Liian kovien jätkien kyydissä - I alltför tuffa killars sällskap

Keskustelufoorumeilla ja somessa on joltistakin kiinnostusta herättänyt Sebastian Tynkkysen hiljattainen yritys sanoutua irti rasismista. Tynkkynen, kuten varmasti muistatte, on tämä ei vain teeveestä, vaan peräti tositeeveestä tuttu sälli, joka on aika avoimesti itsekin myöntänyt olevansa pelkkä huomionhakija - yksi aikakautemme tyypillisistä nuorista, jotka eivät todellisuudessa osaa mitään erityisen maininnan arvoista, mutta jotka eivät myöskään kykene tyytymään tavallisen ihmisen elämään. Tynkkynen on tunnetusti Pentti Haanpään tarinasta tutun Taivalvaaran näyttelijän otteella esiintynyt biseksuaalisena uskovaisena perussuomalaisena, mutta tuskin erityisen vakaumuksellisena.

Yksi jos toinenkin ehti jo sanoa Tynkkysen puhuvan asiaa ja otti hänen kääntymyksensä vakavasti, mutta minä en (ja nyttemminhän Tynkkynen on taas esiintynyt "maahanmuuttokriittisenä"): sattumoisin tiedän kokemuksesta, että jopa Hervannan Herrasmieshistorioitsijana tunnettu kaikkien maahanmuuttokriitikoiden isä, äiti ja kummisetä kykenee esittämään netissä vastuuntuntoista rasisminvastustajaa jos katsoo moisen olevan tarpeen. Vielä pari päivää aikaisemmin Tynkkynen ehti innokkaana asettua tukemaan eri kaupungeissa virinnyttä vapaaehtoisten katupartioiden liikettä, ts. moneen kertaan raastuvassa rangaistujen lurjusten yritystä rakentaa rikolliselle toiminnalleen muka respektaabeli julkisivu. Nyt hän tuntuu yhtäkkiä tulleen toisiin ajatuksiin, mikäköhän siinä on taustalla?

Todennäköisimmältä tuntuu, että parantumaton opportunisti, tuuliviiri ja aikalaisvirtsan mukana virtaaja Tynkkynen siinä hakee kiireessä uutta kannattajakuntaa. Näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoiden jakaantuminen "kommunistiseen" ja "sosiaalidemokraattiseen", tai sanoisimmeko fasistiseen ja kansallisdemokraattiseen siipeen on nyt käynnistymässä - aiemminhan meininki on ollut se, että koko maahanmuuttokriittinen liike on johdonmukaisesti puolustanut joka ikistä avoimen natsististakin roikaletta. Samalla natsismin ja rasismin olemassaolokin suomalaisessa politiikassa on pyritty kiistämään: ainoa rasismi - kuten persujen puhetapa menee - on vihervasemmistolaisten rasismi persuja ja maahanmuuttajien rasismi kantaväestöä kohtaan.

Avoin, röyhkeä ja rehentelevä rasismi on kuitenkin nyt mahdollista suomalaisessa politiikassa. Rasistit ja fasistit voivat olla kiertelemättä ja kaartelematta rasisteja ja fasisteja kuin Pekka Siitoin konsanaan. Tällöin kursaileva, rasismin rajalla leikittelevä kiemurtelijapoliitikko alkaa käydä tarpeettomaksi, tai sitten hänen pitää ruveta tarkemmin tunnustelemaan, mistä voisi saada tukijoita, rahoittajia ja hyysääjiä ja keistä se maltillisen maahanmuuttokriittinen "kansallisdemokraattinen" liike voisi koostua.

Asiaan liittyy tietysti myös rasismin ja fasismin läheinen yhteys ammattirikollispiireihin. Kuten olen eräitäkin kertoja muistuttanut, äärioikeistolaisuus on yhteiskunnassamme pitkälti rikollisen puolimaailman tapa houkutella ja värvätä väkeä nuorten miesten keskuudesta. Perussuomalaisten tunnettu "roso" tarkoittaa sitä, että puolueeseen on ängennyt puhtaasti rikollista porukkaa, jolla ei ole muita tavoitteita kuin järjestäytyneen yhteiskunnan heikentäminen lainvastaisen toiminnan helpottamiseksi.

Pentti Oinonen, joka tunnetaan sattuneesta syystä myös Hauveli-Oinosena (Penttiä pitää toki ymmärtää, Pentti on maalta), julisti tuossa juuri, että turvapaikanhakija (joka siis on hänen kirjoissaan aina lähtökohtaisesti raiskaava arabimies, vaikka olisi kuusivuotias tyttö) tottelee paremmin väkivaltarikollisten katupartion uhkaa kuin poliisiunivormua. Asiallisesti ottaen Oinonen siis sanoo, että hän haluaa järjestäytyneen rikollisuuden edustajia partioimaan kadulle poliisin sijasta. 

Tämä liittyy yksiselitteisesti siihen jatkuvaan hyökkäykseen, joka persuilla on meneillään laillista menoa ja oikeusvaltiota vastaan. Laura Huhtasaari sanoi suoraan että perustuslaki on estänyt persuja viemästä läpi kannattamiaan "hyviä asioita", ts. loukkaamasta vääränlaisten ihmisten perustuslaillisia oikeuksia: koko heidän liikkeelläänhän ei ole mitään muuta tavoitetta kuin päästä syrjimään ja vainoamaan. Luonnollisesti tämä oikeusvaltion murentaminen on myös persujen ammattirikollissiiven etujen mukaista: kun lait alennetaan vain "muutaman yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiksi mielipiteiksi", rikollisten on helpompi harjoittaa ammattiaan. Tietysti koko nykyisen hallituksen eetos on rikollisille mieluisampi: siihenhän kuuluu oleellisesti vihamielinen asenne kaikkea lainsäädäntöä kohtaan ja sen näkeminen purettavina normeina ja vastustettavana sääntelynä.

Näyttää kuitenkin siltä, että Tynkkynenkin on niin sanotusti haistanut kaasun. En tiedä onko hän oikeasti seksuaalisen vähemmistön jäsen enkä tiedä onko hän siitä itsekään täysin varma, mutta sen hän varmasti ymmärtää että toilailuillaan hän on leimautunut sellaiseksi. Ja nythän on niin, että homoseksuaalit ovat äärioikeistolle se porukka, jolle saa periaatteessa tehdä aivan mitä tahansa. Muiden vihamielisiksi koettujen ryhmien epäinhimillistämiseen kuuluu oleellisesti, että nämä leimataan homoseksuaaleiksi. Jos äärioikeisto saisi nykyistä merkittävämmin poliittista valtaa, myös Tynkkysen akan pojalle alkaisi viimeinen lähtölaskenta. 

Sanalla sanoen: Tynkkynen on joutunut liian kovien poikien kyytiin, sellaisten poikien, joihin ei voi luottaa: hän voi kenties mielistellä heitä aikansa, mutta viime kädessä heillä ei ole mitään estoja leikata vaikka hänen mahaansa auki, jos sopiva oikku tulee. Synnynnäisenä opportunistina ja tuulenhaistelijana hän tietysti on huomannut, että äärioikeiston venäläismielisyys on nyt kaikkien huulilla ja myös yksi jos toinenkin kolumnisti on nyt, kaksi ja puoli vuotta meikäläisen potkujen jälkeen, alkanut puhua äärioikeiston viestinväkeen kohdistamasta vainosta ottaen huomattavasti vähemmän sovinnollisen asenteen kuin aikaisemmin. Tynkkynen hakee jo uloskäytävää, mutta ymmärtää, että jonkinlaisen uskottavuuden säilyttääkseen hänen pitää yrittää esittää "ei-fasistista maahanmuuttokriitikkoa". Äkillinen takinkäännös ei siksi kävisi päinsä.


På webbfora och i sociala medier är det Sebastian Tynkkynens försök att ta avstånd från rasism som väckt ett visst intresse. Tynkkynen är en sannfinländsk ungpolitiker som mest är känd från dokusåpor och som rätt öppet medgett att han bara är ute efter uppmärksamhet - en av vår tids typiska ungdomar som inte kan någonting särskilt men som inte heller kan nöja sig med en vanlig människas liv. Tynkkynen påminner mest om "skådespelaren från Taivalvaara", som Pentti Haanpää skrivit en novell om: han har uppträtt som bisexuell konservativt religiös sannfinländare, men om det ligger någon djup övertygelse bakom denna identitet så heter jag Peter Pan.

En och annan hann redan prisa Tynkkynen och ta hans omvändelse på allvar (låt vara att Tynkkynen därefter åter vänt kappan och uppträtt som "invandringskritiker"), men det gör inte jag: jag råkar nämligen veta av erfarenhet att t o m gentlemannahistorikern från Tammerfors, alla invandringskritikers far, mor och gudfader, på nätet kan ge intrycket av att vara en ansvarsfull antirasist om det så gäller. Ett par dagar före sitt rasismkritiska inlägg hade Tynkkynen entusiastiskt tagit i försvar den rörelse av frivilliga gatupatruller som uppstått i flera städer - en "folkrörelse" som egentligen bara är välmeriterade fängelsekunders försök att bygga upp en respektabel fasad för sin kriminella verksamhet. Nu verkar han plötsligt ha kommit till andra tankar - vad kan det månne bero på?

Det mest sannolika är att Tynkkynen, en obotlig opportunist och kappvändare som flyter med tidens urinströmmar bara söker efter nya anhängare. En möjlighet är att invandringskritikerna äntligen håller på att splittras itu för att ge upphov till en "kommunistisk" och en "socialdemokratisk" - eller kanske en fascistisk och en nationaldemokratisk flygel - tidigare har hela den invandringskritiska rörelsen förbehållslöst försvarat varenda öppet nazistisk lymmel. Samtidigt har det pågått kontinuerliga försök att förneka att det alls finns någon fascism i finsk politik: den enda rasism - som sannfinnarna gång på gång upprepar - är den "gröna vänsterns" hat mot sannfinländare och invandrarnas mot majoritetsbefolkningen.

Öppen, fräck och skrytsam rasism har dock nu gjort sig gällande i finsk politik. Rasister och fascister kan vara rasister och fascister utan att slingra sig, precis som Pekka Siitoin på sin tid. Då behövs det inte längre några gränsgångare som leker med halvrasistiska idéer utan att våga ta steget fullt ut. Eller då måste han skicka ut trevare för att ta reda på var han kunde hitta välönskare, finansiärer och samarbetspartners och vem som kunde ansluta sig till en moderat invandringskritisk "nationaldemokratisk" rörelse.

Det handlar givetvis också om den nära anslutning om rasism och fascism har till yrkeskriminella kretsar. Som jag ofta påmint är högerextremism i vårt samhälle till stor del den kriminella halvvärldens metod att locka till sig och rekrytera unga män. Timo Soini et consortes medger gärna att partiet gör ett något grovhyvlat intryck; vad de inte medger är att detta intryck beror på att partiet infiltrerats av rena brottslingar som är mest intresserade av att försvaga det organiserade samhället för att underlätta olaglig verksamhet.

Pentti Oinonen, allmänt känd som Vovven sedan han likställt homosexuella med djurskändare, förkunnade nyligen att en asylsökande (även asylsökande sexåriga flickor är för honom våldtäktslystna arabiska män) hellre lyder en våldskriminell gatupatrull än en uniformerad polis. Sakligt sett säger Oinonen sålunda att han hellre vill se organiserade brottslingar än poliser på gatorna. 

Det här hänger entydigt med sannfinländarnas kontinuerliga angrepp mot lagligheten och rättsstaten. Laura Huhtasaari sade öppet att grundlagen stått i väg för de "goda saker" som sannfinländarna förespråkar. Dessa "goda saker" innebär kränkningar av "fel sorts" människors grundlagsgaranterade rättigheter: hela deras folkrörelse har ju inga andra målsättningar än diskriminering och förföljelse som sådana. Kampen mot rättsstaten är givetvis också vad som lockar yrkeskriminella: när lagarna reduceras till "ett par individers personliga åsikter" (som Jussi Halla-aho talar om dem), får brottslingar det lättare att utöva sitt yrke. Givetvis tilltalar hela den nuvarande regeringens etos brottslingarna, eftersom det går ut på att identifiera all lagstiftning som normer och reglering som bör avvecklas.

Det förefaller dock att även Tynkkynen känt lukten från gaskamrarna, så att säga. Jag vet inte om han verkligen representerar någon sexuell minoritet, och jag vet inte heller om han ens vet det själv, men vad han säkert inser är att han brännmärkt sig som homosexuell med sina äventyr i offentligheten. Och för extremhögern är de homosexuella den grupp i samhället man får göra vad som helst med. Andra förhatliga grupper avhumaniserar man genom att utmåla dem som homosexuella. Skulle extremhögern ta över så skulle unge Tynkkynen stå inför den sista nedräkningen. 

Som sagt har Tynkkynen hamnat i alltför tuffa killars sällskap, sådana killars som man inte kan lita på. Han kan kanske ställa sig in hos dem för en stund, men i sista hand har de inga hämningar att slita upp magen på honom om de får för sig att göra så. Som den opportunist och kappvändare han är har han säkert lagt märke till att extremhögerns rysslandvänliga attityder nu diskuteras av alla och att en och annan kolumnist nu, två och ett halvt år efter mitt avskedande, tagit upp den förföljelse som extremhögern riktar mot mediefolket i betydligt mindre försonlig ton än förr. Tynkkynen söker redan efter en nödutgång, men samtidigt ser han sig tvungen att uppträda som en "icke-fascistisk invandringskritiker" för att behålla någon sorts trovärdighet som politiker - en plötslig kovändning skulle inte gå för sig.

Maahanmuuttokriitikoiden valheet - Invandringskritikerna och deras lögner

(Svensk översättning nedan)

Pitemmittä puheitta, tässä on lista maahanmuuttokriitikoiden valheista ja miksi ne ovat valhetta. Olen moneen otteeseen jankannut tätä aikaisemminkin, mutta asiat on hyvä aina välillä koota yhteen listaan.

1) Maahanmuuttokriitikot vastustavat vain hallitsematonta maahanmuuttoa. 

Ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokriitikot ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana hyökkäilleet netissä luvuttomia kertoja sellaisten ihmisten kimppuun, jotka eivät kannata hallitsematonta maahanmuuttoa, vaan ovat passiivisesti hyväksyneet Suomen tähänastisen, kansainvälisessä vertailussa hyvinkin rajoittavan maahanmuuttopolitiikan. 

2) Suomen maahanmuuttopolitiikka on lepsua ja tänne pääsee kuka vaan muslimiterroristi.

Ei pidä paikkaansa. Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut Euroopassa aina tiukemmasta päästä. Itse asiassa Ruotsin äärioikeisto - persujen veljespuolue Sverigedemokraterna - on useaan kertaan esittänyt Suomen olevan maahanmuuttopolitiikassa heidän puolueelleen esikuva.

3) Suomesta ei "yltiösuvaitsevaisen" lepsuilun vuoksi karkoteta ketään, vaikka tällä olisi kuinka olemattomat perusteet maleksia maassamme ja/tai vaikka tällä olisi tilillään mitä pöyristyttävimpiä rikoksia.

Ei pidä paikkaansa. Kyllä täällä karkotetaan porukkaa, ja päätellen siitä, että karkotusten yhteydessä esiintyy vapaaliikkuvuusaktivistien protesteja, täällä eivät tosiaankaan "yltiösuvaitsevaiset" päätä mistään asioista.

4) Nykyinen pakolaisvirta Suomeen on kotimaisten "suvaitsevaisten" syytä.

Ei pidä paikkaansa. Nykyinen pakolaisvirta Suomeen johtuu akuutista kriisistä Lähi-idässä. Todennäköisesti osasyyllinen on myös Venäjä, joka tuoreiden uutisten mukaan on reipastunut ajamaan alueeltaan siellä pitkään asuneita ja työskennelleitä Lähi-idästä tulleita, maassa sikäläisen sisäpoliittisen vetelyyden vuoksi ilman oleskelulupaa ja kansalaisuutta asuneita ihmisiä. On itse asiassa todennäköistä, että Venäjä hyysää nurkissaan tällaista porukkaa tietoisesti, käyttääkseen sitä aseena vihaamaansa länsimaista demokratiaa vastaan - aivan kuten se käyttää myös äärioikeistolaisia "maahanmuuttokriitikoita".

Mitä sitten "suvaitsevaisuuteen" tulee, siinä ei ole kyse ylenmääräisestä hyysäämisestä, vaan käytännön toiminnasta kriisitilanteessa. Jos maahan tulee jumalattomasti lössiä joka ei osaa puhua suomea eikä ruotsia eikä oikein englantiakaan, asialle pitää tehdä yhdessä jotain. Vaikka Hommalla kovasti haaveillaan sen porukan ampumisesta rajalle tai hengiltä kaasuttamisesta, se ei ole edes hommalaisten oman edun kannalta ole mikään hirveän nerokas idea (siis jos jätämme puhtaasti humanitaariset perusteet huomiotta). 

Siinä nimittäin luotaisiin ennakkotapaus, jonka perusteella sen jälkeen voitaisiin joukolla tappaa ihan mikä vain epämiellyttävä ihmisryhmä. Kuten esimerkiksi hommalaiset. Ja tässä maassa on erinomaisen paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet tappiinsa hompansseista ja jotka eivät tirauttaisi ensimmäistäkään kyyneltä, jos maahanmuuttokriitikot lastattaisiin pakoputkettomiin pakettiautoihin. Niin että mitä jos pidettäisiin kiinni oikeusvaltiosta ja sovittaisiin, ettei tapeta sen enempää hommalaisia kuin maahanmuuttajiakaan? 

5) Maahanmuuttokriittinen liike on kansanliike, joka on syntynyt spontaanina reaktiona suomalaisen pakolaispolitiikan holtittomuuteen.

Ei pidä paikkaansa. "Maahanmuuttokriittisen liikkeen" takana on joukko äärioikeistolaisia aktivisteja, jotka ovat toista mieltä olevia terrorisoimalla ja englannista propagandaa huonolle suomelle kääntämällä saaneet tällä vetonaulalla mukaansa suuremman joukon kuin aikaisemmin, kun he tyytyivät hyökkäilemään esimerkiksi suomenruotsalaisia tai aseistakieltäytyjiä vastaan. 

Suomalainen "pakolaispolitiikka" ei koskaan ole ollut "holtitonta", riippumatta siitä mitä "maahanmuuttokriitikot" valehtelevat. Kuten jo edellä totesin, nykyinen pakolaisvirta johtuu päällä olevasta kriisistä, ei mistään "suvaitsevaisuudesta" eikä suomalaisten omista poliittisista valinnoista. Nykyisen pakolaiskriisin aikana hallituksessa istui vaikuttavilla palleilla "maahanmuuttokriitikoiden" oman puolueen edustajia, mutta hekin joutuivat kriisioloissa ottamaan lusikan kauniiseen käteen.

6) Maahanmuuttokriitikot haluaisivat vain, että nuorten miesten sijasta otettaisiin naisia ja lapsia.

Ei pidä paikkaansa. Äskettäin Akaassa kuoli nuori naiskuljettaja ja kaksi lasta liikenneonnettomuudessa, joka sinänsä taisi olla aika yksiselitteisesti kuljettajan syytä. Lapset olivat turvapaikanhakijoita. Maahanmuuttokriittiset nettikommentoijat riemuitsivat asiasta tavalliseen sadistiseen tapaansa. Höpinät naisten ja lasten auttamisesta ovat siis pelkkää propagandavaletta.

7) Maahanmuuttokriitikko ei ole sama kuin rasisti.

Tämäkään ei käytännössä pidä paikkaansa. Se ydinjoukko, joka on "maahanmuuttokritiikin" takana, on nimittäin yksiselitteisesti äärioikeistolainen ja rasistinen, ja se on koko ikänsä kytännyt tilaisuutta hankkia itselleen terrorivaltaa ja päästä määräilemään meidän kaikkien yksityiselämästä. 

"Maahanmuuttokriitikko" on käytännössä vain tämän fasistisen alakulttuurin keksimä peitenimi, eikä ensimmäinen laatuaan. "Maahanmuuttokriitikot" pääsivät julkisuuteen omilla ehdoillaan ensimmäisen kerran vuoden 2007 tienoilla, aikaisemmin aivan samat tyypit olivat kokeilleet onneaan "roturealisteina", mutta se iskusana oli liian läpinäkyvä, ja nämä sällit naurettiin ulos saman tien.

Jos "maahanmuuttokriitikko" oikeasti tarkoittaisi sitä, mitä sen osien summa tarkoittaa, maahanmuuttokriitikoiksi nimitettäisiin myös vapaamman maahanmuuttopolitiikan kannattajia. Näinhän ei todellisuudessa tehdä, vaan maahanmuuttokriitikko viittaa pelkästään rasistiseen äärioikeistoon ja sen peesaajiin.

8) Maahanmuuttokriitikoiden sananvapautta rajoitetaan.

Ottaen huomioon, että olen itse saanut potkut mediasta maahanmuuttokriitikoiden massiivisen propagandan ja pelottelun tuloksena, ja että tällaista on tapahtunut muillekin kirjoittajille - myös minua pätevämmille toimittajille, jotka eivät edes ole keskittyneet maahanmuuttoasioihin - väite on erityisen röyhkeää ja paksua potaskaa. Maahanmuuttokriitikoiden julistusta saa lukea aivan mistä vain netistä, ja aivan kaikkiin nettikeskusteluihin tunkee ennemmin tai myöhemmin mukaan päivystävä maahanmuuttokriitikko, joka kyllä toistaa kaikki aateveljiensä viisaudet sanasta sanaan kuten on ne Halla-ahon blogista päntännyt.


9) Jos maahanmuuttajat olisivat enimmäkseen nuoria sinkkunaisia, mitään maahanmuuttokritiikkiä ei esiintyisi.

Tämäkään ei pidä paikkaansa, vaikka itse pitkään siihen uskoinkin. Maahanmuuttokriitikoiden rasismi on näet niin läpitunkevaa, että se ylittää reilusti heidän heteroseksuaaliset halunsakin (itse asiassa juuri siksi epäilen, ovatko maahanmuuttokriitikot ollenkaan niin heteroseksuaalisia kuin väittävät olevansa). 

Pari vuotta sitten nuori suomalais-kiinalainen neitonen kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin omasta kaksikulttuurisuudestaan, mutta Hommalla tätä tekstiä kommentoitiin ainoastaan rasistisilla törkeyksillä. Edes karkeita seksuaalihaaveita ei ilmaistu - puoliksi kiinalainen ja ilmeisesti täysin suomalaisen kulttuurin sääntöihin sopeutunut tyttö ei ollut riittävän puhdasrotuinen Homman herroja kiihottaakseen.

Päätellen siitä, miten yksityiskohtaisia homoseksuaalisia raiskausfantasioita Hommalla jatkuvasti kerrotaan vastapuolen edustajista, ihan kaikki siellä eivät ole aivan niin heteroseksuaalisia kuin julistavat olevansa. 

Toinen esimerkki Homman seksuaalisista omituisuuksista oli se tapaus, kun 12-vuotiaiden tyttöjen urheilujoukkue käännytettiin riittävien matkustusasiakirjojen puutteessa rajalta. Sillä kertaa Hommalla näet hyväntahtoisen leikilliseen sävyyn paheksuttiin maahantulokieltoa, kun kyseessä olivat "piukkakroppaiset teinitytöt". Huomatkaa: sen ikäiset venäläiset tytöt, joille eivät vielä rinnatkaan kasva, ovat hommalaisille seksuaalisesti kiihottavia. Viipurin lapsibordelleissako ne ovat seksitavoille oppineet? Näyttää ainakin siltä, että ainoat feminiiniset olennot, jotka hompansseja kiihottavat seksuaalisesti, ovat alaikäisiä.

10) Maahanmuuttokriitikot ovat vain vilpittömästi huolissaan rikollisuuden kasvusta.

Ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokriitikoiden keskuudesta löytyy niin väkivaltarikollisia, huumerikollisia kuin järjestäytyneen rikollisuudenkin edustajia. Itse asiassa rikollisilla on vahva kannustin brändätä itsensä uudelleen maahanmuuttokriitikoiksi, sillä siinä missä tavalliset kriminaalit pannaan vain vankilaan, äärioikeistolaiset aktivistit nähdään poliittisena ryhmänä, jonka kanssa pitää käydä dialogia. Kun Jussi Halla-aho sanoo, että oikeuden tuomio on "muutaman ihmisen henkilökohtainen mielipide", hän itse asiassa kosiskelee rikollisia panemalla koko oikeusjärjestelmän kyseenalaiseksi.

On toki mahdollista, että maahanmuuttajat tekevät rikoksia, mutta täältä katsoen näyttää siltä, että maahanmuuttokritiikki aiheuttaa huomattavasti enemmän ja huomattavasti törkeämpiä rikoksia. Vastaanottokeskuksiksi aiottujen rakennusten polttaminen on aivan yksiselitteisesti terrorismia ja aiheuttaa vaaran myös naapuritaloille, sillä tulipalo tosiaan leviää kuin kulovalkea ellei sitä saada ajoissa aisoihin. Sitä paitsi - kuten on jo nähty - liikaa viinaa, vahvempia virvokkeita tai maahanmuuttokritiikkiä nauttineet henkilöt saattavat erehdyksessä hyökätä sellaisiin taloihin, joissa ei ole maahanmuuttajaa nähtykään. 

Mutta jos vaikka maahanmuuttokritiikistä kiihottuneet öyhöttäjät tulevat polttaneeksi vaikka vanhain- tai päiväkodin luullessaan sitä kännissäpäiten pakolaiskeskukseksi, älkää kuvitelkokaan, että esimerkiksi Hommalla koettaisiin minkäänlaista vastuuta asiasta. Kaikkihan heikäläisten mielestä on aina maahanmuuttajien ja "suvakkien" syy, eikä rikollista saisi tuomita jos taustalla ovat jalot "isänmaalliset" vaikuttimet.

11) Maahanmuuttokriitikot ovat vain vilpittömästi huolissaan "suomalaisesta kulttuurista".

Tämäkään ei tietysti pidä paikkaansa. Silloin kun minulla oli se kolumnini Plazalla, kirjoitin mieluummin juuri suomalaisesta populaarikulttuurista kuin maahanmuuttoasioista, joista en tiennyt mitään ja jotka mieluummin jätin maahanmuuttoviranomaisten hoidettaviksi, koska he tietävätkin niistä jotain. Mutta jos kirjoitin Uuno Turhapurosta, vanhoista televisiosarjoista tai Speden klassikkoelokuvista, niiden juttujen kommenttiosastolla riehui aina maahanmuuttokriitikoita kertomassa minulle, mistä minun pitäisi kirjoittaa ja mitä mieltä olla.

Itse asiassa juuri suomalainen kulttuuri tuntuu olevan maahanmuuttokriitikoille se kaikkein punaisin vaate: siitä ei saa kirjoittaa, siitä ei saa puhua ja siitä ei saa tietää mitään. Maahanmuuttokriitikot ovat omaksuneet tyhjän kulttuuripatrioottisen retoriikan siksi, että nykyfasistit yrittävät edes muodon vuoksi välttää avointa rasismia ja keksiä aatteelleen muka positiivista sisältöä. Todellisuudessa he kuitenkin ovat kulttuurisesti tietämättömiä ja sivistymättömiä, ja kun ilmenee, että joku vihatuista "mokuttajista" on paremmin perillä suomalaisesta kulttuurista kuin he itse, he raivostuvat. 

Ja ainahan sellaista ilmenee, koska maahanmuuttokriitikkoihin hakeutuu juuri sitä porukkaa, joka on omasta maastaan ja sen kulttuurihistoriasta täysin ulalla. Senhän näkee noista persukansanedustajien säälittävistä bändihommista, puhumattakaan hommafoorumilaisista, jotka pitävät tangolaulajia suomalaisen kulttuurin ydinmehuna. Siitä ei kuulkaa ole monta vuosikymmentä, kun sekä rokkia että tangoa paheksuttiin kulttuurikonservatiiveissa piireissä epäsuomalaisina ulkomaisina vaikutteina. 

Maahanmuuttokriitikoiden yritys esittää olevansa jonkin alkuperäisen suomalaisen kulttuurin puolustajia on tietysti roskaa siksikin, että niiltä osin kuin heidän julistuksessaan on erotettavissa mitään johdonmukaisen kulttuuripoliittisen linjan tynkääkään, se toteutuessaan merkitsisi suomalaisen kulttuurin radikaalia uudelleenmäärittelyä. Esimerkiksi ruotsin kielen vastustaminen ei ole konservatiivisuutta eikä suomalaisen kulttuurin puolustamista missään mielekkäässä merkityksessä, koska esimerkiksi minun sukupolveni on kasvanut sellaisessa Suomessa, jossa ruotsin kieli ja sen taito ovat olleet kaikkien suomalaisten ulottuvilla Hangosta melkein Petsamoon. Näissä oloissa ruotsin aseman heikentäminen on juuri sellaista nykyrappiota, jota konservatiivisten kulttuuripatrioottien kuuluu vastustaa.

12) Maahanmuuttokritiikissä on kyse isänmaallisuudesta, joka ei ole rasismia.

Taas väärin. Maahanmuuttokritiikki on monellakin tavalla irrottautunut perinteisestä isänmaallisuudesta ja kääntynyt käytännössä sitä vastaan. Maahanmuuttokriitikot vastustavat maahanmuuton lisäksi monia muitakin vasemmistoliberaalien kannattamiksi mieltämiään asioita, kuten homoseksuaalien ihmisoikeuksia; ja silloin kun osoittautuu, että monet rennot sotaveteraanit ovat eri kannalla, maahanmuuttokriitikot solvaavat kyseisiä veteraaneja aivan yhtä karkeasti kuin väittävät taistolaisten aikoinaan tehneen. 

Maahanmuuttokriitikoille itse asiassa ihmisoikeudet ovat niin vastenmielinen asia, että monet heistä avoimesti toivovat Venäjän miehittävän Suomen, koska Venäjä vastustaa aktiivisesti juuri ihmisoikeuksia ja kaikenlaisia liberaaleja ihmisyysarvoja; ja hommalaisten omankin mielipidekyselyn mukaan Hommalla suhtaudutaan maanpuolustukseen keskimäärin pilkallisemmin, kyynisemmin ja nihilistisemmin kuin yhteisen kansan keskuudessa. 

13) Maahanmuuttokriitikot esittävät maahanmuuton ongelmiin pragmaattisia ratkaisumalleja, jotka torjutaan ideologisin perustein.

Tämäkin on valetta. Maahanmuuttokriitikoiden esittämät ratkaisut on joko jo otettu käyttöön tai sitten ne ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Kun maahanmuuttokriitikot vetosivat ulkomaalaisten rikollisten karkottamiseksi, he itse asiassa ehdottivat lakia, joka toteutuessaan olisi ollut nykyistä lainsäädäntöä vähemmän ankara.

Maahanmuuttokriitikot eivät ole edes itsensä kanssa samaa mieltä siitä, mitä haluavat. Usein kuulee väitettävän, että he eivät halua ulkomaalaisten gettoutuvan, mutta toisaalta eräs rotuteorioillakin "kunnostautunut" maahanmuuttokriitikko on esittänyt, että maahanmuuttajille varattaisiin omat asuinalueet, jotta hänen ei ylhäisyydessään tarvitsisi nähdä tummaihoisia ihmisiä keskustassa. Samaa sarjaa on se jo moneen kertaan nähty ristiriita, että maahanmuuttokriitikoiden mielestä a) pakolaisia ei saa päästää maahan, vaan heitä pitää auttaa kotimaissaan ja b) kehitysapu pitää lakkauttaa.

Kun maahanmuuttokriitikoita vaaditaan yksilöimään, mitä he oikeastaan haluavat ja millainen maahanmuuttopolitiikka heille kelpaisi, vastaukseksi tulee vain aggressioita ja uhkauksia. Syntyy vaikutelma, ettei heitä kiinnostakaan ratkaista mitään kouriintuntuvia ongelmia, vaan pikemminkin kärjistää niitä luodakseen yhteiskuntaan itsetarkoituksellisia ristiriitoja.

14) Maahanmuuttokriitikot edustavat järkeä, maahanmuuttokriitikoiden vastustajat tunnetta.

Tämäkään ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokriitikoiden nettikirjoittelu on läpeensä tunnekuohujen leimaamaa. Sille ovat luonteenomaista sairaat väkivaltafantasiat, mässäily esimerkiksi maahanmuuttajalasten surmaamisella tai poliittisten vastustajien raiskaamisella, myös homoseksuaalisella raiskaamisella. Itse asiassa suurin osa maahanmuuttokriitikoista elää kirjoituksistaan päätellen jatkuvassa sadistisen seksuaalisuuden huumauksessa, jolla ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen järkiargumentaation kanssa.

Här har vi alltså en lista över invandringskritikernas lögner. Det här är för det mesta ingenting nytt för den som läst min blogg, men det är bra med en sammanfattning ibland.

1) Det är bara okontrollerad invandring invandringskritikerna ogillar. 

Stämmer inte. Invandringskritikerna har sedan tie år tillbaka på nätet trakasserat folk som inte förespråkar okontrollerad invandring utan som passivt accepterat den invandringspolitik Finland hittills tillämpat - en politik som internationellt sett är rätt restriktiv. 

2) Finsk invandringspolitik är överdrivet permissiv och vilken som helst islamistisk terrorist släpps in.

Stämmer inte. Som jag redan ovan konstaterade, har invandringspolitiken i Finland alltid varit allt annat än permissiv i internationell jämförelse. I själva verket har aktörer inom den rikssvenska extremhögern, som t ex Sverigedemokraterna, upprepat framhållit Finland som ett invandringspolitiskt föredöme.

3) På grund av "extrem tolerans" utvisas ingen från Finland, inte ens hårdkokta kriminella som inte har några sakliga skäl alls att vistas i landet.

Stämmer inte. Det utvisas nog folk från Finland, och det är inte några "extremt toleranta" människor som styr och ställer, ty det förekommer att s k aktivister för fri rörlighet protesterar mot dessa utvisningar.

4) Det är de inhemska "toleranta" som är skyldiga till den nuvarande flyktingströmmen.

Stämmer inte. Den nuvarande flyktingströmmen beror på en akut kris i Mellanöstern. Med stor sannolikhet är Ryssland medansvarigt: enligt aktuella nyheter har ryska myndigheter fått för sig att utvisa folk med rötter i Mellanöstern som i åratal bott och arbetat i Ryssland men som saknar uppehållstillstånd och medborgarskap och som bara kunnat stanna kvar på grund av myndigheternas makliga inställning. Det är faktiskt tänkbart att Ryssland medvetet tolererar ett sånt här mittemellantillstånd hos sina invandrare för att vid behov kunna utvisa dem till västliga länder för att sätta käppar i hjulet för den förhatliga västerländska demokratin - på samma vis som Ryssland utnyttjar västerländska "invandringskritiker".

Vad sedan gäller "tolerans", handlar den inte om gränslöst bortskämmande, utan om praktiska krisåtgärder. Om det råkar komma in massor av folk som varken talar finska eller särskilt bra engelska, bör man tillsammans göra något åt situationen. Hur mycket de organiserade rasisterna på Hommaforumet än fantiserar om att skjuta eller gasa ihjäl alla invandrare, skulle det inte vara en särskilt bra idé ens med tanke på hommaiternas eget intresse (här förbigår vi alla rent humanitära skäl). 

Sådana massarkebuseringar skulle nämligen utgöra ett prejudikat, på grund av vilket vi sedan dess i princip kunde massavrätta vilken som helst grupp människor som går majoriteten på nerverna. Som hommaiterna själva. Det finns massor av människor i det här landet som fått nog av rasisternas framfart och som inte skulle begråta Homma-aktivisterna med en enda tår om sagda aktivister stängdes in på paketbil utan avgasrör. Vad skulle ni anse om att i stället hålla fast vid rättsstaten och låta bli att massavrätta vare sig hommaiter eller invandrare? 

5) Den invandringskritiska rörelsen är en folkrörelse som uppstått som en spontan reaktion på den vårdslösa flyktingpolitiken i Finland.

Stämmer inte. Den "invandringskritiska rörelsen" har stampats fram av en kärntrupp av högerextrema aktivister, som genom att terrorisera oliktänkande och översätta angloamerikansk propaganda till knagglig finska har ryckt med sig en större skara medbrottslingar än tidigare, då de nöjde sig att trakassera t ex finlandssvenskar eller vapenvägrare. 

Den finländska "flyktingpolitiken" har aldrig varit särskilt "vårdslös", oberoende av vad "invandringskritiker" får för sig att ljuga ihop. Som jag redan konstaterade är den nuvarande flyktingströmmen (som faktiskt redan håller på att avta) resultat av en pågående kris, inte av finländarnas egna politiska beslut. För närvarande sitter det representanter för "invandringskritikernas" eget politiska parti i regeringen, men även de var tvungna att ta skeden i vacker hand när krisen överraskade oss alla.

6) Invandringskritikerna skulle bara föredra att släppa in kvinnor och barn istället för unga män.

Stämmer inte. Nyligen dog en ung kvinnlig förare och två barn i Ackas i en trafikolycka, som enligt vad som stod tidningarna förefaller ha vållats av föraren. Barnen var asylsökande. Invandringskritiska skitpratare på webben gladdes åt det skedda i sadistiska ordalag som de brukar. Svamlet om att hjälpa kvinnor och barn är alltså rena smörjan, typiska propagandalögner.

7) Invandringskritiker är inte likabetydande med rasist.

Det här stämmer inte heller - i praktiken. Den kärntrupp som står bakom "invandringskritiken" är nämligen entydigt högerextrem och rasistisk, och den har sedan årtionden lurpassat på en chans att tillägna sig terrormakt och få lägga sig i allas vårt privatliv. 

"Invandringskritiker" är bara ett eufemistiskt täcknamn den här fascistiska subkulturen har hittat på, och inte ens det första. "Invandringskritikerna" lyckades infiltrera offentligheten för första gången år 2007, tidigare hade precis samma killar prövat sin lycka som "rasrealister", men det var alltför klart att detta ord bara var ett annat namn på rasist, och grabbarna blev utskrattade på samma gång.

Skulle "invandringskritiker" i verkligheten stå för en person som kritiserar invandringspolitiken i Finland, så skulle ordet också kunna avse anhängarna av en mera liberal invandringspolitik. Så är det dock inte, utan det är bara den rasistiska extremhögern och dess medresenärer som ordet hänvisar till i praktiken.

8) Invandringskritikernas uttrycksfrihet kringskärs av politisk korrekthet.

Med tanke på att jag själv fått sparken från medierna på grund av invandringskritikernas massiva propaganda- och påtryckningskampanj, och att även andra skribenter fått uppleva likadana saker - även mer erfarna och kompetenta journalister som inte ens varit på något sätt specifikt invandringsintresserade - är det här påståendet lögn och förbannad dikt. Invandringskritisk förkunnelse får man läsa var som helst på webben, ty vilken som helst diskussion på nätet kommer förr eller senare att invaderas av den jourhavande invandringskritikern, som alldeles säkert kommer att upprepa alla lärosatser som hans själsfränder omhuldar, ord för ord som han lärt sig dem utantill genom att idogt lusläsa Jussi Halla-ahos bloggdrapor.

9) Skulle invandrarna för det mesta vara unga singelkvinnor, så skulle någon invandringskritik inte förekomma.

Det här stämmer inte heller, trots att även jag länge trodde på det. Invandringskritikerna är nämligen så genomsyrade med rasism att den överstiger deras heterosexuella begär (visserligen är det precis därför jag misstänker att de inte alls är så heterosexuella som de påstår). 

För ett par år sedan skrev en ung finsk-kinesisk kvinna en drapa i Helsingin Sanomat om hur hon själv såg sig och sina två kulturer. På diskussionsforumet Homma kommenterades detta endast med rasistiska fräckheter. Det märkliga att det inte var några sexuella fräckheter: tydligen var en till hälften kinesisk och kulturell helt förfinskad tjej inte tillräckligt renrasig för att väcka sexuellt begär hos herrarna på Homma.

Däremot brukar hommaiterna hela tiden vältra sig i detaljerade homosexuella våldtäktsfantasier om representanterna för den motsatta sidan. Jag undrar verkligen om de är så heterosexuella de påstår sig vara.

Ett annat exempel på de sexuella egenheterna på Hommaforumet kunde observeras när någon idrottsklubb för tolvåriga ryska flickor vägrades inresa vid gränsen eftersom flickorna inte hade nödvändiga dokument. Den gången ogillades inreseförbudet på Homma i välmenande och lekfull ton, eftersom det ändå handlade om "tonårsflickor med tajta kroppar". Jag bör sålunda något modifiera mitt tidigare påstående att hommaiter inte intresserar sig för några kvinnliga varelser: tydligen gör de det, om flickorna ifråga är så unga att de inte ens har bröst ännu. Man har svårt att undvika intrycket att Hommakillarna inhämtat sina sexuella erfarenheter på barnbordeller i Ryssland. 

10) Invandringskritikerna är uppriktigt oroade över den växande brottsligheten.

Stämmer inte. Både våldsverkare, knarkbrottslingar och organiserade brottslingar finns i stort antal bland invandringskritikerna. I själva verket är brottslingar djupt motiverade att omdefiniera sig själva som invandringskritiker, ty om vanliga anständinga kriminella av polisen arresteras och fängslas, uppfattas högerextrema aktivister som en politisk gruppering att föra dialog med. När Jussi Halla-aho säger att ett rättsligt domslut bara är en personlig opinion ett par människor uttryckt, ställer han sig egentligen in hos brottslingar genom att ifrågasätta hela domstolväsendet.

Det är naturligtvis möjligt att invandrare begår brott, men som det verkar innebär såkallad invandringskritik fler och värre brott. Att tutta eld på byggnader avsedda att användas som flyktingboenden är entydigt terrorism och utgör en fara även för grannhusen, ty ingenting stoppar en stor brand som brer ut sig om inte brandkåren griper in. Dessutom - som vi redan sett - kan berusade, drogade eller av rashat omtöcknade personer av misstag attackera hus där inga invandrare ens synts till. 

Men låt oss anta att ett gäng våldsamt invandringskritiska uslingar får för sig att bränna ned ett åldringshem eller ett dagis eftersom de i sin berusning tror att det är ett flyktingboende. Inbilla er inte att t ex hommaiterna skulle ta något ansvar alls för det skedda. Som de ser det är det alltid invandrare och "mångkulturvänner" som är skyldiga till allt, och en brottsling får inte straffas om han begått sitt brott av ädla "fosterländska" bevekelsegrunder.

11) Invandringskritiker är bara genuint oroade över hur det går med "finsk kultur".

Det här stämmer givetvis inte heller. När jag ännu skrev kåserier på Plaza.fi, föredrog jag att skriva om finsk populärkultur, som jag faktiskt visste något om - invandringsfrågorna intresserade mig inte, och jag var och är övertygad att det är invandringsmyndigheterna som får ta hand om invandring. Men om jag skrev om Uuno Turhapuro, gamla teveserier eller Spede Pasanens klassiska komedier, var det alltid en massa invandringskritiker i kommentarlådan som försökte diktera för mig vad jag borde skriva om eller vad jag borde anse om det här eller det där.

I själva verket är det precis finsk kultur som förefaller vara det rödaste skynket för invandringskritikerna i Finland. Man får inte skriva om den, man får inte tala om den och man får inte veta någonting om den. Invandringskritikerna har tillägnat sig en betydelsetom kulturpatriotisk retorik därför att de för formens skull försöker undvika öppen rasism och ger sin ideologi förment positivt innehåll. I verkligheten är de kulturellt ignoranta och ociviliserade, och när det visar sig att någon av de förhatliga "mångkulturvännerna" vet mer om finsk kultur än de själva, blir de rosenrasande. 

Och det visar sig alltid, eftersom invandringskritikerna för det mesta inte har blekaste aning om sitt eget lands kulturhistoria. Det syns t ex i hur sannfinska riksdagsledamöter spelar rock på engelska i sina ynkliga ståltrådsorkestrar, för att inte alls nämna de hommaiter som tycker att tangoartisterna utgör självaste märgmusten i finsk kultur. Det har faktiskt inte gått många decennier från den tid då både rockmusik och tango ogillades av kulturkonservativa kretsar som oönskade utländska influenser. 

Invandringskritikernas hopplösa försök att framstå som försvarare av någon sorts genuin och uråldrig finsk kultur är skräp och tomt svammel även därför att deras kulturpolitiska linjedragningar - såvida man alls kan varsebli några sådana i deras motsägelsefulla förkunnelse - i praktiken skulle medföra en radikal omdefiniering av finsk kultur. Att t ex bekämpa svenska språket i Finland är varken kulturkonservatism eller kulturförsvar, eftersom t ex min generation växt upp i ett Finland där svenska språket och svenskkunskaperna har varit tillgängliga för alla finländare från Hangö ända till Petsamo strand, eller hur nära man nu kan komma i dagens gränser. Under dessa omständigheter bör konservativa kulturpatrioter kämpa för svenskan, eftersom det är just försvagningen av svenskans ställning i landet som bör ses som kulturförfall.

12) Invandringskritik är fosterländskhet, inte rasism.

Fel igen. Invandringskritikerna har på många sätt vänt ryggen till vår traditionella fosterländskhet och i praktiken blivit dess fiender. Förutom invandringen ogillar invandringskritikerna även mycket annat de uppfattar som vänsterliberalt, som t ex kampen för de homosexuellas rättigheter, och när det visar sig att många krigsveteraner faktiskt förhåller sig mycket mera öppenhjärtat till sådana frågor, börjar invandringskritikerna genast kränka veteranerna ifråga med precis lika brutala okvädinsord som de unga stalinisterna gjorde på sjuttitalet - som invandringskritikerna själva påstår sig komma ihåg. 

För invandringskritikerna är faktiskt de mänskliga rättigheterna så motbjudande, att många av dem öppet önskar att Ryssland skulle inta och ockupera Finland, eftersom det är just ryssarna som aktivt motarbetar mänskliga rättigheter och liberala mänsklighetsvärden över huvud taget. Enligt hommaiternas egen åsiktssondering är deras inställning till försvarsmakten och värnplikten i genomsnitt hånfullare, mer cynisk och mer nihilistisk än folkets i gemen. 

13) Invandringskritikerna framför pragmatiska utspel för att lösa de problem som invandringen medför, men dessa lösningar tillbakavisas av ideologiska skäl.

En lögn till. De lösningar som invandringskritikerna föreslår har antingen redan införts, eller så är de oförenliga med grundlagen. När invandrarkritikerna vädjade till myndigheterna för att underlätta utvisningen av utländska brottslingar, var deras förslag faktiskt mindre drakoniskt mot utlänningarna än den nuvarande lagstiftningen.

Invandringskritikerna är inte ens eniga med sig själva om vad de vill. Ofta påstås det att de bara vill bekämpa gettoiseringen, men å andra sidan har en prominent invandringskritiker som även utmärkt sig som rasteoretisk bloggskribent föreslagit att särskilda boendeområden borde upprättas för invandrare, så att hans majestät inte skulle vara bli tvungen att se mörkhyade människor i stadskärnan. Det här kan mycket gärna likställas med den ofta sedda paradoxen att man enligt invandringskritikerna a) inte bör släppa in flyktingar, utan hjälpa dem i deras egna länder och b) måste avskaffa ulandsbiståndet.

Blir invandringskritiker ombedda att precisera vad de egentligen vill och hurdan invandringspolitik de vore nöjda med är det enda svaret man får aggressioner och hotelser. Man får intrycket att de ger katten i att lösa konkreta problem och föredrar att så osämja och konflikter för ro skull.

14) Invandringskritikerna är förnuftiga, deras motståndare styrs av emotioner.


Det här stämmer inte heller. Invandringskritikernas skriverier på webben präglas av känslosvall. De vältrar sig i patologiska våldfantasier bl a om att mörda invandrarbarn eller våldta politiska motståndare - de drömmer öppet om homosexuella våldtäkter. I själva verket förefaller de flesta invandringskritiker leva i ett kontinuerligt rus av sadistisk sexualitet som definitivt inte har någonting med förnuftsargumentation att göra.

Jättävätkö rotat uppoavan laivan? – Håller råttorna på att lämna det sjunkande skeppet?

Viime päivinä on rasistisen alakulttuurin sisältä alkanut kuulua merkillisiä soraääniä. Eräs naisihminen, joka on kuvottavilla ja loukkaavilla kirjoituksillaan profiloitunut yhtenä vastenmielisimmistä äärioikeiston edustajista, kirjoitti nimittäin muina naisina tekstin, jota saattoi miltei pitää rasismin vastaisena. Taustalla on etiopialaissyntyisen räppääjä Prinssi Jusufin esiintyminen valokuvassa yhdessä parin muun afrikkalaistaustaisen veikon kanssa sankarivainajien muistomerkillä: kuva sai maahanmuuttokriitikot raivostumaan siksi ja vain siksi, että siinä esiintyi mustia nuoria miehiä perinteisen isänmaallisessa yhteydessä. Naiseläjä paheksui tätä rasistista raivoa ja ihmetteli sitä, että mustille pojille ei anneta edes tilaisuutta kunnostautua isänmaallisesti ja osoittaa kotoutuneensa suomalaisiin arvoihin.

Sinänsähän tädille pitäisi antaa täydet pisteet siitä, että hän on lopultakin oivaltanut sen mitä me kauheat mokuttajakommunistit olemme jo vuosikymmenen ajan jankanneet: niiltä osin kuin afrikkalaistaustaisilla maahanmuuttajilla on vaikeuksia sopeutua suomalaiseen elämään, niiden vaikeuksien taustalla on varsin usein möykkäävien rasistien haluttomuus antaa tunnustusta onnistuneestakaan kotoutumisesta. Jos maassa on sellainen ilmapiiri, että immuunikatoisena raiskaajaneekerinä ja muslimiterroristina kohdellaan pelkästään ihonvärin vuoksi jopa kristittyä adoptiolasta, jolla ei ole mitään muistikuvia muista kulttuureista kuin Suomesta, kyllä monikulttuurisempi maahanmuuttajapoikakin alkaa ajatella niin, että ei kotoutuminen taida olla vaivan arvoista, kun hänen värisensä ei ihmiseksi kelpaa kuitenkaan.

Mitään kovin syvällistä mielenmuutosta tädin kirjoittelussa ei ole havaittavissa. Jo ennen rasistiporukoihin eksymistään hän oli aktiivinen blogikirjoittaja; ei mikään penaalin terävin kynä, mutta yllättävästi hän antoi ymmärtää (tai ainakin esitti) olevansa vilpittömästi kiinnostunut kansallisesta kulttuurista ja perinteisestä isänmaallisuudesta. Sellaiset ihmiset eivät yleensä eksy maahanmuuttokriitikoiden porukoihin, koska niissä viihtyy lähinnä kansainvälisellä rämppämusiikki- ja roskakulttuurilla ruokittuja bändisällejä, sellaisia kuin Jussi Halla-aho ja Olli Immonen.

Täti alkoi sitten ulvoa rasistisen lauman mukana, tosin siinä hänen ulvomisessaan oli aina tiettyä teennäisyyttä ja teatterin makua. Tuntui pikkuisen siltä, että hän oli ottanut asiakseen esittää ehtoisaa kansannaista nimenomaan roolina, ja että hän oletti rasistisen öyhöttämisen nyt kuuluvan siihen rooliin. Tällaisilla ihmisillä on harvoin mitään omaa annettavaa kulttuurillemme, mutta toisaalta he ovat hyviä tuulenhaistelijoita – se kuuluu heidän luonteeseensa – ja silloin kun joku heidänlaisistaan alkaa kääntää takkiaan, siitä voidaan tehdä laajempiakin johtopäätöksiä.

Täti kokee toki pitää etäisyyttä kaikenlaisiin maailmanparantajiin, mutta oleellista on, että hän on ilmeisesti lopultakin tajunnut ainakin yhden asian – sen, että hänen vihollisiaan eivät ole maahanmuuttajat, vaan se osa kantaväestöstä, jonka kanssa hän katsoo olevansa poliittisesti riidoissa. Tämäkin on toki edistysaskel. Poliittiset riidat pitäisi käydä osapuolien kesken, sen sijaan että niihin sotketaan mukaan viattomia sivullisia.

Nyt kun täti voisi vielä tajuta sen, että suurin osa hänen ”poliittisista vastustajistaan” ei todellisuudessa ole sitä mieltä asioista, jota hän luulottelee heidän olevan. Huomattava osa näistä yksinkertaisemman sortin maahanmuuttokriitikoista nimittäin vakavissaan kuvittelee, että ”mokuttajat” eivät olisi huolestuneita esimerkiksi naisten sukuelinten silpomisesta tai terrorismiuhkista.

Maahanmuuttokriitikoiden leirissä näkyy kyllä muitakin merkkejä taisteluväsymyksestä. Perussuomalaiset syyttelevät taas kerran tiedotusvälineitä vainosta vedoten siihen, että on demokratian halventamista arvostella puoluetta, jota kansa äänestää. Puolueen ”työmies” Matti Putkonen, joka aikaisemmin oli koettanut saada puolueen pukareita tajuamaan median olevan yhteistyökumppani eikä vihollinen, uhkaili lakimiehellä ja syytteillä (ikään kuin puolueella olisi kunnia loukattavaksi?), jollei fasismisyytöksille löydy perusteita.

No, todisteita on jo esitetty vino pino, Sampo Terhon Kanava-lehdessä julkaisemista rotuteoriakirjoitteluista (”Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus”, Kanava 6/2007) aina Olli Immosen ja todistettavasti fasistisen ja väkivaltaisen Suomen Vastarintaliikkeen yhteisposeerauksiin, mutta se nyt on selvää, että persuille mikään ei riitä.

Huomattavasti oleellisempaa on, että Putkonen todistaa raivollaan oikeaksi sen, mitä olen aina sanonut: persut eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä kaikkien muiden kanssa, vaan vaativat erioikeuksia. Persuthan ovat leimanneet kaikki toista mieltä olevat milloin mitenkin, esimerkiksi kommunisteiksi ja stalinisteiksi, mutta tällainen leimaaminen ei ole heidän mielestään väärin – ei, vaikka he jakelevat näitä leimoja tavallisille epäpoliittisille kansalaisille, jotka arvostelevat heitä moraalisin perustein.

Jos persujen ”fasismista” halutaan esimerkkejä, niitä saa toki Immosen, Halla-ahon tai Terhon kirjoituksista, mutta oikeastaan vielä helpommin puolueen menettelytavoista. Se, että poliittinen puolue uhkailee, leimaa ja solvaa yksittäisiä kansalaisia, on fasismille, stalinismille ja muille totalitaarisille aatteille ominaista toimintaa. Pyrkimykset hiljentää median puolueelle esittämä kritiikki vetoamalla siihen, että ”kansaa” edustava puolue olisi jotenkin pyhä, kuuluvat yhtä lailla Natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon, mutta eivät demokraattiseen maahan.

Ja sitten vielä ihan muusta asiasta. Satakunnan Kansassa Tomi Lähdeniemi on sanonut sen, minkä minä olen tiennyt jo vuodesta 2002: ”maahanmuuttokriitikot” pyrkivät tietoisesti horjuttamaan Suomen yhteiskuntarauhaa ja ovat Putinin asialla. Olisi mukava jos hän myöntäisi kuka tämän ensimmäisenä huomasi, mutta hyvä näinkin.

På sistone har märklig missämja börjat göra sig gällande inom den rasistiska subkulturen. En kvinnsperson som med sina vämjeliga och förolämpande skriverier profilerat sig som en av de mest motbjudande representanterna för extremhögern författade nämligen helt oväntat en text som föreföll nästan antirasistisk. Det som låg bakom texten var den etiopianskfödde rapartisten Prinssi Jusufs poserande framför ett minnesmärke till fallna krigshjältar. Bilden fick invandrarkritikerna att bli rosenrasande därför och bara därför att den visade unga svarta killar i ett traditionellt fosterländskt sammanhang. Kvinnspersonen ogillade för en gångs skull detta rasistiska vredesutbrott och undrade varför svarta män inte ens erbjuds en chans att omfatta finsk fosterländskhet och visa hur värdeintegrerade de är i det här samhället.

I princip borde man väl tacka och lova tanten för att hon äntligen insett vad vi hemska mångkulturskommunister upprepat sedan ett årtionde tillbaka: om afrikanskättade invandrare har svårt att anpassa sig till livet i Finland beror svårigheterna rätt ofta på skränande rasisters ovilja att alls ge dem någon erkänsla för entydigt lyckad integration. Om atmosfären i landet är sådan att inte ens ett kristet adoptivbarn som inte kommer ihåg någon annan kultur än den finländska bara p g a sin hudfärg behandlas som en aidssjuk våldtäktsman och muslimsk terrorist, är det helt naturligt och förståeligt att genuint mångkulturella invandrarkillar börjar förhålla sig cyniskt till allt vad integration heter, eftersom de vet att de med sin hudfärg aldrig kommer att accepteras.

Någon särskilt djupgående attitydförändring vittnar tantens skriverier givetvis knappast om. Hon var en aktiv bloggskribent redan innan hon anslöt sig till den rasistiska kören – hon förefaller aldrig ha varit något skolljus precis, men överraskande nog försökte hon på den tiden ge intrycket av att vara uppriktigt intresserad av finsk kultur och traditionell fosterländskhet. Sådana typer attraheras vanligen inte till invandrarkritikerna, som oftast inte har den blekaste aning om annan kultur än internationellt marknadsförd ståltrådsmusik och skräpkultur – Jussi Halla-aho och Olli Immonen är typiska exempel.

Tanten började sen tjuta med de rasistiska vargarna, men hennes tjutande gjorde alltid ett tillgjort intryck: hon spelade liksom teater. Det kändes som om hon medvetet axlat rollen av en rotfast kvinna av folket och att hon fått för sig att det ingick i rollen att föra rasistiskt oväsen. Dylika människor har sällan något originellt att ge vår kultur, men åtminstone känner de i skinnet när det är dags att byta åsikt – det ligger i deras natur – och när en av dem börjar vända kappan är det en anledning till allmännare politiska väderprognoser.

Tanten försöker tydligen hålla sig på avstånd från allehanda världsförbättrare, men det relevanta är att hon äntligen insett att det inte är invandrarna som är hennes fiender utan den del av majoritetsbefolkningen hon anser sig stå politiskt i strid med. Det här är givetvis i och för sig ett steg i bättre riktning. Politiska gräl borde helst föras mellan genuina parter, utan att blanda in oskyldiga utomstående.

Nu borde tanten äntligen fatta att de flesta av hennes ”politiska motståndare” inte tycker som hon inbillar sig de tycker. En stor del av de här mindre klyftiga invandrarkritikerna föreställer sig t ex på allvar att ”mångkulturister” inte vore oroliga t ex över kvinnlig omskärelse eller terrorismhotet.

Invandrarkritikerna visar dock även andra tecken på krigströtthet. Sannfinnarna beskyller igen medierna för klappjakt och påstår att det är antidemokratiskt att kritisera ett parti folk röstar på. Partiets ”diversearbetare” Matti Putkonen, som tidigare försökt övertyga partiaktivisterna om att medierna är en samarbetspartner och ingen fiende, har nu gjort en komplett kovändning och kommit med hotelser om jurister och åtal (som om man kunde väcka åtal för ärekränkning av ett parti?), om beskyllningarna för fascism inte kan underbyggas med handfasta bevis.

Den varan har det redan frambragts en massa av, från Sampo Terhos rasteoretiska drapor i tidskriften Kanava (se t ex Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus, ”Européernas förflutna och framtid”, Kanava 6/2007) till bilden på den sannfinländske riksdagsledamoten Olli Immonen i sällskap med den bevisligen fascistiska och våldsbenägna Finska Motståndsrörelsens aktivister, men det är redan klart att sannfinländarna aldrig kommer att acceptera några bevis.

Mera relevant är att Putkonen med sitt raseri visar att jag alltid haft rätt när jag sagt att sannfinländarna inte vill iaktta samma spelregler som alla andra, utan kräver privilegier. Sannfinländarna har ju själva utmålat alla som inte delar deras åsikter som kommunister och stalinister, men sådant brännmärkande är enligt deras åsikt inte fel – inte ens när de slår stämpeln på vanliga opolitiska medborgare, som kritiserar dem på moraliska grunder.

Vill man ha exempel på sannfinländarnas ”fascism” är det lätt att hitta dem i Olli Immonens, Jussi Halla-ahos eller Sampo Terhos skriverier, men ännu lättare i partiets arbetsmetoder. Att ett politiskt parti hotar, brännmärker och kränker enstaka medborgare är snarast typiskt för fascism, stalinism och andra totalitära ideologier. Ansträngningarna att tysta ned de medier som kritiserar partiet med motiveringen att ”folkets” parti är på något sätt heligt hör likaså hemma i Nazityskland och Sovjetunionen, men inte i ett demokratiskt land.

Sen en slutkläm om en helt annan sak. I tidningen Satakunnan Kansa har Tomi Lähdeniemi sagt vad jag redan visste för tretton år sen: ”invandringskritikerna” strävar medvetet efter att skada samhällsfriden i Finland och går sålunda Putins ärenden. Det skulle vara fint om han medgav vem som märkte det här förr än någon annan, men det är helt fint att någon annan alls talar om det här.

Olli Immonen in English

Olli Immonen is not a MEP, as the picture says, he is just a member of the Finnish Parliament. But anyway, this is what he said to a fellow Finn, in English.

As an old sociolinguist, I know that when native speakers start communicating in a language other than their native one, the native vernacular is doomed. Thus, it is rather interesting that Olli Immonen, who insists he is fighting for the language and culture of Finland in an increasingly globalized and multicultural world, addresses us in the only language that can endanger our native speech.

Olli Immonenhan ei ole Euroopan parlamentin jäsen, kuten kuva sanoo, vaan Suomen eduskunnan kansanedustaja. Mutta tämä on joka tapauksessa se mitä hän sanoi toiselle suomalaiselle - englanniksi.

Vanhana sosiolingvistinä tiedän, että kun tietyn kielen äidinkieliset puhujat alkavat kommunikoida keskenään jollain toisella kielellä, äidinkielellä ei ole tulevaisuutta. Siksi on aika mielenkiintoista että Olli Immonen, joka esiintyy suurena suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin puolustajana, kääntyy meidän puoleemme sillä ainoalla kielellä, joka voi olla suomelle vaaraksi.

Olli Immonen är inte en medlem i det europeiska parlamentet, som det påstås på bilden - han är ledamot på Finlands riksdag. Men det här är i alla fall vad han sade till en annan finne - på engelska.

Som gammal sociolingvist vet jag, att språkdöden inleds med att språkets infödda bärare börjar använda ett annat språk i sin ömsesidiga kommunikation. Därför är det ganska intressant att Olli Immonen, som anser sig försvara finskan och den finska kulturen i en globaliserad och mångkulturell värld, tilltalar oss på det enda språk som i dag kan hota finskans framtid.

"Tomorrow belongs to me"

Maahanmuuttokriittinen älymiehemme Olli Immonen osaa sujuvasti sitä kieltä, jota kaikki maahanmuuttokriitikot pitävät suomea isänmaallisempana - suomeksihan on ollut kaikenlaisia kommunistikirjailijoita, mitä näitä nyt on Väinö Linnoja sun muita. Ja sanoma on suoraan Cabaret-elokuvan kappaleesta Tomorrow Belongs to Me. 

Paradrepresentanten för vår invandrarkritiska intelligentia Olli Immonen behärskar fulländat det språk som alla invandrarkritiker anser mera fosterländskt än finskan - det har ju funnits allehanda kommunistiska författare som skrivit på finska, Väinö Linna till exempel. Och vad Immonen har att säga får en att tänka på låten Tomorrow Belongs to Me från filmen Cabaret.

Laura Huhtasaaren tapaus ja muuta ajankohtaista/Fallet med Laura Huhtasaari och annat aktuellt

(Svensk översättning, se nedan.)

Laura Huhtasaari paljastui tässä hiljattain Perussuomalaisten rasistisiiven heikoimmaksi lenkiksi. Komean epähumaaneja marssisävelmiä soitellen sotaan lähtenyt täti-ihminen nimittäin sortui stressitilanteessa täysin: eräät tuttavani ovat antaneet ymmärtää hänen rukoilleen yötä myöten ymmärrystä jopa heiltä, sertifioiduilta ”mokuttajilta”, kun rouvan kantti ei kestänyt poliitikon normaaliin arkeen kuuluvaa hermopainetta. Sisäpiirin tietojen mukaan Huhtasaari ei ole koskaan ollut erityisen merkittävässä roolissa äärioikeistossa: hän on ennen muuta tyypillinen esimerkki siitä, kuinka laarinpohjalta kaivetaan porukkaa persujen listan täytteeksi.

Huhtasaaren pelleilyt Facebookin natsisivuilla ovat tietysti melko merkityksettömiä sekoiluja. Huomattavasti mielenkiintoisempi oli hänen julistuksensa, että yhteisvastuu on paha asia, koska Rooman valtakuntakin kaatui yhteisvastuuhun. Me historiankirjamme lukeneet tiedämme oikein hyvin, mihin Rooma kaatui: lähinnä kristinuskoon. Katsokaas kun Jeesuksen sanoma oli juuri se yhteisvastuu eli oman itsen tunnistaminen lähimmäisessä. Mutta ihan ei Huhtasaarikaan vielä kehdannut myöntää persujen ja koko äärioikeiston viime kädessä vihaavan nimenomaan kristinuskoa ja sen vaikutusta kulttuurissamme ja moraalissamme. Puolueessa ja sen äänestäjissä on kuitenkin sen verran sitä väkeä, jolle kuvitelma omasta kristillisestä identiteetistä on vielä tärkeä.

Huhtasaari ehti tätä kirjoittaessani möläyttää toisenkin sammakon, hän nimittäin ehdotti seksuaalirikollisten siirtämistä virolaisiin vankiloihin, varmaan siinä toivossa että nämä sikäläisissä ankarissa oloissa venäjää puhuvan alaluokan seassa saisivat tuperkkelin tai muun kuolemantaudin. Ehdotus on tietenkin perustuslain vastainen kuten jokseenkin kaikki persujen nerokkaat ideat, mutta sikälikin hupaisa, että persujen riveissä tunnetusti kuhisee rikollista, myös seksuaalirikollista väkeä alkaen jokapaikanhöylä Putkosesta.

Tavallaan tragikoomisen hauskaa on tässä yhteydessä sekin, että silloin kun kantakalpeanaama raiskaa alaikäisen tytön, tälle löytyy puolustelijoita juuri siitä samasta kirjoitustaidottomien moralistien kaartista, joka myös yhtä impulsiivisesti mölisten vaatii takavarikoimaan tummaihoisilta raiskaajilta kivekset valtion kokoelmiin (ja tietysti räkä ja kuola rinnuksilla vaatii maahan persujen diktatuuria kastroimaan raiskaajat). Tästä esimerkkinä siteeraisin seuraavan puheenvuoron sosiaalisesta mediasta:

M[...] L[...] ,syytätkö tosiaan miehiä ,jos sinun tyttäresi on klo 4 taksitolpalla kännissä ja tapaa känniläisiä miehiä ,valehtelee tulleensa kapakasta,,menevät samaan osoitteseen ja naivat .12v. Halosta päähän ,suhteellisuuden taju on kadonnut.

”M. L.” viittaa naishenkilöön, jonka kanssa tämä sankari keskusteluaan kävi. Pilkkuvirheet ovat alkuperäisen kirjoittajan, samoin tuo lauseyhteyden ulkopuolinen ”12v.” joka ilmeisesti viittaa tytön ikään tässä fantasiassa.

Nythän pitää sanoa, että nuoret (täysi-ikäiset) naiset tosiaan tekevät miehille keljuja temppuja ja valehtelevat; kirjoitteluani seuranneet tietävät, että minulla ei ole ollut ainoatakaan hyvää eikä ymmärtäväistä sanaa sanottavana tällaisille ilkiöille. On totta, että alaikäiset pikkutytöt saattavat soluttautua aikuisten ihmisten seksikeskustelufoorumeille uteliaisuuttaan. Normaali reaktio mieheltä siinä tilanteessa on siirtyä isällisen valistavaan moodiin heti kun vastapuolen ikä selviää.

Puhutaanpa sitten toisesta aiheesta. Hesarin kuukausiliite julkaisi tässä heinäkuun alussa jutun Aivan tavallinen tappo, joka käsitteli henkirikoksia Suomessa. Kuten kaikki jo tietävät, aivan tavallinen tappo on Suomessa sellainen, että Arska surmaa humalassa Reiskan ja on jälkeen päin vilpittömän katuvainen, koska Reiska oli hänen paras ja ainoa ystävänsä. Asiaan kuuluu, että Arskalla ei myöskään ole paljon minkäänlaista käsitystä tai mielikuvaa siitä, miksi hän on tappanut kaverinsa.

Jutun mukaan etnisten suomalaisten ja somalitaustaisten Suomen kansalaisten välillä ei ole merkittävää eroa siinä, kuinka paljon murhiin syyllistytään. Korkeintaan somalin tekemä murha synnyttää paljon suurempaa mediahuomiota, kun taas kantakundien rikokset katoavat tilastoihin. Ainahan ne juopot ovat omia rivejään apuharventaneet, eikä kukaan siitä ole kyyneltä pirauttanut, paitsi se Arska kohtalokkaasta kännistä selvittyään.

Toisaalta jutussa mainitaan myös, että maassamme on kaksi etnistä ryhmää, sanotaan nyt aluksi vaikka brutopialaiset ja syldavialaiset, joista brutopialaiset tekevät suhteessa väestöosuuteensa yli kolme kertaa enemmän henkirikoksia kuin syldavialaiset. Syldavialaiset kuuluvat maamme kantaväestöön. Pitäisikö mielestänne brutopialaisille opettaa syldavialaisten kieltä ja tapoja? Onhan tilastojen mukaan selvää, että brutopialainen kulttuuri on väkivaltainen ja raaka, ja että brutopialaisten silmitön väkivaltaisuus uhkaa meidän kaikkien henkeä ja turvallisuutta. Viherpunikit tietysti höpisevät, että brutopialaisten täytyy saada harjoittaa kulttuuriaan, mutta maahanmuuttokriitikon Halla-ahon pyhää sanaa ulkoa toistelemalla terävöitynyt järki ymmärtää, että brutopialaisten verinen tappokulttuuri ei kuulu Suomeen.

Leikki sijansa saakoon, mutta yksi jos toinenkin lukija varmasti huomaa, mistä tässä oikeasti on kysymys: brutopialaiset ovat suomenkielisiä suomalaisia ja syldavialaiset suomenruotsalaisia. Jos maahanmuuttokriitikot olisivat oikeasti huolissaan väkivaltarikollisuudesta, he pitäisivät ruotsin pakollista opetusta periaatteessa hyvänä juttuna, koska se suo suomenkielisille mahdollisuuden integroitua objektiivisesti parempaan kulttuuriin. Kovin paljon henkirikostilastoja objektiivisempaa mittaria ei oikein voi keksiä.

Mutta juuri tästähän siinä paljon puhutussa rasismissa on kyse. Huomattavan osan maahanmuuttokriitikoiden pahimmistakin törkeyksistä voisi antaa anteeksi, jos he puhuisivat samassa sävyssä ja samojen periaatteiden mukaan omasta viiteryhmästään. Jos maahanmuuttokriitikot olisivat valmiita kutsumaan suomalaisia alemmaksi roduksi samoilla kriteereillä kuin he leimaavat muita etnisiä ryhmiä, heitä ei ainakaan voisi syyttää syrjinnästä ja tuskinpa oikein rasismistakaan.

Silloin kun kyse on tummaihoisista tai islaminuskoisista ihmisryhmästä, maahanmuuttokriitikot pitävät pilkkanaan kaikkia väitteitä, että rikollisuuden voisi selittää sosioekonomisilla syillä, kuten yleisellä syrjäytymisellä. Ehei, rodusta siinä on kyse. Mutta annas olla kun puhe on suomenkielisten suomalaisten rikollisemmuudesta suomenruotsalaisiin verrattuna. Silloin yhtäkkiä saammekin kuulla, että taustalla on jonkinlainen suomenkielisten sorto ja historiallinen epäoikeudenmukaisuus. Kas, heidän omaa viiteryhmäänsä ei todellakaan saa kohdella samoin periaatteiden mukaan kuin muuta ihmiskuntaa. Hehän ovat maan suola ja maailman valo, ja koko muun ihmiskunnan pitää pokkuroida heille.

Viisaammiltani lainaamallani iskulauseella sanon aina, että äärioikeistolaistemme ainoa moraalinen laki on: ”jos minä voin hävitä pelin, se ei voi olla reilu peli”. Rasismi on tästä oikeastaan vain seurausilmiö. ”Maahanmuuttokriitikot” ovat suurelta osin sellaisia ihmisiä, jotka katsovat olevansa etuoikeutettuja ja joiden mielestä maailman hirvein epäoikeudenmukaisuus on, ettei heille itselleen makseta erityispalkkiota olemassaolosta. Heillä on mielestään oikeus solvata kaikkia muita mitä törkeimmin ja vaientaa ihmisiä nettiuhkailulla, mutta jos metsä vastaa kuten siihen on huudettu, silloin tuo läpimätä roskajoukko rääkäisee, että sen sananvapautta uhataan.

Suomalaiset kuitenkin ovat niin pelkurimaista porukkaa, että ovat valmiita hyysäämään ja myötäilemään mitä tahansa moraalitonta öykkärisakkia, joka onnistuu nousemaan arvostelun yläpuolelle. Ja tässä päästäänkin seuraavaan asiaan. Nimittäin Toini Kankaanniemen seksiskandaaliin, johon en olekaan aiemmin ehtinyt kunnolla tarttumaan.

Toimi Kankaanniemi tuli aikoinaan tunnetuksi Esko Ahon hallituksen ympäristö- ja alkoholiministerinä. Silloin idyllisinä vanhoina aikoina uskoimme, että herätyskristilliset piirit ihan oikeasti tarkoittavat mitä sanovat julistaessaan raittiutta ja siveellisyyttä. Monet niistäkin, joiden oman raittiuden ja siveellisyyden laita oli vähän niin ja näin, kunnioittivat Kankaanniemen kaltaisia vanhoillisia kristittyjä. Toiset ajattelivat, että maailman houkutuksista kieltäytyminen vaati tahdonlujuutta, jota heillä itsellään ei ollut. Toisille taas herätyskristilliset ihmiset olivat viattomia olentoja, joita piti suojella maailman riettaudelta kuin lapsia. Tällä tavalla ajattelevat olivat ehkä itse hyvinkin syntisiä, mutta samalla he olivat sisäistäneet Jeesuksen opetukset paremmin kuin itsekään tiesivät: sanoihan Jeesus, että Jumalan valtakunta kuuluu niille, jotka ovat säilyttäneet lapsen viattomuuden, ja tällaisina olimme oppineet pitämään herätyskristillisiä ihmisiä.

Kankaanniemen seksipuheet kuitenkin osoittavat omalta osaltaan, että suuri osa herätyskristillisyydestä taitaa viime kädessä olla huijausta. Meidät jujutettiin uskomaan, että herätyskristilliset oikeasti elävät kuten saarnaavat ja että olemme velvollisia kuuntelemaan heidän typerämpiäkin puheitaan edes ymmärtäväisesti, koska heillä on sellaista kykyä itsekuriin, jota meillä ei ole.

Olen jo kirjoittanut, miten tilanne todellisuudessa on. Herätyskristillisyys on suomenkielisessä Suomessa mitä ilmeisimmin taantunut osaksi samaa alaluokan kulttuuria kuin katurikollisen juopon elämäntapa. Välistä katurikolliset juopot tulevat uskoon ja todistavat siitä, miten paljon parempi on olla Jeesuksen sylissä kuin maailman lapsena. Toisaalta jotkut Jeesuksen seuraajien lapsista tulevat joskus siihen käsitykseen, että ryyppääminen, narkkaaminen, rikosten tekeminen ja nussiminen on paljon hauskempaa kuin Jeesuksen ylistäminen. Mutta sieltä rikollissakeista on aina pääsy takaisin Jeesuksen völjyyn, jos osaa lyödä lumpiot lattiaan Hänen edessään. Sitä vastoin liberaali kaupunkikeskiluokka (joka luultavasti elää sekä seksuaalisesti siistimmin että tekee vähemmän rikoksia, noin keskimäärin, kuin se öyhöttävä alaluokka) on tuon tyyppiselle alaluokalle pelkästään vihan ja kateuden kohde. Alaluokan edustaja on nimittäin – riippumatta siitä, onko hänellä menossa rikollis- vai uskovaisvaihe – syvästi tietoinen siitä, että hänen elämänsä on melko surkeaa räpeltämistä, mutta samalla hän tietää, ettei ikinä pääsisi liberaaliin keskiluokkaan mukaan, vaikka yrittäisi.

Puhutaan sitten vielä persujen sisäisistä ristiriidoista, niistähän on aina hauska puhua. Timo Soini on ilmeisesti pyörtänyt puheensa Kreikan tuista, mutta myönnän, etten minäkään tiedä, onko tosiasiassa näin. Kreikan tilanne on nimittäin tavalliselle, taloudesta mitään ymmärtämättömälle tallaajalle aivan käsittämätön – en minäkään yritä väittää, että tajuaisin siitä tuon taivaallista. Vielä vaikeampaa on pysyä sen kyydissä, mitä Soini oikeasti on tullut luvanneeksi. Puolueessa on kuitenkin havaittavissa tiettyä rakoilua Soinin EU-politiikan vuoksi.

Veli-Matti Saarakkala, joka on halla-aholaista siipeä, mutta tullut tunnetuksi lähinnä käsittämättömillä neuroosipuheillaan homojen uhkaavasta läsnäolosta uimahallien pukuhuoneissa, on vaatinut puolueen eroa hallituksesta EU-politiikan vuoksi. Toinen soraääni on Sebastian Tynkkynen, joka on aika avoimesti myöntänyt olevansa kyyninen tyrkky – poika tuntuu olevan valmis esittämään niin homoa, heteroksi eheytynyttä uskonratkaisun tehnyttä homoa tai persua, kunhan hinnasta sovitaan.

Persuissa saa olla hyvin monenlaisena, mutta Soinia ei saa kyseenalaistaa. (Toki kaikenlainen humaanius, luontoarvojen puolustaminen ym. on persuissa yhtä lailla sopimatonta.) Toisin sanoen Tynkkysen ja Saarakkalan jatko puolueessa on katkolla. Tynkkynen on pelkästään nuorisojärjestön keulakuva, jolla ei ole näyttöjä kyvystään kerätä ääniä. Todennäköisesti hän lentää puolueesta pellolle tai ainakin menettää paikkansa nuoriso-osaston puheenjohtajana.

Saarakkalan tilanne on toinen: hän on jo kansanedustaja. Kaverien kanssa tuossa pohdittiin, miten hänelle käy, ja viisas raha tuntuisi olevan kirjallisen varoituksen puolella. Pitkällä tähtäimellä Saarakkalaa toki saattaa uhata erottaminen eduskuntaryhmästä, koska hän on jo aikaisemmin unohtanut asemansa ja käynyt Soinia vastaan. Todennäköisesti hän tässä tapauksessa tekee hirvisaaret ja perustaa uudelleen Muutos 2011 -eduskuntaryhmän.

Tietysti pitää muistaa sitäkin, että persuilla on lähiaikoina edessään puoluepäivät, joissa kummisetä Soinin valta on jo uhattu kyseenalaistaa. Asialla on Oulun capomandamenton consiglierenä kunnostautunut Raimo Rautiola, joka puheistaan päätellen korostaa EU-vastaisuutta puolueen varsinaisena missiona. Hän on myös paheksunut Venäjän edustajien porttikieltoa Ety-kokoukseen. Ilmeisesti Rautiola edustaa puolueen ”äärikeskustalaista” kekkosnostalgiasiipeä, sitä porukkaa, joka uskoo jo kaksikymmentä vuotta kiertäneisiin propagandalöpinöihin Venäjän-kaupan valtavista kehitysnäkymistä.

Rautiolalla ei tietenkään ole mitään mahdollisuuksia oikeasti vaarantaa Soinin jumalkuninkaan ja faaraon asemaa puolueessa: Soini-Stalin puhdistaa joka tapauksessa häntä tukevat trotskilaiset pellolle ja Muutos 2011:n riveihin. Mutta koska Rautiola ilmeisesti edustaa venäläismielisempää linjaa, hänen vastaehdokkuutensa voidaan tulkita niin, että Venäjä siinä vahvistaa omistajan otettaan viidennestä kolonnastaan: Soini saa viestin, että olet tainnut nyt päästää masusi liian pitkälle, Timofeikka.

Lopuksi todettakoon, että Venäjän toisen avustajatiimin päämies Janus Putkonen ilmoitti juuri asustavansa nyt Donbassissa, mistä käsin hän ilmeisesti aikoo johtaa uutta propagandatorveaan Vastavalkeaa. Venäjä tuntuu olevan vakavissaan. Punainen on kaakon kulma, verta, tulta ennustaa.

***

Laura Huhtasaari avslöjade sig nyligen som den svagaste länken inom Sannfinnarnas rasistiska fraktion. Den här tanten, hur mycket väsen hon än gjorde av sin demonstrativt antihumana inställning, bröt helt samman under trycket från medierna. Vissa bekanta till mig, certifierade ”mångkulturmänniskor” förresten lät förstå att hon t o m kontaktat dem via e-mail mitt i natten och bad och bönade om förståelse. Den stress som hör ihop med politikens vardag orkar hon tydligen inte med. Information från invigda ger även vid handen att Huhtasaari aldrig spelat någon särskilt viktig roll inom extremhögern, inte ens på lokal nivå: hon utgör först och främst ett typiskt exempel på hur sannfinnarna skrapat ihop rester för att fylla ut kandidatlistorna.

Huhtasaaris äventyr på Fejsans nazistsidor intresserar givetvis knappast någon. Det är betydligt viktigare att hon förkunnat att ”gemensamt ansvar” är av ondo, eftersom det är vad som fällde romerska riket. Vi som inte sov på historietimmarna vet bättre vad som fick romerska imperiet att knaka i fogarna: det var nog snarast den kristna tron. Jesu budskap går nämligen ut på att man skulle känna igen sig i sina närmaste, alltså gemensamt ansvar. Men inte ens Huhtasaari vågade ännu medge att sannfinnarna och extremhögern när allt kommer omkring hatar just det kristna inslaget i vår kultur och moral. Partiet och dess väljarkår hyser nämligen fortfarande en del figurer som gärna inbillar sig att de är kristna.

Medan jag skrev på den här bloggdrapan hann Huhtasaari kläcka ur sig en groda till: hon föreslog nämligen att finländska sexbrottslingar skulle överföras till estniska fängelser. Antagligen var det meningen att dessa i Estlands grymma fängelseförhållanden, där de flesta fångar är representanter för den estlandsryska underklassen, skulle smittas med tuberkulos eller någon liknande dödlig sjukdom. Förslaget är givetvis oförenligt med grundlagen, precis som alla andra fina idéer sannfinnarna får för sig, men därutöver bör det påpekas att det är precis i deras led som det vimlar av brottslingar, inklusive sexbrottslingar, med partiets officielle tusenkonstnär Putkonen i spetsen.

I det här sammanhanget känns det även värt ett olyckligt skratt att den representant för majoritetsbefolkningen som våldtar en flicka i omyndig ålder alltid tas i försvar av precis samma halvanalfabetiska moralister som vid behov lika impulsivt bölande kräver att mörkhyade våldtäktsmän bör få sina testiklar konfiskerade av staten (och som naturligtvis även förkunnar att landet behöver en sannfinsk diktatur som skulle våga kastrera filurerna på riktigt). Ett exempel är det här diskussionsinlägget på de sociala medierna:

M[...] L[...] ,är det verkligen män du skyller på ,om din dotter klockan fyra på natten raglar omkring berusad vid taxistolpen och råkar en eller flera berusade män,,om de sen åker till samma adress och knullar .12år. Du borde få av en vedklabb i skallen ,du har tappat sinnet för proportionerna.

”M. L.” är den kvinnliga diskussionspartner som hjälten här tilltalade. Kommafelen är som i originalet, likaså det där ”12år” utanför meningen – antagligen avser det flickans ålder i den här fantasin.

Nu bör det ju konstateras att unga (myndiga) kvinnor faktiskt ofta spelar elaka spratt för män och ljuger. De som följt med mina skriverier vet att jag inte har mycket förståelse för sådana fnask. Det är också sant att nyfikna småflickor på webben ibland infiltrerar sexdiskussionsfora avsedda för vuxna människor. I en sådan situation bör en normal vuxen karl genast övergå till upplysar- och papparoll när han kommer underfund med hur ung motparten egentligen är.

Låt oss sen tala om någonting helt annat. Tidningen Helsingin Sanomats månadsbilaga tryckte i början av juli en artikel under titeln Aivan tavallinen tappo, ”Ett helt vanligt dråp”, som handlade om mord och övriga brott mot liv och hälsa i Finland. Som alla säkert redan vet, innebär ett helt vanligt dråp i Finland att en mer eller mindre alkoholiserad karl, låt oss kalla honom t ex Arska (ett smeknamn för Ari), i berusat tillstånd dödar en annan, som kanske heter Reiska (dvs Reino, Reijo eller Reima), och när han väl nyktrat till ångrar han sig uppriktigt, eftersom Reiska var hans bäste och ende vän i denna världen. Det är också typiskt att Arska inte ens själv kan föreställa sig varför han egentligen slagit ihjäl sin kompis.

Enligt artikeln är det inte någon betydande skillnad på stambefolkningen och somaliskättade finländare när det gäller antalet begångna mord. Dräper en somalier någon väcker det givetvis mycket större uppmärksamhet i medierna, medan majoritetsbefolkningens mord försvinner i statistiken. Fyllona har ju alltid gallrat sina led av eget initiativ, och ingen har gråtit en enda tår över det, förutom kanske ovannämnde Arska när han insett vad han gjort sig skyldig till.

Å andra sidan påpekar artikeln även att det finns två etniska grupper, låt oss kalla den brutopier och syldavier, av vilka den förstnämnda begår proportionellt sett mer en tre gånger flera mord och dråp än syldavierna. Syldavierna utgör en del av stambefolkningen i vårt land. Tycker ni att brutopierna borde undervisas i syldaviernas språk och seder? Det är ju enligt statistiken klart att brutopiernas kultur är brutal och genomsyras av våld, och att brutopiernas okontrollerade våldsamhet hotar oss alla till liv och lem. Gröna kommunister svamlar givetvis om att brutopierna har rätt till egen kultur, men invandrarkritikerns skarpa förnuft, som nått sitt nuvarande utvecklingsstadium genom flitigt utantillrepeterande av Halla-ahos heliga ord, inser att brutopiernas blodiga dödskultur inte hör hemma i Finland.

Nåja, skämt åsido: en och annan läsare märker säkert vad det hela egentligen handlar om: brutopier heter egentligen finnar och syldavier finlandssvenskar. Skulle invandrarkritikerna verkligen vara oroliga över våldsbrott, så skulle de i princip gilla och förespråka den obligatoriska svenskundervisningen, eftersom den erbjuder de finsktalande tillgång till en objektivt bättre kultur. Man kan nog svårligen tänka sig ett mera exakt och objektivt mått på bättre eller sämre kulturer än mordstatistiken.

Men det här är precis vad rasism handlar om. En stor del av invandrarkritikernas fräckheter kunde man förlåta, om de talade i samma stil om sin egen referensgrupp och om de tillämpade liknande principer på den. Skulle de alltså kalla finnarna för en mindervärdig ras enligt samma kriterier som de brännmärker övriga etniska grupper, skulle man knappast kunna beskylla dem för diskriminering eller rasism.

När det är frågan om mörkhyade eller muslimer, gör sig invandrarkritikerna lustiga över varje försök att förklara brottslighet med socioekonomiska orsaker, som t ex social utslagning. Nähä, det är rastillhörigheten som avgör. Men tar man upp de finsktalandes bevisligen högre placering i brottsstatistiken, då får vi höra att det hela beror på hur finlandssvensken kantänka förtrycker arma stackars finnen. Ser ni, deras egen referensgrupp får absolut inte bemötas som resten av mänskligheten. De anser sig och sina gelikar vara jordens salt och världens ljus, och alla andra bör buga och bocka för dem.

Jag brukar alltid säga – med ett uttryck jag visserligen inte själv hittat på – att den enda moralprincipen bakom våra högerextremisters handlingar lyder: ”om jag kan förlora är det inte ett rättvist spel”. Rasismen är bara en följdföreteelse av detta. ”Invandrarkritikerna” är till största delen sådana människor som anser sig vara privilegierade och för vilka den värsta orättvisan i världen är att de inte betalas särskilt arvode för att de i sin värdighet behagar glädja oss vanliga dödliga med sin när- och tillvaro. De tycker att de bör skymfa och skälla som de vill, men betalar någon med samma mynt, då ryter denna alltigenom ruttna och korrumperade pöbel att dess uttrycksfrihet är hotad.

Fegisar som de är är finnarna dock villiga att göra till lags för vilka som helst omoraliska grobianer som lyckas tillskansa sig en position ovanför all kritik. Och här kan vi övergå till följande punkt på vår föredragningslista, nämligen sexskandalen kring Toimi Kankaanniemi, som jag inte hunnit ta upp tidigare.

Toimi Kankaanniemi blev på sin tid känd som miljö- och alkoholminister i Esko Ahos regering. Då gick livet idylliskt till och vi kunde intala oss att väckelsekristna verkligen menade vad de sade när de förkunnade nykterhet och sedlighet. Många av de som i sitt eget liv inte riktigt orkade iaktta stränghet i fråga om alkohol och sex hyste respekt för konservativa kristna. En del tyckte att dylika försakelser krävde viljestyrka som de inte själva förfogade över. En del uppfattade väckelsekristna som oskyldiga varelser, en sorts barn, som det gällde att ta i försvar mot det världsliga. De som omhuldade denna attityd var kanske rätt syndiga av sig men de hade omfattat Jesu läror bättre än de egentligen själva insåg: Han sade ju att Guds rike tillhör den som bibehållit sin barnsliga oskuld, och det var som sådana människor vi lärt oss uppfatta de väckelsekristna.

Att Kankaanniemi verbalt antastat kvinnor i sin omgivning ger dock vid handen att en stor del av väckelsekristen propaganda bara är lögn och förbannad dikt. Vi duperades till att tro att de väckelsekristna verkligen lever som de lär och att vi är förpliktade att med empati och förståelse lyssna till vilket som helst svammel de håller på med, eftersom de kantänka har sådan självdisciplin som vi saknar.

Jag har redan tidigare beskrivit hur det egentligen förhåller sig. Väckelsekristen religiositet har i det finska Finland korrumperats till den milda grad att den i dag bara utgör en del av samma underklasskultur som en alkoholiserad gatubrottslings livsstil. Ibland blir alkoholiserade gatubrottslingar religiösa för att vittna om hur mycket bättre det är i Kristi efterföljd än bland världens barn. Ibland sker det motsatta, när någon som uppfostrats i en kristlig familj kommer till slutsatsen att det är mera kul att supa, knarka, begå brott och knulla än att prisa Herren. Men det går alltid att sälla sig tillbaka till Jesu följe, om man bara kan ödmjuka sig för Honom. Den liberala urbana medelklassen (som antagligen både för ett sexuellt mindre osedligt leverne och begår i genomsnitt färre brott än den bölande underklassen) är för dylik underklass bara ett föremål för hat och avund. Oberoende av om en representant för underklassen befinner sig i ett kriminellt eller ett religiöst skede i sitt liv är han medveten om att hans liv varken är glädje eller gamman, men samtidigt vet han att han aldrig skulle kunna komma in i den liberala medelklassen hur han än skulle försöka.

Låt oss sen ta fram ett av mina favoritämnen, sannfinnarnas inre stridigheter alltså. Det sägs att Timo Soini brutit sitt ord i fråga om Greklandsstödet, men jag medger att jag inte vet om det verkligen är så. Situationen i Grekland är nämligen rätt och slätt obegriplig för en vanlig dödlig som ingenting vet om ekonomi – det gör inte jag heller – och ännu svårare är det att hålla koll på vad Soini egentligen har gått och lovat. Partiet förefaller dock lida av allvarlig oenighet p g a Soinis EU-politik.

Veli-Matti Saarakkala, en representant för den rasistiska partiflygeln men mest känd för sitt obegripliga neurotiska svammel om bögarnas hotfulla närvaro i omklädningsrummet på simhallen, anser att partiet borde lämna regeringen p g a den oacceptabla EU-politiken. En annan oliktänkare är Sebastian Tynkkynen, som rätt öppet medgett att han bara är en cynisk lyckosökare – killen tycks vara beredd att uppträda både som bög, som ”helad” religiös exbög och som sannfinne, bara man kommer överens om priset.

Det är få saker (förutom humana attityder och gröna värden) som inte är tillätna i Sannfinska partiet, men Soini får man definitivt inte ifrågasätta. Det innebär att Tynkkynen och Saarakkala inte nödvändigtvis kommer att stanna kvar i partiet länge till. Tynkkynen är bara galjonsfiguren för sannfinnarnas ungdomsorganisation som inte blivit invald någonstans. Sannolikt kommer han att uteslutas ur partiet eller åtminstone förlora sin ställning som ordförande för ungdomsavdelningen.

Saarakkala befinner sig i en annan situation: han är redan riksdagsledamot. Kompisarna och jag dryftade frågan hur det månne ska gå med honom, och det förefaller klokast att tippa att han kan vänta sig en skriftlig förmaning. Det är tänkbart att han på längre sikt riskerar uteslutning ur riksdagsgruppen, eftersom han redan tidigare visat sig ha alltför höga föreställningar om sin maktposition i partiet och kommit med invändningar mot Soini. Blir det slut med partikarriären ska han antagligen göra som Hirvisaari och starta om riksdagsgruppen för Förändring 2011.

Visst ska man komma ihåg att sannfinnarna snart ska hålla partidag där gudfader Soinis makt ska ifrågasättas, som det ryktas. Motståndsrörelsen leds av Raimo Rautiola, consigliere åt capomandamento i Uleåborg, och denna eccellenza lär anse att det inte så mycket är invandrarkritiken som EU-kritiken partiet bör syssla med. Han har även ogillat det portförbud som utfärdades mot de ryska delegaterna på OSSE-mötet. Tydligen representerar Rautiola den Kekkonennostalgiska flygeln inom partiet, för vilka sannfinskheten egentligen är en sorts centerextremism och som hyser en kolartro på den propaganda om enorma utvecklingsutsikter i östhandeln som cirkulerat i tjugu år.

Rautiola kommer knappast att i verkligheten kunna hota Soinis position som gudomlig konung och partifarao. Under alla omständigheter ska Soini-Stalin genomföra en partirensning och kasta ut de trotskister som stöder konkurrenten. Kanske de sen ska ansluta sig till Förändring 2011. Det är dock viktigt att lägga märke till att Rautiola uppenbarligen står för en mera Rysslandvänlig linje, sålunda kan hans utmaning till Soini tolkas som en stramare rysk ägarstyrning av den femte kolonnen. Soini har låtit kulmagen växa så stor att den inte längre ryms i Putins hand, och det går ju inte för sig.

Som en slutkläm påminner jag er om att ledaren för Rysslands andra kollaboratörteam i Finland, Janus Putkonen, just förkunnat att han nu är bosatt i Donetskområdet. Det är uppenbarligen därifrån han ska styra sitt nya propagandarör, webbsajten Vastavalkea. Ryssland verkar mena allvar. Himlen glöder röd i öster, röd som blod och eld.