänmaalliset ihmiset eivät tarvitse mihinkään maanpettureita, jotka haluavat myydä isänmaan halvalla Venäjälle. Isänmaallisten ihmisten mielestä kenenkään ei pitäisi olla maanpetturi, vaan kaikkien tulisi poliittisesta suuntauksesta riippumatta pyrkiä ottamaan huomioon isänmaan etu. Isänmaallinen ihminen ei tarvitse maanpettureita yhtään mihinkään.

På ett liknande sätt behöver fosterländska människor inte några förrädare som vill sälja fosterlandet till Ryssland för en spottstyver. Ur fosterländsk synvinkel borde ingen vara landsförrädare, utan alla borde beakta fosterlandets bästa oberoende av vilken politisk riktning de representerar. En fosterlandsvän har ingen användning för landsförrädare.

Lopputulos on, että natseja, "maahanmuuttokriitikoita" tai millä nimellä tätä roskaväkeä sitten kutsutaankin ei tarvitse kukaan. Kukaan ei halua syöpäsoluja ruumiiseensa eikä natseja yhteiskuntaansa.

Slutresultatet är att inte någon alls behöver nazister, "invandringskritiker" eller hur man än kallar denna pöbel. Ingen vill ha vare sig några cancerceller i kroppen eller några nazister i samhället.

Komentoketju Kremlistä katurasisteihin - Kommandokedjan från Kreml till gaturasister

Viran puolesta totean tässä, että Venäjän ja rasistiemme väliset yhteydet ovat taas kerran selkiytyneet. Rajat kiinni -liikkeen johtaja Marco de Wit on nimittäin julkaissut liikkeen blogisivuilla (kansanliike.net) kirjoituksen, joka alkaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä Iltalehden toimittaja Nina Leinosta vastaan, mutta muuttuu sitten Itä-Ukrainan venäläisten tasavaltojen ylistämiseksi. Suuri osa kirjoituksesta käsittelee turistimatkaa Donbassiin, jonka oppaana on tietysti toiminut Venäjän disinformaation tunnettu levittäjä Suomessa, itse Janus Putkonen. Ohessa jutun sisältämää kuvamateriaalia.

Suomalainen turistiryhmä Donbassissa (kuva julkaistu Marco de Witin blogiartikkelissa "Trollitoimittaja Nina Leinosen modus operandi")

Tämä kuva esittelee suomalaista turistiryhmää, jonka mukana de Wit antaa ymmärtää liikkuneensa. 

Tässä taas on ruokalistan kuva, jolla pyritään ohjaamaan lukijan huomio Donbassiin mahdollisena halpana turistikohteena. Ylimpänä lukee "Erikoistarjouksia", kahvikupin vieressä "Kahvi 30 ruplaa (americano, espresso)", lautasen vieressä "Maukas lautanen 70 ruplaa", alimpana "Bisnes-lounaat 130 ruplaa".. Kuvan copyright Marco de Wit.

Kirjoittaja on liittänyt tekstiin videolinkin mm. Ukrainaa vastaan taistelevan suomalaisen vapaaehtoisen Petri Viljakaisen haastatteluun. Esiintyäkseen objektiivisena tarkkailijana de Wit myöntää Viljakaisella olevan oma ideologinen ketunhäntänsä kainalossa, mutta korostaa Viljakaisen "kertovan hyvin avoimesti kokemuksistaan", ts. olevan mielenkiintoinen lähde. Sitä mahdollisuutta de Wit ei tietysti edes pohdi, että Viljakainen voisi olla enemmän propagandasoturi kuin kenttätaistelija ja että hänen "kokemuksensa" voisivat olla pelletasavallan propaganda-aparaatin poikien keksimiä satuja ja tarinoita.

Itse ilkimys eli Janus Putkonen, joka aloitti yleisluontoisempana disinformaatio- ja salaliittosaittimestarina ennen kuin hänen kiinnostuksensa alkoi suuntautua yksinomaan Venäjän asian puolustamiseen. Kuva julkaistu de Witin blogijutussa.

Etäännyttääkseen juttuaan politiikasta de Wit on koettanut sisällyttää siihen myös turistinäkökulman: paikallisen ravintolan ruokalistaa esitellen hän korostaa halpoja hintoja. Kovin uskottavaa matkailukohdetta hänkään ei Donetskista saa: ilmeisesti kaupungissa ei ole muuta tekemistä kuin syödä halpoja bisneslounaita ja kulkea Janus Putkosen opastamana pitkin kaupunkia kuuntelemassa "kansantasavallan" propagandaa. No, Donetsk on lähinnä teollisuuskaupunki, eikä sellaisissa paljon näkemistä ole; mutta olisi luullut de Witin yrittävän edes vähän paremmin. 

On tietysti omalla tavallaan mielenkiintoista että isännät eivät ilmeisesti kertoneet kävijöille Donetskin historiasta. Kaupungin on näet alkujaan perustanut brittiliikemies nimeltä Hughes, ja alun perin sen nimi olikin Juzovka (tai ukrainaksi Juzivka) - siis Hughesovka. Mutta venäläisen nationalistin on vaikea hyväksyä sitä, että hänen maallaan (joksi hän tietysti lukee myös Donetskin) olisi pitkä historia talousyhteistyöstä länsiliikemiesten kanssa. 

Jutun loppupuolella de Wit aloittaa taas hyökkäyksensä Leinosta ja koko valtavirtamediaa vastaan soimaten sitä kansallismielisyyden mollaajaksi ja valitellen asiattomista rasismisyytöksistä. Minä haluaisin kyllä tietää, mitä tekemistä tällä Venäjän kanssa flirttailulla on "kansallismielisyyden" kanssa minkään järjellisen määritelmän mukaan. Yhtä kiintoisaa olisi tietää, millä logiikalla ukrainalaisten halu puhua, kirjoittaa ja kehittää omaa kieltään ja opettaa sitä muillekin ei sitten olekaan hyvää ja kannatettavaa "kansallismielisyyttä".

Janus Putkosen yhteydet Venäjän tiedustelupalveluihin ovat muuten hiljattain yksiselitteisesti paljastuneet, kuten mm. Euromaidan Press Ukrainassa on raportoinut. Yhteydet paljastavaa aineistoa on levittänyt mm. Twitter-tili Verkkomeedio. Enää ei siis kyse ole pelkästä spekulaatioista, eikä Putkosen taholta pelkistä sympatioista. Kun Marco de Wit, Rajat kiinni -liikkeen johtaja, on yhteistyössä tällaisen kaverin kanssa, ei ole mitenkään liioiteltua pitää liikettä kaduillamme tallustelevana Venäjän armeijana - eikä sen mielenosoitusoikeutta suojelevia poliiseja ole aivan epäoikeudenmukaista kutsua Venäjän yhteistoimintamiehiksi.

Kaikenlainen löpinä isänmaallisuudesta, maahanmuuttokriittisyydestä ja kansallismielisyydestä on tietysti viime kädessä vain Venäjän rekrytointistrategia. Näillä iskusanoilla aivopestään rajakit, maahanmuuttokriitikot ja muu vastaava äärioikeistoaines suhtautumaan epäluottamuksella omaan maahansa, omaan kansaansa, omiin päättäjiinsä ja omakielisiin viestimiinsä. Ainoa, johon luotetaan, on oma porukka ja oman porukan erityisyyden tunnetta ruokkivat propagandajulkaisut, kuten MV-lehti.

Sitten kun käsky käy tarttua dum-dum-luodeilla ladattuun konetuliaseeseen ja taistella sillä Venäjän puolesta Suomen viranomaisia vastaan, niin senhän tämä porukka varmasti tekee. Siinä vaiheessa se nimittäin on niin syvällä omassa vaihtoehtomaailmassaan, että pitää Venäjän puolesta taistelemista oikeana isänmaallisuutena ja koko muuta Suomea pettureina.

Å tjänstens vägnar konstaterar jag här att det blivit mera klarhet i frågan om hur täta förbindelser våra rasister har med Ryssland. Ledaren för "folkrörelsen Stäng gränserna" Marco de Wit har nämligen på rörelsens bloggsidor (kansanliike.net) offentliggjort en drapa som börjar som ett personligt påhopp på redaktör Nina Leinonen på tidningen Iltalehti men som sedan går över till att prisa de ryska pseudorepublikerna i östra Ukraina. För det mesta handlar drapan om författarens turistbesök till Donbass, där det givetvis varit självaste Janus Putkonen, överste distributören av rysk desinformation i Finland, som agerat guide åt turistgruppen. Här ser vi bilder som ingick i drapan.

En finsk turistgrupp i Donbass (bilden publicerad i Marco de Wits bloggartikel "Trollitoimittaja Nina Leinosen modus operandi")

Den här bilden visar den finska turistgrupp som de Wit tydligen rörde sig i Donbass med. 

Med den här menyn gör de Wit reklam för Donbass som ett billigt resemål. Överst står det "Specialerbjudanden", sedan "Kaffe 30 rubel (americano, espresso)"; "En smaklig tallrik 70 rubel"; "Businessluncher 130 rubel". Copyright Marco de Wit.

Artikeln länkar också till en del videoklipp, bl a intervjun med Petri Viljakainen, en frivillig i donetskrepublikanska armén som bekämpar Ukraina. För att uppträda som en objektiv observatör medger de Wit att intervjuoffret kanske har sin egen ideologiska ko i diket, men framhäver att Viljakainen "mycket öppet redogör för sina upplevelser", dvs är en intressant informationskälla. De Wit struntar givetvis i att ställa frågan, om Viljakainen alls upplevt något eller om hans "upplevelser" bara är amsagor den donetskrepublikanska propagandaapparaten hittat på.

Själva fanskapet, dvs Janus Putkonen. På de webbsajter han styrde spriddes det till att börja med mycket varierande desinformation och konspirationsteorier, men så småningom gick han över till att främst främja Rysslands intressen. Bilden publicerad i Marco de Wits bloggdrapa.

För att avpolitisera sin drapa skriver de Wit också om Donetsk som ett fördelaktigt resemål med förmånliga priser. Särskilt trovärdigt blir det inte, för tydligen är det få aktiviteter staden har att erbjuda förutom billiga businessluncher och stadspromenader med Janus Putkinen som guide, eller snarare som propagandaspråkrör för den såkallade folkrepubliken. Nåja, Donetsk är en industristad, och sådana brukar ju inte utmärka sig med historiska sevärdheter, men turistsynvinkeln i artikeln förefaller hur som helst påklistrad och oinspirerad.

Det är givetvis på sitt sätt intressant att värdarna inte hade någonting att berätta för gästerna om stadens historia. Donetsk har faktiskt grundats av en brittisk affärsman som hette Hughes i efternamn, och i början hette den Juzovka (i ukrainsk tappning Juzivka), alltså Hughesovka. Men det är alltid svårt för en rysk nationalist att acceptera att Ryssland (som Donetsk ur hans synvinkel naturligtvis ingår i) har en lång historia av ekonomiskt samarbete med västliga affärsmän. 

Mot slutet av sin bloggning återgår de Wit till att inte bara smutskasta Leinonen, utan riktar även en helsida mot medierna i allmänhet, som han beskyller för att snacka skit om nationalism och oskäligt kalla folk för rasister. Jag skulle nog vilja veta, vad det här flörtandet med Ryssland har att göra med någon vettigt definierad "nationalism". Lika intressant vore det att veta, varför det inte är god och acceptabel nationalism att ukrainarna vill tala, skriva, utveckla och lära ut sitt eget språk.

Janus Putkonens förbindelser till ryska underrättelseorgan har förresten nyligen entydigt avslöjats, som t ex Euromaidan Press i Ukraina rapporterat. Det är bl a Twitterkontot "Verkkomeedio" som spritt det relevanta materialet. Det handlar inte längre om rena spekulationer, inte heller om rena sympatier från Putkonens sida. När Marco de Wit, ledaren för "folkrörelsen Stäng gränserna", samarbetar med en sån kille, är det inte alls överdrivet att se "folkrörelsen" som en rysk armé på våra gator - och de poliser under vars beskydd den demonstrerar är det inte helt orättvist att beteckna som ryska kollaboratörer.

Svamlet om fosterländskhet, invandringskritik och nationalism är givetvis bara en rysk rekryteringsstrategi. Dessa slagord tjänar till att hjärntvätta gränsstängarna, invandringskritikerna och extremhögerslasket i allmänhet till att misstro sitt eget land, sitt eget folk, sina egna beslutsfattare och sina egna medier. Det enda de har litar på är den egna subkulturen och de propagandapublikationer som bidrar till deras känsla av att vara särskilda och separata - webbtidningen MV-lehti och liknande.

En dag befalls de gripa till ett automatvapen laddat med dumdumkulor och kämpa för Ryssland mot myndigheterna i Finland, och så klart kommer de att lyda order. Vid det skedet ska de nämligen vara så djupt försjunkna i sitt eget alternativa universum att de uppfattar det som riktig fosterländskhet att stöda Ryssland och anser resten av finska folket vara förrädare.

Hompanssit kaatoivat itse fooruminsa - Hommaiterna tog ner sin sajt själva

Hommafoorumi oli tässä viikon verran poissa toiminnasta. Hommalaisten oman selityksen mukaan ne heidän mielikuvitusmaailmassaan riehuvat äärivasemmistoterroristit kaatoivat sivuston ns. DDoS-menetelmällä, "dossauksella", eli hajautetulla palvelunestohyökkäyksellä. Minulla on kyyniset epäilykseni siitä, mistä tuossa oikeasti oli kyse. 

Asia on näetsen niin, että foorumi palasi linjoille heti kun hommalaiset olivat saaneet syötettyä lehdille ja julkaistuksi kauhutarinansa netissä vaanivista kommunistihirmuista ja heidän sananvapauden vastaisesta toiminnastaan ("sananvapaus" tarkoittaa hommapiireissä edelleenkin vain heidän omaa vapauttaan terrorisoida ja uhkailla kaikkia muita), eli harhautusmanööveri oli saavuttanut tarkoituksensa. Todella läpinäkyvää, pojat. Olisitte nyt pitäneet Hommaa alhaalla pari päivää sen lehtijutun jälkeen, niin tämä vasemmistomarsilaisten hyökkäys Marx-planeetalta olisi näyttänyt edes vähän uskottavammalta.

Ei silleen, etten ymmärtäisi mikä tämänkin julkisuustempauksen takana on. Huomiota kaipaillaan, mutta Hommafoorumi ei oikeasti kiinnosta enää ketään. Matias Turkkila on kuitannut ulos kaiken siitä saatavan henkilökohtaisen hyödyn, ja hänelle koko roska on enää vain pallo jalassa. Ohi ovat ne ajat kun Homma pyöritti Suomen medioita Hesarin pääkirjoitussivua myöten. Minunkin "vihersuvakkikuplassani" tieto Homman sulkeutumisesta levisi vasta kolme neljä päivää jälkikäteen, eikä sitä kommentoitu muuten kuin parilla vahingoniloisella huomautuksella. 

Isot väännöt osapuolten välillä käydään nykyään ihan muilla tahoilla, ja esimerkiksi Facebookissa saa seksuaalisävytteisesti mässäillä kuolleiden tummaihoisten lasten kuvilla ihan niin paljon kuin sielu sietää. Hommalla ei siis enää ole minkäänlaista merkittävää funktiota, paitsi ehkä muistelufoorumina nettisotien rasistiveteraaneille, jotka eivät koko touhusta ole mitään kostuneet, paitsi menettäneet kallisarvoisen vuosikymmenen elämästään. 

Det rasistiska webbforumet Homma, den finska motsvarigheten till Avpixlat i Sverige, låg en vecka nere. Hommaiterna själva påstår att de imaginära vänsterextremistiska terrorister som de brukar se i sina deliriumsyner fick sajten att krascha genom DDoS, alltså en distribuerad överbelastningsattack. Jag har mina egna cyniska misstankar om vad det egentligen handlade om.

Saken ligger nämligen så till att forumet genast återuppvaknade från de döda när hommaiterna lyckades skaffa publicitet åt sin skräckhistoria om förskräckliga kommunister på webben som inte tål uttrycksfrihet ("uttrycksfrihet" är i Hommakretsarna givetvis ett kodord för deras egen frihet att terrorisera och komma med hotelser mot alla andra), vilket innebär att avledningsmanövern uppfyllt sitt syfte. Verkligen självklart, mina gossar. Ni borde ha fortsatt med att hålla sajten nere i ett par dagar så skulle den här vänsterattacken från planeten Mars (eller kanske Marx?) ha känts åtminstone lite mera trovärdigt.

Inte för att jag inte skulle förstå vad som ligger bakom det här publicitetsjippot. Hommaiterna vill ha uppmärksamhet i medierna, men deras forum intresserar inte längre någon levande själ. Grundarpatriarken Matias Turkkila har kvitterat ut all personlig nytta som han kunde dra av projektet, nu är det bara en black om foten för honom. En gång i tiden kunde Homma linda hela den finskspråkiga medievärlden kring lillfingret, men nu är det slut på gamla tider och nu ska hela rasket bort. Även i min "vänstergröna bubbla" blev folk medvetna om situationen med Homma först när sajten redan legat nere i tre fyra dagar, och man kommenterade det bara med ett par skadeglada ord.

När rasister och rättsstatsanhängare i dag drabbar samman sker det på helt andra håll, och t ex på Facebook är det fullt tillåtet att frossa i bilder på döda mörkhyade barn. Homma har alltså ingen funktion längre att uppfylla, förutom kanske som ett ställe där veteranerna från rasistkrigen på nätet kan dra sig till minnes sina virtuella äventyr och mysprata om hur de offrade tie dyra år av sitt liv åt att skräna och väsnas på nätet.

"Kristittyjen vaino" - "Förföljelser mot kristna"

Soinin rukouskokous, josta ulkoministerinkorvike itse joutui jäämään pois Herran lyötyä hänet maahan rangaistukseksi kaikista synneistä ja kyynisistä ilkitöistä, on tietysti taas yksi maanpetoksellisuuteen asti vierasperäinen istute Suomi-neidon lihassa, mutta voi siitä toki pari sanaa sanoa. Joku kyseiseen pikkubilderbergiin osallistuva sanoi anonyymisti, että kristittyjä Suomessa muka vainotaan ja että kristinusko pitäisi saada näkymään suomalaisessa politiikassa.

No, tämähän on sitä tavallista roskaa, jota kristillisbreivikistiseltä äärioikeistolta kuulee päntiönään. Ennen muuta he eivät koskaan hyväksy "kristillisiksi" ketään muuta kuin kaltaisiaan äärioikeistolaisia, ja varsin usein he leimaavat kristillisyyden vainoojiksi ne, jotka uskovat tai tulkitsevat uskoa toisella tavalla - ja avoimesti, Raamattuun vedoten, rohkenevat kyseenalaistaa heidän tulkintansa. 

Meidän luterilaisten regimenttioppi on myös heille vieras. Regimenttioppi on turhan huonossa maineessa, koska sen ymmärretään tarkoittavan vain epäkriittistä alistumista sille esivallalle, joka ei kanna miekkaa turhaan. Kuitenkin regimenttiopilla tarkoitetaan myös sitä, että Jumala hallitsee maailmaa ja huolehtii siitä myös maallisia teitä. Regimenttiopin puitteissa kristityn on mahdollista hyväksyä kristillisen moraalin mukaiset hyvät teot Jumalan vaikutukseksi yhteiskunnassa silloinkin kun niitä tekee muslimi tai vaikka ateisti.

Juuri tämä on "kristillisille" fundamentalisti-breivikisteille äärimmäisen vastenmielistä. Esimerkiksi surullisen kuuluisan Left Behind -kirjasarjan sanomana on, että muiden kuin kristittyjen pyrkimys maailmanrauhaan on pahasta. Maailmanrauha ym. hyvät asiat ovat sallittuja vain Jumalan ylimaallisen sekaantumisen tuloksena, kun Herra rakentaa uuden taivaan ja uuden maan. Kaikki muut yritykset rakentaa maailmanrauhaa ja tehdä maailmasta oikeudenmukaisempi ovat vain saatanan harhautusta. Pelle Miljoonaa siteeratakseni, tällaisten "kristittyjen" mielestä kauheimmat synnit ovat rakkaus, hyvä tahto ja ystävyys, paitsi jos rakkaudella, hyvällä tahdolla ja ystävyydellä on näiden kristittyjen oman uskonyhteisön siunaus - silloin ne ovat Jumalan työtä, mutta vain silloin.

Käytännössä tällaisesta "kristillisyydestä" tulee siis vain jonkinlaista vapaaehtoista poliisitoimintaa, jonka tarkoituksena on estää kaikkia Jeesuksen ryhtiliikkeeseen kuulumattomia harjoittamasta hyviä tekoja, koska ilman Jumalan sertifiointia hyvät teot ovat pahoja, jumalattomia ja saatanallisia. Sitä paitsi tietysti sellaiset hyvät teot, joista joku muslimi hyötyy, ovat näille "kristityille" jotain niin törkimysmäistä, että he tikahtuvat raivoonsa.

Muistutan taas kerran, mitä se tarkoitti, että Jeesus valitsi lähimmäisenrakkauden esikuvaksi samarialaisen. Koulun uskonnonopetus ei selittänyt riittävän hyvin, mitä samarialainen tarkoittaa. Samarialaisuus on eri uskonto kuin juutalaisuus, vaikkakin läheistä sukua juutalaisuudelle - samalla tavalla kuin islam on eri uskonto kuin kristinusko, mutta sille läheistä sukua. Laupias samarialainen on nykyeurooppalaisessa tilanteessa ja nykysuomalaisissa olosuhteissa laupias muslimi, tai vaikka laupias somalialainen.

Mutta tämä on taas yksi esimerkki siitä, että kristinusko itse asiassa on radikalismia. Se on pelottavaa radikalismia, joka vaatii meiltä kaikilta omien ennakkoluulojemme ja pelkojemme kyseenalaistamista. Ne, jotka äänekkäimmin ja kiukkuisimmin julistavat olevansa kristittyjä, ovat kaikkein haluttomimpia tekemään kuten Jeesus olisi tehnyt. Mutta tämäkään ei tietysti olisi Jeesusta ihmetyttänyt, sillä Hän kyllä tunsi oman aikansa ulkokullatut fariseukset ja kertoi meille jo etukäteen, mitä sellaisista pitäisi ajatella.

No, täytyy toki myöntää, että kristillisillä breivikisteillä on oma perverssi versionsa regimenttiopista: heidän "kristillisyytensä" on vihaa maahanmuuttajia, islamia ja akateemisuutta kohtaan, siihen heidän Jumalansa heitä käskee; ja kun joku tunnustautunut ateisti, vaikkapa Jussi Halla-aho vuosia sitten teekkareiden "Ristin killan" Cross Section -lehden muslimivihanumerossa "Kuoleman kuunsirppi", julistaa samaa vihaa, nämä fundamentalistit kyllä kelpuuttavat asianomaisen oppi-isäkseen. 

Oikeastaan se virka, joka Jumalalla on näissä porukoissa, on toimia irrationaalisen vihan perusteluna. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää? - siteeratakseni Lutheria. Kun uskonnollisten äärioikeistolaisten kanssa heidän mielestään on Jumala, heillä on lupa tehdä mitä tahansa. Jos he vaikka leikkaavat maahanmuuttajien lapset elävältä kappaleiksi, he eivät koe syyllistyvänsä rikokseen, koska heidän mielestään Jumala on antanut heille luvan.

Samankaltaisuus islamistiseen fundamentalismiin ei tietenkään ole mikään sattuma. Itse asiassa opimme paljon islamistisesta terrorismista vain tarkkailemalla omien breivikistiemme edesottamuksia.

Timo Soini var med om att organisera någon sorts bönemöte, men fick sjukskriva sig från mötet, eftersom han råkade ut för ett gudagivet syndastraff. Bönemötet är givetvis bara ett nytt främmande implantat i fosterlandets kropp, men ett par ord kan jag ändå säga om det. Någon mötesdeltagare sade nämligen anonymt till medierna att kristna förföljs i Finland och att kristen tro borde spela en synligare roll i finländsk politik.

Nåja, det här är precis samma smörja som den kristlig-breivikistiska extremhögern alltid orkar pracka på oss. För dem är bara deras gelikar som är "kristna" och "troende". Om någon av oss kättare öppet och med bibliska argument ifrågasätter deras tolkning av religionen så är det "förföljelse".

Tvåregementsläran, som vi lutheraner omhuldar, är också främmande för dem. Läran har ett alltför dåligt rykte, eftersom folk ofta tror att den bara innebär okritisk underkastelse under den överhet som icke bär sitt svärd förgäves. Dock betyder tvåregementsläran också att Gud inte bara styr världen med sin kyrkliga eller religiösa, utan också med sin världsliga hand. När en muslim eller en ateist genomför gärningar som motsvarar kristlig moral kan sålunda den kristne, enligt denna lära, acceptera detta som ett tecken på Guds inflytande på samhället.

Det är precis det här som fundamentalistisk-breivikistiska "kristna" inte kan tolerera alls. Tänk t ex på den illa beryktade bokserien Lämnad kvar, enligt vilken de icke-kristnas strävanden till världsfred är av ondo. Världsfred och liknande saker är tillåtna bara som en följd av gudomligt ingripande, när Herren skapar en ny himmel och en ny jord. Alla andra försök att göra världen rättvisare är bara djävulsk villfarelse. För att citera den finske punksångaren Pelle Miljoona: de förskräckligaste synderna heter kärlek, välvilja och vänskap, åtminstone om man frågar dylika kristna - bortsett från den kärlek, välvilja och vänskap som kantänka råder i deras eget trossamfund - då men bara då är det Guds hantverk.

I praktiken handlar dylik "kristlighet" bara om att som någon sorts frivilliga poliskonstaplar angripa alla som ägnar sig åt goda gärningar utan att vara inskrivna medlemmar i deras egen trossekt, ty goda gärningar är onda, gudlösa och djävulska, om de inte har Guds certifikat. Sådana goda gärningar som någon muslim vinner på är för dessa "kristna" givetvis någonting så drummelaktigt att de bara väcker hämningslöst raseri.

Jag vill än en gång påpeka vad det betydde att Jesus framhöll en samarit som förebild i barmhärtiget. Religionsläraren i skolan klarade inte av att förklara vad samariter egentligen är. Den samaritiska religionen är mosaisk, men inte judisk - ungefär som islam inte är en kristen sekt, men är nära släkt med kristendomen. Den barmhärtige samariten är i dagens europeiska situation och under dagens finländska förhållanden en barmhärtig muslim, eller kanske en barmhärtig somalier.

Men det här visar bara en gång till att kristen tro egentligen är någonting radikalt. Det är en skrämmande radikalism som kräver att vi ifrågasätter våra fördomar och vår skräck. De som mest högljutt förkunnar sig vara kristna är minst villiga att göra det Jesus hade gjort. Men detta skulle minsann inte ha förvånat Honom, ty Han visste allt om sin egen tids skenheliga fariséer och förklarade för oss på förhand vad man borde anse om dem och deras likar.

Nåja, man måste medge att kristliga breivikister har sin egen perversa version av tvåregementsläran: deras "kristlighet" har inget annat innehåll än ett glödande hat mot invandrare, islam och akademisk utbildning, det är deras lag och profeter, och när någon praktiserande ateist, som t ex Jussi Halla-aho för ett antal år sen i de kristna teknologistuderandenas bulletin Cross Section, sprider samma hat, duger han nog till lärofader åt dessa fundamentalister.

Det enda breivikisterna behöver Gud till är att rättfärdiga deras irrationella hat. Gud är för dem deras general, härskarornas segerrike Gud. När de anser sig ha Gud på sin sida innebär detta att de får göra vad som helst, att krigets lagar inte gäller för dem. Om de så skär levande invandrarbarn i stycken uppfattar de detta inte som ett brott, eftersom Gud tillåter det för dem. 

Likheterna mellan denna breivikism och muslimsk fundamentalism är givetvis inte en slump. I själva verket lär vi oss en hel del om islamistisk terrorism om vi bara observerar våra egna breivikister.

Rasistiälyköistä ja maolaisista - Om rasistiska "intellektuella" och om maoister

Tuolla kaverien keskuudessa vähän porukalla pohdittiin sitä, miten ihmisestä tulee sellainen älykkömäisemmän sortin rasisti. Eräs kaverini kiinnitti huomiota siihen, mitä olin aikaisemmassa kirjoituksessani sanonut harhaisten älykköjen alaryhmästä - tämä liittyi siihen Anis Harranin analyysiin, jossa maahanmuuttokriitikot jaettiin kolmeen ryhmään: harhaisiin älykköihin, aggressiiviseen roskaväkeen ja epävarmaan keskiluokkaan. Kaverini on joutunut lähietäisyydeltä seuraamaan perheenjäsenensä liukumista rasistiseen raakalaisuuteen, joten hän tietää mistä puhuu.

Kaverini mielestä tyypillinen harhainen älykkö on perheensä lemmikki ja ihmelapsena tai nerona palvoma. Kun hän sitten joutuu pois siitä ympäristöstä, jossa häntä on hyysätty ja ihailtu, hän kokee hirveänä epäoikeudenmukaisuutena sen, ettei enää saa olla ihailun keskipiste, vaan joutuu lunastamaan sen ihailun oikeilla ansioilla. Tällainen tilanne kolhii egoa, jolloin asianomainen joutuu turvautumaan erilaisiin puolustusmekanismeihin. Yksi suosittu puolustusmekanismi on arvon kieltäminen eli niiden egoa kolhivien tyyppien leimaaminen kommunisteiksi, jotka eivät mistään mitään tiedä.

Tämä sopii aika hyvin yhteen sen kanssa, mitä eräs toinen kaverini sanoi maahanmuuttokriitikoista: he ovat usein sukunsa ensimmäistä akateemisesti koulutettua sukupolvea. Vähän ilkeästi tekisi mieli sanoa, että tässä näkyy omalla tavallaan sama ilmiö kuin ns. ikuisessa syyskuussa. Moni maahanmuuttokriitikko on kasvanut sellaisessa kodissa, jossa vallitsevaa ilmapiiriä on leimannut katkera äärioikeistolainen reaktio taistolaisuuteen (olihan sellainen ilmapiiri meilläkin, mutta koska akateemisia oltiin jo parissa sukupolvessa, asia oli mahdollista suhteuttaa ja siihen ottaa etäisyyttä). 

Jos koti sitten vielä on ollut epäakateeminen, tämä yllä kuvaamani defenssi on hyvinkin voitu pohjustaa jo lapsuudessa valmiiksi: maahanmuuttokriitikon alku on saanut kuulla, että yliopistot ovat täynnä kommunisteja, mutta hänen tehtävänsä koululahjakkaana oikeamielisenä oikeistolaisena on mennä sinne olemaan kaikkia muita parempi ja älykkäämpi ja näyttämään niille punikeille. Tämä selittää oikein hyvin senkin, miksi maahanmuuttokriitikot eivät kykene erottamaan esimerkiksi vetelää vihreää liberalismia kommunismista ja stalinismista.

Tietysti harhaiseksi älyköksi pääsee olematta erityisen älykäskään. Kaikki netissä vuosituhannen vaihduttua norkoilleet tuntevat erään silloisen nuoren herran, nykyisen hapantuneen keski-ikäisen, josta palvova äiti toivoi lääkäriä uskoen pojasta sellaisen myös tulevan, koska hän kävi koulua, jossa opetettiin latinaa. Akateemista koulutusta sälli ei koskaan hankkinut, mutta uskoi suorastaan hellyttävästi olevansa kaikkia muita viisaampi. 

Tietenkään hän ei kyennyt elämään tässä fantasiassa muuten kuin leimaamalla koko yliopistolaitoksen kommunistien ansariksi, jossa hänen suurenmoinen lahjakkuutensa ei saa kukoistaa. Nyt yli kymmenen vuotta Usenet-loistoaikojensa jälkeen hän on yksi äärioikeiston ehdottomasti hillittömimpiä bloggaajia, joka mm. avoimesti kehottaa surmaamaan poliiseja.

Harhainen älykkö kaipaa palvojia ja joutuu hyväksymään sellaisiksi tuota aggressiivista roskaväkeä. Kaverini arveli, että maahanmuuttokriitikoiden älykköosasto on hyvinkin tietoinen roskaväen luonteesta roskaväkenä ja joutuu häpeämään näitä liittolaisiaan, kun roskaväki velloo öyhöttämään sellaisille foorumeille, joilla keskustelemiseen sillä ei ole älyllisiä eväitä. Toisaalta olen kyllä itse havainnut, että Hommalla "sananvapauden" nimissä mennään hyvin pitkälle juuri öykkärien ja selvästi psykoottisten hahmojen puolustamisessa. 

Joku mielenterveydeltään häiriintynyt ääriuskonnollinen henkilö, joka suunnilleen näkee konkreettisia pikkupiruja nurkissa ja uskoo olevansa uudestisyntynyt Jeesus, saattaa hommalaisten keskuudessa saada osakseen suurta ymmärtämystä, jos hänen selvästi psykoottiset harhansa ovat selitettävissä "maahanmuuttajauhan" synnyttämän "aidon ja perustellun huolen" seurauksiksi. Hommalla leimataan kyllä mielisairaiksi maltillisimmatkin ei-hommalaiset (mikä tietysti liittyy siihen, että hommalainen ei koskaan vaivaudu oikeasti ottamaan selvää siitä, mitä vastapuoli oikeasti on mieltä, vaan muodostaa mielipiteensä Hommalla markkinoitujen olkiukkojen mukaan), mutta sitä vastoin mielisairauden oireita ei tunnisteta oman ideologisen viiteryhmän keskuudessa. 

En itse ole ollut kovin läheisesti tekemisissä järjestäytyneiden vasemmistoporukoiden kanssa, mutta vaikka niissä esiintyykin melko paljon hörhömmänpuoleisia mielipiteitä, havaintoni on, että niissä ei hevillä hyväksytä mielisairaita eikä luonnevikaisia ihmisiä, joiden häiriö ilmenee vasemmistolaisena kiihkoiluna. Vasemmistolaiseen poliittiseen kulttuuriin ihan hörhöanarkistiryhmiä myöten kuuluu aika vahvasti sellainen ajattelutapa, että oman aatteen on oltava laajasti houkutteleva ja sen kuuluu puhutella kansaa. 

Jos jokin anarkisteiksi identifioituva porukka tekee ilkivaltaa, se johtaa aina kiukkuiseen arvosteluun anarkistien omilla keskustelufoorumeilla, kun suurin osa porukasta toteaa, että moinen ainoastaan hankkii aatteelle huonoa mainetta ja vieroittaa suurta enemmistöä siitä. Homman fantasiat vasemmistolaisesta väkivallasta ovat pelkkää fantasiaa, koska valtavirtavasemmiston piirissä on aika vahva itsesensuuri kaikenlaisen verenhimoisen kiihkoilun suhteen, jo ihan taktiikkasyistä.

Maahanmuuttokriitikoilla, hompansseilla, äärioikeistolla tai fasisteilla - millä nimellä kyseistä vastenmielistä porukkaa sitten kutsutaankin - tällaisia ongelmia ei ole. Siellä nimittäin väärämielisten murhaaminen ja vainoaminen on poliittinen itseisarvo (terroriteot ovat itsessään fasismin oppi, aate ja tavoite, kuten Mussolinikin sanoi). Kansaksi hyväksytään ainoastaan oma viiteryhmä, ja siihen kuulumattomien tulee alistua äärioikeiston kyseenalaistamattomaan valtaan panemalla päänsä valmiiksi hirttosilmukkaan. Mutta äärioikeiston omissa porukoissa saa sitten olla aika sikana.

Tästähän itse asiassa kiihkoilevan vallankumousideologi Kai Murroksen tapaus oli erinomainen esimerkki. Murros - ilmeisesti luonteeltaan verenhimoinen ihminen, jolle on aika yhdentekevää minkä ääriaatteen lipun alla saa fantasioissaan piehtaroida - kirjoitti aikoinaan joskus lähemmäs parikymmentä vuotta sitten murhanhimoa tihkuvan äärivasemmistolaisen vallankumouspamfletin. 

Organisoituneet nuoret vasemmistolaiset eivät kuitenkaan innostuneet Murroksen kiihkoilusta, joten hän joutui siirtymään äärioikealle - siellä hänen sanomansa sai paljon paremman vastaanoton. Sittemmin Murros tunnetusti on vaatinut "kamputsealaista ratkaisua" (tarkoittanee koko koulutetun kansanosan murhaamista, mutta tietenkään hänenlaisensa eivät koskaan avaa eivätkä selitä retorisia sanontojaan). Tietyn johdonmukaisuuden hänkin siis on julistuksessaan säilyttänyt. Kommunistinen Kamputsea joukkomurhineen oli nimittäin maolaisvaikutteinen, ja juuri maolaisuus tuntuu inspiroineen Murrosta jo silloin kun hän piti itseään vasemmistolaisena.

Maolaisen kommunismin käytännön saavutukset eivät juurikaan hemaise. Jos unohdetaan Kiina ja Kamputsea, esimerkkejä voi hakea Perusta, jota raateli vuosikymmeniä surullisen kuuluisa Loistava Polku -sissiryhmä. Myös Intian maaseudulla laajalti aktiiviset ns. naksaliitit ovat lähinnä maolaisia, ja Nepalissakin on omat maolaississinsä. Tiettävästi takana on jonkinlainen maolaisterrorististen puolueiden ja sissiryhmien internationaalikin, joka kuitenkin on (onneksi) kärsinyt hajanaisuudesta ja keskinäisistä riidoista eikä tunnu enää olevan kovin aktiivinen.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että jos Suomessa olisi oikea ammattitaitoinen turvallisuuspalvelu vedätettävän pelle-Supon sijasta, se olisi Murroksen vallankumouspamfletin ilmestymisen aikoihin saanut selvittää, oliko sällillä yhteyksiä tuohon maolaisten kommunistiterroristien maailmanliittoon (Kansainväliseen Vallankumousliikkeeseen). Kyseinen pulju on ehkä nykyään tuuliajolla, mutta silloin 90-luvulla se oli sen verran hyvässä hapessa, että Murroksen kaltainen ajettavaa asiaa itselleen etsivä synnynnäinen vallankumouskiihkoilija saattoi pitää kansainvälistä maolaiskommunismia nousevana tulevaisuuden aatteena, varsinkin kun maolaiset sissiryhmät vielä nykyäänkin ovat paikoitellen merkittäviä kehitysmaissa.

Kuinka vaarallinen aate maolaisuus sitten on yhteiskuntarauhalle? Silloin kun Murros julkaisi aatepökäleensä, olisin ollut taipuvainen vastaamaan, että hyvin organisoituneessa länsimaisessa yhteiskunnassa maolaiset tuskin kykenevät muuhun kuin levittelemään tulipunaisia sirppi- ja vasarapainotuotteita, mikä lienee etupäässä jätehuolto-ongelma, ja vaatimaan viiden euron korotusta lapsilisään esittäen sen vallankumouksellisena taistelutavoitteena. Nykyisin en enää ole aivan samaa mieltä. Netissä on Putin-trollien ohella paljon Kiina-trolleja - itse asiassahan näitä kahta trollityyppiä ei voi erottaa toisistaan, eikä äärioikeistolaista trollia maolaistrollista. 

Ennen kuin MV-lehden tapaus nosti valeuutissivustot keskustelun keskiöön, netissä toimi pitkään kolmasmaailmalais-venäläismyönteisessä hengessä toimitettu propagandasivusto VUNET (VU tarkoittaa vaihtoehtoisia uutisia), joka ei ollut rasistinen, mutta kylläkin yleisesti lännenvastainen. Sivusto julkaisi myös kiinalaista propagandamateriaalia. Janus Putkosen Verkkomedia pitkälti syrjäytti VUNETin, mutta en tiedä, oliko Putkosella yhteyttä VUNETiin. Sitä vastoin pidän kyllä mahdollisena, että VUNETin takana oli suomalaisia ideologisia maolaisia.

Sekä Kiinan että Venäjän trollien tiedetään soluttautuneen Yhdysvaltain someen ja esimerkiksi slummimellakoiden yhteydessä tietoisesti vahvistavan kommentoinnin rasistista sävyä, koska sillä tavalla saadaan länsimaista demokratiaa horjutettua. Liberaali länsi on sekä Venäjälle että Kiinalle vaarallinen, koska se inspiroi toisinajattelijoita. Siksi on tärkeä saada länsi näyttämään ristiriitojen repimältä, huonolta vaihtoehdolta Kiinan ja Venäjän omalle sisäpoliittiselle kasarmikurille.

Kompisarna och jag dryftade frågan, hur man blir rasist av den mera intellektuella sorten. En av dem uppmärksammade vad jag i en tidigare drapa (tyvärr bara på finska) hade skrivit om förvillade intellektuella - det här hängde ihop med Anis Harrans analys som indelade de s k invandringskritikerna i tre undergrupper, dvs. förvillade intellektuella, aggressiv pöbel och osäker medelklass. Kompisen hade på nära håll följt med hur en familjemedlem så småningom gled över till rasistiskt barbari och känner den här problematiken av personlig erfarenhet.

Min kompis tycker att en typisk förvillad intellektuell är sin familjs favorit som i sina unga år formligen dyrkats som ett underbarn och geni. När han sen finner sig utanför den omgivning där han skämts bort och beundrats, uppfattar han det som horribel orättvisa att han plötsligt förutsätts förtjäna samma dyrkan med genuina prestationer. En sådan situation skadar självkänslan, vilket innebär att personen måste tillgripa försvarsmekanismer. En vanlig sådan är den s k värdeförnekelsen, vilket i praktiken sker genom att utmåla de mer framgångsrika som kommunister som ingenting vet.

Det här passar ganska bra ihop med vad en annan bekant till mig sade om invandringskritiker: de är ofta den första akademiskt bildade generationen i sin släkt. Man blir påmind om den såkallade "september som aldrig tog slut", om jag får vara lite elak. Många invandringskritiker har dessutom växt upp i ett hem där atmosfären präglats av en bitter högerextrem reaktion på ungstalinismen på sjuttitalet. Inte för att vi inte hade haft samma atmosfär hemma hos oss också, men vi hade varit akademiskt utbildade sedan ett par generation tillbaka och kunde relativera saken och distansera oss från de mest ensidiga tolkningarna. 

Om hemmet dessutom varit oakademiskt, kan den ovan beskrivna defensmekanismen mycket väl ha grundlagts redan i barndomen: den framtida invandringskritikern har itutats att universitetsvärlden vimlar av kommunister och att hans heliga uppgift som skolbegåvad rättänkande högermänniska är att ge sig dit för att visa rödingarna vem som är bäst och har rätt. Det här förklarar också varför invandringskritikerna inte begriper skillnaden mellan slö grön liberalism och stalinistisk kommunism.

Man behöver givetvis inte vara särskilt begåvad för att passa in i den här stereotypen. Alla som brukade slösurfa på nätet ett par år efter millennieskiftet känner igen en dåvarande ung kille och nuvarande sur medelålders man, vars mamma önskade att sonen blev läkare och trodde att så också skulle ske eftersom killen gick i en skola där alla lärde sig latin. Akademisk utbildning skaffade sig den här grabben aldrig, men han trodde på ett nästan förtjusande sätt sig vara klokare än någon annan. 

Naturligtvis kunde han inte leva i denna fantasi på något annat sätt än genom att utmåla hela universitetsinstitutionen som ett orangeri för kommunister där hans egen överlägsna begåvning inte kunde komma till sin rätt. I dag, över tie år efter sina glansdagar på Usenet, är han en av de mest otämjda bloggskribenterna i extremhögerns led, som bl a öppet uppviglar till att mörda poliser.

En förvillad intellektuell vill bli beundrad och är tvungen att acceptera representanter för den ovannämnda aggressiva pöbeln. Min kompis ansåg att den förvillade intellektuelle vet mycket väl att pöbel och pöbel och t o m skäms för att vara i maskopi med pöbeln när den gör bort sig på något webbforum där det förs alltför sofistikerade diskussioner. Å andra sidan har jag nog lagt märke till att Hommaforumet i "uttrycksfrihetens" namn i förvånande utsträckning tar i försvar både rena brottslingar och uppenbara psykotiker.

Någon extremt religiös och psykiskt allvarligt störd människa som t ex ser konkreta små djävlar omkring sig och tror sig vara den pånyttfödde Jesus kan faktiskt bland hommaiterna möta stor förståelse, om hennes psykotiska hallucinationer kan förklaras bero på "genuin och motiverad oro" över invandrarfaran. På Hommaforumet utmålas visserligen de mest moderata icke-hommaiter som sinnessjuka - vilket givetvis hänger ihop med att hommaiter vanligen ger katten i vad motpolen verkligen hyser för åsikter, utan bygger sin uppfattning på de strådockor som kolporteras på forumet. Däremot känner hommaiterna inte igen de mest uppenbara psykotiska symptomer när de gör sig gällande inom deras egen ideologiska referensgrupp.

Jag kan inte säga att jag har något insiderperspektiv på organiserade vänstergrupper, men mitt intryck är att de trots de ibland rätt stolliga åsikter som förekommer inom dem inte välkomnar som aktörer vare sig psykotiker eller personlighetsstörda vars störning kommer till uttryck som vänsterextremism. T o m extremt anarkistiska grupperingar på vänsterkanten brukar nämligen utgå från att deras ideologi bör vara attraktiv för vida kretsar och tilltala folket.

Om något gäng som kallar sig anarkister gör sig skyldigt till sabb brukar det leda till hätsk kritik på anarkisters egna diskussionsfora, där de flesta vanligen konstaterar att dylikt agerande endast gör ideologin illa beryktad och mindre attraktiv för den stora majoriteten. De fantasier om vänstervåld som Homma vältrar sig i är rena fantasier, eftersom vänstern huvudfåra redan av taktiska skäl förhåller sig mycket avvisande till blodtörstig fanatism.

Invandringskritiker, hompanser (jfr Hommaforum och schimpans), högerextremister eller fascister - hur man än kallar detta vämjeliga pack - har däremot inga dylika problem. För dem är det ett politiskt mål i sig att förfölja och mörda oliktänkande. Som Mussolini sade har fascismen ingen doktrin förutom dådet. Som "folk" accepteras endast den egna referensgruppen, och de som inte tillhör den bör utan något ifrågasättande underkasta sig extremhögerns absoluta makt och på förhand lägga huvudet i snaran. Men har man en gång blivit godkänd som pålitlig medlem av extremhögern så får man uppföra sig precis som man vill.

Fallet med den fanatiske revolutionsideologen Kai Murros är faktiskt ett fint exempel på detta. Murros, tydligen en blodtörstig personlighet för vilken det egentligen är rätt likgiltigt vad det är för en ideologisk fana han bär på sig som fikonlöv för sadistiska fantasier - blev beryktad för nästan tjugu år sen genom att författa en mordlysten vänsterextremistisk revolutionspamflett.

Organiserade unga vänstermänniskor blev dock inte tagna i Murros' fanatism, så han såg sig tvungen att övergå till extremhögern, där hans budskap fick mycket bättre medhåll. Sedan dess har Murros som bekant krävt en "kampucheansk lösning" (ett massmord på alla med högre utbildning betyder det väl, men naturligtvis medger han detta inte offentligt). Någon sorts följdriktighet förefaller alltså även han iaktta i sin förkunnelse. Det kommunistiska Kampuchea var nämligen maoistiskt inspirerat, och det förefaller att Murros, när han ännu ansåg sig vara en vänstermänniska, mest entusiasmerade sig över maoismen.

Den maoistiska kommunismens prestationer borde dock väcka föga entusiasm. Om man struntar i Kina och Kampuchea så finns det praktiska exempel i Peru, som i årtionden sargades av den ökända gerillaarmén Lysande stigen. De såkallade naxaliter som i stora delar av Indien är aktiva på landsbygden är likaså snarast maoistiska partisaner, och det finns en maoistisk gerilla även i Nepal. Veterligen finns det t o m en internationell takorganisation för maoistiska terrorgrupper, partier och gerillor, som dock på sistone lyckligtvis förefaller ha lidit av söndring och interna konflikter och sålunda inte är särskilt aktiv.

I övrigt anser jag förresten att vår säkerhetstjänst - om vi alltså hade en riktig yrkeskunnig säkerhetstjänst i stället för de lättlurade clownerna i Skypo - redan vid den tid då Murros gav ut sin revolutionspamflett borde ha tagit reda på om killen hade kontakter med det där världsförbundet för maoistiska terrorister (den "Internationella Revolutionsrörelsen"). Organisationen må vara på drift för närvarande, men på nittiotalet var den såpass aktiv att en naturlig och instinktiv revolutionsfanatiker som sökte efter en sak att kämpa för - en sådan som Murros alltså - kunde uppfatta den internationella maoistiska kommunismen som en framtidens ideologi - när allt kommer omkring spelar ju maoistiska gerillor en roll på sina håll i tredje världen.

Hotar maoismen då samhällsfriden? På den tid då Murros gav ut sin ideologiska avföring skulle jag ha svarat att maoister i ett välorganiserat västerländskt samhälle knappast klarar av att åstadkomma annat än ett avfallsproblem med en massa eldröda tryckalster med hammaren och skäran på, om de inte t ex på kämpande och revolutionärt vis kräver fem euro mer barnbidrag. Nu är jag inte längre så optimistisk. På nätet vimlar det inte bara av Putintroll utan också av Kinatroll - dessa två är faktiskt rätt svåra att skilja på, och likaså är det föga skillnad på högerextrema och maoistiska troll. 

Många år före MV-lehti fanns det på nätet någonting som hette VUNET (VU står för vaihtoehtoiset uutiset, alternativa nyheter), en sajt som inte var rasistisk, men i allmänhet västfientlig. Sajten gav ut även kinesisk propaganda. Sen var det Janus Putkonens Verkkomedia som trängde undan VUNET - om det var samme Putkonen som stod bakom VUNET vet jag inte. Däremot är det enligt min mening möjligt att det var finska ideologiska maoister som svarade för VUNET.

Både kinesiska och ryska troll har som bekant infiltrerat sociala medier i Förenta Staterna, där de t ex under slumkravaller medvetet förstärker den rasistiska tonen i kommenteringen, eftersom detta är ett fungerande sätt att bringa västerländsk demokrati i gungning. Den liberala västvärlden är en fara för både Ryssland och Kina, för att den inspirerar oliktänkare. Därför är det viktigt att uppvigla till interna konflikter i Väst - för att låta Väst framstå som ett dåligt alternativ till den inrikespolitiska kaserndisciplin som råder i Kina och Ryssland.