maanantai 22. joulukuuta 2014

Iltaruskon robotit

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. joulukuuta 2014)


Lukijakunta muistaa varmasti, että käänsin hiljattain iirin kielelle merkittävän tieteisklassikon, ”kelpo tohtorina” fanipiireissä tunnetun Isaac Asimovin romaanin Säätiö. Asimov on kirjoittanut myös teoksen nimeltä Aamunkoiton robotit, joten hänen muistokseen nimesin tämän bloggauksen otsikossa hompanssit, hommazombit eli hallabotit Iltaruskon roboteiksi. Hompanssiuteenhan kuuluu sellainen överiksi vedetty kulttuuripessimismi: länsi uppoaa ja Rooma palaa jne, joten aamunkoiton kanssa heillä ei ole mitään tekemistä.
Hompanssit itkeskelevät aina siitä, että heitä kutsutaan hompansseiksi. Se, että he itse kutsuivat ensin somaleita sompansseiksi, ei ilmeisesti vaikuta asiaan. Hompanssit itkeskelevät siitäkin, että heitä kutsutaan zombeiksi ja roboteiksi. Se, että he käyttäytyvät kuin zombit ja robotit, ei ilmeisesti saisi vaikuttaa asiaan. Hompanssit sanovat olevansa miehekkäitä ja rohkeita, mutta aivan kaikki mitä heistä sanotaan aiheuttaa heidän keskuudessaan teinityttömäisiä tunnekuohuja, ja jos kadulla kävelee vastaan yhdeksänvuotias somalityttö, he joutuvat kauhun valtaan.
Hompanssien käytöksen robottimaisuus on helppo osoittaa. Tarvitsee vain kehittää jostain hölmö idea, joka sopivasti vetoaa hompanssien vainoharhoihin ja turhamaisuuteen. Hompanssit kokevat kaikki olevansa itsenäisiä, älykkäitä ja yksilöllisiä ajattelijoita, mitä nyt puhtaan yhteensattuman vuoksi ovat sanasta sanaan samaa mieltä kuin Jussi Halla-aho, jonka palvonta saa heidän keskuudessaan avoimen homoseksuaalisen ihastuneisuuden sävyjä. Lisäksi he uskovat olevansa hirveän tärkeitä ihmisiä, joita mahtavat salaseurat ja salaliitot ahdistelevat heidän mielipiteidensä takia.
Itse asiassahan hompanssit ovat jankkaavia ja pakkomielteisiä mitättömyyksiä, jotka ahdistelevat fiksumpiaan, koska näillä on muuta tekemistä ja ajattelemista kuin järjettömissä maailmanloppukuvitelmissa rypeminen. Voi olla että islamilainen terrorismi on jonkinlaiseksi vaaraksi länsimaille, mutta sen vuosikymmenen aikana, jonka esimerkiksi meikäläinen äärioikeisto on viettänyt mentaalimasturboiden näillä asioilla, tilanne sillä rintamalla ei ole oleellisesti muuttunut ainakaan pahempaan suuntaan. Siitä on jo vuosia, kun missään räjähti mikään isompi islamistien jytky – Breivikin iskusta on paljon vähemmän aikaa. Itse asiassa muslimiterroristit lähtevät nykyään hillumaan omiin maihinsa, koska siellä on paikoitellen niin sanotusti tilanne päällä – täällä kalkkinaamavaltioissa on nyt paljon rauhallisempaa. Kaksoistornien romauttamisestakin on kulunut kohta puolitoista vuosikymmentä.
Vaikka hompanssit ovatkin tuhonneet suomalaisen kulttuurin ja tehneet suomen kielestä fasismin ja terrorin välikappaleen, heistä piisaa hupia kaikille meille, jotka muistamme nettitrollauksen kulta-ajat. Silloin ennen vanhaan saattoi mennä vaikka seksichattiin, sanoa olevansa koprofagi ja kutsua ihmisiä suureen ”Koprofagia-Kulinarium” -tapahtumaan, ja paheksua tylysti kaikkia rajoittuneita tiukkapipoja, jotka eivät halunneet kokeilla koprofagiaa. Täydestä meni kuin väärä raha ainakin. Nykyään ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi, joten ihan mikä tahansa vedätys ei mene läpi. Onneksi hompanssit eivät ole ihmisiä, joten heitä voi pitää pilkkanaan ihan sillä proverbiaalisella kybällä, jos vain suunnittelee jäynän niin, että se soittaa hallabotin kieliä sopivasti.
Hiljattain Hommalle ilmaantui eräs tyyppi, joka synkin äänenpainoin kertoi varoittavansa hompansseja siitä, kuinka Hommaa vakoillaan laittomasti, kuinka foorumin kirjoittajien henkilöllisyys ei ole turvassa ja kuinka Li Andersson ja Mikael Brunila ynnä muut hommalaisten vihaobjektit jonkinlaisina salaliittojohtajina ja vapaarapparimestareina ohjaajat koko touhua. (Meikäläistä ei Hommalla näköjään enää pidetä hommalaisvastaisen taistelun pääjehuna ja yliorganisaattorina. Harmittava takaisku, heh.)
Kirjoittajan puheenvuoro paijasi myötäkarvaan hommalaisten päähänpinttymiä ja ennakkoluuloja. Hänen kirjoitelmansa olisi kenen tahansa yhteiskunnan toimintaa alkeistasollakaan ymmärtävän mielestä ollut silkkaa hölynpölyä ja vainoharhaa, mutta Hommalla juttu meni täydestä ja siitä keskusteltiin pitkään. Luonnollisesti kyseessä oli pelkkä epävarmuutta kylvävä trolli, yksi meistä jotka olemme vuosikymmenen mittaan kyllästyneet olemaan elämäähankkimattoman roskajoukon pompotettavina. Kun hän menee Hommalle kertomaan, että tietosuoja voi pettää, tarkoituksena on saada hompanssit kauhun valtaan ja lopettamaan nettikirjoittelu.
Hommalla on paljon sellaista porukkaa, jolla on yhtä ja toista menetettävää jos nimi paljastuu. Ajatelkaapa jotain kauppayrittäjää, jonka kaupassa asioi paljon maahanmuuttajia ja joka menee rasistifoorumille julistamaan, kuinka häntä potuttaa se että somalit maksavat hänelle riihikuivaa ruuasta. Voi olla että hän pääsisi eroon sekä maahanmuuttajista että suuresta osasta muutakin asiakaskuntaansa, jos nimi paljastuisi. Silloin tosin voisi puotipuksullemme tulla nälkä ainaiseksi vierahaksi.
On sitten aivan turha väittää, että kukaan ei näin räikeästi toimisi omia taloudellisia etujaan vastaan. Se jos mikä on marxilaista puppua. Teidän hommalaisten kannattaisi opetella lukemaan niin tietäisitte, että se ”marxilaisuus” on sitä kun ajatellaan taloudellisen edun olevan se viimekätinen motivaatio, joka miehen vipuaa ylös sängystä. Jo arkinen maalais- ja kaupunkilaisjärki opettaa, että tämä on paskapuhetta. Ihmiset kykenevät esimerkiksi identiteettisyistä, sukupuolisen halun vetäminä tai henkilökohtaista katkeruuttaan toimimaan tavoilla, jotka ovat sekä lyhyen että pitkän tähtäimen taloudellisen edun kannalta järjettömiä ja vahingollisia.
Mutta tämä ei ole pääasia. Pääasia on, että hommalaisia voi lähtökohtaisesti kusta silmään ihan miten hölmöllä salaliittoteorialla tahansa, jos se vain esittää muslimit, mokuttajat, Demlan, suomenruotsalaiset sun muut hompanssien vihaobjektit ja puruluut a) kielteisessä valossa ja b) tiukasti yhdessä toimivana salaliittona. Kuinka uskottavia ovat vaikkapa epätoivoiset yritykset esittäähomoseksuaalisuuden vapautuminen osana islamin maailmanvalloitussuunnitelmaa? Kuitenkin juuri tällä kuviolla on menty eduskuntaankin.
Jos viitsisin, voisin hankkia bulvaanisähköpostilla Hommalle tunnarit ja mennä sinne levittämään mahdollisimman absurdeja salaliittoteorioita. Valitettavasti vain niin hullua ideaa ei tällä alalla olekaan, ettei sitä olisi jo joku keksinyt. Pienellä googletuksella ilmenee esimerkiksi, että joku hörhö uskoo jo islamin olevan juutalaisen salaliiton juoni, israelilaisten ja palestiinalaisten olevan samaa porukkaa ja Lähi-idän konfliktin olevan alusta asti huijausta, jolla valkoisen rodun viholliset yrittävät tuhota Euroopan. Ja jos joku hörhö uskoo sen olevan totta jenkeissä, joku toinen hörhö on jo mennyt markkinoimaan sitä Hommalle, ja muutama sata muuta hörhöä on siellä vaivautunut keskustelemaan siitä vakavissaan.
Mutta vaikka minä en pystyisikään keksimään niin pöljää salaliittoharhaa, ettei sitä joku olisi jo aiemmin tullut ajatelleeksi, sinä ja kaverisi saatte kaikella muotoa kokeilla, jos vaikka keksisitte uuden pajunköyden Hommalla syötettäväksi. Muista kuitenkin hommalaisuskottavuutesi säilyttämiseksi kehittää salaliittoteoriasi seuraavien reunaehtojen puitteissa:

  • Suomalaiset naiset ovat aina huoria, joihin vähintään tusina immuunikatoista afrikkalaista maahanmuuttajaa on ilman kondomia ruilauttanut siemenliemensä.
  • Toisaalta kaikki afrikkalaiset maahanmuuttajamiehet ovat raiskaajia, tietenkin immuunikatoisia, ja vaalea suomalainen nainen on maahanmuuttokriittisen suomalaisen kirkossakäymättömän kristityn miehen omaisuutta.
  • Myös kirkonpolttajasatanistit lasketaan tässä yhteydessä kristityiksi, ja kirkossa saa käydä polttamistarkoituksessa.
  • Kaikki muslimit ovat pahoja ja hirveitä, koska islam nyt on vain paha ja hirveä.
  • Kaikki puheet maltillisesta ja kiihkoislamista eri asioina ovat naurettavia ja pilkattavia.
  • Tosin Suomessa vanhastaan asuvat tataarit edustavat ihan erilaista islamia joka ei ole oikeastaan islamia ollenkaan.
  • Juutalaiset ovat vähintäänkin epäilyttävää porukkaa, jos asuvat Suomessa. Esimerkiksi Ben Zyskowiczia on Hommalla ennenkin nimitelty Suomen viholliseksi.
  • Toisaalta juutalaiset ovat todella fiksuja ja hienoja ihmisiä, jos asuvat Israelissa. Sellaiset juutalaiset näet surmaavat arabinaisia ja -lapsia, ja ajatus arabinaisten ja -lasten surmaamisesta tuottaa hompansseille voimakasta seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä. Mikään muu heitä ei sitten kiihota eikä tyydytäkään.
  • Niin ja sitä paitsi Uzi-konepistoolit ovat sikasiistejä. Maahanmuuttokriitikoilla tulisi olla oikeus kantaa vaikka kainalossa Uzi-konepistoolia. Rättätätätätätää!
  • Suomessa ei ole rasismia, paitsi maahanmuuttajien ja mokuttajien rasismi hommalaisia kohtaan.
  • Jos Suomessa esiintyy kantaväestön tekemä rasistinen väkivallanteko, se ei johdu rasismista, vaan rohkeat miehet siinä vain suojelivat sankarillisesti kantaväestön naisia hirveältä raiskaajalta.
  • Poliisi on rehdin isänmaallinen ja maahanmuuttokriittinen asenteiltaan.
  • Toisaalta poliisi pidättää joskus maahanmuuttokriitikon epäiltynä rikoksesta ja osoittaa näin olevansa mokuttaja-KGB, joka kalašnikovit tanassa mielipidevainoaa rehellistä hompanssia.
  • Siksi prosenttijengit ovat oikeastaan ainoa luotettava järjestyksenpitotaho.
  • Kaikki, mitä maahanmuuttajat ja mokuttajat tekevät, on laitonta.
  • Toisaalta lait ovat kommunistisen Demla-salaliiton yksinään säätämiä ja siksi niitä ei tarvitse kunnon maahanmuuttokriitikon noudattaa. Hän tietää isänmaallisella sisikunnallaan itse, mikä on oikein ja mikä väärin.
  • Maahanmuuttokriitikko ei voi tehdä murhaa. Jos maahanmuuttokriitikko tekee murhan, hän ei ole maahanmuuttokriitikko ollenkaan, tai sitten hän väänsi siltä nelivuotiaalta somalitytöltä niskat nurin ihan vain oikeutetun itsepuolustuksen hengessä.
  • Kun joku mokuttaja sanoo, että häntä vainotaan netissä, se on tietysti vainoharhaa, jolle pitää nauraa pilkallisesti.
  • Toisaalta, jos ihan teoreettisessa tapauksessa voisi olla niin, että mokuttajaa olisi vainottu netissä, niin sellainen täysin teoreettinen ja vain potentiaalinen tapaus ei tietenkään olisi mitenkään väärin, koska mokuttaja on mokuttaja eikä parempaa ansaitse.
  • Kaikki maahanmuuttokriitikot ovat juurevaa isänmaallista kansaa ja mokuttajat lattea latkivaa eliittiä, joka ei välitä kansasta. Toisaalta kaikki maahanmuuttokriitikot ovat yhteiskunnan nettomaksajia, joilla on korkea koulutus ja tärkeä asema yhteiskunnassa, ja kaikki mokuttajat ovat narkkaavia elämäntaiteilijahippirenttuja, joiden pitäisi leikata tukkansa ja mennä töihin.
  • Kaikki homot ovat ällöttäviä perseeseenpanijoita, joita pitää inhota.
  • Se, että Halla-aho ei surmannut Tehtaanpuiston homoa, todistaa vain Hänen yli-inhimillisestä itsehillinnästään, sillä kuka tahansa oikea heteromies olisi vastaavassa tilanteessa tietenkin surmannut homon ja mennyt vaikka vankilaan, koska homon surmaamisesta saatava nautinto on vankilareissun arvoinen.
  • Sitä paitsi muslimit uhkaavat homoja ja oikeastaan kaikkien homojen pitäisi äänestää Halla-ahoa, joka on homojen ylimmäinen suojelija.
  • Homot ja muslimit ovat kuitenkin liitossa valkoista heteromiestä vastaan ja kaikenlaisten oikeuksien myöntäminen homoille merkitsee islamisaation etenemistä.

Edellä olevien väitteiden välillä ei ole eikä voi olla minkäänlaista loogista ristiriitaa. Jos väität päinvastaista, olet mokuttaja, ja sinut kuuluu häätää mäkeen Hommalta ja julistaa ikuiseen pannaan ja hommankiroukseen. Anathema maranatha!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Käytännön hugenbergiläisyyttä

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 21. joulukuuta 2014)

(Ennen bloggausta nopea uutispäivitys: Ruotsidemokraattien europarlamentaarikot ovat eublogg.wordpress.comin, Euroopan parlamenttia seuraavan ruotsinkielisen blogin, mukaan johdonmukaisesti äänestäneet Putinin mieliksi ja kaikkia Venäjän ahdistamiin itäeurooppalaisiin maihin suunnattuja tukitoimia vastaan – tämä siitä huolimatta, että ruotsidemokraatit ovat tietysti omassa propagandassaan kiistäneet olevansa Putinin juoksupoikia. Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten vähän äärioikeistoon voi luottaa.)

Olen jo pitempään kirjoittanut hugenbergiläisyydestä eli suomenkielisen porvarilehdistön toiminnasta äärioikeiston vaivihkaisena liittolaisena. Hiljattain Helsingin Sanomissa kirjoitettiin parikin juttua, joita voi käyttää havainnollisina esimerkkeinä hugenbergiläisyydestä. En mainitse juttujen kirjoittajia nimeltä, koska en ennenkään ole vaivautunut pitämään rasisteja, Hesarin toimittajia enkä muitakaan rottia yksilöinä.
Toisessa jutussa pohdittiin maahanmuuttoa ja esitettiin kaikki mahdolliset rasistiset kliseet vietnamilaisista (hiljaisia, kilttejä, työteliäitä) ja somaleista (ei muistaakseni ihan laiskureiksi sanottu, mutta kaikki muut kliseet kyllä mainittiin). Tolkun toimittaja olisi osannut mennä kliseitä syvemmälle ja selvittää, kuinka hyvin ne pitävät paikkansa.
Hän olisi luultavasti saanut selville sen, minkä kaikki näihin asioihin oikeasti vähänkin perehtyneet tietävät: vietnamilaiset eivät keskimäärin ole sen parempia eivätkä huonompia kuin somalitkaan mitä esimerkiksi rikollisuuteen tulee. Silloin kun maassa oli verrattain paljon täkäläisiin oloihin sopeutumattomia nuoria vietnamilaismiehiä, oli myös nuorten vietnamilaismiesten tekemiä rikoksia.
1990-luvun alussa muutama vietnamilainen nuorukainen esimerkiksi syyllistyi karkeaan alaikäisen raiskausrikokseen Turussa. Tapaus on silmiinpistävyydestään huolimatta sittemmin unohtunut, eikä sillä Hommallakaan ole mesottu. Ennen muuta sitä ei ole laskettu vietnamilaisten kollektiiviseksi syyksi: Kaukoidästä tulleet maahanmuuttajat ovat hommalaiskliseen mukaan yhä edelleenkin työteliäitä ja kilttejä. Somaleille sitä vastoin keksitään raiskausrikoksia vaikka omasta päästä, ja Tampereella 1990-luvun puolessavälissä raiskauksiin ja murhiin syyllistynyt somalimies, joka istuu pitkää kakkua Vaasan kalarannassa, kaivetaan Hommalla säännöllisesti esiin esimerkkinä somalien raakuudesta kansanryhmänä.
Tuolle tietysti on selityksensä, jonka olen kertonut jo moneen otteeseen, mutta jonka voin tarpeen vaatiessa toistaakin: rasistit eivät koe itäaasialaisia ihmisiä seksuaalisena uhkana tai kilpailijoina. Päin vastoin, vietnamilaistytöt ovat heidän mielestään seksuaalisia herkkupaloja ja heidän käytettävissään; monilla heistä lienee itäaasialaisten nuorten neitojen (ei välttämättä täysi-ikäisten) käytöstä kattavia koeajokokemuksia Thaimaan-matkoilta. Muslimimiehet – eritoten pitkät ja salskeat somalimiehet – sitä vastoin ovat heidän mielestään seksuaalisia kilpailijoita; toisaalta taas musliminaiset he ovat epäseksualisoineet ”kaapuapinoiksi”.
Kannattaa miettiä, mitä somaleista ryhmänä kertoo se, että sillä Tampereen tapauksella jaksetaan niin pitkään revitellä. Ehkäpä sitä, että niitä julmia raiskaaja- ja murhaajasomaleita ei oikeasti kovin paljon olekaan, ja että räikeimmät jutut pitää kaivaa esille parin vuosikymmenen takaa kumpujen yöstä. Somalikaverini huomautti tässä hiljattain, että Suomesta on lähtenyt kymmeniä nuoria ulkomaille opiskelemaan lääketiedettä (minäkin tunnen yhden sellaisen somalitytön) ja että osa on jo valmistunut ja alan hommissa täällä kotomaassamme. Näistä tapauksista ei lehdistössä tietenkään puhuta, koska toimittajat (ja heidän mielipiteitään säätävät hugenbergit) levittävät mieluummin profeettansa Halla-ahon pyhää sanomaa.
En tietenkään toivo vietnamilaisia syyllistettävän ryhmänä yhtään sen enempää kuin somaleitakaan.  Sitä vastoin toimittajalta olisi lupa odottaa jonkinasteista ammattitaitoa (HAH HAH HAH HEHEE, puhua nyt samassa lauseessa toimittajista ja ammattitaidosta, RÄKÄKÄKÄKÄKÄ), kykyä selvittää tosiasiat ja kyseenalaistaa valmiit rasistiset kliseet. Mutta kaipa ne jäljet pelottavat: hugenbergit ovat tunnetusti antaneet sekä minulle että muutamalle muulle rasisteja, näitä uusia yliherrojamme, vastaan asettuneelle potkut mediasta, koska Eiran Pyhän ja Hänen Sankarillisten Palvelijoittensa pyhyyttä ei saa häväistä.
Sen puoleen, eiväthän Hesarin toimittajat oikeasti mitään journalisteja ole, vaikka sellaisina mielellään esiintyvätkin. Joskus lähemmäs kymmenkunta vuotta sitten joku heikäläisistä kirjoitti siihen surkeaan bulevardiläystäkkeeseensä taivastelevan tekstin siitä, kuinka maailmalla murhataan toimittajia ja kuinka toimittajat ovat sananvapauden sankareita ja oikeuden ritareita ja plää plää plää. Tiedättehän te nämä lehtineekereiden itsekehujutut: aina ne ovat kärkkymässä jossain haljustanissa kidutettujen oikeiden sananvapaustaistelijoiden marttyyrinkruunua lainaan.
Siihen aikaan tosin hompansseilla (tosin Hommaa ei silloin vielä tainnut olla olemassa, joten pitää kai puhua protohompansseista) oli meneillään se oma sananvapausmissionsa, eli nettipartisaanit menivät erään kellokkaansa (kyseessä ei ollut Halla-aho, mutta piireissä hyvin tunnettu ja blogikirjoittajana varsin energinen mies kuitenkin) johdolla tädin komskalootaan julistamaan sitä, miten vää-ää-ää-äärin oli, kun maahanmuuttokriitikoilla ei ollut sananvapautta. Siihen aikaan olin vielä nuori (no jaa, nuorempi kuin nyt) ja naiivi, ja kuvittelin toimittajien oikeasti tarkoittavan sitä, mitä sanoivat. Siksi otin yhteyttä ahdisteltuun toimittajatätiin ja kysyin, eikö tuota äärioikeistoporukkaa käsittelevä tutkiva journalismi olisi paikallaan. Täti kiitti kyllä sympatioista, mutta sanoi että sellainen pelaisi vain äärioikeiston pussiin ja antaisi heille ansaitsematonta huomiota.
Sittemmin äärioikeisto sai Hesarissa käytännössä sensuroimattoman propagandanlevitysoikeuden, koska pienikin toimituksellinen työstäminen tai kommentointi aiheutti välittömästi sontamyrskyn Halla-ahon palvojayhteisön suunnalta. Kaipa se oli sitten pienempi paha kuin se tutkiva journalismi (joka olisi käden käänteessä paljastanut, että ”maahanmuuttokriittisen kansanliikkeen” takana olivat samat pitkän linjan äärioikeistohörhöt, jotka edellisellä kierroksella julistivat ”roturealismia”). On mielenkiintoista, etteivät nuo ylväitä sananvapausiskulauseita viljelleet toimittajat kertaakaan sanoneet vastaan vainoojilleen. Mutta kai siinä oli omistajaohjaus takana. Hugenbergit olivat varmaankin sanoneet toimittajille että nyt olette oikein nöyrinä maahanmuuttokriitikoille tai saatte potkut. Oman kokemukseni perusteella kyseessä ei siinä tapauksessa todellakaan ollut tyhjä uhkaus.
Mutta palataanpa asiaan. Mainitsin siis edellä, että Hesarissa julkaistiin hiljattain kaksi maahanmuuttokriitikoita myötäilevää juttua. Toinen oli tämä edellä mainitsemani äärioikeiston levittämiä rasistisia kliseitä uusintava; toinen oli erään vakiokolumnistin juttu, jossa haluttiin nationalismia takaisin kansalle. Oli läpinäkyvää, että äärioikeiston noususta pelästynyt ja Suomen tulevaan natsidiktatuuriin jo alistunut toimittaja siinä nöyristellen petasi itselleen paikkaa fasististen yliherrojemme palvelijana.
Koko ajatus, että nationalismi olisi jotenkin kansan asia koskaan ollutkaan, on älyllisesti epärehellinen. Historia nimittäin opettaa, että nationalismi oli eliitin keksintö ja kansainvälinen muoti. Kuten kaikki suuret aatteet, silläkin oli aikoinaan hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että se nosti kirjallisuuden ja korkeakulttuurin kieliksi monia siihen asti halveksittuja maalaismurteita. Huono puoli taas olivat sodat, vähemmistöjen syrjintä ja kansanmurhat. Nationalismi aiheutti hirveää tuhoa ja tappamista jo Euroopassa, jonka oloihin se sentään suhteellisen hyvin sopii, koska täällä on kansainvaellusten jäljiltä aika laajoja yhtenäisiä kielialueita. Suuri osa maailman asukkaista elelee kuitenkin heimot ja kielet sekaisin etnisinä tilkkutäkkeinä, sitä todennäköisemmin, mitä lähempänä ollaan ihmisen kivikautista alkutilaa – sitä, joka ihmisen lajina on muovannut. Se alkutila näkyy parhaiten esimerkiksi Uuden-Guinean tai Australian alkuasukkaiden keskuudessa.
Nationalisti tietysti mielellään näkee kieliryhmät, heimot ja etniset ryhmät jonkinlaisina kansakunnan esimuotoina ja todisteina siitä, että kansakunnat ovat erottamaton osa ihmisluontoa. Tosielämän heimoryhmät eivät kuitenkaan noudata nationalistien käsityksiä siitä, mikä on luonteva ja luontainen tapa määritellä kansakunta. Esimerkiksi Suomen kaksikielisyyden esittäminen jonkinlaisena luonnottomuutena ei ole mitenkään perusteltua.
Esimerkiksi Kiinasta tunnetaan pieni etninen ryhmä, juguurit (ei pidä sekoittaa uiguureihin, vaikka nimi lienee samaa alkuperää), jolla on perinteisesti ollut kaksi kansallista tai etnistä kieltä, toinen turkkilais- ja toinen mongolikieli. Yhdysvalloissa taas kiowa-intiaaniheimosta suurin osa puhui äidinkielenään kiowaa, joka kuuluu kiowa-tanoakieliin, mutta yksi heimon alaheimoista olivat kiowa-apassit, joiden kieli oli yksi eteläisistä athabaskakielistä eli apassikielistä eikä mitään sukua kiowalle. Mitä sitten tulee Australian alkuasukkaisiin, heidän keskuudestaan löytyy yllättävänkin isoja keskinäisesti ymmärrettävien murteiden ryhmiä – eli siis ”kieliä”. Alkuasukkaat itse eivät kuitenkaan katso puhuvansa samaa kieltä, vaan lähisukuisia mutta erillisiä kieliä.
Kansakunta ei ole mikään luonnollinen yksikkö. Kansakunta pitää erityisellä politiikalla luoda, usein kielellisesti ja kulttuurisesti hyvinkin hajanaisista ryhmistä. Kansanmurteiden sulauttaminen ja latistaminen kansalliskieleksi ja heimojen yhdistäminen kansakunnaksi on aina jossain määrin sortavaa assimilointia. Kyse on siitä, että johtava heimo pakottaa alistamansa puhumaan murrettaan. Kansakuntien nimet ovat usein pohjimmiltaan johtavan heimon nimiä, jotka on ulotettu koskemaan uusia kansakunnan piiriin ehkä hyvinkin kovakätisesti liitettyjä ryhmiä. Esimerkiksi Sverige viittaa alkujaan Sveanmaahan eli Keski-Ruotsiin, Suomi Varsinais-Suomeen. Aika lailla samalla periaatteella mennään Madagaskarilla, jossa murre-erot ovat suuria, mutta virallinen kieli perustuu poliittisesti johtavan heimoryhmän – ylänkömaiden merina-heimon – murteeseen. Murre on tässä oikea sana, koska ne madagaskarilaisten heimojen kielimuodot ovat kyllä kaikki sukua keskenään.
Itse asiassa kansakunnat eivät läheskään aina synny kielierojen mukaan, vaan kielierot kansakuntien. Entisen Jugoslavian hajoamisessa ei ollut kyse kielieroista kuin osittain – Makedonian, Slovenian ja Kosovon osalta lähinnä; mutta verisimmät sodat saatiin aikaan serbokroaatinkielisen alueen sisällä. Vaikka serbokroaatin kielessä onkin monenlaisia murteita – monet kieltä osaamattomatkin tuntevat ”mikä”-sanan eri muotoihin perustuvan kajkaavi-čakaavi-štokaavi -murrejaottelun – sekä Serbiassa, Montenegrossa, Bosniassa että Kroatiassa kirjakieli perustuu štokaavimurteen ns. uusštokavialaiseen muotoon. Nykyiset yritykset kehitellä niistä erillisiä kieliä ovat suurelta osin aika väkinäistä vääntämistä. Kuvitelkaa että Suomessa virallinen kieli olisi perustunut pohjoissavon murteeseen, sitten maa olisi jonkin älyttömän sisällissodan tuloksena hajonnut kolmeen kappaleeseen, ja nyt kussakin eri valtakunnassa koetettaisiin säätää omaa kirjakieltä, yhdessä Lapinlahden, toisessa Siilinjärven ja kolmannessa Sonkajärven murteen mukaan.
Mutta mietitäänpä, mihin se nationalismi johtaa Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Pienten heimotilkkutäkkivaltioiden alueilla se aiheuttaisi välittömästi kaikkien sodan kaikkia vastaan ja koko maan romahtamisen, jos siitä tulisi ”koko kansan asia”. Onneksi afrikkalaisilla on sen verran tervettä järkeä, että tätä typerää, hyödytöntä ja jonninjoutavaa aatetta ei ole menty niissä kirjavimmissa heimotilkkutäkeissä mitenkään yleisesti omaksumaankaan.
Kannattaa muuten vilkaista, mitkä Afrikan maista ovat esimerkiksi yhteiskunnan epävakautta mittaavan Failed States Indexin (tai no, nykyään sekin on Fragile States Index) mukaan menestyneimpiä ja vähiten sekasortoisia. Hyvin siellä ei tietysti mene kellään, mutta menestys ei riipu yksi- tai monikulttuurisuudesta suuntaan eikä toiseen.
Monikulttuurisuuden ja etnisen kirjavuuden hyvä mittari on maiden kielitilanne. Hatarimpien tuulenpesien joukosta löytyy maanosan yksikulttuurisin maa eli kaikkien hompanssien lemmikki Somalia; sen kanssa kilpailee Etelä-Sudan, joka puolestaan on niitä kielellisesti kirjavampia maita. Ristiriitaisempi esimerkki on samoin hyvin epävakaa Keski-Afrikan tasavalta, jossa on samoin hyvin paljon erilaisia kieliä, mutta niiden joukosta on valikoitunut yhteinen ja lähes kaikkien osaama yleiskieli, joka on ainakin jotain sukua useimmille sikäläisille murteille.
Vakaimpien joukosta löytyy sekä tilkkutäkkejä (Ghana), muutaman ison kielen maita (Gabon) että melko yksikielinen Botswana; Madagaskar, joka sekin on yksikielinen, tuntuu olevan vakaudeltaan Afrikan keskitasoa. Maiden yleisestä tasosta antaa kuvan se, että tolkullisimmat afrikkalaiset maat ovat samassa ryhmässä Venäjän kanssa, mutta jonkin verran sitä paremmilla paikoilla.
Maailman vakaimmaksi maaksi nousi muuten Suomi. Jostain kumman syystä täällä käyneet kansainväliset tarkkailijat eivät sitten ole löytäneet mistään niitä palavia gettoja, joissa mustapintaiset raiskaajajengit, lihakset liekkien loimussa hiestä kiiltäen, pamputtavat peniksillään elovenatyttöjä ja sadistisesti virnuilevat ympärileikkaajat silpovat koiranpaskassa uitetuilla partaterillä itkevien pikkutyttöjen pimppoja. En kyllä ole löytänyt minäkään. Itiksellä olen kyllä käynyt ja juonut hyvät leivoskahvit, kun kiihkomuslimimaasta kotoisin ollut kaverini tarjosi.
Etnisperustainen nationalismi on vain yksi tapa luoda kestäviä valtiomuodostelmia eikä tosiaankaan historian valossa paras tai luontevin. Jos katsotaan maailmalta niitä kaikkein pysyvimpiä ja pitkäikäisimpiä valtakuntia, niin tuo Iran on ollut tuossa nykyisellä paikallaan jo aika pitkään. Se oli siinä ennen Rooman valtakunnan nousua, ja se oli siinä edelleen kun Rooman valtakunta romahti. Se on aina ollut monikansallinen ja monikielinen valtakunta, ja maan nimi viittaa arjalaisiin eli siis indoeurooppalaisia kieliä puhuneisiin kansoihin, mutta valtakunnan virallisena kielenä siellä on vuosisatojen saatossa käytetty milloin mitäkin, esimerkiksi elamia (älkää edes kysykö, en minäkään tiedä), arameaa ja jopa kreikkaa.
Nykyään Iranin virallinen kieli on persia – mutta samainen kieli on, tosin hieman erilaisina virityksinä, valtakielenä myös Afganistanissa ja Tadžikistanissa. Enemmistö iranilaisista puhuu äidinkielenään muita kieliä: persiansukuisia kieliä (kuten kurdia), turkkilaisperäisiä kieliä (esimerkiksi qašqaita – tätä kieltä puhuvalta kansalta Nissan nyysi nimen mallilleen) ja jonkin verran myös georgiaa ja armeniaa (kristittyjen naapurivaltioiden kieliä). Jonkin verran kielivähemmistöjen sortoa ja kapinointia esiintyy, mutta ainakin papiston (nyky-Iranin todellisen vallanpitäjäsäädyn) korkeimmilla palleilla on esiintynyt esimerkiksi azeria (Iranin suurin turkkilaiskieli) äidinkielenään puhuvia miehiä.
Iranin nykyinen rähbär eli uskonnollinen johtaja Ali Khamenei on tiettävästi azeritaustainen; hänen edeltäjänsä Ruhollah Khomeini oli luultavasti persiankielinen, mutta hänen isänsä oli intialaista sukua ja tunnettiin liikanimellä Hindi, Intialainen. Kun sukunimet otettiin virallisesti käyttöön Iranissa, tämän Hindin pojista pappiskoulutuksen saaneet omaksuivat kotikaupungin nimestä johdetun nimen Khomeini, mutta maallisen koulutuksen ottanut veli virallisti Hindin omaksi sukunimekseen. Ilmeisesti intialaisuuteen ja hinduismiin viittaava nimi olisi ollut sopimaton muslimipapille. Khomeinin kilpailija, maltillisempi Kazem Šariatmadari, oli azeri; toisaalta myös Iranin vallankumouksen pahamaineinen pääpyöveli Sadegh Khalkhali oli kotoisin azerinkieliseltä alueelta.
Etnisyyttä ja kieltä tärkeämpää iranilaiselle isänmaallisuudelle on ollut tietoisuus valtakunnan jatkuvuudesta. Sillä on menty jo muutama tuhat vuotta. Monet iranilaiset, jotka eivät islamista paljoa perusta, tukevat nykyistä hallitusta juuri siksi. Heidän isänmaansa on ollut osa ihmiskunnan ja maailman pysyvää järjestystä jo ennen islamia, ja jos islam unohtuu ja korvautuu jollain toisella uskonnolla, Iran on epäilemättä olemassa vielä sittenkin.
Itse asiassa Euroopassakin monet maat ovat alun perin olleet enemmänkin tällaisia valtiollisia jatkumoita kuin etnisiä yksiköitä, ja ovat kansallisvaltioiden aikakauden myötä uudelleenmääritelleet itsensä etnisin perustein. Hyviä esimerkkejä ovat Puola ja Ranska, kumpikin alkujaan etnisesti paljon nykyistä kirjavampia maita. Puolassa vähemmistökieliset alueet menetettiin toisen maailmansodan lopussa Neuvostoliitolle; Ranskassa vähemmistökielet on tietoisella sortopolitiikalla tukahdutettu.
Espanjassa puhutaan vieläkin espanjan lisäksi katalaania (joka on monessakin mielessä espanjan ja ranskan välimuoto), baskia (joka ei ole sukua millekään muulle kielelle) ja galegoa (joka on pikemminkin portugalin kuin espanjan murre). Suuri osa, ehkä enemmistö, maailman espanjankielisistä ei edes kutsu kieltään espanjaksi (español) vaan kastiliaksi (castellano) sen maakunnan mukaan, jonka murteesta kieli on alun perin kehittynyt.
Etnisen nationalismin käytännön seuraus monikielisessä valtiossa on se, että pääkansa sortaa ja tappaa vähemmistöjä, koska katsoo maan kuuluvan vain pääkansalle, ei kaikille sen asukkaille. Siinä vaiheessa kun kansallismielisyyden myönteiset tavoitteet (omakielinen koulutus kansalle, oma kirjakieli ym.) on toteutettu, kyseinen aate ei enää vedä puoleensa luovia, lahjakkaita eikä yhteiskunnalliseen rakennustyöhön osallistuvia ihmisiä, koska näille on jo avautunut muita itseilmaisukanavia. Sen jälkeen aatteesta tulee purkautumistie rikollisten ja turhautuneiston raivolle. Tämä kehitys näkyy erinomaisesti vaikkapa Suomalaisuuden liitosta, joka aikoinaan toimi suomalaisen kulttuurin edistäjänä; nyt se julkaisee heikkolaatuisia propagandapamfletteja ja toimii lähinnä kulttuurisesti lukutaidottomien taantumuksellisten yhdyssiteenä. Viime aikoina se on kaikesta päätellen ryhtynyt rekrytoimaan riveihinsä rikollista tai ryysyproletaarista ainesta, joka ei kykene edes kirjoittamaan sujuvaa suomea – sitä samaa ylikansallisella kulttuurirehulla aivopestyä puoliksi lukutaidotonta bändihaavenuorisoa (tai keski-ikäistä ja alkoholisoitunutta entistä bändihaavenuorisoa), jota on lappanut myös persuihin.
Tätä porukkaa ei ole tarkoitettu suomalaista kulttuuria edistämään, vaan tukahduttamaan. Jo nyt tilanne on se, että vilpittömiä kulttuurintekijöitä, historioitsijoita, kansanvalistajia ym. vainotaan ja vaiennetaan ”suomalaisen kulttuurin vihollisina”, ”pakkoruotsittajina”, ”mokuttajina” sun muina pyhäinhäpäisijöinä. Kaikenlaiset yritykset elvyttää ja elävöittää suomalaisen kulttuurin klassikoita ovat sille huutosakille pyhän loukkaamista, ja kaikenlaiset yritykset luoda uutta kulttuuria se kokee loukkauksina, koska ei ymmärrä niitä, ja mitä se ei ymmärrä, siitä se loukkaantuu ihan varmuuden vuoksi.
Yksi Puolan suurista toisinajattelijoista, Jan Józef Lipski, joka taisteli nuoruudessaan ase kädessä natseja ja aikuisena miehenä kynä kädessä kommunisteja vastaan, sanoi kirjassaan Tunika Nessosa, että nationalismi vääristää ja tuhoaa kansakunnan sielun. Kuten kirjan nimikin osoittaa, hän vertasi nationalismia antiikin Kreikan tarustossa mainittuun Nessoksen tunikaan.
Tarun Nessos oli kentauri (ihmisen ja hevosen sekasikiön hahmoinen hirviö), jonka sankari Herakles (Herkules) surmasi. Kuoleva Nessos uskotteli kuitenkin Herakleen vaimolle Deianeiralle verensä olevan ihmeellistä eliksiiriä: jos Heraklesta koskaan alkaisi vanhuus tai raihnaus vaivata, Nessoksen veri virvoittaisi hänet uudelleen nuoruutensa voimiin. Kun asia sitten tuli ajankohtaiseksi, Deianeira antoi Herakleelle tunikan (tai muinaiskreikkalaisittain khitonin, mutta jonkinlainen paitulimekko kyseessä oli), jonka oli sivellyt Nessoksen verellä. Itse asiassa Nessoksen veri tietysti oli hirveää syövyttävää myrkkyä, joka tappoi Herakleen äärimmäisen tuskallisella tavalla.
Lipski, jolla on vuosisadan kahta pahinta totalitarismia vastaan taistelleena miehenä suoraan sanoen melko iso moraalinen auktoriteetti kenen tahansa kunnon ihmisen silmissä (hän muuten oli omilta vakaumuksiltaan lähinnä maltillinen sosiaalidemokraatti), sanoi, että nationalismi on kansalliselle kulttuurille sitä mitä Nessoksen tunika oli Herakleelle: sitä tyrkytetään elämäneliksiirinä, mutta todellisuudessa se on myrkkyä.
Helsingin Sanomien fasisteja hyysäävät ja myötäilevät toimittajat voivat siis tunkea ”koko kansan nationalisminsa” sinne, minne ei päivä paista eikä kuu kumota. Se läpyskäkin tarjoilee meille nyt Nessoksen tunikaa, ja se on syytä torjua.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Mitähän se on se russofobia?

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 9. joulukuuta 2014)

Kun kerran kommenttiosasto yhtä mittaa julistaa minun olevan russofobi eli venäläisvastainen rasisti, niin taidan tietää paljon russofobiasta. Siksipä päätinkin kertoa teille, mitä se russofobia oikeasti on. Höristäkää korvianne ja olkaa kuulolla.
Olen aiemmin kirjoittanut paljon perussuomalaisen äärioikeistomme russofiliasta – venäläismielisyydestä – mutta koska äärioikeiston ajattelu on tunnepohjaista ja sisäisesti ristiriitaista, monet heikäläiset pystyvät samanaikaisesti olemaan (poliittisesti) russofiilejä ja (rasistisesti) russofobeja. Kadulla venäjää puhuvat venäläiset ovat heille vastenmielisiä, koska Suomessa kuuluu heidän mielestään puhua suomen kieltä, ei esimerkiksi ruotsia, saamea eikä venäjää. Sitä vastoin Putin on hieno mies, koska Putin edustaa heille mieleisiä arvoja ja tappaa ihmisiä. (Kuten tiedämme, ajatus ihmisten tappamisesta ja siihen liittyvästä sadistisesta nautinnosta elähdyttää voimakkaasti kaikkia äärioikeistolaisia ja on yksi koko ”ideologian” keskeisiä moottoreita.)
Esimerkiksi kansanedustaja Reijo Tossavainen, jonka ajattelu mielenkiintoisesti vaappuu perinteisen isänmaallisuuden ja maahanmuuttokriitikoiden edustaman uuden äärioikeistolaisuuden välillä, loihe nettipäiväkirjassaan hiljattain lausumaan, että venäläisten kulttuuriin kuuluu valehteleminen. Tämä on Venäjän juoksupoikapuolueesta tulleena yllättävä heitto, mutta on aika kuvaavaa, että Tossavainen – perussuomalainen kun on – ei kykene esittämään Venäjän arvostelua eksymättä avoimeen rasismiin ja kaikkien venäläisten olemukselliseen leimaamiseen. Itse asiassa Tossavainen tulee tuollaisilla heitoilla toimineeksi Venäjän hyödyllisenä typeryksenä eli antaneeksi lausunnon, jonka valossa kaikkia Venäjän arvostelijoita voi haukkua rasistisiksi russofobeiksi.
Tossavaisen heitto havainnollistaa hyvin sitä, missä kohdassa rasismi alkaa. Se alkaa siinä, kun etnisen ryhmän, ihonväriryhmän tai niihin verrattavan synnynnäisryhmän jäseniä luonnehditaan olemukseltaan kykenemättömiksi noudattamaan yleisinhimillisiä periaatteita. Esimerkiksi valheen ja toden käsitteiden välillä on ero kaikissa kulttuureissa. Toisin sanoen rasismia on sanoa, että esimerkiksi venäläiset olisivat kulttuurinsa vuoksi auttamattomasti kykenemättömiä erottamaan valhetta todesta. Sitä vastoin ei ole rasismia sanoa, että Venäjällä valtaa pitää totuudesta täysin piittaamaton, moraaliton ja mädännäinen valehtelijahallitus, jota monet venäläiset kannattavat, koska pelkäävät tai koska tuntevat aitoa kaunaa länttä kohtaan.
Russofobiasta hyvä esimerkki on myös Ilta-Sanomien (minkäpä muunkaan lehden) itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa lietsoma epäluulo siitä, että Tuntemattoman sotilaan jälkeen televisiosta tuli venäjänkielinen uutislähetys Novosti.
Ihan ensimmäiseksi suvaitsen toki ihmetellä, missä kohtaa Tuntemattomasta sotilaasta tuli sellainen taideluoma, jonka varjolla voidaan kiihottaa syrjimään edes venäläisiä. Kaikkihan tietävät (vai tietävätkö?), että Linnan Tuntematon nähtiin omana aikanaan pikemminkin ihannoitua sotaa kriittisesti kyseenalaistavana, ei suinkaan naiivisti isänmaallisena saati nationalistisena teoksena. Kirjaa syytettiin suunnilleen kommunistiseksi ja maanpetokselliseksi. Itse asiassa ennen kuin äärioikeisto alkoi mobilisoitua maahanmuuttokriittiseen liikkeeseen, netissä liikkui paljon sellaisia äärioikeistolaisia, joiden mielestä Linna oli suomettunut tai suorastaan kommunistinen kirjailija ja jotka vaativat että Linnan patsas olisi kaadettava nyt Neuvostoliiton romahdettua. Teoksen kiistellyn taustan vuoksi pidän suorastaan hämmentävänä, että sitä voidaan nykyään käyttää kiihkoisänmaallisena lyömäaseena.
Mutta puhutaanpa Novosti-uutislähetyksestä. Tällä hetkellä Suomessa on sellainen henkisen maanpuolustuksen näkökulmasta todella merkittävä ongelma, että ainoa merkittävä rahoitus venäjänkielisille viestimille, mitä tarjolla on, tulee Putinin pusseista. Sellaiset venäjänkieliset tiedotusvälineet, jotka eivät ota vastaan Putinin rahaa, ovat hiljattaisten uutisten mukaan taloudellisissa vaikeuksissa. Juuri sen takia, että pitää estää viidennen kolonnan mentaliteetin yleistyminen venäjänkielisen väestömme keskuudessa, olen itse valmis puoltamaan aika avokätisiä valtion tukia Putinista riippumattomille venäjänsuomalaisille medioille. Olen jopa sitä mieltä, että se rahoitus voisi tulla puolustusbudjetin kautta. Nyt kun Venäjä panostaa massiivisesti mediasodankäyntiin, sen valehtimille kuten Russia Today -kanavalle tulisi tarjota vaihtoehtoja.
(Pienenä ceterum censeona muistutan tässä välissä, että Russia Today on sama kanava, jolla nyt kovaksi Ukrainan ystäväksi itsensä stilisoinut Jussi Halla-aho pari vuotta sitten esiintyi kertomassa kauhujuttujaan Suomen liekehtivistä mamugetoista. Russia Todaylle tunnetusti kelpaa mikä vain hölynpöly, jolla saadaan länsi näyttämään rappeutuneelta, romahtavalta ja uppoavalta. Sehän on se vanha Neuvostoliiton rutiini.)
Olen seurannut itse Novostia sen verran, että pidän sitä täysin asiallisena uutislähetyksenä. Sen ainoa vika on, että se on kovin lyhyt eikä sillä ole mahdollisuuksia taustoittaa uutisia. Jos tavoitteena on sellainen suomenvenäläinen väestö, joka tuntee hyvin suomalaisen kulttuurin ja kokee olevansa isänmaallinen suomalainen ja Suomen puolella, Novosti ei ole missään ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.  Sen esittäminen Tuntemattoman jälkeen voi siis olla jonkinlainen isänmaallisuuden loukkaus vain sellaisten ihmisten mielestä, joille sota oli suomenkielisten sotaa venäjänkielisiä vastaan. Vaikka tällainen käsitys on laajalle levinnyt, sitä on pidettävä nimenomaan turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta tuomittavana.
Me nimittäin kävimme ne sodat siksi, että itänaapurissa vallitsi totalitaarinen järjestelmä, joka uhkasi vapauttamme ja henkeämme. Se olisi ollut aivan yhtä suuri uhka, vaikka itänaapurissa olisi puhuttu mongolia, azeria, iiriä tai vaikka viroa. Eikä Venäjä nytkään ole uhka siksi, että siellä puhutaan venäjää. Se on uhka siksi, että siellä hallitsee kyyninen ja sodanhaluisuutensa käytännössä osoittanut diktaattori. Venäjän kielen vierastaminen on seurausta siitä, että venäjän kieli on leimautunut diktaattorin hallitsemaksi kieleksi, aivan samalla tavalla kuin minä vierastan suomen kieltä, koska se on silmissäni leimautunut maahanmuuttokriitikoiden ja heitä nöyristelevien lehtineekerien rasistiseksi ja fasistiseksi propagandakieleksi.
Juuri siksi venäjää on käytettävä länsimaisten demokraattisten arvojen levittämiseksi sekä oman venäläisvähemmistömme että – mahdollisuuksien mukaan – Venäjän väestön keskuuteen. Vastaavalla tavalla suomalaisille on kerrottava suomeksi, millaisia roistoja maahanmuuttokriitikot, journalistit ja muut breivikistit ovat.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Fundamentalistinen terrorismivaara osa 2

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 5. joulukuuta 2014)
Kuten arvata saattoi, homojen avioliittolaista tuli suuri symbolinen kysymys: äärioikeistoterroriin kyllästynyt kansa asettui vähemmistön puolelle sen merkiksi, ettei täällä sentään ihan miten hyvänsä saa hillua. Muutospuolueen eduskuntaryhmän kunniakas kunniapuheenjohtaja Isänmaallinenetunimi Hirvisaari ilmaisi tyytymättömyyttään siihen hienostuneen tapakasvatusgurun tyyliin, jota olemme häneltä tottuneet odottamaan ja joka epäilemättä ilmentää suomalaista kulttuuria aidoimmillaan, persut taasen rikkoivat jälleen omat ikkunansa (tällä kertaa vaivautumatta lavastamaan edes anarkisteja syyllisiksi) päästäkseen kieriskelemään itsesäälissä ja parkumaan että suomalaista demokratiaa vastaan hyökätään.
Sitä he eivät tietenkään myönnä, että ovat itse jo vuosikausia ennen vaalimenestystään hyökänneet suomalaista demokratiaa vastaan vainoamalla tavallisia ihmisiä, äänestäjiä, jotka eivät kuulu mihinkään puolueisiin. Kuten nyt näemme Lieksassa, persujen kannattajakunta häiritsee jo elinkeinoelämänkin toimintaa, kun persuagitaattorin kiihottama väestö alkaa ahdistella somalialaistaustaisia maahanmuuttajia työllistävää yrittäjää. Valitettavasti bisnesoikeistomme flirttailee tällä hetkellä nationalistisen äärioikeiston kanssa, eikä sitä kiinnosta puolustaa työ- ja yrittämisrauhaa rasisteilta. Turkistuottajien asiaa toki ajetaan kettutyttöjä vastaan, eikä siinä mitään väärää olekaan; mutta kun äärioikeisto läpinäkyvän rasistisista syistä ahdistelee liikennöitsijää, bisnesoikeisto pitääkin äärioikeistolaisia omina korppeina, joiden silmää ei nokita. (Olen hyvin iloinen, jos olen väärässä tässä asiassa.)
No, tiedämmehän me että persuilla ja persunjärkisillä on omasta mielestään suurempi oikeus mielipiteisiinsä kuin meillä muilla. Hehän ovat tunnetusti meitä isänmaallisempia. Isänmaallisuudessaan he omistavat isänmaan. Kuten persu Veli-Pekka Kortelainen on sanonut: Jos totta puhutaan, niin saattaisin jopa toivottaa sodan tullen ryssät tervetulleeksi, jos tulevat ja erottavat meidät EU:sta. Olen tässä pikku hiljaa nationalistina alkanut pitää väliaikaista miehitystä ja nukkehallitusta pitemmällä tähtäimellä hyväksyttävänä hintana - vaikka menee väliaikaisesti turvallisuus ja demokratia - suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansakunnan säilymisen kannalta. Tämä ei tietenkään ole epäisänmaallisuutta. Meitä kaikkia paremman ja isänmaallisemman puolueen jäsenenä Kortelainen omistaa isänmaan, eli Suomi on hänen vaikka Venäjälle myydä.
Nythän te taas selitätte, että minä olen hullu ja vainoharhainen ja vaikka mitä. No minäpä kerron teille suuren salaisuuden, jonka tietävät vain Isänmaallinenetunimi Hirvisaaren twitter-tiliä seuraavat asioihin vihityt. Hirvisaari ja kaikkien isänmaallisten suomalaisten hyvällä syyllä inhoama Johan Bäckman ovat löytäneet toisensa. Hirvisaaren twitter-puheenvuoroa:
Suomessa alkaa pian hillitön suvaitsevaisten masinoima kristittyjen vaino, pilkka, häpäisy, halveksiminen – häikäilemätön sylky ja syrjintä

seurasi Johan Bäckmanin vastaus:

Sitä vainoa johtaa ”arkkipiispaksi” itseään kutsuva vapaamuurari ja satanisti.

Kaikkihan tietysti voivat kommentoida toisten twitter-viestejä haluamallaan tavalla, eikä se tee heitä vielä osallisiksi alkuperäiseen viestiin. Mutta Hirvisaari kunnioitti Bäckmania peesaavalla vastauksella:

Karkkipiispaksi minä häntä kutsunkin.

Hirvisaari tuntuu olevan ainakin puheväleissä Bäckmanin kanssa. Toki Hirvisaari on myös kunnostautunut Hommalla taivuttelemalla perinteisemmän isänmaallisuuden edustajia uuden venäläismielisen äärioikeistolaisuuden taakse. Kun tarkastelemme Hirvisaaren kirjoittelua Hommalla, vaikkapa tätä jo paljon ansaittua julkisuutta saanutta sitaattia:
Olen pohdiskellut viestiketjun aloittajan kanssa samoja asioita. Monien muiden suomalaisten tavoin minua harmittaa rankasti, että venäläiset ostavat kansallisomaisuuttamme. Siihen tarvittaisiin korjaus ja siis lakimuutos. Liian suuri venäläisvähemmistö ei ole Suomelle eduksi. En voi sanoa olevani erityisen Venäjä-myönteinen. Sananvapaus ja ihmisoikeuskysymykset ovat itänaapurissa täysin retuperällä. Ajattelen kuitenkin niin, että heillä on mielestäni oikeaa näkemystä islamin uhasta.

Kirjoittaja [Etelä-Suomen Sanomien Heikki Hakala] on rohkea ja hän on oikeassa siinä, että Venäjä vähättelee muita, ja se tekee naapurista hankalan yhteistyökumppanin. Mutta silti olen sitä mieltä, että Suomen ja Venäjän pitäisi olla yhteisrintamassa islamin invaasiota vastaan. Suomalaiset kansallismieliset voivat hyvin kunnioittaa venäläisiä kansallismielisiä, mutta ei tietenkään heidän imperialistisia asenteitaan. Mielestäni imperialismi ei laisinkaan edusta aitoa kansallismielisyyttä. Venäläisten olisi välttämättä opittava aidosti kunnioittamaan pienen länsinaapurinsa itsenäisyyttä, mutta riittäänkö kantti?

Lukekaapa kuitenkin uudelleen ja tarkasti, mitä tuossa pääkirjoituksessa sanotaan. Olen nimittäin näkevinäni siinä katalaan viittaan kätkeytyvää mokuilua. Kyse on huomion siirtämisestä muualle. Joku tämän ketjun kirjoittajista ilmaisikin selvästi, että muukalaisasioissa olisi parempi ottaa oppia Venäjästä kuin esimerkiksi Ruotsista. Päätoimittaja Hakala on varmasti eri mieltä.
...niin merkille pantavaa siinä on asiallinen ja erittelevä, pragmaattista käytännöllisyyttä korostava ote, joka on valovuosien päässä Hirvisaaren twitteritörkeyksistä. Hirvisaari sanoo, että totta kai Venäjä on monella tavalla epämiellyttävä maa, MUTTA – tämä on se suuri MUTTA – Venäjän kanssa voitaisiin yhdessä puolustaa valkoista ro... ei kun kristillisiä länsimaisia arvoja. Mitä sitten tulee huomion siirtämiseen muualle, sen tuntuu Hirvisaari itse hallitsevan parhaiten. Hänen omankin mielipideleirinsä käsityksen mukaan se kauhea muslimivalta odottaa vasta hamassa tulevaisuudessa, sitten joskus kun väestöennusteet toteutuvat. Sitä vastoin Venäjän uhka on tässä ja nyt, se on nähty viimeistään Venäjän juoksilasjoukkojen vyöryessä Ukrainaan. Näyttää siltä, että se mikä kätkeytyy katalaan viittaan on Hirvisaaren ja hänen lajitoveriensa halu ojentaa isänmaa Putinille tarjottimella.
Mitä sitten tulee Ruotsin ja Venäjän maahanmuuttopolitiikan eroihin, Ruotsi on edelleenkin yksi maailman vakaimpia ja vauraimpia maita, Venäjä taas diktatorisesti hallittu kehitysmaa. Ruotsin maahanmuuttopolitiikka voi olla Suomea avoimempaa mutta se on valvottua ja kansan tahdon mukaista, Venäjän maahanmuuttopolitiikka on lakitekstin tasolla ankaraa mutta käytännössä rajat vuotavat ja suuret kaupungit ovat täynnä paperittomia maahanmuuttajia. Jos valita pitää, en ainakaan valitsisi Venäjää.
Itse asiassahan Venäjän lait – niin maahanmuuton kuin kaiken muunkin osalta – eivät ole ankaria siksi, että niitä olisi tarkoitus noudattaa. Venäjän lait ovat ankaria ja keskenään ristiriitaisia, jotta kukaan ei voisi noudattaa lakia, vaan jotta aivan kaikkien pitäisi elää laittomuuden tilassa. Kun kaikki, maahanmuuttajista tavallisiin ihmisiin, ovat lainrikkojia, kuka vain voidaan koska tahansa pidättää, koska verukkeet siihen löytyvät aina. Tämä on se ”lain diktatuuri”, jonka Putin lupaustensa mukaan pystytti Venäjälle. Tämä ei edelleenkään ole minun keksintöäni, vaan useiden Venäjällä aikansa toimineiden ja sieltä sittemmin karkotettujen länsimaisten liikemiesten laajalti raportoitu yhteinen kokemus.
Päälle päätteeksi monien harmittomana höyrypäänä pitämä Jouko Piho, joka usein kertoo avoimesti sen mitä uskonkiihkoilijamme eivät uskalla sanoa suoraan, kommentoi äänestyspäätöstä seuraavin sanoin:
Jumalan tuomio tulee. Venäjä on rangaistusruoska.
Piho on ennenkin puhunut Venäjästä tuolla nimenomaisella retorisesti hienolla sanalla rangaistusruoskana, jolla Jumala kurittaa Suomea väärälle tielle kääntymisestä. Sinänsähän me muistamme jo lapsuudestamme tiettyjen uskonnollisten ryhmien usein käsinkirjoitetut, yksityiskohtaiset ja pornografisesti mässäilevät julisteet, joissa kaunopuheisesti kuvailtiin Sodoman tielle hairahtuneen isänmaamme moninaisia, tietenkin yksinomaan seksuaalisluonteisia syntejä. Mutta silloin ennen vanhaan ei toivottu Suomelle Neuvostoliittoa rangaistusruoskaksi. Sen verran säädyllisiä silloin oltiin. Nyt tilanne on monella tapaa toinen.
Ennen vanhaan kiihkokristittymme pyrkivät olemaan nimenomaan kristittyjä ja esimerkiksi käyttäytymään sävyisästi ja olemaan kiroilematta. Machomieheyteen kuuluva ryyppääminen, väkivaltaisuus ja törkeys olivat merkki siitä, että oli hairahduttu lavealle tielle. Nykyään, kuten tiedämme, tällainen sävyisyys ei enää ole muodissa pienten kristillisten ryhmien keskuudessa. Tämä johtuu varmaankin siitä, että sitä sävyisyyttä edustavat väärät ihmiset.
Monilla kiihkokristittyjen vihaamilla ihmisillä on nimittäin vahva kristillinen tausta, ja ne sävyisyys- ja kiltteysarvot, jotka ennen vanhaan olivat keskeinen osa kristillistä elämäntapaa, on omaksuttu juuri siltä suunnalta. Niillä arvoilla ja malleilla on ollut huomattavasti enemmän vaikutusta meidän ”mokuttajien” maailmankuvaan kuin yleisesti myönnetäänkään. Minäkin opin esimerkiksi raittiuden isovanhemmiltani, jotka olivat vanhan hyvän ajan kansankynttilöitä, uskonnollisia ihmisiä ja itsenäisen isänmaan rakentajia. Nyt kuitenkin minä ja kaltaisemme saamme kuulla juuri kiihkokristillisiltä, että miehisyytemme on jotenkin kadoksissa, kun emme osaa tehdä miehisiä asioita (eli juoda viinaa, tapella kapakoissa, hakata ja pettää vaimoa?) emmekä ajatella miehisesti (vihata homoja ja vääräuskoisia?). Jenkeistä asti tuodaan entisiä FBI-agentteja (!) kiihkokristittyjen oikean mieheyden opetuspäiville (ihan niin kuin me emme jo nyt katsoisi kaikenlaisia CSI-, NCIS- ja muita kirjainpitoisia sarjoja joka herran iltapuhde).
Siihen äärikristittyjen kammoamaan homojen suvaitsemiseen voi päätyä täysin kristillisistä näkökohdista. Kannattaa muistaa, että Jeesus ei sanallakaan viitannut homoihin, sitä vastoin kyllä erilaisiin heteroseksuaalisen siveettömyyden muotoihin, kuten avioeroon ja pornon katseluun (mies, joka katsoo naista himoiten, tekee sydämessään huorin). Tästä lähtökohdasta käsin me kaikki heterot olemme niin suuria syntisiä, että meillä ei ole varaa heittää kivellä ketään, ei edes homoa.
Täällä meillä päin on aina oltu sitä mieltä, että sen kristillisyyden ytimessä on juuri tuollainen itsekriittisyys ja tietoisuus omasta epätäydellisyydestä, rajallisuudesta ja syntisyydestä. Nimenomaan omasta. Nykyiset äärikristittymme sitä vastoin keskittyvät paheksumaan kaikkien muiden syntejä, ikään kuin Jeesus ei olisi kehottanut ulkokullattuja fariseuksia ottamaan ensin sen kattohirren omasta silmästään.
Rovasti Olavi Peltola kuvasi omaa kristillistä asennettaan seuraavasti:
Koen syvästi sen, että olen joka hetki Jumalan tulisten silmien alla, enkä pääse mihinkään pakoon ja olen siinä läpeensä saastaisena ja Jumalaa vihaavana. [...] Jumalan edessä kukaan ei voi puhua edes hyvän jäänteistä, vaikka roomalaiskatolisessa kirkossa niin tehdäänkin. Ihmisen turmelus on totaalinen, kun sitä arvioidaan Jumalan mitoilla. Jumalan edessä kaikki, mitä ihmisessä on, muuttuu totaalisesti mitan täyttämättömäksi. [...] Jumalan laki johtaa suureen ristiriitaan. Se edustaa absoluuttista vaatimusta. Vähinkään tinkiminen ei tule kysymykseen. Lain kuuliaisuus on ihmisen toimintaa, mutta kun ihminen on vajavainen ja syntinen, ei kuuliaisuudessa koskaan päästä sellaisiin tekoihin, jotka täydelleen kelpaisivat Jumalalle. Jumalan laki vaatii aina mahdottomia ja johtaa siten ihmisen epätoivoon. [...] Kun siis Jumala kohtaa ihmisen, niin kaksi yhteismitatonta suuretta kohtaavat toisensa.
Kristityn – sellaisena kuin rovasti Peltola kristityn määrittelee – tulisi siis olla omantunnon syistä vaikeaa mennä kertomaan homoseksuaalille, että tämä elää väärin ja synnissä. Kristittyhän on itse vain ihminen eli yhtä kaukana hyvästä Jumalasta, yhtä paha ja yhtä kelvoton kuin homoseksuaalikin: ihmisen turmelus on totaalinen, kun sitä arvioidaan Jumalan mitoilla. Kristitty on siis kutsuttu ennen muuta näkemään homoseksuaali yhtä syntisenä ja saastaisena veljenään tai sisarenaan Kristuksessa Jeesuksessa. Eräiden ihmisten itsetunnon keskeinen pönkkä on kuitenkin vakaa usko siihen, että he heteroseksuaaleina ovat jotenkin homoja parempia ihmisiä (vaikka sitten olisivat neljättä kertaa naimisissa ja viidettä kertaa salasuhteessa). Mikäpä siinä, mutta säädyllisyyden nimessä he saisivat lakata esiintymästä kristittyinä.
Mutta viime kädessähän kristilliset pienporukat ja ääriryhmät eivät opeta mitään kristillisyyttä. Ne opettavat esimerkiksi ”perinteisiä” sukupuolirooleja. Monilla valtavirtaihmisillä on vaikeuksia käsittää, miksi esimerkiksi julkinen seksuaalityrkkyesiintyjä Johanna Tukiainen voi olla pienen kristillisen ryhmittymän aktiivijäsen. Siihen on helppo vastata: Tukiainen kuitenkin elää miehille, miesten kautta ja miehiä miellyttääkseen. Perinteisten sukupuoliroolien puitteissa sellainen on naisen rooli. Jos Tukiainen toteuttaakin sitä roolia tavalla, joka ei aivan vastaa perinteistä sukupuolisiveellisyyttä, se on noissa porukoissa ilmeisesti paljon pienempi synti kuin esimerkiksi naisen kouluttautuminen itselliseksi ammatti-ihmiseksi.
Joskus ennen vanhaan kristilliset ryhmät opettivat, että kristityn on elettävä maailmassa olematta maailmasta. Tämä tarkoitti, että maailman lapsiin on suhtauduttava yleisiä kohteliaisuus- ja reiluussääntöjä noudattaen. Kristityn tuli näyttää hyvää esimerkkiä maailman lapsille, jotta nämä vakuuttuisivat siitä, että kristitty tosiaan oli lähempänä Jumalaa kuin maailman lapsi – ja ”Jumalalla” tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaisen hyvän elämän ja hyvyyden alkulähdettä, jonka maailman lapsikin saattoi hyväksyä.
Nyt sitä vastoin kaikki kristilliset periaatteet heitetään iloisesti roskakoriin vihakampanjojen tieltä. Eräs vapaakirkollistaustainen tyyppi, joka tuossa männävuosikymmenellä esitti kovastikin olevansa ystävääni, kirjoittelee minusta nykyään törkeyksiä maahanmuuttokriitikoiden Facebook-sivuille. Mitään henkilökohtaista välirikkoa meillä ei ole ollut, mutta koska asianomainen on niin sanotustiscriptahtanut, hän on ottanut asiakseen osallistua loanheittoon yhtenä porukasta. Se sakki vainoaa minua siksi, että olen joskus vuonna 2003 poistanut Halla-ahon kommentin blogistani, mikä Halla-ahon mielestä oli majesteettirikos. Koska hänen palvojillaan ei ole Mestaristaan eroavaa älyllistä, emotionaalista eikä seksuaalista elämää – ei ilmeisesti paljon muutakaan elämää, ei edes harrastuksia – he jatkavat minuun kohdistuvaa loanheittoa jo toistakymmentä vuotta. Pitäisi kai sääliä, kun ei noilla muutakaan tekemistä tunnu olevan, eikä heilläkään maanpäällistä aikaa ikuisesti riitä tuhlattavaksi moisiin intohimoihin.
Tuo mainitsemani kaveri muuten on nimitellyt minua luuseriksi, mikä on sinänsä aika hupaisasti sanottu tyypiltä, joka itse notkui yliopistolla vielä vanhemmaksi kuin minä saamatta aikaan edes maisterintutkintoa. Hänen päihde- ja seksitavoistaankin tietäisin kertoa yhtä ja toista sellaista, mikä ei ole aivan sopusoinnussa vapaakirkollisten kristillissiveydellisten sääntöjen kanssa, mutta jääköön lukijoiden ruman, likaisen ja ilkeän mielikuvituksen varaan.
Kun he pettävät ystävänsäkin, miksipä he eivät pettäisi isänmaataan? Tämä ajatus hiipii esiin tuon Jouko Pihon Venäjä on Jumalan rangaistusruoska -heiton tiimoilta. Ei pidä kuvitella, että Piho olisi jotenkin marginaalissa tai että hänen sanansa eivät kuuluisi äärikristittyjen keskuudessa. Pikemminkin Piho pukee sanoiksi ne tunnot, jotka noissa piireissä ovat yleisempiäkin.
Venäjä on nyt profiloitunut maailmantaantumuksen asevarastoksi, jollainen se oli myös tsaarin aikana. 1800-luvulla tsaarin Venäjän joukot osallistuivat esimerkiksi Lajos Kossuthin vallankumouksen tukahduttamiseen Unkarissa, mistä hyvästä silloinen tsaari, Nikolai I, saikin liikanimen ”Euroopan santarmi”. Nykyisin santarmin tilalle on astunut prätkäjengin judomestari Vladimir I Verinen.
Vladimir Verisen edistämä ja kannattama maailmankuva on, kuten kaikki tiedämme, monellakin tavoin mieluisa äärikristillisille ryhmillemme. Homoseksuaalien nöyryyttäminen on Venäjällä arkea, eikä nöyryyttäjiä millään tavalla edes yritetä ottaa kiinni. Luonnonsuojelujärjestöjä vainotaan ja niiden aktivisteja murhataan. Koska Yhdysvalloissa luonnonsuojelu on kiihkokristittyjen silmissä vasemmistolaista touhua ja koska täkäläiset ääriuskovaiset ovat pelkästään rapakontakaisten esikuvien jäljittelijöitä ilman minkäänlaista kykyä itsenäiseen moraaliseen ajatteluun, tämäkin on heidän mielestään hyvä asia. Lisäksi Venäjä tarjoaa erinomaisen mallin sellaiselle valtiojärjestykselle, jota esimerkiksi Hommalla on haikailtu meillekin: maata johtamaan nousee kyynisen ateistinen, fasistinen eliitti, kansaa taas pidetään kurissa taantumuksellisen uskonnon avulla.
Päälle tulee vielä se, että muutkin kuin Piho näkevät Venäjän Jumalan rangaistusruoskana. Toisin sanoen: jos Venäjä hyökkää Suomeen, se on näiden kiihkokristittyjen mielestä Jumalan työtä. Kuten olemme Itä-Ukrainassa nähneet, naapurimaihin isketään todennäköisesti epämääräisten bassibasuukkilaumojen voimin, jotta hyökkäys voitaisiin tarvittaessa kiistää ja selittää paikalliseksi ”vapautusliikkeeksi” ja kansannousuksi ”fasistista” hallitusta vastaan.
Koska uskonnollinen äärioikeisto katsoo Jumalan olevan maallisen lain yläpuolella ja äärioikeistolaisten ennakkoluulojen ja vihantunteiden olevan kristillisyyttä ja Jumalan tahto, mikään lainkuuliaisuus tai isänmaallisuus ei estä sitä tarvittaessa tarttumasta aseisiin Venäjän puolesta. Laithan ovat äärioikeiston mielestä Demla-salaliiton keksimiä, ja isänmaa on kaikenlaisten väärämielisten hallussa, siis meidän kaikkien, jotka emme kuulu äärioikeistolaisiin piireihin. Meidät saa vaikka tappaa, ja siihen saa käyttää itärajan takaa annettuja aseita. Jumala on näet antanut uskonnollisille fundamentalisteillemme luvan, eikä vain lupaa, vaan käskyn.
Joku teistä selittää varmaan hädissään, että se sisällissota ja murhaaminen ja terrori ovat muslimifundamentalistien hommaa, eikä kotimainen kristitty koskaan voisi tehdä näin. Eihän terrori ja murha ole oikean kristillisyyden mukaista. No, muslimit sanovat ettei se ole oikean islaminkaan mukaista. Siinä vaiheessa kun alatte uskoa muslimien puheita, minä alan uskoa teidän puheitanne. En kuitenkaan pidätä hengitystäni.
(Itse asiassa olen pohjimmiltani samaa mieltä molempien vastaväitteiden kanssa. Terrori, kaaos ja murhaaminen eivät ole oikean kristillisyyden eivätkä oikean islamin mukaisia. Uskonnot nimittäin katsovat olevansa lähtökohtaisesti peräisin hyvästä Jumalasta, eikä hyvä Jumala voi haluta lapsilleen sotaa, murhaa eikä kurjuutta, koska hyvän määritelmään kuuluu, ettei se ole pahaa, ja sota, murha ja kurjuus ovat kaikkien mielestä melko pahoja asioita. Jos ihminen sitten sössii asiat, se johtuu siitä, että ihmisellä on vapaa tahto vaikka sössiä.)
Olen aikaisemmin pohtinut, mistä ne puolisotilaalliset bassibasuukkilaumat saadaan, joilla Suomi voidaan Ukrainan tapaan pala palalta liittää Venäjän alaisuuteen. Venäjällähän ei ole riittävän suurta joukkoa suomea puhuvia asekuntoisia miehiä, joista voitaisiin organisoida ”vallankumouksellinen kansanarmeija” nousemaan Suomen laillista (”fasistista”) hallitusta vastaan. Mutta täältä kotimaasta löytyy yllin kyllin vapaaehtoisia ”pieniä vihreitä miehiä”. Tiedätte kyllä mistä piireistä.
Nythän te sitten ihmettelette, miten Venäjä voi tukea Suomessa äärioikeistolaista vallankaappausta, jos kerran Venäjä vastustaa ”fasismia”. Voitte olla varmoja siitä, että Venäjä voi tehdä näin ja myös tekee. Ukrainassa Venäjä esittää juoksupoikiensa vastustavan fasismia ja Tšetšeniassa muslimifundamentalismia. Ukrainan itäalueilla ja Krimillä toimiva ”hallinto” on kuitenkin avoimesti fasistinen otteiltaan – Krimillä esimerkiksi krimintataareja ”katoaa” venäläismielisen hallinnon kidutus- ja teloituskammioihin (yhtäläisyydet Natsi-Saksan juutalaisvainoihin ovat ilmeisiä) – ja Tšetšeniassa Putinin tukema hallitsijaklikki on muokannut lainsäädäntöä šarian suuntaan sekä muutenkin omaksunut fundamentalistiterroristien poliittisia tavoitteita.
Voitte olla varmoja siitä, että Venäjä kelpuuttaa Suomeakin hallitsemaan kansallismielisen satraappijuntan, joka esiintyy suomalaisuuden ja kristillisyyden esitaistelijana, kunhan se maksaa kiltisti kymmenykset Kremliin. Monet persutkin ovat EU-vihassaan kaipailleet vanhaa hyvää idänkauppaa talouden tukipilariksi. Heille sopii varmasti sellainen järjestely, jossa suomalainen äärioikeisto maastopuvuissaan ja aseet käsissä hallitsee maata kadulla partioiden ja mielensä mukaan meitä maan matosia maaorjiaan tappaen, ryöstäen tai raiskaten. Venäjälle sopii itse asiassa mikä tahansa raaka diktatuuri rajamaissaan.


maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikon rasismi- ja fasismikatsaus

(julkaistu alun perin Paljastetun blogissa 17. marraskuuta 2014)
Kuluneen viikon mittaan on nähty sen verran paljon hauskoja ja vähemmän hauskoja tapauksia rasistisella, fasistisella, natsiterroristisella, rikollisalaluokkaisella eli sanalla sanoen maahanmuuttokriittisellä suunnalla, että pitää panna kokoon ihan tällainen sillisalaattibloggaus, jotta kaikille tapauksille voidaan tehdä oikeutta, tai edes ansaittua vääryyttä, heheheh. Mutta käydäänpä siis kiinni:
Porsunuorten johtaja, johon viittaamme tässä vain nimellä Setoinenisänmaallinenetunimi Tynkkynen(samalla tavalla kuin Muutos-puolueen eduskuntaryhmään voidaan viitata nimellä Seensimmäinenisänmaallinenetunimi Hirvisaari), valittelee sitä, ettei saa olla oikeistolainen nuori, kun pahat vasemmistolaiset kiusaavat. No voi yhyy ja nyyh sentään. Hänen oma viiteryhmänsähän ei salli ihmisten olla edes epäpoliittisia yksityisajattelijoita, vaan alkaa heti nimitellä kommariksi ja vihreäksi ja stalinistiksi ja vaikka miksi jos joku kehtaa olla eri mieltä heikäläisten kanssa. On siinä pojalla otsaa.
Eihän porsuja paheksuta edes siitä, että he ovat oikeistolaisia (minkä he itse asiasta kuultuina tietenkin äänekkäästi kiistävät – se on sitä porsurehellisyyttä). Heitä paheksutaan siitä, että he eivät oikeasti edusta niitä arvoja, joita väittävät ajavansa. Puolue julistaa olevansa isänmaan asialla, mutta samalla sen piirissä on hyväksyttyä ja yleistä toivoa Venäjän miehittävän Suomen. Tämä on varsinkin nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa, Venäjän aggressiivisuuden vahvistuttua, täysin ristiriidassa useimpien suomalaisten isänmaallisuuskäsitteen kanssa. Puolue julistaa olevansa huumeita vastaan, mutta värväsi aikoinaan ääniharavakseen huumeongelmaisen Tony Halmeen. Puolue kelpuuttaa ehdokkaisiinsa Teuvo Hakkaraisen, joka esiintyy parannuksen tehneenä, raittiina ja kristillissiveänä miehenä – ja heti kansanedustajaksi päästyään alkaa ryystää viinaksia, koheltaa kännissä ja kähmiä strippareita.
Oikeana raittiusmiehenä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jokin poliittinen puolue ajaa raittiuden asiaa. Sitä vastaan minulla on yhtä ja toista, että puolueen riveissä menee eduskuntaan raittiudella ratsastaen juopporetkuja ja huumerikollisia. Sen verran fiksuja aktiiviupseereja tunnen,ettei minulla sitä isänmaallisuutta ja maanpuolustushenkeäkään vastaan ole mitään erityistä. Sitä vastaan on, että puolue sanoo olevansa maanpuolustushenkinen ja samalla aktiivisesti pyrkii alistamaan Suomen Venäjän valtaan.
Koska olen tällainen ilkeä ihminen, suvaitsen ihmetellä, kuinka hyvin Setoinenisänmaallinenetunimi Tynkkysen oma kristillisen uskon innoittama lupaus välttää homoseksuaalista toimintaa on mahtanut pitää. Jos olisin juorulehden päätoimittaja, voisin lähettää törkeimmän lokajournalistini kameralla aseistautuneena vaklailemaan Tynkkysen vapaa-ajan harrastuksia. Siitä saataisiin parhaassa tapauksessa mehevän myyvä skandaali, eikä lööpeistä elävän turhakejulkkis Tynkkysenkään luulisi panevan pahaksi: kunnia menee mutta maine kasvaa.
Seuraava hyväkäs on Olli Immonen. Heti kun Suomen Vastarintaliikkeen terroristi jäi poliisin haaviin Kuopiossa, Immonen riensi vaatimaan äärivasemmistolaista väkivaltaa kuriin. Tähän mennessä sitä äärivasemmistolaista väkivaltaa ei ole nähtykään, mutta jos näette, ottakaa se kiinni ja maalatkaa punaiseksi, jotta me muutkin osaisimme sitä varoa. Immonen, tai hänen haamukirjoittajansa (sellaisen käytöstä hän on muistaakseni jäänyt kiinni ennenkin), oli tietysti lukenut lahjakkaasti väärin jotain poliisin raporttia, josta todellisuudessa ilmeni, että äärivasemmistolainen väkivalta ei ole Suomessa nykyään erityisen merkittävää.
Ei kyllä sen puoleen äärioikeistolainenkaan, ainakaan vielä. Minä voisin toki heittää tähän, että huomattava osa äärioikeiston väkivallasta on jengipahoinpitelyjen luonteista. Kun joukko salitreeniä harrastaneita ja salitreeniaineita nauttineita hormonikimppuja hakkaa neekerin tai mokuttajan, poliisi ei yleensä tulkitse sitä äärioikeistolaiseksi poliittiseksi terroriksi. Sitä se kuitenkin pohjimmiltaan on, sillä kun täysin kuvitteellinen äärioikeistobloggaaja Juska Hallu-aho kirjoittaa hallujaan lukuisien väkivaltaisten roistojen lukemaan blogiinsa, siitä seuraa, että katutason roistot tekevät niitä väkivaltarikoksia.
(Muuten, kuten olette voineet täältä Paljastetustakin lukea, tosiasiassa se kaikkein merkittävin väkivallan uhka Euroopassa eivät ole oikeistolaiset, vasemmistolaiset eivätkä edes ääri-islamistiset terroristit, vaan separatistit – siis esimerkiksi Baskimaan, Korsikan ynnä muiden rajamaakuntien itsenäisyyttä ajavat ryhmittymät. Ahvenanmaan itsenäisyyttä ei vielä aja mikään pyssyporukka, mutta sitä mahdollisuutta en todellakaan pitäisi minään kaukaa haettuna naurettavuutena. Sitä mukaa kun maahanmuuttokriitikot lietsovat hurrivihaa, ahvenanmaalaisten vieraantuminen ”riikistä” pahenee. Siinä voi lopulta käydä hyvinkin kalpaten. Siellä on omat itsenäisyyshörhönsä, joille toistaiseksi on lähinnä naurettu, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.)
Immonen on muutenkin kunnostautunut viime aikoina: Facebookissa levisi hauska kuvakollaasi Immosesta esittelemässä itseään historiamme suurmiesten haudoilla (jos niistä kuuluu akselinsa ympäri pyörimiseen viittaavia ääniä, tiedätte sitten kenen röyhkeys on herättänyt vainajat rauhastaan). Tämä on taas hauska esimerkki äärioikeiston tekokultturelliudesta. Esimerkiksi Immonen itse on takahikiän rokkari, joka ei muuta kulttuuritoimintaa ole eläissään harrastanut kuin perustanut bändejä – suomalaisesta kulttuurista tällaisella massakulttuurilla ruokitulla rämpyttäjällä ei ole aavistustakaan. Ennen vanhaan tämä rämppäväki ymmärsi olla hiljaa suomalaisesta kulttuurista ja keskittyi lähinnä halveksimaan sitä kalevalamummojen paskanjauhantana keskittyen omaan lauhaan ja siistiin kansainväliseen tuontitavaramusiikkiinsa. Nyt rämpyttäjäroikaleet ovat sitä vastoin alkaneet esiintyä kulttuuritietäjinä. Pojat totisesti koettavat opettaa isäänsä naimaan.
Immosen seppeleenlaskuseremoniat ovat kiintoisia muutenkin. ”Kulttuuri” tarkoittaa äärioikeistolle pelkästään jotain museota, joka on jossakin ja joka perustelee äärioikeistolle suomalaisen rodun kaiken voittavan paremmuuden, mutta johon ei tutustuta, jota ei harrasteta ja josta ei ollenkaan olla kiinnostuneita. Kulttuuri on vainaja, jonka päälle lasketaan seppele, ja se on siinä.
Kuvaavaa kyllä jopa Halla-ahon blogi on monille äärioikeistolaisille tällaista kaukaa kiertämällä kunnioitettua kulttuuria. Ei sitä lueta, vaan sen pelkästä olemassaolosta ammennetaan itsevarmuutta. Riehuessaan tuolla netin kommenttiosastoja häiriköimässä äärioikeistolaiset kieltäytyvät vastaamasta mihinkään heille esitettyihin väitteisiin tai kysymyksiin, ”koska Halla-aho on jo vastannut” tai ”koska Halla-aho on jo kumonnut tuon blogissaan”. Eivät he tietenkään yksilöi sitä kirjoitusta, jossa Mestari on vastauksensa antanut. Heille riittää tietoisuus siitä, että on olemassa jokin pyhien kirjoitusten kokoelma, jossa arvovaltainen yliopistomies on tohtoriudessaan jo etukäteen kumonnut kaikki väitteet, mitä ”mokuttajien” mieleen voisi juolahtaa esittää.
Mutta kun kulttuurista on puhe, mainitaanpa nyt Juho Eerola, muina-miehinä-mies. Eerola otti kantaa keskusteluun taiteilija-apurahoista sanoen perehtyneensä hiljattain – tai äskettäin, en nyt muista sanaa, mutta se viittasi siihen, että perehtymisestä ei ollut kauaa aikaa vierähtänyt – Aleksis Kiveen.Koska Kivi oli hyvin köyhissä oloissa saanut aikaan hienoa kulttuuria, hän järkeili, taiteilija-apurahoja ei tarvita.
Ihan ensimmäiseksi on pakko vetäistä röhönaurut. Eerola on siis tutustunut hiljattain Aleksis Kiven elämään, jonka kaikki yksityiskohdat me muut olemme kuulleet jo alakoulussa. Mutta se, että hän käyttää Kiven kohtaloa argumenttina apurahoja vastaan, on jo liian hauskaa. Aleksis Kivi, kuten me äidinkielen tunnilla käyneet ja isänmaan kulttuurin tuntevat kunnon ihmiset (eli mokuttajat, kuten Eerolan aateveljet meitä nimittävät) hyvin tiedämme, kuoli viinaan ja kurjuuteen alle nelikymppisenä, koska hänen suosijansa ja mesenaattinsa vetivät häneltä tukensa pois – August Ahlqvist-Oksanen alkoi näet käydä yhden miehen sotaa Kiveä vastaan ja sai vaikutusvaltaisena ja arvostettuna runoilijana muutkin kulttuurivaikuttajat käännettyä kannalleen. Itse asiassa Ahlqvist-Oksasen Kiveä vastaan käyttämät henkilökohtaiset mustauskeinot tuovat niin mieleen sen töryn, jota maahanmuuttokriitikot netissä paiskovat toista mieltä olevien niskaan. Seuraavaksi Immonen voisikin laskea seppeleen Ahlqvist-Oksasen haudalle. Hänen perinnettään maahanmuuttokriitikot jatkavat, jos yhtään kenenkään.
Jos maahanmuuttokriitikot oikeasti haluavat edistää isänmaallisuutta taiteessa ja kulttuurissa, heidän voisi luulla esimerkiksi järjestävän kilpailuja sellaisille taideteoksille, jotka parhaiten ilmentävät heidän aatteitaan. Esimerkiksi nätin suomenruotsalaisen opiskelijatytön joukkoraiskaus voisi olla heille mieleinen ja heidän esteettistä ja eettistä kehitysastettaan vastaava taulun tai veistoksen aihe, samoin rohkea suomalainen maihinnoususaappainen kaljupääsankari heittämässä pieniä somalityttöjä junan alle. Mutta koska he ovat niin tyhmiä kuin ovat, he eivät kelpuuta edes taideteosta, jonka poliittinen sanoma on heidän aatteensa mukainen, saati tunnista sitä sellaiseksi. Näinhän kävi sen Kalevala-filmin tapauksessa. Hompanssit paheksuivat sitä varmuuden vuoksi, vaikka teoksen hurriviha oli samaa tasoa kuin jonkin natsien ”vaeltavaa juutalaista” demonisoivan propagandafilmin antisemitismi.
Mutta maahanmuuttokriitikothan viime kädessä nimenomaan pyrkivät tuhoamaan suomalaisen kulttuurin. Aikaisemmin kirjoitin siitä, että suomalaisen historiantutkimuksen uudet ja mielenkiintoiset tulokset eivät kiinnosta enää ketään sillä tavalla kuin ennen vanhaan (ja ”ennenvanhaisella” tarkoitan tässä esimerkiksi yhdeksänkymmenlukua). Maahanmuuttokriitikot ovat itse asiassa pitkälti vieneet kulttuuriväen ja historiantutkijoiden paikan julkisuudessa – nimittäneet itse itsensä, toki hugenbergiläisen mediaväkemme avustuksella, oikean suomalaisuuden vartijoiksi.
Seuraava tapaus on eräs nuori neito, joka esiintyi Facebookissa mustan miehen ahdistelemana. Maahanmuuttokriitikoiden kellokkaat alkoivat välittömästi juhlia neidon kohtalolla ja julistaa kuinka suomalaiselle miehelle ei tulisi mieleenkään käyttäytyä moisella tavalla jne. Valitettavasti vain osoittautui, että neito oli nyysinyt mustan veikon kuvan treffisivustolta: sälli nimittäin asustelee todellisuudessa niinkin kaukana isänmaan rannoilta kuin Sisiliassa. Mutta tämähän ei olisi ensimmäinen kerta kun nuori huomiota kerjäävä nainen esittäytyy kauheiden mamujen uhrina – vanhan blogini lukijat muistavat samanlaisen tapauksen ajoiltani valtakunnannaisvihaajana. Tässä uudessa Facebook-jupakassa kyseinen nainen kuuluu jo poistaneen Sisilian mustan miehen kuvan sivuiltaan, koska vahinko on jo aiheutettu ja hompanssien mielet kiihotettu tummaihoisia vastaan (ikään kuin ne mitään lisäkiihotusta tarvitsisivat).

lauantai 8. marraskuuta 2014

Oman oksansa sahaajat

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 8. marraskuuta 2014)

Viikon uutissatoon kuuluu eräskin tarina Lieksasta, kaupungista, jossa maahanmuuttokriitikoiden jumaloiman mestarin tiedetään viime vaalien alla varta vasten käyneen yllyttämässä paikallisia silmittömään rasistiseen väkival...ei kun asialliseen maahanmuuttokriittisyyteen. Hugenbergiläisen johtoportaansa määräyksiä pelkurimaisen nöyrästi noudattaen lehtineekerimme eivät tietenkään uskaltaneet mainita sanallakaan tätä mahdollista syy-yhteyttä, vaan kertoivat uutisen ikään kuin irrallisena sattumuksena. Uutisessa oli joka tapauksessa kyse siitä, että perjantain ja lauantain vastaisena yönä ulkomaalaistaustaista taksikuskia oli ahdisteltu kahteen otteeseen. Ensimmäinen hankala asiakas oli uhkaillut kuljettajaa ja livistänyt maksamatta, toinen oli käynyt kuskiin käsiksi, haavoittanut häntä ja toki myös jättänyt maksamatta matkansa.
Maahanmuuttokriitikot jankkaavat netissä jankkaamasta päästyään, kuinka heillä – tai ”suomalaisilla” (tämä on koodinimi heidän kannattajilleen ja myötäilijöilleen) – ei ole mitään töissä käyviä maahanmuuttajia vastaan. Kuten ylläolevasta tapauksesta näkyy, tämä on surkea, mätä valhe, aivan kuten jokseenkin kaikki, mitä maahanmuuttokriitikko sanoo, on surkeaa, mätää valhetta. Mutta maahanmuuttokriitikkojen moraalinen kehitys ei tunnetusti ole vielä niin pitkällä, että he erottaisivat valheen totuudesta.
Me normaalit ihmiset opimme tämän eron noin kuusivuotiaina, mutta maahanmuuttokriitikkouteen kuuluu oleellisesti, että tälle tasolle ei vielä ole päästy eikä – mahdollisesti elimellisen aivovian vuoksi – koskaan tietysti päästäkään. Kansalliseepoksemme sanoja lainatakseni, maahanmuuttokriitikko ei kykene älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi. Siitä asiasta olisikin, heh, voitava keskustella, eikö useimpien maahanmuuttokriitikoiden oikea paikka olisi suljetussa laitoksessa lukon ja reikelin takana pamppukurin alaisina, kun kerran he ilmeisestikään eivät pysty elämään avoimessa yhteiskunnassa ihmisiksi vastuullisten aikuisten tapaan.
Tapauksessa on kuitenkin kyse muustakin kuin maahanmuuttokriitikoiden moraalisesta vähämielisyydestä. Maahanmuuttokriitikot ovat luoneet maahan turvattomuuden kulttuurin ja hävittäneet yhteiskuntarauhan julistamalla, että häiriköinti, uhkailu ja suoranainen mielivaltainen väkivalta ovat jonkinlaista ”vapautta”. Tämän reuhaamisen uhreiksi joutuu jo muitakin kuin maahanmuuttajia tai näiden ystäviä. Kuka tahansa on vaarassa. Viime kädessä myös maahanmuuttokriitikot itse.
Jo poliisikin on herännyt arvostelemaan kaikkea sitä laittomuuden ja yhteiskuntarauhattomuuden kulttuuria, jonka maahanmuuttokriitikot ovat luoneet Suomeen vuosikymmenen jatkuneella nettiterrorillaan, anteeksi, ”ilmaherruudellaan”. Kun väkivaltarikollisista maahanmuuttokriitikoista alettiin pari viikkoa sitten – tietenkin kyynisten lehtineekerien lietsoman moraalisen paniikin vaikutuksesta – koota ”vapaaehtoiskaarteja” (lue: aikuisten miesten rikolliskoplia) ahdistelemaan tummaihoisia nuoria, poliisi ymmärsi jo varoittaa, että tällaisesta voi syntyä paljon pahempia jengiongelmia kuin jo rautoihin pannuista nuorisohuligaaneista.
Myös Itä-Suomessa, siellä viheliäisen raukoilla rajoilla, missä sijaitsee tuo eläimellisellä raakamaisuudella maineensa hankkinut Lieksa, on poliisilaitosta myöten huolestuttu netin raaistumisesta. Hiljattain Pohjois-Karjalan poliisin sivuilla suosittuja pakinoita kirjoitteleva nimimerkkiPoliisilakimies Pena puuttui nettifoorumien keskustelukulttuuriin Rautavaaran perhetragedian tiimoilta. Kuten uutisia seuranneet muistavat, siellä lapsia autossaan kuljettanut äiti syöksyi perheen isää kuljettanutta linja-autoa päin, jolloin sekä äiti että lapset saivat surmansa. Tällaisia niin sanottuja laajennettuja itsemurhia on Suomessa esiintynyt aiemminkin, toisinaan jopa niin usein, että niitä on ollut aiheellista kulttuuripiirteenä verrata muslimimaiden kunniamurhiin.
Poliisilakimies Penan huomiot ovat sen verran tärkeitä ja kommentoimisen arvoisia, että otan ne puheeksi tässäkin (puhumattakaan siitä, että hänen viittauksensa korpimaisemaa halkovaan kantatiehen kuulostaa kodikkaalta ja tuo lapsuuden maisemat mieleen). Pena muistuttaa, että Rautavaaran tapahtumien repostelu osallisten yksityisasioita myöten saattaa olla laitonta, koska se voi täyttää kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön. Tämän lisäksi hän – hyvällä maulla, jollaiseen meikäläisellä ei maltti riittäisi – vihjaisee verhotusti maahanmuuttokriitikoiden osuuteen nettiärhentelyn raaistumisessa: Jos näillä nimimerkeillä olisi valta jakaa oikeutta, Suomessa olisivat varmaan julkiset kivitystuomiot ilman enempiä tutkintoja yhtä yleisiä kuin ne jossain päin maailmaa yhä edelleen ovat. Joita nämä samat nimimerkit sitten toisaalla paheksuvat ja kauhistelevat.
Vain poliisilakimies Pena uskaltaa sanoa ääneen sen itsestäänselvyyden, että tällainen yksityishenkilöiden asioiden nuuskiminen ja reposteleminen sosiaalisessa mediassa on yleistynyt maahanmuuttokriittisen hillumisen seurauksena – että kivitystuomioiden paheksujat ja vieraiden ihmisten yksityisasioiden repostelijat ovat samaa porukkaa. Lehtineekerit eivät uskalla, koska pelkäävät – sinänsä aiheesta – saavansa potkut herra Hugenbergiltä.
Me täällä Paljastetussa emme aina ole kohdelleet Suomen poliisia silkkihansikkain, joten on syytä todeta, että poliisilakimies Pena, kuka hän sitten onkin, on suureksi kunniaksi Pohjois-Karjalan poliisille. Ja näyttää siltä, että poliisissa on muutakin fiksua porukkaa, joka on oivaltanut äärioikeiston häiriköinnin ja nettiterrorin olevan koko yhteiskuntarauhalle vahingoksi. Toivoa sopii, että poliisi laajemminkin huomaisi natsiterrorismin haitallisuuden.
Kuten kirjoituksiani seuranneet tietävät, olen jo pitkään ollut sillä kannalla, että maahanmuuttokritiikki ja muu natsihilluminen ei nykyisellään ole vilpittömästi isänmaallisten, mutta liiallisuuksiin hairahtuneiden ihmisten toimintaa, vaan että sitä ohjataan ulkomailta ja että siinä on kyse Suomen ja suomalaisten edun tahallisesta vahingoittamisesta. Tästä paras merkki on se, että ymmärtämällä ja myötäilemällä radikaalia äärioikeistoa perussuomalaisten sisusiipi on alkanut toimia omankin etunsa vastaisesti – kaivaa maata omienkin jalkojensa alta.
Niin, kuvitelkaas: jopa äärioikeistopersu tarvitsee hengissä pysyäkseen yhteiskuntarauhaa. Yhteiskuntarauha tarkoittaa sitä että epämääräiset pyssyjoukkiot eivät tuosta vaan kävele kadulta sisään ja ammu sarjaa suoliin, tai muina miehinä rupea puukottelemaan. Persut ovat koettaneet esittää asian niin, että heitä uhkaa jokin vasemmistoterrorismi, jolloin he tietysti ovat leimanneet kaikki vainoamansa toista mieltä olevat äärivasemmistolaisiksi. Todellisuudessa persuja uhkaa juuri se sama äärioikeistojengi, joka hyökkäilee kirjaesittelyihin ja homoparaateihin. Yllättävääkö? Ei sentään.
Persut ovat aiemmin innokkaina jättäneet jäsenhakemuksia ns. ruotsinatsien eli Suomen Vastarintaliikkeen palautelokeroon, ja kun tästä on kantautunut tietoa puolueen päättäville tahoille, siellä on suhtauduttu asiaan ymmärtäväisesti, ellei peräti rohkaisevasti. Kaikenlaiset hörhöt ja ihmisvihamieliset äärioikeistojärjestöt, rikollisjengeistä puhumattakaan, ovat näet heikäläisten mielestä isänmaallisia ja siksi kannattamisen arvoisia. Sitä vastoin vasemmisto, joka Suomessa on perinteisesti ollut äärisiipiään myöten aika kilttiä, lainkuuliaista ja pasifistista porukkaa, on persuille absoluuttisen paha vihollinen.
Suomen Vastarintaliike ei kuitenkaan suhtaudu yhtä myötämielisesti persuihin kuin persut siihen. Päin vastoin. Liike on lähtökohtaisesti demokratian ja parlamentarismin vastainen. Juuri sellaisille ryhmittymille on äärimmäisen tärkeää vartioida ankarasti oman porukan rajaa maltillisuuteen päin ja selittää jatkuvasti kannattajilleen ja tukijoilleen, miksi sitä yhden pykälän verran vähemmän radikaalia porukkaa – eli tässä tapauksessa persuja – pitää välttää, vihata ja vastustaa. Taistolaistenkin suurin vihollinen oli silloin ennen vanhaan kommunistipuolueen enemmistö, ja Perustuslaillisen Oikeistopuolueen äänenkannattaja Express hyökkäili raivoisimmin Kokoomusta vastaan.
Vastarintaliike perustaa tietysti maailmankuvansa vanhan koulukunnan juutalaisvihaan. Sen maailmankuva pohjautuu kuvitelmaan juutalaisesta salaliitosta maailman kohtaloiden päättäjänä ja säätäjänä. Sen mielestä parlamentarismin hyväksyminen on yhteistyötä kansainvälisen juutalaisuuden kanssa. Toisin sanoen se leimaa persut juutalaisten ohjaamiksi pettureiksi. Ja koska Vastarintaliike, tai sen vaiheilla palloilevat nuoret sällit, on jo osoittanut kykenevänsä käytännön terroritekoihin, pelkäisin persuna enemmän Vastarintaliikettä kuin kuviteltua vasemmistoterrorismia.
Vastarintaliikkeellä on sen verran perusteita juutalaiskuvitelmilleen, että useampi kuin yksi perussuomalainen muslimivihaaja on koettanut selitellä rasismiaan juutalaisystävyydellä ja Israel-mielisyydellä. Lisäksi perussuomalaisissa tietysti on oma kiintiönsä niitä kiihkouskovaisia, joille Israel ja juutalaisuus ovat arvostelun yläpuolella kuten Jumala ja Jeesus konsanaan.
Jo nyt Vastarintaliike kiusoittelee esimerkiksi Facebook-yhteisösivuillaan yksittäisiä perussuomalaisia ”juutalaisten yhteistoimintamiehiä” piirrellen heidän otsaansa keltaisia daavidintähtiä – kyseessä ovat sellaiset tyypit, jotka ovat avoimesti puhuneet Israelin puolesta. Mieleen tulee ihan se, miten omat yksityisasiani ovat olleet vuosia Hommalla kiihkeän repostelun kohteena. Minun tulisi lähes sääli sitä nuorta perussuomalaista, joka tällaisen uhkailun ja vihjailun kohteeksi joutuu, ellen olisi vuosien terrorin, solvausten ja uhkailujen tuloksena olisi menettänyt kaiken kykyni tuntea persuja, hompansseja, maahanmuuttokriitikoita ja koko tuota roistolaumaa kohtaan mitään muita tunteita kuin inhoa ja vahingoniloa.
Vastarintaliike on aiemmin terrorisoinut kirjastovieraita puukottamalla – tämän tapauksen yhteydessä persut antoivat vastarintapojille kokeneemman neuvoja siitä, kuinka poliittiset puukotusmurhat tehdään oikein: soluttautumalla väkijoukkoon ”muina miehinä” ja aloittamalla verilöyly vasta sitten. Vastarintaliike on myös terrorisoinut Pride-marssia kyynelkaasulla. Kyynelkaasu mielletään yleensä vaarattomaksi aineeksi, vaikka se voi olla allergikoille tappavaakin; mutta puukko on surma-ase ja puukkohyökkäys tarkoittaa tietoisen hengenvaaran aiheuttamista.
Seuraavana vastarintaliikkeen keinovalikoimassa on ilmeisesti ampuma-aseiden käyttö ja oikeat murhat, koska kehityslinja on kiusanteosta (kyynelkaasu) tappaviin aseisiin (puukot). Toinen kehityslinja on yleisluontoisesta vihollisista (homot ja heidän läheisensä) aktiiviseksi aatteelliseksi vastapuoleksi miellettyihin (vasemmistolaisiksi ymmärretyt henkilöt, jotka ovat tehneet kirjan äärioikeistolaisista). Vaaravyöhykkeessä ovat siis yhä spesifimmät ja tarkemmin määritellyt ideologiset vastustajat – kuten perussuomalaiset tai ”juutalaismyönteisiksi” mielletyt maahanmuuttokriitikot ja muslimivihaajat.
Suhde juutalaisuuteen ja Israeliin on toki ollut aina yksi keskeisiä maahanmuuttokriittistä alakulttuuria jakavista tekijöistä. Esimerkiksi Hommalla tämä keskustelunaihe on nykyisin kielletty (vaikka hompanssit jatkuvasti julistavat fooruminsa ”rajatonta sananvapautta”), koska foorumin juutalaisvihaajaosasto ei muuten osannut olla kiusoittelematta niitä foorumilaisia, jotka ovat juutalaisia (tiedän ainakin yhden) tai joita juutalaisvihaajat pitävät juutalaisina (sairaalloiselle antisemiitille kaikki juutalaisten puolustelijat ovat salajuutalaisia).
Suomessa ei ole kovin syvälle juurtunutta juutalaisvastaisuutta; poliittisesti viisaimmat äärioikeistolaiset tietävät hyvin, että äärioikeiston leimautuminen antisemiittiseksi veisi siltä ainakin yhden tärkeän tukijaryhmän eli äärikristilliset piirit. Poliittinen viisaus ei kuitenkaan ole ollut äärioikeistolaisten keskuudessa kovin yleinen saati arvostettu piirre. Sitä paitsi nykyinen äärioikeistomme on paljon suuremmassa määrin ulkomaisen propagandan lumoissa kuin aikaisemmat äärioikeistoaallot, jotka olivat paljon lujemmin kiinni kotimaisessa isänmaallisuusperinteessä.
Ulkomailla antisemitismi on paljon oleellisempi osa äärioikeistolaisuutta ja sillä on syvät juuret. Kun äärioikeistolaisuutta nyt suurella volyymilla tuodaan Suomeen, aatehistorian pitkä vipuvarsi kääntää nyt yhä suurempia osia suomalaisista fasisteista myös antisemiiteiksi. Loppujen lopuksihan äärioikeistolaisilla on ensin viha, jolle sitten etsitään kohdetta, ja he tarttuvat ahnaasti mihin tahansa objektiin, jonka propaganda heille taritsee. Jos sellaiseksi tyrkytetään juutalaista, äärioikeistolainen hotkaisee annetun herkkupalan hyvällä halulla.
Menossa olevan äärioikeistoaaltomme nousun takana on hyvä koossapitokuri poliittisine piiskureineen ja ohjaajineen – ts. Homman moderaattoreineen, jotka pyrkivät ohjaamaan keskustelua yhteisiin intresseihin, pois mielipiteitä jakavista kysymyksistä, kuten juutalaisista ja Israelista. Esimerkiksi Kärkkäisen konsernin rahoituksella Suomessa intensiivisesti levitetty antisemitismi on kuitenkin ilmeisesti luonut maahan uuden suuren juutalaisvihaajafalangin, jonka keskuudesta Suomen Vastarintaliikkeen väki ilmeisesti rekrytoituu.
Tälle falangille juutalaisviha on niin keskeinen osa äärioikeistolaista aatetta, että se ei enää kuuntele toisia äärioikeistolaisia, kun he pyytävät falangia olemaan poliittisen viisauden ja aatteen valtavirtakaupiteltavuuden nimissä hiljaa ”juutalaisten salaliitosta”. Päin vastoin, falangi reagoi niin, että se muu porukka haluaa kieltää aatteen keskeisen sisällön, eikä falangi tietenkään kykene keksimään tälle muuta selitystä kuin aatteenpetturuuden. Ja aatteenpetturuuden selittää tietysti vain se, että falangin ulkopuolinen äärioikeisto on ”juutalaisten salaliiton” talutusnuorassa.
Päätellen Vastarintaliikkeen viimeaikaisista ulostuloista olemme tulossa vaiheeseen, jossa tämä usko juutalaissalaliittoon on muodostumassa merkittäväksi vedenjakajaksi äärioikeiston sisällä. Koska Vastarintaliike on osoittautunut sekä juutalaisvihaperustaiseksi että aseidenkäyttöhaluiseksi ryhmittymäksi, se saattaa käyttää väkivaltaa ja aseita perussuomalaisia ”juutalaisten ystäviä” vastaan. Ja koska perussuomalaisten ja juutalaisvihaajanatsien raja ei vielä ole selvä, Vastarintaliikkeen pojat saattavat hyvinkin ”muina miehinä” soluttautua perussuomalaisten tilaisuuksiin puukko tai ase paidan alla järjestysmiesten hyväksyessä heidät omiksi ja ”meikäläisiksi”..
En tietenkään pidä tällaista toivottavana. Mutta sen jälkeen kun perussuomalaiset ovat muka huumorimielessä antaneet Vastarintaliikkeelle ohjeita terrori-iskujen oikeasta suorittamisesta, siinä olisi jonkinlaista karman lain makua, jos vastuuttomat, yhteiskuntarauhaa repivät puheet osuisivat omaan nilkkaan.