Sanna Antikaisen lukuharrastukset - Sanna Antikainens litteraturhobby

Tänään, kymmenes lokakuuta, on suomenkielisen kirjallisuuden perustajan Alexis Stenvallin ("Kivi") syntymäpäivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kuten Einar Lönnbohm ("Eino Leino") runossaan sanoi, mielisairas, vaikeasti alkoholisoitunut ja mahdollisesti elimelliseen aivosairauteen menehtynyt Stenvall eli "vain syksystä jouluun" eikä koskaan tullut nähneeksi kevättä eli kanonisointiaan suomalaisen kirjallisuuden sekulaariksi suojeluspyhimykseksi. Mutta katsokaapa tätä perussuomalaista kirjallisuuskannanottoa:

I dag, den tionde oktober, firar vi Alexis Stenvalls födelsedag. Stenvall, som på finska kallade sig "Kivi", är grundaren till finsk litteratur, och hans dag är likaledes den finländska litteraturens dag. Som Einar Lönnbohm ("Eino Leino") sade i en av sina dikter, levde den svårt alkoholiserade, psykiskt sjuke och möjligtvis p g a en organisk hjärnsjukdom tidigt avlidne Stenvall "bara från hösten till julen" och kom aldrig att se våren, dvs sin kanonisering till den finska litteraturens sekulära skyddshelgon. Men se på det här sannfinska ställningstagandet till "inhemsk" litteratur:

"Glad Aleksis Kivis dag och finska litteraturens dag. Vad är din favorit bok (sic)? Min egen absoluta favorit bok (sic) är Mästaren och Margarita [den finska översättningen heter Saatana saapuu Moskovaan, dvs Djävulen anländer till Moskva]. Vilken bok borde jag läsa därefter, vad tycker du?"

Saatana saapuu Moskovaan nyt vain ei ole suomalaista kirjallisuutta, sen on kirjoittanut neuvostoliittolainen modernisti Mihail Bulgakov venäjän kielellä (vaikka kiovalaistaustainen olikin). Ei silleen, kyllähän Bulgakov oli pätevä kirjailija, jonka elämänkohtalo ei ole täysin vailla yhtäläisyyksiä Alexis Stenvalliinkaan. Mutta Alexis Stenvallin päivää juhlitaan suomalaisen kirjallisuuden päivänä, ei maailmankirjallisuuden.

Dessvärre är Mästaren och Margarita inte finländsk litteratur, den har skrivits på ryska av den sovjetiske modernisten Michail Bulgakov, som förresten var hemma från Kiev i Ukraina. Inte för att det på något vis vore fel att läsa Bulgakovs böcker, han var en fin författare, vars livsöde inte saknade vissa likheter med Alexis Stenvalls. Men på Stenvalls dag hedrar vi finländsk litteratur, inte världslitteratur.

Muuten en usko hetkeäkään, että Sanna Antikainen oikeasti olisi lukenut Bulgakovin romaania. Se on vaikea (minullekin, ja minä sentään olen jonkinasteinen neuvostoproosan tutkija), jäi ilmeisesti keskeneräiseksi ja se on myös sisällöltään vieras persuhenkisille ihmisille, koska yhtenä juonena kirjassa on realistinen versio pääsiäisviikon tapahtumista - versio, joka on monella tapaa ristiriidassa evankeliumien kanssa. Ankara uskovainen voisi pitää tätä saatanallisessa Neuvostoliitossa syntynyttä romaania Herran sanan rienauksena, ja hänellä olisi aivan asialliset perusteet tälle näkemykselle.

Förresten tror jag inte att Sanna Antikainen på riktigt läst Bulgakovs roman. Det är en svårtillgänglig bok (t o m för mig, som faktiskt i viss mån forskat i sovjetisk prosa), blev uppenbarligen aldrig avslutad, och är också innehållsmässigt främmande för sannfinskt sinnade människor, ty en av intrigerna i boken är en realistisk version om Kristi passionshistoria, en version som på många sätt går stick i stäv mot evangelierna. En djupt troende människa kunde uppfatta den här i det djävulska Sovjetunionen uppståndna roman som hädelse, och denna syn skulle också vara sakligt sett helt berättigad. 

Persujen kulttuuripatriotismi on valetta ja ne myöntävät sen itsekin - Den sannfinska kulturpatriotismen är lögn och de medger det t o m själva

Peräaukkopuolueen nuorisojärjestössä toimiva teatterimies (onko sattumaa, että bäckmanilaisissakin riittää teatteriväkeä?) Tommi Pälve tuli tuossa myöntäneeksi erään asian, jonka itse olen nähnyt jo aikoja sitten: puolueen kulttuuripatriotismissa on kyse pelkästä rituaalista ja teeskentelystä, ja todellisuudessa puolueen ainoa kulttuuri on ylikansallinen roskakulttuuri. Tommi Pälve otsikoi erään blogikirjoituksensa sanoilla: "Suomen kieli joutaa roskiin".

Tommi Pälve, någon sorts teatermänniska aktiv i sannfinnarna (är det bara en tillfällighet att det inte råder brist på teatermänniskor i putinisternas led heller?), råkade nyligen medge en sak jag för länge sen insett: partiets kulturpatriotiska floskler är bara floskler, och den enda kultur dess medlemmar i verkligheten förstår sig på är den multinationella skräpkulturen. Pälve rubricerade en av sina bloggdrapor med orden "Finska språket bör helst slopas."

"SUOMEN KIELI JOUTAA ROSKIIN." - Tommi Pälve, Perussuomalaiset nuoret.

"FINSKA SPRÅKET BÖR HELST SLOPAS." - Tommi Pälve från sannfinska ungdomsorganisationen.

Olen jo kauan sanonut, että persut käyttävät kulttuuri-isänmaallisia iskulauseita pelkästään rituaalisesti ja tarkoittamatta mitä sanovat, ja että persujen esiintyminen suomen kielen edistäjinä on läpinäkyvää valhetta. Persut eivät vastusta ruotsin kieltä siksi, että suomenruotsalainen kulttuuri ei olisi suomalaista kulttuuria, vaan juuri siksi, että se on. Aivan vastaavasti he ovat suomenkielistä kulttuuria vastaan ja ilmeisesti pitävät sitä epäcoolina ja junttina. Kalevalaa he ainakin tuntuvat (päinvastaisista väitteistään huolimatta) kunnioittavan lähinnä kiertämällä sen kaukaa. Heitä kiinnostaa ainoastaan ylikansallinen kulttuuripuuro ja sen kieli, englanti.

Jag har för länge sedan konstaterat att sannfinnarna endast använder kulturpatriotiska slagord i rituellt syfte och utan att mena vad de säger, och att det är en uppenbar lögn när sannfinnarna påstår sig främja finskan. Sannfinnarna bekämpar inte svenskan därför att finlandssvenskhet inte är någonting finländskt som de påstår, utan därför att det faktiskt är en del av den gemensamma kulturen i Finland. På samma sätt ogillar de finsk kultur som för dem uppenbarligen är ocool bonnkultur. Kalevala respekterar de, men tydligen bara på långt avstånd. Den enda kultur de känner är den internationella masskulturen och det enda språk de uppskattar är dess språk engelskan.

Tässä ei olisi yhtään mitään väärää, jos sitä tehtäisiin avoimesti - olenhan minäkin menettänyt uskoni suomen kieleen jouduttuani suomeksi tosiasialliseen julkaisukieltoon ja keskityn nyttemmin pilaamaan kaikilla osaamillani kielillä suomenkielisen kulttuurin mainetta. Se, mikä siinä on väärää, on se, että sitä tehdään teeskentelemällä suomen kieltä arvostavaa kulttuuripatrioottia. Samalla tavalla on väärin, että persut ja heitä lähellä olevat ryhmät kutsuvat itseään isänmaallisiksi ja ajavat Suomea tosiasiassa fasistisen Venäjän osavaltioksi.

Jag skulle definitivt inte se någonting fel på det här om sannfinnarna öppet och ärligt bekände sig till antifinskhet. Jag har ju också själv förlorat min tro på finska språket när jag i praktiken fått utgivnings- och citeringsförbud i alla finska medier, vilket lett till att jag numera koncentrerar mig på att på alla de språk jag kan misskreditera finska språket och finskspråkig kultur. Det som är fel med vad sannfinnarna gör är att de främjar en antifinsk agenda medan de påstår sig vara kulturpatrioter och uppskatta finska språket. På ett liknande sätt är det fel att sannfinnarna och grupper som står dem nära kallar sig fosterländska och i praktiken vill göra Finland till en delstat i det fascistiska Ryssland.

Ryhmä, joka käyttää suomen kieltä ja suomalaista isänmaallisuutta väärin tällaisiin suomalaisuudelle vihamielisiin tarkoituksiin ja ajaa Suomen kielestä, kirjallisuudesta ja kulttuurista jotain tietävätkin tahot ulos julkisesta keskustelusta esiintymällä kaikkia muita suomalaisempana - eikö tässä olekin kyse siitä kulttuurisesta omimisesta, josta niin paljon puhutaan?

En politisk gruppering som missbrukar finska språket och finsk kulturpatriotism till sådana här antifinska syften och som utesluter alla som verkligen vet någonting om finska språket, finsk litteratur och finsk kultur ur offentlig diskussion genom att uppträda som höjden av all finskhet - är det inte ett exempel på den kulturella appropriering man talar så mycket om?

Tommi Pälve kuitenkin ansaitsee kiitokset rehellisyydestään. Juureton roskaväki on ratsastanut "suomalaisuuden" asialla vähän liian kauan. Sen on lopultakin aika myöntää oma juurettomuutensa. Me tarvitsemme politiikkaan avoimesti suomalaisen kulttuurin vastaisen juurettomien peräkylärokkarien puolueen. Sitten oikeilla kulttuuripatriooteilla on selkeä vihollinen, jota vastaan taistella.

Tommi Pälve bör dock tackas för sin ärlighet. Den kulturellt rotlösa pöbeln har alltför länge utnyttjat "finskhet" till sina syften. Den bör äntligen bekänna sig till rotlöshet. Vi behöver ett öppet antifinskt parti för kulturellt rotlösa bonnrockare. Sen ska riktiga kulturpatrioter ha en klar fiende att bekämpa. 

PS. Olen kyllä aika väsynyt kaikenlaisten intellektuellien hyväntahtoisiin yrityksiin nähdä jotain vilpitöntä kulttuurinationalismia äärioikeistolaisuudessa. Analyyseistä tulisi heti paljon vakavastiotettavampia, jos ymmärrettäisiin, millaista valetta se lätinä on ollut alusta saakka. Persujen suomen kielestäkin näkee, etteivät heitä ainakaan kotimaisen kaunokirjallisuuden klassikot ole kiinnostaneet. Jopa ruotsidemokraattien naurettava tapa pukeutua operettikansallispukuihin on uskottavampi.

PS. Jag är faktiskt rätt trött på intellektuellas välmenande försök att se högerextremismen som genuin och uppriktig kulturnationalism. Deras analyser vore mycket lättare att ta på allvar om de förstod vilken lögn det där pladdret från början varit. Man ser i sannfinnarnas finska genast att de inte precis är belästa i klassisk finsk skönlitteratur. Här bör man konstatera att sverigedemokraterna med sina löjliga, operettaktiga nationaldräkter gör ett gatukreddigare intryck.

Pööpön Striit, Pööpön Striit, patsipaada peipe

Trumpin ja Putinin saapuessa Suomeen tapaamaan toisiaan heidän ystävänsä ovat aktivoituneet muullakin tavalla kuin uhkailemalla Putinin kriitikoita tappavalla väkivallalla (ks. tätä). Muuan Markus Bunders, ilmeisesti yksi niitä politiikan kiertopalkintoja, jotka ovat lopulta päätyneet persuihin, on nimittäin perustanut (persustanut?) kansanliikkeen ajamaan Ateneuminkujan nimen muuttamista Trump Streetiksi.

När Trump och Putin håller på att besöka Finland för att mötas här, har deras vänner aktiverat sig även på andra sätt än genom att hota Putinkritiker med dödligt våld. En viss Markus Bunders, tydligen ett politiskt vandringspris av den sort som brukar sluta i sannfinnarnas led, har nämligen startat en folkrörelse för att omdöpa Ateneumgränden i Helsingfors till Trump Street.

Mistäköhän kohtaa tätä rupeaisi purkamaan? Ensinnäkin "Trump Street" on englantia. Se ei ole kumpaakaan virallisista kielistämme. Silloin kun itse teininuorukaisena olin kiinnostunut aitosuomalaisesta kulttuurinationalismista, pidin sen kulmakivenä nimenomaan englannin vaikutuksen vastustamista. Jos persujen kulttuurinationalismissa olisi oikeasti kyse jostain muusta kuin tyhjästä propagandasta, he olisivat samoilla linjoilla.

Hur borde man egentligen ta i det här? Till att börja med är Trump Street engelska, alltså ett språk som tillsvidare inte har officiell status i Finland. När jag som tonårskille intresserade mig för äktfinsk kulturnationalism, ansåg jag att den på vår tid skulle gå ut på att bekämpa engelska influenser. Skulle sannfinsk kulturnationalism handla om något annat än tom propaganda så skulle sannfinnarna dela min åsikt.

Toiseksi tietysti Ateneuminkuja on - toisin kuin Bunders väittää - vahva ja isänmaallista kulttuurihistoriaa henkivä nimi. Ateneum on Suomen suurin, kuuluisin ja perinteikkäin taidemuseo. Ajatus, että Suomen edulle kiistatta vahingollinen, mahdollisesti Venäjän laskuun vakoileva USA:n presidentti olisi tärkeämpi ja arvokkaampi nimikummi kuin ao. museo, omalta osaltaan vain korostaa Bundersin ja hänenlaistensa pilkkaa ja vihaa sitä isänmaan kulttuuria kohtaan, jota he valehtelevat edistävänsä ja kannattavansa.

För det andra är Ateneumgränden givetvis - i motsats till vad Bunders påstår - ett starkt namn fullspäckat med fosterlandets kulturhistoria. Ateneum är Finlands största, mest berömda och anrikaste konstmuseum. Att en amerikansk president vars politiska linjedragningar har varit entydigt skadliga för Finland och som av allt att döma är rysk spion skulle vara en viktigare och värdefullare namngivare än museet ifråga bara framhäver att Bunders och hans likar bara har hån och hat till övers för den finländska kultur de mot bättre vetande påstår sig främja och uppskatta.


PS: Otsikko on viittaus Hurriganesien kappaleeseen "Bourbon Street", jonka sanat pikkupoikana kuulin tuossa muodossa. En edelleenkään tiedä, mitä pojat oikeasti tarkoittivat sanoa sanalla "patsipaada", enkä välitäkään tietää.

PS: Titeln på den här drapan avser Hurriganes' gamla låt "Bourbon Street", som jag som liten gosse hörde i citerad form. Jag vet fortfarande inte, vad killarna egentligen ville säga med "patsipaada", och vill inte heller ta reda på det.

Associates eli... - Associates eller...

Katsokaapa tätä:

Kolla det här:

"Obs! Soldiers of Odin organisationen [sic] har infört en ny medlemskapsnivå, som möjliggör det även för dig att delta med [sic] i vår nationellt sinnade verksamhet. Medlemskapsnivån heter Associates, eller kumpaner [sic]. Genom Associate systemet [sic] försöker vi utvidga vår nationellt sinnade verksamhet till varje kommun och stad i Finland. Läs mer på vår sajt."

Siinä siis tarjotaan Soldiers of Odin -järjestön ehdokas- tai kannattajajäsenille uutta jäsentasoa: associates eli kumppanit. Siis sointuvalla "suomen" kielen sanalla associates. Selityksenä perässä "kumppanit". Eikä tavuviivojakaan osata panna oikeaan paikkaan.

Där erbjuder Soldiers of Odin-organisationen sina aspirerande medlemmar eller medlemskandidater en ny medlemskapsnivå: associates eller kumpaner. "Associates" på ack så klangfull finska, "kumpaner" som förklaring. Och bindestreck kan de inte använda heller.

Kotimaisen yhdistyselämän piiristä löytyisi varmasti parempiakin sanoja kuin associate, esimerkiksi tukijäsen, tukija, ulkojäsen, avustajajäsen, liitännäisjäsen... Ei kai tällaisilla termeillä ole laillisesti lukkoonlyötyä merkitystä, eli sieltä voi valita termin ihan sen mukaan mistä tykkää; mutta pojat ovat niin täydellisesti suomenkielisen yhdistysperinteen ulkopuolella, että ainoa mitä heille tulee mieleen, on englanninkielinen sana. Ja nämä eivät ainoastaan sano olevansa "suomalaisen kulttuurin puolustajia", vaan myös pyrkivät väkivallalla ja uhkauksilla ajamaan suomalaisuudesta jotain tietävätkin ulos julkisesta keskustelusta.

I inhemskt föreningsliv används det säkert bättre ord än associate, - jag kunde tänka mig tukijäsen (stödmedlem), tukija (stödperson), ulkojäsen (extern medlem), avustajajäsen (assisterande medlem), liitännäisjäsen (associerad medlem)... Sådana här ord har knappast någon lagstadgad och fastställd betydelse, så man får välja den term man gillar bäst; men de här grabbarna har ingen aning om finsk föreningstradition och det enda ord de kan tänka sig är engelska. Och sen påstår sig dessa anglomaner inte bara "kämpa för finsk kultur", utan lägger sig manken till att genom våld och hotelser utesluta ur offentlig debatt alla de som verkligen förstår sig på finska traditioner.

"Kulttuurimarxismi" - "Kulturmarxism"

Kuten muistamme, termi "kulttuurimarxismi" tuli käyttöön suomalaisten ääriuskovaisten ja äärioikeiston kielessä sen jälkeen kun Anders Behring Breivik teki tekosensa Norjassa. Selvemmin ei voisi antaa kannatustaan lapsia ja nuoria dumdumluodeilla tulittavalle hullulle murhaajaterroristille kuin omaksumalla salaliittoteoreettisen termin, jolla hän on epäinhimillistänyt uhrinsa. Mutta Piffiltä löysin seuraavan puheenvuoron, jonka haluan lainata tässä, koska se kiteyttää niin viimeisen päälle oman näkemykseni siitä, mitä äärioikeisto tarkoittaa julistaessaan kaikki toista mieltä olevat "kulttuurimarxisteiksi":

Som vi kommer ihåg dök termen "kulturmarxism" upp på extremt religiösa och högerextrema webbforum snart efter det att Anders Behring Breivik begick sitt massmord i Norge. Klarare kunde man inte uttrycka sitt gillande för en mordlysten terrorist som beskjuter barn och ungdomar med dumdumkulor än genom att börja använda en konspirationsteoretisk term som han avhumaniserat sina offer med. Men på webbforumet Punkinfinland hittade jag följande inlägg som jag här vill citera, eftersom det så perfekt uttrycker min egen uppfattning av vad extremhögern menar med att beskylla alla andra för att vara "kulturmarxister": 

Harva tuota leimakirvestä nykyään käyttävä on mikään hyveellinen kristitty tai kunniallinen sivistysporvari vaan saman vulgarisoituneen ja proletarisoituneen massakulttuurin tuote kuin muutkin, se vaan että pitäisi olla viinaa ja ameriikanrokkia ja pornoa ja kulutusyhteiskunta ja yksilönvapaudet mutta jollain ilveellä samaan aikaan myös traditionalistinen elämäntapa (= akat keittiöön). Se pölhömachoilukaan ei ole oikein semmosta vanhan ajan käytösnormien mukaista vaan jotain hollywood-larppausta. Mutta pakkohan se jenkkiläinen kulttuurisotadiskurssi oli aivan toisenlaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan tuoda sellaisenaan.

"Få av de som brännmärker andra människor med den där termen är dygdiga kristna eller hederliga bildningsborgare. De flesta är produkter av samma vulgariserade och proletariserade masskultur som alla andra. De vill ha kvar sin sprit och sin amerikanska rockmusik och sin porr och sitt konsumtionssamhälle och sina individuella fri- och rättigheter, men samtidigt vill de genom någon trollkonst också återinföra det traditionalistiska levnadssättet, dvs. kvinnsen bör stanna i köket. De där stolliga machofasonerna är inte heller något försök att återuppliva några beteendenormer från gamla goda tiden, det är bara någon sorts Hollywoodbaserat lajv. Men visst kan man inte låta bli att importera den amerikanska kulturkrigsdiskursen som sådan till en helt annan kultur och ett helt annat samhälle." 

Äärioikeisto paskansi sankarihaudoille - Extremhögern sket på hjältegravar

Äärioikeisto esiintyy tunnetusti isänmaallisena, mutta haluaa Venäjän rahalla ja ruotsalaisten aateveljien avulla panna pisteen Suomen itsenäisyydelle. Tästä ei tietenkään lehdissä kirjoiteta, vaikka se on kaikkien äärioikeiston toimintaa vähänkin seuranneiden tiedossa, koska median hugenbergit antavat potkut äärioikeistoa poliittisesti epäkorrektilla tavalla käsittelevälle kirjoittajalle. Minähän sen tiedän kaikkein parhaiten.

Extremhögern uppträder som bekant som patriotisk, men vill med ryska pengar och tillhjälp av idéfränder från Sverige avskaffa Finlands självständighet. Det skriver man naturligtvis inte om i tidningarna, hur självklart det än ter sig för alla som följt med högerextrema aktiviteter, eftersom hugenbergarna på medierna sparkar alla skribenter som skriver om extremhögern i politiskt inkorrekt ton. Det vet jag ju allra bäst.

Äärioikeiston karkea tekopyhyys ja taparikollisen luonne tuli itsenäisyyspäivänä näkyviin myös siinä, että nämä "kurinalaiset marssijat" polttivat nuotiota Hietaniemen hautausmaalla ja turmelivat mm. rauhanturvaajien hautamuistomerkkiä. Voi olla että tässä oli taustalla jokin poliittinen vihamielisyys - äärioikeiston keskuudestahan on kuulunut yhtä mittaa sellaisia ääniä, että rauhanturvaajat ovat ikävää porukkaa, koska heidän toimintansa saattaa pelastaa neekerien tai muiden mutakuonojen henkiä, ja sellainenhan ei sovi Suomen armeijalle, jonka tehtävänä ei heidän mielestään ole pelastaa neekereitä tai mutakuonoja, vaan päin vastoin surmata näitä. 

Att högerextremisterna är brutalt skenheliga och vanebrottslingar till karaktären manifesterades på självständighetsdagen också i att dessa "väldisciplinerade demonstranter" gjorde upp eld på Sandudds kyrkogård och skadade bl a monumentet till fredsbevararna. Det kan ju hända att det berodde på deras politiskt motiverade fientlighet mot fredsbevarande styrkor i allmänhet. En del högerextremister har ju framhävt att de ogillar fredsbevarare, ty fredsbevarande verksamhet räddar ibland livhanken för en neger eller en svartskalle. Sånt passar ju definitivt inte för Finlands armé, för högerextremisterna tycker att armén inte borde rädda negrer och svartskallar, utan snarare döda dem.

Sitä vastoin venäläisten surmaaminen ei maahanmuuttokriitikoiden mielestä enää kuulu armeijan velvollisuuksiin, vaikka kyseiset venäläiset tulisivatkin panssarivaunulla rajan yli. Putinin sotilaistahan he toivovat liittolaisia, jotka surmaavat suomenruotsalaiset ja tummaihoiset, niin että maahanmuuttokriitikoiden itsensä ei tarvitse. 

Att döda ryssar tycker invandringskritikerna ingår däremot inte i finska arméns plikter, även i det fall det skulle handla om ryssar som åker hit med pansarvagnar. De ser ju Putins soldater som potentiella allierade, som ska massakrera alla finlandssvenskar och mörkhyade, så att invandringskritikerna själva slipper skitgörat. 

Toki voi olla, että "isänmaalliset" öykkärit sotkivat hautausmaata vain yleistä epäsiisteyttään ja kelvottomuuttaan. Koska en itse ole maailman paras siivooja, pidän tätä lähes inhimillisenä piirteenä äärioikeistolaisissa. Ehkäpä viinalla tai muilla päihdyttävillä valmisteilla - joita äärioikeisto nauttii todennäköisesti paljonkin ahneemmin kuin narkkareiksi haukkumansa vastapuoli - on ollut osuutta asiaan. Jos näin on, on mahdollista, että maahanmuuttokriittiset massat ovat liikutusaineissaan töräyttäneet ihan oikeita pökäleitä, eli paskoneet sankarihaudoille kirjaimellisessakin mielessä.

Det kan ju också hända att de kantänka fosterländska skrävlarna grisade ner gravgården bara därför att de i största allmänhet är orenliga oduglingar. Själv brukar jag ju ha det rätt ostädat hemma hos mig, och därför ser jag denna orenlighet egentligen som ett i det närmaste mänskligt drag hos extremhögern. Hur mycket de än beskyller sina motståndare för att vara knarkare, inmundigar de med säkerhet mycket mera sprit och övriga berusningsmedel, vilket må ha bidragit sitt till saken; och om kemiskt framkallade sinnesrörelser spelat en roll, skulle det inte förvåna mig om det visar sig att "patrioterna" även i ordets bokstavliga mening skitit på hjältegravar.

Oman hupaisuutensa asiaan lisää, että poliisitutkintaa asiasta on uskaltanut vaatia vain perussuomalainen kansanedustaja Ari Jalonen. Ilmeisesti tässäkin on taustalla vain puolueen sisäinen valtataistelu - Jalonen haluaa kampittaa Laura Huhtasaarta. Satakuntalainen syväkurkku lauloi minulle, että vaikkei Jalonen penaalin terävin kynä olekaan, hän osaa poliittisen pelin, ja tässä pelissä on kyse siitä, hallitsevatko persuja soinilaiset vai halla-aholaiset. Vaikea uskoa, sillä Jalonen on kyllä ollut Halla-ahon hyväksymien ehdokkaiden listalla. 

Det utgör en sorts komisk slutkläm att det bara är den sannfinske riksdagsledamoten Ari Jalonen som vågat yrka polisutredning i saken. Men även detta förefaller bara bero på den inre maktkampen i partiet - Jalonen vill sätta krokben för Laura Huhtasaari. En bekant som är hemma från Satakunda tyckte att Jalonen, fast han måhända inte är någon krutuppfinnare, förstår sig på politiskt spel, och att det här spelet handlar om huruvida det är Soinis eller Halla-ahos fraktion som har övertaget i sannfinska partiet. Personligen har jag svårt att tro det här, ty Jalonen har nog figurerat på listan över de av Halla-aho godkända kandidaterna.

Sitä vastoin Ari Jalonen on tunnettu "kalevalaisen jäsenkorjauksen" (jonkinlaisen kansallismielisyydellä kuorrutetun terveyshumpuukin) puolestapuhujana, joten hänelle lienee henkilökohtaisesti tärkeämpää hyväksikäyttää persuja puoskarointielinkeinon kuin rasismin ja fasismin edistämiseen. Ja kaipa hänenkin älyllään ymmärretään, että ihmisten menestykselliseen kusettamiseen erilaisilla humpuukijutuilla tarvitaan toimiva yhteiskunta talousjärjestelmineen. Jos kaikenlaiset tarranatsit syöksevät maan kaaokseen, jossa rahallakaan ei enää ole arvoa, huijarit ja koijaritkaan eivät voi tuhlata vääryydellä hankkimaansa vaurautta paheelliseen elämään.

Å andra sidan är Ari Jalonen känd som förespråkare för "kalevalansk kiropraktik", vilket i praktiken väl är någon sorts kvacksalveri med nationalism som smet på. För honom är det förmodligen viktigare att utnyttja sannfinnarna som en politisk fasad för att främja charlataneri som näring än att sprida rasism och fascism. Antagligen är t o m han tillräckligt klyftig för att inse, att det behövs ett fungerande samhälle och en fungerande ekonomi för att lura folk med allehanda bedrägerier. Om dekalnazisterna från Nordiska motståndsrörelsen störtar landet ner i ett kaos där inte ens pengar har något värde längre, kan inte heller några skojare och lurendrejare slösa sina smutsiga stålar på lastbart liv och liderligheter.

Miksi suomenkielinen raiskaa? - Varför våldtar finnen?

Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin, että suomenruotsalaiset raiskaavat Suomessa kaikkein vähiten. Suomenkieliset ovat siis raiskaajakansaa, koska maahanmuuttokriitikot ovat suuressa viisaudessaan määritelleet raiskaajakansoiksi kaikki ne etniset ryhmät, jotka tilastojen mukaan raiskaavat enemmän kuin jotkin muut Suomessa (tai tietyssä maassa) asuvat. Koska mieleemme ei tulisikaan niin halju ajatus, että maahanmuuttokriitikot kohtelisivat omaa viiteryhmäänsä jotenkin eri tavalla ja enemmän silkkihansikkain kuin muita, olemme vakuuttuneita, että he ovat kanssamme samaa mieltä suomenkielisten olemuksellisesta luonteesta raiskaajakansana. 

Suomea äidinkielenään puhuva mies kuuluu siis raiskaajakansaan. Tämä on ongelma. Meidän tulee pohtia, mikä on syynä suomenkielisen miehen olemukselliseen raiskaajuuteen ja miten hänet, tai ainakin hänen lapsensa - siittipä hän heidät syvimmän luontonsa mukaisesti raiskaamalla tai epäluontevan sivistyneellä tavalla eli halukkaan naisen kanssa - voitaisiin parantaa tästä surullisesta sielullisesta puutteesta.

Ensimmäisenä tulee mieleen sellainen ajatus, että suomenkielinen raiskaa, koska se on hänen rodullinen ominaisuutensa. Teoria on hyvin houkutteleva, varsinkin kun olemme Homman tieteellisiltä älymiehiltä saaneet kuulla, että rotuja tosiaan on olemassa. Tarkemmin ajatellen oletus on kuitenkin hylättävä. Asiantuntijoiden mukaanhan suomenkieliset suomalaiset ovat antropologisesti hyvin epäyhtenäistä joukkoa ja itäsuomalaiset selvästi eri rotua kuin länsisuomalaiset. 

Tietenkin olisi hyvä selvittää, kuinka paljon itäsuomalaiset raiskausluvut eroavat länsisuomalaisista, mutta on syytä uskoa, että nykyisellään nämä tilastot eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Itäsuomalaisia raiskaustilastoja nimittäin vääristää Itä-Suomen hovioikeuden tunnettu pyrkimys vapauttaa kaikki raiskaajat syytteistä, ainakin jos heillä on työpaikka ja säännölliset tulot. Siksi joudumme käytännön syistä lähtemään siitä, että kaikki suomenkieliset edustavat samaa rotua kuin suomenruotsalaiset, eli että suomalaiset eivät ole raiskaajarotua, vaikka kuinka tekisi mieli uskoa tai sanoa niin ja vaikka he raiskaajakansaa olisivatkin.

Jos raiskaajuus ei ole suomenkielisten DNA:ssa, se on kulttuurikysymys. Suomenkielisiä ei erota ruotsinkielisistä muu kuin äidinkieli, tai ehkä juhannustavat: suomenkieliset yleensä polttavat juhannuskokkoja, ruotsinkieliset pystyttävät salkoja. Onko siis niin että juhannussalko suojaa raiskaamiselta? Itse asiassa Satakunnassa on alueita, kuten Ahlainen ja Merikarvia, joiden väestö on suomenkielistynyt historiallisesti katsoen vasta hiljattain ja joissa juhannussalkoperinteitä tiettävästi vielä ylläpidetään. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, tehdäänkö Satakunnan juhannussalkopitäjissä vähemmän raiskauksia kuin muualla, joten juhannuskokkojen ja raiskauksien yhteyttä ei käytettävissä olevien tietojen valossa voi todentaa.

Toisin sanoen ainoaksi eroksi kahden kansankulttuurimme välille jää kieli. Suomen kieli on siis olemuksellisesti raiskaajakieli, ruotsin kieli raiskaamattomuuden kieli. Suomen kielen sanoihin ilmeisesti sisältyy jokin salattu resonanssi, joka saa kuiskauksen raiskaa-raiskaa-raiskaa kaikumaan suomenkielisen miehen korvissa ja aivopesemään hänet seksuaaliseksi väkivallantekijäksi, joka nyt vain ei voi itselleen mitään.

Meidän on syytä luottaa siihen, että suomenkieliset miehet ovat parannettavissa raiskaajuudestaan. Olisi julmaa rasismia väittää, että suomenkielinen raiskaa olemuksellisista syistä ja että sille vain ei voi mitään. Ja vaikka näin olisikin, seuraava sukupolvi on varmasti parannettavissa. 

Arvaatte varmaankin, mihin suuntaan tämä vie: ruotsin kielen opetusta ja käyttöä on lisättävä kaikilla tasoilla ja sen pakollisuutta vahvistettava. Tavoitteena on sellainen Suomi, jossa raiskaajakieltä ei enää puhuta eikä se enää viettele ketään raiskaamaan. Emme varmastikaan pääse eroon raiskauksista kokonaan, mutta kaikki keinot vähentää niitä tulee ottaa käyttöön.

Aivan niin: tämä on tietoinen provokaatio. Mutta huomatkaa: tämä ehdotus on kaikesta huolimatta paljon humaanimpi kuin maahanmuuttokriitikoiden sivuilla vellova pystypeniksinen riemu siitä, että taloja poltetaan ja lapsia tapetaan. Tässä nyt kuitenkin ehdotetaan raiskaavan ryhmän parantamista kulttuuristaan, ei kenenkään maastakarkottamista, tappamista eikä sulkemista keskitysleiriin, kuten maahanmuuttokriitikoiden vaahtosuu- ja kuolafoorumeilla jatkuvasti tehdään.

Mieti sitä (jos sinulla on millä miettiä), ennen kuin rupeat raivoamaan siitä, millaista kielisortoa ja rasismia tässä blogissa harjoitetaan. Enkä minä suoraan sanoen usko ollenkaan, että sinua kiinnostaa mikään suomenkielinen kulttuuri, paitsi amerikanenglannista suomeen käännetty. Sellaisiahan te olette.

Den malligaste morgontidningen i Finland, Helsingin Sanomat, konstaterade att finlandssvenskarna är den etniska grupp i vårt land som begår minst våldtäkter. De finsktalande är sålunda ett folk av våldtäktsmän, ty invandrarkritikerna har i sin gränslösa visdom så definierat alla etniska grupper som enligt statistiken gör sig skyldiga till fler sexualbrott än andra sådana i Finland (eller i vilket som helst land som står under observation). Det skulle givetvis aldrig falla oss in (hemska tanke!) att misstänka, att invandrarkritiker skulle tillämpa andra kriterier på sin egen referensgrupp än på resten av mänskligheten - vi är säkra på att de är eniga med oss om att finnarna är till sin väsentliga karaktär ett folk av våldtäktsmän. 

En finsktalande man representerar sålunda ett folk av våldtäktsmän. Det här är ett problem. Vi bör reflektera över orsakerna till den finsktalande mannens essentiella karaktär som våldtäktsman och fråga oss, hur han eller åtminstone hans barn - oberoende av om han avlat dem genom att våldta, som hans karaktär förutsätter, eller om han haft sexuellt umgänge med en villig kvinna, hur onaturligt det än är för honom - kunde botas och bli av med denna sorgliga karaktärsbrist.

Allra först kommer man på att fråga sig, om inte finnen våldtar därför att det ligger i hans blod, att det är så hans ras är beskaffad. Teorin är mycket lockande, särskilt med tanke på att de vetenskapliga ljushuvudena på rasistforumet Homma alltid orkar upprepa att människoraser är en seriös vetenskaplig kategori. Vid närmare eftertanke bör teorin dock förkastas. Enligt de sakkunnige är de finsktalande en antropologiskt mycket oenhetlig skara: om raser finns, är östfinnarna definitivt av annan ras än västfinnarna. 

Naturligtvis vore det förnuftigt att ta reda på, hur mycket östfinska och västfinska våldtäktsstatistiker skiljer sig sinsemellan, men det är skäl att anse att dessa statistiker i dagens situation inte är jämförbara. Östfinska statistiker förvrängs nämligen av att Östra Finlands hovrätt som bekant brukar frikänna alla våldtäktsmän med arbetsplats och regelbundna inkomster. Därför bör vi av praktiska skäl utgå från att finnarna och finlandssvenskarna är av samma ras. Sålunda utgör inte finnarna en ras av våldtäktsmän, hur mycket man än frestas säga så och trots att de kanske är ett folk av våldtäktsmän.

Om våldtäkt inte ligger i finnarnas DNA, är det en kulturfråga. Finnarna och finlandssvenskarna skiljer sig från varandra endast språkligt, eller kanske även i hur de firar midsommar: finnarna tänder en brasa, finlandssvenskarna hissar upp en stång. Är det sålunda stången som gör män mindre benägna att begå sexualbrott? I själva verket finns det orter i Satakunda, t ex Vittisbofjärd och Sastmola, där befolkningen historiskt sett förfinskats först nyligen och där det veterligen fortfarande är tradition att ställa upp midsommarstång. Vi vet dock inte om det begås mindre våldtäkter i ovannämnda socknar i Satakunda, så det är omöjligt att vid det här laget bevisa, om det finns ett sammanhang mellan midsommarbrasor och våldtäkter.

Sålunda är det bara språket som skiljer på de två folkkulturerna i vårt land. Finskan är sålunda essentiellt ett språk för våldtäktsmän, svenskan står för en sexualkultur där våldtäkter inte accepteras. Kanske de finska orden resonerar med varandra på ett hemlighetsfullt sätt, så att det uppstår ett viskande våldta-våldta-våldta i öronen på den finsktalande mannen och hjärntvättar honom till en sexbrottsling och våldsverkare som bara inte kan ändra på sitt inre och sin natur.

Trots allt bör vi utgå från att finsktalande män går att bota, så att de inte längre våldtar. Det skulle vara brutal rasism att påstå att finska män föds till våldtäktsmän och att vi inte kan göra någonting åt det. Och även om det vore så vill jag hoppas att åtminstone den följande generationen kan bli av med denna beklagliga karaktärsbrist. 

Ni gissar säkert vartåt det här lutar: svenskundervisningen och användningen av svenskan bör ökas på alla nivåer och det ska läggas mera tvång i "tvångssvenskan". Målet är ett Finland där våldtäktsspråket inte längre talas och inte längre förför någon till våldtäkter. Vi blir säkert inte av med våldtäkterna helt och hållet, men våldtäktssiffrorna bör minskas med alla möjliga medel.

Alldeles riktigt: det här är en medveten provokation. Men märk väl: det här utspelet är trots allt mycket mera humant än den jubel, med kuken i högsta hugg, som härskar på invandrarkritiska webbsidor varje gång ett invandrarboende brinner eller invandrarbarn dödas. Mitt förslag är ju bara att bota den etniska grupp som våldtar, i stället för att utvisa, avliva eller internera någon, som folk på de invandrarkritiska webbforumen hela tiden kräver, med fradga kring munnen.

Om invandrarkritikerna alls kunde tänka, skulle de noga reflektera över det innan de började ondgöra sig över det språkförtryck och rasism den här bloggen står för. Inte för att de själva alls intresserar sig för någon finskspråkig kultur, med undantag av amerikansk masskultur i finsk översättning. Det är vad de är.

Venäjän uhka tänään - Ryska hotet i dag

Venäjän uhkaa käsitteleviä uutisia:
* Sergei Lavrov, Venäjän tosiasiallinen suurvisiiri, tulee tapaamaan Venäjän sotilaiden puolueen eli vensujen puheenjohtajaa, Suomen avtonomnoin respubliikan ulkoasiain kansankomissaari Timofei Soinijeviä. Suurvisiiri antaa käskyläiselleen luultavasti ohjeita siitä, miten suomalaisia sorretaan oikein, kelpo stalinilaisella otteella.
* MV-lehti on antanut Susanna Kaukiselle, tällä hetkellä äärioikeistolaista kauttaan läpikäyvälle poliittiselle tuuliviirille, potkut avustajakunnastaan. Kaukinen oli näet rohjennut kirjoittaa, öhöm, roturealistis-kriittisiä juttuja venäläisistä, ts. loukannut Taivaan Pyhää. Pyhäinhäväistyksestä suuttuneena Ilja Janitskin sanoi irti kaveruutensa Kaukisen kanssa.

Nyheter om ryska hotet:
* Sergei Lavrov, Rysslands de facto storvesir, kommer och träffar ordföranden för partiet Ryska soldater i Finland, folkkomissarien för utrikes angelägenheter i Finljandskaja avtonomnaja respublika, Timofej Soinijev. Storvesiren ska antagligen utdela sin undersåte instruktioner om att förtrycka finländare på rätt sätt, med ett dugligt stalinistiskt grepp.
* Webbtidningen MV-lehti har vägrat att i fortsättningen förläna spaltutrymme åt Susanna Kaukinen, en politisk väderflöjel som just nu pekar åt det extrema högerhållet. Kaukinen hade nämligen fördristat sig att skriva vad som på rasistjargongen heter rasrealistisk-kritiska artiklar om ryssar och Ryssland, dvs. smädat den högste helige i himmelen. Helgerånet fick Ilja Janitskin att säga upp sin vänskap med Kaukinen.

Suomen Sisun kirjalistasta (uusinta Plazan blogin ajoilta)

(ilmestynyt alun perin Plazan blogissani maaliskuussa 2011)

(Huom: Teemu Lahtinenko se juuri sanoi viestimissä, että Suomen Sisun kirjalista oli naiivi ja typerä idea, tai jotain sinnepäin. Edistystä. Nyt kun hän vielä sanoisi, että koko Suomen Sisu oikeistoradikalismeineen ja hurrivihoineen oli naiivi ja typerä idea.)

Nyt kun Suomen Sisu -järjestö kelpaa uutiseksi jopa Hesarin toimituspolitiikkaa johtavalle selkärangattomalle elämänmuodolle, kaipa minunkin täytyy ottaa asia puheeksi, kun kerran sitä minulta todennäköisesti odotetaan. Olisi minulla tärkeämpiäkin aiheita ja parempia juttuja tekeillä, mutta velvollisuus mikä velvollisuus. Kaikkien kelpo miesten täytyy aina rientää isänmaan avuksi, kun Suomi-neitoa uhkaa murha ja raiskaus sieluttomien tappajarobottien kynsissä.

Toistaiseksi järjestöstä kirjoitetut jutut ovat olleet aika vaisuja, kun otetaan huomioon, miten valtavan iskuvoiman se on saavuttanut Suomen politiikassa. Järjestö varjelee mustasukkaisesti jäsenkuntansa paljastumista, ja takavuosien nettikeskusteluista muistan, että heikäläiset saattoivat uhata kunnianloukkausoikeudenkäynnillä, jos heidän jäsenyydestään puhui julkisesti. Eivät halunneet tunnustaa sitä. Minäkin sain tällaisen uhkauksen eräältä tietyltä äärioikeistopiireissä suurena profeettana palvotulta häiskältä sanottuani häntä Sisun jäseneksi, mutta eipä kulunut kuin pari vuotta, kun hän jo esiintyi julkisesti järjestön nimissä paheksumassa Länsiväylä-lehteä, joka oli kutsunut puljua ”natsimieliseksi”.

Länsiväylä muuten sai Julkisen Sanan Neuvostolta vapauttavan päätöksen jutustaan, koska se oli perustunut viranomaistietoihin, ts. Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin arvioihin. Tuolloin oli vuosi 2007, eli Supo oli vielä oikeasti toiminnassa. Nyttemminhän se on lehdissä repostellun henkilösuhteiden mädäntymisen, ehkä myös pettymykseksi osoittautuneen johtajansa kyvyttömyyden vuoksi ilmeisesti joutunut käytännössä selvitystilaan, mitä tietysti Suomen Sisun ja bäckmanilaisten kaltaiset äärihörhöt ovat tehokkaasti käyttäneet hyväkseen. Suomen yhteiskuntarauhan nykyinen tuho ja äärijärjestöjen nousu liittynevät tiiviisti Supon rappioon.

Muistelen järjestön aiemmin yrittäneen torjua äärioikeistolaisuussyytöksiä selittelemällä, että siinä on useimpien puolueiden jäseniä oikealta vasemmalle. Suomeksi tämä tarkoittaa tietysti sitä, että Sisu pyrki parhaansa mukaan soluttamaan kaikki mahdolliset puolueet ja ujuttamaan ajatusmaailmaansa niiden ohjelmaan. Uusi selitys, jonka saimme äsken lukea lehdistä, oli jotakuinkin se, että ”ei me mitään natseja olla ja vaikka siellä jotain natseja olikin joskus niin ne oli vaan vähemmistöä”. Uskotaan, uskotaan (heheheh).

Järjestön ohjelmassa on kuitenkin selviä yhtäläisyyksiä niin natseihin kuin muihinkin totalitaristeihin. Perussuomalaisten tuoreet taidelinjaukset ovat kotoisin juuri tästä sylttytehtaasta päätellen siitä, että Sisun periaateohjelmassa julistetaan nykyaikaisen rappiotaiteen ”muistuttavan erehdyttävästi jätettä” - mitään tarkempia selityksiä tälle ei anneta. Ei kerrota, onko sitä jätettä nykykirjallisuus, suomalainen sarjakuva vai kenties Kiasma. Jokainen täyttää tällaiset heitot tietysti omilla merkityksillään, yhden mielestä törkyä on räminärokki ja toisen mielestä Hannu Salaman teokset. Taidetta ei Suomen Sisun ohjelmassa tietenkään nähdä yksilön luomishalun ilmauksena - yksilönvapaudet tuntuvat ylipäätään olevan aika halpaa tapolanmakkaraa Sisun tiskillä - vaan sen toivotaan edistävän yhteisöllisyyttä (yksilöllisyyden ystävänä haluaisin lopultakin päästä eroon tuosta typerästä poliittisesta iskusanasta, joka haisee totalitarismilta aina aivan yhtä paljon, toitottivat sitä sitten vihreät, vasemmistolaiset, kristilliset tai persut). Ohjelman mukaan yhteisöllisyyttä luovat hyvät taideteokset ja monumentit, enkä väitä vastaan - olihan toveri Stalinkin tuota mieltä, ja hän tiesi yhtä ja toista sekä pakkoyhteisöllisyydestä että yhteisöllisyyttä luovan monumenttitaiteen edistämisestä.

Suomen Sisun jäsenet ja kätyrit puhuvat julkisuudessa erityisen paljon sananvapaudesta. Kun heikäläisiä joutuu leivättömän pöydän ääreen uskonrauhan loukkaamisesta tai kansanryhmän vastaisesta kiihottamisesta, ts. alan miesten luonteenomaisista taparikoksista, koko sakki alkaa itkeä oikeusmurhasta ja sorrosta. Mutta annas olla kun heidän omia ryhtymyksiään arvostellaan ja eritellään aivan tavanomaisin poliittisen lehtimiestyön keinoin! Silloin heidän keskustelupalstoillaan aletaan välittömästi uhkailla kunnianloukkaussyytteillä ja joskus valonaremmillakin painostustoimilla.

Eli siis sananvapautta saa rajoittaa, jos rajoitetaan heidän mielikseen. Heidän järjestönsä periaateohjelmassa asia ilmaistaankin seuraavasti: Mielipidevaikuttajat eivät saa jäädä rangaistuksetta, mikäli he ovat sanavapautta hyväksi käyttäen aiheuttaneet yhteiskunnalle tai sen jäsenille oikeudetonta onnettomuutta. Tarkoittaakohan tämä sitä, että mielipidevaikuttaja, joka yllyttää väkivaltaan maahanmuuttajia vastaan, ei saa jäädä rangaistuksetta? No jaa, tiedänhän minä vastauksen: ei tietenkään, sillä ei kai maahanmuuttaja ole yhteiskunnan jäsen suomensisulaisessa katsannossa. Sitä paitsi salliihan tuo periaateohjelma oikeutetun, tai oikeudellisen, onnettomuuden aiheuttamisen yhteiskunnalle tai sen jäsenille. Epäilemättä he itse tietävät parhaiten, mikä on oikeutettua, koska ovat niin äärioikeassa. He puhuvatkin julistuksessaan todellisesta sananvapaudesta, aivan kuten kommunistit aina puhuivat todellisesta vapaudesta, koska katsoivat tietävänsä sinua paremmin, mitä vapauteesi kuuluu.

Muuan Suomen Sisua käsittelevästä lehtikirjoittelusta mielensä pahoittanut sanoi, että tässä parjataan ja demonisoidaan ”suomalaisuuden” puolustajia. Mikähän se on se suomalaisuus, jota tuo remmi puolustaa? Suomen Sisun periaatejulistuksessa kyllä saarnataan ummet ja lammet esimerkiksi suomen kielen puhtauden vaalimisesta, ikään kuin tätä varten ei olisi jo olemassa Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta. Siitä huolimatta heidän ihailtu henkinen johtajansa murjoo äidinkieltämme sellaisilla täysin turhilla ”sivistyssanoilla” kuin abruptisti ja emendoida, joita en itse suoraan sanoen ole nähnyt suomenkielisessä yhteydessä kertaakaan missään muualla.

Kieliä osaavana tietysti tiedän, että ne tarkoittavat ”yhtäkkiä” ja ”korjailla, parannella, muutella (tekstiä)”. Jälkimmäinen toimintahan on ollut niin asianomaisen herran kuin koko Suomen Sisun työlistalla päällimmäisenä nyt kun he ovat poliittisen nosteen mukana saaneet julkista huomiota. Vanhoja nolottavia tuherruksia on nyt tullut kiire parannella ja korjailla, saksia ja yliviivata, ementeerata ja koriseerata että hiki lentää.

Onhan se toki lohduttavaa tietää, että kaikki nämä kauniit sadut äidinkielen vaalimisesta ovat pelkkää hölynpölyä, jota ei ole tarkoituskaan noudattaa. Ehkäpä he eivät ole tosissaan myöskään taiteen poliittisen ohjauksen, vähemmistöjen sortamisen eivätkä muidenkaan levottomuutta herättävien tavoitteidensa suhteen. ”Äänestä Suomen Sisua - voit luottaa siihen, ettemme pidä ainoatakaan vaalilupaustamme”? Minä nyt kuitenkaan en luota siihen, joten en aio äänestää heikäläisiä enkä toivo kenenkään muunkaan sitä tekevän. (Jotain Olavi Mäenpäätä toki voisi ihan piruuttaan äänestää, koska hän päihittäisi eduskuntaan päästessään viihdearvoltaan kirkkaasti koko sisulaisten remmin.)

Suomen Sisun ajaman suomalaisuuden sisällöstä saa varmasti tietoa myös tutustumalla heidän järjestönsä suositeltujen kirjojen luettelon, jonka he ovat sittemmin siivonneet hädissään netistä, mutta joka yhä löytyy vuoden 2008 mukaisessa kunnossa eräiltä sähköisiltä arkistosivuilta. Tämä onkin hyvin kiinnostava lista, eikä tietysti liian pitkäkään, kirjoja on tuollaiset puolisen sataa.

Filosofiapuolella suositellaan Nietzscheä, epäilemättä siksi, että hän kirjoitti yli-ihmisestä ja kaikkien arvojen uusiksi panemisesta, varmaan myös siksi, että häntä laajalti pidetään - syystä tai syyttä - natsismin älyllisenä valmistelijana ja pohjustajana. Pentti Linkola taas kannattaa ihmisten eriarvoisuutta vahvemman lakiin vetoamalla, joten hän on luonnollista jatkoa luetteloon. Löytyväthän sieltä myös Sun Tzun ja Carl von Clausewitzin klassiset teokset sodankäynnin taidosta. Oletettavasti Sisun pojat ovat jaksaneet lukea vain ensimmäisen, Vom Kriege on näet yhtä paksu ja pitkälauseinen kuin Theodor Mommsenin Rooman historia. Mutta tulipahan selväksi, mikä herrojen mielestä on filosofian tarkoitus: perustella älyllisesti sotahulluus, eriarvoisuus ja heikomman halveksunta.

Seuraavana on osasto ”Pohjoisen sielun avaimet”. Suomalaisuuden esitaistelijoilta ja ruotsin kielen vastustajilta on aluksi erikoisentuntuinen veto sisällyttää listaan Kalevalan, Kantelettaren ja Kalevipoegin lisäksi skandinaavien Edda, englantilaisten Beowulf ja saksalaisten Nibelungein laulu. Myös latvialaisten kansalliseepos Karhunkaataja on päässyt jonon jatkoksi, ja onhan siellä Lennart Meren Hopeanvalkeakin, samantyyppinen spekulatiivinen historiapohdiskelukirja kuin Robin Lane Foxin Travelling Heroes tai Matti Klingen Muinaisuutemme merivallat (joka sisältyykin Suomen Sisun suositusten historiaosioon). Ihan hyvää lukemista, suurimman osan olen kahlannut läpi itsekin. ”Pohjoisesta sielusta” puhuminen kuulostaa kuitenkin samalta kuin natsien ”pohjoinen ajatus”, nordischer Gedanke, varsinkin kun näiden myyttisten teosten ohella suositellaan natsien pääideologi Alfred Rosenbergin, natsien hengennostattajakirjailija, brigadeführer Helmut Stellrechtin ja tekointialaisen Hitlerin ihailija Savitri Devin kirjoja.

Teoslistan historiapuoli alkaa Aarno Karimon kansallismielisellä tarinakokoelmalla Kumpujen yöstä. Minun täytyy sanoa, että vaikka tämä isovanhempieni isänmaallisen, kulttuurinationalistisen asenteen vuoksi olikin meillä kotona tunnettu ja luettu kirja, minulla ei ole sen sisällöstä minkäänlaista muistikuvaa, vaikka olen siihen aivan varmasti tutustunut. Esimerkiksi Samuli Paulaharjun Tunturien yöpuolta, jota ei Suomen Sisun luetteloista löydy, jäi pikkupojan mieleen aivan toisella tavalla. Perinteiden ylläpitämisen vuoksi listassa on myös Vihtori Kosolan Viimeistä piirtoa myöten sekä useita ihan asiallisia, osin minunkin lukemiani historiateoksia lapuanliikkeestä, IKL:stä, ryssänvihaideologeista ja vapaussotureista (esimerkiksi Mikko Uolan klassikko Sinimusta veljeskunta).

Suomen myyttinen menneisyys tuntuu poikia myös kiinnostaneen, sillä Karimon jorinoiden lisäksi sieltä löytyy mm. Matti Huurteen Kivikauden Suomi (näillä eväillähän se tulevaisuus varmaan rakennetaankin) ja Olaus Magnuksen (!) Pohjoisten kansojen historia - taas tuo nordischer Gedanke! Jos pojat tosiaan haluaisivat korostaa suomalaisuutta, niin luulisi heidän yrittävän irrottautua tuosta vihaamastaan ruotsalais-saksalaisesta rotuajattelusta, jonka puitteissa mm. suomalaiset aikoinaan leimattiin mongoleiksi.

Eräänlainen kuriositeetti historiaosiossa on Marxin ja Engelsin Kommunistinen manifesti. Voisi luulla, että sotiemme veteraanien kunniaksi poikia kiinnostaisi perehtyä siihen helvettiin, jolta juuri veteraanit meidät pelastivat, ja lukea vaikkapa Vankileirien saaristo tai jotain kotimaisempaa samasta aihepiiristä, kuten Irja Niemen (eli Kerttu Nuortevan) Neuvostokasvatti, Parvilahden Berijan tarhat tai vaikka Rautkallion ja Hyvämäen Lista 1:n vangit. Mitään näistä ei kuitenkaan löydy Suomen Sisun suosituslistasta. Ehkäpä siksi, että kommunismi ei ole heille varsinaisesti torjuttava vihollinen, vaan pikemminkin kadehdittu kilpailija julmuudessa. Terrorin uhreihin samaistuminen ei ole kivaa, jos oma haave on samanlainen terrori.

Politiikan ja yhteiskunnan osiossa sisulaisten kirjastossa komeilee kolme ilmiselvää uusnatsia tai äätioikeistolaista: brittien uusnatsiporukoissa arvostetun Political Soldier -teoksen kirjoittaja Derek Holland, kukluxklaanilainen David Duke ja rotuajattelija Jared Taylor, jonka tunnetuin ansio on iskusanan ”roturealismi” keksiminen rasismin peittämiseksi. Lisäksi listalla on globalisaatiota arvostelleen entisen talousprofessorin David Kortenin kirja maailmanlaajuisesta suuryhtiöiden hirmuvallasta - se vanha ja alkuperäinen natsismikin sisälsi tunnetusti vasemmistolta lainattuja rahavallan vastaisia iskulauseita ja ajatuskulkuja. Myös luovutettu Karjala ja EU:n vastustajana tunnettu äärikeskustalainen Keijo Korhonen ovat kumpikin yhden kirjan verran edustettuina.

Toki siellä on myös osio ”ihmislajin taksonomisten ryhmien eroista” (eivät uskaltaneet kirjoittaa ”rotu”), jota hallitsevat ne tavanomaiset epäillyt eli tatuvanhaset sun muut ahmavaarat. Mitään kovaa biologiaa sieltä ei löydy - esimerkiksi Veikko ja Marja Sorsan, Pirjo Salkinoja-Salosen ja kumppanien Perinnöllisyys, jonka meikäläinen luki jo lukiolaisnassikkana, on sisuloisille tuntematon. Sen sijaan siellä on näitä yhteiskuntatieteilijöitä, jotka puhuvat geeneistä omia pehmoisiaan kuin olisivat päässeet kädellä koittamaan.

Sisuloisten kirjastossa on viihdeosiokin, Se sisältää Ilkka Remeksen jännäreitä, kaksi Pahkasika-mies Juha Ruusuvuoren romaania, Kari Suomalaisen vastenmielisen marmatuskirjan Viha etsii kohdetta ja sokerina pohjalla Robert Heinleinin tieteisromaanin Starship Troopers, joka on tuttu Paul Verhoevenin elokuvanakin. Muistelen kirjan ilmestyneen suomeksikin joltain kioskikirjallisehtavalta kustantamolta - minulla on sellainen mielikuva, että olisin lukenut suomennoksen jo ennen kuin Verhoevenin elokuva tuli ajankohtaiseksi. Asialle antaa oman huvittavuutensa se, että kirja ei ole mikään jännittävä sotaseikkailu, vaan enimmäkseen jankkaava ja puuduttava kansalaistaidon luento, jossa perustellaan, miksi ainoastaan asepalveluksen suorittaneilla tulisi olla äänioikeus - ja kuten tiedämme, Suomen Sisu hännystelijöineen jumaloi henkisenä johtajanaan siviilipalveluksen suorittanutta miestä. Karimoa löytyy täältäkin, nimittäin hänen ehdottomasti hillittömin teoksensa, tieteisromaaniksi luokiteltava Kohtalon kolmas hetki, joka kertoo lähes pornografisesti mässäillen Suomen ja inhan Ryssänmaan välisestä joukkotuhosodasta ja muistuttaa itse asiassa paljonkin juuri Heinleiniä, ennen kaikkea hänen Pearl Harborin jälkeistä amerikkalaista japanilaisvihaa tihkuvaa revittelyään Seitsemän miehen sota.

Tässä viihdepuolessa kiinnostavaa on se, ettei sieltä löydy ollenkaan kotimaista sotakirjallisuutta - ei Niilo Lauttamusta, ei Esa Anttalaa, ei Aake Jermoa, ei edes Mauri Sariolaa. Perinteisen isänmaallisuuden kirjallisten kulmakivien puuttuminen on muutenkin suorastaan häiritsevän ilmeistä. Ehkä tämä johtuu siitä, että tyypillinen sotakirja ei - kaikesta pedagogitätien parusta huolimatta - ole vailla moraalisia ansioita. Hyvillä sotaromaaneilla - siis ihan kirjallisuutena hyvillä - on nimittäin vankka eettinen pohja ja niissä käsitellään käsinkosketeltavin tavoin, vetävien tarinoiden puitteissa, keskeisiä inhimillisiä arvoja: rohkeutta, ystävyyttä, toveruutta, veljeyttä, epäitsekkyyttä ja uhrimieltä. Äärioikeistolaiselle sähköverkossa rähisijälle, joka pitää ihannoitavina isänmaallisina sankareina yksinäisen tummaihoisen miehen kimppuun ylivoimalla käyvää valkonaamaretaleiden jengiä, sellaiset arvot ovat liian yleviä käsitettäviksi.

Suomen Sisun kirjallisuuslista päättyy ”klassikoihin”, joita ovat Thomas Moren Utopia, koska tavanomainen arkielo tavallisten lajitoverien rinnalla tavallista työtä tehden ei oikein tunnu nappaavan heikäläisiä; Orwellin sikatila- ja isoveliromaanit, koska sisupojat aina uskottelevat itselleen olevansa orwellilaisesti sorrettuja; ja Dostojevskin Riivaajat, joka on sikäli osuva ja hauska valinta, että se on kuvaus juuri suomensisulaisten itsensä kaltaisesta kiihkoilevasta poliittisesta hörhölahkosta.

Suomalaisuutta siis ollaan puolustavinaan, mutta mitä se suomalaisuus on? Karimoa, ”pohjoisia myyttejä”, rotutieteilyä, totalitaarisia aatteita? Ainakin tiedämme, mitä se ei ole: ei ruotsin puhumista, tummaihoisuutta eikä maahanmuuttoa. Mutta tästä kirjalistasta päätellen se ei myöskään ole Runebergiä, Topeliusta eikä varsinkaan Väinö Linnaa saati sitten Hannu Salamaa. Se ei tunnu edes olevan talvisodan muistelua, vaikka kyseessä oli kiistatta oikeutettu puolustussota. Veteraanit eivät kiinnosta herroja sisulaisia yhden kirjan vertaa, vapaussoturit sitäkin enemmän - he kun surmasivat toisia suomalaisia, jotka kaikesta nettiuhosta päätellen ovat viime kädessä myös Suomen Sisun ensisijaisia vihollisia.

Koko sotienjälkeinen suomalainen kirjallisuus puuttuu, ilmeisesti siksi, että se on liian vasemmistolaista. Mutta turhaan tuosta luettelosta hakee myös Juhani Ahoa, Ilmari Kiantoa, Minna Canthia ja F.E.Sillanpäätä. Kalevalakin on otettu mukaan vain germaanisten sankarieeposten rinnalle, osaksi natseilta lainatun pohjoisen ajatuksen myyttiperustaa. Minä olen nuoruudessani kuullut sellaisenkin tulkinnan, että Kalevala olisi hengen ja laulun mahtia korostavana teoksena parempi vaihtoehto germaanien hurmeenroiskutukselle ja miekankalskeelle. Mutta ehkä se juuri sen takia ei riitä sisuloisille sellaisenaan, ei ole tarpeeksi verta ja väkivaltaa ja raakuutta. Pitää hakea apuun jokin Nibelungein laulu, jossa kuninkaan keittiömestariakin luonnehditaan valiomieheksi soturien joukossa.

Viime kädessä Suomen Sisun ajama ja puolustama ”suomalaisuus” ei siis ole missään tekemisissä olemassa olevan suomalaisen nykykulttuurin, ihmisten arjen kanssa - ainoa suomalainen arki, joka heitä näköjään kiinnostaa, on kivikauden arki. Pohjimmaisena tuossa touhussa, kuten Hitlerinkin natsismissa, on täydellinen moraalinen tyhjyys, kaikenlaisten arvojen puute, nihilismi. Eräs tuon järjestön hallituksessakin viihtynyt veikko julisti ihan televisiossa saakka, että Jokelan ampuja Pekka-Eric Auvinen oli jonkinlainen sankari, koska hänellä oli suuri näkemys ja näky ja koska hän teki jotain konkreettista sen toteuttamiseksi. Sivullisten henki ja omaisten kärsimys ei yksinkertaisesti kiinnosta, koska ihminen, jolla on asia ajettavanaan, on nyt vain arvokkaampi ja hänen täytyy saada toteuttaa itseään ja suuria visioitaan vaikka meidän muiden selkänahalla ja sisuskaluilla.

Perinteiseen konservatiivisuuteen kuuluu nähdäkseni sellainen näkemys, että heikkoja ja avuttomia ja viattomia on suojeltava tällaisilta visionääreiltä ja heidän luodeiltaan, vaikka heidän olisi tässä yhteiskunnassa kuinka paha olla ja vaikka he olisivat kuinka lahjakkaita ja nerokkaita. Suomen Sisu ei kuitenkaan edusta minkään järjellisen määritelmän mukaan suomalaisuutta, suomalaista sivistystä eikä perinteistä isänmaallisuutta. Se edustaa silkkaa itsetarkoituksellista vallanhimoa ja ihmishalveksuntaa. Eikä se aja kenenkään asiaa, paitsi omaansa.