Feministit vrt. "miesten salaliitto"

Tässä ROKS-jupakassa kaikkein hupaisinta on, että feministit alkavat itse muistuttaa yhä enemmän sitä luulottelemaansa miesten salaliittoa.

FEMINISTIEN VÄITE: miehet ovat patriarkaalinen salaliitto, joka vetää yhtä köyttä naisten etua vastaan. - FAKTA: feministit ovat syvälle poliittiseen järjestelmään soluttautunut "naisverkosto", joka esim. sosiaalialalla vetää yhtä köyttä miehiä vastaan, mutta asia puheeksi otettaessa kieltää kirkkain silmin käyttävänsä minkäänlaista valtaa.

FEMINISTIEN VÄITE: vallankäyttäjämiehet kuuluvat saatananpalvojakirkkoon ja käyttävät kirkkonsa rituaaleissa lapsia hyväkseen. - FAKTA: monet feministit kuuluvat wicca-höpöhöpöuskon piiriin, ja tuon Salanimen todistuksen mukaan (sekä myös ROKSin aivopesemien nuorten tyttöjen puheista päätellen) myös pakottavat nuoria tyttöjä lesbosuhteisiin kanssaan.

Samanlaisia analogioita voisi varmasti keksiä lisääkin, mutta tuossa pari esimerkkiä. Näyttääkin siltä, että feministien käsitys miehistä perustuu heihin itseensä. Ne luulevat meidän olevan samanlaisia paskiaisia kuin he itse ovat.

Se katoava postaus

Seuraavan postauksen olen yrittänyt saada jäämään tähän jo neljä kertaa. Kerta toisensa jälkeen se on kadonnut. Lienee oletettava, että feministien salaliitto sabotoi jo palvelintakin.

Ihmissusi-Henkka linkitti Suomi 24 -keskustelufoorumin feminismisivulle, jossa Evin Rubarin dokumentti on antanut aihetta kiintoisiin kommentteihin. Eräs kaikkein kiintoisimmista on nimimerkki Salanimi, joka kertoo omista kokemuksistaan feminismiliikkeen kynsissä. Olen hiukan toimittanut näitä lainauksia luettavuuden parantamiseksi.

Olen feministi, ja minun on kerrottava Suomen tilanteesta. Täällä on myös aivan samankaltaista painostusta feministipiirien sisällä kuin Ruotsissa, se on suorastaan sadistista. En ole uskaltanut ilmoittaa ihmisille, joiden kanssa olen jo vuosia ollut mikana toiminnassa, ettei mieleni eikä sydämeni ole enää mukana tuossa liikkeessä. Pelkään kostoa.

Nuoruuden naiiviudesta lähdin mukaan, sekä siksi, että olin kokenut kovia. Miehiä olen oppinut arvostamaan vasta nykyisin, aivan tavallisia miehiä, kun olen huomannut mikä rehellisyys ja luotettavuus heidän maailmassaan vallitsee. Ainoastaan muutamille mieshenkilöille olen uskaltanut kertoa näistä asioista avoimesti, ja he ovat minua tukeneet, kiitos heille. Tiedän, että tämä teksti tulkitaan provokaatioksi, se on feministifanaatikkojen tapa toimia.

Edellinenhän ei sinänsä kerro mitään meidän miesten luotettavuudesta naisiin verrattuna, mutta jos nainen, jota vuosikausia on aivopesty pitämään kaikkia kaksilahkeisia raatelevaisina ihmissyöjähirviönä, huomaakin maailmassa olevan myös vilpittömiä, rehellisiä ja kilttejä miespuolisia ihmisiä, hän varmastikin on taipuvainen menemään toiseen äärimmäisyyteen miehiä koskevissa mielipiteissään.

Tälläkin hetkellä olen turvassa erään miehen luona, ja voin sanoa että se on olotilana suorastaan taivaallista feministien tiiviin kyttäyksen ja henkisen, jopa fyysisen painostuksen jälkeen.


Haluan myös ilmoittaa että noissa piireissä on yksilöitä, jotka painostavat lesbosuhteisiin nuoria tyttöjä, uhkaamalla heitä monin tavoin. Tämä ei ole mielestäni leikinlaskun aihe. En olisi pahempaan seuraan voinut joutua, mutta yritän kamppailla itseni teistä eroon, olette julmimpia ihmisiä mitä voi olla!


Kun nimimerkki Miessoturi toteaa Salanimelle kommentiksi suunnilleen: "Jos minä olisin lesbo, joka haluaa nuorta lihaa, menisin feministiliikkeeseen, koska feministeillä on kokonainen ideologia, jolla he voivat ylipuhua epävarman nuoren tytön lesbosuhteeseen", Salanimi vastaa:


Elämä opettaa. Vielä puolisen vuotta aiemmin olisin noussut vastustamaan tuota väitettä raivon vallassa, kuin robotti. En enää ole niinkään varma tuon näkemyksen viallisuudesta. Tuossa on paljon totta, kammottavan paljon. Yksikään mies ei muuten ole käyttänyt minua seksuaalisesti väärin. On kuitenkin täysin totta, että feministisissä piireissä tuo on arkipäiväistä. Tätä voi olla joidenkin hyvin vaikeaa uskoa todeksi. Nykyisin kaikille on uskoteltu ja kaikki pitävät tosiasiana, että vain mies tekisi jotain sellaista. En ole lesbo, olen hetero, tätä ei ole aina katsottu hyvällä.


Kun nimimerkki Cisma, joka on kaikesta päätellen yksi foorumin päivystävistä feministeistä, yrittää leimata Salanimen Tarja Halosen mainetta mustaavaksi poliittiseksi loanheittäjäksi, Salanimi vastaa:


Presidenttimme ei liity tähän asiaani mitenkään. Parjaa vain, olen tuohon todella tottunut. Turha luulla, etten pystyisi itse tuohon inhottavaan käytökseen. Minulla on ollut yli kymmenen vuotta raakalaisuudessaan aivan ylivertaiset opettajat. Olen pääsemässä teistä eroon, niin uskon ja olen siitä iloinen ja kiitollinen. Ehkä et itse kuuluu "valittuun sisäpiiriin" ja näin ollen et edes tiedä, minkälaisia asioita feminismin nimissä jatkuvasti tehdään. Tasa-arvoajatus on todellakin vain yksinkertaisimpien sumuttamista.


Tässä kohtaa tulee muuten mieleen se, mitä joku kommentoijistani sanoi yhteiskunnallisten liikkeiden eksoteerisen ja esoteerisen puolen eroista.


Tavoitteet ja teot ovat tosiasiassa äärimmäisen sairaat, sen vakuutan. Älä sinä, Cisma, sukella liian syvälle tähän liikkeeseen. Oman etusi nimissä, pidä silmäsi auki ja ole varovainen. En osaa olla sinulle mitenkään vihainen, uskon, että et vain todella oikein tiedä asioiden todellista tilaa. Ole hyvin varovainen ja muista että olemme kaikki ihmisiä, vasta sen jälkeen muuta, kuten naisia ja miehiä.


Cisma heittää Salanimelle taas jonkin solvauksen ja yrittää ilmeisen kiusaantuneena saada Salanimeä lopettamaan pyhien asioiden pilkkaamisen. Tähän Salanimi:


Sellaista jää paljon sanomatta, mitä tavalliset ihmiset eivät pystyisi missään tapauksessa uskomaan jos siitä nyt kertoisin. Aivan omassa maassamme tapahtuu hirveitä asioita ja niistä ei uskalleta eikä saa puhua, sen estää feministinen, yksilöihin kohdistuva terrori. Oikeastaan minä olen Cisman suhteen iloinen, uskon nimittäin hänen säästyneen tämän aatteen ikävimmiltä piirteiltä. Toivon, että hänen ei tarvitsekaan kokea asian mustia puolia. Silti ne ovat totta ja olemassa. Ja mahdollisesti vaaraksi hänellekin.


Olen täysin tietoinen siitä, että tuon aatteen sisällä on naisia, jotka pelkäävät ja voivat todella huonosti. On hirvittävää, etten voi heitä auttaa. Monet ovat minulle hyvin rakkaita ihmisiä, kuin perheenjäseniä. On kuitenkin pakko ensin saada voimia jokapäiväiseen, omaan, jaksamiseen.


Lahkolaisuuden tunnelmista, joista tulee mieleen lähinnä Leo Hartvaaran kömpelö, mutta rehellisyydessään vaikuttava romaani lestadiolaisuudesta, Suden uhrit, kertoo myös tämä katkelma:


Feministinen liike on hirvittävä kupla, joka puhjetessaan tuo esille niin paljon tehtyjä vääryyksia, laittomuuksiakin, ettei sitä uskoisi, jollei tietäisi asiasta niinkuin minä tiedän. On ikävää, että niin moni uskoo tekevänsä oikein ja toimii liikkeessä, jonka tavoitteet ovat nykyisin aivan erilaiset kuin suuri yleisö luulee. He aivan kirjaimellisesti haluavat anastaa vallan miehiltä ja painaa miesten aseman alas. Se on näin, ja tiedän, että se voi kuulostaa aika hurjalta. Uskoin itse aikani samaan, tai tavallaan luulottelin uskovani. On niin voimia antavaa kuulua vahvaan joukkoon, joukkoon joka on aina tukena. Tuo tuki on kuitenkin hyvin petollista, se loppuu heti kun alat esittää eräviä mielipiteitä. Joskus riittää pelkkä epäily, joskus on syynä henkilökohtainen kauna. Jopa se riittää ettei "anna" jollekin voimakkaalle liikkeen sisällä. Ja minä tiedän että tätä on vaikeaa uskoa.


Itse asiassahan tähän on varsin helppo uskoa, sillä loppujen lopuksi varsin monien lahkolaisliikkeiden tunnelmat ovat niitä jälkeen päin kuvanneiden sisäpiiriin päässeiden henkilöiden mukaan varsin samanlaisia. Hartvaaran kirjan - jossa muuten varjopuolten lisäksi kuvataan vilpittömästi myös lestadiolaisen uskon myönteisiä puolia ja jonka keskushenkilö, sosialistis-realistisessa mielessä positiiviseksi sankariksi nouseva saarnamies, on ihmiskuvana sekä uskottava että sympaattinen - lisäksi tässä yhteydessä täytyy mainita Jon Atackin kuvaus scientologeista, A Piece of Blue Sky, joka viimeksi asiaa tarkistaessani löytyi netistä kokonaisuudessaan, ja niin muuten näyttää löytyvän nytkin: tässä on linkki.


Joku varmasti haluaa kysyä minulta tässä vaiheessa, pelkäänkö oman henkeni puolesta. Kyllä minultakin Salanimen jutut nostavat tukan pystyyn, mutta tiedän, että lahkot pitävät jäsenensä alaisuudessaan toisaalta pelottelemalla lahkon ulkopuolisen maailman turvattomuudella, toisaalta luomalla lahkolaisille epärealistisia kuvia lahkon vaikutusvallasta ja kyvystä kontrolloida ja valvoa karkulaisjäsentensä tekemisiä. Tietysti otan feministien uhan - fyysisen uhan - hyvin vakavasti, ja yksi syistä, miksi en mielelläni mene blogistitapaamisiin, on se, että pidän murhan uhkaa ihan olemassaolevana sellaisissa tilanteissa. Tähän asti olen kyllä kokenut aitosuomalaiset hurrivihaajat suuremmaksi riskiksi kuin feministit, mutta ehkä minun pitää tarkistaa mielipidettäni.

Ampumaharrastuksen voisi toki itsepuolustusmielessä aloittaa. Mielellään tietysti niin järeällä aseella, että sillä ei pysty haavoittamaan lievästi, ainoastaan tappamaan tai ampumaan jäsenen irti. Perfektionistina en mielelläni tyydy puolinaisuuksiin. Tunnottomat, moraalittomat, mielettömät ja sieluttomat fanaatikot, joihin feministit tunnetusti eturivissä lukeutuvat, eivät ymmärrä mitään muuta kieltä kuin julmuutta. Heille on siis tehtävä alusta lähtien selväksi, että on itse vielä häikäilemättömämpi ja murhanhimoisempi. Peruskiltille miehelle on raskasta joutua ottamaan tällainen kanta, mutta on olemassa ihmisryhmiä ja aatesuuntauksia, joiden kanssa ei voi neuvotella - eikä saa, koska he vallanhimoisina machiavellilaisina kokevat kaikki sovittelupyrkimykset heikkouden merkkinä ja mahdollisuutena vetää välistä.

Onhan minulla sentään sukuperinteitä. On meillä ennenkin oltu kiihkoilijaliikkeiden vainoamia. Isoisäni, roolimallini, Varkauden Puurtilassa kansakoulunopettajana elämäntyönsä tehnyt maalaisliittolainen paikallispoliitikko Juho Takala kulki kolmikymmenluvulla pistooli taskussa lapuanliikkeen kyyditsijöiden varalta. Hän lienee ollut synkän huvittunut siitä, että hän oli syntyjään oikea pohjalainen Ylihärmästä, mutta Lapuan mukaan nimetyn liikkeen vastustaja; ja hänen vainoojansa, jotka olivat omineet "lapualaisen" nimen itselleen kunnianimeksi, olivat savolaisia. Isoisä muuten oli Artturi Leinosen linjalla lapuanliikkeen suhteen; Leinonen oli kodissamme niin keskeisellä sijalla, että olin aikuisella iällä kovin hämmästynyt siitä, miten vähän kyseisestä herrasta tiedettiin meidän mikrokosmoksemme ulkopuolella. Ehkä joskus innostun vielä lukemaan Leinosta urakalla ja kirjoittamaan hänestä jotain blogiin.

En kehota väkivaltaan feministejä vastaan. Mutta seuraavan kerran, kun tapaatte naisen, joka kertoo olevansa feministi, sanokaa hänelle kohteliaasti, ettette halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, että hän on säällisen elämänmenon, demokratian ja oikeusvaltion vihollinen, ja että samasta syystä ette kaveeraa myöskään nahkapäiden kanssa.

Jumala ompi linnamme,
Ja vahva turva aivan.
On miekkamme ja kilpemme
Ajalla vaaran, vaivan.
Se vanha vainooja,
Kavala, kauhea
On kiivas, kiukkuinen
Ja julma, hirmuinen,
Vain Herra hänet voittaa.

Se sana seisoo vahvana,
He ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
Ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
Osamme, onnemme,
Ne heidän olkohon,
Vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.

Veljet! Huomenna olemme vapaita, jos Jumala suo

Tänä yönä TV2 esittää Evin Rubarin, Allahin kirkkaimman jalokiven, dokumentin Könskriget kahdesta tunnista neljännekseen lyhennettynä versiona nimeltä Miesten vihaajat. Jos ohjelman alkuperäisestä tehosta on jäljellä rahtuakaan, ja jos suomalaiset eivät ole vielä siinä määrin sairaan valheen pauloissa kuin ruotsalaiset, olemme astumassa feminismin jälkeiseen aikakauteen. Tänään sortajan kahleet painavat kaulaluitamme armottomasti. Tänään riettaita henkivaltoja palvovat raivottaret uhraavat pieniä poikia Moolokille. Tänään armottomat naaraspedot järsivät ja jäytävät kiveksiämme hyeenan naurua hihitellen. Huomenna, jos Jumala suo, olemme vapaita, veljet. Kiittäkää Jumalaa siitä, että Hän on lähettänyt Ruotsiin rohkean kurditaistelijan Salahuddinin sukua, Evin Rubarin, jota feminismin sairaus ja syövytys ei ole päässyt myrkyttämään. Alhamdulillah.

Avatkaa televisionne tänään klo 22.35 ja antautukaa Jumalan suloiselle totuudelle, joka vapauttaa valheen ja Saatanan kahleista. Niin kuin itäeurooppalaiset syksyllä 1989 vapautuivat kommunismin valheesta, niin vapaudumme mekin tänä yönä feminismistä, jos Jumala suo. Rukoilkaa armeliasta Armahtajaa, Tuomiopäivän Ruhtinasta, jotta Hän kohottaisi säihkyvän miekkansa yössä ja löisi maahan Perkeleen likaiset, viheliäiset hännystelijät.

Feminismi on ihmiskunnan vitsauksista saatanallisimpia, mutta Jumalan Totuus voittaa saatanan saastan. Mutta muistakaamme: älkäämme sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana tehkö sitä virhettä, että antautuisimme dialogiin ehdottoman ja kiistämättömän, saatanallisen pahuuden ruumiillistumien kanssa. Saatanan kyky vietellä vilpittömät ihmiset valheittensa verkkoon on rajaton. Älkää siksi yrittäkö "keskustella" feministien kanssa. Kohdelkaa heitä kuin niitä ruton ja koleran kantajia, joita nämä hirviöt ovat. Anathema!

No, leikki sikseen. Jos vaihteeksi puhutaan vakavasti ilman retorista hauskanpitoa: enemmän kuin itse ohjelma minua kyllä järkytti ruotsalaisten demaribloggaajien asennoituminen siihen. Mieleeni tuli Burleighin uudessa Natsi-Saksan historiassa siteerattu brittiläisen konservatiivisen germanofiilin kuvaus Saksasta Hitlerin valtaannousun jälkeen. Kyseinen herrasmies oli käynyt Saksassa 1800-luvun lopulta saakka, ja oletettavasti hallitsi myös saksan kielen. Hän tutustui muutamaan ihmisinä sympaattisilta vaikuttaneeseen SS-mieheen ja koetti saada heidän kanssaan aikaan aitoa vuoropuhelua. Hän oli halukas myöntämään, että monet SS-miesten esittämät Englannin politiikkaa koskevat arvostelut olivat aiheellisiakin. Mutta siinä vaiheessa kun SS-miesten olisi pitänyt vastata herrasmiehen sovinnollisuuteen samalla mitalla, nämä osoittautuivatkin oman maansa virallisen ulkopolitiikan (siis Hitlerin ulkopolitiikan) kritiikittömiksi kannattajiksi, todellisiksi "poliittisiksi eläimiksi". Brittikonservatiivi totesi kauhukseen olevansa tekemisissä "suljetun mielenlaadun" (closed minds) kanssa. Vastapuolella oli yksimieliseksi ohjelmoitu, itsekritiikkiin täysin kykenemätön rintama.

Samanlaisen mielikuvan sai ruotsalaisten vasemmisto- ja feministibloggaajien sielunmaisemasta. Hetkeäkään ei kellekään juolahtanut mieleen, että omat olisivat oikeasti tehneet virheen ja että itsekritiikkiin olisi ollut aihetta. Sen sijaan puhuttiin "takaiskusta" (backlash) ja leimattiin ohjelma naisvihasalaliiton aikaansaannokseksi. Vaikka unohdettaisiinkin "miehet ovat eläimiä" ja muut poleemiset heitot - jotka sinänsä voivat olla pelkkää liioittelevaa retoriikkaa (minun jos kenen luulisi tietävän, miten hauskaa yliampuvan kaunopuheisuuden harrastaminen voi parhaimmillaan olla) - olisi luullut Ireen von Wachenfeldtin vähemmän fanaattisten, mutta omalla tavallaan omituisten ja epäjohdonmukaisten lausuntojen saaneen jonkun feministin kysymään itseltään, missä tässä nyt oikein mennään. Wachenfeldt nimittäin julisti kirkkain silmin, että naisten tasa-arvo ei ollut edennyt Ruotsissa pätkääkään ja että olot yhä olivat patriarkaaliset. Siis kelatkaa nyt vähän: ROKS juhlii kaksi vuosikymmentä kestänyttä sankarillista työtään tasa-arvon ja naisten hyväksi, jona aikana se ei oman puheenjohtajansakaan mielestä ole saanut yhtään mitään aikaan...?

Feministit voisi ottaa vakavammin poliittisena liikkeenä, jos he toimisivat vähän enemmän kuin oikea poliittinen liike - ts. ymmärtäisivät, että ihmisillä ihan oikeasti on erilaisia poliittisia mielipiteitä ja tavoitteita ja että toista mieltä olevat voivat legitiimisti kritisoida feministejä joko itse tavoitteiden, niihin pyrkimistavan tai niiden mainostamiseen käytetyn retoriikan vuoksi. Toisin sanoen Rubarin ohjelman olisi pitänyt saada heidät miettimään, mitä he ovat itse tehneet väärin - tavoitteiden, keinojen tai retoriikan tasolla. Tämän sijasta ruotsalaiset feministit lähtevät siitä, että heihin kohdistuva kritiikki on määritelmällisesti oire pahoista ja torjuttavista yhteiskunnallisista tendensseistä, oikeistolaisten valtakeskusten salajuonista tms. Feministien kritisoiminen on määritelmällisesti moraalitonta, pahojen ihmisten touhua. Aivan samalla tavalla kuin marxismia voi kritisoida vain luokkavihollinen ja tuholainen, natsismia vain rotupetturi ja juutalaisten kätyri. Solidaarisuus vaatii sitä, että "oman puolen" edustajiksi miellettyjen henkilöiden ja ryhmien typeristä ja poliittisesti haitallisista virheistä ei voi irrottautua, vaan ne täytyy joko selittää parhain päin tai niiden täytyy kiistää ylipäätään tapahtuneen, ja joka tapauksessa vastapuolen motiivit on esitettävä mahdollisimman alhaisina tai niistä on vihjailtava epämääräisyyksiä ("mihin Evin Rubar pyrkii?" "Evin Rubar on patriarkaalinen nainen" "mitkä ovat Evin Rubarin taustavoimat?" jne.).

Jos poliittinen uudistusliike pyrkii tosissaan määriteltyihin ja konstruktiivisiin tavoitteisiin, sen tulee olla koko ajan tietoinen siitä, että vastustajat pyrkivät koko ajan kampittamaan sitä nostamalla ääriryhmien typeryyksiä esiin ja leimaamalla niiden avulla liikkeen maltillisemmatkin ainekset höyrypäiksi. Toisin sanoen, täysin riippumatta siitä, onko Evin Rubar oikeasti vilpitön totuutta etsivä toimittaja vai Ruotsin elinkeinoelämän rahoittaman Timbro-ajatuspajan (suomeksi: paskanheittovaltuuskunnan) tahdoton sätkynukke, järkevien ruotsalaisten feministien pitäisi älytä kiemurrella Rubarin koukusta irti ja irrottautua siitä osasta feminististä järjestökenttää, joka on ajautunut totalitarismiin ja lahkolaisuuteen. Tämän sijasta totalitaarisia feministejä puolustellaan siinäkin vaiheessa, kun he ovat muodostuneet selvästi rasitteeksi mille tahansa käytännön tavoitteille. Jos koko feministiliike sen jälkeen voidaan leimata demokratialle vaarallisiksi äärikahjoiksi ja änkyröiksi, niin itsepä ovat hautansa kaivaneet eikä heillä ole mitään oikeutta urputtaa.

Mikä tuollaiseen donquijotelaiseen itsepäisyyteen voi olla syynä? Eipä paljon mikään, ellei sitten raaka vallan- ja rahanhimo. Ruotsin valtio on rahoittanut ROKSia erittäin avokätisesti viime vuosien aikana, koska ROKS onnistui ujuttamaan etäispäätteensä hallitukseen ja ministeriöihin. Rummun lyömisestä naisasialla on tullut sen harrastajille elinkeino, tapa kiristää rahaa valtiovallalta. Liian monet ihmiset ovat taloudellisesti tai intellektuaalisesti riippuvaisia feminismin järjestökentästä (ajatelkaapa kaikkia "naistutkimukseksi" kutsutun teologian opiskelijoita, joilla ei oikein ole muita mahdollisuuksia työllistyä kuin hakeutuminen feministisen uskonnon uhripapittariksi), jotta he voisivat myöntää liikkeen tai sen joidenkin osien tehneen virheitä. Toisaalta - he eivät voi täydellä todella edes iloita liikkeen mahdollisesta menestyksestä, koska se merkitsisi, että liike on saavuttamassa tavoitteensa ja tulossa tarpeettomaksi, jolloin uhkaa rahahanojen sulkeutuminen ja ns. oikeisiin töihin meneminen. Siispä selkeät yhteiskunnalliset tavoitteet heitetään roskakoriin ja sen sijaan omistaudutaan lumpenintellektuellien itsetarkoituksellisille marttyyri- ja yhteiskuntakriitikkoleikeille, joilla ei oikeasti ole muuta funktiota kuin valta-asemien pitäminen ja parantaminen uhriksi ja sorretuksi tekeytymällä.

Pari sanaa muuten Lynndie Englandista. Minusta - ja puhun nyt entisenä profeministinä - rakentava feministinen tapa suhtautua Lynndie Englandin tapaukseen on todeta, että kun nainen on vapaa tekemään moraalisia ja eettisiä ratkaisuja, hän saattaa tehdä vääriä moraalisia ja eettisiä ratkaisuja. Vapaan tahdon hinta näet on se, että syntinen ihminen saattaa valita väärän ja pahan moraalisen vaihtoehdon, kuten liittyä Yhdysvaltain armeijaan, kiduttaa vankeja tai äänestää Hitleriä valtakunnankansleriksi. Kun naiset saavat vapauden tehdä omia poliittisia ja moraalisia valintoja, he valitsevat usein väärin, kuten miehetkin.

Feministit kuitenkin yrittävät selittää Englandin teot miesten antamilla käskyillä, miehisillä rakenteilla ym. vastuuta siirtävillä retorisilla tempuilla, joiden viimekätinen merkitys kuitenkin on, että naisella ei ole moraalista vastuuta, tai että naisen vastuu moraalisista päätöksistään ja ratkaisuistaan on jotenkin vähäisempi kuin miehen. Tässä on tietysti taustalla se, että monet feministit pitävät naista lähtökohtaisesti moraalisesti parempana olentona kuin miestä ja uskovat naisten aseman parantamisen ja naisten vallan lisäämisen johtavan utopiaan, jos utopialla tarkoitetaan laadultaan oleellisesti nykyistä parempaa yhteiskuntaa. Siksi Lynndie Englandin teot eivät voi koskaan olla hänen omien moraalisten ratkaisujensa tulosta, vaan ne nähdään luopumuksena määritelmällisesti hyvästä, oikeasta naiseudesta ja periksiantamisena miehisille valtarakenteille.

Näkisin itse, että on tappio naisille (mutta ehkä voitto feministeille, joiden tavoite on nimenomaan valta - oikeus kauaskantoisten moraalisten ratkaisujen tekoon - ilman vastuuta?), jos England saa oleellisesti lievemmän tuomion kuin rikoksiin osallistuneet miehet. Sellaisen tuomion tosiasiallinen viesti on, että England, naisena, on miehiä syyntakeettomampi ja vastuuttomampi olento. Sitä vastoin jos naisroistot saavat samanlaisia tuomioita kuin vastaaviin rikoksiin syyllistyneet miesroistot, tämä on itse asiassa tunnustus naisten itsenäisyydelle ja suvereniteetille moraalisina toimijoina, ja sellaisena oikeaa tasa-arvoa.

Antikliimaksi

Menin hammaslääkäriin. Sain ruiskeen suuhun. Istuin odottamassa. Suu puutui. Istuin tuoliin. Leukaani sorkittiin. "Tässäkö kaikki?" kysyin. "Tässä", sanoi hammaslääkäri. "Entä märkäpesäke, eikö se pitäisi imeä tyhjäksi?" ihmettelin. "Ei siellä mitään märkäpesäkettä ollut, akuutti pulpiitti vain." Sain laskun. Se oli niin halpa, että saatoin maksaa sen käteisellä.

Menkää kaikki hammaslääkäriin. Ei tarvitse pelätä, paitsi kukkaron puolesta. Ja terveydestä ja hyvästä olosta saa vähän maksaakin, jos ei ole ihan rutiköyhä.

Eikä sitä antibioottikuuriakaan tarvinnut hankkia.

Kyllä elämä on sitten mukavaa.

Murjotusta

Päätös oli tehtävä, ja nyt se on tehty: maksoi mitä maksoi, nyt menen yksityiselle hammaslääkärille vedättämään murheenkryynin ulos ja hankkimaan antibioottikuurin, jotta en kuole leukaluun tulehduksesta levinneeseen sydänlihastulehdukseen enkä sepsikseen. Tänään turvotus ja kipu häiritsivät sekä töiden tekoa että nyt illemmalla iirin tunnin valmistelua, ja vaikka työkaverin antama Burana toimi hyvänä ensiapuna kipua vastaan, ikävä olo jäi. Mitä todennäköisimmin kipu palaa keskellä yötä, kun Buranan vaikutus lakkaa. Univelkaa on kuitenkin jo viime yöltä tuon kirotun hammassäryn takia.

Ehkäpä tästä seuraa hyvääkin, eli proteesin hankkiminen poistettavan kulmahampaan tilalle. Siihen olisi pitänyt ryhtyä jo aikoja sitten.

Mikähän helvetti siinä on...

...että juuri sinä iltana, kun Bloggeriin, ja vallankaan blogin kommentointipuolelle, ei saa yhteyttä Mozillan hyytyessä aikakatkaisuun, eräs nimeltämainitsematon herrasmieshistorioitsija Hervannasta onnistuu jättämään Eskon puumerkkinsä vanhan merkintäni kommenttiosastoon? Ehkä hänkin käyttää Operaa. Mozillalla on yhä mahdotonta päästä tänne, mutta Operassa tuntuu olevan riittävästi raakaa voimaa. Tavallisesti seilaan netissä Firefoxilla, täytyyhän sitä iirinkielistä käyttää, - minulla muuten on hieno Firefox-paitakin, kun olen osallistunut iirintämiseen silloin tällöin iltapuhteina (viime aikoina on kyllä jäänyt vähemmälle, en ole tainnut jaksaa kommentoida niiden postituslistaa kuukausiin) - mutta kokemus on opettanut, että Operalla pääsee läpi siitäkin, mihin Firefox hyytyy.

Taidan joutua hammaslääkäriin lähipäivinä.

Toverit

Saatettuani Maria Kristiinan junalle tulin kotiin viettämään yksinäistä iltaa. Ystäväni Ivan Hlinka oli kuitenkin saapunut Pohjois-Koreaan tekemältään matkalta ja halusi kertoa minulle kohokohdista. Hänen mukaansa Kim Il Sungin palvonta on Pohjois-Koreassa yhdistetty luontevaksi osaksi itäaasialaisen kulttuuripiirin ikiaikaista esi-isien palvontaa: suuri johtaja on yksinkertaisesti esi-isistä suurin, eivätkä paikalliset asukkaat yritäkään kiistää henkilökultin uskonnollista luonnetta. Kansallismielisyys on oleellinen osa Pohjois-Korean poliittista järjestelmää, ja periaate onkin, että jos korealaiset palvovat jumalaa, sen tulee olla korealainen jumala. Korealainen jumala on tietenkin suuri johtaja, presidentti Kim Il Sung.

Kommunismi on ehdottomasti riittämätön ja epätarkka ilmaus kuvaamaan poliittista järjestelmää, jolle luontevampia vertailukohtia löytyisi sassanidien Persiasta ja inkojen Tawantinsuyusta. Kommunismin funktio on lähinnä ollut mobilisoida massat tämän järjestelmän tueksi. Loput on sitten hoitanut suuren johtajan lahjakkuus ja kyky hyödyntää perinteet ja uskonnolliset tavat omiin tarpeisiinsa. Massat ovat yksinkertaisesti omaksuneet suuren johtajan luoman moraalisäännöstön osaksi omaa moraalista mentaliteettiaan.

Testi

Tämän löysin Stellolta.

You Are 70% Boyish and 30% Girlish

You are pretty evenly split down the middle - a total eunuch. Okay, kidding about the eunuch part. But you do get along with both sexes. You reject traditional gender roles. However, you don't actively fight them. You're just you. You don't try to be what people expect you to be.

How Boyish or Girlish Are You?