Persujen puoluesihteeri Arto Luukkanen oli aikoinaan ihan hyvä ja vakavastiotettava itänaapurin tutkija. Olen itse lukenut hänen kirjansa Neuvostojen maa, joka on varsin asiallinen ja hyvin kirjoitettu esitys Neuvostoliiton historiasta; aikaisemman teoksen Hajoaako Venäjä? olen missannut, valitettavaa kyllä. Mutta jo silloin kun hän tuon lukemani opuksen laati, hänen käsityksensä kotimaamme poliittisesta historiasta olivat sekavia. Olimme jonkin aikaa Facebook-kavereitakin, mutta panin pojan estoon, kun jutut alkoivat käydä liian villeiksi.
På sin tid var den sannfinske partisekreteraren en fin och seriös Sovjet- och Rysslandforskare. Jag är förtrogen med hans bok Neuvostojen maa, "Sovjeternas land", som är en saklig och välskriven framställning av Sovjetunionens historia; den tidigare boken Hajoaako Venäjä? ("Ska Ryssland falla sönder?") har jag dessvärre missat. Men redan när han arbetade på det verk jag läst var hans uppfattningar av vårt lands politiska historia rätt korkade och rubbade. Vi brukade vara kompisar på Facebook, men jag blockade honom när han började berätta alltför vilda historier.
Luukkanen herätti nyt huomiota twitter-viestillä, jossa hän vihjailee mm. sisäministeri Maria Ohisalon olevan Venäjän lahjoma. Tämä tuntuu täysin absurdilta, kun Venäjän antama tuki nimenomaan vihreitä vihaavalle äärioikeistolle myös Suomessa (eli Luukkasen omalle puolueelle) on jo yleisessä tiedossa (toki minä, joka aloin kirjoitella siitä jo toista vuosikymmentä sitten, olen yhä suomenkielisessä mediassa kirjoituskiellossa, mutta kuten tiedämme, todenpuhujalla ei ole yösijaa, vaan hänet ajetaan mäkeen seitsemästä kaupungista, ja ne, jotka ovat ennättäneet aikojensa edelle, joutuvat odottamaan sitä saapuvaksi hyvin epämukavissa pakopaikoissa).
Luukkanen väckte nu ett visst uppseende med ett twittermeddelande, där han bl a insinuerar att inrikesminister Maria Ohisalo tagit emot ryska mutpengar. Det här låter rätt och slätt absurt, när det redan länge varit känt att det är den antigröna extremhögern, Luukkanens eget parti, som står i maskopi med Ryssland (visserligen är jag, som började skriva om detta redan för ett drygt årtionde sedan, fortfarande belagd med utgivningsförbud i alla finskspråkiga medier; men som vi vet har sanningssägaren inget nattkvarter, utan fördrivs från sju städer, och den som hunnit före sin tid måste invänta den på en mycket obekväm tillflyktsort).
Kuten minua fiksummat ajattelijat ovat jo sanoneet, Luukkasen esittämät vihjailut esimerkiksi Elokapina-järjestön "putinismista" ovat järjettömiä siksikin, että Elokapina ja muut nuorten ilmastokapinajärjestöt vaativat fossiilisista polttoaineista luopumista, kun taas Venäjän koko talous perustuu fossiilisille polttoaineille. Ei kai Putin - tunnetusti viekas ja kiero mies - niin tyhmä olisi, että ampuisi itseään noin räikeästi jalkaan? Huomattavasti enemmän järkeä on siinä ajatuksessa, että Putin värvää nimenomaan äijäoikeistoa poliittiseksi tykinruoakseen tekohengittämään auringonlaskun elinkeinoaan.
Klokare tänkare än jag har redan påpekat det vansinniga i Luukkanens insinuationer av "putinism" i organisationen Elokapina (Extinction Rebellion Finland). Elokapina och andra ungdomliga klimatorganisationer kräver slut på fossila bränslen, medan hela Rysslands ekonomi är baserad på sådana. Putin är känd som en klipsk jävel och skulle aldrig skjuta sig i foten genom att stöda fossilfientliga organisationer. Det låter mycket mera trovärdigt att det är precis representanter för gubbhögern som Putin rekryterar för att ge den döende fossilnäringen konstgjord andning.
Vielä absurdimpaa siitä tulee siksi, että kirjansa perusteella Luukkanen ei synnyttänyt mielikuvaa esimerkiksi yksitotisen fanaattisesta vasemmiston vihaajasta. Pikemminkin päin vastoin: hän vaikutti reilulta, myötäelävältä ja myötäkärsivältä ihmiseltä hyvinkin arveluttavia äärivasemmistolaisia toimijoita kohtaan. Siihen aikaan hän suhtautui Neuvostoliittoon ja neuvostokansaan ylipäätään huomattavasti myötämielisemmin kuin vaikkapa minä, ja korosti, että neuvostoliittolaisilla oli yleisinhimillistä ymmärtämystä ansaitsevia syitä kannattaa vaikkapa Stalinia. Samalla hän ei tietenkään kiistänyt neuvostojärjestelmän totalitaarisia ja julmia piirteitä. (Tästä aiheesta hän antoi erinomaisen haastattelun Kansan Uutisten Kai Hirvasnorolle, joka tätä kirjoittaessani löytyy yhä netistä.)
Ännu mera absurt verkar det här därför att Luukkanen i sin bok om Sovjetunionen inte framstod som en enkelspårig och fanatisk hatare av allt vad vänster hette. Snarare tvärtom: han visade rättvisa, medkänsla och medlidande för rätt betänkliga vänsterextrema aktörer. På den tiden förhöll han sig med betydligt mera empatiskt till det sovjetiska folket än t ex jag och betonade att sovjetmedborgarna hade sina skäl att stötta Stalin, skäl som förtjänade att granskas med allmänmänsklig förståelse. Samtidigt bestred han naturligtvis inte att det sovjetiska systemet var totalitärt och grymt. (Om du läser finska så rekommenderar jag varmt intervjun med Luukkanen som jag ovan i den finska versionen av det här avsnittet gett en webblänk till.)
Luukkasen sittempi aatehistoriallinen kehitys synnyttää lähinnä mielikuvan tri Jekyllistä, joka on vähitellen liukunut mr Hydeksi. Eräät kommentoijat ovat vihjailleet, että tämän rappion taustalla olisi liiallinen mieltymys itänaapurissakin suosittuun voimajuomaan, mutta vaikka ao. häppä olisikin alkanut maistua hänelle enemmän kuin terveys sallisi, en pidä sitä yksinomaisena enkä pääasiallisena syynä, vaikka se Robert Louis Stevensonin tarinan alkuperäinen Hyde olikin tohtorin keksimän erityisjuoman aikaansaannos.
Luukkanens senare idéhistoriska utveckling får en att snarast tänka på dr Jekyll som så småningom förvandlat sig till Mr Hyde. En del folk med starka åsikter har insinuerat att detta förfall beror på att han blivit alltför förtjust i en även i vårt östra grannland populär kraftdryck, men oberoende av om han börjat gilla dryckjom bättre än hälsan tillåter eller inte, tror jag inte det är det enda eller ens det huvudsakliga skälet, låt vara att den ursprungliga Mr Hyde i Robert Louis Stevensons berättelse tillkom som ett resultat av doktorns experiment med särskilda drycker.
Loppujen lopuksi jo vanhat roomalaiset tiesivät, että in vino veritas, eli suomalaiseen kulttuuriin lokalisoituna: totuus löytyy Ilmajoen Koskenkorvalta ja vieläpä tislatussa muodossa. Jos siis viina on tässä tapauksessa vienyt miestä, se on vain vienyt hänet kohti tosiasiallista itseään, joka siellä empaattisen ja fiksun miehen ulkokuoren alla alun pitäenkin on luurannut. Toisaalta - ei siihen mitenkään itsestään selvästi ole tarvittu viinaa, siihen on kelvannut pelkästään persujen huono seura. Pidän täysin mahdollisena sellaistakin vaihtoehtoa, että Luukkanen on yhtä ankara raittiusmies kuin minä ja että hän on vain antanut persujen propagandan iskeä.
När allt kommer omkring brukade det heta redan i gamla Rom: in vino veritas, eller i vår kultur: sanningen står att dricka i byn Koskenkorva i Ilmola, t o m i destillerad form. Om spriten i det här fallet spelat en roll i mannens förvandling, har den bara fört honom närmare sitt verkliga jag som tydligen alltid gömt sig under hans civiliserade och empatiska yttre. Å andra sidan är det ingalunda självklart att det behövts någon sprit till detta. Det är fullt möjligt att Luukkanen är en absolut helnykterist precis som jag och att han bara låtit sig förföras av sannfinsk propaganda.
Se mikä Luukkasen mielipiteissä oli huomiotaherättävää ennen hänen lopullista persuuntumistaan oli kyllä mielenkiintoisesti sellainen yliampuva viha demareita kohtaan. Ei silleen, ettenkö sitäkin ymmärtäisi. Demarit olivat Suomessa vuosikymmenten ajan valtionhoitajapuolue, joka sai useimmat tavoitteensa toteutettua. Siinäkin tapauksessa että tavoitteet olivat kansan enemmistön kannalta myönteisiä ja kannatettavia (ja mikseivät olisi olleet, kun työväenliike oli luultavasti Suomen historian massiivisin kansanliike ja demarit sen maltillisen valtavirran ääni politiikassa), on selvää että monet yhteiskunnalliset ja poliittiset ryhmät sekä oikealla että vasemmalla katkeroituivat demarien ylivallasta.
Vad jag fann märkligt i de av Luukkanens diatriber jag bevittnade innan han blev sannfinne, var hans överdrivna hat mot sossar. Inte för att jag inte skulle förstå honom. Sossarna var i Finland i årtionden det statsbärande partiet, som kunde förverkliga de flesta av sina mål. Det var uppenbart att dessa mål ansågs positiva och värda att stöda av de flesta finländare - och varför inte, ty arbetarrörelsen var den mest massiva folkrörelsen i Finlands historia och sossarna det politiska språkröret för denna rörelses moderata huvudfåra - är det klart att många sociala och politiska grupper både till höger och till vänster blev förbittrade över sossehegemonin.
Omasta epämääräisen protovihervasemmistolaisen 80-luvun nuoren näkökulmastani demarit olivat sekä tukahduttavan vaikutusvaltaisia että ärsyttävän monessa asiassa oikeassa. Lisäksi demarit olivat siihen aikaan vielä enemmän savupiipputeollisuuden puolue kuin nykyään, ja vaikkapa nykyinen lääkintöneuvos Mikko Paunio aloitti poliittisen uransa savupiippudemarina viljellen sellaista puolijauhoista "vihreiden kritiikkiä", jota nykyään kuulee nimenomaan perussuomalaisilta. Toki hän on nyttemmin liittynyt persujen riveihin, joihin hän olisi kuulunut paljon aikaisemmin.
Ur min egen protogrönt protovänstervridna ungdomliga synvinkel på 80-talet var sossarna både kvävande inflytelserika och hade förargligt nog rätt i förargligt många saker. Dessutom var sossarna på den tiden ännu mera än i dag det parti som stod för skorstensindustrin, och nuvarande medicinalrådet Mikko Paunio inledde sin politiska karriär precis som skorstenssosse med "kritik av de gröna" av en sort som man i dag mest kan förvänta av sannfinnarna. Och riktigt nog har han sedan dess anslutit sig till detta parti, som redan långt dessförinnan hade varit det rätta för honom.
Ja se, että demari hyökkäsi vihreitä vastaan, oli 80-90-luvulla aika lailla normaalia. Silloin kun vihreät ilmaantuivat kuvioihin, moni muukin nuori kuin minä koki heidät nimenomaan irtiottona tunkkaisesta demariudesta ja dogmaattisesta taistolaisesta laitavasemmistosta. Vasemmiston riveistä puolestaan kantautui jatkuvia vihjauksia, kuinka vihreät oikeasti ovat fasisteja. Vihreältä tai pasifistis-idealistiselta taholta näet saattoi jo 80-luvulla kuulua sellaista vienoa Neuvostoliiton tai virallisen ulkopolitiikan kritiikkiä, joka siihen aikaan oli tapana tukahduttaa autoritaarisella äijäilyllä - ja vasemmiston suosima tapa äijäillä olivat nimenomaan natsismivihjailut. (Tämän muistuman vuoksihan täällä Suomessa on nykyään niin vaikeaa sanoa avointa ja oikeaakaan natsia natsiksi.)
Och att en sosse attackerade de gröna var rätt normalt på 80-90-talet. När de gröna dök upp tenderade inte bara jag, utan också många andra unga människor av den åsikten att de representerade en brytning både med unken socialdemokrati och med dogmatisk stalinistisk vänsterextremism. Från vänstern hördes det å andra sidan insinuationer om att de gröna egentligen var fascister. Från det gröna eller pacifistisk-idealistiska hållet hördes det nämligen redan på åttiotalet sådan försiktig kritik av Sovjet eller den officiella utrikespolitiken som man på den tiden brukade tysta ned med gubbauktoritet - och inom vänstern var just insinuationerna om nazism det populäraste sättet att "förkarla". Det är precis därför vi här i Finland än i dag har så svårt för att kalla någon för nazist, inklusive öppet nazistiskt uppträdande högerextremister som begår våldsdåd.
Tavallaan siis ymmärrän, että kun Luukkasen sisällä riehuva id on nyt päässyt irti, se ilmenee myös demarivastaisuutena. Minun perheenikin oli demarivastainen aivan samasta oikeistolaisesta näkökulmasta, puhumattakaan tietysti siitä, että kotikaupunkini demarit edustivat juuri pahimman sortin savupiipputeollista demariutta ja olivat ulkomaalaisvastaisuudessa jokseenkin persuluokkaa silloin ennen vanhaan kun persut olivat pikkupuolue. Siellä oli helppo inhota demareita, vaikka oli mielestään vapaamielinen tulevaisuuteenkatsoja, ei oikeistolainen eikä konservatiivi. (Meidän hyvin porvarillisessa perheessämme muuten ulkomaalaisvastaisuutta pidettiin siihen aikaan leimallisesti työväenluokkaisena raakuutena, jollaista saattoi odottaa juuri demareilta. Rasismi oli sivistymättömyyttä.)
Det innersta detet inuti Luukkanen vältrar sig nu fritt, och om detta kommer till uttryck som sossefientlighet, kan jag inte förbigå detta utan en viss förståelse. Min familj var sossefientlig utifrån precis samma högersinnade perspektiv, men å andra sidan representerade sossarna i min hemstad just den värsta skorstenssocialismen, och vad beträffade utlänningsfientligheten, var de lika goda kålsupare som sannfinnarna redan när de sistnämnda ännu var ett småparti. I min hemstad var det alltså lätt att hata sossarna trots att man uppfattade sig själv som en frisinnad människa med ögonen öppna för framtiden, inte vare sig som högermänniska eller som konservativ. (I min mycket borgerliga familj ansågs främlingsfientligheten på den tiden förresten vara typisk arbetarklassbrutalitet av den sort man helst kunde vänta sig av just sossar. Rasism var lika med obildning.)
Sekä Luukkasen että generalissimus Halla-ahon demarikuva on kuitenkin järjetön ja epähistoriallinen. Molemmilla pojilla on jonkinlainen pakonomainen tarve selittää demarit Suomen johtavaksi suomettajapuolueeksi ja YYA:n takuupuolueeksi. Mutta kuten kaikki maamme poliittista historiaa tuntevat hyvin tietävät, SDP oli pitkään ns. asevelisosialistien - tiukasti kommunisminvastaisten ja neuvostovastaisten, Aseveliliiton toimintaan osallistuneiden ja yleensä rintamaupseereina palvelleiden - hallussa ja ulkopoliittisesti epäilyttävä, puhumattakaan siitä että puoluetta johti kuusikymmenluvulle asti Neuvostoliiton vihaama Väinö Tanner. SDP joutui kulkemaan pitkän tien ulkopoliittiseen uskottavuuteen, ja tähän erämaavaellukseen kuului mm. puolueen yli kymmenvuotinen hajaannus, kun YYA-myönteiset demarit perustivat oman puolueen, TPSL:n eli Työväen ja pienviljelijäin sosiaalidemokraattisen liiton.
Den föreställning som både Luukkanen och Jussi Halla-aho har av sossarna i Finland är dock vansinnig och ohistorisk. Bägge killarna förkunnar obsessivt att det var socialdemokraterna som var främst ansvariga för den sovjetvänliga utrikespolitiken och som verkade som garant för vsb-pakten. Men alla som vet någonting om Finlands politiska historia kommer ihåg att SDP länge styrdes av s k vapenbrödrasocialister - stränga antikommunister och antisovjetister, som hade varit aktiva i Vapenbrödraförbundet och av vilka många tjänstgjort som officerare på fronten - och att partiet sålunda ansågs utrikespolitiskt suspekt, och den saken blev inte bättre av att det var den av Sovjet avskydde Väinö Tanner som var partiordförande ännu i början av sextiotalet. För sossarna blev det en lång ökenvandring till utrikespolitisk trovärdighet i vsb-Finland, och under denna period drabbades partiet av splittring, när de Kekkonenvänliga sossarna grundade eget parti, Arbetarnas och småbrukarnas socialdemokratiska förbund (ASSF).
TPSL ei ollut mitenkään yksiselitteisesti vasemmistolaisempi kuin SDP. Puolueen nuorisojärjestöön tosin kerääntyi jonkinmoisia pasifistisia radikaaleja ainakin siinä määrin, että Sadankomiteankin merkkinä tunnetuksi tullut hippiaikakauden rauhansymboli sai irvileuoilta nimekseen "skogilaisten hiihtomerkki" - puoluetta kutsuttiin alkujaan skogilaisiksi sen ensimmäisen puheenjohtajan Emil Skogin mukaan. Skogin palattua pääpuolueeseen johtomiehenä toimi Aarre Simonen, joka oli oikeistodemarin maineessa käytettyään kovia otteita lakkolaisiin 1940-luvun lopulla sisäministerinä. Toisaalta TPSL:n lakkauttamisen jälkeen hän liittyi Sosialistiseen Työväenpuolueeseen, pikkupuolueeseen, joka perustettiin TPSL:n raunioille; ja STP ainakin oli varttia vaille kommunistinen hörhösarjan vasemmistopuolue, sen muistan lapsuudestani.
ASSF var inte alls entydigt mera vänstersinnat än SDP. Visserligen tilldrog sig partiets ungdomsorganisation någon sorts pacifistiska radikaler, så att den fredssymbol som också blev känd som De hundras kommittés emblem och som de flesta av oss säkert förknippar med hippietiden av spefåglarna kallades "skogisternas skidmärke" - partiets förste ordförande var Emil Skog. När Skog väl återvänt till SDP var det Aarre Simonen som tog över rodret. Simonen var en känd högersosse som i slutet av fyrtiotalet verkat som inrikesminister och tagit till hårdhandskarna för att kväsa ned strejker. Å andra sidan blev han efter ASSF medlem i Socialistiska Arbetarpartiet, ett litet parti som grundades på ASSFs ruiner; och SAP var åtminstone ett nästan kommunistiskt tokvänsterparti, det minns jag från mina barndomsår.
 |
| "Skogilaisten hiihtomerkki" - "Skogisternas skidmärke" |
Demarien mukautuminen Kekkosen ulkopolitiikkaan oli vain osa YYA-hengen yleistä valtavirtaistumista Suomessa. Samaa tapahtui myös kokoomuksessa ns. remonttimiesten johdolla. Todellinen YYA-politiikan takuupuolue oli Keskustapuolue, ja juuri sen piirissä harjoitettiin aika krouvejakin keinoja ulkopoliittisen oikeaoppisuuden ylläpitämiseksi. Itse asiassahan persujen edeltäjä, SMP, syntyi erään näiden keinojen uhriksi joutuneen, Veikko Vennamon, aloitteesta. Jos TPSL oli Kekkosta kannattavien demarien puolue, SMP oli alun perin Kekkosta vastustavien keskustalaisten puolue, olkoonkin että toisin kuin TPSL se oli yhden miehen valtakunta (Eino Poutiainen, jolla oli Vennamosta riippumatonta kansansuosiota, joutui Vennamon silmätikuksi).
Att sossarna anpassade sig till Kekkonens utrikespolitik var bara en del av hur vsb-andan blev allmänt accepterad i Finland. Liknande saker skedde ju också i Samlingspartiet under de s k remontmännen. Men vsb-politikens verkliga garant var Centerpartiet, och det var precis inom detta parti man tog till rätt grova tricks för att upprätthålla utrikespolitisk ortodoxi. Föregångaren till sannfinnarna, Landsbygdspartiet, startades ju av Veikko Vennamo, som blivit offer för dessa tricks. Om ASSF var partiet för de sossar som stödde Kekkonen, var Landsbygdspartiet partiet för de centerpartister som motsatte sig Kekkonen - visserligen var Vennamo en auktoritär partiordförande, och en politiker som Eino Poutiainen, som hade egen profil och popularitet oberoende av Vennamo, gillades inte av sin partiledare.
Generalissimus, upseeri ja herrasmies Halla-aho aikoinaan julisti vastustavansa demareita siksi, että hän katsoi puolueen ja erityisesti Mauno Koiviston toimineen väärällä ja pelkurimaisella tavalla Baltian maiden itsenäistymisen yhteydessä. Nyt tiedämme sotaveteraani Koiviston - jolla oli siihen aikaan paljon suuremmat ulkopoliittiset valtuudet kuin Suomen presidentillä nykyään - huolehtineen siitä, että Suomi antoi salaa hyvin merkittävääkin apua Viron itsenäistymiselle samalla kun Moskovaan päin näytettiin julkisesti nöyrää naamaa.
Halla-aho, denne generalissimus, officerare och gentleman förkunnade på sin tid att han ogillade sossarna därför att han ansåg att partiet i allmänhet och Mauno Koivisto i synnerhet hade handlat på ett felaktigt och fegt sätt när de baltiska länderna höll på att återfå sin självständighet. Nu vet vi dock att Koivisto, en gammal krigsveteran - som på sin tid hade mycket större utrikespolitiska maktbefogenheter - hade sett till att Finland i smyg i betydande utsträckning bidrog till Estlands frihetskamp samtidigt som man utåt gav ett snällt och lydigt sovjetvänligt intryck.
Tämä kaksilla rattailla ajaminen oli toki ollut luonteenomaista suomalaiselle ulkopolitiikalle jo Kekkosen aikana. Ulkopolitiikka oli Suomessa eliitin asia, ja eliitti tiesi varsin hyvin ettei Neuvostoliitto ollut ystävä. Epävirallisilla tasoilla esimerkiksi USA:han luotiin hyvinkin läheisiä suhteita, ja vaikka Kekkonen ei tietenkään voinut auttaa virolaisia itsenäistymään Neuvostoliitosta poliittisesti, hän teki vanhana AKS:n miehenä kaikkensa luodakseen Suomen ja etelänaapurin välille läheistä kulttuuriyhteistyötä. Tätä vain ei kaikenlaisten neuvostoystävyyden syvennys-, levennys- ja laajennusjuhlien huumassa kerrottu kansalle, mikä johti siihen, että oikeistolaiset pelkäsivät (tai olivat pelkäävinään) Kekkosen myyvän Suomen puupennistä Neuvostoliitolle, ja tietyt vasemmistovoimat järkyttyivät (tai olivat järkyttyvinään) kovasti aina kun havaitsivat viitteitä siitä, että julkisuuteen päin ah niin neuvostoystävällisessä YYA-Suomessa harjoitettiin "salaista fasistipolitiikkaa" (ts. USA:lle ystävällistä).
Likadant dubbelspel hade naturligtvis redan under Kekkonen karaktäriserat finsk utrikespolitik. Utrikespolitiken i Finland var förbehållen för eliten, och eliten visste precis att Sovjetunionen inte var en vän. På inofficiell nivå knöts det mycket nära förhållanden med USA, och trots att Kekkonen naturligtvis inte kunde bistå esterna i några självständighetssträvanden, gjorde han som gammal medlem i Akademiska Karelensällskapet allt för att främja kultursamarbete mellan Finland och vår granne söder om Finska viken. Det här berättade man naturligtvis inte för folket, utan man firade bara allehanda finsk-sovjetiska vänskapsfester. Detta ledde till att högern var rädd (eller låtsades vara det) för att Kekkonen höll på att sälja Finland för en spottstyver, medan en del vänstermänniskor var upprörda (eller påstod sig vara det) över att de hade fått reda på att Finland kanske, hur sovjetvänligt det än verkade utåt, i smyg ägnade sig åt "fascistisk" (dvs USA-vänlig) politik.
Kun asioiden todellinen laita tuli julki Neuvostoliiton romahdettua, olisi generalissimus Halla-ahonkin ollut syytä myöntää olleensa väärässä SDP:stä. Mutta mitä vielä. Hänhän on loppujen lopuksi ennen kaikkea äärioikeistolainen, ei isänmaallinen - hänelle on tärkeämpää vastustaa vasemmistoa (joka hänen ja hänenlaistensa sanavarastossa tarkoittaa koko demokraattista järjestelmää) kuin puolustaa mitään mielekkäästi määriteltävissä olevaa isänmaata, saati vastustaa Venäjän vaikutusta. Hän on itsekin myöntänyt "Höglundin vainoharhaksi" nimittämänsä ilmiön olevan totta, eli persupuolueen toimivan tosiasiallisesti Venäjän käsikassarana. Mutta onko hän yrittänyt tehdä asialle mitään? Ei todellakaan - hän jatkoi puolueen keulakuvana viimeiseen asti ja antoi venäläismielisyyden rehottaa, kun se oli sitä parempaa (persuhenkistä) venäläismielisyyttä.
När det efter Sovjets krasch blev klart hur det i verkligheten förhöll sig, borde t o m generalissimus Halla-aho ha medgett hur fel han var i fråga om SDP. Men det gjorde han givetvis inte. Han är ju framför allt en högerextremist, inte en fosterlandsvän. För honom är det viktigare att bekämpa vänstern (som i hans och idéfrändernas språk är ett kodord för hela det demokratiska systemet) än att försvara fosterlandet i någon någorlunda förnuftigt definierbar betydelse, ännu mindre motsätta sig Rysslands inflytande. Han har känt sig tvungen att medge att den företeelse han kallar "Höglunds paranoia" verkligen existerar, dvs att sannfinska partiet agerar springpojke åt Ryssland. Men har han försökt göra någonting åt saken? Nähä - han fortsatte som galjonsfigur så länge han kunde och gav de rysksinnade i partiet fria tyglar - tydligen var de såna där bättre russofiler.
Generalissimus Halla-ahon tapauksessa tämä tosin on ymmärrettävämpää. Generalissimus on kuitenkin siinä määrin vanhan kansan äärioikeistolaisia, että hän on saattanut olla ihan tosissaan väittäessään olevansa kriittinen Venäjää kohtaan, ainakin aluksi. Maailma sitten muuttui hänen ympärillään sellaiseksi, jossa Venäjä olikin äärioikeistolaisten ja fasistien puolella, ei suinkaan heitä vastaan; ja samalla tavalla Venäjä-kriittisimmät äänet alkoivatkin kuulua siltä taholta, jota hänenlaisensa nimittävät paremman termin puutteessa "vasemmistoksi". Tämä taisi aiheuttaa generalissimukselle rankkaa kognitiivista dissonanssia eli vähemmän hienolla termillä aivokopan sisäistä ristivetoa. Mahdollisesti juuri sen takia hän lähetti nettihäirikkönsä vainoamaan ensin minua ja sitten Jessikka Aroa. Minut hän sai vaiennettua, Aroa ei.
Fallet med generalissimus Halla-aho verkar dock förståeligare. Generalissimus är visserligen i den utsträckningen en högerextremist av gamla skolan att han åtminstone till att börja med kan ha menat allvar när han påstått sig vara kritisk mot Ryssland. Men sen blev världen kring honom en annan: nu var plötsligt Ryssland på samma sida med extremhögern och fascisterna, inte emot dem; och nu hördes de mest Rysslandkritiska rösterna från vad han och hans idéfränder i brist på en bättre term kallade "vänstern". Det här vållade generalissimus en tung kognitiv dissonans, eller för att tala folkligare, ett visst genomdrag i hans hjärnkammare. Det må ha varit precis därför som han sände ut sin virtuella lynchmobb för att förfölja mig och senare även Jessikka Aro. Mig tystade han ned, med Aro lyckades det inte.
Luukkanen vaikuttaa kyllä tässä suhteessa kyynisemmältä ja laskelmoivammalta tapaukselta kuin generalissimus. Halla-aho on erikoisalansa ulkopuolella täysin luolamiehen tasolla ja sama sivistymätön peruskyyppari ja rämppäbändin sälli kuin ennen tohtorinhattuaan. Isänmaan suuri tappio oli se, että hän ei pysynyt bändissään rämpyttämässä eikä rokkimenestystä vaille jäädessään antautunut ruiskuttamaan suonensisäisiä huumeita pippelinsä varteen Laihian maamiesseuran yhteisellä ruiskulla.
Luukkanen gör dock ett mera cyniskt och beräknande intryck än generalissimus. Utanför sin vetenskapliga specialitet är Halla-aho lika ociviliserad som en grottmänniska - han är samma obildade kypare och ståltrådsmusikant som han var innan han fick sin doktorshatt. Det var en stor förlust för fosterlandet att han inte stannade kvar i sitt band och lirade elmotorsgitarr, för att sen, när det väl blivit klart att någon framgång i rockmusiken varken var nära eller fjärran förestående, ägna sig åt att injicera sig intravenöst knark i kuken med en spruta han knyckt av sina kompisar.
Generalissimuksen sivistys on siinä, että hän osaa alkukielellä lukea 1500-luvun venäläisen Domostroi-kotitalousoppaan ohjeita siitä, miten patriarkaalinen perheenisä lyö vaimoaan ja lastaan oikein, ja ohjeet tuntuvat purreen hyvin, kun hänestä on niihin nojautuen tullut moniavioisuuden kokemusasiantuntija. Luukkasesta sitä vastoin uskoisi, että hän tietää puhuvansa pehmoisia, koska hän oikeastikin on perillä poliittisesta historiasta. Joko hänet on lapsena aivopesty demarivastaisuuteen, niin että hän on aina halunnut epäkriittisesti antautua sille, kuoria päältään sivistyksen pintasilauksen ja päästää idinsä riehumaan - tai sitten hän on pelkkä kyyninen poliitikko, joka yrittää kerätä ääniä ja vaikutusvaltaa mahdollisimman halvoilla keinoilla.
Generalissimus är expert på det gamla kyrkslaviska språket - hans bildning går sålunda ut på att han kan läsa på originalspråket den gammalryska guiden till patriarkal hushållning, Domostroj, där det bland annat upplyses om hur en riktig patriark slår sin fru och sina barn på rätt sätt. Denna läsning verkar ha nyttat Halla-aho, om det är tack vare den han blivit en sån där erfarenhetsexpert på månggifte. Vad gäller Luukkanen misstänker jag att han medvetet snackar i nattmössan mot bättre vetande, eftersom han förefaller veta någonting om politisk historia. Antingen har han sedan barndomen hjärntvättats till att hata sossar, så att han alltid frestats till att okritiskt omfatta detta hat, kasta av sig civilisationens tunna fernissa och släppa sin sämre natur fri - eller så är han bara en cynisk politiker som tar till de billigaste tricks man kan tänka sig för att få röster och inflytande.
PS: En todellakaan sano, ettei demareissa olisi venäläismielisiä toimijoitakin. Hiljattain kävin trollaamassa pahamaineisen Mikko Elon somesivulla, jossa oli todellisten Venäjää palvovien törkimysten kokoontumisajot. Oli omalla tavallaan huvittavaa nähdä, että se porukka ei eronnut sanankäyttönsä eikä sympatioidensa suhteen millään tavalla persuista, ainakaan mitä vihreisiin ja Elokapinaan kohdistuviin asenteisiin tulee. Voitte olla varmoja siitä, että kun menin sinne heittämään ne tavalliset vuorosanani itärajan takaa Suomeen tankeilla hyrryttelevistä piippalakeista, jotka jo huomenna ampuvat räjähtävän luodin suomalaisten pikkulasten päähän ja nauravat kyrillisesti xa-xa-xaa, siihen porukkaan tuli, heh heh, eloa.
PS: Jag vill ingalunda förneka att det finns rysksinnade aktörer även bland sossarna. Nyligen var jag och provocerade på en av den beryktade Mikko Elos sidor på sociala medier, där det pågick ett virtuellt samkväm för landets värsta Rysslanddyrkande grobianer. Det var på sitt sätt roande att se att det gänget inte på något sätt skilde sig från sannfinnarna vad gäller attityderna mot de gröna och mot Extinction Rebellion Finland. Ni kan vara säkra att det blev liv i den luckan när jag där slängde ifrån mig mina vanliga repliker om ryska soldater som redan i morgon åker hit med sina pansarvagnar för att skjuta finländska småbarn en dumdumkula i huvudet och skratta kyrilliskt xa-xa-xaa.
Mutta Mikko Elo ei ole mikään erityisen edustava demari: hänen poliittinen uransa tuntuu itse asiassa kärsineen juuri liiallisen bäckmanilaisuuden takia. Demareista on viime aikoina kuulunut hajanaisehkoja ääniä (Liisa Jaakonsaaren nyt ainakin) jopa Nato-jäsenyyden puolesta, ja miksei olisi: veljespuolueet Euroopassa ovat olleet nimenomaan Naton takuumiehiä, ja aivan kuten EU (johon pitkälti juuri demarit aikoinaan meidät veivät), myös Nato on ollut keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston yhteinen projekti, ei mikään epämääräinen natsisalaliitto.
Men Mikko Elo är inte någon särskilt representativ sosse: hans politiska karriär förefaller faktiskt ha blivit lidande av en alltför bäckmanliknande världsbild. Det har på sistone hörts sporadiska Natovänliga yttringar från en del sossar (Liisa Jaakonsaari åtminstone), och varför inte: socialdemokratiska partier i Europa har uppträtt som garanter för Natomedlemskapet, och precis som EU-medlemskapet (som det på sin tid inte minst var sossarna som förespråkade för Finland) har också Nato varit ett gemensamt projekt för den moderata högern och den moderata vänstern, inte någon nazistisk sammansvärjning.
