lauantai 17. syyskuuta 2016

Mitä se on se rappio ja mädännäisyys? Förfall och förruttnelse, men vad innebär det i praktiken?

Äärioikeisto syyttelee jatkuvasti vastustajiaan "mädättäjiksi", siis jonkinlaisiksi yhteiskuntarakenteen ja -moraalin rappeuttajiksi. No hyvä on, mietitään sitten mikä se hyvä yhteiskunta heidän mielestään mahtaa olla.

Vastustaako äärioikeisto rikollisuutta? Minulla, jota äärioikeisto pitää mädättäjyyden ruumiillistumana, ei ole ainoatakaan rikostuomiota. Lähimmäksi sellaista olen päässyt kun olen ollut esitutkinnassa häiriintyneen entisen tyttöystävän tekemän rikosilmoituksen johdosta ja kun olen ollut syyteharkinnassa äärioikeistolaisten yhtä lailla ilkivaltaisten ilmiantojen takia.

Sitä vastoin äärioikeistolaisilla itsellään on rikostuomioita vaikka muille jakaa. Vaikka hyväksyisimme sen äärioikeiston itsensä käyttämän määritelmän, että esimerkiksi kansanryhmän vastainen kiihottaminen ei ole "oikea" rikos, oikeita rikollisia kuhisee niin Perussuomalaisten eduskunta- ja kunnanvaltuustoryhmissä kuin katutason rasistienkin keskuudessa. Sieltä löytyy raiskaajia, huumekauppiaita, pahoinpitelijöitä, rattijuoppoja ja tiedä vaikka löytyisi henkirikollisiakin - veikkaisin kyllä että todennäköisemmin kännitappoon tai rattijuoppona tehtyyn kuolemantuottamukseen syyllistyneitä kuin mitään varsinaisia murhaajia.

Vastustaako äärioikeisto päihteitä? Monia äärioikeistolaisia tuntuu ärsyttävän ja provosoivan minussa juuri raittius. Kun takavuosina puhuin paheksuvaan sävyyn "Öyhönmäen yrjöpöydästä" eli suomalaiseen kulttuuriin oleellisesti liittyvästä alkoholipakosta, monet äärioikeistolaiset bloggaajat närkästyivät siitä tavattomasti. 

Itsehän he eivät päihteitä juuri välttele. Pidän eriskummallisina niitä netissä toisinaan esiintyviä ihailijakerhon poikien väitteitä, että ikoninen tupakoitsija Jussi Halla-aho olisi jonkinlainen raittiusmies. Persujen raivoisat nettiulostulot selitellään jälkeen päin vakiopuolustuksella "kännissä ja läpällä", mutta jos nämä läpät tosiaan ovat alkoholin vaikutuksesta syntyneitä, aika monet heikäläiset tuntuvat olevan jatkuvasti humalassa. Mitään periaatteellisia laittomien päihteiden vastustajia he eivät tunnu olevan, päätellen siitä että varsinkin kuntatasolla monet tuntuvat olevan huumerikollisia. Ja täytyyhän tässä mainita sekin, että takavuosina joku kunnallispersu jäi kiinni äänten kalastelusta viinalla - muistaakseni kyseessä oli virolainen teollisuuspirtu, jota oletettavasti oli laimennettu vedellä (ellei virtsalla) juomakelpoisiin prosentteihin.

Puolustaako äärioikeisto naisia tai naisten oikeuksia? Monet äärioikeistolaiset julistavat puolustavansa naisia raiskaajilta (tietenkin ulkomaalaisilta), ja minunkin vanhat antifeministiset provokaationi (joita äärioikeisto piti suunnilleen jumalan sanana niin kauan kuin ei tajunnut etten kannattanut fasismia) on kaivettu vähän väliä esiin todisteeksi siitä kuinka "äärivasemmisto vihaa naisia". (Tuokin on tyypillistä äärioikeistolle: saatat olla heidän silmissään suunnilleen Jumalasta eli Halla-ahosta seuraava niin kauan kuin he tietävät sinusta vain sen että olet yhdessä yksittäisessä asiassa heidän puolellaan, mutta heti kun heille selviää, että kannatat oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, olet "äärivasemmistoa".) Mutta tässäkin asiassa käytäntö on eri asia.

Raiskaustuomiot eivät ole mitenkään harvinaisia äärioikeiston, persujen, natsiterroristien eli maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa, ja raiskaukseen syyllistyneitä aatetovereita puolustellaan innokkaasti. Kun persujen puoluetoimiston "työmies Putkonen" joutui otsikoihin vanhan raiskaustuomion takia, eräs aateveljistä puolusteli häntä Uuden Suomen blogin kommenteissa seuraavin sanoin:

"Minä en tunne ketään joka ei olisi syylistynyt johonkin seksuaalirikokseen, tai sen tunnusmerkistön täyttävään tekoon, lähes kaikki luokkakaverit syyllistyivät siihen jo ala-asteella, sen jälkeen teot ja puheet muuttuivat vain ronskimmiksi."

Tämän kirjoittanut siis halusi korostaa, että Putkonen oli vain käyttäytynyt normaalilla, kulttuurin mukaisella tavalla, ja että oli epäoikeudenmukaista rangaista häntä raiskauksesta. Itse asiassa hän sanoo aika yksiselitteisesti, että seksuaalirikosten tekeminen on normaalia miehistä toimintaa jo ala-asteella. Tämä on suurin piirtein kauimpana "naisten puolustamisesta" kuin mikään voi olla.

Tietysti maahanmuuttokriitikot myös rutiininomaisesti uhkaavat toista mieltä olevia naisia kurinpidollisella raiskauksella, mutta tämä on nykyään niin latteaa ja tavallista, ettei se kiinnosta enää ketään. Sitä paitsi fantasioissa on helppo piehtaroida itse kunkin. Oleellisempaa on, että he puolustavat omiaan silloinkin kun nämä ovat jo syyllistyneet konkreettiseen raiskaukseen, josta on annettu tuomio. Ja millä tavalla puolustavat? Vetoamalla siihen, että heidän kulttuurissaan kaikki syyllistyvät seksuaalirikokseen jo poikaikäisinä. (Huomattavasti asiallisempaa olisi puolustaa "työmies Putkosta" vetoamalla siihen, että rangaistus on jo kärsitty.)

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten ylivoimaista maahanmuuttokriitikoille on tajuta yhdenvertaisuusperiaatetta. Samalla kun he julistavat maahanmuuttajien olevan pahoja "siksi että näiden kulttuuri hyväksyy raiskauksen", he vaativat itselleen erioikeutta saada raiskata siksi että heidän kulttuurinsa hyväksyy raiskauksen, eivätkä he näe tässä minkäänlaista epäjohdonmukaisuutta.

Onko äärioikeisto maanpuolustushenkistä? Hommafoorumilaiset pitivät itse omalla foorumillaan kyselyn siitä, mitä he itse kukin tekisivät sodan sattuessa. Findikaattorin gallupin mukaan suomalaisista keskimäärin noin 80 prosenttia (tämä luku on heitellyt viime vuosina, muttei kovinkaan merkittävästi) "on valmis puolustamaan Suomea, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta".

Hommafoorumi taas kysyi jäseniltään vuonna 2012, olisivatko nämä halukkaita puolustamaan Suomea aseellisesti. Vaihtoehdot olivat:

"kyllä kaikissa tapauksissa, viimeiseen mieheen, Kollaa kestää" - 45 % vastaajista
"kyllä, mutta en nykypoliitikkojen johtamaa Suomea" - 38 % vastaajista
"en, yrittäisin luoda omaa uraa miehittäjän alaisuudessa" - 5 %
"en, omaiset turvaan ja sitten karkuun" - 9 %
"en, karkuun vaan ja paskat muista" - 3 %

Kommentit kyselyyn sisälsivät tällaisia helmiä:

"Toivon välillä, että Suomi olisi Venäjän miehittämä."



"Tulkoon vihollinen, polttakoon ja raiskatkoon."

"Mieluummin etsisin valtion, joka on puolustamisen arvoinen."

"Katselisin ikkunasta kuinka naapurusto tyhjenisi miehistä ja pyrkisin 'lähitaisteluun' heidän naistensa kanssa."


"Jostain syystä en tahdo uskoa, että itänaapuria vastaan pitäisi puolustautua."

Vaikka kommenttiketjussa esiintyy yksiselitteisesti isänmaallisiakin ääniä, kommentit ovat keskimäärin huomattavasti kyynisempiä kuin kyselytuloksen prosenttien perusteella luulisi. Itse asiassa aika monista tulee mieleen meidän kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun sivarien maanpuolustusnihilismi - tosin sillä erotuksella, että silloin oli kyse nuorten, depressioon taipuvaisten ihmisten teeskennellystä uhosta. Hompanssit sitä vastoin ovat valitettavasti tosissaan.

Siitä on tosiaan jo muutama vuosi, kun Hommafoorum tuon kotikeittoisen gallupinsa järjesti. Sen jälkeen on tullut yhä selvemmäksi, että äärioikeiston nousun ja "maahanmuuttokritiikin" taustalla on nimenomaan Venäjä. Tuorein tieto on, että Marco de Wit, Rajat kiinni -liikkeen vetäjä, on yhteistyössä tunnettujen putinististen nettijulistajien Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kanssa.

Onko totta, että äärioikeisto hyväksyy suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneet maahanmuuttajat? On, jos suomalaiseksi kulttuuriksi lasketaan valkoinen iho. Äärioikeisto on hyysännyt piirissään esimerkiksi amerikkalaisia äärioikeistolaisia, jotka ovat osallistuneet äärioikeiston poliittisiksi vastustajikseen mieltämien vainoamiseen netissä. Samoin äärioikeiston ystäväksi kelpaa ranskalainen maahanmuuttaja, joka ei kymmenessä vuodessakaan ole oppinut suomea, jos tämä pitää englanniksi muslimivastaisia palopuheita. Koska iho on valkoinen.

Kun äärioikeisto keskusteli Hommafoorumillaan siitä, olisiko talvisota sittenkin pitänyt jättää sotimatta, eräs heikäläinen julisti, että olisi pitänyt, koska nyt meillä olisi terveen oikeistomielinen yhteiskunta, jossa ei laiskureita hyysättäisi eikä maahanmuuttajia päästettäisi sisään - ja maassa olisi miljoona tai kaksi "hyvin sopeutunutta" venäläistä maahanmuuttajaa, ilmeisesti ns. etuoikeuksia vaativien hurrien sijasta.

Kuitenkin juuri samoihin aikoihin kuin Hommalla lauottiin tällaisia, Virossa mellakoivat nuoret yhteiskunnan marginaaliin joutuneet venäläiset, joiden ainoa venäläinen kulttuuri oli vulgääriä neuvostokulttuuria. Itse asiassa tällainen venäläinen juurettomisto entisessä neuvostotasavalloissa on sosiologisesta näkökulmasta hyvinkin rinnastettavissa vaikkapa pakistanilaisten siirtolaisten jälkeläisiin Isossa-Britanniassa. Mutta tietysti siinä on koko maailman ero, koska iho on valkoinen. 


Extremhögern beskyller hela tiden sina motstandare för att "sprida röta och förruttnelse", dvs för att sabotera samhällsmoralen. För all del, låt oss reflektera över vad det är för samhällsideal de själva står för.


Bekämpar extremhögern brottslighet? Mig ser extremhögern som förruttnelsen förkroppsligad, men faktum är att jag inte har något brottsregister alls. Närmast det har jag kommit när polisen förundersökt mig p g a att en före detta flickvän oskäligt brottsanmält mig och när jag åtalsprövts p g a högerextremisters lika obefogade angivelser.


Däremot vimlar det av dömda brottslingar i extremhögerns egna led. Låt oss här acceptera den definition av brott som högerextremisterna själva föredrar - för dem är ju t ex hets mot folkgrupp inget riktigt brott. Men även med detta förbehåll finns det gott om riktiga brottslingar både i sannfinska riksdagsgruppen, bland sannfinska fullmäktigeledamöter och i rasistgängen på gatunivån. Där råder ingen brist på folk som dömts för våldtäkt, knarkhandel, misshandel, rattfylleri och kanske även för dråp i fyllan eller dödsförvållande i rattfyllan. Riktiga mördare tror jag inte det är så lätt att komma på, ens i de kretsarna.


Bekämpar extremhögern rusmedel? Många högerextremister förefaller ha retat sig särskilt mycket på att jag i mina bloggdrapor förespråkat helnykterism. När jag förr i tiden uttryckte mitt ogillande av finsk spritkultur, det som jag kallade för "Öyhönmäen yrjöpöytä" (ungefär: "spybordet i Skränbacka") blev många högerextremister alldeles utom sig av raseri.

Extremhögern har ju inte riktigt utmärkt sig med nykterism. Ibland påstås det inom Jussi Halla-ahos online-fanklubb att mästaren själv - en ikonisk rökare om någon - vore någon sorts nykterist. När sannfinnar tappar självbehärskningen online brukar de efteråt bortförklara sig med att ha varit berusade och på skämtsamt humör, men om dessa skämt verkligen uppstått i fyllan och villan, förefaller en stor del av dem aldrig se en nykter dag. Något principfast ogillande av olagliga rusmedel varseblir man inte heller i deras led, att döma av att många sannfinska aktivister särskilt på kommunalnivån tycks vara dömda knarklangare. Och visst bör det även påpekas att en sannfinsk kommunalpolitiker för ett par år sedan åkte fast för att ha köpt röster med sprit - om jag rätt minns var det estnisk industrisprit som sedan med vatten (eller kanske urin) utspätts till drickbarhet.

Försvarar extremhögern kvinnor och kvinnans rättigheter? Många högerextremister förkunnar att de bara vill försvara kvinnor mot (utländska) våldtäktsmän, och även mina gamla antifeministiska provokationer har ibland citerats av högerextremister som bevis på att "extremvänstern hatar kvinnor" (precis samma högerextremister såg mig precis p g a dessa provokationer som en Guds profet så länge de inte insett att jag inte förespråkade fascism. Det är också typiskt för extremhögern att man i deras ögon kan vara en profet jämförbar med Halla-aho om de bara vet att man i någon enstaka angelägenhet delar deras attityd; men så snart de inser att man inte vill nedmontera rättsstaten eller de mänskliga rättigheterna, är man "vänsterextremist"). Men som norrmännen säger: teori är det du tror, medan praktik är det jag vet (teori er det du trur, mens praksis er det eg veit).

Det är inte alls ovanligt att högerextremister, sannfinnar, nazistiska terrorister eller invandringskritiker (hur man än vill kalla dem) har dömts för våldtäkt. När sannfinnarnas "arbetskarl" Putkonen blev rubrikstoff för att nångång anno dazumal ha begått våldtäkt, var det så här en av åsiktsfränderna tog honom i försvar i kommentarlådan på en Uusi Suomiblogg:

"Jag känner ingen som inte hade begått någon sorts sexualbrott eller ett dåd som uppfyller rekvisiten för ett sådant. Nästan alla mina klasskamrater gjorde det redan på lågstadiet, därefter blev ord och gärningar ännu mer ohämmade."

Den som skrev det här ville alltså säga att Putkonen bara uppfört sig på det normala, kulturenliga sättet, så att det var orättvist att alls straffa honom för våldtäkt. Han påstår t o m rätt entydigt att det är normal manlighet att begå sexualbrott redan i lågstadieåldern. Det här ligger ungefär så långt som möjligt från att "försvara kvinnor".

Naturligtvis hotar invandringskritiker oliktänkande kvinnor rutinmässigt med disciplinär våldtäkt, men det här är redan så vardagligt och vanligt att det inte längre intresserar någon. Vem som helst kan hur som helst vältra sig i fantasier. Det är betydligt mera relevant att de här killarna tar sina egna i försvar även när de redan begått en våldtäkt och överbevisats om brottet. Och hur tas de i försvar? Genom att framhålla, att alla i deras kultur redan i gosseåldern begått sexualbrott. (Det skulle vara betydligt mindre fånigt att försvara "arbetskarln" genom att påpeka, att han redan avtjänat sitt straff.)

Det här är igen ett exempel på hur omöjligt det är för invandringskritiker att förstå vad likaberättigande innebär. Medan de demoniserar invandrare som kantänka kommer från en "kultur som accepterar våldtäkter", anser de att de borde få begå våldtäkter själva därför att deras kultur accepterar våldtäkter, och någon motsägelse varseblir de inte ens.

Är högerextremister försvarsvänligt inställda? Enligt en Findikatorundersökning är ungefär åttio procent (med vissa relativt betydelselösa variationer från år till år) av finländarna beredda att försvara Finland även i en situation med osäker utgång.

Det högerextrema diskussionsforumet Homma ställde sina medlemmar år 2012 frågan om de var beredda att ta till vapen för att försvara Finland. Alternativen lydde så här:

"Ja, under alla omständigheter, intill sista man, den bästa konsten att retirera är helt enkelt att stå kvar" - 45 % a svaren
"Ja, men inte ett Finland lett av de nuvarande politikerna" - 38 % av svaren
"Nej, jag skulle skapa egen karriär under ockupanterna" - 5 %
"Nej, jag skulle sätta mig i säkerhet tillsammans med mina nära och kära" - 9 %
"Nej, jag skulle bara ta till flykten och ge fan i alla andra" - 3 %

Kommentarerna till denna gallup innehöll sådana här pärlor:

"Ibland drömmer jag om ett Finland ockuperat av Ryssland."

"Låt fienden komma, brandskatta och våldta."

"Hellre skulle jag leta rätt på en stat värd att försvaras."

"Jag skulle åse hur männen i grannskapet går till krig, sedan skulle jag sträva till 'närkamp' med deras kvinnor."

"Av något skäl vill jag inte tro att det skulle bli nödvändigt att avvärja den östra grannen."

Kommentarkedjan innehöll visserligen även entydigt fosterländska inlägg, men i genomsnitt var kommentarerna mycket mera cyniska än gallupresultatet gav vid handen. Egentligen fick många av dem mig att tänka på den försvarsnihilism som utmärkte oss civiltjänstgörare på åtti-nittitalet - visserligen med det förbehållet att det dåförtiden var frågan om tillgjort trots hos unga depressionsbenägna människor. Hommaiterna däremot menar tyvärr allvar.

Det har gått några år sen den där åsiktsutredningen på Homma. Sedan dess har det blivit än klarare att det är precis Ryssland som gömmer sig bakom högerextremismens uppgång och "invandrarkritiken". Det nyaste vi erfarit är att Marco de Wit, som leder "Folkrörelsen Stäng gränserna", samarbetar med välkända putinistiska webbprofeter som Johan Bäckman och Janus Putkonen.

Är det sant att extremhögern accepterar invandrare som anpassat sig till finsk kultur? Javisst, om finsk kultur definieras som vit hy. Extremhögern har välkomnat i sina led bl a amerikanska åsiktsfränder som varit med om klappjakterna på webben mot de som extremhögern ser som sina politiska motståndare. På ett liknande sätt duger en fransk invandrare som inte ens på tie års tid lärt sig finska om han är beredd att hålla muslimfientliga brandtal på engelska. Det är den vita hyn det beror på.

När extremhögern på Hommaforumet diskuterade frågan om vinterkriget var ett onödigt krig, var en av dem mycket högljutt av den åsikten att det var det. Hade vinterkriget inte utkämpats så skulle Finland ha delat de baltiska ländernas öde, vilket innebär att vi i dag skulle ha ett sunt högerinriktat samhälle där några latmaskar inte skulle leva loppan på socialbidrag och några invandrare inte skulle släppas in. I stället skulle vi ha ett par miljoner "välanpassade" finlandsryssar, antagligen i st f de "privilegierade" finlandssvenskarna.

Ändå var det precis samtidigt med dessa åsiktsyttringar på Homma som unga ryssar kravallerade i Estland - unga ryssar som inte visste av någon annan rysk kultur än den vulgärt sovjetiska. I själva verket går det att se en hel del sociologiska likheter mellan dessa rotlösa ryssar i Baltikum och t ex pakistanska invandrares ättlingar i Storbritannien. Men naturligtvis är det en hela världens skillnad, eftersom ryssar har vit hy.

Demareiden hairahdus Venäjän syliin - Sossarnas ryska irrfärd

Kuten lukijani (ne molemmat) varmasti tietävät, suhtaudun tietyllä skeptisyydellä siihen ajattelutapaan, että demarien pasifistisiipi, aivan erityisesti Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja, olisivat venäläismyötäilyn pääsyyllisiä ao. puolueessa, koska 80-luvun alussa Tuomioja tosiaan suhtautui huomattavankin kriittisesti virallisen ulkopolitiikan neuvostoystävälliseen liturgiseen kuorolauluun. Tosiasia kuitenkin on, että juuri sosiaalidemokraatit ("sosiali-" on idioottimainen, virheellinen ja kielenvastainen kirjoitustapa, josta puolue saisi lopultakin hankkiutua eroon) ovat viime aikoina menneet selkänikamia rasittavaan kumaraan Venäjän edessä.

Mina läsare (bägge två) vet säkert att jag i viss mån betvivlar det tänkande, enligt vilket pacifistflygeln inom socialdemokraterna, förkroppsligad särskilt i Tarja Halonen och Erkki Tuomioja, vore de värsta bovarna bakom partiets numera överdrivet rysslandvänliga linje, ty tidigt på åttiotalet lyssnade Tuomioja inte särskilt lyhört till den officiella utrikespolitikens prosovjetiska liturgiska körsång. Faktum är dock att sossarna på sistone bugat så djupt för Ryssland att det borde göra ont i ryggkotorna. 


Tuomiojan sijasta haistaisin tässä pikemminkin puolueen ammattiyhdistyssiiven hien. Luultavasti alamme piakkoin kuulla demaritaholta sönkkäystä siitä, kuinka kahdenvälistä kauppaa Venäjän kanssa on voimakkaasti lisättävä, levennettävä, lavennettava, syvennettävä ja laajennettava, koska rasvanahkaduunarit tarvitsevat rasvanahkaduunarityötä. Ja silloin kun Neuvostoliitto oli voimissaan, myös rasvanahkaduunaaminen oli kaikin puolin voimissaan. Tietysti elinkeinorakennekin oli silloin aivan toinen, mutta mitäpä sillä on väliä ay-demarille.

I stället för att skylla på Tuomioja tycker jag att det som luktar här är svettet från fackföreningsflygeln. Antagligen ska sossarna snart börja svamla om hur viktigt det är att öka, utbreda, utvidga, fördjupa och intensifiera den bilaterala handeln med Ryssland, eftersom jobbarna på verkstadsgolvet behöver mera verkstadsarbete. Och när Sovjet var i sina kraftens dagar, var det inte heller brist på arbete för jobbarna på verkstadsgolvet. Visst var näringsstrukturen i Finland också en helt annan, men det struntar en facksosse väl i.

Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raporttiin on tietysti demari- ja eräillä muillakin tahoilla reagoitu juuri sillä tavalla kuin voi odottaa Venäjää myötäilevien poliitikkojen suhtautuvan. Kepulien Sirkka-Liisa Anttila esitti koko instituutin Naton haaraosastona, ja myös poliittista ohjausta vaadittiin tutkijoiden panemiseksi kuriin. Eräs persu taas julkaisi Uuden Suomen blogissaan pitkän vuodatuksen, joka oli alusta loppuun YYA-liturgian iskulauseiden kierrättämistä pimeimmän kekkoslaisuuden vuosilta. Tosin ao. persu käytti vuodatuksessaan sanaa "geopoliittinen", joka ei ollut vielä niin muodissa silloin ennen vanhaan. Siihen aikaan puhuttiin mieluummin Neuvostoliiton legitiimeistä turvallisuuseduista.

Utrikespolitiska institutets utredning om Ryssland har givetvis både hos sossarna och på vissa andra håll väckt precis sådana reaktioner som man kan förvänta sig av undfallenhetsbenägna politiker. Sirkka-Liisa Anttila från centern betecknade institutet som en Natofilial, och det ställdes krav på politisk styrning för institutet. En sannfinne skrev i sin Uusi Suomiblogg en lång drapa som bestod av återanvänd vsb-retorik från mörkaste Kekkonenår. Visserligen talade sannfinnen också om geopolitik - ett ord som förr i tiden inte användes så mycket som i dag. Då talade man hellre om Sovjetunionens legitima säkerhetsintressen. 

Mutta palatakseni Tuomiojaan, hänen reaktionsa sekä infosotapuheeseen että instituutin raporttiin on ollut siilipuolustusmainen. Lähinnä tulee sellainen olo, että hänellä on Venäjän painostuksesta jotain sisäpiiritietoa, jota ei voi jakaa meidän maan matosten kanssa - aivan samalla tavalla kuin nykyinen hallitus on mennyt hyväksymään Venäjän ydinpommitehtaan ("ydinvoimalan") rakennustyömaan Hanhikiveen ilmeisesti siksi, että Venäjä on kulissien takana esittänyt sisilialaistyylisen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Men för att återgå till Tuomioja måste jag säga att hans reaktion både på diskussionen om informationskriget och på institutets rapport bara kan karaktäriseras som igelkottsförsvar. Snarast får man intrycket att han vet någonting konfidentiellt om den ryska påtryckningen mot Finland, någonting han inte kan dela med oss vanliga dödliga - precis som den nuvarande regeringen har gått och accepterat kärnreaktorsbygget i Hanhikivi därför - av allt att döma - att Ryssland bakom kulisserna gett oss ett erbjudande vi inte kan tacka nej till, i bästa siciliansk stil.

Samassa sävyssä itseään on ilmaissut myös vasemmistoliittolainen talousprofessori Heikki Patomäki. Mitään argumentteja ei siltäkään suunnalta ole kuulunut, vaan lähinnä ylimielistä auktoriteetilla jyräämistä - ironista kyllä suurin osa meistä 1980-luvun sivariradikaaleista teki oman aseistakieltäytymispäätöksensä nimenomaan reaktiona aivan samantyyppiseen vanhojen äijien arroganssiin. Siihen aikaan juuri Tuomioja vaikutti piristävältä vaihtoehdolta ukkojen lattealle kekkoshenkisyydelle, koska hän tosiaan profiloitui mm. tuolloin nousussa ollutta vihreää liikettä lähellä olleena vasemmistoliberaalina sosiaalidemokraattina. Sen jälkeen on Vantaassa totisesti vettä virrannut.

I samma ton har även ekonomiprofessorn Heikki Patomäki, från Vänsterförbundet, yttrat sig. Några argument har han inte framlagt, utan bara kört på med arrogans och auktoritet. Ironiskt nog var det precis som reaktion på liknande översittarton hos försvarsvänner som de flesta av oss pacifistiskt anstuckna radikaler på åttiotalet beslutade bli vapenvägrare. På den tiden var det precis Tuomioja som utgjorde ett uppfriskande alternativ till gamla gubbars unkna Kekkonenanda, ty han profilerade sig faktiskt som en vänsterliberal socialdemokrat närstående den då nya och ungdomliga gröna rörelsen. Sen dess har det verkligen runnit en massa vatten under broarna.

Tuomioja tietysti yrittää pitää kiinni sen - itse aikoinaan arvostelemansa - YYA-puolueettomuuden tavasta vaikka kiven kolosta keksiä perusteita esittää USA yhtä pahana kuin Venäjä, tai silloinen Neuvostoliitto. Silloin ennen vanhaan tämä ei edes ollut vaikeaa, koska Latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltain tukemat kovaotteiset äärioikeistolaiset hallitukset syyllistyivät alinomaa päätähuimaavan raakoihin ihmisoikeusrikoksiin: Itä-Euroopassa turvallisuuspoliisi saattoi 1980-luvulla hakata hengiltä yksittäisiä yhteiskuntakriitikoita, kun taas Latinalaisessa Amerikassa kuolemanpartiot teurastivat porukkaa läjäpäin. 

Tuomioja försöker nu insistera på precis den vsb-neutralitet som han på sin tid kritiserade - detta syns särskilt i hur han försöker hitta på skäl att likställa den amerikanska ondskan med den ryska, eller på gamla goda tider den sovjetiska. Förr i världen var det inte ens särskilt svårt, eftersom hårdföra högerextrema juntor i Latinamerika med USAs stöd alltid gjorde sig skyldiga till ytterst brutala förbrytelser mot mänskliga rättigheter: i Östeuropa kunde säkerhetspolisen på åttiotalet misshandla till döds enstaka samhällskritiker, medan dödsskvadroner i Latinamerika slaktade ned folk massvis. 

Tuomiojan yritys häivyttää Venäjän syyllisyyttä sitä suhteellistamalla on kuitenkin niin epätoivoisen surkea, että juuri häneltä tulisi voida odottaa parempaa. Hän viittaa siihen, miten Yhdysvallat reagoi Castron valtaannousuun Kuubassa, ja vaati tutkijoita vertaamaan Venäjän menettelyä Ukrainassa tähän. Castron valtaannousuun Kuubassa? Se tapahtui vuonna 1959. Olisi voinut odottaa Tuomiojankin keksivän jotain tuoreempaa, myös sieltä Latinalaisesta Amerikasta, jossa jenkit tosiaan ovat takavuosikymmeninä riehuneet aika lailla arveluttavilla tavoilla.

Tuomiojas försök att tona bort Rysslands skuld genom relativering gör dock ett ynkligt, förtvivlat intryck. Han skriver om hur USA på sin tid reagerade på Castros makttillträde i Kuba och kräver att forskarna på Utrikespolitiska institutet jämför Rysslands framfart i Ukraina med detta. Castros makttillträde i Kuba? Det skedde faktiskt år 1959. Man kunde vänta sig att Tuomioja hade hittat på något mera aktuellt, t o m i Latinamerika, där jänkarna faktiskt under de senaste årtiondena hållit på med ett och annat betänkligt.

Mutta ei silleen, kyllähän näitä kahta tapausta voi verrata toisiinsa. Tosin niissä on myös oleellisia eroja. Castro esimerkiksi perusti kommunistisen diktatuurin (jossa toki oli myös vahvoja vaikutteita nationalismista ja latinalaisamerikkalaisesta caudillopopulismista), Ukrainassa taas pidettiin jota kuinkin vapaat vaalit ja väsättiin siedettävän demokraattinen hallitus. 

Men visst kan man jämföra dessa två med varandra. Visserligen skiljer de sig en hel del. Castro t ex grundade en kommunistisk diktatur (låt vara mycket påverkad av nationalism och latinamerikansk caudillopopulism), i Ukraina däremot blev det fria val istället och en någorlunda demokratiskt regering.

Nyt joku tietysti tulee tähän selittämään, kuinka Ukrainassa äärioikeisto on sitä ja tätä ja tuota. Kyllä vain, Ukrainassa on äärioikeistolaisia nationalisteja, ja vaikka heidän vaalimenestyksensä ei ole kovin kaksinen, he ovat ilmeisestikin saaneet tiettyä glooriaa ja kannatusta taistelemalla vapaaehtoisina Venäjän juoksupoikia vastaan Itä-Ukrainan sodassa. Varmasti ajan pitkään on syytä olla huolissaan Ukrainan demokratian tulevaisuudesta.

Nu kommer det säkert någon med pekfingret i högsta hugg för att säga det ena, det andra och det tredje om extremhögern i Ukraina. Visst finns det högerextrema nationalister i Ukraina, och trots att de saknat framgång i val har de tydligen vunnit gloria och stöd med sitt frivilliga deltagande i kriget mot Rysslands springpojkar i östra Ukraina. På lång sikt är det sålunda motiverat att oroa sig över demokratins framtidsutsikter i Ukraina.

On kuitenkin jota kuinkin tekopyhää evätä Ukrainalta tuki ja solidaarisuus vetoamalla siihen, että maassa on äärioikeistoa - varsinkin kun vastapuoli, Venäjä, on käytännössä jo nyt juuri äärioikeiston haaveiden mukainen autoritaarinen diktatuuri.

Det är dock rätt skenheligt att neka Ukraina stöd och solidaritet därför att det finns en aktiv extremhöger i landet - särskilt i dagens situation, då motparten Ryssland redan är en auktoritär diktatur som förkroppsligar extremhögerns våta fantasier.

Lisäksi, täysin riippumatta siitä mitä mieltä Ukrainan sisäisestä tilanteesta, vallanpitäjistä ym. ollaan, on tiettyjä periaatteita, joita nyt vain ei kuulu rikkoa. Esimerkiksi kansojen itsemääräämisoikeus ja rajojen loukkaamattomuus. Yhdysvaltain hyökkäilyt kolmannen maailman maihin eivät ole olleet kovin järkevää politiikkaa, mutta jenkkien kunniaksi on sanottava, etteivät he pyri liittämään kurittamiaan maita alueisiinsa, vaan tavoitteena (tai ainakin hurskaana toiveena) on, että maan omat asukkaat saisivat aikaan vakaan ja pystyssä pysyvän hallinnon USA:n siipien suojissa (eri asia on sitten, onko tätä tavoitetta saatu täytettyä kovin monessa maassa toisen maailmansodan häviäjiä Japania ja Saksaa lukuun ottamatta). Myös sitkeästi (oletettavasti Venäjän propaganda-aparaatin tuella) ylläpidetyt myytit amerikkalaisen öljyteollisuuden eduista USA:n toimien yksinomaisena motiivina ovat jääneet myyteiksi ilman substanssia: esimerkiksi Irakin öljyn kimpussa touhuavat amerikkalaisten lisäksi myös malesialaiset ja kiinalaiset, vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Sen, oberoende av vad man anser om Ukrainas nuvarande situation, makthavare osv. finns det vissa principer som det är påbjudet att iaktta, som t ex folkens rätt till självbestämmande och territoriell integritet. Jänkarna har visserligen begått en del dumheter genom att invadera den ena och den andra staten i tredje världen, men för rättvisans skull bör det konstateras att de inte strävar efter att annektera de länder de rycker ut och disciplinerar: målsättningen (eller önskemålet) är att lokalbefolkningen ska få ihop en någorlunda stabil och livsduglig förvaltning under USAs beskydd (det är sen en annan historia, i vilka länder detta mål alls kunnat nås, med undantag av andra världskrigets förlorarstater Tyskland och Japan). Även de seglivade myterna (som antagligen fått flankstöd av den ryska propagandaapparaten) om den amerikanska oljeindustrins intressen bakom USAs militära utlandsäventyr har förblivit myter utan substans: de irakiska oljeresurserna exploateras i dag inte bara av amerikanska, utan även av kinesiska och malaysianska oljeföretag, för att nämna bara ett par exempel.