Suositut tekstit

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Nimimerkki "Julmurin" viisaita mielipiteitä pakolaiskeskusteluista vuosien varrelta

(Viimeksi päivitetty 10. heinäkuuta 2018)

Nimimerkki "Julmuri", joka aloitti pakolaisvastaisena ja järkiintyi siitä pois, on vuosien varrella esittänyt runsaasti vankan realistisia käsityksiä ja kokemuksia maahanmuuttoasioista mm. "Todellisuus"-foorumilla porvarillisen liberaalista näkökulmasta. Tässä on joitakin jälkipolville säilyttämisen arvoisia sitaatteja:

Omien kokemusteni mukaan suomalaisten muita suurempi rehellisyys perustuu lähinnä siihen ennakkoluuloiseen olettamaan, että ulkomaalaiset olisivat jotenkin epärehellisempiä. Olen saanut apua lähes kieliummikkona ulkomailla muslimialueella, mutta ulosajon jälkeen on kieltäydytty antamasta apua suomalaisessa maalaiskylässä. En myöskään kykene muistasmaan, että olisin missään muualla tai muiden taholta joutunut kohtamaan samanlaista väkivallan uhkaa kuin suomalaisten taholta. Pahimmat tilanteet ovat sattuneet maaseudulla, kerran Hauhon torilla jokin paikallinen hörhöseurue iski meihin silmänsä ja illalla saapuivat veneellä aseen kanssa uhoamaan kesämökille, jossa olimme. Helteetkin tekevät aina tehtävänsä. Eilen sain päälleni kaksi erillistä väkivaltaista uhkausta kun liikuin koirien kanssa iltapäivän ja illan Kallion alueella. Tatskattu piripää linnahörhö on ehdottomasti vaarallisin olento, joka suomalaisilla kaduilla liikkuu ja oikeastaan ainoa, jota jossakin määrin pelkään.

Kannattaa miettiä, keiden joukosta ne tatskatut piripäät linnahörhöt nykyään yleensä löytyvät. Täältä katsoen lähinnä maahanmuuttokriitikoiden tärähtäneimpien joukosta, siis noiden suoratoistotietovirtojen lähettäjien (heidän omalla kielellään "skriimaajien").



Hyssyttelystä ja sen sellaisesta pitäisi olla esittää jotakin muutakin kuin pelkkä väite, jotta sitä voitaisiin käsitellä olemassaolleena ilmiönä. Esim. somaleista on keskusteltu tasan niin kauan kuin täällä on somaleita ollut. Sitä ennen toki saatettiin hyssytellä, mutta toisaalta eipä aihe ennen somaleiden saapumista juuri kiinnostanutkaan kuin korkeintaan yliopiston tutkijoita ja ulkoministeriön työntekijöitä. 

90-luvulla pakolaiskeskustelu kävi ajoittain melkoisen kuumana ja sosiaalituista käytiin tuolloin kiivasta keskustelua. Esim. MOT-ohjelma teki 1998 journalismia väitetyistä ulkomaalaisten suurista sosiaalituista ja maahanmuuton vastustajista tehtiin ohjelmia. Toki keskustelu tuolloin poikkesi siten, että maahanmuuton vastustajat pelasivat täysin avoimen rasistisella agendalla mm. Oulun "whites only" ravintolat tai Potki pakolaisia-t-paidat. 2000-luvulle tultaessa keskustelua varmaan oli hetken aikaa vähemmän, koska myös maahanmuutto väheni eikä tulvaa tullut silloinkaan. Nykyinen erityisesti islam- ja muslimivastainen liike kuitenkin alkoi syntyä vasta 2000-luvun puolimaissa. Tämä on tosin paljon enemmän seurausta 2000-luvun alkupuoliskolle sijoittuneista näyttävistä terrori-iskuista kuin mistään hyssyttelystä. 90-luvulla puhuttiin lähinnä vain neekereistä ja pelattiin enemmän vanhanaikaisilla rotukorteilla.

Aikaisemmassa historiassa keskustelua on käyty aina sen mukaan, mitä ihmisryhmiä Suomeen on sattunut rantautumaan. 1970-luvulla puhuttiin chileläisistä ja vietnamilaisista venepakolaisista (olen linkittänyt molemmat otteilla tuolloisesta keskustelusta). 

Näin on ollut myös aiemmin ja esim. vuonna 1922 Suomi koki suurimman pakolaisvirtansa koskaan kun itärajalla oli yli 33 000 ihmistä, mikä vastaan n.10 vuoden humanitaarista maahanmuuttoa nykyisillä luvuilla. Itsenäisyyden alkuvuosina Suomeen suuntautui paljon maahanmuuttoa. Tässä hyvä 7-osainen sarja maahanmuuton historiasta Suomessa. Linkkaamassani jaksossa esitetään "kriitillissävytteinen" aikalaiskirjoitus "ryssien myyräntyöstä" ja aikalaiskeskustelussa käytiin läpi yllätys, yllätys pakolaisten avustuksia, ne vie työt ja naiset yms. yms. samaa huttua kuin nykyäänkin. Pakolaiset laitettiin huonopalkkaisimpiin väliaikaistöihin maatiloilla ja heimopakolaisia pidettiin "parempina" kuin "ryssiä". Aika, ihmiset ja paikka voi näköjään vaihtua, mutta ihmisten ennakkoluulot tai halveksittujen ihmisryhmien asema eivät.

Noissa nyt ainakin käsitellään keskustelua 1920-luvulta alkaen. Missä ja milloin on vaiettu? Kannattaisiko siis ehkä kuitenkin myöntää, että suurin osa ongelmasta johtuu ennakkoluuloista eikä mistään hyssyttelystä?


Itsekin olen ihmetellyt tuota hyssyttelypuhetta, koska 1990-luvun keskustelussa käytiin läpi kaikki samat "argumentit", joita nykyisiltä "maahanmuuttokriitikoilta" on kuultu. Argumenttien väsyneisyys ja kehääkiertävyys oli tärkein syy, miksei niitä enää jaksettu kuunnella, ja ne nousivat takaisin keskusteluun vain koska rasistit jaksoivat organisoidusti terrorisoida koko suomenkielistä nettiä häiriköinnillään.



[Maahanmuuttokriitikko: En minä ainakaan mitään "jaa muslimi/musta/somali, et pääse" -tyyppistä valikointi kannatakaan. Minun puolestani maahan pitäisi päästää myös musta somalimuslimi, jos siihen on joko henkilökohtainen syy. Minusta syyksi ei riitä se, että somaliassa on kurjaa, ja myönnän että siellä on todella kurjaa ja ymmärrän hyvin miksi sieltä halutaan pois.]

[Nimim. Julmuri:] Valitettavasti ottaen huomioon ns. maahanmuuttokritiikin suuntautumisen lähinnä somalipakolaisiin ja muihin muslimeihin, tuo ei kuulosta kovinkaan uskottavalta. Somaliasta ei kuitenkaan oteta ihmisiä sen vuoksi, että siellä on "kurjaa" vaan siksi, ettei ketään palauteta olosuhteisiin, joissa hän välittömässä vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Joidenkin kohdalla palautuksen voi estää tämän lisäksi se, ettei vastaanottomaassa ole hallitusta, jolle henkilö voitaisiin luovuttaa tai ei suostu henkilöä ottamaan. 

[Halla-aho]han on pilkannut "puuttuvien liikenneyhteyksien" vuoksi toteuttamatta jääviä karkoituksia. Hän ei ilmeisesti ymmärrä, että jos johonkin ei voida ihmistä laillisessa järjestyksessä palauttaa, se on aika iso ongelma eikä mikään vitsi.

Halla-aholaisten propagandassahan on jatkuvasti esitetty (nyttemmin laista poistettu) toissijainen humanitaarinen suojelu juonena salakuljettaa neekereitä sossutätien sänkyihin tms., ei käytännön tapana merkitä viranomaisten kirjoihin ja valvonnan piiriin sellaiset hylsyn saaneet turvapaikanhakijat, joita ei käytännön syistä voi palauttaa.

Rikokset ovat toki yksi perusteltu syy estää maahantulo. Muita syitä luettelin sinulle jo edellisessä viestissäni. Kysymys on lopulta mielestäni varsin yksinkertaisesta asiasta eli pitääkö ihmisellä olla jokin erityinen peruste maahantuloon vai pitääkö valtiolla olla jokin erityinen peruste maahantulon estämiseen? Nämä eivät ole synonyymeja vaan yksinkertaista vapaiden yhteiskuntien periaattetta noudattaen ihmisten toiminnan tulee olla vapaata, ellei ole perusteltua syytä estää sitä. Ideaalimaailmassa ei olisi mitään syytä estää EU:n kaltaista vapaata tavaroiden ja ihmisten liikkumista, mutta tämä on tietysti utopia.

Mitä oleskelulupia myönnetään liian hölläkätisesti? 

Pääsemme jälleen tässä siihen, että kun maahanmuuttokriitikolta kysytään, millaista sen maahanmuuttopolitiikan pitäisi oikeastaan olla, hän heittää vastaukseksi sellaista, mikä on voimassa jo nyt. Lisäksi [keskustelukumppani] toki ehdottaa tässä EU:n direktiivien rikkomista, pakolaissopimuksen ja kansainvälisen lain romuttamista, koska maahanmuuttokritiikin todellinen keihäänkärki on suunnattu niitä muutamia satoja humanitaarisen maahanmuuton kautta maahan saapuneita, vaikka kyse on naurettavan vähäisestä määrästä ihmisiä ja kyseinen kategoria on perustettu vain siksi, että on olemassa tapauksia jotka eivät mahdu muihin luokkiin, mutta heidän palauttamisensa olisi hankalaa tai oikeusmurha. Kyse on ilmeisimmin lähinnä hallinnollisesta toimenpiteestä eikä siitä, että olisi yhtään aikaisempaa helpompi päästä Suomeen. Somalithan saavat oleskeluluvan pääosin kansainvälisen suojelun periaatteella. 


Kuten kirjoitin jo aiemmin nykyisten pakolaismäärien kohdalla ei ole mitään perusteltua syytä luopua niistä yleisinhimillisistä periaatteista, joiden mukaan edellytämme itseämmekin kohdeltavan. Jos vaikka Venäjällä syttyisi sisällisota ja Suomeen saapuisi yhtäkkiä miljoona pakolaista, varmaan ei kaikille voitaisi antaa sellaista kohtelua kuin nykyisin. Käytännössä uudelleenasuttaminen on kuitenkin koeteltu ja toimiva keino pakolaisongelman ratkaisuksi. Yhtä suurta pakolaisryhmää eli palestiinalaisia on kohdeltu toisin ja jokainen voi katsoa, miten toimiva juttu se on ollut. Siellä mätänevät pakolaisleireissään edelleen.

Tähän voi vain lisätä, että ihmisten uudelleenasuttaminen jo olemassa oleviin yhteiskuntiin toimivan infran keskelle on luultavasti aivan rahoitusnäkökohdista käsin järkevämpää kuin seulontakeskusten rakentaminen kehitysmaan korpeen, missä väki saa sitten tosiaan mädätä vuosikymmenet tekemättä mitään.


Eiköhän tuossakin konfliktissa aleta pikkuhiljaa siirtyä kohti krapulavaihetta. Islamistit eivät ole saaneet mainittavia aikaan vuosiin, ellei tuota yksinäistä pyssymiestä lasketa mukaan. Sellaiset näyttävät iskut, joita 2000-luvun alkuvuosina nähtiin, ovat jääneet vaille uusintoja. Voitaneen siis olettaa, että vaarallisimmat verkostot on kyetty lyömään hajalle. 


Vanhoillinen islam saattaa tietenkin säilyä suurimpana poliittisena voimana myös arabikevään vallankumousten jälkeen. Ellei siihen sisälly väkivaltaa muita kohtaan, ei se ole kuitenkaan mitenkään laitonta tai väärin vain siksi, että minä en ehkä pidä siitä.

***


Suomi oli pitkälle muun maailman jo teollistuttua takapajuinen ja köyhä maatalousvaltio, joka pohjoisen sijaintinsa vuoksi oli erityisen altis katovuosille. Nälkävuodet eivät siis johtuneet siitä, että Suomessa olisi ollut jotenkin erityisesti "riistoa" vaan yksinkertaisesti ruokaa ei ollut tarpeeksi tai hätätilannetta ei vain osattu hoitaa oikein. Suomenruotsalaisten nostama aate suomalaisesta kansallisuudesta "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla ja niin edelleen" ja siihen liitetty ihanne kansan korkeasta sivistyksestä nosti maamme kuitenkin asemasta, jossa se oli. Suomen kansainvälisesti erittäin hyvä peruskoulutus ilmaisee mielestäni tätä ihannetta yhä. Koska olemme pieni kansa, meidän täytyy olla erityisen hyviä pärjätäksemme. Äärioikeistoon liittyy leimallisesti perussivistyksen vastustaminen "monikulttuuripropagandana","pakkoruotsittamisena" tai muuna vastaavana ja jos sille EU:lle oikeasti halutaan vaihtoehtoa, ainoa varteenotettava löytyisi unioniin väljempää suhdetta pitäneistä pohjoismaisista naapureistamme, jotka myös ovat tulilinjalla ihan ensimmäisinä. Se on tavallaan sääli, että unionin myötä pohjoismainen yhteistyö, joka kantoi Suomea kylmän sodan ajan todellisuudessa, on jäänyt vähemmälle. Toimivaa reseptiä olisi ehkä ollut syytä muuttaa hieman maltillisemmin.

***


Se, että NL sanoi olevansa vasta matkalla kohti sitä ei ole minusta argumentti kommunismin puolesta vaan sitä vastaan. Edes NL ei kaikessa mahtavuudessan kyennyt saavuttamaan kommunismia, vaikka sosialistinen järjestelmä kykeni kiistatta eräisiin varsiin ihailtaviin saavutuksiin kuten avaruuden valloitukseen ja suuriin urheilusaavutuksiin esim. maailman parhaaseen jääkiekkojoukkueeseen ikinä. Näissä sosialismi olikin vähintään kapitalismin veroinen. Kommunismiin asti ei yrityksestä huolimatta kuitenkaan koskaan päästy, joten väittäisin vastaavan yrittämistä uudestaan melkoisen riskaabeliksi ihmiskokeeksi.  

Pitää kuitenkin muistaa, että NL oli rikollinen  imperiumi, joka säälittä hyökkäsi pienempien naapuriensa kimppuun ja pakotti muita liittymään kansojen ulkoilmavankilaan. Kaikki ei välttämättä ollut seurausta sosialismista sinänsä, mutta siihen on kuitenkin sisäänrakennettuna "kaikkien kansojen yhteenliittyminen", omistavan luokan hävittäminen ja kollektivisointi. En usko, että missään tilanteessa omistava luokka luopuisi vapaaehtoisesti rahoistaan, joten siihen ei ole muuta keinoa kuin pakko. Loppujen lopuksi siis kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio tulisi lopulta muistuttamaan Neuvostoliittoa


Kapitalistista järjestelmää voidaan toki "pehmentää" sosialistisilla elementeillä, mutta täydelliseen sosialismin kautta kommunismiin pyrkiminen menisi aivan kuten edelliselläkin kerralla. Sitähän ei kukaan ole yrittänyt edes väittää, että kommunismiin voitaisiin tuosta vain päästä kertaheitolla. Voitaneen siis todeta, että kommunismi saattaisi olla hyvinkin siunauksellinen olotila, mutta tietä siihen ei vain ole keksitty.

***

Niin. Minä olen ehkä hieman taipuvainen ajattelemaan, että ihmiset kautta aikojen eivät ole olleet kovinkaan erilaisia. Tietysti tällaisten asioiden ylipäätään pohtiminen on varmasti ennenaikaan ollut harvempien ylellisyyttä, mutta onko vuosituhansia sitten jossain kaupunkikulttuurin kehdossa asuneen jollakin tavalla toimeentulonsa järjestäneen miehen ongelmat olleet kovinkaan erilaisia kuin minuun, en usko. Ihminen on sekä hyvässä että pahassa melko muuttumaton. Ei meistä tarvitse kuin vähän pintaa raapaista niin meidät voi palauttaa mihin tahansa vaiheeseen ihmiskunnan historiassa, hyviin tai huonoihin aikoihin. 


En yksinkertaisesti usko siihen, että valtio pystyisi määrittelemään sen, miten ihmiset tosiasiassa kohtelevat toisiaan tai miten oikeudenmukainen maailma on. Minä näen valtion vain jonkinlaisena hätäratkaisuna pitää asiat kasasssa edes jollakin tavalla ja joka tapauksessa se peilaa vain ihmisten yleistä mielipidettä. Tämä koskee ihan kaikkia valtioita, koska eivät edes diktatuurit ole immuuneja ihmisten ajattelulle, koska eivät siihen pääse käsiksi ja virkamiehet kuitenkin ajattelevat. Tosin Pohjois-Koreasta en ole ihan varma, en järjelläni kykene käsittämään sitä valtiota. Neuvostoliitossakin tiukka linja lopulta mureni kun salaa Beatlesia ja minihameita diggailleet ihmiset tulivat tarpeeksi vanhoiksi ottaakseen valtion koneiston hallintaansa. Ainoa mahdollisuus lienee, että kyse ei ole edes mistään oikeasta valtiosta vaan jättimäisestä keskitysleiristä, jossa on eri tasoja. Toisaalta silloinkin se vaatii toimiakseen niitä pohjoiskorealaisia, jotka kaiken tekevät mahdolliseksi. Muualla maailmassa tapahtuneet vallankumoukset ovat osoituksena siitä, että mikään kidutus tai vankileiri ei estä kansaa ottamasta ohjia omiin käsiinsä kun se saa tarpeekseen, mutta miksi Pohjois-Korean kansa ei saa tarpeekseen?

***

Ehkäpä jotkut ihmiset sitten eivät vain ole rehellisiä? Eiväthän nuivat pääasiallisesti kykene käsittelemään rasismia tai ihmisvihaa olemassaolevina ilmiöinä. Korkeintaan voivat myöntää, että on sitä kai olemassa, mutta eivät he lähde näitä ilmiöitä ja niiden yleisyyttä analysoimaan. Ei ikipäivänä, koska silloin joutuisi myöntämään edustavansa sellaista poliittista suuntaa, joka näiden ilmiöiden primus motorina Suomessa toimii

Sillä samalla sekunnilla kun ihminen myöntää itselleen, että vihamielinen politiikanteko alkaa oikeasti olla ongelma Suomessa, hajoavat nuivat argumentit kuin korttitalo. Tämän näimme hyvin taannoisessa nimimerkki Brandötin "hommassa", jonne hän onkin palannut. Yksinkertaisten faktojen myöntäminen silloin kun ne osoittavat millaista ajattelua ns. maahanmuuttokriittisyydessä monesti on takana, on vain mahdotonta. Vähintään ne ovat hyväksyttäviä jonkin "suuremman asian" vuoksi, joka pyhittää keinot. 


Maahanmuuttokriitikot haukkuvat muita halusta olla "hyviä ihmisiä". Minusta kriitikkoleiri on kyllä ainoa, joka ei koskaan löydä itsestään mitään vikaa vaan se on aina muissa. Suomi on aina ollut hyvien puoliensa lisäksi melkoisen nurkkakuntainen ja ulkomaalaisvastainen maa. Nyt menossa oleva kehitys ei todellakaan ole jäänyt ulkomaillakaan huomaamatta. Suomen maine on paljon helpompi tuhota kuin sitä on ollut rakentaa.

***
Humanitaarinen maahanmuutto on tietysti selkeimmin erotettavissa omaksi kokonaisuudekseen, mutta ei sekään ole mikään muusta maahanmuutosta erillinen saareke. Maahanmuuttoa on voitava arvioida osissa, mutta myös kokonaisuus vaikuttaa. Tiukentamalla maahantulosäännöksiä, tiukennetaan niitä myös niiltä, joista olisi taloudellista hyötyä. Rajalla kun on melko vaikeaa todeta aikooko henkilö tehdä Suomessa töitä vai ei

***
Oleellistahan ns.maahanmuuttokriittisestä näkökulmasta ei ole se, saadaanko mamuista taloudellisesta hyötyä. Sen sijaan kyse on siitä, että yritetään väittää heistä olevan niin paljon haittaa, että olisi tarkoituksenmukaista suorittaa karkoituksia/rajaseulontaa etnisyyden, kulttuurin tai uskonnon perusteella.

En usko, että humanitaarinen maahanmuutto vaikuttaa kenenkään elämään tuollaisessa mittakaavassa eikä siitä montaa euroa per suomalainen tule maksettavaa. Eikä tule vaikuttamaankaan, monestakin syystä. Jos olisi tuollainen vaikutus, voisi maahanmuuttokritiikki olla ihan perusteltua ja suomalainen säästäisi varmasti mieluummin somalin riisikupista kuin omasta Kanarian-matkastaan. Onneksi näin ei kuitenkaan ole ja muka "taloudellisella argumentilla" maahanmuuttoa vastustavien todelliset syyt ovat jossain ihan muualla.

***

James Hirvisaaren kirjoitusta yhdistettynä sen debunkkaukseen voidaan käyttää esimerkkinä seuraavan kerran kun joku kysyy "kuka, mitä, häh, mikä vihapuhe, missä muka?". Tiettyihin vakioväistöihin olisi hyvä koota näitä juttuja. Niillä on kuitenkin valitettavasti vain samanlainen vaikutus kuin laastarilla märkivään haavaan. Laastari estää vuodon hetkeksi, mutta ei varsinaisesti paranna haavaa eli se voi keskeyttää mantran hetkeksi, mutta ei lopeta sitä.

En itsekään usko, että tosiasioiden kertomisella on mitään merkitystä niiden kohdalla, jotka ovat puolensa valinneet. Tiedän tämän, koska olin itse maahanmuuttokriitikko. Maahanmuuttokriittisyydestä voi parantua ainoastaan tutkimalla itseään kriittisesti ja katsomalla peiliin, vasta sitten voi faktoja katsoa tasapuolisesti. Maahanmuuttokriitikko etsii faktoja, jotka sopivat hänen ennaltamäärittelemäänsä maailmankuvaan, koska hän haluaa löytää oikeutuksen ennakkoluuloilleen eikä suostu myöntämään, että ihmiset nyt vain ovat ennakkoluuloisia ja heillä on muutenkin paljon piirteitä, joista eivät paljoakaan välittäisi tietää. Kun yksi reteä "fakta" osoitetaan täysin paikkaansa pitämättömäksi harhaanjohtavaksi väitteeksi, hän ei halua pysähtyä ajattelemaan, miksi ylipäänsä halusi uskoa siihen. Sen sijaan hän etsii uuden faktan, jolla voi tukea maailmankuvaansa. 


Mm. näistä syistä eräiden mainostama puolueeton näkökulma on oikeastaan looginen mahdottomuus. Jokainen maahanmuuttokriitikko on mielestään puolueeton ja maltillinen. Puolueettominkin maahanmuuttokriitikko kuitenkin mieluummin saivartelee kilometritolkulla jostain aihetta sivuavista lillukanvarsista kuin sanoo suoraan, että tämän ketjun aiheena olevan maahanmuuttokriitikon postaukset ovat todella törkeätä ihmisryhmien panettelua. Jokaisen ei-maahanmuuttokriitikon mielestä on törkeää leimata jokin ihmisryhmä päävastuullisiksi raiskauksista pelkästään siitä halusta, että haluaa uskoa niin. Mikäli tällaisen sanominen ääneen tuottaa pienintäkään vaikeutta, on parasta katsoa peiliin.


***

Minustakaan tuo kaveri [= James Hirvisaari] ei ole mikään huono vitsi kuten vaikkapa Hakkarainen. Olen ennenkin kirjoittanut kuinka hän antaa itsestään kuvan äärimmäisen kyynisenä, laskelmoivana ja inhimillisistä tunteista piittaamattomana pyrkyrinä, jonka epärehellisyys on niin räikeää luokkaa, etten aivan heti keksi vastinetta. Ihan erityisesti minua harmittaa vielä kauniin järvipaikkakunnan Asikkalan maineen lokaaminen, koska sillä on minulle ihan erityinen merkitys.

***

James "Kick-sledge" Mooseisland jatkaa tutuksi tulleella tyylillään. Vaikutusvallattomana pienenä kansalaisena, joka on vain kunnanvaltuutettu ja kovapalkkainen kansanedustaja hän ilmoittaa käyvänsä Daavidina Goljattia eli mediaa vastaan, joka on ilkeyttään leimannut Perussuomalaisia rasisteiksi. Herra Hirvisaarihan on itse kansanryhmää vastaan kiihottamisesta oikeudessa saanut tuomion, joten miksi ihmeessä häntä kukaan rasistiksi epäilisi? 

Hirvisaaren, Halla-ahon ja vastaavien blogit ja fanipalstat ovat täynnä ihmisiä, jotka 10 vuotta sitten kirjoittivat negridisen rodun alemmasta älykkyydestä. Näin teki ilmeisesti mestari itsekin. Nyt he eivät enää ole tällaisia kauheita "rasisteja" vaan ainoastaan perusteltuihin demografisiin uhkakuviin ja islaminuskon muuttumattomuuteen sekä muslimien faktaksi todettuun joukkomieleen perustuen he ilman rasismin häivähdystäkään vastustavat fanaattisesti "humanitaarista maahanmuuttoa" ja sen tuottamia muutaman sadan ihmisen "massoja" vuosittain. 

Onhan kuitenkin niin, että nykytahdilla jo 3333 vuoden päästä Suomessa on enemmän klingonilaisia kuin suomalaisia... siis mikäli niinku nykymeno jatkuu.

***

Jos joskus tapaan Hirvisaaren jossain niin kysyn kyllä ihan suoraan, että "Miten sä aikuinen mies kehtaat?".

***

 Hirvisaari ei kommenteissaan edusta helluntailaisuutta vaan ihan omaa kieroutunutta maailmankuvaansa. Olisi vain hauska nähdä hänen ilmeensä kysyttäessä, koska siitä selviäisi onko kyseessä ns tosiuskovainen vai laskelmointi. Itse kyllä veikkaan jälkimmäistä, mikä lienee se alhaisin muoto vähemmistöjen pilkkaamisessa jos sitä tekee vain edistääkseen omaa asemaansa.



***

Tuollaista kirjoitusta ei nyt vain keskimäärin kirjoittaisi ihminen, jota ei ole varustettu Hirvisaaren ajatusmaailmalla. Normaalia tavis pulliaista, jonka mielestä nuo asiat ovat jotenkin hyväksyttäviä olisi varmaan aika hankalaa löytää. Erona Hirvisaareen tai hänen "karjalanpiirakoita" piirtelevään assariinsa onkin lähinnä se, että hän tekee numeroa tästä "hyväksymättömyydestään" ja kysymys kuuluu, että miksi? 

Vai väittääkö joku ihan oikeasti tuntevansa jonkun, jonka mielestä jokin kivitys on suositeltavaa jos ei kerran kuussa tee blogikirjoitusta siitä kuinka paljon sitä vastustaa? 

Ja tosiaan kun tuo [haukkumasana poistettu] 
kansanedustaja päätti vielä lykätä oksennuksensa ilmoille samana päivänä kun Suomelle esitettiin ihan oikeitakin uhkakuvia naapurivaltion edustajan toimesta, olisi hänet hyt välittömästi vapauttaa tehtävästään, jos se vain mitenkään olisi mahdollista. Hirvisaari osoitti täydellisesti, ettei hän ole kiinnostunut oikeista uhkakuvista pätkääkään vaan ainoastaan haluaa luoda uhkakuvia voidakseen demonisoida tiettyjä vähemmistöjä.



***

Hirvisaarihan kommentoi tässä taannoin ilmeisesti omaa homo=vammainen juttuaan "hauskasti" mukaillen, että 

"Suvakki on vajakki. :)"
http://harrilehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114430-sharia-tulee-oletko-valmis#comment-1667355

Se on tietysti aina mukavaa, että meillä on kansanedustaja, jonka mielestä on hauskaa heitellä ilmaan vammaisista käytettyä halventavaa pilkkanimeä. 

Hirvisaaren kohdalla oikeastaan ainoa minua kiinnostava relevantti kysymys on, että miten hän nukkuu öisin tai mitä hän ajattelee katsoessaan peiliin? Ajatteleeko James, että "Vitsit mä oon hyvä jätkä kun heitän tällaista."? Vai ajatteeko hän "Onhan tämä ihan kamalan typerää ja vitsit mua hävettää, mutta maine ja mammona kuitenkin lämmittää enemmän."?

***
[Maahanmuuttokriittisten piirien] jäsenyyden omaavat saavat heittää toisista millaista kuraa tahansa, mutta pienikin heitä kohtaan heitetty arvostelu on kansanmurha, kiihotus, holokausti ja äbäläwäbälä.

***
Tästä voimmekin päätellä, että [maahanmuuttokriittisen] blogikirjoittajan mielestä lasten silpominen, syntisten kivittäminen, raiskattujen ruoskiminen, raajojen amputointi jne. ovat hauskoja asioita. En halua tietää, mikä hänen mielestään on sitten vakava asia. 

Kyseessä on melkoisen suuri psykologinen lipsahdus arvon kansankiihottajaltamme. Hän tulee tässä rivien välistä myöntäneeksi, että kansankiihottaminen ja vähemmistöjen pilkkaaminen on vain hauskaa ja jännää leikkiä

Minä harvoin pyydän Jumalalta mitään, koska en oikeastaan usko häneen, mutta tämän kerran voisin rukoilla, että hän antaisi salaman iskeä kerrankin oikeaan osoitteeseen.

***


No, maahanmuuttokriittikkojen on turha enää selitellä, ettei tavoitteena ole fasistinen väkivaltainen diktatuuri kun porukan ns. piällysmieskin sen noin avoimesti myöntää. Ammuttavien listat on jo varmaan tehty ja mekin varmasti ollaan sellaisella. Voi tietysti olla, että jonkun henki säästetään mikäli hän kidutuksen alla murtuu tunnustamaan Ainoaa Oikeaa Mestaria, mutta pääosin varmaan tunnustukset kiristetään vain propagandatarkoituksia varten ja sotaoikeudet määrävät lähinnä teloituksia. 



Onneksi oikeasti asia tulee menemään siten, että eräät kuvittelevat olevansa jokin enemmistö ja tarttuvat tyhmyyksissään aseeseen, mutta hallitukselle uskolliset joukot murskaavat vastarinnan paljon vähemmin vaivoin kuin vuonna 1918. Hajanaisia vallankaappausyrityksiä saattaa esiintyä haja-asutusalueilla, mutta muutaman kirkonkylän kontrollilla ei vielä maata aleta johtamaan. Voi tosin olla, että myös panssaroituja joukkoja ja ilmavoimia tarvitaan vallankaappauksen tukahduttamisessa. Mieltäni askarruttaakin lähinnä kuinka paljon tämä tulee viemään lisämäärärahoja muutenkin tiukasta lama-ajan budjetista?



***

Tuli mieleen, että liittyyköhän maahanmuuttokritiikkiin jonkinlainen tunnevamma? Jonkinlaisesta tunne-elämään liittyvästä häiriöstä kuitenkin on ainakin jossain määrin kyse. Ei varmaan kaikkien kohdalla, mutta osasta tulee väkisinkin mieleen vähän samanlainen ihmistyyppi kuin neurootikko, joka ei siedä kodissaan yhtään pölyhiukkasta ja menee äärimmäisyyksiin sen vuoksi kulkien esimerkiksi kotonaan kumihanskat kädessään, ettei tule bakteereja.

Tunteisiin liittyvästä ongelmasta voidaan puhua myös silloin kun ei kyetä näkemään samaa asiaa itsensä tai muiden tekemänä samaksi, mutta toisaalta tämähän on koko "kritiikin" ytimessa, koska siihen liittyy voimakas tunne syntyperän antamista oikeutuksista. Kuten Köyrykin on rälssimiehistä kirjoitellut niin ei kyse ole tosiaan mistään oikeistolaisesta tai itsensä hukanneiden porvareiden ryhtiliikkeestä vaan feudalistisesta opista, jossa Jumalan armosta Mestari hallitsee opetuslapsiaan eikä hänen suustaan tai näppikseltään voi päästä mitää, mikä olisi laitonta tai väärää.

***


Aika turhahan sitä on silloin enää enempää selitellä ja rautalangasta vääntää jos vastaus on aina miten niin? tai miten muka?. Nimimerkki sr kyseli niitä maahanmuuttokriittisiä julisteita niin kyllähän niitä on hommalla esitelty pilvin pimein erilaisia "faktapläjäyksiä" yms., mitä on esim. vaalien alla jaeltu. Ei niissä mitään oleellista eroa ole natsien "juutalaiset ovat onnettomuutemme" julisteisiin.  Tietenkin koko aikamme on erilainen kuin 1930-luku oli ja täten myös kieli on erilaista, mistä loogisesti voi johtaa, että myös natsipropaganda seuraa aikaansa. Sen sijaan, että tartutaan yksittäisiin kielikuviin niin on syytä nostaa esiin se kuinka kysymys on tasan tarkkaan samanlaisesta ihmisryhmien nostamisesta tikunnokkaan ja arvostelusta eri kriteerein kuin muita eikä kyse ole edes mistään natsien keksinnöstä vaan ikivanhasta, mutta perin ikävästä ihmiskunnan vitsauksesta. "Kaivosta juonut sairastui, juutalaiset myrkyttivät sen".

Näin voisi tehdä aivan mistä ryhmästä tahansa esimerkiksi jos televisiosta kerättäisiin "parhaita paloja" sisäministerimme ja eräiden vaikkapa sisulaisten ulosanneista niin koko ryhmä suomalaiset voitaisiin leimata ääriuskovaisiksi äärinationalisteiksi. Itse asiassa näin tulisikin tehdä, jotta voitaisiin havainnollistaa, miten käyttökelpoinen tämä taktiikka on, mutta se vaatisi liikaa aikaa ja vaivaa sekä on jokaiselle objektiivisesti ajattelevalle sen verta selviö, että ne jotka eivät näe eivät halua tai osaa nähdä.

***

Mielipiteiden esittämistä ja niiden vaihtamista ei kukaan ole kieltänyt. On vain täysin turhauttavaa sekä turhaa vastailla samoihin asioihin uudelleen ja uudelleen, vielä pitäisi pönkittää nimimerkin henkistä laiskuutta, ettei hän viitsi itse käsittää mihin viitataan, vaikka tälläkin palstalla on satojen viestien mittaisia ketjuja, joihin on koottu eri tahojen vihapropagandaa yms. havainnollisesti otsikoituna. Onhan tietysti eräs nettipalstojen kiusanteon muoto, että vastakeskustelijaa tahallaan pyydetään kaivamaan jotain tiettyjä asioita uudelleen ja uudelleen, koska muisti on tunnetusti netissä huono. Nytkin pyynnöt, että [maahanmuuttokriittinen keskustelija] tarvitsee esimerkkejä esim. hommassa esitystä propagandasta on samaa luokkaa kuin vaatisin häntä todistamaan, että paavi asuu Vatikaanissa ihan kiusallani. No, ei tämä asia mene tälläkään viestillä jakeluun kun ei ole mennyt ennenkään, joten taas meni muutama minuutti elämää täysin turhaan.

***


Mielestäni isänmaallisuuden tulisi olla ensisijassa rakkautta tätä maata kohtaan ja pyrkimystä kehittää sitä eteenpäin. Rotu- tai kulttuuripuhtaus on sekä utopiaa että myöskin yritettäessä Suomen kannalta tuhoisaa, joten tuollaisen pyrkimyksen voisi itse asiassa nähdä anti-isänmaallisena toimintana



Monikulttuurin tulisi tarkoittaa sitä, että eri kulttuurit kohdatessaan ottavat vaikutteita toisistaan, mutta eivät vie mitään pois vaan tuovat lisää. Paljon pilkattu kulttuurin rikastuminen ei itse asiassa ole ollenkaan huono termi kun asiaa tarkemmin ajattelee. Mikä tahansa muualta imetty vaikute esim. Maamme-laulun sävelen alkuperä voidaan katsoa kulttuurin rikastumiseksi


***

On aika selvää mielestäni, että populistiseen opportunistien puolueeseen valikoituu paljon rikollista ainesta. Tämä on todella ikävää niitä maaseudun mummoja ja pappoja kohtaan, jotka kuten [tämän blogin kirjoittaja] kirjoitti ovat tosiaan luulleet, että tässä rehellisesti yritetään parantaa heidän asemaansa EU:n ja talouslaman aiheuttamien kiemuroiden kourista. 

William Shirerin Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho osa yksi on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan, sillä niin paljon on yhteistä poliittisella kampfilla näiden kahden puolueen välillä. Perussuomalaiset ovat ainoa epädemokraattinen puolue Suomessa, jonka johtamiskulttuuri perustuu täysin ns. führerprinzipin pohjalle eikä puolueen johto ole minkään kansanvaltaisen prosessin tulos vaan noudatetaan yhden ihmisen visiota, jota on parilla sidekickillä maustettu. Demokratia on heikäläisille vain työkalu valtaan pääsemiseksi. Tämä on jo nähty mm. puolueen rahoituksen kanssa ja Soinin itsevaltaisessa käytöksessä, mutta vaihtoehto he toki voivat olla. Vaihtoehto demokratialle.


***

[tämän blogin kirjoittaja:] Persujen piirissä on joka tapauksessa enemmän ja karkeampia rikollisia ja rikoksentekijöitä kuin muiden puolueiden. Tähän tosin voi olla rakenteellisia syitä. Itäsuomalaisissa kaupungeissa ei käytännössä ole esivaltaa, ja sen virkaa toimittavat paikalliset moottoripyörämiesten klubit, jotka valtiovallan näkökulmasta ovat rikollisjärjestöjä. On luonnollista, että tämä yhteiskunnallinen muutos näkyy politiikassa, kun uusi esivalta (rikolliset) tarvitsee uuden puolueen (persut) edustamaan intressejään eduskunnassa ja valtuustoissa.

[Julmuri:] Tässä on nähtävissä mielenkiintoinen psykologinen ilmiö. Useinhan entiset rikolliset ovat "parannuttuaan" paavillisempia kuin paavi itse eli tuomitsevat aivan överiksi pienetkin rikkeet ja vaativat kovia rangaistuksia kaikesta mahdollisesta. Ehkä kyseessä on jonkinlainen ehdollistuminen sellaiseksi ihmistyypiksi, joka "entisessä elämässä" sylki päälle ja tuomitsi koviten? Syyllisyys jatkuvasta syyllistämisestä johtaa siihen, että syyllisyyden tunnossaan on yritettävä muita kovemmin näyttää, joka ei kaihda kovia otteita rikollisia kohtaan, koska heitä ei pidä kuntouttaa tai ymmärtää millään tavalla. Mokomia ämmien juttuja sellaiset! Samalla tavalla kuin koira oppii kumartumaan jo pelkästä käden nostamisesta jos se on tottunut saamaan sieltä iskuja niin entisen opportunistisen rikollisen tulee politiikassa näyttää kuinka on oikein super-rehti ja kova rikoksia kohtaan.

[tämän blogin kirjoittaja:] Olisin noin yleisesti ottaen samoilla linjoilla, mutta osut hieman harhaan. Maailma on juuri niin absurdi, että aktiiviset rikolliset esiintyvät mielellään paaviakin paavillisempina konservatiiveina. Tony Halme tunnetusti itse tehtaili väkivalta- ja huumerikoksia sikana ja syytteli vihreitä narkkaamisesta ja rikollisten hyysäämisestä.

[Julmuri:] Tuo on tietysti totta. On olemassa sekä oikeasti parannuksen tehneitä rikollisia sekä sitten näitä ns. parannuksen tehneitä  kuten Halme, jotka tosiasiallisesti kulissien takana jatkavat kokoajan rikollisia puuhia, mutta kovan linjan vetämisellä joko osoittavat jotain psykologista oiretta tai sitten ihan pyrkivät peittelemään omia touhujaan. Sama ilmiö esiintyy myös esimerkiksi fanaattisimpien homovastustajien joukossa, joista sitten löytyy tapauksia kun jäädään itse housut kintussa kiinni varsin pervesseistä akteista, joihin sisältyy esim. huumeiden käyttöä tai henkistä alistamista. Vielä jos jatkaa samaa linjaa niin olen tavannut myös muutamia esim. puoliksi maahanmuuttajataustaisia tai suomalaistuneita, jotka ovat paljon avoimemmin ja rujommin rasistisia ja maahanmuuttajavastaisia kuin täyssuomalaiset vastineet. Jos itse pitää jotain piirrettään kuten homoutta, ulkomaalaisuutta tai rikollisuutta huonona ja hävettävänä asiana niin sen voi yrittää peittää melko fanaattisesti ja samalla tölviä tosiasiassa oman viiteryhmänsä edustajia

Ehkä juuri homoseksuaalien kohdalla piirre on kaikkein silmiinpistävin, koska onhan selvää, ettei normaalia ihmistä kiinnosta koko homoseksuaalisuus siinä määrin, että siitä jaksaisi tehdä itselleen elämäntehtävää, vaikka moni hetero sinänsä varmasti kokee homoseksuaalisen aktin esteettisesti epämiellyttävänä. Ihminen joka näin tekee on todellisuudessa itse jollakin tapaa hyvin poikkeava ja hän ei kykene olemaan ajattelematta pakonomaisesti homoseksuaaleja kuten normaaleja ihmisiä eivät homot ajatuksissa tai unissa piinaa.

***

En usko, että kukaan varsinaisesti uskoo Suomen hallituksen esim. rahtaavan tänne jollain salaisilla lentokoneilla mamuja vaan kyse on mielikuvasta, jossa mamujen saapuminen Suomeen on ylhäältä johdettu salajuoni suomalaisia vastaan. Alan keskusteluissa ei tarvitse paljoakaan pintaa raapaista, että tämä mentaliteetti tulee esille. 

Rahtaaminen kuvaa myös sitä virheajattelua, joka monella on, että maahanmuuttajien saapuminen Suomeen olisi ensisijaisesti seurausta jostain tietystä politiikasta ja politiikalla voidaan säädellä rajattomasti kvantiteettia ja kvaliteettia muuttovirrasta. Ikään kuin olisi olemassa jokin rajaton pooli maahanmuuttajia kaikilla mahdollisilla erikoistaidoilla, josta vain tyhmästi valitaan luku- ja kirjoitustaidottomia. Oikeasti kun kyse on paljon, paljon monimutkaisemmasta kuviosta. Suomi on maa, johon edes kiintiöpakolaiset eivät aina suostu tulemaan. Samaa sukua on täysin kuvitteellinen oleellinen ero kiintiöpakolaisen ja turvapaikanhakijan välillä. Heidän oikea eronsa on lähinnä se, että kiintiöpakolainen on odotellut pakolaisleirillä YK:n pakolaisstatusta ja turvapaikanhakija on sieltä jatkanut matkaansa omin neuvoinensa. 

***

Kyseessä on perinteisen poliittisen pakolaisuuden lisäksi  ihmisiä, jotka on ajettu liikkeelle katastrofien ja sotien seurauksena. Euroopassa oli toisen maailmansodan jäljiltä miljoonittain tällaisia ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti olleet pakolaisia, mutta heillä ei ollut mitään paikkaakaan mihin palata. Sota nyt vain on sellaista ja tästä on suurimmilta osiltaan kyse humanitaarisessa maahanmuutossa. Joitakin ihan oikeita keplottelijoitakin on kuten toisten EU-maiden kansalaiset, mutta se on varsinkin lain muutoksen jälkeen ollut marginaalista. 

Nämä kaikki ihmiset eivät välttämättä täytä kansainvälisen suojelun kriteerejä, joten osan kohdalla katsotaan, että kotimaassa on elämisen edellytyksiä. Kaikkia ei voida palauttaa esimerkiksi niiden pilkattujen liikenneyhteyksien puuttumisen takia, ei tiedetä kotimaata tai yksikään maa ei ota vastaan. Suomihan ei voi viedä ketään pois, ellei vastaanottajamaa suostu siihen, koska henkilö jää tällöin meidän tuomivaltamme alle. Paljon puhuttu harmaalla alueella liikkuminen oli muutama karkoitus Somalimaahan, jota paikallinen hallitus ei hyväksynyt, mutta koska sillä ei ole kv-tunnustusta Suomi kykeni jättämään sen huomiotta. Eipä silti, noilla karkoituksilla on minun täysi tukeni. Muutama varoittavaa esimerkkiä pelastaa monen kaidalta polulta suistumista harkitsevan elämän kun karkoitus onkin tosiasia, joka voi seurata perseilystä. Sitähän sillä myös haettiin ja viesti meni perille.

Vaikuttaisiko ulkomalaislain tuntuva kiristys (siis vielä lisää) sitten merkittävästi tilanteeseen? Tuskinpa. Se synnyttäisi lähinnä muista maista tutun maanalaisen maahanmuuttajien armeijan, jota varmasti kukaan ei halua. Ongelma - jos sitä ongelmaksi haluaa kutsua - ei ole meidän ulkomaalaispolitiikkamme, joka on kovaa, mutta yrittää pysyä humaaniuden rajamailla. Ongelma on ne konfliktit ja katastrofit, jotka ihmiset ajavat liikkeelle. He pyrkivät kohti parempaa elämää, ja tulevat pyrkimään teimme me mitä hyvänsä. Melilllassa ja Ceutassa on muurit, piikkilangat ja konekiväärit, mutta silti vaan sinne pyritään hengenmenon uhalla. Kun ihmiset siis ovat valmiita antamaan henkensä piletiksi matkasta Eurooppaan, luuletko tosiaan, että jollain sossurahan säätämisellä voi asiaan hirveästi vaikuttaa? On siis todettava, että ainoa järkevä lähestysmitapa on pitää nykyisenkaltaista tiukkaa politiikkaa, mutta hyväksyä maahanmuuttajien määrän lisääntyminen ja pyrkiä vähentämään ongelmia. Samalla pitää hyväksyä, että maahanmuuttajat tulevat muokkaamaan Suomea sellaiseen suuntaan, joka on meille vieras eikä kaikilta osin mieluisa. Sellaista se muutos vain on aina aikojen alusta ollut ja sen kanssa pitää vain opetella elämään. 


Tietysti on olemassa toinen tie, mutta se edellyttää luopumista demokratiasta, ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Siksi mamut.


***

Kirjassa An ordinary man, suom. Hotellinjohtaja, kerrotaan kuuluisamman "Hotelli Ruandan" tarinan lisäksi myös muslimimiehestä, joka koki uskonnolliseksi velvollisuudekseen piilotella yli 30 ihmistä kodissaan ja ulkorakennuksissaan. Kun Interhamwe lopulta keksi piilon hän meni itse oviaukkoon estämään tappajia pääsemästä sisään ja sanoi "Yhden ihmishengen pelastaminen on sama kuin olisi pelastanut koko maailman". Tappajat ilmeisesti menivät hämilleen ja lähtivät tiehensä. 


Jostain syystä epäilen, etteivät tämänkaltaiset tarinat pääse Hommaforumeiden "standarditapausten" listalle. Vertaukset laupiaista somaleista tai muslimeista olisivat koko aatteelle vaarallisia, koska ne näyttäisivät heidät inhimillisessä valossa.

***

Seuraavassa "Nuivasta vaalimanifestista" ja äärioikeiston "kansantuomioistuin"- ja "totuuskomissio"-vaatimuksista. Nimimerkki "Virkamies" oli eräällä foorumilla vaikuttanut poikkeuksellisen niljainen ja viheliäinen äärioikeistolainen suunsoittaja.

On täysin selvää, että lain henki tarkoittaa tässä jotain ihan muuta kuin sillä on normaalisti totuttu käsittämään. En tiedä kiellätkö asian vain loputtomasta halustasi väitellä pilkun paikasta vai onko sinulle vain liikaa myöntää, että "nuiva vaalimanifesti" antaa tässä kohden ymmärtää aika inhottavia asioita allekirjoittajistaan? 

Totuuskomissioita on järjestetty mm. Sierra Leonessa ja muissa Afrikan valtioissa. Tausta tällaisiin komissioihin löytyy yleensä raa'asta sisällissodasta tai muusta vastaavasta tapahtumasta. Suomessa ei mitään tuollaista ole tapahtunut lähes sataan vuoteen. Nyt kuitenkin joukko äärioikeistopoliitikoita vaatii, että rauhan ajan virkamiehistöä pitää taannehtivasti syyttää jostain Suomen monikulttuuristamisesta lain hengen vastaisesti. Tuntuu hyvin absurdilta, että joku edes viitsii alkaa näin vainoharhaisen hankkeen apologeetaksi. 


Vaade on selkeä lupaus kannattajille siitä, että "monikulttuuriin" vastuulliset laitetaan leivättömän pöydän ääreen jos nuivat perivät vaaleissa selkävoiton. Itseään mestaria mukaillen : "Manifestin suurin ansio on siinä, että se lienee vaikuttava niin minun mielestäni kuin nuivienkin mielestä, vain sen herättämät assosiaatiot eroavat. Minua se pelottaa, kun taas nuiva näkee siinä jotain herooista ja elähdyttävää. Lisäksi sekä minä että nuiva näemme siinä Suomen tulevaisuuden. Tämä manifesti esittää sitä, minkä suhteen me joudumme tekemään valinnan.".

Tulee taas [nimimerkki] Virkamiehen kirjoituksesta mieleeni se kohta Tuntemattomasta sotilaasta, jossa korpisoturi sanoo nälän valittamisen olevan turhaa. Jos herroille menee nälkäänsä valittamaan, lyödään eteen sellainen rätinki, jossa todetaan, ettei sinun yksinkertaisesti voi olla nälkä.


Samaa logiikkaa noudattaa vetoamiset siihen kuinka vaikeaa mahdollisesti allekirjoittajien halajama poliittinen oikeudenkäynti olisi toteuttaa. Tällaisen vastustaminen ei heitä ketään poliittiseen ääripäähän, mutta sen puolusteleminen aiheuttaa perustellun epäilyksen kirjoittajan motiiveista. Kun tiedämme allekirjoittajien pitävän muiden puolueiden edustajia niljakkaina matelijoina, joita vastaan käytävässä taistelussa on valittava sodan tai tuhoutumisen välillä, ei edellytä edes erityisen pahaa tahtoa katsoa karsastaen tällaisten tahojen "totuuskomissioita".

Haluan nyt vielä sitten uudelleen huomauttaa, että kun kyse tosiaan on tahoista, joiden mielestä kilpailevan puolueen edustajat ovat alhaisimpia niljakkaita matelijoita maapallolla ja taistelussa heitä vastaan on valittava sodan tai tuhoutumisen välillä, ei tulkintani edellytä erityistä pahantahtoisuutta. Vastakkainen mielipide eli sinun väitteesi, että kyseessä on "normaali komissio", on sen sijaan täysin naurettava enkä usko sinun paljoa tukea sille saavan mistään Homma-forumin ulkopuolelta. 


Historia osoittaa, että kun joku sanoo haluavansa sotaa ja tuhoa, on se syytä ottaa vakavasti.

Mikäli olisikin kyseessä jokin valtionhallinnon haara, jota yleisesti epäillään väärinkäytöksistä, tuskin olisi mitään ongelmaa perustaa komiteaa tutkimaan heidän toimiaan. Nyt on kuitenkin kyseessä hanke, joka täytyy ensin suodattaa eurabia-teorian lävitse ja lisäksi sekoittaa keitokseen, että jokin fanaattinen vihervasemmisto suvaitsevaisto valtakuntaa tuhoavine hankkeineen olisi olemassa


Kun ainuttakaan todistetta tai edes sellaisen tynkää ei ole olemassa, on koko komissiohanke tuomittava jo lähtökohtaisesti. Taustalla siintää mitä ilmeisimmin ajatus, että virkamiesten toimia on peilattava sitä vasten ovatko he mahdollisesti jossain vaiheessa toimineet esimerkiksi turvapaikanhakijan etu mielessään. Jos Virkamies on mielestään torjumassa tekopyhyyttä, mitä tekopyhyyttä onkaan väittää hankkeen lähtökohtia puhtaiksi?

[M]aahanmuuttokriitikoiden vertaaminen muslimeihin ryhmänä on virheellinen analogia, jota ei edes pitäisi sen kummemmin analysoida. Voidaan kuitenkin todeta, että erona on jo sekin, että tässä "pyhien kirjoitusten" kirjoittajat ovat täsmälleen niitä samoja, jotka haluavat taannehtivasti tutkia valtion virkamiesten syyllisyyttä "monikulttuurisuuteen". Sinuna en käyttäisi sanaa "naurettava", ellei tarkoituksena ole kuvata omia toimiasi. 

Kun sama blogisti, joka avoimesti hehkuttaa Vihreiden naisten raiskauksilla, sodalla, tuholla, kalan uinnin lopettamisella ja niljakkailla matelijoilla, haluaa poliittisen oikeudenkäynnin, ei edellytä pahaa tahtoa katsoa sitä karsaasti. Sinun väitteesi eivät osoita mitään muuta kuin, että olet täysin 100%:sti Halla-ahon kultin aivopesemä, vaikka yrität ehkä joskus muinoin sielussasi sykkineen omantunnon jäännöksille osoittaa jotain muuta. 

"Monikulttuuriin syylliset" on yleinen käsite skenessä, jota ovat viljelleet myös manifestin allekirjoittajat. Näihin "syyllisiin" viitataan heidän teksteissään jatkuvasti. Terrorismiasiantuntija Toby Archer viittasi kirjoituksessaan samaan "eliitin petokseen", joka on aina ääriliikkeitä yhdistävä tekijä aina muinaisista "marraskuun rikollisista" lähtien.


On looginen mahdottomuus, että liike haluaisi tuomiolle jotain muita virkamiehiä kuin kirjoituksissaan "monikulttuuriin syyllliseksi" leimaamiaan tahoja. Loogisten mahdottomuuksien puolustaminen on tosin Virkamiehen erikoisalaa. 

Jos nyt lähdetään siitä, että kyseessä todella olisi totuuskomissio, se ei rankaisisi ketään. Totuuskomissiot ovat yleensä olleet menestyksellisiä nimenomaan sen vuoksi, että niissä on kipeitäkin asioita kyetty selvittämään kun tavoitteena on ollut selvittää totuus eikä rangaista ihmisiä. Näitä komissioita on pystytetty esim. kansanmurhien ja vaikeiden sisällissotien jälkitunnelmissa, ei selvittämään jotain kuviteltua rikosta, jonka vain salaliittoteorian hyväksyvät kykenevät näkemään. Tätä ei yksinkertaisesti voi valkopyykätä tai selitellä parhain päin sillä, että teoriassa on mahdollista perustaa myös ihan hyväksyttäviä komissioita tutkimaan virkamiehistön toimintaa. 

Minäkin voisin ehdottaa totuuskomissiota vaikkapa selvittämään ovatko Korkeasaaren paviaanien hoitajat syöneet apinoille tarkoitettuja banaaneita. Ihmiset varmaankin haluaisivat sen jälkeen tietää miksi ja mistä ihmeestä minä olen saanut päähäni vaatia tällaista. Jos aiemmat tuotokseni kertoisivat kuinka apinanhoitajat ovat niljakkaimpia otuksia maapallolla, joita vastaan voi valita vain sodan ja tuhoutumisen väliltä sekä heidät pitää saattaa kansanpettureina sotaoikeuteen, en näkisi ihmisiltä vaadittavan erityisen pahaa tahtoa jos he pitäisivät komissiotani lähinnä noitavainona  tai vaikkapa sinä "kansanpettureiden sotaoikeutena", jota jo olen aiemmin vaatinut.

Ironiaa:

Uhoaminen valinnasta sodan ja tuhoutumisen välillä sekä kansanpetturien sotaoikeuteen saattaminen luonnollisesti vain lisää ihmisten luottamusta lainmukaiseen prosessiin. Varsinaisten lain rikkomisten lisäksi manifestissa oli mainittu myös epämääräiset "oman edun tavoittelu" ja "virka-aseman väärinkäyttö". 


Kyllä on syytä luottaa. Erikoiskäsittelykään ei taatusti tarkoita kaasuttamista. Kiertoilmaisuja ei ole olemassa, vaikka henkilö olisi aiemmin kirjoitellut mitä. Hän kuitenkin tarkoittaa vain sitä, mitä kirjaimellisesti lukee paitsi tietysti silloin jos kirjaimellisesti lukee jotain hänen kannaltaan epämiellyttävää.

Breivikistä:

Breivikin julistamisella hulluksi saattaa olla sekin tausta, että sillä hänet tosiaan saadaan suljettua yhteiskunnan ulkopuolelle lopuksi ikäänsä. Varjopuolena on tosiaan tuo, että hänen ideologiansa saa ikään kuin synninpäästön ja vapautuu vastuusta. Kaiken kaikkiaan tuossa päätöksessä on varmasti ollut valtavasti poliittista painetta takana ja hulluksi julistaminen on vallanpitäjille varmasti kaikkein mieluisin vaihtoehto verrattuna esimerkiksi siihen, että Breivik olisi pitänyt laskea normaaliin vankipopulaatioon, jossa hän olisi joko saattanut joutua heti murhatuksi tai sitten mahdollisesti kerännyt ympärilleen opetuslapsia ja noussut jonkinlaiseen asemaan.


Breivikin itsensä kannalta tämä on myös varmasti kaikkein tuskallisin ja ankarin rangaistus, koska nyt hänellä ei ole tiedossaan kuin lohduttomia vuosia pakkolääkittynä steriilissä sairaalaympäristössä kelmeiden loisteputkien valaistuksessa. Hänestä ei koskaan tule Varg Vikernesin tapaista vankilajulkkista, jonka blogikirjoituksia seuraajat lukevat. Hän vaipuu vain unohduksiin jossain Jumalan hylkäämässä mielisairaalan loukossa, koska hän on vain sairas hullu, ei nerokas mestaririkollinen tai maahanmuuttokriittinen profeetta.



***




torstai 28. kesäkuuta 2018

Ilja ja Bäckman oikeuden edessä - Ilja Janitskin och Johan Bäckman inför rätta

Ilja Janitskin ja Johan Bäckman ovat nyt päässeet käräjille. Viimeksi kuulemieni väliaikatietojen mukaan Iljaa uhkaa reilu vuosi ehdotonta häkitystä, kun taas Bäckmanin vankilatuomio jäänee ehdolliseksi. Moraalisesti katsoen kummankin herran pitäisi saada vähintään elinkautinen ja tyrmän avain heittää jorpakkoon, koska on selvää, ettei heistä ikinä saada tuotteliaita ja hyödyllisiä kansalaisia tähän maahan. Valitettavasti, heh heh, kaikenlaiset vihervasemmistolaiset hyysäävät rikollisia, joten laki ei rankaise roistoja kuten pitäisi.

Ilja Janitskin och Johan Bäckman bragtes äntligen inför rätta. Enligt de senaste uppgifterna hotas Ilja av mer än ett år ovillkorligt fängelse, medan Bäckman endast torde ha en villkorlig dom. Moraliskt sett borde givetvis bägge herrarna få livslång fängelsedom och nycklarna till deras celler slängas i diket, ty det är självklart att de aldrig kommer att civiliseras till produktiva och nyttiga medborgare. Dessvärre skämmer allehanda gröna och vänstermänniskor (haha) bort kriminella, vilket innebär att lagen inte straffar skurkar som den borde.

(Ja edellisen kappaleen viimeinen lause oli tietenkin pilaa, huumoria, vitsi. Itse asiassa rangaistukset ovat Suomessa olleet lieviä ja vankeustuomiot lyhyitä siitä saakka kun olimme "orjia ounaan herran", eli tsaarin valtakunnan alamaisia. Koska rahvasta tulee valistaa isänmaan historiasta, mainitsen taas kerran Nikke Pärmin, joka oli nuorena miehenä syyllistynyt pikaistuksissa tehtyyn tappoon ja istunut siitä kolme vuotta kiven sisässä. Siis kolme vuotta henkirikoksesta - törkeästä kunnianloukkauksestakin voi periaatteessa saada kaksi vuotta. Tuomionsa jälkeen, kuten tiedetään, Pärmi ansioitui jääkärinä ja toisessa maailmansodassa vangeista kootun pataljoonan komentajana; lisäksi hän onnistui rauhoittamaan Nivalan ns. konikapinan vuonna 1932 ilman kuolonuhreja.)

(Och den sista meningen i det föregående avsnittet var givetvis ett skämt, en vits, humor. I själva verket har straffen varit lindriga i Finland sedan vi varit "slavar under en girig herre", dvs undersåtar i tsarriket. Pöbeln bör alltid upplysas om fosterlandets historia, varför jag en gång till nämner Nikke Pärmi, som i unga år dödat en man i hastigt mod och suttit tre år inne för detta brott. Tre år för ett dråp alltså - när man i princip kan få två år för grov ärekränkning. Som bekant utmärkte sig Pärmi efter sitt fängelsestraff som medlem i jägarrörelsen och senare i andra världskriget som kommendör för en bataljon sammansatt av straffångar; dessutom lyckades han år 1932 lugna ner det så kallade hästupproret i Nivala utan dödsoffer.)

Janitskinin ja Bäckmanin, noiden veljesten kuin ilvesten, nousu yhtaikaa sekä oikeuden eteen että median parrasvaloihin ainakin tuo yleiseen tietoisuuteen lopultakin erään tosiseikan, joka meille nettinatsiterrorin uhreille on ollut selvää hyvinkin kymmenen vuotta: että ns. maahanmuuttokriittisyys on saman porukan heiniä kuin bäckmanilainen Venäjän arvostelijoiden vainoaminen. Rasismia ei siksi voida enää pitää "isänmaallisuutena", vaan pikemminkin aktiivisena isänmaanvastaisuutena, johon liittyy pyrkimys viedä isänmaan itsenäisyys ja alistaa Suomi läpikotaisin pahantahtoisen fasistisen Venäjän orjuuteen.

Att de såta stallbröderna Janitskin och Bäckman samtidigt både hamnar inför rätta och stiger fram i mediernas rampljus bringar till allmänt medvetande ett faktum som stått klart för oss, offer till nazisternas online-terror, sedan tio år tillbaka: att s k invandringskritiker i praktiken är samma gäng som Bäckmanälskare som förföljer alla som kritiserar Ryssland. Rasism kan sålunda inte längre ses som "fosterländskhet", utan som aktivt fosterlandsförräderi med syftet att skrota fosterlandets självständighet och förslava Finland under det alltigenom illvilliga, fascistiska Ryssland.