Flunssaa ja päänsärkyä

Tämä joulu on sitten kärvistelty kotona, olokin on ollut sairas (räkää ja kurkkukipua). Masentuisin, jos Parempi Puolisko ja adoptoitu kummityttö eivät piristäisi sähköpostiviesteillä. Tunnen itseni päähenkilöksi siinä romaanissa "Moreemi", jonka tampereeksi murtava henkilöhahmo uhkaa kirjoittaa eräässä Heikki-Pekka Miettisen Pahkeinen-sarjakuvan jaksossa - "Moreemin" piti olla suuri suomalainen sivistyneistöromaani, jonka päähenkilö piti ulkomaailmaan yhteyttä vain "tiatokoneen" ja "moreemin" välityksellä.


Kummityttö sai joululahjaksi mm. Abban musiikkia. Muistan, että silloin kun minä tulin siihen ikään, jossa identiteetti hahmotetaan kevyen musiikin kautta, Abbaa piti inhota, koska se kuului kaikkeen siihen, mitä punk vastusti. Punk oli Suomessa tosiaan monessa suhteessa eri asia kuin kotimaassaan. Meillä punk oli nimenomaan keskiluokkainen nuorisoliike, johon liittyi kaikenlainen keskiluokkainen osallistuminen ja maailmanparantaminen. Se oli itse asiassa 60-luvun uusiksiotto toisin kampauksin, johon liittyi edellisen maailmanparannusrupeaman torjuminen, koska se oli rappeutunut totalitaarista Neuvostoliittoa ihannoineeksi taistolaisuudeksi. 80-luvun alun kapinallisuuteen kuului oleellisena osana kommunistien ja natsien samastaminen: Terveet Kädet -bändin jossain kappaleessa kommari ja natsi kävelevät torilla kysellen toisiltaan, kuka tänään tapetaan ja tuhotaan. Ihmekö sitten, että kiinnostuin Puolasta, joka oli joutunut aikoinaan nimenomaan kommarien ja natsien yhteistuumin tuhoamaksi.

Mutta mitä Abba merkitsi punk-näkökulmasta? Kai jotain samaa kuin Danny, mikä oli kyllä oikeasti epäoikeudenmukaista. Danny esitti suomeksi käännettyjä amerikkalaisia kappaleita ilman lauluääntä. (Siitä ei itse asiassa ole kauaa, kun huomasin, ettei Dannylla ole lauluääntä. Joitakin vuosia sitten olin vanhempieni luona, ja Danny lauloi televisiossa. Ajattelin sovinnollisesti, että laulakoon Danny nyt siinä, kai maar ihmisellä jotain laulunlahjoja on, kun kerran se on niin monta vuotta alalla pärjännyt. Mutta hiukkasenkos hätkähdin, kun huomasin, että Danny ei ainoastaan ollut kykenemätön pysymään nuotissa, vaan että hänen äänensä haparoitsi samalla tavalla kuin täysin epämusikaalisen ihmisen ääni toikkaroi, kun hän yrittää päästä nuottiin kiinni eikä saa siitä minkäänlaista otetta - Florence Foster Jenkinsin äänityksiä kuulemalla tästä saa hyvän käsityksen.) Abba esitti omia kappaleita omalla, irlantilaistyyppisesti kansanmusiikkipohjalta kehitetyllä soundilla, mutta kansanmusiikki oli omaa, ruotsalaista, ei irlantilaista. Niin ikävää kuin onkin tunnustaa nuoruuden kapinallisuudessaan erehtyneensä ja alentuneensa epäoikeudenmukaisuuteen, punkin typeryyteen ja juveniiliuteen kuului oleellisena osana se, että ei osattu nähdä eikä varsinkaan kuulla eroa Abban - oikeiden taiteilijoiden - ja Dannyn - Dannyn! - välillä. Ehkä se osaltaan johtui siitä, että suomalainen iskelmämusiikki oli ja on ehkä vieläkin oikeasti lahjattomien keskinkertaisuuden turhamaisuuden tori. Oli vaikeaa tajuta, että Ruotsissa euroviisumuusikoksi voisi nousta oikealla lahjakkuudella.

Ehkä se on osa jotain laajempaa ongelmaa suomalaisessa kulttuurissa. En vain osaa suoralta kädeltä sanoa mitä.

Joulun jollotus

Valitettavasti en osta joulukortteja. Pitäisi ehkä. Edessä oleva yksinäinen joulu hiukan masensi, mutta tänään sain sekä sähköpostia paremmalta puoliskoltani että kortteja Irlannista ja muiltakin ystäviltä. Jokin perhe, johon kuuluu Cáit, Éamon, Síle, Ben ja Ted, lähetti minulle myös käsityönä tehdyn vihreän, valkoisen ja oranssin värisen sydämen, joka oli ilmeisesti tarkoitettu kuuseen ripustettavaksi vihreästä nauhasta päätellen. Panin sen kirjahyllyyn veljeni pari vuotta sitten tekemän abstraktin maalauksen viereen, joka näyttää (nyttemmin puretun) kesämökkimme maisemalta sopivalta etäisyydeltä tarkastellen.

Joululahjan ostan vain lapselleni, siis adoptiokummitytölle, pari sopivan helppoa iirinkielistä kirjaa ja t-paidan, johon painatan uhkaavan näköisen iirinkielisen tekstin. Liian myöhäänhän se tulee perille, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Depressiota ja itsetuntovaikeuksia potevalle tytölle pitää ehdottomasti painattaa uhkaavatekstinen paita. Täytyy hänelläkin jotain murrosiän kapinaa olla.

Niin, ja sitten tosiaan sain viimeinkin valokuvan siitä, kun Julian de Spáinn ja minä kyhjötämme sammuneina Gaelilaisen klubin sohvalla rankan mielenosoituspäivän jälkeen. Kuva on hieman tärähtänyt, mutta en voi sanoa, etteikö sen kuuluisikin olla. Kun tekniikka ei salli vielä valokuvien siirtämistä blogiin, voin vain todeta, että valokuvasta saa kopion sähköpostitse sitä pyytämällä.

Vanhan kansan viisautta

Kalle Päätalo:

Korijaa tyttyvä ei kannata jätkämiehen viijjä vihille vaikka saisikki semmosen. Siitä tulisi pirun impsu ja torasa akka. Parasta luovuttaa semmoset mielisuosijossa herrolle. Niillä on varraa pittää niitä korreina ja joutavat passaan. Ja ennen muuta siinä pystyy järjestämään herrolle iänikusen harmin ja vitutuksen aiheen.

(teoksesta "Loimujen aikaan", s.74)