lauantai 1. helmikuuta 2020

Kuka saa kirjoittaa Gulagista suomeksi? - Vem får skriva om Gulag på finska?

Aina kun tulee puhe äärioikeiston mielipideterrorista, rasismista ja häiriköinnistä, äärioikeiston kannattajat alkavat parkua siitä, kuinka Stalinin ja kommunistien rikoksista ei puhuta riittävästi. Vaikka tämä on tyypillinen yritys vaihtaa puheenaihetta, se ansaitsee kommenttinsa. Onko totta, että Stalinin julmuuksista ei puhuta riittävästi? Ja jos on, niin miksi?

Alltid när det blir diskussion om högerextrem åsiktsterror, rasism och koordinerade hatkampanjer, börjar anhängare av extremhögern jämra sig om att man inte talar tillräckligt mycket om Stalin och kommunistiska brott mot mänskligheten. Det här är ett typiskt försök att byta samtalsämne, men förtjänar att dryftas. Är det sant att man inte talar tillräckligt om Stalins brott, och om det är det, varför så?

Kuten ääriainekset yleensä, myös äärioikeisto käyttää yhteiskunnanvastaisen taistelunsa lähtökohtina ihan oikeita olemassaolevia epäkohtia, joilla sitten perustellaan älyttömiä ja vahingollisia "parannusehdotuksia". Tämä on hyvä esimerkki sellaisesta epäkohdasta. Olen samaa mieltä, että Stalinin julmuuksista ei kirjoiteta riittävästi. Mutta - kuka estää?

Som extremister alltid gör, utgår även extremhögern i sin kamp mot samhället från verkliga existerande missförhållanden med vilka man sedan motiverar vett- och hutlösa "reformförslag". Det här är ett fint exempel på ett sådant missförhållande. Jag är av samma åsikt: det skrivs inte tillräckligt mycket om Stalins grymheter. Men - vem är det som står i vägen?

Ennen kuin sain julki ensimmäistäkään juttua suomeksi, olin jo kauan avustanut Suomen ainoaa jokaviikkoista kulttuurilehteä, joka on tietenkin ruotsinkielinen. Se on myös leimallisesti vasemmistolainen. 90-luvun alussa Puolassa usein käyneenä ja itäeurooppalaisesta kulttuurista innostuneena kirjoitin kyseiseen julkaisuun paljon näistä aiheista, myös ja varsinkin Stalinin julmuuksista ja hänen vankileirien saaristostaan.

Innan jag gett ut en enda futtig grej på finska, hade jag sedan länge bidragit till Finlands enda varje vecka utkommande kulturtidning, som naturligtvis är svenskspråkig och dessutom utpräglat vänstervriden. I början av nittiotalet var jag en flitig Polenbesökare och entusiasmerade mig över östeuropeisk kultur, vilket innebar att jag skrev en hel del om dessa teman i tidningen, inte minst om Stalins grymheter och Gulag-arkipelagen.

Haluan erityisesti korostaa, että ao. vasemmistolehdessä kukaan ei koskaan kieltänyt eikä yrittänyt estää minua kirjoittamasta näistä aiheista. Toki syynä oli sekin, että tuohon aikaan pidin itseäni kovastikin vasemmistolaisena ja halusin kirjoituksissani nimenomaan pohtia, millä otteella vasemmistolaiset voisivat itsekriittisesti suhtautua Gulagin julmuuksiin. Siitä, että olin kovin myönteinen asenteessani Aleksandr Solženitsyniin tai Puolan Solidaarisuus-ammattiyhdistysliikkeeseen, tuli toki välillä hiukan pyyhkeitä (kuvaavaa kyllä lähinnä suomenkielisiltä lukijoilta): Solženitsyn oli kuulemma taantumuksellinen (totta, mutta se ei sinänsä kumoa hänen keräämänsä historiallisen dokumenttiaineiston arvoa) ja Solidaarisuuden taustalla olivat kuulemma CIA ja katolinen kirkko (totta, mutta se ei sinänsä kumoa sitä, että Solidaarisuus oli myös reaktiota oikeisiin epäkohtiin ja vapauden puutteeseen).

Jag vill särskilt framhäva att jag aldrig förbjöds skriva om dessa teman, och det blev inga försök att nedtysta mig när jag erbjöd mina texter till vänstertidningen ifråga. Ett annat skäl var att jag på den tiden såg mig själv som vänstermänniska, t o m en radikal sådan, och att jag i mina skriverier ville reflektera över hur just vänstermänniskorna kunde och borde gå tillväga i sin självkritiska bedömning av grymheterna i Gulag. Att jag såg Aleksandr Solzjenitsyn eller den polska fackrörelsen Solidaritet i relativt positiv dager ledde ibland till att läsare uttryckte sitt ogillande (vanligen var det läsare med finska som modersmål). Solzjenitsyn tyckte de var reaktionär (sant, men det dokumentära material han samlat är värdefullt hur som helst), och bakom Solidaritet stod katolska kyrkan och CIA (sant, men Solidaritet var samtidigt en autentisk reaktion mot verkliga missförhållanden och ofrihet).

Suomenruotsalaisessa vasemmistolehdessä Stalinin ja Neuvostoliiton kritisointi ja paheksuminen on siis ollut viimeistään 90-luvulla jota kuinkin sallittua ja hyväksyttyä. Tällaiseen tottuneena tietysti kirjoitin Neuvostoliiton julmuuksista paljon sitten kun aikoinani sain suomenkielisen pärstäkekolumnin. Koska olin jo tuossa vaiheessa lukenut paljon mm. neuvostoliittolaisten toisinajattelijoiden muistelmia - sellaisia, joita ei ollut käännetty suomeksi - minulla oli Suomen oloissa uutta sanottavaa aiheesta. Mitenkään kohtuuttomasti itseäni kehumatta voin sanoa niiden seitsemän vuoden ajan pohtineeni Stalinin rikoksia enemmän, julkisemmin ja asiantuntevammin kuin kukaan muu populäärikynäilijä Suomessa Sofi Oksasta lukuun ottamatta.

I en finlandssvensk vänstertidning har det alltså redan på nittiotalet varit tillåtet och vedertaget att kritisera och ogilla Stalin och Sovjetunionen. Van som jag var vid dylik frihet skrev jag naturligtvis massor av texter om sovjetisk brutalitet när jag väl blivit finskspråkig webbkåsör. Vid det skedet var jag redan mycket förtrogen bl a med sovjetiska Gulagmemoarer skrivna av oliktänkare, ofta böcker som aldrig hade översatts till finska, hade jag en hel del nytt och fräscht att säga om temat. Utan att skryta i onödan kan jag påstå att jag under de där sju åren dryftade Stalins brott oftare, offentligare och sakkunnigare än någon annan populärskribent i finska Finland, med undantag av Sofi Oksanen.

Mutta ketä se eniten ärsytti, että kirjoitin Stalinin rikoksista ja kommunistien hallitsemien maiden julmuudesta? Ketäpä muutakaan kuin äärioikeistoa.

Men vem var det som mest ondgjorde sig över att jag skrev om Stalins brott och om grymheterna i de kommuniststyrda länderna? Extremhögern.

Äärioikeistolaiset olivat aivopesseet toisensa ajattelemaan, että kommunismin rikoksista ei saa sanoa poliittisesti korrekteissa viestimissä mitään, ja että jokainen, joka niistä kirjoittaa (suomeksi), on automaattisesti heidän liittolaisensa. Kun minä sitten otin tämän teeman puheeksi kerran toisensa jälkeen blogissani, äärioikeisto raivosi, koska en tietenkään allekirjoittanut koko heidän aatepakettiaan hurrivihoineen ja rasismeineen. Haukuttuani maan rakoon niin Stalinin kuin Putininkin kannattajineen sain tyypillisellä äärioikeistologiikalla kuulla olevani stalinisti ja putinisti (!).

Högerextremisterna hade hjärntvättat varandra till att tänka, att inte en enda människa får säga någonting om kommunismens brott i de politiskt korrekta medierna och att var och en som skriver om dem (på finska) automatiskt är på samma sida med dem. När jag gång på gång upptog det här temat i min blogg, blev extremhögern rosenrasande, eftersom jag naturligtvis inte skrev under deras ideologi, dvs rasismen och svenskhatet. När jag väl skällt ner både Stalin, Putin och bådas anhängare, fick jag av högerextremisterna, logiskt nog, höra att jag var stalinist och putinist (!). 

Mikä heitä ärsytti? No ensinnäkin se, että rohkenin kirjoittaa tuomitsevasti sekä Stalinin tappotyöleireistä että Hitlerin tuhoamisleireistä. Heidän maailmassaan ei ole olemassa sellaista yleisdemokraattista positiota, josta käsin sekä kaasuun kuoleminen Puolalta vallatussa kenraalikuvernementissa että tappotöihin menehtyminen Neuvostoliiton kylmimmissä kolkissa on elämänkohtalona suoraan sanoen helvetin perseestä ja yhteiskunta on mieluiten pyrittävä järjestämään sellaiseksi, että tällaisia elämänkohtaloita ei esiintyisi.

Vad var det de retade sig på? Att jag vågade skriva fördömande både om Stalins dödsarbetsläger och om Hitlers förintelseläger. I deras värld existerar det inte någon allmändemokratisk position, utifrån vilken det varken är särskilt lajbans att gasas ihjäl i ett "generalguvernement" på polsk mark eller att arbeta ihjäl sig i det kallaste Sibirien, så att man kommer till slutsatsen att samhället helst bör ordnas på sådant vis att dylika livsöden inte förekommer.

Ehei. Heidän mielestään ainoa selitys sille, että kukaan kirjoittaisi natsien hirmutöistä, oli pyrkimys hyvitellä ja lievennellä kommunistien hirmutöitä. Eikä kommunistien hirmutöistä saanut kirjoittaa, ellei tarkoituksena ollut natsien hirmutöiden vähätteleminen.

Nähä. Enligt deras åsikt kunde man bara skriva om nazistiska terrordåd om man ville släta över och bagatellisera kommunistiska terrordåd. Och om kommunistiska terrordåd fick man bara skriva om man ville släta över och bagatellisera nazistiska terrordåd.

Toinen heitä ärsyttänyt asia oli sitten se, että kuvasin Gulagia jonkinasteisesta asiantuntijanäkökulmasta. Minä sentään olin jo teininä lukenut Vankileirien saariston ja kaksikymppisenä Lev Kopelevin kaikki muistelmakirjat (en silloin vielä osannut venäjää, luin ne saksaksi). Toisin sanoen minun näkemykseni Neuvostoliiton julmuuksiin on, että ne ovat asia, jota voidaan tutkia ja selittää ja jolla on historiansa.

En annan orsak till deras förargelse var att jag skildrade Gulag-arkipelagen utifrån ett sakkunnigt perspektiv. Jag hade läst Solzjenitsyns bok om Gulag som tonåring, Lev Kopelevs lägermemoarer när jag var i tjugoårsåldern (då behärskade jag inte ännu någon ryska, jag läste böckerna i tysk översättning). Jag ser sålunda på Sovjetunionens grymheter som någonting man kan forska i och redogöra för, som en historisk företeelse.

Äärioikeisto nimittäin tarvitsee Gulagia absoluuttiseksi pahaksi, jolla se voi oikeuttaa omat järjettömyytensä. Meillä on nykyään sellainen tilanne, jossa äärioikeistolla on käytännössä tulkintaetusija Gulagiin, koska Gulagin historiasta ja kehityksestä tiedetään yleisesti hyvin vähän. Natsismistakin ollaan paremmin perillä. Siksi äärioikeisto voi perustella minkä tahansa päähänpistonsa Neuvostoliittoon vetoamalla.

Extremhögern behöver nämligen Gulag som ett absolut ont att rättfärdiga sina galenskaper med. I dag har vi en situation där extremhögern i praktiken har tolkningsföreträde när det gäller Gulag, eftersom man i allmänhet vet mycket litet om Gulags historia och utveckling, t ex i jämförelse med vad man i allmänhet vet om nazismen. Sålunda kan extremhögern motivera vilket infall som helst med det magiska ordet Sovjetunionen.

Eräskin rotuoppeihin hurahtanut setä kehitteli suorastaan laajan teorian sellaisesta ajatuksesta käsin, että Neuvostoliiton kommunistit olisivat vainonneet ensisijaisesti älymystöä, mikä sitten olisi johtanut, ehm, rodun huonontumiseen. (Tämä siis oli erään ihan akateemisesti koulutetun hörhön väite Helsingin yliopiston sittemmin bittitaivaaseen siirretyllä nettikeskustelufoorumilla joskus vuonna laho puumiekka ja rapautunut kivikypäri.)

Jag kommer ihåg en raslärofrälst gubbe som utvecklade en omfattande teori utifrån idén att de sovjetiska kommunisterna till största delen hade förföljt de intellektuella, vilket sedan enligt honom hade gjort den ryska, ehem, rasen lite mindre klyftig av sig. (Det här var alltså en akademiskt utbildad tokstolle som uppträdde på Helsingfors universitets senare nedlagda online-diskussionsforum anno dazumal.) 

Nythän on niin, että Stalinin massiivisimmat vainot kohdistuivat kouluttamattomiin musikoihin (Robert Conquestin klassikko The Great Terror käsittelee juuri sitä vainoa, ja kirjan nimi antaa ymmärtää, että oli myös "pieni terrori", eli se älymystön vaino). Toki myös aatelisia surmattiin joukoittain, mutta jo Leninin ja sotakommunismin aikana talonpoikien vilja takavarikoitiin ja hanttiinpanemisesta rangaistiin ampumalla. Vaikka ao. rotuteoreetikon premissit hyväksyttäisiin ja oletettaisiin yhteiskunnallisen luokka-aseman olevan suorassa suhteessa älykkyyteen (mitä en kyllä tsaarinaikaisesta aatelistosta usko), tiedot Stalinin vainojen todellisesta historiasta kumoaisivat hänen teoriansa.

Nu förhåller det sig så att de mest massiva förföljelserna i Sovjetunionen under Stalin riktade sig mot obildade bönder: Robert Conquests klassiker Den stora terrorn handlar precis om denna förföljelse, och boktiteln låter förstå att det också fanns en "liten terror": det var precis förföljelserna mot intellektuella som var den lilla terrorn. Visst slaktade man också massor av adliga, men redan under Lenin och krigskommunismen konfiskerades spannmålen och de bönder som inte gillade detta arkebuserades på fläcken. Även om vi skulle acceptera de premisser som rasteoretikern ifråga byggde sin teori på, och även om vi dessutom förutsatte att samhällsklassen verkligen står i direkt korrelation med intelligens (låt vara att jag absolut inte tror att det var genom intelligens man blev adlig i Tsarryssland), så skulle det vi vet om de stalinska förföljelsernas verkliga historia vederlägga teorin.

Tällaisia tolkuttomuuksia vain ei kukaan ala kritisoida edes sellaisissa nettikeskusteluissa, joissa pitäisi riittää asiantuntevia ihmisiä panemaan mutuilija järjestykseen. Olen havainnut, että yllättävän pitkälle koulutetuilla ihmisillä voivat Neuvostoliittoon liittyvät perusasiat olla täysin hukassa, vaikka samat tyypit olisivatkin kohtalaisen hyvin kartalla Saksan natsivaiheista.

Sådana här tokigheter börjar dock ingen kritisera ens på webbforum där det borde finnas tillräckligt med sakkunniga människor för att förklara för den självutnämnde vetenskapsmannen vad som är fel med hans idéer. Men som jag märkt är det överraskande välutbildade människor som saknar de mest elementära kunskaper om Sovjetunionens samhälle och historia, trots att precis samma människor kan ha en relativt välinformerad föreställning om Nazityskland. 

Ja kyllä vain, tämän ilmapiirin luomiseen ja ylläpitämiseen on osallistunut myös vasemmisto. Voisin mainita ihan nimeltä erään Kansan Uutisten pitkäaikaisen avustajan, joka kävi vuosikaudet lähes persutason ilkeilykampanjaa Sofi Oksasta vastaan. Vasemmistossa on kummallinen tapa paheksua kaikenlaista - myös faktapohjaista ja asiallista - puhetta Gulagista ja ottaa se hyökkäyksenä vasemmistoa kohtaan. Tässä suhteessa persujen tapa pahentua natseja koskevista tutkimuksista on ihan osuva parodia siitä, miten aivan liian monet vasemmistolaiset ottavat henkilökohtaisesti kommunismin kauhujen tutkimisen.

Och javisst, även vänstern har bidragit till att skapa och upprätthålla den här atmosfären. Jag kunde nämna vid namn en långvarig medarbetare till vänstertidningen Kansan Uutiset, som i åratal förde en personlig elakhetskampanj mot författaren Sofi Oksanen - en kampanj som nog en hel del liknade sannfinnarnas punktmarkeringskampanjer mot politiska motståndare. Vänstern har en besynnerlig vana att ogilla alla omnämnanden av Gulag - också när det handlar om faktabaserad och saklig kommentar - och tolka dem som angrepp mot vänstern. Nu när sannfinnarna ondgör sig över nazismforskning känns det egentligen som en träffande parodi på hur personligt många vänstermänniskor tar all forskning i kommunismens terrordåd.

Esimerkiksi Anne Applebaumin kirjoituksiin suhtaudutaan vasemmalla niin vihamielisesti, etteivät heikäläiset ilmeisesti ole lukeneet niitä riviäkään. Applebaum on korostanut, että vasemmistolla ja työväenliikkeellä oli Stalinin aikana aitoa ja inhimillisesti ymmärrettävää kannatusta lännessä ja että Stalinin nostaminen toivon symboliksi vasemmistossa ei todellakaan johtunut yksinomaan pahuudesta tai tyhmyydestä. Siitä huolimatta vasemmistolaisilla näkee näitä "lukematta paskaa" -asenteita Applebaumia kohtaan.

Många inom vänstern förhåller sig t ex till Anne Applebaum så fientligt att de tydligen inte läst en enda rad hon skrivit. Applebaum har faktiskt framhävt att vänstern och arbetarrörelsen under Stalintiden hade genuin och mänskligt förståeligt stöd i Väst och att det ingalunda bara berodde på ondska eller dumhet att vänstern upphöjde Stalin till en hoppets symbol. Trots detta anser en hel del vänstermänniskor att det inte lönar sig att läsa Applebaum.