Humanitaarinen suojelu poistettiin ja tehtiin virhe, myöntää nyt Sipiläkin - Även Sipilä medger nu att det var ett fel att avskaffa humanitärt beskydd

Ennen kuin persut päästettiin mestaroimaan maahanmuuttopolitiikkaa, täällä oli käytössä ns. toissijainen humanitaarinen suojelu sellaisille tapauksille, joiden kohdalla turvapaikkakriteerit eivät täyttyneet, mutta joita ei voitu palauttaa mullin mallin oleviin, hallituksettomiin kotimaihinsa. Tämä oli ennen kaikkea pragmaattinen tapa merkitä väliinputoajat yhteiskunnan kirjoihin ja kansiin. Tällä estettiin muille länsimaille niin tyypillisten paperittomien, maanalaisten ja usein rikoksilla tai prostituutiolla itsensä elättävien laumojen syntyminen Suomeen. Mutta tämä menettely suututti äärioikeistoa pelkän nimensä vuoksi. Siinähän oli tuo kammottu ja kirottu sana "humanitaarinen".

Innan sannfinnarna tilläts mixtra med invandringspolitiken, hade vi någonting som kallades för sekundärt humanitärt beskydd, avsett för sådana asylsökande som inte uppfyllde kriterierna men som inte kunde återbördas till sina kaotiska, regeringslösa hemländer. Det här var främst ett pragmatiskt sätt att hålla koll på de som inte hade egen kategori att klassas i. Därigenom undgick vi den situation som rådde i många andra västliga länder, dvs skaror av odokumenterade, underjordiska utlänningar som ofta livnärde sig på brottsliga aktiviteter eller prostitution. Men den här proceduren bragte extremhögern till raseri bara därför att de så ogillade ordet "humanitär".

Kun persut sitten saivat vaaleilla vaikutusvaltaa, he riensivät lakkauttamaan humanitaarisen suojelun. Seuraukset olivat arvattavat: kotimaahan palauttamista pelkäävät nuoret miehet alkoivat vältellä viranomaisia ja elättää itseään rikollisuudella ja homoseksuaalisella prostituutiolla, aivan kuten vastaavanlaiset kulkurit muissa länsimaissa. 

Väl efter att ha tillskansat sig politiskt inflytande skyndade sig sannfinnarna att avskaffa förfarandet med humanitärt beskydd. Följderna var de som alla befarat: unga män rädda för att återbördas till hemlandet började gömma sig undan myndigheterna och leva på brottslighet och bögprostitution.

Olisikohan syy ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää, että humanitaarinen suojelu oli pragmaattista ja järkevää politiikkaa, että sen lakkauttaminen oli ideologialähtöistä sähläystä ja että sen palauttaminen olisi järkevää? Toki persujen ja hommalaisten mieliksi sille voisi keksiä jonkin heikäläisten pirtaan sopivan, ikäviä humanitaarisuusviittauksia vailla olevan nimen, esimerkiksi tehostettu neekerivalvonta. Tämä saisi Hommankin väen vakuuttuneeksi, ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

Vore det inte dags att äntligen ta skeden i vacker hand och medge att humanitärt beskydd var pragmatisk och förnuftig politik, att det avskaffades överilat av rent ideologiska skäl och att det vore klokast att återinföra det? För att glädja sannfinnarna och hommaiterna kunde man visserligen hitta på ett nytt namn för den gamla paragrafen, ett namn utan det där för extremhögern så förhatliga ordet "humanitär". En möjlig ny benämning kunde vara effektiverad negerövervakning. Det här skulle säkert övertyga "invandringskritikerna", och lösningen skulle tillfredsställa alla.

Suomi on raiskaajakieli, osa 2 - Finskan är ett språk för våldtäktsmän, del 2

Jotkut finnjävelit ovat taas urputtaneet siitä kuinka Ahvenanmaalla ei tykätä suomen kielestä. No, muistutan siitä ihan tieteellisesti tutkitusta tilastotiedosta että suomenkieliset raiskaavat enemmän kuin ruotsinkieliset. Miksi ahvenanmaalaisten pitäisi suvaita raiskaajakieltä, -kulttuuria ja -kansaa rauhan saarillaan? Opetelkaa ruotsia, kaikille on järjestetty sellainen mahdollisuus tässä maassa.

Någon finnjävel har igen gått och ondgjort sig över att hans språk inte gillas av alla på Åland. Nåja, jag vill för min del åter påminna om att de finsktalande enligt vetenskapliga forskningsrön och statistiker begår fler våldtäkter än de svensktalande. Varför borde ålänningarna tolerera våldtäktsspråket, våldtäktskulturen och våldtäktsmän på fredens öar? Gå och lär er svenska, alla får ju göra så i det här landet.

Todennäköisiä uutisia uudelle vuodelle - Sannolika nyheter för nyåret

Todennäköisiä uutisia uudelle vuodelle:

* Maahanmuuttokriitikko ampuu lapsesi jollain tekosyyllä, esittelee sinulle jälkeenpäin hänen ruumistaan, nauraa ja tuhrii kasvonsa hänen vereensä. Mitään rangaistusta hänelle ei tietenkään tule, mutta poliisi sanoo tarkkailevansa tilanteen kehittymistä ja harkitsevansa maahanmuuttokriitikon aseiden takavarikointia jos tapahtunut toistuu. Maahanmuuttokriitikot raivostuvat ja alkavat kerätä nettivetoomusta aseiden takavarikointia vastaan, koska onhan se nyt aivan hirveää sortoa, että jaloa isänmaallista miestä tällä tavalla estetään hyökkäävästi puolustautumasta musliminnuolijoita vastaan.

* Punainen Risti pestaa aseistettuja vartijoita vastaanottokeskuksiin ja tämä johtaa väistämättömiin seurauksiin, eli maahanmuuttokriitikko saa surmansa vartijan luodeista. Hallitus julistaa välittömästi Punaisen Ristin terroristijärjestöksi ja sulkee sen aktiivit taivasalle pikaisesti väsättyihin leireihin. Näihin saadaan viinapalkalla vartijat Hommalta ja Facebookin rasistiyhteisöistä.

* Suomen poliisi ryhtyy uuden linjauksensa mukaan huolehtimaan muslimien uskonnollisesta puhtaudesta, esimerkiksi siitä, että yksikään muslimi ei lähde uutenavuotena ryyppäämään. Saudi-Arabiasta palkataan asiantuntevia kouluttajia opettamaan islamilaista teologiaa ja uskonnollista poliisintyötä suomalaisille lainvalvojille, ja poliisiasemille perustetaan madrassoja, joista kaikuu hurskas koraaninluku aamuin illoin. Jotta konstaapelit pääsevät kunnolla tunnelmaan, Tom Packalén ja Teuvo Hakkarainen kiertävät poliisiasemalta toiselle esittäen rukouskutsun. Packalén lukee sen oikean arabiankielisen tekstin ja Hakkarainen toistelee taustalla "uli uli uli" ikään kuin säestyksenä.

Sannolika nyheter för nyåret:

* En av invandringskritikerna kommer och skjuter ihjäl ditt barn på något svepskäl för att sedan visa liket för dig, skratta och fläcka ner sitt ansikte med barnets blod. Något straff blir det inte, men polisen säger sig observera hur situationen utvecklar sig och överväger att konfiskera invandringskritikerns vapenarsenal om det skedda upprepar sig. De övriga invandringskritikerna blir rosenrasande och börjar samla namn på nätet för en onlinebegäran mot konfiskeringen, för det är ju för jävligt om en ädel fosterländsk människa på så vis hejdas från offensivt försvar mot muslimvänner.

* Röda Korset rekryterar beväpnade väktare för flyktingboenden, och detta leder till det oundvikliga, dvs en invandringskritiker blir ihjälskjuten av en av väktarna. Regeringen terroristförklarar Röda Korset utan omsvep och dess aktiva medlemmar arresteras och stängs in på snabbupprättade barackläger. Fångvaktare finns det gott om på Hommaforumet och på rasistforumen på Fejan, och som lön kräver de bara en flaska Koskenkorva brännvin per dag.

* Polisen i Finland åtar sig enligt den nya linjedragningen att slå vakt om muslimernas religiösa renhet, bl a genom att se till att ingen muslim går och dricker sig berusad vid nyåret. Från Saudi-Arabien anländer det sakkunniga utbildare som undervisar våra konstaplar i islamsk teologi och religiöst polisarbete, och på polisstationer uppstår koranskolor där heliga verser reciteras dygnet runt. För atmosfärens skull cirkulerar Tom Packalén och Teuvo Hakkarainen från polisstation till polisstation och läser högt böneutropet - alltså, det ska väl vara Packalén som reciterar den arabiska texten, Hakkarainen ska bara sjunga "uli uli uli" som ackompanjemang.

Suomen arvot - Finlands värden

Presidentti Niinistö sanoi tuossa juuri, että maahanmuuttajien on omaksuttava arvomme, kuten demokratia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Koskeeko tämä vaatimus myös maahanmuuttokriitikoita ja jos koskee, mitä tehdään maahanmuuttokriitikoille, jotka näitä arvoja eivät kunnioita, ts. käytännössä aivan kaikille maahanmuuttokriitikoille? Lastataan vuotavaan purkkiin ja laivataan avomerelle etsimään jotain sekasortoista rajakontrollitonta kehitysmaata, johon heidät voisi dumpata?

President Niinistö sa just på teve att invandrarna bör tillägna sig våra värden, som demokratin, de mänskliga rättigheterna och jämlikheten. Gäller det här också för invandrarkritikerna, och om det gör det, vad ska vi göra med de invandrarkritiker (i praktiken alla), som inte respekterar dessa värden? Ska vi lasta dem på ett otätt skepp och ta dem ut till havs för att sen leta rätt på något kaotiskt uland utan gränskontroller där man kan bli av med dem?

Miksi suomenkielinen raiskaa? - Varför våldtar finnen?

Helsingin Sanomien jutussa kerrottiin, että suomenruotsalaiset raiskaavat Suomessa kaikkein vähiten. Suomenkieliset ovat siis raiskaajakansaa, koska maahanmuuttokriitikot ovat suuressa viisaudessaan määritelleet raiskaajakansoiksi kaikki ne etniset ryhmät, jotka tilastojen mukaan raiskaavat enemmän kuin jotkin muut Suomessa (tai tietyssä maassa) asuvat. Koska mieleemme ei tulisikaan niin halju ajatus, että maahanmuuttokriitikot kohtelisivat omaa viiteryhmäänsä jotenkin eri tavalla ja enemmän silkkihansikkain kuin muita, olemme vakuuttuneita, että he ovat kanssamme samaa mieltä suomenkielisten olemuksellisesta luonteesta raiskaajakansana. 

Suomea äidinkielenään puhuva mies kuuluu siis raiskaajakansaan. Tämä on ongelma. Meidän tulee pohtia, mikä on syynä suomenkielisen miehen olemukselliseen raiskaajuuteen ja miten hänet, tai ainakin hänen lapsensa - siittipä hän heidät syvimmän luontonsa mukaisesti raiskaamalla tai epäluontevan sivistyneellä tavalla eli halukkaan naisen kanssa - voitaisiin parantaa tästä surullisesta sielullisesta puutteesta.

Ensimmäisenä tulee mieleen sellainen ajatus, että suomenkielinen raiskaa, koska se on hänen rodullinen ominaisuutensa. Teoria on hyvin houkutteleva, varsinkin kun olemme Homman tieteellisiltä älymiehiltä saaneet kuulla, että rotuja tosiaan on olemassa. Tarkemmin ajatellen oletus on kuitenkin hylättävä. Asiantuntijoiden mukaanhan suomenkieliset suomalaiset ovat antropologisesti hyvin epäyhtenäistä joukkoa ja itäsuomalaiset selvästi eri rotua kuin länsisuomalaiset. 

Tietenkin olisi hyvä selvittää, kuinka paljon itäsuomalaiset raiskausluvut eroavat länsisuomalaisista, mutta on syytä uskoa, että nykyisellään nämä tilastot eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Itäsuomalaisia raiskaustilastoja nimittäin vääristää Itä-Suomen hovioikeuden tunnettu pyrkimys vapauttaa kaikki raiskaajat syytteistä, ainakin jos heillä on työpaikka ja säännölliset tulot. Siksi joudumme käytännön syistä lähtemään siitä, että kaikki suomenkieliset edustavat samaa rotua kuin suomenruotsalaiset, eli että suomalaiset eivät ole raiskaajarotua, vaikka kuinka tekisi mieli uskoa tai sanoa niin ja vaikka he raiskaajakansaa olisivatkin.

Jos raiskaajuus ei ole suomenkielisten DNA:ssa, se on kulttuurikysymys. Suomenkielisiä ei erota ruotsinkielisistä muu kuin äidinkieli, tai ehkä juhannustavat: suomenkieliset yleensä polttavat juhannuskokkoja, ruotsinkieliset pystyttävät salkoja. Onko siis niin että juhannussalko suojaa raiskaamiselta? Itse asiassa Satakunnassa on alueita, kuten Ahlainen ja Merikarvia, joiden väestö on suomenkielistynyt historiallisesti katsoen vasta hiljattain ja joissa juhannussalkoperinteitä tiettävästi vielä ylläpidetään. Meillä ei kuitenkaan ole tietoa siitä, tehdäänkö Satakunnan juhannussalkopitäjissä vähemmän raiskauksia kuin muualla, joten juhannuskokkojen ja raiskauksien yhteyttä ei käytettävissä olevien tietojen valossa voi todentaa.

Toisin sanoen ainoaksi eroksi kahden kansankulttuurimme välille jää kieli. Suomen kieli on siis olemuksellisesti raiskaajakieli, ruotsin kieli raiskaamattomuuden kieli. Suomen kielen sanoihin ilmeisesti sisältyy jokin salattu resonanssi, joka saa kuiskauksen raiskaa-raiskaa-raiskaa kaikumaan suomenkielisen miehen korvissa ja aivopesemään hänet seksuaaliseksi väkivallantekijäksi, joka nyt vain ei voi itselleen mitään.

Meidän on syytä luottaa siihen, että suomenkieliset miehet ovat parannettavissa raiskaajuudestaan. Olisi julmaa rasismia väittää, että suomenkielinen raiskaa olemuksellisista syistä ja että sille vain ei voi mitään. Ja vaikka näin olisikin, seuraava sukupolvi on varmasti parannettavissa. 

Arvaatte varmaankin, mihin suuntaan tämä vie: ruotsin kielen opetusta ja käyttöä on lisättävä kaikilla tasoilla ja sen pakollisuutta vahvistettava. Tavoitteena on sellainen Suomi, jossa raiskaajakieltä ei enää puhuta eikä se enää viettele ketään raiskaamaan. Emme varmastikaan pääse eroon raiskauksista kokonaan, mutta kaikki keinot vähentää niitä tulee ottaa käyttöön.

Aivan niin: tämä on tietoinen provokaatio. Mutta huomatkaa: tämä ehdotus on kaikesta huolimatta paljon humaanimpi kuin maahanmuuttokriitikoiden sivuilla vellova pystypeniksinen riemu siitä, että taloja poltetaan ja lapsia tapetaan. Tässä nyt kuitenkin ehdotetaan raiskaavan ryhmän parantamista kulttuuristaan, ei kenenkään maastakarkottamista, tappamista eikä sulkemista keskitysleiriin, kuten maahanmuuttokriitikoiden vaahtosuu- ja kuolafoorumeilla jatkuvasti tehdään.

Mieti sitä (jos sinulla on millä miettiä), ennen kuin rupeat raivoamaan siitä, millaista kielisortoa ja rasismia tässä blogissa harjoitetaan. Enkä minä suoraan sanoen usko ollenkaan, että sinua kiinnostaa mikään suomenkielinen kulttuuri, paitsi amerikanenglannista suomeen käännetty. Sellaisiahan te olette.

Den malligaste morgontidningen i Finland, Helsingin Sanomat, konstaterade att finlandssvenskarna är den etniska grupp i vårt land som begår minst våldtäkter. De finsktalande är sålunda ett folk av våldtäktsmän, ty invandrarkritikerna har i sin gränslösa visdom så definierat alla etniska grupper som enligt statistiken gör sig skyldiga till fler sexualbrott än andra sådana i Finland (eller i vilket som helst land som står under observation). Det skulle givetvis aldrig falla oss in (hemska tanke!) att misstänka, att invandrarkritiker skulle tillämpa andra kriterier på sin egen referensgrupp än på resten av mänskligheten - vi är säkra på att de är eniga med oss om att finnarna är till sin väsentliga karaktär ett folk av våldtäktsmän. 

En finsktalande man representerar sålunda ett folk av våldtäktsmän. Det här är ett problem. Vi bör reflektera över orsakerna till den finsktalande mannens essentiella karaktär som våldtäktsman och fråga oss, hur han eller åtminstone hans barn - oberoende av om han avlat dem genom att våldta, som hans karaktär förutsätter, eller om han haft sexuellt umgänge med en villig kvinna, hur onaturligt det än är för honom - kunde botas och bli av med denna sorgliga karaktärsbrist.

Allra först kommer man på att fråga sig, om inte finnen våldtar därför att det ligger i hans blod, att det är så hans ras är beskaffad. Teorin är mycket lockande, särskilt med tanke på att de vetenskapliga ljushuvudena på rasistforumet Homma alltid orkar upprepa att människoraser är en seriös vetenskaplig kategori. Vid närmare eftertanke bör teorin dock förkastas. Enligt de sakkunnige är de finsktalande en antropologiskt mycket oenhetlig skara: om raser finns, är östfinnarna definitivt av annan ras än västfinnarna. 

Naturligtvis vore det förnuftigt att ta reda på, hur mycket östfinska och västfinska våldtäktsstatistiker skiljer sig sinsemellan, men det är skäl att anse att dessa statistiker i dagens situation inte är jämförbara. Östfinska statistiker förvrängs nämligen av att Östra Finlands hovrätt som bekant brukar frikänna alla våldtäktsmän med arbetsplats och regelbundna inkomster. Därför bör vi av praktiska skäl utgå från att finnarna och finlandssvenskarna är av samma ras. Sålunda utgör inte finnarna en ras av våldtäktsmän, hur mycket man än frestas säga så och trots att de kanske är ett folk av våldtäktsmän.

Om våldtäkt inte ligger i finnarnas DNA, är det en kulturfråga. Finnarna och finlandssvenskarna skiljer sig från varandra endast språkligt, eller kanske även i hur de firar midsommar: finnarna tänder en brasa, finlandssvenskarna hissar upp en stång. Är det sålunda stången som gör män mindre benägna att begå sexualbrott? I själva verket finns det orter i Satakunda, t ex Vittisbofjärd och Sastmola, där befolkningen historiskt sett förfinskats först nyligen och där det veterligen fortfarande är tradition att ställa upp midsommarstång. Vi vet dock inte om det begås mindre våldtäkter i ovannämnda socknar i Satakunda, så det är omöjligt att vid det här laget bevisa, om det finns ett sammanhang mellan midsommarbrasor och våldtäkter.

Sålunda är det bara språket som skiljer på de två folkkulturerna i vårt land. Finskan är sålunda essentiellt ett språk för våldtäktsmän, svenskan står för en sexualkultur där våldtäkter inte accepteras. Kanske de finska orden resonerar med varandra på ett hemlighetsfullt sätt, så att det uppstår ett viskande våldta-våldta-våldta i öronen på den finsktalande mannen och hjärntvättar honom till en sexbrottsling och våldsverkare som bara inte kan ändra på sitt inre och sin natur.

Trots allt bör vi utgå från att finsktalande män går att bota, så att de inte längre våldtar. Det skulle vara brutal rasism att påstå att finska män föds till våldtäktsmän och att vi inte kan göra någonting åt det. Och även om det vore så vill jag hoppas att åtminstone den följande generationen kan bli av med denna beklagliga karaktärsbrist. 

Ni gissar säkert vartåt det här lutar: svenskundervisningen och användningen av svenskan bör ökas på alla nivåer och det ska läggas mera tvång i "tvångssvenskan". Målet är ett Finland där våldtäktsspråket inte längre talas och inte längre förför någon till våldtäkter. Vi blir säkert inte av med våldtäkterna helt och hållet, men våldtäktssiffrorna bör minskas med alla möjliga medel.

Alldeles riktigt: det här är en medveten provokation. Men märk väl: det här utspelet är trots allt mycket mera humant än den jubel, med kuken i högsta hugg, som härskar på invandrarkritiska webbsidor varje gång ett invandrarboende brinner eller invandrarbarn dödas. Mitt förslag är ju bara att bota den etniska grupp som våldtar, i stället för att utvisa, avliva eller internera någon, som folk på de invandrarkritiska webbforumen hela tiden kräver, med fradga kring munnen.

Om invandrarkritikerna alls kunde tänka, skulle de noga reflektera över det innan de började ondgöra sig över det språkförtryck och rasism den här bloggen står för. Inte för att de själva alls intresserar sig för någon finskspråkig kultur, med undantag av amerikansk masskultur i finsk översättning. Det är vad de är.

Talvisodan ihme venäläisessä ohjauksessa - Vinterkrigsmiraklet i rysk regi

Puolustusministerinä toimiva persu julisti mahtavasti, että jokainen sukupolvi tarvitsee annoksen talvisotaa ja että jokaisen sukupolven on koettava omalta osaltaan tämä viime sotiemme ihme. Tämä on niin tärkeä asia, että siitä pitää kirjoittaa kokonainen bloggaus.

Aivan ensimmäiseksihän pitää muistuttaa siitä, ketkä tässä maassa nykyään kerkeimmin häpäisevät talvisodan muistoa. (Ja kyllä vain, minä kirjoitan sen pienellä. Suomeksi Jumalan nimi kirjoitetaan isolla, mutta sotien nimet pienellä. Ne, joiden mielestä talvisota kirjoitetaan isolla, saavat minun puolestani painua itänaapuriin, jossa sotien nimet kirjoitetaan isolla, esimerkiksi Великая Отечественная война - arvasitte oikein, se tarkoittaa "suurta sotaa isänmaasta" eli itärintaman sotaa 1941-1945. Veteraanit taistelivat, jotta saisimme elää maassa, jossa Jumalan nimi kirjoitetaan isolla ja sodat pienellä. Neuvostoliitossa Jumala kirjoitettiin pienellä ja sodat isolla.) 

Niin, kuka täällä häpäisee talvisodan muistoa? Eräällä tietyllä nettifoorumilla on tapana kirjoittaa, että talvisota taisteltiin väärää vihollista vastaan. Siellä sanotaan, että olisi parempi olla saasteiden likaama ja köyhä entinen neuvostotasavalta kuin Suomi, koska maa ei ainakaan olisi houkutteleva kohde maahanmuuttajille ja asenteetkin olisivat "terveen" kommunismivastaisia ("kommunismi" tarkoittaa tässä, kuten äärioikeiston kielenkäytössä yleensäkin, jokseenkin kaikkia Ranskan vallankumouksen jälkeen syntyneitä poliittisia suuntauksia fasismia lukuun ottamatta). Kyseinen nettifoorumi on puolustusministeri Niinistön oman puolueen aivoriihenä vuosikausia toiminut äärioikeistolainen Homma-foorumi.

Homma-foorumilla ei ainoastaan kyseenalaisteta talvisodan mielekkyys, siellä myös toivotaan avoimesti, että Venäjä miehittäisi Suomen ja surmaisi maahanmuuttajat sekä suomenruotsalaiset. Tämä ei toki ole missään ristiriidassa (heh heh) sen kanssa, että kun joku epämääräisesti viher- tai vasemmistolaisväritteiseksi laskettava tai leimattava kolumnisti ujosti toivoo, että suomalaisuudelle keksittäisiin muutakin sisältöä kuin ainainen sotien ihannointi (mikä sinänsä kyllä on jota kuinkin lattea heitto), Homma-foorumi räjähtää lajityypilliseen eläimelliseen raivoon, kun kommarisika loukkasi pyhiä sotiamme.

No, onhan siinä jonkinlaista itua: pyhät sotamme, jotka äärioikeisto kirjoittaa isolla kirjaimella, ovat äärioikeistomme yksityisomaisuutta. Toisin sanoen vain äärioikeistolaisilla tulee olla oikeus kyseenalaistaa pyhien sotiemme mielekkyys ja toivoa Suomeen venäläistä miehitystä. Myös isänmaa on äärioikeiston yksityisomaisuutta, jolloin äärioikeistolla tulee olla oikeus myydä se vaikka Venäjälle puolesta palaneesta puupennistä. Sitä vastoin se, että Suomi asiallisessa parlamentaarisessa järjestyksessä solmitulla sopimuksella liittyy vaikkapa EU:hun, on äärioikeiston mielestä hirveä isänmaan petos.

Leikki sikseen. Homma-foorumin ja perussuomalaisten edustama "isänmaallisuus" ei ole isänmaallisuutta edes toisen maailmansodan aikaisten määritelmien mukaan. Eikä Jussi Niinistö oikeasti ole isänmaallinen. Jos hän olisi, hän olisi jo kauan sitten inhoten sanoutunut irti sellaisesta puolueesta, jonka piirissä toivotaan Suomelle Venäjän miehitystä. Itse asiassa Niinistölle ja koko äärioikeistolle talvisota tuntuu olevan lähinnä fetissi. Heidän mielestään luultavasti kaikki olisi kunnossa ja Suomi itsenäinen, jos täällä olisi miljoona venäläistä miehittäjäsotilasta, mutta talvisodan muistoa saisi juhlistaa.

Niinistön talvisotapuheet ovat tekopyhiä toisellakin tasolla. Talvisodan ihmeessä oli kyse siitä, että Suomen kansa, joka oli sisällissodan jäljiltä jakautunut ja poliittisesti riitainen, onnistui sopimaan kiistansa ja vetämään yhtä köyttä. Tähän kuului esimerkiksi se, että työnantajat hyväksyivät ammattiyhdistysliikkeen vertaisekseen neuvottelukumppaniksi. Myös suomen- ja ruotsinkielisten vastakkainasettelut lientyivät ja kieliryhmät oppivat arvostamaan toisiaan ja toistensa kulttuuria. 

Kaikkea tätä Jussi Niinistö ja hänen edustamansa puolue vastustavat. Itse asiassa voi sanoa, että Perussuomalaiset pyrkivät tuhoamaan kaiken sen hyvän, mitä talvisodan ihmeestä suomalaiselle yhteiskunnalle on koitunut, samalla kun he tekevät sodasta itsestään jonkinlaisen nautiskeltavan fetissin. Kaipa tämän taustalla on viime kädessä seksuaalisluontoinen tyydytys, jota he saavat sota- ja joukkomurhakuvauksista. Siihen ainakin viittaa se, että Niinistö kehuu lukevansa alinomaa aihetta käsitteleviä teoksia. Me normaalit heteroseksuaaliset miehet käytämme runkkauslukemistoinamme pornolehtiä.

Pikkuisen kyllä hiipii mieleen, että meillä ei ehkä oltaisi niin kallellaan fasismiin, jos meidän sotamme olisi popularisoitu, karnevalisoitu ja pornografisoitu. Muistaakseni Jussi Jalonen hiljan pohti, miksei Suomessa ole tehty elokuvallista vastinetta Quentin Tarantinon Kunniattomille paskiaisille - elokuvaa, jossa esimerkiksi suomalainen superkommando surmaa Stalinin. Onhan jopa Israelissa niinkin traumaattista kansallista kohtalonkysymystä kuin holokaustia uskallettu pornografisoida (kuusikymmenluvulla siellä esiintyi Stalag-nimisiä piirrettyjä sadomasopornolehtiä, joissa esiintyi sadistisia keskitysleirinvartijakaunottaria - siis ihan kuin italotörkyleffoissa), mutta Suomessa ei ole juurikaan esiintynyt vaikkapa pornoa, jossa käsiteltäisiin upseerien ja lottien riemukasta elämää asemasodan aikana. Itse asiassahan meikäläisessä kaunokirjallisuudessa sodanaikaisilla seksijutuilla rehvastelu on menneinä vuosikymmeninä ollut pikemminkin se kaikkein helpoin ja halvin tapa esiintyä "kriittisenä" ja "vasemmistolaisena", koska sillä tavalla on saanut aina trollattua tehdyn närkästyneitä vastareaktioita.

Jos Suomessa olisi ollut meidän sotiamme käsittelevää italialaistyyppisen törkeää pornolehdistöä silloin kun Jussi Niinistö ja hommakloonit olivat teini-iässä, he olisivat voineet toteuttaa sotafetisismiään avoimesti, valehtelematta itselleen että kyse on jostain "isänmaallisuudesta". Tällä tavalla he eivät olisi ryhtyneet sublimoimaan ja jalostamaan sotafantasioitaan poliittiseksi idealismiksi.

Itse asiassa muuten olisikin syytä lisätä tietoisuutta ns. objektiseksuaalisuudesta. Äskettäin kuoli nainen, joka koki Berliinin muurin seksuaalisena ja meni "naimisiin" sen kanssa - tämä on esimerkki objektiseksuaalisuudesta. Vastaavasti Suomen sotiin seksuaalisesti ihastuneet miehet, "talvisodan sulhaset", voitaisiin tunnustaa julkisesti omaksi objektiseksuaaliseksi vähemmistökseen ja heitä pitäisi rohkaista runkkaamaan sotajuttuja lukien, jos tekee mieli. Samalla heille kuitenkin tulisi korostaa, että seksifantasiat ja masturbaatio tulee pitää erillään aikuisten ihmisten turvallisuuspoliittisista päätöksistä.

Sannfinnen som innehar teaterrollen som försvarsminister förkunnade att varje generation behöver sin dos av vinterkriget och att varje generation personligen bör uppleva det mirakel som våra krig överhuvudtaget var. Det här är en så allvarlig sak att det bör skrivas en hel bloggdrapa om det.

Allra först bör jag påminna läsaren om vem som i det här landet i dag allra ivrigast försmäder minnet efter vinterkriget. (Och javisst, jag skriver det med en liten bokstav. Här i Finland skrivs Gud med stor bokstav, men krigen med liten bokstav. De som tycker att vinterkriget borde skrivas med stor bokstav, får för all del åka till Ryssland, där krigen stavas med stor bokstav, t ex Великая Отечественная война - alldeles riktigt, det betyder "stora kriget om fosterlandet", dvs. östfronten 1941-1945. Våra veteraner kämpade och blödde för att vi kunde leva i ett land där Guds namn skrivs med stor bokstav och krigens med en liten. I Sovjetunionen var det tvärtom.) 

Ja, vem är det som här smäder vinterkriget? På ett visst webbforum är det brukligt att skriva, att vinterkriget utkämpades mot fel fiende. Där heter det att det vore bättre att vara en nedsmutsad och fattig före detta sovjetrepublik än Finland, eftersom landet då icke vore en lockande destination för invandrare och även attityderna vore "sunt" kommunismfientliga ("kommunism" står här, som vanligt i högerextremt språkbruk, praktiskt taget för alla politiska riktningar som uppstått efter franska revolutionen, givetvis med undantag av fascism). Forumet ifråga är inget annat än Hommafoorumi, som i åratal verkat som tankesmedja åt Niinistös eget parti.

På Hommaforumet ifrågasätts inte bara vinterkriget, där är det dessutom många som öppet önskar att Ryssland skulle ockupera Finland och döda invandrarna och finlandssvenskarna. Det här står naturligtvis (haha) inte i någon motsats till att forumet alltid exploderar i en hatorgie om någon mer eller mindre vagt vänstervriden eller grönaktigt liberal kåsör smäder våra heliga fosterländska värden genom att uttrycka en blyg önskan att man skulle hitta på ett annat innehåll för finskheten än det evinnerliga idealiserandet av krig (låt vara att denna önskan i och för sig är en plattityd).

Nåja, på ett visst sätt förstår jag: extremhögern ser våra heliga krig (som den skriver med stora bokstäver) som sin privata egendom, och sålunda får bara extremhögern ifrågasätta dem och önska en rysk ockupation av fosterlandet. Likaså är fosterlandet extremhögerns privata egendom, som den om den vill får sälja till Ryssland för en spottstyver. Men att Finland i parlamentarisk ordning ingår ett avtal och ansluter sig till t ex EU - det tycker extremhögern är ett horribelt förräderi.

Skämt åsido. Den fosterländskhet som Hommaforumet och sannfinländarna står för är inte fosterländskhet ens i den bemärkelse som gällde under andra världskriget. Jussi Niinistö är inte heller fosterländskt inställd. Skulle han vara det så skulle han för länge sen ha distanserat sig från ett parti där det finns folk som vill se Finland ockuperat av Ryssland. I själva verket förefaller vinterkriget vara någon sorts fetisch för Niinistö och hela extremhögern. De skulle antagligen tycka att allt är i sin ordning och Finland självständigt, om det så fanns en miljon ryska ockupanter här, bara man fick fira vinterkrigets minne.

Niinistös svammel om vinterkriget låter skenheligt även på ett annat sätt. Vinterkrigsmiraklet gick ut på att folket i Finland, efter inbördeskriget politiskt splittrat och gräligt, lyckades ena sig och samarbeta. Sålunda accepterade t ex arbetsgivarna facket som en jämlik förhandlingspartner. Även motsättningarna mellan de finsk- och de svensktalande lindrades, och de två språkgrupperna lärde sig uppskatta varandra och varandras kultur. 

Allt det här motarbetas medvetet av Jussi Niinistö och partiet han representerar. Egentligen kan man säga att Sannfinländarna försöker avveckla allt vad det finländska samhället vunnit på vinterkrigsmiraklet, samtidigt som de gör själva kriget till en fetisch. Jag antar att denna idioti i sista hand beror på den sexuella njutning de får av krigs- och massakerbeskrivningar - att Niinistö säger sig hela tiden läsa litteratur om temat ger detta vid handen. Vi normala heterosexuella män brukar däremot runka till porr.

Man känner sig nog föranledd att undra, om vi alls skulle vara så här fascismbenägna här i Finland, hade vårt krig populariserats, karnevaliserats och pornografiserats. Jag tror att det var vår uppskattade unge krigshistoriker Jussi Jalonen som nyligen reflekterade över varför det inte finns en finsk motsvarighet till Quentin Tarantinos Inglorious Basterds - t ex en film där en finsk superkommandogrupp tar Stalin av daga. Överraskande nog har t o m israelerna vågat pornografisera Förintelsen (på sextitalet utkom det i Israel en tecknad sadomasochistisk porrtidning som hette Stalag och beskrev koncentrationslägren som styrda av sadistiska ariska skönheter - alltså precis som i italiensk skräpkultur), men i Finland har det inte förekommit t ex kommersiell porr som hade handlat om det glada liv officerar och lottor hade under ställningskriget. Att frossa i sexhistorier från krigsåren har under gångna årtionden i stället varit ett lätt och billigt sätt att framstå som "kritisk vänsterförfattare".

Hade det funnits oförskämda porrtidningar med historier om våra krig när Jussi Niinistö och hommaiterna var i tonåren, hade de kunnat ägna sig åt sin krigsfetischism öppet, utan att inbilla sig att det handlar om "fosterländskhet". Då skulle de inte heller ha börjat sublimera och förädla sina fantasier till politisk idealism.

Det skulle faktiskt vara skäl att öka medvetenheten om såkallad objektsexualism. Den nyligen avlidna kvinna som uppfattade Berlinmuren sexuellt och "gifte" sig med den utgör ett exempel på denna form av sexualitet. På ett liknande sätt borde unga män som blir kåta av att tänka på våra krig accepteras öppet som en objektsexuell minoritet och uppmuntras runka till krigshistorier, om det känns skönt. Samtidigt bör det dock göras klart för dem att sexfantasier och masturberande är en sak och att vuxna människors säkerhetspolitiska beslut är en annan sak.

Miksi suomi on ajettava alas kulttuurikielenä - Varför finskan bör avvecklas som kulturspråk

Sitä mukaa kun äärioikeisto ja venäläiset propagandatehtaat ovat ottaneet suomen kielen netissä haltuunsa, perinteiset tiedotusvälineet ovat vetäytyneet, leikanneet henkilöstöä ja noin ylipäätään hukkuneet globaalin rosvokapitalismin vapaana myllertäviin myrskyihin yrittämättä edes sanottavasti panna vastaan. Hienostuneen mediakritiikin opettaminen suomalaisille on joka tapauksessa yhtä tyhjän kanssa, kun suurin - ja laajeneva - osa suomenkielisestä kirjoittelusta on aina jonkin Suomen edusta kakat nakkaavan tahon vihapropagandaa. Ainoa mediakriittinen neuvo, jonka voi antaa, on tänään: älä lue mitään suomenkielistä.

Luultavasti kaukonäköinen liiketoimintaosaaminen olisi voinut pelastaa suomalaisen mediakentän, jos vaarat olisi ymmärretty ajoissa. Samoin, jos minun varoituksiani olisi kuultu, äärioikeiston vyörytys olisi voitu pysäyttää. Näin ei kuitenkaan tehty, ja sitten kävi kuten kävi. Menetettyä mediakenttää ei voi rakentaa uudelleen. Toisin sanoen täytyy etsiä uusia viestintäkanavia, sillä tavalla kuin netti aikoinaan oli uusi viestintäkanava perinteisistä viestimistä ulossuljetuille. Tässä tapauksessa uudeksi kanavaksi tulee valita uusi kieli, koska suomen kieltä ei voi enää pelastaa.

Suomen kielen tilalle voidaan ottaa toinen kieli, jota yhteiskunnassamme laajalti osataan ja jossa on jo valmiiksi sanasto erityisiä suomalaisen kulttuurin käsitteitä varten. Tällä kielellä on kirjoitettu sekä klassinen isänmaallinen kirjallisuutemme että merkittävä osa nykykirjallisuudestamme. Tätä kieltä vihaavat sekä äärioikeisto että venäläismielisemme, joten he ovat kieltäytyneet sitä opettelemasta. Sen takia se on juuri oikea kieli toimimaan vapauden, vastarinnan ja uhman symbolina.

Moni on varmaankin sentimentaalisesti kiintynyt suomen kieleen, jolloin hänen on tavattoman vaikeaa hyväksyä, että suomi on hylättävä, jotta yleisinhimilliset arvot voitaisiin pelastaa. Valitettavasti elämä on täynnä traagisia valintoja, joissa yksi hyvä arvo on uhrattava toisen tähden.

Kyse ei ole mistään ”svekomaniasta” eikä ”suomenruotsalaisesta nationalismista”, vaan synkästä pragmatismista. Suomen kieli on aina ollut este suomalaisten vapaudelle, koska suomenkielinen julkisuus on niin helposti alistettavissa yhdelle totuudelle, esimerkiksi kekkoslaiselle itsesensuurille. Nyt se yksi totuus on Homma-totuus. Tämä ei - todellakaan - ole suomen kielen verbitaivutusten tai vokaalisoinnun syytä, vaan siihen on täysin lingvistiikan ulkopuoliset syyt. Kyse on kuitenkin ilmeisesti niin syvään juurtuneesta kulttuurisesta mekanismista, että on helpompi luopua koko kielestä kuin yrittää laajentaa sen käyttöalaa.

Sosiolingvistiikasta tunnetaan diglossian käsite. Diglossisessa yhteiskunnassa yksi kieli on varattu yhteen ja toinen toiseen tarkoitukseen. Esimerkiksi Paraguayssa vitsit kerrotaan guaraní-intiaanikielellä ja viralliset asiat espanjaksi. Arka nuori mies pyytää tyttöä tanssiin espanjaksi, mutta yhdynnässä ollaan guaraníksi. On hyvin vaikeaa yrittää käyttää "väärää" kieltä tietyssä tilanteessa ja tiettyyn tarkoitukseen.

Suomalaisessa diglossiassa suomi on se kieli, jolla voidaan julistaa nationalistista murhanhimoa, ruotsi se kieli, jolla voidaan ajaa humaaneja arvoja. Tästä johdonmukainen seuraus on, että julmat ja antihumaanit kiihkoilijat taistelevat ruotsin kieltä vastaan, koska heidän tavoitteenaan on ihminen, joka ei kykene ilmaisemaan humaaneja arvoja. Kuten kaikki hyvin tietävät, humaaneista arvoista puhuminen suomeksi tuntuu nololta, epäluontevalta, korkeakirjalliselta - käännetyltä, vieraskieliseltä.

Siksi toiminta humaanien arvojen puolesta Suomessa on toimintaa suomen kieltä vastaan, aivan kuten epähumaaneja arvoja kannattavat tahot Suomessa toimivat ruotsin kieltä vastaan. Korostan, että tässä ei ole mitenkään kyse suomen kielen suomalaisugrilaisuudesta, vokaalisoinnusta eikä agglutinoivasta kieliopista. Tässä on kyse siitä, että kielet eivät ole vain kommunikointivälineitä, vaan niillä on aina oma matkatavaransa, historiansa ja ideologinen painolastinsa mukanaan.

Kyllä minä uskon että joskus miljoonan vuoden päästä Andromedalla elää vihreätukkainen ihmislaji, joka voi suhtautua suomen kieleen arvovapaasti ja ilmaista sillä luontevasti kaikenlaisia arvosisältöjä. Se nyt vain ei ole meille relevanttia. Me elämme tässä ajassa, jossa suomen kieli on vapauden lauluihin soveltumaton väkivallan instrumentti.

Medan extremhögern och ryska propagandafabriker bemäktigat sig finska språket på nätet, har traditionella medier dragit sig tillbaka, skurit ned på prsonalen och så dår i allmänhet drunknat i den globala rövarkapitalismens fritt myllrande stormar utan att ens motsätta sig utvecklingen. Att undervisa finnar i raffinerad mediekritik är bortkastat, när den största delen – eller åtminstone en allt större del – av finskspråkigt skrivande under alla omständigheter består av hatpropaganda som inte beaktar Finlands intressen på något sätt. Den enda mediekritik man behöver är: läs ingenting om det står på finska.

Det är tänkbart att fjärrsynt affärskunnande skulle ha räddat de finska medierna om farorna begripits i tid. Likaså, hade man lyssnat på mina varningar, skulle extremhögerns frammarsch ha kunnat stoppas. Det gjorde man inte, och sen gick det som det gick. Den förlorade medievärlden kan inte återuppbyggas. Sålunda bör man söka efter nya kanaler, ungefär som internet på sin tid var en ny kanal för de som uteslutits ur traditionella medier. Den här gången bör man välja ett nytt språk som ny kommunikationskanal, eftersom finskan oåterkalleligen gått förlorad.

I stället för finskan har vi ett annat språk, ett som redan vitt och brett talas i vårt samhälle och som har specifika ord för begrepp i finsk kultur. Vår klassiska fosterländska litteratur har skrivits på detta språk, en betydande del av vår moderna litteratur likaså. Detta språk hatas både av extremhögern och våra rysksinnade, som vägrat lära sig det. Det är precis därför som detta språk är en så lämplig symbol för frihet, motstånd och medborgerlig olydnad.

Många är säkert sentimentalt tillgivna finska språket och har sålunda mycket svårt att acceptera, att finskan måste bort om vi vill rädda de allmänmänskliga värdena. Dessvärre är livet fullt med tragiska val som innebär att en värdefull sak bör offras för en annans skull.

Det här handlar inte om ”svekomani” eller om ”finlandssvensk nationalism”, utan om dyster pragmatism. Finskan har alltid varit en black om foten för den finländare som törstar efter frihet, ty den finskspråkiga offentligheten låter sig lätt underkastas en enda officiell sanning. En gång i tiden var det frågan om kekkonensk självcensur, i dag är det propagandan från fascistforumet Homma. Det här beror verkligen inte på finska verbformer eller på vokalharmonin, utan på helt utomlingvistiska skäl. Det handlar dock om en så djupt inrotad kulturell mekanism, att det är lättare att helt ge upp språket än att försöka utvidga dess användningsområde.

Inom sociolingvistiken brukar man tala om diglossi. I ett diglossiskt samhälle används ett språk till en sorts ändamål och ett annat språk till en annan sorts ändamål. Till exempel i Paraguay berättas vitsarna på indianspråket guaraní och officiella angelägenheter på spanska. En blyg ung man bjuder upp flickan till dans på spanska, men samlag har de på guaraní. Det är mycket svårt att använda ”fel” språk i en situation och i ett sammanhang som förutsätter ett annat språk.

I finländsk diglossi är finskan det språk på vilket det går att förkunna nationalistisk mordlystnad, svenskan det på vilket det går att främja humana värden. Det här innebär logiskt att grymma och radikalt antihumana fanatiker bekämpar svenska språket i Finland, eftersom de vill skapa en ny människa, en som inte kan uttrycka humana värden och värderingar. Som alla vet känns det genant, onaturligt och alltför litterärt att tala om humana värden på finska – det är som om man skulle försöka tala ett främmande språk man inte riktigt behärskar.

Att verka för humana värden i Finland är sålunda att motverka finska språket, precis som de finländare som står för omänskliga värden motverkar svenska språket. Jag vill framhålla att det varken handlar om språkets finsk-ugriska ursprung, vokalharmoni eller agglutinerande struktur. Det handlar om att språk aldrig bara är kommunikationskanaler, de har sitt eget bagage, sin egen historiska och ideologiska barlast.

Visst är det möjligt att det nån gång om en miljon år kommer att leva en ny människoras med grönt hår någonstans på Andromeda, en människa som kan förhålla sig till finska språket på ett värdeneutralt sätt och uttrycka alla möjliga värdeinnehåll på det. Men framtiden på Andromeda är inte relevant för oss. Vi lever i vår tid, och i vår tid är finskan ett våldets instrument som inte duger till att spela frihetens sång.

Sotilasjuntta - paras vaihtoehto Suomelle? (uusinta vuodelta 2010)

Puolustusministeri Niinistön sekoilujen johdosta seuraavassa uusintana kirjoitukseni vuodelta 2010.

Kun tässä on aikansa katsellut ns. vanhojen puolueiden poukkoilua, on tullut jo harvinaisen selväksi, että niitä ei kiinnosta pätkääkään mikään muu kuin rasistisen, yhdenvertaisuusperiaatetta vihaavan ja viime kädessä kaikkien muiden kuin itsensä ihmisoikeuksien riistämiseen pyrkivän äärioikeiston hyysääminen ja nuoleksiminen. Demarit keskittyvät lähinnä moittimaan vihreitä oikeistolaistumisesta, Kokoomus taas on samalla tavalla halki kuin aikoinaan kommunistit taistolaisaikana. Keskustan edeltäjä Maalaisliitto pelasti Suomen fasismilta viimeksikin, ja kontaktini puolueen sisällä ovat kertoneet, että siellä olisi innokkuutta omaksua tämä rooli taas kerran, mutta vaalirahasotkut ovat tunnetusti vieneet melkoisesti uskottavuutta kaikilta keskustalaisten yrityksiltä esiintyä moraalin ja isänmaallisuuden äänenä.

Tiedotusvälineissä vallitsee uusi poliittinen korrektius, joka vaatii ottamaan rasistien julkilausumat vakavasti ja pitämään heitä varteenotettavina keskustelukumppaneina, vaikka he eivät keskustele eivätkä sovittele. Koko maahanmuuttoasia on pelkkä vetonaula, jolla jatkuvassa vihan vimmassa vellovat ääriainekset ovat saaneet itselleen huomiota. Eivät ne keskenäänkään ole yksimielisiä siitä, mikä tarkalleen maahanmuuttopolitiikassa on pielessä, tai siis mikä muu kuin se, että neekereitä joskus erehdytään kohtelemaan ihmisinä eikä pieniä somalityttöjä saa heittää junan eteen kiskoille. Kuvaava oli äärioikeistofoorumin reaktio demarien rasisteja myötäilevään maahanmuuttopolitiikkapaperiin: raivokohtaus, jonka sisältönä oli kaikkien sosiaalidemokraattien julistaminen teloitettaviksi maanpettureiksi. Jos pelkurit luulivat myönnytyksillä lepyttävänsä murhaajansa, se oli harhaluulo.

Maahanmuuttovastaisuudella ratsastavaa äärioikeistoa on kuitenkin kiittäminen yhdestä asiasta: se on osoittanut Suomen demokraattisen järjestelmän täydellisen kyvyttömyyden vastata totalitarismin haasteeseen. Kuten Weimarin tasavalta aikoinaan, myös Suomen tasavalta on nykyisin demokratia ilman vakaumuksellisia demokraatteja.

1970-luvun politisoituneesta ilmapiiristä Teiniliittoineen ja taistolaisineen puhutaan paljon pahaa. Uskallanpa kuitenkin väittää, että sellainen nuorisomiljöö, jossa politiikan käytännön keinot ja demokratian pelisäännöt lehmäkauppoineen ja pragmaattisine liittoutumisineen opittiin viimeistään lukioikäisinä, oli isänmaan edun kannalta parempi vaihtoehto kuin minun nuoruuteni 1980-luku, jossa ainoa tapa olla politiikasta kiinnostunut oli kannattaa erilaisia pohjavireeltään totalitaarisia ja demokratianvastaisia utopia-aatteita kuten vihreyttä tai uusnatsismia. Siihen aikaan, ja mahdollisesti nykyisinkin, kuusitoistavuotias kokoomusnuori oli mielipiteiltään ja ajatuksiltaan käytännössä uusnatsi ilman hakaristiriipusta. Vihreyteen taas on aina kuulunut ei vain teollisuuden ja elinkeinoelämän, vaan pitkälti myös tavallisen kuluttajan demonisointi ja epäinhimillistäminen viholliseksi, kiitos Linkolan. Nyt ovat aikuisia ne senaikaiset kakarat, joiden mielestä poliittisia tavoitteita ei periaatteessa ajeta sovittelemalla ja kompromisseja tekemällä, vaan tuhoamalla väärämieliset. Kun muiden puolueiden poliitikot rientävät äärioikeistoa liehittelemään, kyse on siitä, että he myöntävät olevansa itse lika goda kålsupare, kuten toisella kotimaisella sanotaan: pohjimmiltaan ja sisimmässään yhtä suuria roistoja kuin rasistitkin.

Kun olisi tarvis sulkea rivit demokratiaa uhkaavaa ja muiden ihmisten ihmisoikeuksia halveksivia terroristeja vastaan, meikäläiset poliitikot keskittyvät terroristien liehittelyyn - terrorismin todellisten tai potentiaalisten uhrien äänet eivät kiinnosta. Terroristit ovat jo syyllistyneet sellaiseen politiikantekoon, joka on täysin pelisääntöjen vastaista, eli epäpoliittisten äänestäjien uhkailuun ja henkilökohtaisiin vainokampanjoihin - tietenkin salanimen ja anonyymipalvelimen takaa, mutta uhkailijoiden ja vainoojien poliittiset sympatiat eivät ole jääneet epäselviksi kellekään. Tämän takia kutsun heitä terroristeiksi: se on juridisesti pitävä ja laissa täsmällisesti määritelty termi. Terroristi on henkilö, joka viattomia ihmisiä uhkailemalla ja pelottelemalla pyrkii oikeudettomasti poliittisiin päämääriin. Rasistinen äärioikeistomme on terroristinen tai terrorismiin rohkaiseva alakulttuuri aivan lakikirjan määritelmän mukaan.

Terroristit eivät tietenkään kykene nousemaan hamuamaansa kiistämättömään valtaan demokraattisin keinoin. Se, mihin he pystyvät, on demokraattisen prosessin lamauttaminen tekemällä esityksiä, joita ei perustuslain eikä Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten puitteissa voi toteuttaa. Tästä seuraa tietysti, että kannattajakunta - ei suinkaan katso kulttihengessä palvomiensa ja äänestämiensä poliitikkojen pettäneen lupauksiaan, vaan - uskoo pahojen väärämielisten estävän hyviksiä toteuttamasta hyviä ja hienoja suunnitelmiaan, jolloin äänestäjien turhautuminen purkautuu väkivaltana vastapuolen kannattajiksi miellettyjä henkilöitä kohtaan. Koska populisteja kannattaa yhteiskunnasta ja sen pelisäännöistä täysin tietämätön ja piittaamaton aines, viholliseksi voidaan julistaa lähestulkoon kuka tahansa hyvin epämääräisten mielleyhtymien perusteella.

Poliittinen väkivalta voi kohdistua täysin epäpoliittisiin ihmisiin ja itse asiassa se kohdistuukin ennen kaikkea juuri heihin, koska äärioikeistomme pitää poliittista välinpitämättömyyttä esimerkiksi maahanmuuttoasioissa synneistä suurimpana. Eivät he vainoa jotain Vapaa liikkuvuus -verkostoa tai muita rajojen kontrolloimatonta avaamista kannattavia ääriaineksia, vaan juurikin niitä epävarmoja, jotka eivät ole päättäneet kantaansa. Kuten aikoinaan stalinistiset kommunistit, feministeistä puhumattakaan, he leimaavat tällaiset henkilöt objektiivisiksi vihollisiksi. Kyse on sellaisista ihmisistä, jotka heidän Edistyksellisen Teoriansa mukaan ovat vihollisia yksinkertaisesti olemalla olemassa.

Rasistinen alakulttuurimme puhuu mielellään siitä, että Suomea on varjeltava ”kolmannen maailman maaksi” muuttumiselta. Heidän oma politiikantekotapansa on suoraan kotoisin sellaisista kehitysmaista, joissa vaalien yhteydessä ilmenee aina väkivaltaisia levottomuuksia eri puolueiden kannattajien aseistautuessa. He ovat itse jo muuttaneet Suomen poliittisesti kolmannen maailman maaksi, ja valtavirran poliitikkojen kyvyttömyyden vuoksi se kävi oikein nopeasti. Toki osasyyllisiä ovat myös toimittajat ja mediaväki, jotka ovat osoittautuneet järkiään pelkurimaisiksi ja ammattitaidottomiksi.

Vaikka politiikka olisi suoraan kolmannesta maailmasta, minua ei ainakaan nappaa ajatus, että myös talous päästettäisiin valumaan kehitysmaan tasolle. Poliitikot ovat jättäneet täysin huomiotta sen osan keskiluokkaa, joka toimii - jotka toimimme - vientiteollisuuden palveluksessa, hankkii valuuttarahat tämän lystin pyörittämiseen ja jolla ei ole - sen enempää henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden kuin taloudellisten realiteettienkaan vuoksi - yksinkertaisesti varaa olla rasisti eikä kannattaa rasisteja. Rasistisen äärioikeiston nettiterrori ja häiriköinti suuntautuu pitkälti juuri tähän Alexander Stubb -henkiseen väestönosaan. On hyvin monessa suhteessa kuvaavaa, että rasistit kutsuvat foorumeillaan Stubbia hänen nimensä ”epäsuomalaisista” kirjaimista kokoonpannulla lyhenteellä ”XBB”, ilmeisesti esittääkseen hänet jonkinlaisena ulkomaalaisena ja siksi vihollisen edustajana. (Sivumennen sanoen: minä äänestäisin varmasti Kokoomusta, jos voisin luottaa siihen, että Stubb ja Lauri Vaisto ovat puolueen todelliset kasvot. Viimeaikainen bogostelu vain ei ole ollut omiaan herättämään minun luottamustani, eikä varmaan monen muunkaan kaltaiseni.)

Äärioikeistolaiset terroristitkin tarvitsevat apurahojaan ja sosiaaliavustuksiaan, jotta ruoka pysyisi pöydässä. Siksi valtion keskeisiä velvollisuuksia onkin taata työrauha niille, jotka rahoittavat sen toiminnan. Jos ainoatakaan poliitikkoa ei kiinnosta suojella meidän työrauhaamme rasisteilta ja terroristeilta, emme voi luottaa puolueisiin emmekä itse demokratiaan. Joudumme tällöin kääntymään sellaisen instituution puoleen, johon luotamme enemmän. En olisi ikinä uskonut joutuvani sanomaan tätä vanhana siviilipalvelusmiehenä, mutta tällä hetkellä luotan selvästi enemmän Suomen puolustusvoimiin kuin poliisiin tai poliittiseen järjestelmään niin yhteiskuntarauhan kuin omankin henkeni turvaajana, koska tärkeimmät poliitikot liehittelevät tällä hetkellä murhaajiani ja uhkailijoitani ja koska näiden puolueen puheenjohtaja kärkkyy ensi hallituksessa sisäministerin pestiä.

Näette varmaankin, mihin päin tässä mennään: sotilasjunttaahan se pukkaa, koska sekin olisi pienempi paha kuin äärioikeiston valtaaman ja ohjaaman puolueen nyttemmin nimellinen johtaja poliisiministerinä. Tietenkään en kannata verisiä vallankaappauksia enkä muitakaan laittomuuksia, enkä ole ihan satavarma, olisiko junttaa mahdollista panna pystyyn nykyisen lainsäädännön puitteissa. Jos ei, niin tähän ovat pitkälti syyllisiä kaikenlaiset vasemmistohörhöt sun muut vihreät. Hehän alinomaa vaativat poikkeustila- ja kriisilakien vesittämistä ilmeisesti varmistaakseen itselleen takaportin tehdä vallankumous, koska aatehistoriallisen taustansa vuoksi pitävät ajatusta kiihottavana ja romanttisena. Niin vuolaasti kuin he ovatkin vuosikausia inttäneet vastustavansa fasismia ja äärioikeistoa, heille ei tietystikään ole juolahtanut mieleen, että se turvallisuusuhka voisi tulla oikealta ja että on pahempia vaihtoehtoja kun pragmaattinen sotilasjohtoinen hallitus.

Vaikka maanpuolustuskorkeakoulussa tunnetusti onkin henkilöitä, jotka ovat ammattitaidottomuuttaan hurahtaneet muslimikauhuskenaarioihin, puolustusvoimien johtoporras on muistanut vastuunsa ja korostanut puheenvuoroissaan armeijan roolia maahanmuuttajanuorukaisten kotouttajana ja miehistäjänä, mikä onkin linjassa maahanmuuttajien oman asenteen kanssa. Maahanmuuttajataustaisista muslimituttavistani useimmat ovat pitäneet omaa tai veljien moitteettomasti suoritettua asevelvollisuutta kunnia-asiana, tärkeänä symbolisena osoituksena sitoutumisesta tähän maahan ja sen arvoihin, mikä on kyllä saanut aseistakieltäytyjänkin kyseenalaistamaan oman radikaalin nuoruutensa itsestäänselvyydet. Maahanmuuttokysymyksessä ja maahanmuuttajien tasa-arvoisessa kohtelussa luotan tähänastisten näyttöjen valossa ehdottomasti enemmän jämeriin kenraaleihin kuin kunniattomiin ja tekopyhiin poliitikkoihin ja mediaihmisiin.

Koska poliisi ei kykene huolehtimaan maahanmuuttajien turvallisuudesta eikä vientiteollisuuden työrauhasta, koska äärioikeistolainen terrori homokulkueisiin ruiskutettuine myrkkykaasuineen ja pakolaiskeskuksissa räjäytettyine pommeineen on riistäytynyt käsistä niin netissä kuin sen ulkopuolellakin ja koska näiden ongelmien ratkaiseminen ei kiinnosta poliitikkoja pätkääkään, uskon puhuvani monien puolesta kun sanon, että suuri osa lainkuuliaista keskiluokkaa olisi tässä tilanteessa - yhteiskuntarauhan romahdettua - valmis tukemaan ihan eteläamerikkalaistyylistä, kovaotteista sotilashallitusta. Minä en ainakaan koe tällä hetkellä yhdenkään poliittisen puolueen tai poliitikon ajavan asiaani niitä vastaan, jotka ovat pitäneet minua tappouhkaustensa ja nettisolvauskampanjoittensa kohteena ilman selvää syytä. Enkä todellakaan ole ainoa, koska äärioikeisto on roiskinut uhkauksiaan, solvauksiaan ja raiskausfantasioitaan vähän joka suuntaan uhrin puoluekannasta tai puolueettomuudesta riippumatta.

Poliitikkojemme soisi muistavan, että ahkeran, lainkuuliaisen keskiluokan - niiden, joilla ei ole aikaa vehdata päivät pitkät nettifoorumeilla - laiminlyöminen kostautuu aina. Ns. maahanmuuttokriitikkojen kannatus on mitattu vaaleissa muutaman tuhannen suuruiseksi, vaikka he kovasti väittävätkin edustavansa kansan absoluuttista enemmistöä, aivan kuten kommunistitkin ovat aina ”tienneet” olevansa ”kansan” asialla. Jos enemmistö kansasta vastaa myöntävästi kysymykseen, onko maahanmuuttopolitiikassamme korjattavaa, se ei tarkoita, että he kannattaisivat natsiterroristeja. Kansalta tulisi kysyä esimerkiksi sellainen kysymys, kannattaako kansa maahanmuuttotutkijoiden hiljaiseksi uhkailemista, pommien räjäyttämistä pakolaiskeskuksissa, viattomien ihmisten massamittaisia nettivainoja ja pienten somalityttöjen paiskomista junasta laiturille, ts. kaikkea sitä, mitä ns. maahanmuuttokriittiset kannattavat ja käytännön toiminnassaan harrastavat. Veikkaisin, että tähän kysymykseen suomalaisten valtava enemmistö vastaisi kieltävästi. Sanoisinpa jopa, että enemmistö voisi jopa kannattaa sitä sotilasjunttaa, jos se olisi ainoa tapa päästä eroon tällaisesta häiriköinnistä.

Poliitikkomme ja mediaihmisemme tuntuvat kuitenkin olevan sitä mieltä, että tällainen terrori on legitiimi ja hyväksyttävä tapa saada äänensä kuulluksi politiikassa. Kunnon ihmisten ääntähän siellä ei kuunnella nyt eikä tulevaisuudessa - elleivät nämä sitten itse ryhdy harjoittamaan vastaterroria, mistä tietysti on jo näkynyt merkkejä, ainakin erään maakunnallisen perussuomalaisyhdistyksen ikkunaruuduissa. (Sinänsä tietysti on epäoikeudenmukaista, että äärioikeiston terroriteot tällä tavalla kostetaan juuri perussuomalaisten maakuntaosastoille. Nämä tuskin ovat kovin täysillä mukana puolueen pitkälti Helsinki-keskeisessä rasistisiivessä, joka sitä paitsi aika avoimesti halveksii puolueen vanhavennamolaisia.) Molemminpuolisen terrorikierteen ja kolmannen maailman poliittista kulttuuria edustavien väkivaltavaalien sijasta minulle kelpaisi mieluummin sotilasjuntta ja vaalien hyllyttäminen (kunnallisvaaleja lukuun ottamatta) vaikka vuosikymmeneksi.

Toki siihen junttaan voisi ottaa muutaman siviiliministerin mielien rauhoittamiseksi, puhumattakaan siitä, että sotilaiden ei voi kohtuudella odottaa selviytyvän sellaisista hommista, joita ei voi hoitaa pyssyllä uhkaamalla. Sisäministeriö kuuluisi ilman muuta jollekulle vakaalle ja luotettavalle kenraalille, mutta Timo Soinin voisi panna vaikka työvoimaministeriksi - siihen paskahommaan on niin kommunistit kuin populistit ennenkin lykätty rauhoittumaan. Osmo Soininvaara kannattaisi nimittää juntan sosiaali- ja terveysministeriksi, koska hän kuitenkin luulee tietävänsä niistä asioista enemmän kuin kukaan muu, ja Alexander Stubbin tulisi pitää ulkoministerin salkkunsa - hän saisi varmaan ulkomaat uskomaan, ettei Suomea vastaan ole mielekästä panna toimeen sanktioita eikä boikotteja, vaikka meillä sotilasjuntta onkin.

Missäkö roolissa näkisin itseni sotilasjuntan Suomessa? Sadistisen mielenlaatuni tuntevat vakiolukijat varmaankin arvelevat minun kärkkyvän vankileirikomendantin tai teloitusvastaavan hommia, mutta itse asiassa minua huvittaisi paljon enemmän käydä töissäni, elää rauhassa, tienata palkkaa ja maksaa veroja joutumatta nettihäiriköiden terrorisoimaksi. Poliitikkojamme ei nykyisellään kiinnosta varjella oikeuttani rauhalliseen elämään. Jos vaikka sotilaita kiinnostaisi?

Suomalaisuusliike Venäjän juonena

(alkujaan julkaistu Paljastetun blogissa 10. heinäkuuta 2014)

Suomalaisuus on 1800-luvun tuote. Siinä missä maakuntamurteet ja maakuntahenki, savolaisuudesta pohjalaisuuteen, ovat todellisia, luonnollisesti muodostuneita etnisiä ilmiöitä, ns. suomi sivistys- ja kirjakielenä on moderni, keinotekoinen luomus. Suomalaisuus, suomenkielinen kirjallisuus alkaa Aleksis Kivestä, ja kuten kaikki Aleksis Kiven runoja lukeneet tietävät, hänen riiminsä eivät enää olisi hyväksyttäviä perinteisenä suomalaisena loppusointurunoutena – hän käyttää sanoja ja muotoja, jotka eivät oikeastaan ole suomea, vaan enemmänkin nurmijärven kieltä.



Aleksis Kivi edusti vielä oikeaa suomalaista, tai hämäläistä, kansanihmisyyttä. Nuorena poikana hän tunnetusti laati ensimmäiset kirjalliset yritelmänsä ruotsiksi. Tämä oli siihen aikaan normaalia Suomen kansan keskuudessa: kylillä toki puhuttiin kotoisaa murretta, mutta kaikki olivat hyväksyneet sen, että ruotsi oli kirjallisen sivistyksen ja yhteiskunnallisen nousun kieli.



Tämän jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Syntyi fennomania, suomalaisuusliike. Kuten kaikki tiedämme, Venäjän tsaari kannatti ja tuki sitä, koska se etäännytti Suomea Ruotsista. Venäjä oli jo tsaarin aikana poliisivaltio, jossa mitään ei tapahtunut salaisen poliisin tietämättä. Maa kuului keisarille kuin kartanonomistajan tilukset, ja poliittinen elämä sinänsä oli joko epäilyttävää vallankumouksellisuutta tai salaisen poliisin masinoimaa. Esimerkiksi Venäjän kuuluisan verisunnuntain alulle pannut työläispappi Gapon oli itse asiassa salaisen poliisin juoksupoika.



Samalla tavalla tsaarin salaiset agentit masinoivat Suomeen liikkeen, joka ajoi suomen kieltä maan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Tämä liike esitti ruotsin kielen vahvan aseman olevan jonkinlaista sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta. Mutta mikään kansan oma liike tämä ei ollut. Kuten kaikki tietävät, kansa taisteli Suomen sodassa sen puolesta, että saisi kuulua Ruotsiin. Kansa tiesi, että Venäjä oli maaorjuuden ja itsevaltiuden maa, jossa ei ollut vapaita talonpoikia, vaan turpeeseen sidottuja musikoita. Samalla kun Suomen kansa taisteli oikeudestaan ruotsalaisuuteen eli vapauteen, herraskainen osa väestöstä tanssi venäläisten upseerien kanssa vihollisen miehitykseen muitta mutkitta alistuneissa kaupungeissa. Eihän aatelisia mikään maaorjuus uhannut Venäjälläkään.



Suomen kielen asiaa ajoi juuri hienosto, se hienosto, joka oli juhlinut samoilla kesteillä Venäjän sotilaiden kanssa. Kansa halusi edelleenkin oikeuden oppia ruotsia voidakseen nousta hienoston vertaiseksi. Tätä hienosto ei sille olisi suonut. Toisaalta tsaarin salainen palvelu halusi etäännyttää Suomen Ruotsista ja ruotsalaisesta vapaudesta, opettaa suomalaisen rakastamaan kahlettaan. Siksi suomalainen hienosto mielellään ryhtyi tuon oman aikansa KGB:n yhteistoimintamieheksi.



Tulos oli, että Johan Vilhelm Snellmanin kaltaiset miehet, jotka eivät osanneet suomea sanaakaan, pauhasivat ruotsiksi ruotsin kieltä vastaan. Kansan todellinen hyvinvointi ei suurta suomenkielisyyssankaria kiinnostanut pätkääkään, vaan Snellman antoi köyhien kuolla suuren nälänhädän aikana. Sitten kun Snellmanin myöhemmät seuraajat oppivat mongertamaan jonkinlaista suomen kaltaista siansaksaa, he pitivät tietysti tätä epäaitoa ja virheellistä sössötystään aitoa kansankieltä parempana.



Tästä hyvä esimerkki on d-kirjaimen ääntäminen sellaisissa sanoissa kuin kaide, taide tai sade. Ei niissä kukaan kansanihminen mitään d:tä äännä. Sade lausutaan oikealla suomella sare, saje, sale tai Eurajoen seudulla alkuperäisellä suomalaisella äänteellä saðe, mutta ei siinä mitään ruotsalaisten d:tä ole paitsi hienostelijoiden epäaidossa puheessa.



Toinen esimerkki ovat sellaiset sanat kuin metsä. Kuten hyvin tiedämme, kansa sanoo mettä tai mehtä. Silloin kun Agricola kehitteli suomelle kirjakieltä, täällä äännettiin vielä meθθä – tuo oudon näköinen merkki on kreikan kielen theeta-kirjain, ja me alan miehet merkitsemme sillä sitä äännettä, joka esiintyy esimerkiksi englannin sanassa thick, siis ääntämisen mukaan θik. Agricola ei hädissään ymmärtänyt kirjoittaa tuota äännettä muuten kuin yhdistelmällä tz, siis metzä, ja valitettavasti fennomaanit osasivat sitten lausua sen vain luonnottomasti kirjoituksen mukaan – siis metsä.



Sanalla sanoen: kun fennomaanit, nuo Venäjän lahjomina omansa pettäneet ruotsinkieliset, alkoivat opetella suomea, he eivät tietenkään osanneet lausua tällaisia sanoja oikein. Mutta koska he tietysti olivat yhteiskunnan ylintä kerrosta, heidän virheellistä, vieraskielistä ääntämistapaansa jäljiteltiin niin kuin hienojen herrojen puhetta aina jäljitellään. Siitä tuli arvostettu, kirjakielinen malli suomen puhumiselle. Myös oikeita ja eläviä suomalaisia murteita puhuvat kansanihmiset alkoivat matkia tätä herrojen väärää kieltä, koska se oli hienoa.



Päätä huimaa kun ajattelee, millä logiikalla tämä väärin opittu mongerrus muka olisi kansallisempi kieli kuin ruotsi, joka sentään on Suomessa vuosisatoja ollut virallinen kieli ja sivistyskieli. Ajatelkaapa jos meillä ruotsin asemesta olisi ollut yläluokan kielenä englanti. Silloin sellaiset ääntämistavat kuin ooljuu (öljy), swöumällainen (suomalainen), swöupöösjuu (suopursu) tai vaikka haajuuöu (hääyö) olisivat hienostuneempia ja hyväksytympiä kuin suomen murteiden oman äännejärjestelmän mukaiset.



Ihanko oikeasti sellainen ”swöumen kiölli” olisi ”kansallisempaa” kuin aidossa englannin kielessä pitäytyminen? Ihanko oikeasti tämä nykyinen ”suomi” on ”kansallisempi” kieli kuin aito suomenruotsi, jossa sentään on sanat mämmille, löylynheitolle ja kaikille muillekin erityissuomalaisille kulttuuri-ilmiöille – ja joka on kulkenut luonnollisesti sukupolvelta sukupolvelle jo silloin kun suomen kirjakieltä ei vielä ollut?



Suomen kirjakieli on siis keinotekoinen, väärin opittu kieli, ja suomen nostaminen kulttuurikieleksi oli Venäjän vakoojien ja juoksupoikien hanke. Suomen kansa ei halunnut sitä. Toki se alistui, kuten sorrettu aina on alistunut kahleen syöpyessä lihaan kiinni. Mutta jos kansa olisi itse saanut päättää, se olisi halunnut arvoitukset, kaskut ja rivot jutut omalla luontevalla ja luonnollisella murteellaan, sivistyksen taas sivistyskielellä, joka Suomessa oli ammoisista ajoista asti ollut ruotsi.



Venäjän nöyristely jatkui Kekkosen ajan Suomessa, kuten muistamme. Historianopetus kehui alinomaa Suomen autonomiaa Venäjän alaisuudessa, kuinka Suomi oli mukamas nostettu kansakuntien ja suomi sivistyskielten joukkoon hyvän (heh) tsaarin käskystä. Ruotsin vallan aikana olimme muka olleet kauhean sorron alla. Kaikki tämä oli tietenkin vain KGB:n propagandakoneiston kokoon keittämää valetta. Todellisuudessa ne ihmeelliset autonomiaoikeudet olivat – Ruotsin lakeja, joiden noudattamista suomalaiset saivat jatkaa, vaikka olimmekin joutuneet Venäjän vallan alaisuuteen.



Kekkoslovakian aikana suomen kielestä vasta tulikin Venäjän sorron väline. Suomeksi kirjoitettiin valtava ”kansallinen kirjallisuus”, joka oli tietysti alusta loppuun joko avointa kommunistipropagandaa tai sitten myöntyväisyysmateriaalia, kehotuksia ottaa lusikka kauniiseen käteen ja olla mieliksi Moskovalle. Tietysti oli olemassa pieni joukko ”toisinajattelijoita”, mutta nämä olivat enimmäkseen karkeita epähumaaneja äärioikeistolaisia, jotka olivat aivan liian helppo maali Neuvostoliiton juoksupoikien propagandalle. Humaaneista lähtökohdista Neuvostoliittoa arvosteli Suomessa julkisesti vain Carl-Gustav Lilius, joka teki sen tietenkin ruotsiksi. Suomenkielinen Neuvostoliiton kritiikki oli noina vuosina niin täydellisesti Neuvostoliiton vastustajistaan loihtiman irvikuvan näköistä, että panee kysymään, olivatko myös suomenkieliset ”toisinajattelijat” pelkkä KGB:n ylläpitämä väärän lipun hanke.



Suomenkielinen kulttuuritoiminta Suomessa on siis pelkkää KGB:n operaatiota. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta suomalaisilta poliitikoiltakaan Kekkoslovakian aikana. Siksi suomenkielisille lapsille on haluttu opettaa koulussa ruotsin kieltä – jotta he pysyisivät kosketuksissa siihen ainoaan oikeaan suomalaiseen, isänmaalliseen kulttuuriin eli Suomen ruotsinkieliseen kulttuuriin. Ruotsiksi kirjoittivat niin Topelius kuin Runebergkin. Heidän sanansa voimalla Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan ja pelasti itsenäisyytensä. Se ei olisi onnistunut kommunistisen ja venäläismielisen suomenkielisen kirjallisuuden voimin.



Kommunismi on romahtanut, mutta sama meno jatkuu. Minun tuskin edes tarvitsee mainita erästä tiettyä nettifoorumia, joka julistaa olevansa isänmaallinen ja kommunisminvastainen ja mitä kaikkea, mutta jossa jatkuvasti intoillaan siitä, miten paljon parempi vaihtoehto Venäjän miehitys olisi ”nykymenolle”. Taiteilijoidemme keskuudessa esiintyy myös Ruotsin-vastaisuutta yhdistyneenä kristinuskon tai luterilaisen kirkon vihaamiseen. He ajattelevat, että länsimaiset arvot ovat latteita ja epäcooleja ja että Suomen todellinen olemus on itäinen, shamanistinen ja pakanallinen.



Tämä itäisyyden kaipuu on tietenkin KGB:n yhä voimissaan olevien valhetehdasveteraanien uusi ase suomalaisten vapauden riistämiseksi. (Älkääkä nyt selittäkö, että KGB on lakkautettu. KGB toimii epämuodollisina veteraanien keskinäisinä kaverisuhteina, kuten Putininkin hallinnosta näkyy.) Kuten kommunismi, myös itäisyysmystiikka on KGB:n tapa selittää suomalaisille, että he ovat orjina Venäjän ikeessä muka vapaampia kuin perinteisellä, ruotsalaisella tavalla vapaina.



Miksi KGB syöttää meille tätä pajunköyttä? Koska puhumme suomea ja olemme suomalaisen kansallisuusaatteen, sen KGB:n keksimän, sisäistettyämme oppineet ajattelemaan, että suomen kieli tuli alkujaan idästä. KGB, kuten aikoinaan tsaarin Venäjä, käyttää suomen kieltä kammetakseen meitä poispäin lännestä. Ei tsaari suomen kieltä suosinut reiluuttaan. Kyseessä oli geopoliittinen veto. Geopolitiikka on Venäjällä vanhastaan vahva aate, ja nyt sillä on määräävä valta, kun Venäjällä huseeraa Aleksandr Dugin, Suomen itsenäisyyden hävittämiselle elämänsä pyhittänyt mies, maan virallisena ajattelijana. Hän on tehnyt geopolitiikasta Putinille kommunismin korvikkeen.



Virallisen kielen aseman antaminen suomelle suuriruhtinaskunnassa oli suomalaisten vapaudelle kohtalokas geopoliittinen isku Venäjältä. Jos olisimme nyt ruotsia puhuva kansakunta ja suomi olisi kuollut lempeän luonnollisen kuoleman, itänaapurilla ei olisi meihin minkäänlaista kulttuurista vipuvartta. Nyt on. Suomen kieli ei ole Suomen kansalliskieli, se on kettinki, josta venäläiset sotilaat karskisti ärähdellen kiskovat meidät kaikki Siperian ikuiseen vankeuteen.



Kun nyt olet päässyt tähän asti, olet varmasti jo monta kertaa haukkonut henkeäsi hämmästyksestä, että joko Panu nyt on seonnut lopullisesti. Toisaalta olet saattanut myös järkyttyä ja raivostua, että tällaiseen trolliin saattaa joku sinua tyhmempi uskoa tosissaan. Ehkäpä sinä otatkin sen tosissasi ja veresi jähmettyy kun ajattelet Venäjän terroristien vyöryvän Suomeen kuin Ukrainaan ikään, liittämään isänmaamme lopullisesti itänaapurin osaksi – ja ymmärrät tämän vaaran johtuvan vain ja pelkästään pakkosuomen kielestä, jonka esi-isämme menivät tyhmyyksissään ottamaan viralliseksi kieleksi, koska tsaari käski. Tai sitten otat koko tarinan huumorilla ja toteat, että on se Panu niin hauska mies, heeho heeh hehhehhee.



Aivan oikein, minä olen hauska mies ja kirjoitin tämän tarinan koirankurillani. Mutta leikissä on aina siteeksi totta, ja juuri siksi hyvä huumori ja satiiri hipoo aina uskottavan rajoja. Maahanmuuttokriittiset tappajarobottimme, joille ruotsin kieli on vielä maahanmuuttajiakin vanhempi vihollinen, valikoivat aina historiasta yksittäisiä makupaloja selittääkseen suomenkieliset sorretuiksi ja Ruotsin kaikkein pahimmaksi sortajaksi. Mutta vapaassa maassa heillä ei ole yksinoikeutta historian manipulointiin, ja koska minä nyt sattumoisin tunnen historiani ja suomalaisen kulttuurini heitä paremmin, pystyn huomattavasti heitä uskottavammin selittämään, että se paha epävapauden kieli onkin suomi.



Kaiken lisäksi parin vuoden päästä tämäkään kirjoitus ei ehkä enää ole pelkkää trollausta. Halla-ahon suututtamina minunkin tuntemistani umpisuomalaisista varmaan puolisen tusinaa äänesti RKP:tä ihan vain piruuttaan. Kun tappajarobotit jatkavat törkeyksien spämmäämistä joka puolella nettiä ja ammattiloukkaantumistaan kaikesta arvostelusta, voi olla että yhä useampi suomenkielinen valitsee piruuttaan mieluummin ruotsin kielen, koska sitä rasistit eivät ankarillakaan nettihyökkäyksillä voi kaapata itselleen.