Kun kerran oli suuria uutisia, täytyy kertoa muutama pienikin:
* Suomen Sisu perustaa nyt maakunnallisia piirijärjestöjä, sellainen on syntynyt muun muassa Satakuntaan. Tätä on vaikea tulkita muuten kuin niin, että Olli Immonen perustaa omaa puoluetta eikä enää ole palaamassa Timo Soinin helmoihin. Uusi SS-puolue luultavasti vetää puoleensa kaikki maakuntasarjan törkyämyrit jostain James Hirvisaaresta alkaen, siis jos Džeimppaa enää kiinnostaa mennä politiikkaan, mutta minun on vaikea uskoa, että Halla-aho itse vaihtaisi puolta. Jusu on kuitenkin jämerän seteliselkärankainen mies, joka tietää, mistä leipä tulee pöytään.
* Sebastian Tynkkynen kävi omavaltaisesti vierailulla Ruotsissa sikäläisen äärioikeistopuolueen, Ruotsidemokraattien, nuorisojärjestön johtoa tapaamassa. Lähes välittömästi sen jälkeen Ruotsidemokraatit erottivat koko nuorisojärjestön puolueestaan. En väitä että tässä olisi syy- ja seuraussuhdetta, mutta onhan tällä tapauksella oma viihdearvonsa.
* Vihreät ovat gallupeissa lähteneet nousuun. Sisäpiirin vihje kertoo, että korjauskertoimien vuoksi koko nousu ei edes näy uutisissa raportoiduissa luvuissa. En minä sano että vihreiden voitto olisi kaikilta osin hyvä asia, enhän itsekään äänestä heitä, mutta jos hallitus kaatuu, uudet vaalit tulevat ja niiden myötä vastajytky, aion kyllä nauraa vahingoniloisesti täältä Irlantiin asti. Toki jos niin kävisi, eduskuntaan nousisi luultavasti kaikenlaisia pellehahmoja, aivan kuten persujenkin vaalivoitot ovat tuoneet valtuustoihin huumerikollisia ja eduskuntaan natsitervehtijöitä.
* Tyypillinen vihreä pellehahmo politiikassa on tietysti homeopatiaan ja muuhun hömppään uskova, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että persujenkaan ei kannata esiintyä sen parempina. Joku heikäläisten kansanedustajista on näet vaatinut kalevalaiselle jäsenkorjaukselle virallista asemaa julkisessa terveystoimessa. En nyt muista sällin nimeä, eikähän persu persusta eroa, mutta tuokin on oire siitä, että ne tyypit edelleenkin lukevat blogiani räpylä pippelin ympärillä, koska minähän se olen aina korostanut persujen ja pakkoruotsiurputtajien tietämättömyyttä klassisesta suomalaisesta korkeakulttuurista. Se nimittäin kuulostaa hätäiseltä yritykseltä hankkia persuilulle oikeaa positiivista kulttuuri-isänmaallista sisältöä maahanmuuttorähinöinnin oheen. Koska lukutaito ja älli eivät riitä Kalevalan lukemiseen, täytyy edes näitä käden taitoja yrittää edistää.
* Jussi Halla-aho on (tätä en tietäisi, ellei sitä olisi minulle eräällä nettifoorumilla kuvakaappauksella näytetty) joutunut ihan nimeltä mainiten myöntämään minun olleen oikeassa esittäessäni "maahanmuuttokriittisen" liikkeen olevan Venäjän talutusnuorassa. Hyvä hyvä. Kannattaa siis uskoa kaikki mitä minä kirjoitan, koska se on Jumalan totuus, jota edes Jusu ei voi kiistää. Kun minä sanon että Jusun kannattajat, nuo kihisevät ja kuhajavat torakat vailla yksilöllistä ihmisyyttä, tulevat vielä sinun lastasi murhaamaan, sekin on Jumalan totuus, joka kohta toteutuu - valitettavasti. Jos Jusu olisi normaali ihminen, hän voisi ehkä hieman katua sitä, että päästi isänmaan kohtalosta piittaamattomat, venäläismieliset voimat riehumaan valtoimenaan. Mutta minkäänlaista vastuuntuntoa hänellä ei tietysti ole sen enempää kuin kunniaakaan, joten anteeksipyyntöä emme siitä suunnasta kuule.
* Tunnetusti sisäpolitiikassaan yhä fasistisempaan suuntaan ajautunut Unkari on valtuuttanut sotilaansa ampumaan pakolaisjoukkoja pyssyllä. Hommalaisten pirskeissä pitopöytä singahti välittömästi ilmaan, kun poikien penikset jäykistyen kumahtivat pöydän alapintaan heidän kuullessaan tämän uutisen. Jos näette jossain lentävän pöydän, älkää siis kuvitelko, että kyseessä olisi jokin ufoilmiö.
Efter de stora nyheterna är det dags för en del mindre viktiga:
* Den högerextrema nationalistorganisationen Suomen Sisu har nu börjat yngla av sig provinsiella kretsklubbar, en sådan har grundats bl a i Satakunda. Det här kan svårligen innebära något annat än att Olli Immonen håller på att starta eget parti och inte tänker återansluta sig till den sannfinländska riksdagsgruppen. Det nya SS-partiet kommer antagligen att tilldra sig alla vrålapor från provinserna, James Hirvisaari till exempel, om han ännu är intresserad av politik. Halla-aho däremot kommer knappast att byta parti, han vet nog var han får betalt ifrån och för vad.
* Sannfinske ungpolitikern Sebastian Tynkkynen besökte av eget initiativ Sverige för att möta ledarna för Sverigedemokraternas ungdomsorganisation. Strax därefter kastade Sverigedemokraterna ut hela ungdomsorganisationen. Jag vill inte påstå att det skulle finnas ett kausalt sammanhang här, men underhållningsvärdet går inte att förnekas.
* Galluparna visar raketartat uppsving för de gröna. En invigd person sade att stödet tilltagit ännu starkare än meningsundersökningarna ger vid handen, eftersom korrigeringskoefficienterna är tilltänkta att tona ned alltför snabba förändringar så att de inte skulle överskugga långsiktstrenderna. Jag vill inte säga att en grön valseger bara vore av godo, jag röstar ju inte på dem själv heller. Men om regeringen går omkull och det blir ett nytt riksdagsval som leder till skrällseger för de gröna, kommer mitt skadeglada skratt att höras ända på Irland. Visst skulle då en del pellejönsar bli invalda, precis som sannfinska valsegrar inneburit att knarkbrottslingar dykt upp på kommunfullmäktige och nazisthälsare på riksdan.
* En typisk grön pellejöns skulle vara en som tror på homeopati och liknande smörja, men för närvarande förefaller det att sannf är minst lika goda kålsupare. En av deras riksdagsledamöter har nämligen krävt officiellt godkännande för kalevalansk kiropraktik i offentlig hälsovård. Jag minns nu inte vad killen hette, men jag skiljer ju inte på sannfinländare och sannfinländare. Jag har sedan flera år tillbaka ondgjort mig över hur sannfinländare pratar om finsk kultur men egentligen skiter blankt i all praktisk kulturpatriotism, och tydligen läser partiaktivisterna min blogg fortfarande och frågar sig hur de kunde höja sin kulturpatriotiska profil. Tydligen är det här kiropraktiserandet ett försök åt det hållet. Kalevala klarar de givetvis inte att läsa, korkade som de är, och fokuserar på sådant här hantverk i stället.
* Jussi Halla-aho har (det här skulle jag inte veta, om jag inte hade visats en skärmdump på ett webbforum) sett sig tvungen att öppet ge mig rätt vad gällde mitt påstående att den "invandringskritiska" rörelsen styrs av Ryssland. Jätteskönt. Det är sålunda klokast att med en blind kolartro acceptera allt vad jag säger, eftersom det är Guds sanning som inte ens Halla-aho kan betvivla. När jag säger att anhängarna av Halla-aho, dessa vimlande, vimsande kackerlackor utan mänsklig individualitet, en gång kommer och mördar ditt barn, är det också en Guds sanning, som snart blir verklighet, hur sorgligt det än är. Skulle Halla-aho vara en normal människa, så skulle han kanske lite ångra att han släppte loss putinistiska krafter som ger katten i fosterlandets öde. Någon ansvarskänsla har han dock inte, lika lite som heder, vilket betyder att han aldrig kommer att be om ursäkt för någonting.
* Som vi vet har Ungern blivit allt mer fascistist i sin inrikespolitik. Nu har landet även gett sina soldater befogenhet att skjuta verkanseld på flyktingskaror. På hommaiternas gästabud steg festbordet genast till väders, när kukarna ögonblickligen slog mot bordplattan underifrån medan killarna fick ta del av denna nyhet. Om ni ser ett flygande bord inbilla er alltså inte att det har någonting att göra med utomjordingar.
Perussuomalaiset haluavat Venäjän sotilaat Suomeen ampumaan räjähtävän luodin juuri sinun lapsesi aivokoppaan
TUE ANTIFAA - STÖD ANTIFA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivätön taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivätön taide. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. syyskuuta 2015
torstai 26. maaliskuuta 2015
Ei siellä ole mitään kultaharkkoja
Erään kaverin profiilissa Facebookissa ilmeni, että hän ei ilmeisesti koskaan ollut tehnyt (akateemista) koulutustaan vastaavia töitä. Eivät näköjään myöskään monet hänen kaverinsa. Eräs heistä huomautti heitelleensä jo opiskeluaikanaan herjana, että kai hänestä sitten aikanaan tulee tämän alan hommat hallitseva kotiäiti. Nyt ei enää naurattanut, koska siinä oli käynyt juuri niin.
Mistäkö alasta oli kyse? No mistäpä muustakaan kuin venäjän kielestä, vieläpä käytännön kääntämisen näkökulmasta. Sekä minulle että yli kymmenen vuotta nuoremmalle ystävälleni oli aikoinaan tolkutettu, että venäjän kielellä voi tienata valtavat summat - että venäjän osaajan on suunnilleen pakko opetella polttamaan sikareita ja juomaan vuosikertakonjakkia, koska rahoja ei muuten saa kulumaan. Itärajan takana maa on väärällään kultaharkkoja jotka saa kantaa kotiin kun vain osaa niitä venäjäksi pyytää.
Paitsi että oikeasti niitä kultaharkkoja ei ole. Venäjä on köyhä maa. Venäjän köyhyyteen on selvä syy: se on raaka-aineita myyvä kehitysmaa, joka esimerkiksi tietoteollisuuden luomisen sijasta keskittyy asevarusteluun. Tämä ei ole menestysprojekti. Tällaisen maan kanssa ei tarvitse olla kovin laajassa kauppayhteistyössä, ei kannattaisi sittenkään, jos Putin ei olisi sotapolitiikallaan ajanut koko roskaa ulkopoliittiseen umpikujaan ja boikottiin.
Venäjä on toki väärällään huipputiedemiestä ja korkeasti koulutettua sivistynyttä jengiä. Se onkin Venäjän tärkeimpiä vientituotteita. Luiskaotsaisuuden, rasismin ja homovihan ilmapiirissä vain ketään ei huvita lusia pitempään kuin on ihan pakko, ja sitä paitsi ulkomailla arvostetaan kyllä venäläistä koulutusta, sekä tieteen että taiteen alalla. Venäläinen muusikko tai soitonopettaja vedetään suunnilleen väkisin ulkomaille paiskimaan töitä isoista rahoista, ja homolla venäläisellä tanssijalla, kuten aikoinaan Rudolf Nurejevilla, on vahvat henkilökohtaisetkin kannustimet lähteä läiskimään lihaa syövien heterojen maastopukumachojen maasta. Tiedemiehillä ja insinööreillä olisi rahkeet luoda vaikka mitä tietokonesovelluksia sun muuta kivaa, mutta Venäjällä olisi pieni pakko ruveta kehittelemään ydintuhovälineitä ja tappokoneita Putinin suunnittelemaa maailmanmurhaa varten. Kun se ei nappaa, niin Venäjälle jääminen ei nappaa.
On Suomessa toki venäjän kielen käännöstarvetta. Siitä huolehtivat kaksikieliset maahanmuuttajien lapset, jotka jo vuosia ovat kansoittaneet venäjän kielen laitokset. Tässä nimenomaisessa tapauksessa maahanmuuttajat tosiaan vievät alkuperäisväestöltä työt. Kotonaan venäjää ja kylillä suomea oppinut on ylivoimainen työllä ja tuskalla kielen tankanneisiin syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna. Suomenkielisen kannattaa toki opetella venäjää kulttuuriharrastuksia varten. Venäläistä kirjallisuutta on mukava lukea alkukielellä, aivan kuten millä tahansa kielellä kirjoitettua, vaikka iirillä tai kymrillä. Lisäksi tietysti esimerkiksi suomalaiselle historiantutkijalle venäjän taito on varmasti tarpeen, tai venäläisen kanssa naimisissa olevalle.
Ruotsi on nyt vain ammattikääntäjällekin - siis sellaiselle, joka kääntää teknisten laitteiden dokumentaatiota, ei mitään julkisen sektorin löpinöitä - paljon tärkeämpi kieli: Ruotsi on naapurissa, se on tärkeä kauppakumppani ja se tuottaa monensorttista roinaa - toisin kuin eräs tuntemamme muutamasta avainalasta riippuvainen maa, joka ei osaa tehdä puusta muuta kuin sellua ja joka "uuden Nokian" toivossa antaa kehitysmaatyyppisen kaivannaisteollisuuden paskoa pienen läänin verran luontoa kuunpinnaksi. Sitä paitsi tietysti ruotsi on määrättömän paljon helpompi oppia. Päälle päätteeksi hyvästä ruotsin taidosta on paradoksaalista kyllä hurrivihakampanjoinnin ansiosta tullut työllistymisvaltti, kun niin monet jättävät kielen opettelematta vaikka se on kaikille tarjolla.
Mutta joo, kyllähän armeijan tiedustelu tarvitsee venäjän osaajia ja Venäjän tuntijoita. Upseerin uralle aikovien kannattaa siis vakavasti harkita tämän kielen opettelua. Sitä paitsi Venäjän propagandasota kaipaa vastaiskua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
