lauantai 18. helmikuuta 2006

Bangladeshin tiikeri

Bangladeshilainen turvapaikanhakija on nyt sitten puukottanut tyttöystävänsä ja antanut ruumiin mädäntyä asunnossa viikon, ennen kuin antautui poliiseille. Rasistit riekkuvat tietysti penis housunpuntissa, kun saatiin taas todiste erinäisten neekerirotujen kelvottomuudesta ja alempiarvoisuudesta, mutta koska ihan syntyperäinen suomalainenkin on pidätetty samanlaisesta rikoksesta melko äskettäin, heidän höpinänsä voidaan sivuuttaa vaieten. Suomalaisen naisen ajattelutapaa sitä vastoin aion ruotia taas kerran - c'est mon métier, n'est-ce pas?

Otetaanpa ensin puheeksi se, mitä asiallisia syitä naisella on kieltäytyä ATM:n tyttöystävyydestä. ATM:n tyypittävä piirre on tunnetusti naisettomuus, joka muuttuu kierteeksi. Tämä tarkoittaa, että kun ATM kerrankin pääsee lähelle sellaista naista, joka on lähellä hänen käsitystään ihannenaisesta, hän lankeaa käyttäytymismalleihin, jotka saavat hänet vaikuttamaan potentiaaliselta vainoojahyypiöltä (todettakoon tässä yhteydessä, että vainoojahyypiö on suomennokseni tuolle tympäisevälle anglisismille stalker, jonka säästän mieluiten vain venäläistä tieteiskirjallisuutta ja -elokuvaa koskeville teksteille). Toisin kuin jonkun Birdyn kaltaiset sairaat ja moraalittomat valehtelijat inttävät, ihannenainen on ATM:n näkökulmasta älykäs ja kiinnostunut samoista asioista kuin ATM, minun tapauksessani siis kielistä ja kirjallisuudesta: ulkonäkövaatimuksista voidaan tällöin aina joustaa ja joustetaan varsin paljon. Itse asiassa olen tuntenut täydellisen kauniin nuoren naisen, joka oli sekä raitis, ruotsinkielinen että kiinnostunut slaavilaisista kielistä. Siinä vaiheessa kun lakkasin vieroksumasta häntä hänen kauneutensa takia - ATM:nä yleensä vierastan kauniita ihmisiä ja pidän enemmän joviaalin keskinkertaisista tai lievästi rumista (en ole 19.ikävuoteni jälkeen kertaakaan ihastunut kehenkään yksinomaan tai pääasiassa ulkonäön takia, ja kauneuden sijasta olen pikemminkin kokenut vetoa sellaisiin henkilöihin, jotka vaatimattoman ulkonäön ansiosta ovat vaikuttaneet helposti lähestyttäviltä) - ja huomasin hänen olevan todella mukava ja fiksu ihminen, jolla oli paljon yhteistä kanssani, tein tietoisen päätöksen olla olematta hänelle koskaan mitään muuta kuin kaveri, mm. siitä syystä, että hänellä varmasti oli ihan riittävästi peniksentyrkyttäjiä riesanaan ilman minuakin. En ole nähnyt häntä varmaan neljään vuoteen, mikä on vahinko, koska muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi hän oli aika hauska tyyppi, hieman Seinfeldin Elainen tyyppisellä tavalla.

Vainoojahyypiökäyttäytymismallilla tarkoitan tässä sitä, että ATM retkahtaa kohteeseen todella kybällä ennen kuin mitään kovin vakavaa on lähtenyt käyntiinkään, siitä yksinkertaisista syistä, että hän tekee älyllisen johtopäätöksen ja toteaa löytäneensä henkilön, johon hänellä ei ole mitään järjellistä syytä olla rakastumatta. Samanaikaisesti ATM:llä voi olla hyvinkin läheisiä ystävyyssuhteita nuoriin naisiin, joiden kanssa hänelle ei tulisi mieleenkään ryhtyä mihinkään seksuaaliseen - omassa tapauksessani sellaisia olivat tyypillisesti ne tytöt, jotka tupakoivat ja diskoilivat, mutta joilla muuten oli mukava, ystävällinen ja sosiaalinen asenne ja joiden kanssa oli yksinkertaisesti rattoisaa hengailla. Ruotsinkielisten kieltenopiskelijoiden joukosta näitä tapauksia löytyi ja löytyy varmasti edelleenkin todella paljon. Toisin kuin eräs kommenttiosastollani äskettäin vellonut paskaläjä antoi ymmärtää, tällaisilla ystävyyssuhteilla hankituista sosiaalisista taidoista ei ole minkään valtakunnan iloa siinä vaiheessa kun sitä oikeaa ihastusta pitäisi alkaa iskeä.

Itse asiassa olisi huomattavasti viisaampaa mennä sänkyyn niiden ystävättärien kanssa, mutta korrekti ja kiltti ATM ei tietenkään halua riskeerata kaveruussuhdetta moisen takia, puhumattakaan siitä, että pelkän märkäharjoittelun vuoksi alkaisi yhdyntään ihmisen kanssa, jota ei oikeasti himoitse. Tämä on valitettavaa, koska siitä seuraa, että poikuutensa säilyttänyt ATM panostaa, varsinkin vanhetessaan, jokaiseen suhdeyritelmään liian monta asiaa yhtaikaa: kun varteenotettava tyttö ilmaantuu näköpiiriin, hänen kanssaan pitäisi sekä hoitaa poikuus pois, päästä potentiaalisesti tyttöystävällisten miesten kirjoihin, kokea suuri rakkaus, mennä naimisiin että saada lapsia. Jos niiden kaverityttöjen kanssa saisi ja älyäisi naida - ainakin sen verran, että saisi peniksen sisäänajettua - kiinnostavaa tyttöä voisi sitten lähestyä paremmalla itsetunnolla, siten, että seksuaalinen himo, tarve päästä naimaan edes jotakuta, ei pääsisi sotkemaan aitoa inhimillistä halua tutustua ja päästä olemaan yhdessä juuri tämän tytön kanssa. Ennen ensimmäistä seksi- ja seurustelukokemustaan kovin korkeaan ikään ehtinyt mies ei kuitenkaan enää voi ajatella, että asiat "ehtii vielä hoitaa". Hänen pitää saada kaikki, niin kauan kuin vielä ehtii. Kaupasta on kiireellä haettava safkat ennen sulkemisaikaa.

ATM-syndroomaan kuuluu oleellisesti se, että neito kieltäytyy ATM:n lähestymisyrityksistä, koska niiden kömpelyys on sellaista kömpelyyttä, joka saa tytön pitämään ATM:ää potentiaalisena vainoojahyypiönä. Toisaalta hän saattaa olla ihan vilpitön sanoessaan haluavansa pysyä ATM:n ystävänä, koska hän huomaa ATM:n olevan oikeasti mukava ihminen, ja hän saattaa jopa olla aivan vakavissaan sanoessaan, että tästä tulee vielä hyvä poikaystävä jollekulle. Hän voi nimittäin olla oikeasti sitä mieltä, että ATM on pohjimmiltaan miellyttävä kaveri, joka tarvitsee sosiaalisia valmiuksia päästäkseen joskus aikanaan tytön syleilyyn, ja että hän voi, olemalla ATM:lle aidosti ystävä, auttaa tätä lähemmäksi sitä etäistä maalia. Kokonaan toinen asia on, että ATM on jo käytännössä huomannut sellaiset ystävyydet täysin hyödyttömiksi kyseisen tavoitteen saavuttamisen kannalta ja kokee "ystävyyden" iänikuisen tyrkyttämisen lähinnä nöyryyttävänä ja turhauttavana pilkantekona.

ATM:n kateus jännittävien ulkomaalaisten suosiosta johtuu siitä, että jännittävien ulkomaalaisten vaarallisuus, joka realisoitui tuoreisiin uutisiin päässeen Bangladeshin tiikerin kohdalla puukotuksena, on juuri sitä vaarallisuutta, jota tytöt ATM:n tapauksessa ymmärtävät pelätä. Tyttö pitää ATMää vaarallisena siksi, että hän olettaa ATM:n olevan vailla sosiaalista vertaisverkostoa, joka olisi kasvattanut ATM:stä sosiaalisesti toimintakykyisen yksilön. Tyttö pelkää joutuvansa toimimaan ATM:n ainoana yhteytenä nörtin kosmisen yksinäisyyden linnakkeen ulkopuoliseen maailmaan. Tällöin tytön on järkevää ahdistuen kavahtaa sitä mahdollisuutta, että ATM reagoi hyvin mustasukkaisesti ja väkivaltaisesti tytön yrityksiin irrottautua ehkä hyvinkin ahdistavaksi käyvästä suhteesta, koska ATM:n koko sosiaalinen elämä on tyttö.

Nythän kaikki ATM:t eivät ole ollenkaan näin epäsosiaalisia ja yksinäisiä, koska ATMyyden kokemukseen kuuluu niin oleellisesti frustraatio sen edessä, miten vähän mistään sosiaalisista taidoista oikeasti on apua tyttöystävättömyysongelmastaan. Kuitenkin tyttöjen pelot ovat ainakin heidän omasta näkökulmastaan rationaalisesti perusteltuja, varsinkin kun ATM saattaa yrittää hädissään selittää tytölle olevansa oikeasti paljon sosiaalisempi ja enemmän maailmanmies kuin tyttö luulee. Tyttö taas kokee herkästi tällaiset selittely-yritykset jo itsessään vainoojahyypiöyden ensioireina ja huutaa poliisia ja Tony Halmetta apuun. Itse asiassa sellainen riski on varsin suuri, että tytön hätääntyminen lukitsee hänen kommunikaatiokanavansa kokonaan, poika yrittää kiihkeästi saada oikaisuyrityksensä menemään perille ja avata kanavat väkisin, ja tulos on, että tilanteen sosiaalinen dynamiikka ajaa miehen käyttäytymään vainoojahyypiönä sitä erityisesti haluamatta.

Miten tämä sitten liittyy jännittäviin ulkomaalaisiin ja Bangladeshin tiikeriin? Siten, että yksinäinen turvapaikanhakija on vaarallinen, jos on, samalla tavalla ja samoista syistä kuin ATM on vaarallinen, tai kuin tyttö uskoo ATM:n olevan vaarallinen. Tyttö uskoo - syystä tai syyttä - että ATM:llä ei ole sosiaalista verkostoa eikä ystäviä, vaan että hän heittää koko sosiaalisen kohtalonsa tytön varaan, mikä voi olla totta tai olla olematta. ATM voi olla sosiaalisesti eristynyt muullakin tavalla, ei ainoastaan pimpanpuutteen osalta, mutta itse huomasin ATM-aikoinani, että ATM:ää kohdellaan ATM:nä ihan riippumatta siitä, onko hänellä työpaikka ja ystäviä vai eikö. Bangladeshin tiikeri on nimenomaan jättänyt koko sosiaalisen verkostonsa taakseen, ja siinä opitut sosiaaliset taidot eivät välttämättä ole kovin hyödyllisiä teollistuneen länsimaisen yhteiskunnan oloissa, koska Bangladesh on jokseenkin surkea maa: köyhä, ylikansoitettu, sairauksien ja kurjuuden runtelema ja tietenkin päälle päätteeksi vielä islamilainen, mikä nykyisessä maailmantilanteessa merkitsee, että pyssy- ja pommimiesten alamaailma rankaisee kovalla kädellä jokaista uudistusmielistä vaikuttajaa yrityksistä länsimaistaa maata.

Toisin sanoen, jos Bangladeshin tiikeri saa nuoren naisen iskettyä, hänen koko sosiaalinen verkostonsa Suomessa on se nuori nainen, sekä mahdollisesti sellaiset maanmiehet, joita hän onnistuu täältä löytämään. Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutunut bangladeshilainen ei välttämättä halua olla tekemisissä köyhän ja kurjan turvapaikanhakijan kanssa, koska tämän tilanne muistuttaa häntä liikaa omista ahdistavista ja nöyryyttävistä alkuvaiheistaan; tällöin pojalla on suuri riski ajautua rikollisliigoihin, sikäli kuin täällä nyt on bangladeshilaisia rikollisliigaksi asti, mitä hieman epäilen.

Sanalla sanoen yksinäisen turvapaikanhakijan kanssa seurustelemisessa on tarkalleen samantyyppisiä vaaroja kuin tytöt - perustein tai perusteetta - uskovat liittyvän ATM:n kanssa seurustelemiseen. Suomalainen ATM tietää tämän varsin hyvin, ja juuri siksi hänellä on vaara ajautua rasismiin, kun hän näkee, että yksinäisillä ulkomaalaisilla käy flaksi paljon paremmin kuin hänellä, vaikka he ovat asiallisesti ottaen juuri samalla tavalla vaarallisia kumppaneita kuin tyttö uskoo ATM:n olevan: yksinäisiä, ilman sosiaalista tukiverkkoa, kaikki yhteys yhteiskuntaan tytön ja seurustelusuhteen varassa. Surkuhupaisinta on, että tässä uutisiin asti päässeessä tapauksessa ulkomaalainen ei ilmeisestikään osannut edes kommunikoida hyödyksi asti millään muulla kielellä kuin bengaliksi. Ajatelkaa kaikkia suomalaisia ATM:iä, jotka muita kieliä kuin bengalia osaamaton kaveri päihitti. En edelleenkään hyväksy rasismia, mutta eikö rasismiin johtavan katkeruuden syntyminen ATMien keskuudessa ala näyttää ymmärrettävämmältä, jos ylittämättömän kielimuurin takana oleva maahanmuuttajakin on heitä houkuttelevampi?

Pitäisi olla selvää, että tuollainen kaveri ei todellakaan tee tyttöystävällä yhtään mitään järjellistä siinä elämänvaiheessa, jossa hän on rantauduttuaan Suomeen. Se, mitä hän tarvitsee, ovat juuri ne ystävyys- ja kaveruussuhteet, joita suomalaiset tytöt ovat niin kärkkäitä tyrkyttämään ATMille - eikä vähiten siksi, että muslimimaasta tulevalle pojalle on terveellistä ja tarpeellista oppia olemaan tyttöjen kanssa pelkkä kaveri. Kuten olen jo erinäisiä kertoja todennut, miehellä, jolle pillua tulee ovista ja ikkunoista, ei ole mitään syytä korjata elämäänsä minkäänlaiseksi menemällä töihin, sopeutumalla yhteiskuntaan, opettelemalla suomea tms. Elämähän on jo hyvää. Vaikka rajoittamaton pillunsaanti ei välttämättä ole kaikkien miespuolisten ihmisten käsitys hyvästä elämästä - jos itse joutuisin valitsemaan joko rannattomat laumat himokkaita nuoria naisia tai loppumattomat kasat kirjoja jännittävillä vierailla kielillä oppikirjoineen, sanakirjoineen ja muine välttämättömine opiskeluvälineineen, minusta tuntuu, että valitsisin ne kirjat, enkä edes erityisemmin epäröisi - erityisesti nuorten miesten elämässä tärkeimpiä motivaattoreita panna elämä järjestykseen ja päästä sisälle yhteiskuntaan on toivo paremmasta pimpansaannista. Maahanmuuttajamies, joka saa seksiä aina uusien ja jännittävien naisten kanssa, ei motivoidu. Maahanmuuttajamies, joka pakotettaisiin "vain ystävän" rooliin ja joka saisi selviä signaaleja ympäristöstään, että pimppaa alkaa tulla sitä paremmin, mitä kiinteämmin hän on kiinni tässä yhteiskunnassa ja sen arvostuksissa, motivoituisi ihan toisella tavalla.

perjantai 17. helmikuuta 2006

Vanha runokäännös

Eksyin Gutenberg-projektin sivuille lukemaan Heinrich Heinen runoja kokoelmasta Buch der Lieder, ja huomasin siellä tämän, jonka vuosia sitten käänsin suomeksi pöytälaatikkoon:

Mein Knecht! steh auf und sattle schnell,
Und wirf dich auf dein Roß,
Und jage rasch durch Wald und Feld
Nach König Dunkans Schloß.


Dort schleich dich in den Stall, und wart,
Bis dich der Stallbub schaut.
Den forsch mir aus: Sprich, welche ist
Von Dunkans Töchtern Braut?


Und spricht der Bub: »Die Braune ist's«,
So bring mir schnell die Mär.
Doch spricht der Bub: »Die Blonde ist's«,
So eilt das nicht so sehr.


Dann geh zum Meister Seiler hin,
Und kauf mir einen Strick,
Und reite langsam, sprich kein Wort,
Und bring mir den zurück.


Hoi renkini! Nyt ratsusi
saat käydä satulaan
ja metsän läpi karauttaa
luo linnan kuninkaan.

Sen tallipoikaa oottele,
hän sulle kertoo kai:
on kumpi tytär kuninkaan
se, joka sulhon sai?

Jos oli tummatukkainen,
se tieto heti tuo.
Jos vaalea, niin itselles
sä hidas matka suo,

ja köysi osta joutessas,
niin kotiin palaten
se ainoa on mukanas,
mit' enää tarvitsen.

Siihen aikaan kun Suomi oli saksalaisempi maa, Heine oli meillä hyvinkin arvostettu runoilija, ja sekä Lorelei että Kaksi krenatööriä kuuluivat isoäitini keittiössähyräilyrepertuaariin. Voisin itse asiassa piruuttani joskus kokeilla uuden suomennoksen laatimista niistä kahdesta.

torstai 16. helmikuuta 2006

Todellisuuden kieltämisestä jälleen kerran

Silloin ennen vanhaan, kun jaksoin vielä lukea teknillistä termiä käyttääkseni noita möyheitä ripulipaskablogeja, niissä julistettiin minut mielipiteitteni perusteella "työttömäksi mikrotukihenkilöksi, jonka elämän sisältö on tiirata vormuloita". Tästä linkistä huomaa, että tämäntyyppisen paskan heittäjiä on tullut kuvioihin uusi sukupolvi.

Näin päähänpotkittuna ATM:nä yksi maailman turhauttavimmista ja raivostuttavimmista asioista on joutua tekemisiin idioottimaisten ennakkoluulojen kanssa - yleistysten, joita on mahdoton saada tosiasioilla oikaistua. Olen nähdäkseni tehnyt blogissani jo ihan riittävän selväksi sen, että en ole työtön, en ole mikrotukihenkilö, en harrasta koodaamista enkä liioin ole vailla sosiaalisia taitoja. Tai no, eräätkin näillä taidoilla mielestään oletettavasti varustetut henkilöt ovat tunnetusti kirjoittaneet minusta perättömiä pedofiilitarinoita nettiin sekä painostaneet tyttöystävääni jättämään minut. Jos tämä tällainen käytös on merkki sosiaalisista taidoista, taidan ihan suosiolla jättää moisien taitojen opettelun noille paremmille ja ylempitasoisille ihmisille, jotka tuollaista käytöstä harrastavat.

Blogistanista valitettavasti poistunut Afroditen vapaa maailma -seksihuohotusblogin kirjoittaja totesi aikoinaan meikäläisestä seuraavaa: X:n blogissa oli linkki erään melkoisen katkeroituneen tyypin agressiivishenkiseen, suorastaan naisvastaiseen blogiin. Luin siitä jonkun pätkän, ensin suht levollisin mielin, asenteella: 'mikähän hassu tyyppi tääkin on'. Kuvittelin aluksi, että kirjoittaja olisi kenties joku karkea ja sivistymätön nuorison edustaja, joka ei vaan ole vielä oikein päässyt ineen parisuhdemaailmaan. Jopa vähän hymyillen mietin, että voi sentään, jos esim. pornoleffojen yletön tsiigaaminen tuottaa joillekin nuorille miehille noin hassuja käsityksiä naisista... Mutta luettuani hieman enemmän mulle alkoi valjeta, että kyseessä on pakko olla ihan aikuinen ihminen, jolla on vaan elämä mennyt aika ikävästi puihin. Afrodite ilmaisi asian harvinaisen osuvasti, kun vaivautui tekemään päätelmänsä ennakkoluulottomasti ja lukemaan blogia vähän pidemmälle. Meitähän on olemassa aika paljon: aikuisia ihmisiä, joilla vain on mennyt elämä aika ikävästi puihin. Ja yksi tärkeimpiä syitä sen puihin menemiseen on, että suurin osa naiseläjistä ei kykene korjaamaan omia ennakkoluuloisia ja lokeroivia käsityksiään ihmisistä senkään vertaa kuin ystävämme Afrodite, - samalla kun nämä asianomaiset naiseläjät pitävät itseään ennakkoluulottomuuden ja suvaitsevaisuuden perikuvina. (Vaikka kyllähän me tiedämme, mitä se ennakkoluulottomuus ja suvaitsevaisuus tarkoittaa naisten kielessä: se tarkoittaa omien ennakkoluulojen innokasta suvaitsemista.) Näille koodari- ja atk-tukihenkilöjutuille voisi toki nauraa ja todeta, että asianomaiset ovat ihan yksinkertaisesti valistumatonta ja tyhmää paskasakkia, ellei olisi niin ilmeistä, että kyse on laajalle levinneistä ennakkoluuloista ja kepeäksi arkitavaksi muuttuneista epäinhimillistämisrutiineista. Kaikkein rasittavinta on se, että tällaiset maneerit omaksuneet ihmiset ovat kaapanneet kielen haltuunsa ja kutsuvat ennakkoluuloja ennakkoluulottomuudeksi, suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuudeksi, mustaa valkoiseksi ja pahaa hyväksi.

Nuorena en ymmärtänyt, miksi jotkut kirjailijat julistivat teoksissaan niin äänekkäästi tarvetta ottaa käyttöön puhdistettu kieli, jossa ei olisi rappeutuneen maneerikielenkäytön painolastia ja jossa sanat olisivat uusia ja valmiina täytettäviksi kirjailijan omilla konnotaatioilla ja assosiaatioilla. Nuorena en ymmärtänyt tuota, koska nuorelle sanat ovat uusia ja tyhjiä ja kieli hänen muovattavissaan ja luotavissaan. (Kokonaan toinen asia sitten on, että nuori on juuri tuosta syystä myös vastaanottavainen mainos- ja propagandakielelle ja valmis uskomaan siihen.) Nyt olen alkanut ymmärtää tuota ajattelutapaa yhä paremmin, koska suomen kieli on niin täynnä erilaisten vähäjärkistöjen siihen istuttamaa roskaa. Feministit, joiden pääasiallinen vihollinen ei ole miesvalta, patriarkaatti eikä tasa-arvon puute, vaan ATM:n seksuaalisuus, julistavat olevansa seksuaalimyönteisiä; vanhojen etelävaltioiden rasismin veroisella ennakkoluuloisuudella ATM:iä luokittelevat ja leimaavat roskabloggaajat julistavat olevansa ennakkoluulottomia ja ottavansa jokaisen ihmisen yksilönä; ja tähän tyyliin noin yleensä. Nuorison puhuma suomi on katurikollisten ja alamaailman slangia sekoitettuna armeijassa sönkättävään käsittämättömään hikihepreaan: kielenkäytössä ilmenee selvimmin, että puoli- ja täysrikollinen alaluokka on suomenkielisen Suomen kulttuurissa ottanut hegemonin niskalenkin kaikista muista yhteiskunnallisista ryhmistä. Lauhinta on olla tytisevä pirihuora ja narkkaava katuvaras. Sosiolingvistinä tiedän, että arvostetuin ja ihailluin ryhmä saa aina kielensä yleiseen käyttöön.

Tässä tilanteessa tosiaankin huomaa, että se puhdistetun kielen tarve on oikea ja olemassa oleva tarve, jota ei pidä kuitata pelkkänä ylilitteräärin, maailmaa nenänvarttaan pitkin katselevan Taiteilijan tekokyldyrellinä poseerauksena. Sitä tuntuu olevansa tosiaan ilman kieltä, jolla voisi rehellisenä ihmisenä ilmaista totuuden, koska eriasteiset huijarit ja retkut ovat ehtineet istuttaa oman valheensa immanentiksi osaksi jokaista sanaa.

PS. Ai, muuten:
- minä en ole työtön;
- minä en ole mikrotukihenkilö, vaan pikemminkin mikrotuen tarpeessa oleva henkilö;
- minä en osaa koodata (mahdollisesti joudun opettelemaan);
- minä en katso vormuloita televisiosta, vaan Seinfeldin vanhoja jaksoja DVD:ltä;
- minulla on tyttöystävä;
- jolle laulan iiriksi, ja hän haluaa silti olla kanssani.

Kyllä minun kirjoituksiani saa kommentoida varsin karkeinkin äänenpainoin, jos edellä olevat tosiasiat myönnetään. Olen hiukkasen jo kyllästynyt olemaan tupakoimaton raittiusmies, jota haukutaan röökinhajuiseksi juopporentuksi.

tiistai 14. helmikuuta 2006

Urrrgh!!!...eilua

Kun siellä jossain niitä hiihtokisojakin taas kisataan, niin kaipa minunkin täytyy heistä kirjoittaa muutama sana, vaikka tuntuu siltä, ettei minulla ole paljoakaan uutta sanottavaa tästä aiheesta. Lord Boredom tuossa otti puheeksi vastenmielisyytensä urheilua kohtaan, ja yleisesti ottaen voitaneenkin aina olettaa, että öyhötystä vierastaviksi älyköiksi varttuneet ATM-nörtit - vaikka tunnustaisivatkin itselleen ja muille jonkinasteisen liikuntaharrastuksen tarpeellisuuden - ovat lähes poikkeuksetta saaneet kouluvuosinaan kärsiä joko urheiluun tai ainakin penkkiurheiluun liittyvistä traumoista. Liikuntatunnit ovat käytännössä useimmiten juuri öyhöttäjien tilaisuus kostaa inhottavalle pingolle ja hikulle se kauhea rikos, että hän on omasta vapaasta tahdostaan kiinnostunut lukuaineista. Liikunnanopettajat ovat yleensä kykenemättömiä estämään esimerkiksi pallopelien degeneroitumista hikun joukkopahoinpitelyksi, ja helpointa heille on virrata mukana luokan joukkohengessä ja ymmärtää poikien vihaa epämiehekästä ja kömpelöä nynnyä kohtaan.

Pikkupoikana usein hämmästelin sitä eroa, mikä oli isoisäni ja oman sukupolveni urheilusuhteen välillä. Isoisälleni oli täysin luontevaa yhdistää penkkiurheiluentusiasmiin esimerkiksi runoiluharrastus - Jyväskylän seminaarissahan isoisäni esiteltiin tulevalle vaimolleen kohtalokkailla sanoilla: Tuo on Takala, se kirjoittaa runoja - ja kirjoitusharrastus yleisemminkin: koulun joululehteen hän kirjoitti useitakin urheiluaiheisia novelleja, joiden sanomana oli yleensä heikosta ja ujosta nynnystä kelpo urheilijapojaksi ponnistautuvan nuorukaisen kamppailu itsensä voittamiseksi. Tässä on taas yksi syy, miksi pidän isoisääni kokonaisena miehenä, lähes ainoana tuntemanani. Minun sukupolvessani kokonaisia miehiä ei ollut, oli vain pehmoja ja machoja. Isoisän sukupolvessa oli täysin mahdollista ja luontevaa olla sekä kirjoja lukeva älykkö että urheiluaktiivi. Olen toki tuntenut omassakin sukupolvessani muutaman kaverin, jotka pystyivät tähän. Mielikuvakseni on jäänyt, että he olivat reiluja ja pidettyjä poikia, hyvissä ja asiallisissa väleissä sekä minun että verivihollisteni kanssa, eikä se häirinnyt sen enempää itseäni kuin öyhöttäjiäkään: kai kukin omalla tavallaan vaistosimme, että tämä on kokonainen mies ja siksi meidän miehenpuolikkaiden välisten riitojen yläpuolella - siinä missä me kiistelemme siitä, pitääkö perunat keittää vai paistaa, hänelle on luontevaa nauttia niistä sekä keitettyinä että paistettuina.

Isoisälle huippu-urheilulle jännääminen ja urheiluorganisaattorina toimiminen olivat osaa samaa työtä nuorison kehittämiseksi ja isänmaan asian edistämiseksi kuin älyllisemmät puuhat tai vaikkapa se runoilu. Hänelle oli aivan ilmiselvää, että isänmaan asiaa kisakentillä ajavista miehistä kirjoitettiin ylistäviä runoja. Minun sukupolvessani tunnetusti runojen kirjoittaminen tai lukeminen sinänsä oli epäilyttävää hintahtelua, joka ei ollut mitenkään sovitettavissa yhteen miehisen miehen urheiluharrastusten kanssa.

Nuorempana ajattelin kaiken tämän johtuvan perheemme poikkeuksellisesta paremmuudesta ja ylevämmyydestä meitä ympäröivään roskaväkeen verrattuna: siinä missä muut elivät latteiden ennakkoluulojen mukaan, me olimme omanlaisiamme, yksilöitä. Nyttemmin olen tietysti oppinut näkemään asian toisin: on tuskin mitään oleellista syytä nähdä isoisää muuna kuin oman sukupolvensa edustajana, jonka elämää ja valintoja aikakausi leimasi. Miksi suomalainen mieheys puolitettiin epäurheilulliseksi älyköksi ja urheilevaksi öyhöttäjäksi? Mikä isoisäni ja minun sukupolveni välissä katkaisi jatkuvuuden?

Isoisällä ei vielä ollut erillistä urheiluideologiaa, vaan hänen näkökulmastaan urheilutyö ja runojen kirjoittaminen saattoivat olla osa yhtä ja samaa rakentavaa toimintaa isänmaan ja nuorison hyväksi. Hän oli myös vilpittömän uskonnollinen ihminen luontevalla tavalla, sillä tavalla kuin maalaisihmiset ennen vanhaan olivat: tämäkään ei ollut ristiriidassa hyvinkin vapaamielisen ja elämänmyönteisen elämäntavan kanssa, johon monipuolinen kulttuuriharrastus kuului oleellisena osana. Sitä vastoin häntä puolitoista vuosikymmentä vanhempi urheiluideologimme Tahko Pihkala oli uskonnoton sosiaalidarwinisti - tämä on ehkä tärkeämpi pointti kuin Pihkalan suojeluskuntainto ja sotilaallisuus, jotka lienevät pikemminkin seurausilmiöitä kuin syitä - joka tunsi viehtymystä esihitleriläiseen rotuajatteluun ja eugeniikkaan. Pihkala oli isoisääni selvästi modernimpi ja anakronistista ilmausta käyttääkseni myös libertaristisempi hahmo siinä mielessä, että hänen urheiluintoiluunsa kuului käsitys atomisoituneesta, autonomisesta ihmisestä, jonka täytyy itse ponnistellen - myös kehon taitoja hankkien - luoda oma onnensa. Paradoksaalisesti päädymme siis sellaiseen päätelmään, että isoisäni oli isänmaallisempi kuin Pihkala, joka ei uskonut yhteiseen velvollisuuteen ponnistella joukolla itseisarvoisen isänmaan puolesta.

Pihkala näki urheilun keinona kehittää suomalaisista reipas soturien rotu. Käsittääkseni tällaiseen ihanteeseen anti-intellektuaalisuus tai älyllisten harrasteiden vieroksuminen kuuluu jollei nyt eksplisiittisesti, niin ainakin implisiittisesti. Intellektuelli on epämiehekäs, epäsoturimainen mammari, joka rillit silmillään tihrustaa muinaisen Hellaan sankarien uroteoista kertovia teoksia, kun taas urheileva soturi pyrkii itse tulemaan Hellaan sankarien kaltaiseksi ja tilaisuuden tai tarpeen kohdalle sattuessa myös tekemään heidän arvoisiaan urotekoja. Urheilu tuli ennen sivistystä: sivistys oli urheilun seuraus, ei päinvastoin, aivan kuten Iliadi ja Odysseia olivat seurauksia Hellaan sankarien uroteoista, uroteot niiden edellytys. Tässä katsannossa urheilun propagoiminen on parasta kansansivistystyötä. Kansaa ei tarvitse sivistää lukemaan kirjoja, itse asiassa sellainen on jopa vahingollista veden kantamista kaivoon, jossa se ei pysy: sen sijaan kansa on opetettava urheilemaan, koska vain urheilijakansa voi synnyttää sivistyslahjakkuuksia. - Näin Tahkon ajatusten latu käsittääkseni kulki. Toisin sanoen, siinä missä minun isoisäni näki älyllisen ja opillisen sivistystyön samanveroisena kuin urheilun propagoinnin ja organisoinnin, - osana samaa yleistä isänmaallisesti rakentavaa toimintaa - Tahkon mielestä urheilu tuli ehdottomasti ennen kaikkea muuta.

Minun tietysti tekisi mieleni demonisoida Tahko ja nähdä hänet anti-intellektuaalisen, väkivaltaisen öyhöttäjäurheilijuuden oppi-isänä, joka pahuuttaan ja ilkeyttään tyhmisti ja raaisti Suomen kansan. Tälle löytyisi hyvät perustelutkin, esimerkiksi se hänen tunnettu heittonsa, että nuorison on parempi urheilla ja ryypätä kuin pelkästään ryypätä. Sivuutan kuitenkin noin helpot kiusaukset ja totean sen sijaan, että kun sivistyssuvun vesasta tulee anti-intellektuelli, siihen on ilman muuta inhimillisesti ymmärrettävät syynsä. Sivistyssuvun vesa on saanut kreikan ja latinan taitonsa kodin aineettomana perintönä. Sitä vastoin fyysisten voimien hankkiminen ja urheilullistuminen kysyy häneltä erityisiä omatoimisia ponnisteluja. Sitä, mikä on itsestään selvästi omaa, ei monikaan osaa tai muista arvostaa, mutta sitä, mikä omasta halusta ja erillisin pyrinnöin ja kilvoitteluin hankitaan, pidetään suurena ja hienona saavutuksena.

On vallan inhimillistä, että joku Tahko, joka on saanut henkisen ja opillisen sivistyksen jokseenkin ilmaiseksi, pyrkii ruumiilliseen täydellisyyteen kokeakseen itsensä kokonaiseksi mieheksi. Arveluttavaksi asia muuttuu vasta sitten, kun hän tarjoaa omaa henkilökohtaista jaakobinpainiaan esikuvaksi koko kansakunnalle - myös niille, joilla sitä älyllistä taustaa ei ole valmiina ja ponnistuksitta saatuna. Niille, joille isoisäni edustama monipuolinen itsensäkehittäminen - sekä ruumiillinen että henkinen - olisi kaikkein eniten tarpeen, tarjotaan pelkkää urheilua.

Isoisäni oli itse kansanmies. Hänelle ruumiillinen ja henkinen jalostuminen olivat yhtä tärkeitä: hänelle edistys ja isänmaallisuus tarkoittivat mahdollisuutta näihin molempiin. Tahko sitä vastoin ei ollut kansanmiehiä, hän oli eliitin edustaja, jolle kansansivistys ehkä oli jopa kansan alkuvoimaisen sivistymättömyyden ja tervehenkisen brutaaliuden tukahduttamista: koska hänen ei ollut koskaan pakko elää sen brutaaliuden keskellä, hän saattoi romantisoida sen. Isovanhempani, oikeat opintielle astuneet kansanihmiset, sitä vastoin ymmärsivät erinomaisesti, että raakuuden keskellä oli paha elää ja että sivistys teki elämästä täydempää ja kiintoisampaa.

Valitettavasti isoisäni jäi syrjäisen pikkukaupungin kansakoulun rehtoriksi, tai kuten silloin ennen vanhaan sanottiin, johtajaopettajaksi. Sitä vastoin Tahko pääsi määräämään koko suomalaisen urheiluelämän kehityksestä. Ja jälki taitaa olla yhä nähtävissä.

Tiistaitiima

Suomen Sisun kanallismieliset (tuon sanan tekijänoikeus on varmaankin herramme ja johtajamme Niilo Paasivirran hallussa) ovat julkaisseet Jyllands-Postenin pilakuvat nettisivuillaan. Tarkoituksena oli epäilemättä hakea järjestölle sananvapauden sankarin marttyyrinkruunua, ja johan heitä vastaan käynnistettiinkin poliisitutkinta uskonrauhan loukkaamisesta. Ikävä kyllä sitä toista rikosta, joka tulisi kysymykseen, eli sotaan yllyttämistä, ei ole ainakaan mainittu tiedotusvälineissä. Kerrataanpas, mitä se laki sanoo:

Suomen rikoslaki, 12 luku. Maanpetosrikoksista:

[---]

2 §: Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

[---]

2. julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

[---]

siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Kyllähän se järjellä ajatellen aika selvää on, että Suomen Sisussa toivotaan tämän provokaation johtavan Suomeen kohdistuvaan terroritekoon, jotta he saisivat lisää kannatusta touhulleen. Tarkoituksena on siis vaikuttaa ainakin arabi- tai muslimimaiden yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi ja lisätä Suomeen kohdistuvan terrori-iskun vaaraa. Sitten on eri juttu, tulkitsisiko tuomari kohdan 2 tarkoittavan muiden maiden yleistä mielipidettä, eikä Suomen; ja tulkittaisiinko edelleen valtiota alemmalla tasolla olevien pyssyporukoiden tekemä terrori-isku pykälän tarkoittamassa mielessä sotatoimeksi.

Tietysti jostain on aloitettava, ja voi hyvinkin olla, että Suomen Sisun todennäköisesti varsin valonarkoja touhuja on tutkittu jo pitkään, mutta rikostutkintaa käyntiin saamatta. Voi olla, että tämä uskonrauhan rikkomista koskeva tutkinta on vain keino saada vedettyä päivänvaloon paljonkin vaarallisempia juttuja. Lisäksi kiusa on pienikin kiusa, ja Suomen Sisulle on ihan ansaittu pikkukiusa se, että heidän tietokoneensa, arkistonsa ja muut materiaalinsa lähtevät Keskusrikospoliisin tutkittaviksi muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi.

Ihan hyvä asia sekin tietysti on, että uskonrauhapykälää käytetään lopultakin. Nyt olisi ehkä hyvä sauma saada käpälälautaan nekin mustiin pukeutuvat huligaanit, jotka häiriköivät pääsiäiskirkkoa Turussa. Minä nimittäin olen saanut turpiini eräältä mustiin pukeutuneelta ateistisialta, joka piti minua homoja vihaavana kreationistina siksi että olin kehdannutkin arvostella ääneen hänen muka vitsikkääksi tarkoitettua Turun ylioppilaslehden julkaisemaa heittoaan: "Kukaan, joka heittää kristittyjä leijonille, ei voi olla läpeensä paha, siksi arvostan keisari Neroa". Niin kauan kuin ei ole kalifaattia ja Hizbollahia, jonka kanssa epävirallisesti sopimalla voisin - toki asianmukaisesti islamiin käännyttyäni - hoitaa tuontyylisiä ateistiroistoja koiranputkea kasvamaan, täytyy tyytyä uskonrauhapykälään. Kun nyt vain soveltaisivat sitä johdonmukaisesti, eivätkä vain muslimien uskonrauhaa häiritseviin.