Suositut tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014

Äärioikeistolaisen alakulttuurin homoseksuaalisuus

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 2. toukokuuta 2014)

On yleisesti tiedossa, että homofobien ja äärioikeistolaisten keskuudesta löytyy runsaasti taipumuksensa tukahduttavia tai kiistäviä homoseksuaaleja. Kuten tiedämme, itävaltalainen uusnatsijohtaja Jörg Haider oli alan miehiä; Saksan äärioikeiston aikalaishistorian tuntijat taasen muistavat Michael Kühnenin nimen. Tämä terrorismiin asti uusnatseja villinnyt johtaja kuoli 1990-luvun alussa immuunikatoon, jonka oli saanut homoseksuaalisesta suhteesta. Hänen kannattajiensa keskuudessa homoseksuaalisia raiskauksia käytettiin ilmeisesti kurinpitomenetelmänä: Der Spiegel -aikakauslehden numero 33/1987 (jonka kannessa on iso kuva ajatolla Khomeinista ja islamin uhalla pelotteleva otsikko) kertoo ”Vapaudenhenkisen Työväenpuolueen” (Freiheitliche Arbeiterpartei), Kühnenin verkostoihin kuuluneen äärioikeistojärjestön, nuorten skinikannattajien keskuudessa tapahtuneesta verityöstä.

17-vuotias skinijengiläinen Gerd-Roger Bornemann murhattiin porukalla potkimalla – tappajat olivat suunnilleen samanikäisiä nuorukaisia, hekin kansalliskaljupäitä. Poliisin tutkimuksissa selvisi, että FAPin paikallisjohtajan apulainen, ilmeisesti jo jonkin verran vanhempi Jörg-Gabriel Kiem (liikanimeltä ”Hein”) oli sekä raiskannut Bornemannin tyttöystävän että pakottanut Bornemannin itsensä homoseksuaalisiin tekoihin kanssaan. Bornemannin homoseksuaalinen nöyryytys oli videoitu, jotta videokasetin leviämistä pelkäävä nuori mies voitaisiin pakottaa tekemään käskystä rikoksia; poliisi ei kuitenkaan löytänyt videota. Bornemannin murha johtui ilmeisesti väärinkäsityksestä: hänen luultiin laverrelleen poliisille ja tämän oletuksen pohjalta hänet ”teloitettiin” ”toverioikeuden” päätöksellä.

Homoviha ja homoseksuaalisuus kulkevat käsi kädessä äärioikeiston keskuudessa. Tähän on monenlaisia selityksiä. Yksi mahdollisuus on elämänsä seksuaalisella itsekieltäymyksellä pilanneiden ihmisten katkeruus: vanheneva mies, joka on kokenut homoseksuaalisia himoja muttei ole koskaan saanut niitä toteuttaa, haluaa pitää huolen siitä, että nuoremmille ei käy sen paremmin.

Toinen selitys on, että äärioikeistolainen homoseksualisti on tottunut toteuttamaan himojaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa avoimia homosuhteita paheksutaan. Tällaisissa oloissa vanhenevalle homosedälle riittää seksuaalisesti nälkiintyneitä ja tyydytystä etsiviä nuoria homomiehiä haaremiksi asti. Kulttuuri, jossa homoseksuaaliset suhteet hyväksytään ja joka kannustaa homoja pysyviin suhteisiin antamalla virallisen vahvistuksen homoliitoille, on uhka tällaiselle homoseksuaalille, koska se vie nuoret homomiehet pois hänen ulottuviltaan uskollisiin parisuhteisiin ikäistensä kanssa.

Asiantuntijat voivat varmasti keksiä äärioikeiston homoseksuaalisuudelle paljon muitakin selityksiä. Joka tapauksessa tutkimustietokin osoittaa, että homovihaajat ovat yleensä taipumuksensa kiistäviä homoseksualisteja. Heteroudestaan varman ihmisen ei tarvitse vihata eikä pelätä homoja, korkeintaan vähän kummastella. Homoseksuaalisuutensa kiistävälle ja tukahduttavalle sitä vastoin jokainen homoseksuaalinen lähestyminen on kiusaus, sille vanhalle seksuaalisesti estyneelle homoseksuaalille taas kaikki kadulla näkyvät itsensä hyväksyneet homoseksuaalit ovat kipeä muistutus siitä, että hän ei nuorena koskaan saanut.

Meidän äärioikeistomme homoseksuaalisuudesta on paljonkin todisteita:

  • Äärioikeistolaisen kulttuurin miesvoittoisuus. Äärioikeistolainen kulttuuri on meilläkin miesvoittoista, sitä leimaa feministien lempisanaa käyttääkseni homososiaalisuus. Lukumääräsuhteet ovat suuruusluokkaa kymmenen miestä yhtä naista kohti. Äärioikeistolaisissa piireissä liikkuvat naiset ovat myös selvästi marginaalisempia sukupuolensa valtavirtaan verrattuna kuin sikäläiset miehet.
  • Äärioikeistolaisten ylenmääräinen tietämys ja kiinnostus käytännön homoseksuaaliseen elämään. Sekä Homma-foorumilla että muidenkin äärioikeistolaisten alakulttuurien keskuudessa kielenkäyttö on voimakkaan seksuaalikarkeaa ja siihen kuuluu nimenomaan hyvin yksityiskohtainen homoseksuaalisten variaatioiden tuntemus ja repostelu. Monenlaisista homoseksuaalisista teoista ja asennoista puhutaan asianmukaisin englannin- tai japaninkielisin termein ja perehtyneisyys on sellaisella tasolla, että tavallinen perushetero joutuu aivan ihmettelemään asiaa.
  • Äärioikeistolaisten halu tavata vainoamiaan miehiä henkilökohtaisesti. Eräs kummallisimmista piirteistä, joihin olen minua pakkomielteisesti vainoavien äärioikeistolaisten keskuudessa törmännyt, on ollut heidän kiihkeä halunsa tavata minut henkilökohtaisesti. Treffipyyntöjäkin on tullut. Miksi ihmeessä minua kiinnostaisi tavata joku vastenmielisen epähumaani, umpityhmä ja sivistymätön mies, jolla ei voi olla minulle mitään asiallista asiaa? Ilmeisesti äärioikeistolaiset ihan oikeasti elävät sellaisessa fantasiassa, jossa kaikki heidän piiriinsä kuulumattomat miehet ovat avoimia ja halukkaita homoseksualisteja. Toisin sanoen, samalla kun he solvaavat ja homottelevat meitä, he himoitsevat meitä siittimet jäykkinä ja ryhmyisinä ja terskat violetteina kimaltaen, koska luulevat meitä homoiksi, joiden kanssa he voisivat nauttia haaveidensa homoseksuaalisista iloista. He eivät kykene kuvittelemaan miestä, joka oikeasti haluaisi vain naisia.
  • Äärioikeistolaisten kiihkeä rakkaus omiin mielipidejohtajiinsa. Kun Jussi Halla-aho oli ensimmäistä kertaa oikeuden tuomiolla, oikeussali täyttyi Eiran suuren Cthulhun palvojista ja kulttilaisista siinä määrin, että rotutohtorin vaimo ei mahtunut saliin. Lopulta hän joutui istumaan yhden kulttilaisen syliin. Lehdistö haastatteli paikalla ollutta palvojaa, joka osoittautui kykenemättömäksi pukemaan ymmärrettäviksi sanoiksi syytä suureen rakkauteensa Halla-ahoa kohtaan. Tällainen tuo mieleen lähinnä rokkitähtiä palvovien nuorten tyttöjen laumat, joiden kiihkon seksuaalista luonnetta kukaan ei kiistä – päätyväthän monet heistä idoliensa (tai näiden roudarien) sänkyyn.
  • Äärioikeistolaisten kiinnostuksen puute heteroseksuaalisuuteen. Seksuaalinen halu on ihmisen tervettä sosiaalista järkeä ja vetää peräkammarinpojan kylille ihmiskontaktia hakemaan. Voisi luulla äärioikeistolaisten romantisoivan esimerkiksi muslimityttöjä tavoittamattomina seksuaalisina herkkupaloina. Tämän sijasta he korostavat musliminaisen epäseksuaalisuutta ja epäinhimillisyyttä sellaisilla rasistisilla haukkumasanoilla kuin ”kaapuapina” ja ”säkki”.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Halla-aholaisten taktiikat

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 29. huhtikuuta 2014)

Luultavasti tästä aiheesta osaisi moni muukin kirjoittaa paremmin kuin minä, mutta otanpa kuitenkin asian ensimmäisenä esiin.

Puhutaan siis niistä taktiikoista, joilla äärioikeisto hallitsee netin ilmatilaa ja julkista keskustelua sekä vaientaa tai saattaa huonoon huutoon vastustajansa. Korostan, että nämä taktiikat ovat varsin kehittyneitä. Ne kielivät sellaisesta psykologisen sodankäynnin osaamisesta, jota ei opita kavereilta William K:n kantapöydässä. Itse asiassa äärioikeiston harjoittaman nettisodankäynnin äkillinen tehostuminen ja jalostuminen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla on ainakin aihetodiste siitä, että vieraan vallan tiedustelupalvelut tai niihin verrattavat kansainväliset toimijat antavat koulutusta maahanmuuttokriitikoille.

Kompromaatti ja henkilökohtainen painostaminen. Kompromaatti on oikeastaan venäjänkielinen ilmaus, mutta käytetäänpä sitä tässä. Kyseessähän on KGB:n suosima taktiikka, ja maahanmuuttokriitikoiden Putin-sympatiat ovat tunnettuja. Kompromaatilla tarkoitetaan kompromettoivan, huonoon valoon saattavan aineiston kaivamista toista mieltä olevista, erityisesti heidän yksityiselämästään.

Omaa tapaustanihan en viitsi edes kerrata, mutta hyvinkin tavalliset kansalaiset voivat joutua kompromaattipommitukseen vastustettuaan maahanmuuttokriitikoiden terroria ja rasismia omalla nimellään. Muutama vuosi sitten pari naiivin ja kiltin oloista lukiolaistyttöä julkaisi jossain maakuntalehdessä yleisönosastokirjoituksen rasismia vastaan – ei todellakaan mitenkään erityisen ideologisen, vaan pikemminkin sellaisen ”ollaan kaikki kilttejä toisillemme” -henkisen. Välittömästi Hommalla alkoi kiihkeä kohkaaminen siitä, tunsiko kukaan asianomaisia tai heidän perhettään, missä he asuivat tms.

Ei pidä kuvitella, ettei tällaista nuuskimista kohdistettaisi tarvittaessa aivan tavallisiin ihmisiin. Omaehtoinen kansalaistoiminta persuja, äärioikeistoa ja fasisteja vastaan pelottaa äärioikeistoa eniten: muita puolueita edustavien poliitikkojen puheet voidaan aina tarvittaessa kuitata retoriikkana. Siksi äärioikeistolta löytyy yllättävän paljon voimaa ja viitseliäisyyttä ihan tavallisten ihmisten vainoamiseen. Töissäkäyvä lainkuuliainen epäpoliittinen kiltti ihminen on fasistien pahin vihollinen. Suomea ei nimittäin pelasta fasismilta kukaan supersankari, vaan ainoastaan vapaa kansalainen. Hänen kaikkivaltias äänensä valitsee kansakunnalle kuninkaat ja kaataa tyrannit.

Halla-aho -kortti tai Hervannan herrasmieshistorioitsija -kortti. Joka kirjoittaa mahdollisimman asiallisen ja analysoivan kirjoituksen äärioikeistosta, voi luottaa siihen, että paikalle ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin kömpelösti maahanmuuttokriitikoiden vastustajaksi naamioituva kommentoija julistamaan kirjoituksen olevan Halla-ahon tai Hervannan herrasmieshistorioitsijan tyylinen ja siksi pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi antirasismille. Selvästi asiattomaan kirjoitteluun tällaiset kommentoijat eivät tietenkään puutu. He tietävät sen hyvin pelaavan maahanmuuttokriitikoiden pussiin.

”Kaikki sataa meidän laariin”. Edelliseen liittyen on muistettava myös tämä: aivan kaikenlaisen arvostelun esitetään ”satavan persujen/maahanmuuttokriitikoiden laariin”. Tällä pyritään lietsomaan arvostelijoihin epävarmuutta parhaista toimintatavoista, epäilystä omien menetelmien järkevyydestä sekä fasistien tulevan ylivallan pelkoa. Tavoitteena on saada kaikki luopumaan mielipiteistään ja kumartamaan natseja oman henkensä pitääkseen. Kuten tiedämme, tämä on purrut erinomaisesti suomalaisiin tiedotusvälineisiin. Ne ovat omaksuneet persuja ja rasisteja myötäilevän linjan ja antaneet potkut rasisteja kritisoineille toimittajille ja kolumnisteille.

”Vastakkaiset ääripäät”. Tällä tarkoitetaan äärioikeiston riehumista inhimillisesti ymmärrettävänä reaktiona kuvitellun äärivasemmiston ylivaltaan. Tämä on erityisen tehokas taktiikka, joka on saatu ujutettua läpi keskitien harhassa elävään lehdistöön. Yksikään toimittaja ei ole kirjoittanut ensimmäistäkään tutkivajournalistista juttua äärioikeistosta. Jos olisi, kaikki tietäisivät ”maahanmuuttokritiikin” olevan vain uusi brändi ”roturealismille”, joka ei aikoinaan mennyt läpi, ja samojen tyyppien – pitkän linjan äärioikeistolaisten – olevan molempien iskusanojen takana. Sen sijaan on menty uskomaan ”maahanmuuttokriitikoiden” olevan jonkinlainen kansanliike ja reaktiota ”vastakkaiseen ääripäähän”.

Tietenkään toimittajia ei kiinnosta ottaa selvää siitä, mikä se ”vastakkainen ääripää” on. Siinähän voisi jopa selvitä, että ”vastakkaiseen ääripäähän” kuuluu tavallisia porvareita, joiden mielestä nyt vain vuosikausien nettiterrori on melko perseestä. Toimittaja on tietysti ehdollistunut ajattelemaan, että yhteiskuntaelämä on dialektiikkaa ja että jos jostain ilmaantuu valtavasti oikeistoradikaaleja, sen täytyy olla reaktiota johonkin yhteiskunnalliseen epäkohtaan, ei esimerkiksi kansainvälisen nettialakulttuurin aiheuttamaa poliittista loiskiehuntaa tai suoranaista ulkomaisista voimakeskuksista (esimerkiksi Venäjältä tai amerikkalaisen äärioikeiston ”rotututkimusta” tukevista säätiöistä) kauko-ohjattua Suomen horjuttamista.

Sen sijaan että toimittajat silittelevät äärioikeistoa myötäkarvaan ymmärtämällä sen ”huolenaiheita”, he voisivat kenties pohtia esimerkiksi sitä tosiseikkaa, että nettiäärioikeisto on viimeisen päälle omaksunut Hervannan herrasmieshistorioitsija-aluepalauttajan aikoinaan tunnetuiksi tekemät menettelytavat. Jostain kumman syystä toimittajat eivät silloin aikoinaan pitäneet herrasmieshistorioitsija-aluepalauttajan touhuja ”luonnollisena vastareaktiona äärivasemmiston riehumiseen”, vaikka äärivasemmisto kuokkavierasjuhlineen ja mustavihreine päivineen näkyi kaduilla ja medioissa paljon enemmän silloin kymmenisen vuotta sitten, kun herrasmieshistorioitsijakin oli enemmän esillä. On jopa mahdollista, että äärioikeiston vahvistuminen Suomessa ei ole niinkään kansainvälisen fasismivirtauksen eikä ulkomaisten vakoilukeskusten syytä – vaan että herrasmieshistorioitsija-aluepalauttaja on esimerkillään opettanut aiemmin ihmisiksi olleet äärioikeistolaiset omille tavoilleen. (Kannattaa muistaa, että herrasmieshistorioitsija-aluepalauttaja oli vuosituhannen vaihteen aikoihin aika lailla paarian asemassa äärioikeistopiireissä, koska hänen katsottiin anarkistisella hillumisellaan pilaavan mahdollisuudet "asialliseen" maahanmuuttokritiikkiin. Nykyään hän nauttii piireissä arvostettua asemaa edelläkävijänä, kansantaiteilijana ja älykkönä.)