maanantai 30. joulukuuta 2013

Olen oikeassa

(alkujaan julkaistu Paljastetun blogissa 30. joulukuuta 2013)
En mielelläni haluaisi sanoa tätä, mutta mitä kauemmin äärioikeisto teutaroi suomalaisen yhteiskunnan suuna päänä, sitä selvempää on, että olen ollut oikeassa koko ajan. Tämän ovat joutuneet yhä useammat ihmiset myöntämään. Timosen Saku äskeisessä bloggauksessaan juuri totesi, ettei pidä enää puheitani yliampuvina: maahanmuuttokriittiset ovat todellakin valmiita surmaamaan vastustajikseen mieltämiensä lapsia.

Korostan sanoja ”vastustajikseen mieltämiensä”, koska äärioikeiston vihalistalle joutuu täysin sattumalta ihmisiä, jotka suhtautuvat jota kuinkin neutraalisti esimerkiksi maahanmuuttoon. Todellisuudessa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ohjailevat tahot ovat korkean tason poliitikkoja, yleensä vielä porvarillisia, joille rasistit eivät uskalla sanoa vastaan. Sen sijaan he vainoavat tavallisia, suhteellisen epäpoliittisia keskiluokan edustajia. Jotakuinkin kenen tahansa lapset ovat maahanmuuttokriitikko-breivikistin mielestä legitiimejä murhan kohteita.

Poikasi pelaa lätkää? - no, useimmilla urheiluseuroilla on nykyään aktiivisia ohjelmia maahanmuuttajanuorten saamiseksi mukaan toimintaan. Tämä tekee poikasi lätkäseurasta osan ”monikulttuuristen kommunistien” juonia. Breivikisti hiipii poikasi jääkiekkoharkkoihin, tähtää aseellaan ja ampuu lasta takaraivoon. Lapsesi pään pirstoutuessa breivikisti purskahtaa nauruun: siinä kuoli taas mokuttajan alku.

Tyttäresi käy seurakunnan kerhossa? - no, kirkko on äärioikeiston ja sen piirissä toimivien äärikristittyjen liikkeiden mielestä ”homo- ja runkkaripappien” (aito sitaatti) väärä kirkko, joka mielistelee muslimeja ja suvaitsee. Breivikisti hiipii lapsesi päiväkerhoon ja tulittaa aseellaan purskahtaen taas nauruun, kun lapset tuupertuvat hänen luoteihinsa.

Mitä tahansa lapsesi sitten tekeekin, breivikistit löytävät kyllä tekosyyn surmata hänet kesken hänen harrastustoimintansa. Tällaiset teot ovat jo arkipäivää Yhdysvalloissa, toki niiden äärioikeistolaisista vaikuttimista ei mielellään puhuta, koska mediamme ovat ottaneet asiakseen äärioikeiston silittämisen myötäkarvaan. Senhän näki omienkin kouluampujiemme tapauksissa: nuoret miehet julistivat olevansa ”isänmaallisia” ja ”maahanmuuttokriittisiä”, mutta sitä ei saanut sanoa ääneen.

Ei uskallettu sanoa, että nuori ”isänmaallisuuttaan” vakuutteleva mies on yhä useammin vain viattomien ihmisten kuolemaa himoitseva tappajarobotti. Ei ”isänmaallisuus” tarkoita tällaisille murhaajapojille mitään muuta kuin toisten ihmisten hengen riistämistä sillä tekosyyllä, että he kuuluvat johonkin sellaiseen ihmisryhmään, jonka pojan esikuvanaan ihailema kyyninen äärioikeistolainen mielipidejohtaja on määritellyt ”epäisänmaalliseksi” tai ”maanpettureiksi”. ”Isänmaallisuus” tarkoittaa sitä että käydään sotaa ja tapetaan ”vihollisia”. Kun ei ole käynnissä oikeaa sotaa, silloin tapetaan ”sisäisiä vihollisia”.

Poliisi ei puolusta äärioikeiston uhreja. Vuosikausien nettisolvauskampanjojen kohteiksi joutuneet eivät saa vainoojiaan käpälälautaan, koska poliisin mielestä kyseessä on ”ääriryhmien välienselvittely”. Toisin sanoen heti kun joudut äärioikeiston sonnanheittolistalle, siirryt yllätykseksesi ”äärivasemmiston” riveihin, vaikka olisit koko ikäsi äänestänyt porvaripuolueita. Eihän äärioikeisto voisi oikeasti porvaria ahdistella, eihän?

Tietenkin historiansa lukenut tietää, että se ahdisteli maltillisia porvareita viime kierroksellakin, silloin kolmikymmenluvulla, mutta historia ei kuulu poliisiammattikoulun opintoihin. (Ei se tosin kuulemma kuulu pian lukionkaan...) Toki poliisi tutkii kaikki äärioikeiston kunnon ihmisistä tekemät ilkivaltaiset rikosilmoitukset, ja ne otetaan vakavasti ja käväisevät vieläpä syyteharkinnassa. Ovathan äärioikeistolaiset taparikolliset sentään poliisin vanhoja tuttavia, elleivät peräti poliisien puoluetovereita (ja eräissä tapauksissa kansanedustajakavereita).

Media ei puolusta äärioikeiston uhreja, vaan keskittyy ymmärtämään ja inhimillistämään äärioikeistolaisia. Tämä voi johtua siitä, että toimittajat on peloteltu hiljaisiksi, tai siitä, että toimittajat ovat itse vakaumuksellisia äärioikeistolaisia, joiden mielestä keskeiset länsimaiset liberaalit periaatteet ovat kommunismia ja tilalle on tuotava fasistinen nyrkkivalta ja rikollisten laki.

Toki toimittajien hampaattomuus voi johtua siitäkin, että media on äärioikeistolaisten Alfred Hugenberg -tyyppisten hahmojen hallussa (historiaa tuntemattomille tiedoksi, että Hitler saavutti valta-asemansa tuonnimisen saksalaisen mediakeisarin tuella), jotka ovat leikkineet liberaalia vain koska eivät ole pitäneet äärioikeistolaista suvaitsemattomuutta kaupallisesti kannattavana. Nyt kun meillä taas alkaa olla akateemisesti koulutettuja natseja niiden perinteisten juopporattien ja rikollisten lisäksi, parin sukupolven verran äärioikeistolaisuutensa piilossa pitäneiden rikkaiden perheiden nuorimmat vesat innostuvat jälleen johtamaan Suomea kohti sadistisen väkivallan hallitsemaa diktatuuria.

Viimeksihän homma jäi vähän kesken, kun neukut hyökkäsivät ja piti pommisateen alla sopia linnarauhasta siihenastisten vastustajien kanssa. Sillä kertaa naapurissa näet oli meikäläiselle oikeistolle epämieluisa aatesuunta niskan päällä, joten köyhääkin piti lepytellä jotta se olisi ollut valmis menemään rintamalle hugenbergien rahapussia puolustamaan.

Nythän Venäjällä tunnetusti pitää valtaa sellainen tsaari, joka ei ideologisesti ole mitenkään vastenmielinen äärioikeistolle. Toisin sanoen sen enempää rikkaita hugenbergejä kuin katutason rivinatseja ei ollenkaan huolestuta ajatus Venäjän ylivallasta Suomessa. Päin vastoin äärioikeiston piiristä kantautuu jatkuvasti sellaisia lausuntoja, että Venäjä näyttää julmuuksineen, moskeijoihin heitettyine pommeineen, muslimilasten murhaamisineen ja homojen organisoituine nöyryyttäjäisineen oikein houkuttavalta vaihtoehdolta lännen vapaudelle, suvaitsevaisuudelle, vauraudelle, vakaudelle ja muille ikäville ja vastenmielisille asioille.

Äärioikeiston kääntyminen Venäjän ihailijoiksi on sekin prosessi, jonka olen ennustanut jo vuosia sitten ja jonka jo yli kymmenen vuotta sitten osasin aavistaa. Sen näin silloin kun eräs hurrivihaaja jankkasi minulle, että Venäjä ei ollut koskaan hyökännyt Suomeen – ilmeisesti sitten Ruotsi oli? Toivuttuani hämmästyksestäni totesin tykönäni, että ilmeisesti hurrivihaajamme ovat tavalla tai toisella Venäjän lumoissa tai palkoissa, koska voivat pokkana heittää jotain noin absurdia. Sen jälkeen äärioikeistomme on yhä selvemmin kehittynyt venäläismieliseen suuntaan.

Tällä hetkellä olen vakuuttunut siitä, että Suomella ei ole toivoa, eikä sinun lapsillasi. Äärioikeiston taistelu ei käy myyttistä ”äärivasemmistoa” vastaan, vaan koko lainkuuliaista keskiluokkaa vastaan. Aivan mikä tahansa asia, mitä keskiluokan edustaja tekee ja on tottunut tekemään, voi huomenna olla ”äärivasemmistolaisuuden” merkki, josta äärioikeisto sinua rankaisee, tai lapsiasi. Poliisi ei sinua pelasta, koska kokemus osoittaa poliisin olevan aina äärioikeiston puolella ”vastakkaista ääriryhmää” eli koko lainkuuliaista keskiluokkaa vastaan. Media ei nosta kohua, koska media on keskittynyt levittelemään äärioikeistolaisten triviaaleintakin ulostuloa ja inhimillistämään äärioikeistolaisia tekemällä heistä hömppä- ja juorujuttuja. Kun lapsesi surmataan, poliisi syyttää sinua siitä että ”ääriryhmäläisyydelläsi” (olemalla olemassa) teit heistä kohteita äärioikeistolle. Samassa hengessä kirjoittaa media juttunsa, jos noteeraa tapahtunutta ollenkaan.

Mieletöntä ja vainohullua pelottelua, sanot? Kaikki ennustukseni ovat edelleenkin osuneet oikeaan, mistä tiedän sormeni olevan paremmin tämän kansan valtimolla kuin itsekään olisin uskonut. Siksi sanon tämän nyt syvällä vakaumuksella, miehenä, joka tietää olevansa oikeassa: Kuolema hiipii kivääri viritettynä kohti lastasi, eikä kukaan suojele eikä pelasta. Viimeinen tilaisuus estää äärioikeiston valtaantulo on jo menetetty.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Keitä maahanmuuttokriitikot ovat? Nojatuolisosiologisia pohdintoja

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 18. joulukuuta 2013)
(osittain Anis Harranin ajatuksiin perustuen)

Sitä on paljon ja porukallakin pohdittu, keitä maahanmuuttokriitikot oikeastaan ovat, siis sosiaaliryhmältään ja sosioekonomiselta taustaltaan. Kuten tiedämme, kaikki he eivät suinkaan ole räyhäävää ja öyhöttävää alaluokkaa. Itse asiassa yksi syy siihen, että äärioikeisto on saanut kaapattua aloitteen suomenkielisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tehnyt suomesta olemuksellisesti fasistisen kielen, on ollut toimittajien kyvyttömyys käsitellä sellaista ilmiötä kuin korkeasti koulutettua rasistia tai äärioikeistolaista. He ovat tuudittautuneet ajattelemaan, että äärioikeistolainen voi olla vain sivistymätön ja raaka juustokivesjuntti maastokuvioiduissa housuissa, henkseleissä, maihinnousukengissä ja rähjäisessä t-paidassa; kun he sitten kohtaavatkin kravattikaulaisen yliopiston käyneen fasistin, heiltä tyyten tippuvat konseptit lattialle.

Toimittajien hampaattomuuteen on tietysti syynä myös se, että he ovat samalla tavalla tietämättömiä natsismin historiallisesta nousuvaiheesta kuin suuri yleisö. Koulussa opetetaan vain, että Hitler nousi valtaan silloin ja silloin ja että se johti mahtavaan maailmansotaan. Itse asiassa olemme kuitenkin yleensä huonosti perillä siitä, millä keinoin vanha Aatu oikein kannattajansa hankki ja mitä väkeä hänen hovinsa oli. Jos yleisesti muistettaisiin se, että propagandamestari Joseph Goebbels oli humanistisen alan tohtorismies (hän oli tehnyt väitöskirjan Wilhelm von Schützistä, melko joutavasta romantiikan aikakauden tusinakynäilijästä, joka taitaa nykyään olla tunnetuin juuri Goebbelsin väittelyaiheena), ei oltaisi niin avuttomia kun törmätään jonkin leipäätuottamattoman taiteen tohtoriin äärioikeiston riveissä. Yhtä lailla, jos tiedettäisiin, että ”sananvapaudesta” itkemällä ja uhriutumalla Adolf Hitlerillekin rakennettiin mainetta vallanpitäjiä uhkaavana totuudenpuhujana, presiis sama taktiikka ei ehkä uusnatsististen ”maahanmuuttokriitikoiden” käyttämänä purisi aivan näin hyvin.

Vaarallistahan on juuri se, että äärioikeiston keskuudessa alkaa näkyä näitä tohtoreita. Se on merkki siitä, että aate on valtavirtaistumassa. Lehtiväen kaltaisille tyhmähköille ja pinnallisille ihmisille pääsyy vastustaa fasismia ei ole se, että fasismi merkitsee ihmis- ja kansalaisoikeuksien riistämistä viime kädessä kaikilta muilta kuin fasisteilta, eikä se, että fasismin tavoitteet ovat moraalittomia ja tuhoisia. Media- ja lehtineekerit ovat natsivastaisia siksi ja vain siksi, että natsismi on alaluokan ja roskaväen aatteen maineessa. Heti kun kehiin ilmaantuu keskiluokkainen, yliopistokoulutuksen saanut natsi, toimittajat alkavat esitellä natsismia varteenotettavana poliittisena vaihtoehtona. Mediapellen ainoa moraali on luokkasovinismi.

Anis Harranin kolmijakojärjestelmä

Pohtiessaan maahanmuuttokriitikkojen kultin sosiaalista koostumusta Anis Harran esitti Todellisuus-foorumilla kolmijaon. Hänen mukaansa kultissa oli kolme selvästi toisistaan erottuvaa pääryhmää, joista hän käytti nimityksiä ”harhaiset älyköt”, ”aggressiivinen roskaväki” ja ”ignorantti keskikerrostuma”.

Harhaiset älyköt edustavat aatteellisesti tietoisia, taistelevia rasistinatseja, jotka haluavat kokea olevansa älyllistä valioryhmää yhteiskunnassa. Koska heidän ajatuksensa ovat sovittamattomassa ristiriidassa sekä lakien, ihmisoikeuksien että perushyvien tapojen kanssa eikä heillä koskaan ole pääsyä arvostettuihin älykköpiireihin (joita he tietenkin pitävät ”kommunistisina”), heidän täytyy manipuloida tuekseen aggressiivista roskaväkeä. Näin he voivat myös pitää itseään sorrettujen ryhmien esitaistelijoina, kansantribuuneina.


Aggressiivinen roskaväki taas on sitä mitä nimikin sanoo, itsetuntokolhuista alaluokkaa, joka haluaa olla parempi kuin edes joku toinen. Roskaväki kiusaa esimerkiksi maahanmuuttajia tai kotimaisia etnisiä vähemmistöjä voidakseen päästä näiden yläpuolelle. Aate antaa myös moraalisen oikeutuksen roskaväen ilkitöille: pahoinpitelyt, ryöstöt ynnä muut raakuudet eivät enää ole pelkkää rahvaanomaista rikollisuutta, kun niillä on ideologinen pönkkä. Ja kuten olen moneenkin otteeseen täällä korostanut, rikollinen saattaa päästä kuin koira veräjästä esittämällä rikoksensa poliittisena protestina ”vastakkaista ääriryhmää” vastaan.

Ignorantti keskikerrostuma koostuu itsestään ja arvoistaan epävarmoista keskiluokkaisista ihmisistä, jotka – kuten nuo äärioikeiston ymmärtäjiksi, hyysääjiksi ja myötäilijöiksi innostuneet toimittajat – eivät kykene näkemään ykkösryhmän mielipidejohtajien ja kellokkaiden käsityksiä ennen muuta propagandana ja rasismina, vaan uskovat näiden tietävänkin jotain siitä mistä puhuvat: kuten Harran sanoi, mutupohjaisista kuvitelmista tulee tässä porukassa tietoa ja argumentaatiota, kun pysytellään samanmielisten joukossa toistelemassa niitä keskenään.

Tässä ryhmässä ei ole välttämättä edes luettu vaikkapa Halla-ahon blogia, ainoastaan kuultu joltain kaverilta että se on tosi fiksua oppineen miehen tekstiä. (Tälläkin on selviä yhtäläisyyksiä siihen, miten Hitlerin sanoma aikoinaan levisi suurten kansanjoukkojen kannattamaksi – Hitlerin puheita ei oikeasti ollut kuultu, mutta joku luotettavaksi tiedetty oman kylän murretta puhuva tuttu suositteli Hitleriä.) Tähän ryhmään kuuluvat pitkälti myös ne, jotka väittävät puolustavansa Halla-ahoa periaatteellisista sananvapaussyistä.

Nämä kolme ryhmää eivät välttämättä ole kovin hyvissä väleissä keskenään, huomautti Harran, mutta tarvitsevat toisiaan yhteisen fantasian ylläpitämiseen.

Äärioikeiston fantasian tarve

Hompanssien liike tuntuukin pitkälti koostuvan fantasiaa tylsään tai epäonnistuneeseen elämäänsä tarvitsevista ihmisistä. Harhainen älykkö ei – mahdollisesti luonnesyistä – oikein osaa tulla toimeen valtavirran yliopistointellektuellien kanssa. Siksi hänen pitää kehittää fantasia itsestään kommunistimaan toisinajattelevaan verrattavana salatun totuuden julistajana. Aggressiivisen roskaväen edustaja ei tietenkään voi myöntää olevansa aggressiivista roskaväkeä, tavallinen kaltevalle pinnalle joutunut räyhäri. Hän tarvitsee fantasian, jossa hän tekee väkivaltarikoksiaan isänmaan puolesta tai puolustaakseen Suomen naisia tummaihoisilta raiskaajilta.

Sen kolmannen Harranin mainitseman ryhmän – keskikerrostuman – fantasiaa on jo vaikeampi määritellä. Ehkä se ei koe oloaan kotoisaksi nykyisen liberaalin keskiluokan keskuudessa. Keskiluokkaisuuden yksi määrittävä piirre Suomessa on, että kaikki vakiintuneeseen keskiluokkaan kuuluvat henkilöt ovat nuoruudessaan käyneet läpi jonkinlaisen vasemmistovaiheen. Moni lapsuudestaan saakka antikommunistista julistusta kuullut ihminen osaa tulkita tämän vain sillä tavalla, että liberaali keskiluokka vihreistä johonkin Alexander Stubbiin asti koostuu pelkistä kommunisteista.

Tämän takia breivikiläis-äärikristillinen puhe, jossa yleisluontoinen ja epäpoliittinen porvarillinen liberalismi leimataan ”kulttuurimarxismiksi”, tuntuu saavan innokasta kuulijakuntaa juuri epävarman keskiluokan keskuudesta. Äärioikeiston keskikerrostuma elelee sellaisessa fantasiassa, jossa se itse yksinään on ”oikeaa” keskiluokkaa ja kaikki muut jonkinlaisia narkkaavia, jatkuvissa homo-orgioissa piehtaroivia kommunisteja. Erityisesti sitä tietysti ottaa päähän, että noita kommunisteja on yritysjohdossakin. Vainohullu antikommunismi, fasismi ja rasismi ei siksi ole mikään työllistymisvaltti.

Antikommunismi – ei kommunismin vastaisuutena, vaan hysteerisenä tapana nähdä kaikki äärioikeistosta eroava (sosiaalidemokratia, luonnonsuojelu, sosiaaliliberalismi, ihan mikä vaan liberalismi, esimerkiksi seksuaalinen sallivuus) kommunismina – on jo kauan ollut ”lännen oma kommunismi”, länsimaissa merkittävin totalitaarinen massaideologia, siinä missä kommunismi aikoinaan oli idän. Kylmän sodan aikana antikommunisteilla oli oikeita kommunisteja, joita vastaan he saattoivat taistella, jolloin normaalit ihmiset saattoivat elää elämäänsä rauhassa. Nyt tilanne on muuttunut. Kommunismi on kadonnut, jolloin antikommunistit hyökkäävät koko liberaalia elämäntapaa vastaan pitäen sitä kommunismin (”kulttuurimarxismin”) saastuttamana. Sehän ei heille käy ollenkaan, että he vetäytyisivät nauttimaan elämästään kulttuuritaistelunsa voittaneina.

Naiset ja itäeurooppalaistaustaiset äärioikeiston keskuudessa

Mitä sitten tulee liikkeen harvalukuisiin naisiin, he vaikuttavat kukin omanlaiseltaan tapaukselta, mutta yleensä kyseessä eivät ole mitkään pullantuoksuiset perinteiset äidit – Todellisuus-foorumilla on kyllä esiintynyt myös yksi äitiyttään täynnä ollut sormenheristäjätäti, joka heilutteli innokkaasti ”ajatelkaa lapsia” -korttia, mutta häntä on pidettävä poikkeuksena. Jos jätetään pois ilmiselvät ikäskiniheilat – parhaat päivänsä ohittaneet kapakkaluudat, jotka norkoilevat noissa piireissä kokeakseen olevansa kohtalokkaita matahareja ja päästäkseen makaamaan jännittävien ulkomaalaisten rasistiaktivistien kanssa – näyttäisi siltä, että naispuoliset äärioikeistolaiset ovat keskimääräistä useammin niin sanottuja vapaaehtoisesti lapsettomia, minkä lisäksi useammalla kuin yhdellä taitaa olla jonkinlaisia itäeurooppalaisia yhteyksiä ja sukulaisuussuhteita – tämä jälkimmäinen koskee toki muutamia mieshenkilöitäkin.

Kaipa omantunnonpistokset selittänevät parhaiten sen ilmiön, että tällaisia naisia tunkee rasistipiireihin, joiden keskeinen huolenaihe on valkoisten eurooppalaisten naisten hedelmällisyysasteen putoaminen. Tädit itse eivät toki vaivaudu kläppejä porsimaan, siinähän menisi kroppa pilalle, mutta kokevat velvollisuudekseen kannustaa muita naisia entistä kovempiin lisääntymisyrityksiin. Sinänsähän tämä on oikein hyvin linjassa sen kanssa, että maahanmuuttokriitikot itse paskat nakkaavat suomalaisesta kulttuurista, mutta moittivat kaikkia muita monikulttuuristuneisuudesta ja juurettomuudesta – varsinkin meitä, jotka suomalaisesta kulttuurista ihan oikeasti jotain tiedämmekin.

Vaikka pidänkin epäoikeudenmukaisena Itä-Euroopan syyttelemistä nykyisestä länsieurooppalaisesta äärioikeistoaallosta, on selvää, että tietyt sivilisoitumisprosessit ovat idässä jääneet kesken tai tapahtumatta, ja itäeurooppalaiset yhteydet voivat tehdä ihmisestä myötämielisemmän äärioikeistolaisuudelle, koska Itä-Euroopan myrskyisä poliittinen elämä sallii monenlaiset meillä ääripolitiikkana pidetyt ilmiöt valtavirrassaankin. Toisaalta idässä palopuheen ja todellisen politiikan suhde on varsin väljä – itäeurooppalaiseen poliittiseen elämään kuuluu sellainen asenne, että maailma kyllä ääntä vetää ja viita paskaa, ja kun joku uhkailee epäisänmaallisten joukkolahtaamisella, osataan kysyä asianomaiselta, missä se pihvi on, jota hän noilla iskulauseilla yrittää myydä. (Itse asiassa Unkarin nykyinen kehitys on Itä-Euroopassakin varsin poikkeuksellista laatua.)

Poliittisissa puheissaan fasistista nationalismia lähentelevä puolue voi Itä-Euroopassa olla käytännön toiminnassaan pikemminkin maltillisen sosiaalidemokraattinen, ja avoimet uusfasistit saattavat olla ja usein ovatkin vanhoja kommunistipuolueen aparaattimiehiä. Siksi itäeurooppalaisen tai itäeurooppalaiseen kulttuuriin tottuneen on helppo nähdä täkäläinenkin äärioikeisto vain retorisesti hurjana, mutta harmittomana puolueena. Myös epäpoliittisten porvarillisten liberaalien leimaaminen äärivasemmistolaisiksi on Itä-Euroopasta tuttua touhua.

Muslimifundamentalismin vaarasta kohkatessa unohdetaan mielellään se, että muslimifundamentalismilla on hyvin vähän houkutusta tai kannatusta muslimiväestön ulkopuolella. Lisäksi turvallisuuspoliisien tehostunut toiminta on johtanut siihen, että islamistien terrori-iskut Länsi-Euroopassa ovat käytännössä lakanneet. Eivätkähän ne koskaan kasvaneet samalle tasolle kuin 1970-luvun äärivasemmistoinnostuksen synnyttämä terroriaalto – joka sekään ei muuten koskettanut Suomea juuri millään tavalla, vaikka täällä siihen aikaan innokkaasti runkattiinkin fantasioille siitä, että joku Baader-Meinhof-ryhmän tyyppi yrittäisi edes pikkuisen käväistä meillä kääntymässä ja jännittävästi olemassa terroristia. Muslimifundamentalistinen toiminta Suomessa on sitä, että nuorukaiset lähtevät täältä globaalin jihadin sotakentälle kaukaiseen Murjanistaniin. Murjanistanin siviiliväestön kannalta se on tietysti paskemmanpuoleinen juttu, mutta se ei merkitse akuuttia kuolemanvaaraa eikä väkivallan uhkaa kellekään suomalaiselle, ellei sitten Murjanistanissa ole läsnä suomalaisia rauhanturvaajia.

Itäeurooppalaistyyppisen äärioikeistolaisuuden uhka

Itäeurooppalaistyylisen, erityisesti venäläisen rasismin ja äärioikeistolaisuuden juurtuminen Suomeen on sitä vastoin huomattavasti akuutimpi riski. Tiedän, että tällainen tosiasiaväite kaipaa perusteluja, ja esitän niitä mielelläni. 

Tiedämme, että Neuvostoliitossa kommunismi esiintyi monien demokraattisten arvojen, rasisminvastaisuuden, kansainvälisyyden ym. edistäjänä, mutta todellisuudessa raastoi juuri nämä arvot lokaan vainoamalla ihmisiä etnisen identiteetin vuoksi, pitämällä oikeusvaltiota pilkkanaan ja teloittamalla kansalaisiaan sellaisinakin aikoina, kun kuolemantuomio ei ollut virallisesti voimassa. Seuraus tästä oli, että monet ihmiset Venäjällä suhtautuvat nykyään kyynisesti ja ivallisesti näihin arvoihin eivätkä usko niihin ollenkaan. Martti Lindqvistin ajatusta mukaillen: hyvä on pettänyt heidät, joten he ovat kääntyneet pahan puoleen, ja pahahan ei petä heitä koskaan. Myös ns. ”tieteellisen rasismin” eri muodot ovat Venäjällä nykyään yleisesti hyväksytympiä kuin meillä. Tätä ei pidä tulkita niin, että kaikki venäläiset ovat rasisteja tai fasisteja, mutta kylläkin niin, että venäläinen tai itäeurooppalainen tausta tai kytkentä on yksi mahdollinen riskitekijä äärioikeistoon ajautumiselle.

Silloin kun äärioikeisto ei vielä ollut keksinyt Hommaa aivopesulakseen, se piti tapanaan kokoontua ns. Kansallismielisillä keskustelusivuilla, jotka olivat avoinna yleisöllekin muutaman vuoden, ennen kuin itsesuojeluvaisto iski ylläpitoon ja sai sivut sulkeutumaan salasanan taakse. Noilta ajoilta talteen jäi hieman puutteellista mutta ymmärrettävää suomea kirjoittaneen venäläismiehen puheenvuoro (hän käytti keskustelusivunimimerkkinään nimikirjaimiaan, mutta niitä vastaava venäläinen nimi löytyi sittemmin Jussi Halla-ahon vaalitukijalistalta), joka esitti ajatuksen, että ”etelän villien” kanssa ei pidä noudattaa valkoisen miehen reiluja sodankäyntisääntöjä, kuten lasten säästämistä, koska kyseiset villit eivät niitä noudata kumminkaan – hänen mielestään länsimaalaisille ominainen lasten hengen säästäminen ynnä muu reiluus oli jopa valkoisen rodun tuho.

Ajatuskulku ei ole uusi eikä omaperäinen, mutta on syytä huomata, että Venäjällä se on yleisesti hyväksytty ja sitä näkee myös demokraattisen opposition edustajien puheissa. Luin hiljattain Sergei Maksudovin kirjan tšetšeenien ja venäläisten välisten suhteiden historiasta: Maksudov ei ole mikään armoton tšetšeenivihaaja, päin vastoin, ja hänen tavoitteensa on saada aikaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen rauha sekä tšetšeeneille että Tšetšeniassa asuville venäläisille. Silti Maksudovkin päätyy ymmärtämään venäläisten julmuuksia julistamalla, että tšetšeenejä vastaan taisteltaessa ei voida (eikä vanhan Venäjänkään aikana voitu) pitäytyä ”eurooppalaisen” sodankäynnin keinovalikoimassa, koska tšetšeenit (epäeurooppalaisuuttaan?) ovat niin paha vihollinen.

Samantyyppisiä mielipiteitä on esittänyt myös rääväsuinen liberaalipoliitikko Valeria Novodvorskaja, jota ei voida pitää ainakaan venäläisenä nationalistina: hän on nimittäin luonnehtinut Venäjää suunnilleen kaiken pahan keskipisteeksi maan päällä ja kutsunut venäläisiä matelijoiksi ja ameeboiksi, sekä toivonut Yhdysvaltain hyökkäävän Venäjälle ja alistavan sen valtaansa, koska tämä merkitsisi valtavaa edistystä maan nykytilanteeseen verrattuna – jos kohta Novodvorskaja heti perään totesi surullisesti, että toivoa tästä ei ole, koska amerikkalaisilla ei kuitenkaan olisi mitään hyötykäyttöä Venäjälle. Novodvorskaja on kuitenkin todennut myös, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille ihmisille, vaan ainoastaan tasapainoisille, pitkälle koulutetuille ja hyvin syöneille: esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid oli tästä syystä hänen mielestään täysin oikeutettua, koska mustat eivät hänen näkökulmastaan olleet ihmisoikeuksia ansaitseva ryhmä.

Kasvettuaan siinä kyynisen laittomuuden leimaamassa maanpäällisessä helvetissä, joka myös Neuvostoliiton nimellä tunnetaan, Maksudov ja Novodvorskaja eivät ilmeisesti ole sisäistäneet sitä periaatetta, että oikeusvaltio lähtökohtaisesti soveltaa oikeuden loukkaajaan juuri sitä oikeutta, jota tämä on loukannut. Mutta tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä kuten muistamme, Neuvostoliitossa kokonaisten yhteiskuntaluokkien ja kansallisuuksien kollektiivinen rankaiseminen oli tavallista. Tällainen säälimättömyys vetoaa itse asiassa samaan alkeelliseen kostonhimoon, jonka avulla hompanssitkin lietsovat vihaa kokonaisia maahanmuuttajaryhmiä vastaan.

Sellaisen oikeuskäsityksen omaksunut löytää siis varsin helposti henkisen kotinsa maahanmuuttokriitikoiden keskuudesta. Ja koska venäläiset ovat valkoihoisia, puhumattakaan siitä että venäläisten naisten mielletään olevan seksuaalisesti kantapeikoille tarjolla (siis venäläiset eivät edusta sellaista seksuaalipoliittista uhkaa, joksi muslimit ja afrikkalaiset mielletään), he ovat hyvin tervetulleita hompanssien riveihin.

Pääsisikö maahanmuuttaja hompanssiksi?

Jossain muussa historiallisessa tilanteessa kiihkomuslimikin voisi toki ajautua Suomessa äärioikeistolaiseksi. Silloin kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin, meikäläisessä oikeistossa oli koko lailla väkeä, joka ihannoi kommunisteille kampoihin panevia urheita muslimisotureita. Siihen aikaan luultavasti jopa Pekka Siitoimen porukoissa olisi toivotettu afganistanilaissyntyinen maahanmuuttaja tervetulleeksi (itse asiassa muistelen Siitoimen touhuja sisäpiirinäkökulmasta käsitelleestä Mesikämmenen blogista lukeneenikin, että siellä oli joku tataaritaustainen aktivisti silloin ennen vanhaan, jota arvostettiin siksi, että hän oli oikeasti ollut Neuvostoliiton vankileirillä).

Nyt poliittiset suhdanteet ja asioiden assosiaatiot ovat toiset, kuten hyvin tiedämme, ja siksi muslimeillakaan ei ole pääsyä äärioikeiston riveihin. Tämä on sinänsä huvittavaa sikäli, että Suomessakin varmasti on joitakin sellaisia kiihkomuslimeja, joiden asenteet esimerkiksi homoseksuaaleihin ovat varsin samanlaisia kuin äärioikeistolaisillamme ja jotka voisivat jopa liittyä heihin, jos äärioikeisto ei olisi ampunut itseään jalkaan rasismillaan ja muslimivihallaan.

Maahanmuuttajien joukossa on toki myös esimerkiksi kristittyjä, jotka ovat joutuneet elämään vähemmistöasemassa muslimimaissa tai muuten suorassa ”taistelukosketuksessa” muslimien kanssa, usein hyvinkin tulehtuneissa olosuhteissa. Aina tällaiset konfliktit eivät ole kovin uskonnollisia luonteeltaan – esimerkiksi Armenian ja Azerbaidžanin vastakkainasettelu on ennen muuta nationalistinen, vaikka siinä puolin ja toisin hyödynnetäänkin myös uskonnollisia vihantunteita hengen nostattamiseksi. Joskus tällainen tausta saa kristityn maahanmuuttajan hakeutumaan äärioikeiston pariin.

Ruotsista tiedetään, että paikalliseen äärioikeistopuolueeseen, Ruotsidemokraatteihin, on yrittänyt liittyä ns. assyrialaisia tai syriaaneja, Lähi-idän arameankielisiä kristittyjä, joilla on ollut yhtä ja toista hampaankolossa muslimeja vastaan ja joiden keskuudessa esiintyy ihan rasistiseksikin laskettavaa muslimivastaisuutta. Ruotsidemokraattien rasismi on kuitenkin sitä luokkaa, että syriaanit eivät ole pitkään viihtyneet heidän joukossaan – loppujen lopuksihan islamin kritiikki on noissa piireissä vain viikunanlehti ihan perinteisen ihonvärirasismin peittämiseksi.

Yhdysvalloissa idän kristityillä on ollut merkittävämpi rooli äärioikeistolaisissa piireissä, ja siellä tällaisella toiminnalla on jo perinteitäkin. Teokraattinen kristillinen oikeisto perustaa näkemyksensä pitkälti Rousas John Rushdoonyn (1916-2001) kirjoituksiin – Rushdoony oli armenialaisten kansanmurhaa paenneen pariskunnan poika, jolla oli perhetaustansa vuoksi epäilemättä syynsä suhtautua joustamattomasti uskonnollisiin ja maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin. Meidän ajaltamme voidaan mainita Brigitte Gabriel, oikealta nimeltään Nour Saman, uskonnollisten ristiriitojen ja sisällissodan repimässä Libanonissa varttunut maroniittikristitty, joka on amerikkalaisen uskonnollisen äärioikeiston tärkeimpiä islaminvastaisia äänitorvia.  Suomestakin löytyy perussuomalaisten riveistä ainakin yksi maroniittisyntyinen ”islamkriitikko”, joka bloggaa Uuteen Suomeen; hänen kirjoituksensa näyttäisivät olevan jokseenkin samaa kamaa kuin alan miehillä yleensä.

Tällaisten idän kristittyjen toiminta lännen äärioikeiston riveissä on tietysti omalta osaltaan hupaisa esimerkki siitä, miten ”maahanmuuttokriitikot” käyttävät hyväkseen juuri niitä ongelmia, joita väittävät rasismillaan vastustavansa. Tavallinen iskulause heikäläisten julistuksessa on, että kolmannen maailman asukkaat tuovat keskinäiset ristiriitansa mukanaan. Näitä äärioikeiston maahanmuuttajaliittolaisia katsellessa voi vain todeta, että ”niin näköjään”. Vastaavasti ”maahanmuuttokriitikoiden” jankkaaminen siitä, kuinka jotkut ”kukkahatut” muka tietoisesti maahantuovat muslimeja, joutuu varsin outoon valoon, kun muistamme, miten innokkaasti esimerkiksi sisäministeri Päivi Räsänen on puhunut nimenomaisesti kristittyjen pakolaisten maahantuonnin puolesta, koska nämä muka olisivat lähtökohtaisesti valmiimpia sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin kuin muslimit.

Voi sanoa, että tämäntyyppisillä kristityillä on jonkin verran kohonnut riski ajautua maahanmuuttokriitikoiden riveihin, koska he kokemuksillaan ja mielipiteillään antavat ruutia hompanssien pyssyihin. Toki idän kristityt ovat yksilöitä hekin: siitä perinteestä ovat ammentaneet niin suosittu esihippirunoilija Kahlil Gibran, palestiinalainen kommunistikirjailija Emil Habibi kuin Baath-arabikansallissosialismin perustaja Michel Aflaq. Tässäkään asiassa ei siis sovi yleistää, ja kuten noiden syriaanikristittyjen kohtalo Ruotsin äärioikeistossa osoitti, ”maahanmuuttokriitikkojen” rasismi on sitä luokkaa, että se ajaa potentiaaliset liittolaisetkin helposti pois, jos näiden ihonväri on yhtään albiinoa tummempi.

Kotimaiset äärikristityt turvallisuusuhkana

Natsiemme riveihin voi tietysti päätyä myös kotoperäisenä vapaakirkollisena kiihkoilijana. Sen sijaan että nostatetaan hysteriaa muslimeista ja maahanmuuttajista, tulisi pikemminkin kääntää katse kotoperäisiin äärikristillisiin piireihimme, jotka ovat monella tavalla riski nimenomaan isänmaallisesta ja maanpuolustuksellisesta näkökulmasta. Itse asiassa nämä piirit muistuttavat juuri sitä pilakuvaa, jonka äärioikeisto on propagandassaan piirtänyt muslimeista.

Äärikristittyjen ainesten uskollisuus isänmaalle voidaan kyseenalaistaa, koska heikäläiset pitävät Israelin etua Suomen etua tärkeämpänä – toki Israelin etu määritellään äärikristityissä piireissä israelilaisilta kysymättä, koska heidän näkökulmastaan Israel ei tietenkään ole itse politiikastaan päättävä valtio, vaan pyhän historian lopunaikojen toimija, jonka odotetaan pitäytyvän äärikristillisen raamatuntulkinnan mukaisessa roolissaan.

Suomalaisten äärikristittyjen tiedetään myös palvelleen Israelin armeijassa jonkinlaisina aseettomina apusotilaina, mitä on pidettävä jollei nyt maanpetoksellisena, niin ainakin moraalisesti maanpetokseen verrattavana toimintana, koska – kuten kokemus osoittaa – Israelin armeija pitää oikeutenaan halutessaan surmata suomalaisia rauhanturvaajia, tai ainakin tulittaa näiden asemia piittaamatta siitä, saako joku surmansa. Vuonna 2006 Israelin tulituksessa surmansa saaneen kapteeniluutnantti Jarno Mäkisen rauhanturvaajakavereilla voisi olla sanansa sanottavana siihen, kuinka sopivaa on suomalaisen palvella minkäänlaisessa asemassa Israelin armeijassa. Ainakin tällaisten henkilöiden toivoisi ottavan mieluummin sen maan kansalaisuuden, jolle kokevat olevansa lojaalimpia kuin Suomelle. Tosin Israeliin on ymmärtääkseni vähän vaikea päästä kansalaiseksi, jos on kristitty.

Siinä missä äärioikeisto nostaa hirveän äläkän aina kun joku ulkomaalainen julkkisimaami käy Suomessa, äärikristillisillä on ollut keskuudessaan vastaavanlaisia ulkomaalaistaustaisia kiihkoilija-agitaattoreita jo varsin pitkään. Eräskin tällainen sankari on jo hankkinut Suomen kansalaisuuden ja pitää parjausblogia, jossa vääristelee suomalaisten vaikuttajien sanomisia, leimaa heitä antisemitisteiksi varsin höllin perustein (tietenkään hän ei ole missään vaiheessa esittänyt mitään paheksuntaa Jussi Halla-ahon ”holocaust-hölinä”-puheista, sillä Jussi-setä on oikealla eli äärioikealla puolella) ja leimaa maanpuolustushenkiset konservatiivitkin ”nihilistisiksi vasemmistolaisiksi”. Sikäli kuin tiedän, äärioikeistolaisemme eivät koskaan ole joutuneet kenenkään kiihkoimaamin ahdistelemiksi. Sitä vastoin maassamme toimii tällaisia ulkomaalaisia kiihkokristittyjä, jotka pitävät oikeutenaan hyökkäillä asiattomasti kantaväestöön kuuluvia, poliittisesti maltillisia ja isänmaallisiakin ihmisiä vastaan ja väittää heitä ”äärivasemmistolaisiksi”.

Kuten Homma-foorumi, myös äärikristittymme julistivat Anders Behring Breivikin hirmuteon todellisen luonteen paljastuttua, että heitä nyt ei ainakaan saa syyttää Breivikin iskusta eikä varsinkaan saattaa mihinkään asiayhteyteen sen kanssa, ja päinvastainen olisi poliittista ajojahtia. Kukaan ei muistaakseni ollut kovin äänekkäästi edes syyttänytkään, sillä Breivik oli pohjimmiltaan ennen kaikkea – amerikkalaista termiä käyttääkseni – ”kulttuurikristitty”, ei uskova kristitty, jollaiseksi useimmat äärikristittymme lienee luokiteltava. Mikään syvältä sydämestä kiihkeästi koettu kristinusko ei siis Breivikiä varsinaisesti inspiroinut, joten ei olisi ollut mitään itsestään selvää syytä mieltää äärikristittyjämme miksikään breivikiläisiksi, elleivät he olisi itse tällaisiksi ilmoittautuneet. Äärikristittyjen reaktiosta tuli mieleen lähinnä pikkupoika, joka jää kiinni käsi keksipurkissa.

Surkuhupaisaa kyllä Breivikin iskun jälkeen äärikristityt ovat propagandassaan yhä enemmän operoineet ”kulttuurimarxismi”-käsitteellä – Breivikin käsitteellä. Selvemmin he eivät voisi myöntää olevansa Breivikin kanssa samaa ideologista leiriä.

”Uskovaisuus” sinänsä on alkanut yhä enemmän muistuttaa omaa irvikuvaansa. Ennen, vanhaan hyvään aikaan jonka me keski-ikäiset lapsuudestamme muistamme, äärikristilliset ryhmät kokivat olevansa ennen kaikkea maan suola, Jumalan pelastusrengas jumalattomuuden meressä ajelehtiville ja hyvä esimerkki sellaista kaipaaville. Nykyisin itse asiassa tällaisia ihmisiä tuntuu löytyvän enemmän muslimimaahanmuuttajien kuin kotoperäisten herätyskristittyjen joukosta. Se kai niitä kotimaisia korpeaakin: me jumalattomat liberaalit viihdymme paremmin teellä muslimien kuin kahvilla hellarien kanssa.

Nykyään ”uskovaisuus” on yhä enemmän kääntynyt ”maailman lasten” karkeaksi tuomitsemiseksi, joka ei enää ole kaukana epäinhimillistävästä, eliminointihaluisesta vihasta – siitä vihasta, jonka looginen lopputulema on Utöyan verilöyly. Jo vähän vuosituhannen vaihteen jälkeen ihmettelin, millaista kielenkäyttöä (evankelisluterilaisista papeista käytetään nimitystä ”homo- ja runkkaripapit”, evoluutioteorian hyväksyjistä ”evoluuserit” jne.) nykyiset ääriuskovaiset sallivat itselleen puhuessaan vastustajiksi mieltämistään. Ennen vanhaan uskonnolliset ihmiset pyrkivät elämään ihmisiksi ja saivat sillä arvostusta myös uskontoon välinpitämättömästi suhtautuvilta. Tänään sitä vastoin ”uskovainen” tarkoittaa yhä useammin alaluokan maneerit omaksunutta törkysuuta, joka halveksii sivistystä ja hyviä tapoja, koska katsoo uskovaisena olevansa sellaisten asioiden yläpuolella – vääräuskoisia ja jumalattomia ei tarvitse kohdella ihmisiksi, ja kirjaviisaus ja koulumenestys ovat pelkkää Saatanan eksytystä. Itse asiassa näyttää siltä, että monen nyky-”uskovaisen” kohdalla Breivikin ristiritari on osuvampi vertaus kuin luulisikaan: nuo ritarithan ryyppäsivät, tuhosivat ja raiskasivat siellä Pyhällä maalla aivan sikana, koska tekivät sen Jumalan nimeen ja paavi antoi heille synninpäästön, jos tarvetta ilmaantui; ja vastaavasti nykyiset ristiritarimme katsovat olevansa oikeutettuja halveksimaan jumalattomina tai vääräuskoisina pitämiensä ihmisoikeuksia. Ei ole kirkossa kuulutettu, ettei joku heikäläisistä lopulta intoutuisi breivikiläistyyppiseen joukkomurhaan.

Kun bändi tai anime on maailman tärkein asia

Potentiaalisina äärioikeistolaisina mainitsen vielä yhden ryhmän, joka nousi esiin aivoriihettäessä: tiettyyn tuonti- tai alakulttuuriin fiksoituneet ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista perspektiiviä sen ulkopuolelle. Tyypillisiä esimerkkejä tällaisista alakulttuureista juuri äärioikeistolaisten keskuudessa ovat rokki- ja bändipiirit sekä vaikkapa animeharrastus.

Tällaisissa alakulttuurissa toimivien henkilöiden on mahdollista sulkea mielestään kaikki muu kulttuuri; lisäksi elämän epäonnistuessa yhteiskunnan valtavirran puolella alakulttuuri tarjoaa mahdollisuuden guruksi nousemiselle. Malli alakulttuurissa toimimiseen on siis jo opittu, ja sitä voidaan myös soveltaa uuteen alakulttuuriin, siihen rasistiseen. Mahdollisesti rasismin vaikuttimena usein toimiva katkeruus on saatu siitä, että noissa alakulttuuriharrasteissakaan ei ole saatu niistä haettua tarpeentyydytystä (animeguruksi nouseminen ei olekaan houkutellut tyttöjä asianomaisen sänkyyn – ehkä siksi että alakulttuuriharrastuksille antautuvat nuoret naiset yleensä hankkivat elämän alakulttuurin ulkopuolellakin eivätkä oikeasti ole samalla tavalla esimerkiksi sukupuolisuhteista vieraantuneita kuin nörttipojat).

Alakulttuuriharrastajien esiintyminen maahanmuuttokriitikoiden riveissä on tietysti taas kerran hupaisa esimerkki siitä, miten äärioikeisto elää toisin kuin opettaa. Äärioikeiston ohjelma-asiakirjoissa on kerran toisensa jälkeen julistettu, että kansallista kulttuuria on puolustettava eikä sitä saa korvata globaalien alakulttuurien kirjolla. Siitä huolimatta sinne ovat ilmeisesti täysin tervetulleita juuri ne, jotka ovat nimenomaan kansallisesta kulttuurista täysin ulalla, mutta intoilevat jostain alakulttuurista.

Toki kaikenlainen afrikkalainen tai muuten ”mokutukseksi” katsottava kulttuuri on Hommafoorumilla paheksuttavaa. Mutta jos se tuotteistetaan ja markkinoidaan ylikansallisten firmojen kautta, kyse on aivan eri asiasta. Esimerkiksi rokki käy kyllä, koska se on afrikkalaisesta kansanmusiikkitaustastaan huolimatta turvallisen valkonaamaisten managerien markkinoimaa – puhumattakaan tietysti siitä, että se monien muiden ylikansallisten kulttuurituotteiden tapaan on jo omaksuttu osaksi suomalaista valtavirtakulttuuria.

Vielä minäkin muistan sellaisen ajan, kun oikeistokonservatiivin velvollisuus oli paheksua rokkia ja pitää sitä monella tavalla vahingollisena. Kun ysärillä lajittelin kirjastossa pienpainatteita, käsiini osui erään kristillisen sirpaleryhmän pamfletti, jonka nimi oli ”Rock and roll, susi lammasten vaatteissa seurakunnassamme” (musiikkisuuntauksen nimi oli kirjoitettu pedanttisen tarkasti englanniksi, ilmeisesti sen vierauden ja tuontiluonteen korostamiseksi, vaikka kotimaistunut kirjoitustapa ”rokki” oli tuolloin vakiintunut valtavirran kielenkäyttöön jo aikapäiviä sitten). Jo silloin tuo traktaatti (jonka kannessa oli hauska karikatyyri saatanallisesti irvistävästä, mustia laseja käyttävästä ja yliampuvan rääsyisestä rokkiartistista) tuntui menneen maailman kaiulta. Nykyään äärioikeisto on hyväksynyt, että bändipiireistä löytyy juuri sellaisia sivistymättömiä juntteja, joihin kannattaa panostaa kannattajia värvätessä – moniin rokkisuuntauksiin kuuluu sitä paitsi sellaisia nihilistisiä ja ihmisvihaisia elementtejä, jotka sopivat oikein hyvin yhteen rasismin ja fasismin kanssa. (Yksiselitteisesti valkoista valtaa julistava skinimöykkä on sitten asia erikseen.)

Hommafoorumilla oikeat kansallista kulttuuria sivuavat ideat jäävät yleensä huomiotta, niitä ei pidetä keskustelun väärteinä. Erään kerran joku hommalainen yritti virittää keskustelua siitä, mikä olisi EU:sta eronneen Suomen uuden rahayksikön nimi – joksi hän ehdotti ”kiihtelystä”, siis vanhaa oravannahan nimeä (Kiihtelysvaaran entinen kunta Joensuun lähellä on saanut tästä nimensä). Silloin kun Suomen kansakuntaa ja sen uusia symboleja vielä rakennettiin ja määriteltiin – siis silloin kun kansallismielisyys oikeasti oli elävä aate – tämä idea olisi herättänyt paljonkin innostunutta keskustelua. Hommalla ketju hyytyi kuitenkin nopeasti kiinnostuksen puutteeseen, koska kaikilla oli kiire mässäilemään uusimmalla huhulla ”raiskaajaneekereistä”.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Miksi uusnatsit ovat vaarallisia juuri sinulle

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 9. joulukuuta 2013)

Sinun, joka käyt töissä, käytät hattua, maksat verosi ja syöt leipää, on ehkä vaikea ymmärtää, miksi juuri sinun pitäisi vastustaa ”maahanmuuttokriitikoita” eli järjestäytyneitä rasisteja ja fasisteja – natsiterroristeja. Hyvä on, maahanmuuttajan tai äärivasemmistolaisen kannalta on ehkä paska juttu että tällaista porukkaa yhteiskunnassa riehuu, mutta miksi tavallisen palkkaa nostavan tallaajan pitäisi välittää asiasta? Valitettavasti tilanne yhteiskunnassa on päässyt sellaiseksi, että juuri sinun pitää, koska kyse on sinun oikeuksistasi.

”Maahanmuuttokriitikot” eivät ole mikään uusi ryhmä tai kansanliike. Nämä samat tyypit perustelivat Neuvostoliiton kaaduttua – ”nyt kun saa” – hassunnimisiä järjestöjä, mitä näitä nyt oli ”Arjalan kermaanien Veljes kuntia”, ja kansa nauroi, kun joka kermaaniporukan piällysmies haukkui toisia samanmoisia esiintyen vielä arjalaisempana. Nyt ei naurata enää, koska keskenään riitelevien ”arjalan kermaanien” tilalla on yksi ainoa äärioikeistolainen voimakeskus, joka on asettunut kaappaamansa perussuomalaisen puolueen sisään. Sen ulkopuolella on joitakin vielä radikaalimpia ryhmiä, jotka seuraavat aikaisempaa uusnatsismin mallia – yksittäisen johtajan ympärille syntyneitä porukoita, jotka riitelevät enemmän toisten samanlaisten kanssa kuin yhteiskunnan valtavirran. Tärkeintä kuitenkin on, että Perussuomalaisten fasistinen siipi, joka on syntynyt Suomen Sisu -äärijärjestön ympärille, on – kuten sen strategian yksi kehittäjä kehuikin – äärioikeistolaisuuden ja uusfasistisuuden alalla ”markkinajohtaja”, joka poliittisella painoarvollaan voi vääntää koko yhteiskuntaelämän ja tiedotusvälineet omalle linjalleen.

Uusnatsien yliote näkyy kielenkäytössä ja käsitteenmuodostuksessa sillä tavalla, että se on saanut niin poliisin, tiedotusvälineet kuin monet sinunkaltaisesi ihmiset uskomaan johonkin ”vastakkaiseen ääriryhmään”, ”suvakkeihin”, jolle uusnatsien ”maahanmuuttokritiikki” muka on syntynyt vastareaktiona. Tämä ei pidä paikkaansa. ”Vapaa liikkuvuus” -järjestö, joka kai sopii parhaiten uusnatsien esittämään määritelmään rajojen avaamista ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kannattavasta ”vastakkaisesta ääriryhmästä”, on pieni marginaaliporukka, jolla ei ole erityisen laajaa vaikutusvaltaa edes vihreissä tai vasemmistossa. Ei ole millään tavalla uskottavaa, että sellaisen sirpaleryhmän vastapainoksi tarvittaisiin huomattavasti suurempaa ja röyhkeämpää järjestöä.

Luulet kenties olevasi uusnatseilta turvassa siksi että et ole maahanmuuttaja, suomenruotsalainen etkä minkään muunkaan etnisen vähemmistön jäsen ja että suhtaudut passiivisen ymmärtäväisesti uusnatsien keskeisiin huolenaiheisiin: onhan se totta, että maahanmuuton tulee pysyä järjestäytyneen yhteiskunnan kontrollissa, onhan se totta, että veteraanien urotöistä pitää puhua, onhan se totta, että Stalin tappoi leireillään jumalattomasti porukkaa ja että sitä pitäisi pitää esillä enemmän, ja onhan se totta, että hulluimpia feministejä kuunnellaan tiedotusvälineissä aivan liikaa?Väärin! Juuri sinunlaisillasi on suurin riski joutua uusnatsien ankarimman häiriköinnin ja vainoamisen kohteeksi! Etkö usko? Lue eteenpäin.

Uusnatsien, halla-aholaisten ja hompanssien kirjoissa ”stalinistiksi” ja ”äärivasemmistolaiseksi” pääsee nimenomaan päivittelemällä stalinismin ja neuvostovankileirien kauhuja. Minä tiedän sen kokemuksesta – ennen kuin perussuomalaiset savustivat minut ulos nettikolumnistin paikaltani, kirjoitin seitsemän vuoden aikana lukuisia tekstejä Neuvostoliiton toisinajattelijakirjailijoista ja heidän vankileirimuistoistaan. Tulos: Facebookiin alkoi ilmaantua parjaussivuja, joilla natsit julistivatminun olevan Stalinin ihailija.

Ensimmäinen reaktio on tietysti pitää hompansseja tavattoman tyhminä ihmisinä, jotka osaavat sanan ”Stalin” nähdessään vain ajatella ”öhö öhö, toi on stalinisti”. Todellisuudessa siellä on takana huomattavasti hienostuneempi kuvio. Natsit pyrkivät esittämään parlamentaarisen demokratiamme ”kommunismina” (heidän kielenkäytössäänkin kommunisti on ihan kuka vaan joka ei ole heidän puolellaan) ja käyttämään Stalinin rikoksia natsismin puhtaaksipesemiseen. Toisin sanoen, jos olet (kuten jokainen jotakuinkin normaali ihminen) sitä mieltä, että sekä Auschwitz että Vankileirien saaristo olivat melko paskoja paikkoja, että Hitler ja Stalin olivat molemmat vaarallisia hulluja ja että länsimainen liberaali demokratia on aika siedettävä systeemi sekä natsismiin että stalinismiin verrattuna, olet hompanssien mielestä kommunisti ja vihollinen.

Hommanatsien mielestä nimittäin Stalinin vankileireistä saavat puhua vain he itse, ja vain natsismin puolustelemiseksi. Heidän maailmankuvansa mukaan on olemassa vain se porukka, joka paheksuu Stalinin leirejä, eli he itse, ja se porukka, joka paheksuu Hitlerin leirejä mutta ei Stalinin, eli kaikki muut kuin he itse. Kaikki ne, jotka yrittävät hämmentää tilannetta tuomitsemalla molempien hirmuvaltojen vankileirit ja pitämällä suomalaista demokratiaa parempana vaihtoehtona kuin kumpaakaan diktatuureista, ovat hommanatsien mielestä epäilyttäviä pettureita ja asioiden sotkijoita.

Kun siis menet sanomaan jollain nettikeskustelulaudalla, että joo, Stalin oli melko ikävä tyyppi ja siellä Siperiassa tapettiin aika paljon syyttömiä ihmisiä, päivystävä hompanssi iskee kärppänä kimppuusi ja alkaa aivopesu: koska sinä olet näköjään asioista samaa mieltä kuin Halla-aho (mistä nämä tyypit luulevat tietävänsä, mitä mieltä sinä olet asioista?), velvollisuutesi on liittyä natsien riveihin. Kun sanot, että päätät, kiitos vaan, itse, mitä mieltä olet asioista ja millaisissa porukoissa haluat näyttäytyä, siitä vasta helvetti irti pääseekin. Välittömästi joudut koko ”maahanmuuttokriittisen” nettikulttuurin hampaisiin.

Ei tunnu missään, sanot? Kyllä alkaa tuntua siinä vaiheessa, kun ventovieraat pikkurikollissakit omilla nettisivuillaan revittelevät yksityisasioillasi (tai sillä, mitä yksityisasioistasi kuvittelevat). Vaikka olisit naimisissa, kolmen lapsen isä ja Kokoomuksen paikallisyhdistyksen aktiiveja, nämä tyypit julistavat sinut homoksi, lapsenraiskaajaksi ja kommunistiksi ja spämmäävät näitä käsityksiään nettiin sellaiset määrät, että parissa viikossa ne ovat se mitä Google sinusta ensimmäisenä tietää kertoa, kun syötät nimesi siihen.

Nythän sinä tietenkin kuvittelet, että tämä on liioittelua. Ei pidä paikkaansa. Itsehän en tiennyt, mikä minusta teki elämää suuremman vihollishahmon Halla-ahon silmissä, ennen kuin Jussi Jalonen otti selvää asiasta ja totesi sen alkaneen siitä, että joskus vuonna 2002 tai 2003 olin poistanut Halla-ahon yksittäisen suunsoittokommentin blogistani. Tämä herne painoi Suomen tasavallan prinsessan selkää kahdeksan patjan alla niin pahasti, että hänen piti villitä koko seuraajakuntansa niskaani. Aika ajoin minusta esitetyt spekulaatiot olivat jopa oleellisempi aihe Halla-ahon ja hänen seuraajiensa kirjoittelussa kuin maahanmuutto, islam tai islamistiterroristit.

Tästä voidaan päätellä, että suuri osa nettinatseista, hompansseista, ”maahanmuuttokriitikoista” tai miten heitä itse kukin haluaa kutsuakaan on sellaista väkeä, jonka elämällä ei todellakaan ole mitään muuta sisältöä kuin heittää lokaa johtajansa ja mestarinsa vihaamien ihmisten niskaan. Ei edes poliittisten vastustajien, vaan yksinkertaisesti sellaisten, jotka ovat jollain tavalla loukanneet heidän mestariaan ja heidän mestarinsa itserakkautta.

Mestari Halla-ahon kultti on kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että siellä on mukana myös väkivaltaisia pikkurikollisporukoita, jotka voivat olla oikeasti vaaraksi kaikille mestarin silmätikuiksi joutuneille. Näillä tyypeillä ei ole mestaristaan eroavaa älyllistä, moraalista, seksuaalista eikä tunne-elämää, vaan he käyvät tahdottomasti sen kimppuun, jonka joko mestari itse tai joku hänen vasalleistaan osoittaa”maahanmuuttokriittisen liikkeen” viholliseksi ja ”kommunistiksi”. Vaikka olisit aktiivi kokoomuslainen, näiden tyyppien kirjoissa olet ”kommunisti”, ja varsinkaan et ole ”oikea kokoomuslainen”. Sinun on aivan turha yrittää selittää heille, mitä kommunisti oikeasti tarkoittaa ja millä tavalla näkemyksesi ovat täysin kommunisminvastaisia. Heidän suuri johtajansa on tykönänsä päättänyt mitä sanat oikeasti tarkoittavat ja mitä mieltä sinä oikeasti olet asioista, ja jos se ei sinulle sovi, niin siinähän piipität.

Tietenkin sinä nyt ihmettelet, voiko kukaan vajota sellaiseen henkiseen orjuuteen, että vainoaa mestarinsa puolesta kymmenen vuoden ajan tappouhkauksin ja solvauksin netissä sellaista ihmistä, jonka ainoa synti on, että hän on joskus vuonna puumiekka ja kivikypärä poistanut mestarin kommentin blogistaan. Usko pois: kyllä voi. Sellaisia ihmisiä ovat sekä Homma-foorumi että Facebookin natsistiset viharyhmät tulvillaan.

Jos sanot heille, että Halla-ahon ajatusten kuumeinen toisteleminen saa heidät vaikuttamaan jankkaajilta ja roboteilta, joilla ei ole mitään omia mielipiteitä, he loukkaantuvat sydänjuuriaan myöten. Hehän nimenomaan todistavat olevansa älykkäitä poikkeusihmisiä päätymällä omalla järkeilyllään (!) sanasta sanaan samoihin johtopäätöksiin kuin tunnustettu älykäs poikkeusihminen ja tohtorisetä Halla-aho. Heidän mielestään yksilöllisyyden korkein muoto on yhdessä kolmen tuhannen muun yksilön kanssa yksilöllisesti toistaa Halla-ahon oppilauseita ja kiusata ja uhkailla netissä jotakuta sellaista, jonka Halla-aho on mestarillisessa ylhäisyydessään osoittanut heidän kansanliikkeensä viholliseksi – yleensä pelkästään verhotulla vihjauksella, seuraajat osaavat kyllä noudattaa sellaistakin. Tätä he ovat valmiita jatkamaan vuoden, kaksi vuotta, viisi vuotta, vuosikymmenen. Kuka ties loppuikänsä. Siinä on heidän elämänsä tarkoitus. Ainoa, mihin heillä on lahjoja, kykyä ja kunnianhimoa.

Mutta poliisihan tietysti auttaa, jos he vainoavat sinua? Ei puhettakaan. Katsos, poliisi ja media on aivopesty uskomaan, että äärioikeiston nettivainoissa on kyse ”ääriryhmien välisistä yhteenotoista”. Toisin sanoen, jos olet vaikkapa kokoomuslainen tai muu pesunkestävä porvari, joka vain ei malta olla inttämättä vastaan kun joku äärioikeistolainen sanoo nettilaudalla jotain täysin asiatonta, ääliömäistä ja paikkaansapitämätöntä (ja hehän tunnetusti tunkevat kaikille keskustelufoorumeille spämmäämään pyhää asiaansa: somalien kamaluudesta pitää heidän mielestään saada keskustella-tella-tella-taran-tella-tella-Joe vaikka postimerkkeilijöiden tai tulitikkurasiaetikettien keräilijöiden sivuilla), poliisi toteaa, että olet vain ”vastakkaisen ääriryhmän edustaja”, äärivasemmistolainen, eli siis periaatteessa samanlainen höyrypää kuin ne jotka sinua ahdistelevat, ja että poliisin tehtävänä ei ole sekaantua höyrypäiden jäsentenvälisiin.

Kokonaan toinen asia on, että jos sinä vuosikausien nettivainon jälkeen suutahdat ja sanot jotain sopimatonta, äärioikeiston pikku nettivapaaehtoisten armeija kielii siitä välittömästi viranomaisille, ja vaikka et olisi sanonut yhtään mitään laitonta, sanomisesi tutkitaan huolella ja käväisetpä vielä syyteharkinnassakin. Toki syyttäjä – ehtiessään, puolitoista vuotta sinua löysässä hirressä roikutettuaan – luopuu syytteistä saman tien, mutta on merkillepantavaa, että poliisi ottaa äärioikeiston ilkivaltaisetkin rikosilmoitukset paljon vakavammin kuin äärioikeiston uhrien. On koettu ja nähty, että jälkimmäiset eivät saa oikeutta, koska heidän tutkintansa ei koskaan etene syyttäjälle asti.

Hiljattainen lehtiuutinen, joka jäi Suomessa vaille ansaitsemaansa huomiota, kertoi, että äärioikeistolaisten ja ammattirikollisten yhdistyminen yhdeksi ja samaksi blokiksi huolestuttaa jo poliisin kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjäkin. Täällä Suomessa homma on tietysti edistynyt jo pitemmälle. Täällä meillä poliisin vanhat tutut istuvat poliisien kanssa sulassa sovussa Perussuomalaisten edustajina valtuustosta valtiopäiville. Poliisit eivät tietenkään mielellään pidätä puoluetovereitaan – saattavatpa olla näiden kanssa samaakin mieltä siitä, että ”äärivasemmistolaisia” (= käytännöllisesti katsoen koko liberaalia keskiluokkaa) tulee voida rankaisematta vainota ja kiusata.

Rikolliset eivät ole tyhmiä, vaan tunnistavat omat etunsa. Ihan tavallinen peruskriminaali, joka tehtailee pieniä rötöksiä pahoinpitelyistä huumerikoksiin ja varkauksista kavalluksiin, haistaa kyllä kahvin kun huomaa, että äärioikeistolaiset pääsevät poliittisen kantansa ansiosta rikosilmoituksista kuin koira veräjästä. Tällöin hänkin alkaa julistaa isänmaallisuuttaan, rasismiaan ja kommarien pahuutta (alamaailmalle tyypilliseen kovan miehisyyden kulttuuriin tällaiset jutut sopivat joka tapauksessa kuin nenä naamaan) ja liittyy äärioikeiston peesaajaporukkaan. Miksei hän tekisi niin, jos on tullut selväksi, että äärioikeistolaisena ei tarvitse vastata rikoksistaan?

Voi olla, että mitään uusia breivikejä ei nouse joukkomurhaamaan lapsia (vaikka taas kerran täytyy muistaa, että useamman kuin yhden viime aikojen joukkosurman takaa on pilkistänyt ”isänmaallisia” tai äärioikeistolaisia motiiveja, mistä lehtineekerimme eivät toki ole uskaltaneet ääneen puhua). Voi olla, että mikään uusi natsiliike ei kaada suomalaista demokratiaa eikä pane meitä kaasukammioon. Mutta eikö sellainen tilanne ole jo ihan tarpeeksi paha, että rikolliset, poliisi ja äärioikeisto liittoutuvat (”kommunistiksi” leimaamaansa) tavallista keskiluokkaista veronmaksajaa vastaan?

torstai 5. joulukuuta 2013

Haarukkapaloja foorumikirjoituksistani

(alun perin julkaistu Paljastettu-blogissa 5. joulukuuta 2013)

Maahanmuuttokriitikot ja mielenterveys

Itse asiassa yksi huvittavimpia piirteitä tässä maahanmuuttokriittisessä liikkeessä on se, että se on tempaissut mukaansa selvästi tasapainottomia yksilöitä (yksittäisiä nimiä mainitsematta, koska tapauksia selvästi on useita), jotka myös saavat häiriintyneille visioilleen terveiden ihmisten kannatusta.

Poliittisia vastustajia nimitellään kyllä mielisairaiksi, mutta ainakin hompanssien leirissä täysin kliinisin kriteerein mielisairas saattaa saada aivan terveeksi laskettavia ihmisiä kannattajikseen tai myötäilijöikseen. Selvästi paranoideista harhoista kärsivillä ja psykoottisessa tilassa olevilla bloggaajilla voi olla paljonkin äärioikeistolaisia seuraajia, jotka pitävät harhoja täytenä totena (ja jotka itse tuntuvat olevan siinä mielessä mieleltään terveitä, ettei heillä ole esimerkiksi hallusinaatioita tai deluusioita).

Tämä johtunee siitä, että ihmiset eivät oikeasti tiedä, millainen ihminen on psykoosissa ja miten mielisairaus määritellään. Netissä kukaan ei tiedä että olet hullu, ja kaikesta tölvimisestä huolimatta ihmisillä on myös tietty perushyväntahtoisuus ja halu ymmärtää toista ihmistä. Toisin sanoen "omalla puolella" olevien harhaisten harhoja ymmärretään ja siedetään loputtomiin. Tämä ongelma on varmasti muillakin poliittisilla tahoilla kuin äärioikeistossa, mutta maahanmuuttohorina sinänsä on niin paranoidia touhua, että se sopii hommapirtaan kuin nakutettu.

Greenpeace-Sinin tapauksesta

Ja tosiaan, jos ajattelee mikä voisi olla "nationalistinen" reaktio tuohon, niin se voisi olla myös sellainen, että olipa Sini greenpeacelainen tai mikä, niin ryssä perkele ei vangitse meidän kansalaista saatana, ja että Talvisota perkele saatana jne. Tämä ei ole kaukaa haettua. Kun muuan Lori Berenson - nuorehko amerikkalainen nainen, joka liikkui vasemmistopiireissä - joskus vuonna 1995 joutui kiven sisään Perussa osallistuttuaan huomattavasti Greenpeacea vähemmän rauhantahtoisen porukan, nimittäin MRTA:n (Movimiento Revolucionario Túpac Amaru, jonkinlainen marxilainen sissiliike), toimintaan, tietty osa tavallisista jenkeistä vaati Berensonin vapauttamista seuraavanlaisin perustein:

-"I don't care if she's a country club Republican or an Uzi-toting terrorist's moll. She's a human being and an American, and she must come home."-

Tätä voidaan pitää typeränä ja naiivina nationalismina - liberaali amerikkalainen nettituttu, jonka blogista tämän aikoinani luin, paheksui kovasti tuota asennetta, koska siihen sisältyi sellainen ajatus, että Perun itsenäisyys oli yhdentekevää ja että jenkillä jenkkinä oli erioikeus sekaantua vaikka vieraan maan vallankumoukseen, koska maailma on jenkkien leikkikenttä. Äärioikeistomme vahingonilo Sinin vangitsemisesta osoittaa kuitenkin, että he eivät ole minkään mielekkään määritelmän perusteella isänmaallisia eivätkä nationalisteja. Silloin kun Venäjän julmuus nähdään hyvänä aseena oman maan toista mieltä olevia vastaan, silloin on periaatteellisella tasolla otettu kantaa Venäjän puolesta, omaa kansaa vastaan. Sen tien päässä on, että kutsutaan Venäjä tänne kurmoottamaaan oman maan vääränlaisia kansalaisia.

Suvaitsevaisto ja miten sellaiseksi pääsee

Ns. "suvaitsevaistoksi" pääsee käytännössä jos katsoo asiakseen noudattaa niitä hyvän käytöksen sääntöjä, jotka on porvarillisilta isovanhemmiltaan oppinut. Mustaihoisten ihmisten kohteleminen ihmisinä ei koskaan ole ollut mikään äärivasemmistolainen poikkeus normaalista, ennen kuin ns. maahanmuuttokriitikot ovat ottaneet asiakseen tehdä sikamaisesta törkeydestä jonkinlaisen hyveen. Esimerkiksi minun isoäitini suhtautui hyvin negatiivisesti kaikenlaiseen vasemmistolaisuuteen, kommunismiin ja "punaiseen ryssähtävyyteen". Hän oli jo teini-iässä kun hänen perheensä joutui punaisten vainoamaksi vapaussodan (tällä nimellä sitä meillä kutsuttiin) aikoihin, ja hän kertoi noilta ajoilta myös muistoja maan sisällä pakenemisesta. Hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisten somalien saapumista Suomeen, mutta olen vakuuttunut siitä, että jos hän olisi ollut tajuissaan ja valistuneen kansakoulunopettajan moodissaan sen tapahtuessa, hän olisi suhtautunut hyvinkin ymmärtäväisesti. Myös äitini, joka oli aktiivinen kokoomuslainen, paheksui kaikenlaista rasismia ja pakolaisvihamielisyyttä, vaikka suhtautuikin kaikenlaiseen vasemmistolaisuuteen kuten minä perussuomalaisuuteen.

Jussi Jalonen on ansiokkaasti omassa blogissaan muistellut itsenäisen Suomen varhaisia vuosikymmeniä, jolloin hyvinkin ärjynationalistiset suomalaiset samaistuivat maailmanpolitiikassa pieniin alistettuihin tai hyökkäyksen kohteiksi joutuneisiin maihin, kuten vaikkapa Italian ahdistamaan Etiopiaan (siihen aikaan sitä kutsuttiin Abessiniaksi). On totta, että "neekeri" ei siihen aikaan ollut Suomessa yksiselitteisen negatiivinen sana. "Neekeri" oli julmien orjakauppiaiden sortama, ja koska me (suomalaiset) olimme määritelmällisesti hyviä, meidän piti olla "neekerin" puolella orjakauppiaita ja plantaasinomistajia vastaan. Tämän tyyppinen heikomman puolella oleminen oli täällä ilmeisesti syvemmälle ulottuva perinne kuin yleensä ymmärretäänkään ja se kuului osana isovanhempieni aikaiseen isänmaalliseen idealismiin, nimenomaan siihen kansasta nousseiden kansakoulunopettajien idealismiin. (Väinö Linnan Rrrautajärrrvi-kansakoulunopettaja on todella ilkeä ja mielestäni epäoikeudenmukainenkin karikatyyri.)

Silloin kun ensimmäiset kiintiöpakolaiset - vietnamilaiset - tulivat Suomeen, nimenomaan vasemmisto oli heitä leimaamassa "oikeisto-opportunisteiksi", ja kyllä kommareita meidän perheessä siitä hyvästä paheksuttiinkin.

Hyvät tavat eivät ole mikään ”punavihreiden” keksintö

Punavihreät eivät kuitenkaan ole keksineet esimerkiksi sitä, että kaiken värisiä ihmisiä tulee kohdella ihmisiksi, se kuuluu ihan porvariskodeissa vuosikymmeniä ennen minkään punavihreyden syntymistäkään kasvatettujen hyviin tapoihin. Ottaen huomioon, että juuri kaikenlaiset vasemmistoradikaalit ovat jonkinlaisen itsetarkoituksellisen spontaaniuden ja avoimuuden nimissä paheksuneet hillittyyttä ja tapojen noudattamista kauheana ahdistavana kahleena, on todella ansaitsematon kohteliaisuus väittää, että juuri heikäläiset olisivat keksineet hyvän käytöksen.


Persujen ja Soinin venäläismielisyydestä

Kyllä persujen ja Soinin venäläismielisyydelle on muitakin todisteita. Esimerkiksi Venäjän verkossa -blogista voi lukea lisää asiasta. Venäläiset tiedotusvälineet ovat kehuneet persuja ideologisesti läheiseksi puolueeksi. Hommalta olemme jo siteeranneet aika moneen otteeseen edustavan valikoiman Venäjää ihannoivia merkintöjä, joissa jopa esitetään, että talvisota olisi saanut jäädä käymättä (!). Persujen eduskuntaryhmän kellokkaista Hirvisaari on leimannut Venäjän kriitikot "katalaan viittaan verhoutuviksi mokuttajiksi" ja toivonut keskinäistä kunnioitusta suomalaisten ja venäläisten kansallismielisten välille. Pohjoisen nuori persupoliitikko Kortelainen, alias "Turjalainen", on sanonut haluavansa "tilapäisen" Venäjän miehityksen Suomeen kriisitilanteessa. Hommalainen bloggaaja "Tragedian synty" on samoin sanonut vihaavansa länsimaista demokratiaa niin, että haluaa mieluummin sille ihan minkä tahansa venäläisen vaihtoehdon. Jussi Halla-aho on esiintynyt venäläisellä propagandakanavalla "suomalaisena toisinajattelijana". Hannu Rainesto, alkujaan pienpuoluekommunisti ja bäckmanilainen, joka kutsuu itseään lempinimellä ”Berija” (Lavrenti Berija oli Neuvostoliiton tapposalapoliisin päällikkö Stalinin aikaan) on otettu persuihin jäseneksi ja julistaa Venäjään liittymisen ilosanomaansa siellä ilmeisesti täysin esteettä.

Mitä sitten tulee tuohon Greenpeace-Siniin, siitä ei ole monta vuotta kun persuhenkinen oikeisto jatkuvasti vittuili siitä, kuinka vihervasemmiston maailmanparantajat eivät uskalla mitenkään protestoida Venäjän luonnonsuojelu- ja ihmisoikeusrikoksia vastaan. No, nyt protestoidaan, mutta ilmeisesti sekään ei kelpaa, kun Venäjästä on tällä välin ehtinyt tulla maailman taantumuksellisten oma Vatikaani.


(Edellisessä katkelmassa viitataan seuraavaan sitaattiin ”Tragedian synty” -bloggaajalta:
On totta, että kaikista naapureistamme vain Venäjän voisi kuvitella olevan lähitulevaisuudessa sotilaallinen uhka Suomelle. Toisaalta ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että tukisin ennemmin Venäjää kuin Natoa. Jos näiden valtojen välille jokin kriisi syntyisi, mitähän vastaan ne taistelisivat ideologisesti? Eurooppa ja Yhdysvallat epäilemättä puolustaisivat sellaisia asioita kuin suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia ja moniarvoisuutta. Mikä Venäjän vaihtoehto näille sitten olisikin, uskoisin sen olevan minulle paljon mieluisampi. Siispä tällaisessa kriisissä haluaisin Suomen olevan Venäjän puolella. Ainakin niin kauan kuin tilanne on tämä, vastustan Suomen liittymistä Natoon.)

Kerjäläisyydestä ja kaksinaismoraalista:

Mikähän siinä on että tässä maassa yleensäkin siedetään sitä että juopot ja törkimykset terrorisoivat julkisia kulkuvälineitä? Jos sellainen on suomalaista kulttuuria niin se kulttuuri joutaakin hävittää ja heti.

Ja jos kaksinaismoraalista puhutaan, minä olen jo vuosia ihmetellyt miksi hompanssit huutavat kurkku suorana aggressiivisen kerjäämisen kieltoa nyt kun täällä on Romanian romaneja harrastamassa moista, mutta eivät ole hiiskahtaneetkaan niiden vuosikymmenten ajan kun se on ollut suomalaisen asfalttiviidakon laki että äärimmäisen väkivaltaiset kantaväestön miehet saavat vaatia ohikulkijoilta huggea turpaanvedon uhalla.

Hommalaisten sisällissota- ja tappohaaveista:

Hommapaska kaivaa itselleen yhä syvempää kuoppaa. Hompanssit joutuvat yhä enemmän pelkäämään omien nimiensä ja henkilöllisyyksiensä paljastumista, koska voi olla että kukaan ei halua olla enää esim. samoissa duuneissa sellaisten fanaatikkojen kanssa, jotka puheistaan päätellen voivat millä hetkellä hyvänsä vetää pyssyn esiin ja tehdä breivikit.

Tietysti siinä vaiheessa kun hompanssit tajuavat millaiseen umpikujaan ovat itse itsensä tunkeneet, voi olla että se pahin riski ei ole niinkään määrätietoinen poliittinen terrori kuin epätoivoiset "laajennetut itsemurhat", kun hompanssi yrittää räjäyttää mukanaan mahdollisimman monta "mokuttajaa".

Vastaukseksi hommalaiselle, jota hämmentää oman puolensa Venäjän-nöyristely:

Onko sinullakin vaikeuksia hyväksyä hypänneesi Venäjän vasallivaltioksi haluavien kelkkaan? Jollei ajatus Venäjän orjana elämisestä miellytä, niin tule meidän suvisten porukkaan ja ala julistaa vahvan maanpuolustuksen tarpeellisuutta nimenomaan siksi että Venäjä on juuri suvisnäkökulmasta vihollinen. Kyllä ne homot ja muslimit viime sodassakin kelpasivat isänmaata puolustamaan. Kelpaat sinäkin, jos pysyt rivissä vaikka vasemmalla puolen kaveri olisikin homo ja oikealla somali.

Löpinäsi ovat toki mielenkiintoisia siinä, että niistä voi selvästi havaita, millaista hämmentämistä Venäjän propagandastrategia on. Venäjä lähtee siitä, että suomalaiset uskovat äärioikeiston olevan luotettavasti maanpuolustushenkinen ja Venäjä-vastainen, ja värvää väkeä jankkaamaan vanhan koulukunnan äärioikeistopropagandaa, jossa "suvaitsevaisto" (tosiasiassa Venäjän pahin vihollinen suomalaisessa poliittisessa kentässä) esitetään jotenkin venäläismielisenä.

Samalla äärioikeiston sisällä mielipiteet vaivihkaa muokataan myötämielisiksi Venäjän miehitysjoukoille - äärioikeisto joutuu ottamaan kantaa kysymykseen, haluaako se mieluummin lännen vapauden (mamuineen, homoineen ja hurreineen) vai Venäjän ankaran konservatiivisen vallan (joka surmaa mamut, homot ja hurrit). Tiedämme hyvin, että tyypillinen hommalainen vihaa enemmän mamuja ja "väärällä" tavalla ajattelevia suomalaisia kuin Venäjää konsanaan. Toisaalta tyypillinen hommalainen on myös pelkuri eikä uskaltaisi itse ikinä toteuttaa uhkaamiaan hirmutekoja, mutta häntä kiihottaa kovastikin ajatus, että hirmuteot voisi delegoida ulkomaalaiselle taholle, joka on tunnettu julmuudestaan ja säälimättömyydestään ja jonka tehdessä ne hirmuteot hän itse ei oikeastaan joudu niistä moraaliseen vastuuseen. Näin Venäjän valtaan alistuminen alkaakin näyttää houkuttelevalta vaihtoehdolta hommalaisen näkökulmasta.

Bäckmanin tehtävä tässä kuviossa on luoda konkreettinen ja näkyvä Venäjän uhka, jotta asenteet muuttuisivat äärioikeistolaisemmiksi ja ihmiset hakisivat turvaa äärioikeistosta. Mutta samalla tuo äärioikeisto on itse Venäjän käsikassara, eli siinä tavallaan koira (Bäckman) ajaa saalista (Suomen kansa) passimiehen (äärioikeisto) kaadettavaksi.

Äärioikeiston suhteesta rikolliseen alamaailmaan:

Äärioikeisto ei oikeastaan missään päin länsimaailmaa ole kovin selvästi erillään rikollisuudesta, siis banaalista kriminaali- ja huumekauppatyyppisestä rikollisuudesta. Äärivasemmistokin toki tekee rikoksia, joskus jopa organisoidustikin, mutta näyttää siltä että nykyään ei oikein ole olemassa leimallisesti äärivasemmistolaista rikollispomoa. Sitä vastoin paatuneilta rikollisilta kuulee mamukritiikki- ja rasismiläppää, vaikka käytännössä ihan suomalaislähtöisissä rosmojengeissä on mukana maahanmuuttajia. Ilmeisesti se mamukritiikki ja rasismi on rikollisille ennen kaikkea yksi tapa ilmentää väkivaltaista miehisyyttä, joka on keskeinen osa ammattirikollisen asennetta ja mielenmaisemaa ja ilmeisesti myös yksi tärkeimpiä syitä liittyä jengeihin.


Äärioikeistolainen väkivalta tulevaisuudessa:

Mutta joo, siitä perussuomalaisten vallankaappausyrityksestä. Kuka on natsien puolella? Armeijako? Upseerikunnan uskoisin olevan verrattain puhdas fasismista – esimerkiksi aktiiviupseeri, nimimerkki Rogue Trader on Todellisuus-foorumilla antanut selkeän ja optimismiin aihetta antavan tilannetiedotuksen. Aliupseerit - kuten hiljattaisesta aliupseeriliiton johtajan purkauksesta tiedämme - sitä vastoin ovat varmasti pitkälti natsiutuneet. Poliisikunta on jo nyt yhtenä miehenä äärioikeiston puolella. Lisäksi kaikenlaiset aseenomistaja- ja pyssyoikeuspuljut ovat, kuten olemme huomanneet, lähtökohtaisesti äärioikeiston aseellinen siipi.

Kyllä tällä porukalla saadaan aikaan vallankaappaus, tai ainakin mittava äärioikeistolainen terrori kymmenine, ehkä satoine murhineen. Lisäksi on varmasti paljon katutason pikkubreivikejä heittämässä omia lannoitepommejaan itähelsinkiläisiin päiväkoteihin.

Pitää myös muistaa taas kerran se, että perussuomalaisten ja rikollisen alamaailman välillä ei ole selvää rajaa. Yhteistyö kovapintaisten rikollisten kanssa antaa monenlaisia synergiaetuja. Paatuneita henkirikollisia hyödynnetään terrorimurhissa, koska kirjoituspöytänatseilla saattaa kaikesta huolimatta olla jäljellä jotain estoja murhaamisen suhteen.

Miksi hommalaiset eivät pelkää kiinalaisia?

Pienenä marginaalihuomautuksena tässä vain taas kerran ihmettelen, miksi hompansseja ei yhtään huolestuta kiinalaisen rahan ja kiinalaisen timantinkovan liiketoiminnan kulttuurin hivuttautuminen keskuuteemme. Onko niin että siltä kiinalaistytöltä ajatellaan voitavan saada ns. pimbee eli pildee, joten kiinalaisia ei koeta seksuaalisena uhkana? Vai onko niin että kiinalaisen kulttuurin pelottavat ja armottomat piirteet herättävät armottomuutta ihailevissa hompansseissa vain ihailua ja samaistumista?

Hommalaiset tietävät kaiken marxilaisuudesta, liberaalista demokratiasta eivät mitään:Niillehän perusporvarillinen liberalismi sosiaalidemokraattisella hyvinvointiajattelulla höystettynä on "marxilaisuutta". Minunkin blogiani lukiessa monet hompanssit vuosien varrella ovat kiristelleet hampaitaan ja ihmetelleet (näillä sanoilla) "mitä luokkatietoisuutta tuo nyt on". Pojat ovat oikeasti aika hyvin perillä perinteisestä marxilaisuudesta - itse asiassa näyttää siltä, että heillä on ollut siitä hyvä kurssitus omissa porukoissaan, tyhminkin hompanssi tietää yhtä ja toista neuvostoliittolaisesta dogmaattisesta marxismista - mutta ilmeisesti länsimaisen (esimerkiksi jenkkiläisen) demokratian periaatteet ovat heille täysin outoja.

Hommalaisaatteen sisäisestä epäjohdonmukaisuudesta:Tässä yhteydessä saan varmaankin ilmaista periaatetason ihmetykseni siitä, että "nationalistiselta" maahanmuuttajakriitikkotaholta löytyy näitä laissez faire -miehiä, jotka periaatteellisesti paheksuvat aivan kaikkea valtion sekaantumista vapaaseen talouteen. Sitten taas kun tulee puhe maahanmuutosta, niin nämä samat tyypit ovat vaatimassa rautaa rajalle jottei yksikään neekeri livahtaisi rajan yli. Kukahan sen raudan sinne rakentaa, yksityinen yrityskö?

Joskus sitä toivoisi näiltä ns. nationalisteilta selkeää arvojulistusta siitä, mihin he oikeasti perustavat maailmankuvansa, mutta kai sitten olisi niin noloa myöntää kannattavansa nationalistista kollektivismia ja laissez faire -bisnesindividualismia ihan sen mukaan mikä parhaiten omalle mulkulle ja omalle mulkkuudelle sopii.

Hompanssille, joka sanoo, että Suomi on maailman vähiten armottomia yhteiskuntia:

Ai, tänään tuuli puhaltaa tuosta suunnasta? Minä kun olen ollut havaitsevinani, että juuri sinun viiteryhmäsi suunnalta kuuluu jatkuvasti urputusta siitä, miten paska maa Suomi on kun veroakin joutuu maksamaan ja pakkohurria lukemaan koulussa eikä neekeriäkään saa hakata kun se katsoo ohikulkevaa nättiä tyttöä, ts. raiskaa naisemme. Siellä jopa julistetaan että ydinsota tai Neuvostoliiton orjuuteen joutuminen olisivat olleet parempia vaihtoehtoja kuin tämä "ämmien hyysäysyhteiskunta". Sen tilalle halutaan alkuvoimaista ja väkivaltaisen miehistä yhteiskuntaa, jossa raakamainen mies ottaa raa'asti sen mitä hänelle kuuluu ja vielä enemmänkin. "Ämmien hyysäysyhteiskunta" on teikäläisille eräiden lajitoveriesi mielestä niin vastenmielinen, että Venäjä ja Venäjän valtaamaksi joutuminen näyttäytyy heille parempana.

Muuten en ole ihan eri mieltäkään: ennen lajitoveriesi nousua politiikkaan Suomi oli yksi maailman vähiten raakoja ja armottomia yhteiskuntia, ja olisi sietänyt sellaiseksi jäädäkin. Sinä ja kaverisi olette nyt kuitenkin seitsemän vuoden ajan paiskineet hartiavoimin töitä raakuuden ja armottomuuden systemaattiseksi lisäämiseksi, koska mielestänne ongelma on ollut juuri raakuuden ja armottomuuden puuttuminen. Hompanssilogiikan mahtavin kuperkeikka on kyllä se, että juuri sinunlaisesi rikkinäisen äänilevyn tasoinen hommabotti kehuu Suomessa juuri sitä, minkä teikäläiset pyrkivät aktiivisesti tuhoamaan maastamme.

Ei "maahanmuuttokriitikko", vaan äärioikeistolainen

Kovan linjan "maahanmuuttokriitikot" eivät ole maahanmuuttokriitikoita, vaan äärioikeistolaisia. Maahanmuuttopolitiikka on heille viime kädessä vain vetonaula. Tavoitteena on ihan kotimaisten kieli-, kulttuuri- ja elämäntapavähemmistöjen (suomenruotsalaiset, homoseksuaalit, saamelaiset, romanit) sortaminen ja nujertaminen sekä tiedonvälityksen sisällön ja kulttuurin yhdenmukaistaminen. Kovan linjan maahanmuuttokriitikko pystyy olemaan henkilökohtaisesti kaveria vaikkapa muslimin kanssa, mutta se on sitten häneltä erityinen armonosoitus, jonka avulla hän voi kokea itsensä hyväksi ja reiluksi tyypiksi.

Itse asiassa kun maahanmuuttokriitikot operoivat mielikuvilla hyysäreistä, jotka oman henkilökohtaisen monikulttuurin kaipuunsa vuoksi haluavat maahantuoda mutiaisia, siinä on taas kyseessä projektio. Maahanmuuttokriitikko voi kyllä olla kamua vaikkapa muslimilankomiehen kanssa, mutta maahanmuuttokriitikko kokee tämän sitten suurena hyvyyden ja reiluuden osoituksena, joka saa hänen oman terskansa loistamaan helakamman purppuraisena.

Ns. hyysäripuolella asia sitä vastoin yleensä nähdään hyvinkin tylyn muodollisesti ja lakihenkisesti: kyse on formaalisista periaatteista kuten laillisuusperiaatteesta ja yhdenvertaisuusperiaatteesta, joita tulee soveltaa täysin riippumatta siitä, onko asianomainen tummaihoinen, käyttääkö hän Chanel numero viitosta poikaporukassa ja piereskeleekö hän öisin.

Oliko se nyt Olli Immonen vai kuka noista vähiten sofistikoituneista kämypersuista joka hiljattain luonnehti yhdenvertaisuusperiaatetta "ongelmalliseksi". Kiitettävää rehellisyyttä. Viime kädessä noilla tyypeillä ei ole ongelmaa muslimeista, vaan niistä yleisistä oikeusvaltioperiaatteista, joiden nojalla muslimeillakin on oikeus muuttaa Breivikiaamme, asua Breivikiassamme ja tulla Breivikian tasavaltamme kansalaisiksi. Mieluummin he haluaisivat systeemin, jossa Heteroseksuaalisten Suomenkielisten Miesten neuvosto armollisesti myöntäisi erioikeuksia murjaaneille ja musulmaaneille, aivan kuten ennen vanhaan vähemmistöjen oikeuksia ei ankkuroitu mihinkään yleisiin oikeusvaltioperiaatteisiin, vaan kuninkaan armollisiin henkilökohtaisiin käskykirjeisiin.

Mitä todennäköisimmin tämänkin foorumin päivystävät kämyt olisivat valmiita soveltamaan hyvinkin sallivaa maahanmuuttopolitiikkaa, jos maahanmuutosta päättävä elin olisi tuo Heteroseksuaalisten Suomenkielisten Miesten neuvosto, ja jos he itse saisivat olla neuvostossa mukana. Varmaankin esimerkiksi [foorumikeskustelija X]n näkemys maahanmuuttopolitiikasta olisi paljon liberaalimpi, jos hän olisi sellainen suuri tärkeä neuvosmies, joka kansanjoukkojen hurratessa ja hienoihin mustakarvalakkisiin univormuihin sonnustautuneiden somalien juhlakaartin saattelemana, alastomien maahanmuuttajatyttöjen pyöriessä hänen ympärillään esittäen eroottisesti suggestiivisia tansseja, joka aamu matkaisi hienoissa vaunuissaan neuvoston kokoukseen tekemään suuria päätöksiä Suomen tulevista kohtaloista. Se, mikä [foorumikeskustelijaa X] potuttaa, on se, että hän ei ole sellainen etuoikeutettu herra, vaan joutuu olemaan tasa-arvoinen meidän maanmatosten kanssa

(PS: Kuten tuosta Singapore-kirjoituksestani voi päätellä, maahanmuuttokriitikoilla ei myöskään ole mitään väestönvaihtoa eikä suomalaisen kulttuurin jyräytymistä vastaan, jos se tapahtuu markkinoiden ja työperäisyyden ehdoilla.)