sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Valmiiden ajatusten sanakirja - En ordbok över säkerhetspolitiska klichéer

Muuan kaveri, ellei peräti (heh) toveri, jonka tunnen tuolta meidän Nato-haukkojen juonittelupiireistä, laati seuraavan listan väsyneistä kliseistä ja iskusanoista, joita näkee Naton vastustajien jaarituksissa.

En kompis, eller borde man kanske kalla honom för kamrat (ha!), som jag lärt känna i våra mygelkretsar för Natohökar, utarbetade följande lista över trötta klichéer och floskler som man ofta ser i Natofientliga drapor.

1) Maantieteelle emme voi mitään

1) Vi kan inte göra något åt geografin

2) Naton laajeneminen Venäjän rajalle

2) Natoutvidgningen ända fram till ryska gränsen

3) Russofobia

3) Russofobi

4) Erityissuhde Venäjän kanssa

4) Vår särskilda relation med Ryssland

5) Tärkein kauppakumppani

5) Vår viktigaste handelspartner

6) Pietarin metropolin mahdollisuudet

6) Metropolen Sankt-Petersburg och dess möjligheter

7) Naton sisämeri

7) Östersjön som Natos inre hav

8) Liennytyspolitiikka

8) Avspänningspolitiken

9) Niinistön aloite

9) Niinistös initiativ

10) Nato provosoi

10) Nato provocerar

11) Venäjä tuntee itsensä uhatuksi

11) Ryssland känner sig hotat

12) Karhun kainalossa on hyvä olla

12) "Det är varmt i björnens armhåla"

Kommentoidaanpa näitä kliseitä muutamalla lauseella.

Låt oss kommentera dessa klichéer i korthet.

"Maantieteelle emme voi mitään". Tämä on aivan totta. Mutta siitä voidaan keskustella, miten puolustus järjestetään tämän maantieteen ikäviltä ja väistämättömiltä seurauksilta varautumiseksi. Aika moni Venäjän länsirajalla sijaitseva maa on liittynyt Natoon juuri siksi, että maantieteelle emme voi mitään.

"Vi kan inte göra något åt geografin". Det här är visst sant, men man kan sen fråga sig, hur man ska ordna försvaret för att förbereda sig infor de ohyggliga och oundvikliga följder som hänger ihop med geografin. Det är en hel del länder längs Rysslands västra gräns som anslutit sig till Nato precis därför att vi inte kan göra något åt geografin.

"Naton laajeneminen Venäjän rajalle". Huomatkaa sananvalinta: Nato laajenee ikään kuin omatahtoisena, omalakisena laitoksena. Todellisuudessa Nato on laajentunut siksi, että Venäjän läheisyydessä sijaitsevat valtiot ovat sitä halunneet. Ja miksi ovat halunneet? Siksi, että niillä on puolen vuosisadan kokemus Venäjän sortavasta ylivallasta, ja siksi, että Venäjä ei ole myöntänyt vastuutaan Neuvostoliiton näitä valtioita ja niiden kansoja vastaan tekemistä rikoksista, vaan päin vastoin alkanut ihannoida Neuvostoliiton julminta diktaattoria Stalinia. (Länsi-)Saksa on aivan toisessa määrin ottanut vastuuta Natsi-Saksan rikoksista, mikä on puolestaan muuttanut koko saksalaista kulttuuria myönteiseen ja rakentavaan suuntaan. (Kukaan ei tietenkään ole hämmästynyt siitä, että uusnatsismi on voimakkainta entisessä kommunistisessa Itä-Saksassa.)

"Natoutvidgningen ända fram till ryska gränsen". Märk väl ordvalet: Nato utvidgar sig som om det vore en institution med egen vilja och egna lagar. Men egentligen beror denna Natoutvidgning på att länder belägna nästintill Ryssland uttryckligen velat detta. Och varför det? Därför att de har ett halvt århundrades erfarenhet av förtrycket under rysk överhöghet, och därför att Ryssland inte har medgett sitt ansvar för de brott Sovjetunionen begått mot dessa länder och deras folk, utan snarare börjat idealisera Sovjetunionens värsta diktator Stalin. (Väst-)Tyskland har ju tagit ansvar för de nazistiska brotten, så att hela den tyska kulturen förändrats i positiv och konstruktiv riktning. (Ingen är givetvis förvånad över att nynazismen är starkast i exkommunistiska Östtyskland.)

Tässäkin kliseessä näkyy vainoharhainen kammo Natoa ja Yhdysvaltoja kohtaan. En sano ettei niitä saisi arvostella, mutta arvostellaan sitten asiaperustein. Erilaiset vasemmistolaisiksi ja rauhanaktivisteiksi itseään luonnehtivat ovat mielellään halukkaita ymmärtämään pimahtaneintakin diktaattoria tämän kotimaan omasta historiasta ja yhteiskunnasta käsin, selittäen, että diktaattori on päätynyt asemaansa inhimillisesti myötäelettävistä syistä. Samalla kuitenkin Nato ja USA esitetään monoliittisen paholaismaisina valtatahoina, joiden kaikki aikeet ja pyyteet ovat imperialismia.

Även den här klichén återspeglar paranoid Natoskräck och Amerikaskräck. Jag vill inte säga att man inte får kritisera dem, men kritiken bör vara baserad på sakskäl. Många som tror sig vara vänsteridealister och fredsaktivister är gärna beredda att förstå den mest förryckte diktator och bortförklara hans grymheter med hänvisning till hans hemlands historia och samhällsförhållanden och i allmänhet till mänskligt förståeliga skäl bakom hans makttillträde. Samtidigt framställs dock Nato och USA som monolitiskt djävulska maktcentra som inte motiveras av annat än imperialism.  

Olisikohan liikaa vaadittu, että alettaisiin yhtä empaattisesti ymmärtää myös Itä-Euroopan Nato-laajentumisen taustalla olevia tekijöitä? Samoin olisi syytä kerrata Naton perustamisen syyt - ja muistaa puolustusliiton vanhastaan nauttineen laajaa tukea myös Länsi-Euroopan sosiaalidemokraattisissa puolueissa.

Vore det för mycket krävt att visa liknande empatisk förståelse för det som ligger bakom Natoutvidgningen i Östeuropa? Samtidigt kunde man också repetera skälen till Natos grundande - och komma ihåg att försvarsalliansen sedan gammalt även åtnjutit stöd hos socialdemokratiska partier i Västeuropa.

"Russofobia". Russofobia tarkoittaa sananmukaisesti kääntäen Venäjän pelkoa. Edelliseen kohtaan viitaten: miksi ihmeessä ei pelättäisi Venäjää kaiken sen pahan jälkeen, mitä Neuvostoliitto on aiheuttanut? Putinin johdolla Venäjä on yksiselitteisesti julistautumassa Neuvostoliiton jatkajaksi ja puolustelijaksi. Siinä on pelolle ja vihalle aivan riittävästi aihetta.

"Russofobi". Det här stora ordet betyder ordagrant att man är rädd för Ryssland. För att hänvisa till det föregående: varför skulle vi inte vara rädda för Ryssland efter allt det onda som Sovjetunionen åsamkat mänskligheten? Under Putins ledning håller Ryssland på att förvandla sig till Sovjetunionens arvinge som vill försvara och bagatellisera de sovjetiska skräckdåden. Är det då orättvist att vara rädd för och hata Ryssland?

Jos Saksassa oltaisiin ihan valtion voimin rehabilitoimassa Hitleriä ja jos siellä puhuttaisiin entisten alueiden takaisinvaltaamisesta yhtä virallisella taholla kuin Venäjällä tehdään, kyllä se germanofobiakin olisi yhtä laajaa, ja yhtä oikeutettua. 

Skulle tyska staten hålla på att rehabilitera Hitler och skulle skribenter närstående tyska staten spekulera med att återerövra avträdda områden, så skulle germanofobin vara lika utbredd och lika berättigad som russofobin.

Jos Venäjä haluaa russofobiasta eroon, sen tulisi ennen muuta panostaa pitkäjänteiseen hyvien suhteiden luomiseen länsinaapureihinsa. Siitä vain ei tule mitään jatkuvalla uhkailulla, ilmatilan loukkaamisella ja sotaharjoittelulla.

Vill Ryssland bekämpa russofobi så bör ryssarna främst satsa på att tålmodigt skapa vänskapliga relationer med de västra grannarna. Hotelser, luftrumskränkningar och krigsmanövrar hjälper inte.

"Erityissuhde Venäjän kanssa". Suomella ei todellakaan ole mitään erityissuhdetta Venäjän kanssa. Suomettuneisuuden aikojen ajatus erityissuhteesta Neuvostoliittoon oli ennen kaikkea alibi, jonka varjossa Suomi saatettiin kaikessa hiljaisuudessa sumplia mukaan esimerkiksi lännen tieteellisiin yhteistyöelimiin. Tätä ei kuitenkaan voitu paljastaa kansalle, joten yllättävän suuri osa meistä ihan oikeasti uskoi siihen hölynpölyyn, ainakin jossain määrin.

"Vår särskilda relation med Ryssland". Finland har faktiskt ingen "särskild" relation med Ryssland. Under finlandiseringens tidevarv upprätthölls föreställningen om en sådan särskild relation främst som ett alibi som möjliggjorde att i all stillhet bli medlemsstat i en hel del västliga samarbetsorganisationer, främst vetenskapliga sådana.

Erityisesti käsitys suomalaisista jonkinlaisina Venäjän asiantuntijoina on täysin lapsellinen. Suomalaisten Venäjän-tuntijuus on pahimmillaan sitä, että uskotaan Venäjän propagandaa silmät sinisinä. Silloin kun aloin itse perehtyä maailmalla tehtävään Venäjän-tutkimukseen, oli kuin suomukset olisivat pudonneet silmiltä, kun näin, miten syvällekäyvää ja asiantuntevaa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta amerikkalaisissa yliopistoissa harjoitettiin. Suomen virallinen totuus oli Neuvostoliiton romahtamiseen saakka, etteivät jenkit itänaapuristamme mitään tiedä, ja aika monet uskovat tähän hölynpölyyn vieläkin.

Att vi här i Finland skulle vara någon sorts benådade Rysslandkännare är en helt barnslig uppfattning. Finsk Rysslandexpertis består som värst i att blåögt tro på rysk propaganda. När jag började ta del av den Rysslandforskning som pågår ute i världen föll fjällen från mina ögon när jag såg hur djuplodande och sakkunnig Ryssland- och Östeuropaforskningen i amerikanska universitet var. Den officiella sanningen i Finland lydde dock ända fram till Sovjetunionens krasch att jänkarna ingenting vet om vår östra granne, och en hel del finländare tror fortfarande på denna smörja.

"Tärkein kauppakumppani". Venäjä ei ole vahva eikä kehittynyt talous, vaan muistuttaa monella tapaa pikemminkin kehitysmaata, eikä se ole Suomen tärkein kauppakumppani. Talousmiehiähän minä en ole, mutta viimeksi näkemäni tilaston mukaan Saksa ja Ruotsi ovat tärkeimmät.

"Vår viktigaste handelspartner". Ryssland är inte en stark eller välutvecklad ekonomi, utan liknar på många sätt snarare ett u-land, och det är definitivt inte vår viktigaste handelspartner. Jag är ingen ekonom, men enligt den statistik jag senast sett är Tyskland och Sverige viktigare.

Viimeiset kolmekymmentä vuotta jatkunut hurrivihan lietsominen muuten on heikentänyt Suomessa ruotsin taidon lisäksi myös saksan osaamista - suomalaisellehan näiden kahden kielen taito kulkee käsi kädessä. Miettikääpä tuota kauppatilastoa ja tuumikaapa sitten sitä, kenen intressissä voisi olla suomalaisten saksan- ja ruotsintaidon heikkeneminen. 

Den uppvigling till hat mot finlandssvenskar och svenska språket som pågått i tretti år har i Finland inte bara lett till att kunskaperna i svenska gått tillbaka - samma nedgång har också drabbat våra tyskkunskaper, eftersom dessa två språk för en finne går hand i hand. Reflektera en stund över den där handelsstatistiken och fråga er sen, i vems intresse det månne ligger att försvaga tysk- och svenskkunskaperna i Finland. 

"Pietarin metropolin mahdollisuudet". Tämä on yksi muunnelma siitä iänikuisesta teemasta, että Venäjä on muka käsittämättömän rikas maa, josta saa kultaharkkoja mukaan jos jaksaa kantaa ja osaa venäjäksi pyytää. Toistan taas kerran sen, että Venäjän kaupallisista mahdollisuuksista on pöhisty kaksi vuosikymmentä ja koulutettu kokonainen sukupolvi venäjän osaajia kortistoon. Puhutaan bisnestilaisuuksista, mutta niitä ei konkretisoida mitenkään.

"Metropolen Sankt-Petersburg och dess möjligheter". Det här är en variation till på det temat, att Ryssland kantänka är ett obegripligt rikt land som ligger fullt med guldtackor som man får ta om man orkar bära dem och kan be om en på ryska. Jag upprepar en gång till att en hel generation finska studenter utbildats till rysktalande arbetslösa genom att slå trumma om Rysslands merkantila möjligheter. Det svamlas en massa om affärschanser i Ryssland, men vad de där affärschanserna konkret går ut på, det preciseras aldrig.

Itse asiassa jo ennen nykyistä maailmanpoliittista vastakkainasettelua Venäjän kanssa oli selviä merkkejä siitä, että itänaapurissa ei haluttu asiallisia kauppasuhteita läntisiin yrityksiin. Suomalaiselta yritykseltä saatettiin esimerkiksi anastaa laillisesti hankittu tontti, ja asian riitauttaminen Venäjän oikeuslaitoksessa oli tietenkin turhaa.

Innan den nuvarande konflikten mellan Ryssland och den demokratiska västvärlden kom i gång var det redan rätt uppenbart att normala och sakliga affärsrelationer med västföretag inte var någon prioritet för vår östra granne. En gång hände det t ex att en finsk firma med våld fråntogs en lagligt förvärvad tomt, och det var naturligtvis bortkastat att väcka talan om saken i det ryska rättssystemet.

"Naton sisämeri". Naton sotilaallinen läsnäolo Itämerellä on puhuttanut kovasti rauhanaktivisteina esiintyviä henkilöitä. Nyt on kuitenkin niin, että merten vapaus takaa myös Naton sotakoneille oikeuden liikkua kansainvälisillä vesillä, myös Itämerellä, ja että Venäjän länsinaapurit ovat - kuten yllä tuli jo todettua - ihan omasta tahdostaan liittyneet Natoon. Mutta se kansojen itsemääräämisoikeus tuntuu olevan Venäjän ystäville todella kova pala.

"Östersjön som Natos inre hav". Natos militära närvaro på Östersjön har varit föremål för häftig debatt inte minst bland de som utger sig för att vara fredsaktivister. Nu förhåller det sig dock så att det hav som ligger utanför territorialvatten är fritt hav, fritt även för Natos krigsmateriel, och att det är av egen fri vilja som Rysslands västra granner anslutit sig till Nato, som redan ovan konstaterats. Men folkens rätt till självbestämmande verkar vara något Rysslands vänner har svårt att acceptera.

"Liennytyspolitiikka". Sen alkuperäisen liennytyspolitiikan huipentuma oli Helsingin ETY-kokous, kuten muistamme. Ja ETY-kokouksen päätösasiakirjaan sisältyi vaatimuksia ihmisoikeuksien ja ilmaisunvapauden takaamisesta, joista Neuvostoliitto ei omista propagandasyistään voinut kieltäytyä - olihan maan virallinen näkemys se, että se kommunismeineen oli Ranskan vallankumouksesta alkunsa saaneiden vapausihanteiden täydellisin toteutuma maan päällä. Siispä Neuvostoliitto hyväksyi asiakirjan, johon toisinajattelevien sekä sen alistamien satelliittivaltioiden oli mahdollista vedota.

"Avspänningspolitiken". Den ursprungliga avspänningspolitiken nådde sin kulmen under Europeiska säkerhetskonferensen i Helsingfors, och som vi vet ingick det i konferensens slutakt krav på garantier för mänskliga rättigheter och uttrycksfrihet. Av sina egna propagandaskäl kunde Sovjetunionen inte tacka nej till dessa, eftersom landets officiella syn var att de frihetsideal som uppstod under franska revolutionen tack vare kommunismen just i Sovjetunionen förverkligats mera uttömmande än någonstans på jorden. Sålunda gick Sovjetunionen med på att underteckna ett dokument som både dess egna oliktänkande medborgare och de förtryckta lydrikena kunde åberopa.

Nykyinen Venäjä sitä vastoin on paljon kyynisempi kuin Neuvostoliitto, jonka kalkkeutunut johtoklikki halusi 70-luvulla rauhallisia aikoja maailman suurimmalle vanhainkodilleen ja oli siksi halukas pitämään solmitut sopimukset, tai ainakin esittämään pitävänsä. Putin rikkoo pilkallisesti virnuillen kaikki sopimukset ja pyrkii mädättämään länsimaiset demokratiat sisältä käsin. Näissä olosuhteissa on vaikea nähdä liennytystäkään muuna kuin taas yhtenä roiston käteen ojennettavana valttikorttina.

Det nuvarande Ryssland är däremot mycket mera cyniskt än Sovjetunionen, vars åderförkalkade ledarklick på sjuttitalet föredrog en fredlig ålderdom i sitt gubbhem till hemland och sålunda var villiga att respektera de internationella fördrag de skrev under, eller åtminstone ge ett sådant intryck. Putin ger däremot hångrinande fan i alla fördrag och strävar till att korrumpera de västerländska demokratierna inifrån. Under dessa omständigheter framstår även avspänningen som ett trumfkort till för skurken.

"Niinistön aloite". Kyse on Sauli Niinistön lentoturvallisuusaloitteesta, jonka Venäjä on kaapannut PR-tarpeisiinsa. Aloite on sikäli hiukkasen ongelmallinen, että sen voi tulkita Niinistön omavaltaisuudeksi ulko- ja puolustusministeriön ohi. Mutta se suomettumisen virtuaalinen perinneyhdistys, joka keskuudessamme toimii, tuntuu lähinnä pitävän aloitetta paluuna vanhoihin kunnon Kekkosen aikoihin: presidentti harrastaa liennytystä oman mielensä mukaan ja päättää yksinään ulkopolitiikasta, ja ministeriöt vain vikisevät kun hän vie. (Ks. edellä kohtaa "Liennytyspolitiikka".)

"Niinistös initiativ". Det handlar om Sauli Niinistös flygsäkerhetsinitiativ, som Ryssland lagt beslag på för sina public relations-behov. Initiativet är såtillvida problematiskt, att det kan tolkas som ett exempel på presidentiell självsvåldighet som förbigår utrikes- och försvarsministerierna. Men mitt ibland oss existerar det en virtuell förening som ägnar sig åt att nostalgisera finlandiseringen, och dess "funktionärer" förefaller uppfatta initiativet som ett tecken på att vi håller på att återgå till gamla goda Kekkonentiden: presidenten håller på med sina avspänningsinitiativ och fattar ensam utrikespolitiska beslut, och ministerierna kan bara se på. (Jfr ovan "Avspänningspolitiken".)

"Nato provosoi". Nato ei provosoi yhtään mitään, vaan Nato toimii Itä-Euroopan maiden suojana Venäjän aggressioilta. Mutta mietitäänpä tarkemmin, mikä siinä on ideana, kun sanotaan, että Venäjää ei pitäisi provosoida.

"Nato provocerar". Nato provocerar inte, utan beskyddar de östeuropeiska länderna mot rysk aggression. Men låt oss reflektera närmare om vad det handlar om när man säger att man inte borde provocera Ryssland.


Perusajatus palautuu suomettumisen aikoihin, jolloin koko ajan pelättiin, että Neuvostoliitto saa jostain tekosyyn tulla huonolle tuulelle - ja jos Neuvostoliitto tulee huonolle tuulelle niin sitten Neuvostoliitto suunnilleen hyökkää Suomeen ja tappaa kaikki ja vie eloonjääneet jalkapatikassa ja ilman kenkiä Siperiaan. Tälle ei katsottu voitavan mitään, sillä Paasikivi oli sanonut, että Kreml ei ole mikään raastuvanoikeus, ts. Neuvostoliiton tekemisiä ei voida arvioida moraalisin kriteerein, niihin on vain alistuttava.

Grundidén härstammar från finlandiseringens tidevarv, då man hela tiden var rädda för att Sovjetunionen hittar på ett svepskäl för att bli på dåligt humör - och blir Sovjet på dåligt humör då intar röda armén Finland på fläcken och dödar alla, och den som ryssarna inte dödar tvingas gå barfota till Sibirien. Och det här kunde man inte göra något åt, ty Paasikivi hade konstaterat, att Kreml inte är någon rådstuvurätt, dvs att det som Sovjetunionen gör inte är mödan värt att bedöma eller fördöma ur moralisk synvinkel, det är bara någonting man måste finna sig i.

Se, mitä Itä-Euroopan Nato-maat tekevät, on sen myöntäminen ääneen, että Venäjä uhkaa ja että Nato on - mahdollisista puutteistaan huolimatta - aika varteenotettava vaihtoehto, jos siltä uhalta halutaan suojaa. Tätä voi pitää provokaationa vain jos pitää Venäjän uhalta suojautumista itsessään provokaationa, eli haluaa myöntää Venäjälle oikeuden vallata kenet tahansa naapurinsa silloin kun Putin saa moista päähänsä.

Vad de östeuropeiska Natoländerna gör är att öppet medge att Ryssland utgör ett hot och att Nato trots sina eventuella brister är ett seriöst alternativ, om man vill ha skydd mot hotet. Det här är en provokation bara om man anser att det är en provokation att alls söka skydd mot ryska hotet, och i praktiken innebär det här att man vill bevilja Putin rätten att ockupera vilket grannland som helst om han råkar vakna på fel sida.

"Venäjä tuntee itsensä uhatuksi". Tämä liittyy tietysti läheisesti edelliseen. Tämänkin iskulauseen yhteydessä kuulemme aina puhuttavan "Venäjän legitiimeistä turvallisuuseduista". Todellakin: ilmeisesti maailman ainoa maa, jolla on legitiimejä turvallisuusetuja, on Venäjä. Itä-Euroopan mailla taas ei ole legitiimejä turvallisuusetuja, vaan ne ovat "russofobisia", kuten Esko Seppänen sanoisi, ja Yhdysvallat on aina "imperialistinen".

"Ryssland känner sig hotat". Det här står givetvis i nära sammanhang med det ovanstående, och i det sammanhanget hör vi ofta den gamla visan om "Rysslands legitima säkerhetsintressen". Tydligen är Ryssland det enda landet i världen som har legitima säkerhetsintressen. De östeuropeiska länderna har inga legitima säkerhetsintressen, de bara lider av "russofobi" som Esko Seppänen skulle säga, och Förenta Staterna har bara "imperialistiska" intressen.

"Karhun kainalossa on hyvä olla". Tämä iskulause tarkoittaa kai, että naapuruuteen ja yhteistyöhön Venäjän kanssa sisältyisi tärkeitä synergiaetuja, joista ei pidä luopua lähentymällä liikaa länteen. Mutta onko niitä?

"Det är varmt i björnens armhåla". Den här floskeln betyder antagligen att det är gott att vara granne med Ryssland eftersom detta medför samarbetsmöjligheter och synergifördelar som vi inte bör ge avkall på genom att alltför mycket närma oss Väst. Men finns det sådana fördelar?

Kauppa Venäjän kanssa on paljon vähemmän merkittävää kuin idänkauppaintoilijat väittävät, kuten jo edellä totesin. Vasemmiston ja työväenliikkeen on turha toivoa Venäjältä tukea, kuten Neuvostoliitolta ennen - Venäjä suosii vain niiden kieroutuneimpia ilmenemismuotoja tarkoituksena horjuttaa Suomen demokratiaa.

Som jag redan ovan påpekade är handeln med Ryssland mycket mindre än östhandelspropagandisterna påstår. Vänstern och arbetarrörelsen får inget stöd från Ryssland, som förr från Sovjet - Ryssland bistår bara deras mest perverterade uttrycksformer för att destabilisera demokratin i Finland.

Karhun kainalossa siis ei ole hyvä olla, ei senkään vertaa kuin Neuvostoliiton aikana, jolloin ainakin osa itänaapurin vaikutuksesta Suomen politiikkaan oli vakauttavaa. Ilmeisesti siihen aikaan kauppa ja teollisuusyhteistyö Suomen kanssa oli Neuvostoliitolle oikeasti niin hyödyllistä ja tarpeellista, ettei se halunnut kommunistien lakkoilevan täkäläistä kansantaloutta kumoon. Nyt tilanne on aivan toinen.

Det är alltså inte varmt och mysigt i björnens armhåla, inte ens så mysigt som på sovjettiden, då åtminstone en del av det sovjetiska inflytandet på finländsk politik ökade stabiliteten i landet. Uppenbarligen drog Sovjet såpass stor nytta av handeln och det industriella samarbetet med Finland att det inte låg i dess intresse att låta kommunisterna strejka omkull vår ekonomi. I dag är situationen en helt annan.  

tiistai 12. syyskuuta 2017

Venäläinen äärioikeisto Novorossijassa - Rysk extremhöger i Novorossija

"Kunnia Novorossijalle! Oikeistolaiset osastot Venäjän kevään vartiossa"/"Ära till Novorossija! Högersinnade trupper som beskyddar den ryska våren" (lähde/källa: Marko Enqvistin blogi "Vartiopaikalla"/källa: Marko Enqvists blogg "Vartiopaikalla")


Venäjän myötäilijät korostavat mielellään sitä, että Ukrainan riveissä taistelee äärioikeistolainen Asovan pataljoona. En yritäkään väittää, ettei tämä olisi ongelma sekä Ukrainan maineen että demokratian kannalta. Mutta kumman hiljaa on oltu - jopa niissä muka Nato-henkisissä valtavirtamedioissa - Venäjän puolella Itä-Ukrainassa taistelevista venäläisistä äärioikeistolaisista. Onneksi Marko Enqvist välitti omassa Vartiopaikalla-blogissaan ylläolevan kuvan nähtäväksemme. Siinä venäläiset äärioikeistojärjestöt julistavat kunniaa Novorossijalle, jonka "venäläistä kevättä" ne tukevat aseellisesti.

Rysksinnade älskar att göra ett stort nummer av den högerextrema Azovbataljonen, som kämpar för Ukraina. Jag vill ingalunda förneka att det här är ett problem för både Ukrainas reputation och dess demokrati, men det är märkligt hur tysta även de kantänka så Natovänliga mainstreammedierna har varit om de ryska högerextremister som kämpar på den ryska sidan i östra Ukraina. Till all lycka förmedlade Marko Enqvist bilden ovan för oss i sin blogg Vartiopaikalla. Där förkunnar ryska högerextrema organisationer sin lojalitet till Novorossija, vars "ryska vår" de stöder med vapen i hand.

Kuvassa näkyvissä merkeissä lukee:

Det som står på tygmärkena i bilden:

Russkoje natsional'noje jedinstvo ("Venäjän kansallinen ykseys"/"Rysslands nationella enhet")

Varjag - bol'še vragov, bol'še tšesti/Varjag - bolsje vragov, bolsje tjesti ("Varjagi - enemmän vihollisia, enemmän kunniaa"/"Varjag - fler fiender, mer ära")

Rusitš/Rusitj

Imperskij Legion ("Imperiumin legioona"/"Imperielegionen").

Ensimmäisenä mainittu RNE on luultavasti perinteikkäin noista järjestöistä. Sen punainen tikarihakaristi oli näkyvä symboli Venäjän kaduilla jo 1990-luvun alussa; perustaja Aleksandr Barkašov tiedettiin meidänkin lehdistössämme siihen aikaan. Alkujaan Barkašov kuului Pamjat'-organisaatioon, nyky-Venäjän vanhimpaan äärioikeistolaisryhmään, mutta perusti oman porukan, koska piti Pamjat'ia liian muinaismuistokeskeisenä. Pamjat' alkoi historiallisten muistomerkkien suojeluprojektina, ja se, että maaseutukirjailijoista ainakin Vladimir Solouhin oli puljussa jollain tavalla mukana, ei hämmästytä minua yhtään.

RNE torde vara den traditionsrikaste av de ovannämnda organisationerna. Dess röda dolkkors var en synlig symbol på Rysslands gator redan i början av nittitalet, och grundaren Aleksandr Barkasjov nämndes även i vår press på den tiden. I början var Barkasjov aktiv i Pamjat', Rysslands äldsta högerextremistiska organisation, men startade en egen rörelse, missnöjd som han var med Pamjat's överdrivna intresse för fornminnen. Pamjat' började faktiskt som en förening för fornminnesskydd, och att byprosaförfattaren Vladimir Solouchin på något sätt var involverad i föreningen är något jag kunde gissa mig till.


RNEn tunnus, joka oli tuttu näky Moskovassa jo 1990-luvun alussa. RNE-märket, som redan i början av nittitalet syntes i Moskva. (Kuvalähde/bildkälla: Wikipedia)


Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään tietoja Varjag-nimisestä äärioikeistojärjestöstä. Mahdollisesti tuossa kuvattu univormun olkamerkki ei liity mihinkään tiettyyn järjestöön, vaan on yleisempää äärioikeiston nationalistista uhoa. "Varjagi" sanana tietysti viittaa muinaisella Venäjällä mellastaneisiin viikinkeihin - sanan skandinaavinen muoto on väring, væringi.

Tills vidare har jag inte kunnat hitta information om en rysk högerextremistisk organisation som heter Varjag. Det är möjligt att tygmärket i bilden inte är någon särskild organisations utan återspeglar nationalistisk trots i allmänhet. Varjag är som bekant en rysk form av det skandinaviska ordet väring och hänger sålunda ihop med de vikingar som härjade i gamla Ryssland.

Rusitš on erään Aleksei Miltšakovin komentama äärioikeistolainen miliisi, joka on osallistunut taisteluihin Donbassissa. Miltšakovista ja hänen kannattajistaan on netissä liikkeellä sellaista kuvamateriaalia, että se on omiaan kuvottamaan paatuneintakin: ilmeisesti mies on ennen soturiaikojaan karaissut itseään leikkelemällä koiranpentuja elävältä (ja pannut kuvia tästä nettiin); siirryttyään murhaamaan ukrainalaisia hän on erikoistunut vankien ja vainajien kasvojen silpomiseen. Ollessaan vasta nuori fasistinalku Pietarissa hän kiihotti tovereitaan mm. surmaamaan kodittomia spurguja. 

Rusitj är en högerextremistisk milis ledd av en viss Aleksej Miltjakov, som deltagit i striderna i Donbass. På nätet finns det sådana bilder av Miltjakov och hans anhängare att även rätt förhärdade naturer finner dem vämjeliga: innan han blev riktig krigare har Miltjakov tydligen försökt härda sig genom att skära levande hundvalpar i stycken (och visat bilder av detta i sin webbprofil); när han övergått till att mörda ukrainare har han specialiserat sig på att stympa fångar och lik i ansiktet. När han ännu var en ung fascismentusiast i St Petersburg uppmanade han sina kamrater bl a till att döda hemlösa lodisar.

Osa Miltšakovista levitetyistä tarinoista voi olla huhuja tai propagandaa, mutta hän on varsin uskottava sen raakuuden edustaja, joka luonnehtii Venäjän alamaailmaa ja joka nyt on leviämässä Suomeen kaikenlaisten rajakkiryhmien ja muiden venäläistä raakuutta ihannoivien äärioikeistolaisten kautta. Aleksei Miltšakovin nimen englanninkielisellä kirjoitustavalla (Alexey Milchakov) löydät netistä ilmeisesti aitoja kuvia, joissa tämä sankari roikottaa kädessään koiranpennun irrotettua päätä tai nylkee samaa koiraa, mahdollisesti elävältä. Jos sielu sietää katsella, mietipä näiden kuvien ääressä, että tällaisen miehen ja hänen liittolaistensa kanssa kaikenlaiset bäckmanit vehkeilevät, tällaisten miesten varassa ovat ne pelletasavallat, joissa joku Marco de Wit käy kestittävänä. 

En del av de historier som berättas om Miltjakov kan vara rena rykten eller propaganda, men i allmänhet anser jag att han är en rätt trovärdig representant för den brutalitet som den ryska kriminella världen är känd för och som nu håller på att bre ut sig till Finland genom allehanda stäng gränserna-grupperingar och övriga högerextremister som dyrkar rysk brutalitet. Söker du på nätet med den engelska formen av hans namn, Alexey Milchakov, hittar du snart sidor där den här hjälten visar en hundvalps avhuggna huvud eller flår samma hundvalp, kanske levande. Om du alls klarar av att se på dessa bilder, tänk dig att det är med honom och liknande killar som Johan Bäckmans gelikar smider sina ränker och att de östukrainska fejkrepubliker, där en Marco de Wit låtit sig trakteras, är beroende av män som Miltjakov för att kunna existera. 

Imperskij Legion on Russkoje imperskoje dviženie'n eli Venäjän imperiumin liikkeen sotilaallinen siipi. RID tunnetaan Ruotsissa räjähteillä leikkineitä ja vankeustuomion saaneita terroristeja Viktor Meliniä ja Anton Thulinia kouluttaneena järjestönä.

Imperskij Legion är den militära grenen av Russkoje imperskoje dvizjenie, eller Rörelsen för ett ryskt imperium. Rörelsen är känd för att ha gett militär utbildning åt Viktor Melin och Anton Thulin, som i Sverige lekte med sprängämnen och dömdes till fängelse för terroristiska brott.

Sekä Rusitš että Imperskij Legion ovat hyväksyneet riveihinsä muitakin läntisiä äärioikeistolaisia, jotka taistelevat Donetskin rintamalla saaden käytännön kokemusta niin ukrainalaisten sotilaiden kuin siviilienkin, mahdollisesti myös koiranpentujen silpomisesta ja surmaamisesta. Todennäköisesti siellä on näissä puuhissa suomalaisiakin. 

Både Rusitj och Imperskij Legion har välkomnat även andra högerextremister från Väst, som kämpar på Donetskfronten och får praktisk erfarenhet i att stympa och döda ukrainska soldater och civila, kanske även hundvalpar. Och det är sannolikt att det även finns finska män med. 

On sitten aivan turhaa yrittää väittää, ettei "maahanmuuttokriitikoilla" olisi yhteyksiä niin Venäjälle kuin itäukrainalaisiin terroristivaltioihin. Samankaltaisuudet näkyvät siinäkin, että Ukrainassa venäläismielistä liikehdintää olivat organisoimassa "Putinin turistit", linja-autokaravaanit, joilla oli erittäin paljon yhtäläisyyksiä Marco de Witin kannattajineen nykyään harrastamaan kotimaanturismiin. De Wit teki taannoin ison numeron myös matkailustaan Donetskissa. Ei taida olla sattuma, että hänen menetelmänsä hankkia kannatusta on sama kuin Itä-Ukrainassa jo sovellettu.

Det är sen helt bortkastat att påstå att våra "invandringskritiker" inte har förbindelser till Ryssland och östukrainska terroriststater. Likheterna syns även i att rysksinnad verksamhet i Ukraina organiserades av s k "Putinturister", dvs busskaravaner som i mycket påminde om den hemlandsturism Marco de Wit och hans anhängare i dag ägnar sig åt. De Wit gjorde för ett par år sen ett stort nummer av sitt Donetskbesök. Det är säkert ingen slump att han skaffar sig politiskt stöd med samma metoder som tillämpats i östra Ukraina.

Itse kunkin pohdittavaksi jää, miten pian Suomessa tulevat käyttöön toisetkin Itä-Ukrainassa sovelletut metodit - ne koiranpentuja elävältä silvoskelevan Aleksei Miltšakovin soveltamat. Tiettävästi Miltšakov ei enää taistele rintamalla, vaan kouluttaa ulkomaalaisia vapaaehtoisia Donbassin terroristiarmeijalle.

Var och en får sen reflektera över när vissa andra från östra Ukraina kända metoder blir aktuella i Finland - de som tillämpas av Aleksej Miltjakov, mannen som brukar stympa levande hundvalpar. Veterligen kämpar Miltjakov inte längre på fronten, utan utbildar utländska frivilliga för terroristarmén i Donbass.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Idän julma raakalainen pidätettiin Briteissä - En grym barbar österifrån arresterad i Storbritannien

Isossa-Britanniassa on pidätetty kavala maahantunkeutujaterroristi, joka on saapunut itäisiltä mailta viettelemään rehellisiä brittinuorukaisia raakalaistekoihin. Tietynlaisia epäilyksiä herää, kun tämä petomainen mies oli jo kolmenkymmenen ja hänen kaksi paikallista terroristikaveriaan kaksikymppisiä. Tällä tavalla pahat ulkomaalaiset mädättävät kristillisen lännen arvot ja tuhoavat länsimaisten demokratioiden yhteiskuntajärjestyksen. 

I Storbritannien har myndigheterna arresterat en lömsk inkräktare och terrorist, som anlänt från en orientalisk del av världen för att förföra ärliga brittiska ungdomar till barbariska dåd. En viss sorts misstankar väcks, när man vet att denne ondskefulle man var redan fyllda tretti och hans två lokala medhjälpare bara i tjuguårsåldern. Så här fördärvar elaka utlänningar de kristliga värderingarna i Väst och tillintetgör samhällsordningen i västerländska demokratier.

Maahantunkeutujan nimi oli vaikea säällisen britin kirjoittaa ja ääntää, kuten raakalaisten asuttamista maista saapuvien nimet usein. Mikä oli tuo nimi, jonka joka tavusta kaikuu vinosilmäisen idän armottomuus?

Inkräktarens namn var svårt för en anständig britt att skriva och uttala, som det ofta förhåller sig med namn på invandrare från länder bosatta av barbarer. Vad var detta namn, som stavelse på stavelse ekar av den obarmhärtighet som utmärker det snedögda Öst?

No tietenkin VEHVILÄINEN.

Det var givetvis VEHVILÄINEN.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Henrik Arnstad, voi ei taas! Henrik Arnstad, inte nu igen!

Kuten tiedämme, äärioikeisto pyrkii omimaan itselleen isänmaan historian ja sen kansallissankarit. Typerin tapa vastata tähän on hylätä samaiset sankarit fasisteina, koska siinä juuri hyväksytään äärioikeiston historiakäsitys, olkoonkin että päinvastaisesta kulmasta. Ruotsin puolella tätä typerää tapaa harjoittaa suhteessa Suomen historiaan muuan Henrik Arnstad. Arnstadin tuorein hölmöys on Mannerheimin rinnastaminen Hitleriin, Mussoliniin ja Francoon.

Som vi vet vill extremhögern tillägna sig fosterlandets historia och dess nationalhjältar. Det dummaste sättet att reagera på det här är att avvisa sagda hjältar som fascister, ty detta innebär bara att man accepterar extermhögerns historieuppfattning ur ett motsatt perspektiv. På svenska sidan om Bottenviken är det en viss Henrik Arnstad som ägnar sig åt dylika dumheter. Den senaste idioti Arnstad begått är att likställa Mannerheim med Hitler, Mussolini och Franco.

Tämä väite on niin virheellinen, ettei tiedä, miten päin menisi saadakseen sen purettua. Mannerheim oli vanhan ajan aatelismies, joka ei arvostanut demokratiaa; mutta juuri siksi hän ei myöskään tuntenut erityistä sympatiaa Hitlerin eikä Mussolinin kaltaisia hahmoja kohtaan. Itse asiassa he olivat hänen näkökulmastaan liian demokraattisia. 

Det här påståendet är så grundligt fel, att man inte riktigt vet, var man borde sätta igång och dementera det. Mannerheim var en adelsman av gamla skolan, som inte uppskattade demokrati, men det är precis därför han inte kände någon särskild sympati för Hitler- och Mussolinifigurer: i själva verket var de för demokratiska ur hans synvinkel.

Mannerheimin kaltainen konservatiivinen aristokraatti saattoi nimittäin kunnioittaa esimerkiksi oikeusvaltiota tai laillisuutta järjestyksen ylläpitäjänä. Sitä vastoin demokratia edusti hänelle uhkaa tälle järjestykselle, kun helposti villittävä rahvas pääsi määräilemään. Suomen viimeiset kymmenen vuotta ovat osoittaneet, ettei tämä marskin mielipide ollut täysin vailla perusteita.

En konservativ aristokrat som Mannerheim kunde visserligen respektera t ex rättsstaten och legalismen som ett sätt att upprätthålla samhällsordningen. Däremot utgjorde demokratin för honom ett hot mot ordningen, om den innebar att den lättuppviglade pöbeln började styra och ställa. De senaste tie åren i Finland har visat, att Marsken här inte hade helt fel.

Hitler oli pikkuvirkamiehen poika provinssista, joka meni yömajarentuksi isolle kirkolle, eikä hän koskaan hankkinut kunnon koulutusta. Sotilasarvoltaan hän oli Gefreiter, suomeksi siis korpraali tai vanhanaikaisesti jefreitteri. Ei ole ihme että Mannerheim vierasti häntä.

Hitler var son till en liten tjänsteman från provinsen, som i storstaden blev stamkund till natthärbärgen för ensamma män, och någon riktig utbildning skaffade han sig aldrig. Han blev aldrig någon högre herre i armén heller, utan Gefreiter, dvs korpral. Det är inget under att Mannerheim inte riktigt kunde gilla honom.

Tietysti Arnstad esittää Mannerheimin julmana sisällissodan pyövelinä. Ilkeämielisenä rasistina heitän kuitenkin tähän seuraavanlaisen provokaation. Mannerheim antoi käskyjä ikään kuin hänen alaisinaan olisi samanlaisia sivistyneitä ruotsinkielisiä ammattiupseereja kuin hän itse oli ja antoi perustason päälliköille tämän mukaisesti omaa harkintavaltaa. Mutta alimman portaan päälliköt olivat suomenkielisiä, eikä monilla heistä ollut sen enempää sivistystä eikä harkintaa kuin punakaartilaisillakaan. Kun vielä villien villi veri oikein kuohui voimakkaista tunteista, villit tekivät villin luontonsa mukaisesti paljon raakuuksia. Mannerheimia ylevässä ruotsinkielisyydessään ei tietenkään voida vastuullistaa suomenkielisten villien veriteoista.

Naturligtvis vill Arnstad också svartmåla Mannerheim som inbördeskrigets grymma bödel. Elak rasist som jag är kan jag inte låta bli att komma med en sån här provokation: Mannerheim utdelade order som om alla hans underordnade hade varit likadana svensktalande yrkesofficerare som han själv, och i samma anda tillät han lägsta befäl att tillämpa egen bedömning. Men lägsta befäl bestod av finsktalande, som för det mesta hade precis lika lite omdöme och bildning som rödgardisterna. När dessa vildars vilda blod också kokade av starka känslor, begick vildarna en massa ohyggligheter, för det är vad vildar gör. Mannerheim i sin upphöjda svenskhet kan givetvis inte ansvarsbeläggas för finsktalande vildars skräckdåd.

Leikki leikkinä, mutta Mannerheim eroaa Hitlereistä ja Mussolineista yhdellä ratkaisevalla tavalla. Hän ei koskaan ollut Suomen diktaattori. Hän oli siirtymäkauden valtionhoitaja sisällissodan jälkeen, ja sodan loppuaikoina hän oli samalla tavalla siirtymäkauden presidentti. Mutta kummallakin kerralla hän luovutti vallan demokraattisesti valitulle seuraajalle. Ensimmäisen tasavallan äärioikeistolla oli kyllä vallankaappaushankkeita tarkoituksena nostaa Mannerheim diktaattoriksi. Mannerheim ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, joten hankkeet kariutuivat.

Skämt åsido, men det finns en grundläggande skillnad mellan Hitler och Mussolini å ena sidan och Mannerheim å andra sidan. Han var aldrig någon diktator. Han var riksföreståndare under en övergångstid efter inbördeskriget, och mot slutet av andra världskriget valdes han till president för att axla ansvaret för riket under en liknande övergångsperiod. Och när tiden väl var inne överlät han makten i laglig ordning till en demokratiskt vald efterträdare. Extremhögern i första republiken smed nog någon sorts ränker för att genom en statskupp diktatorförklara Mannerheim, men dessa ränker kraschade när det visade sig att Mannerheim själv inte var intresserad.

Jo siinä on riittävästi syytä nimetä Helsingin valtakatu hänen mukaansa ja olla kaatamatta hänen patsastaan.

Det är redan skäl nog att kalla den bredaste gatan i Helsingfors för Mannerheimvägen och låta honom även i fortsättningen stå staty.


Mannerheim, Mannerheim, sal jy die Finne kom lei? Generaal, generaal, soos een man sal ons om jou val, generaal Mannerheim!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Venäjä uskontona ja liikeideana - Ryssland som religion och affärsidé

Joskus 90-luvun alussa, kun olin pelkästä mielenkiinnosta hankkinut itselleni parissa vuodessa puolan taidon, aloin opiskella venäjää. Senkin taustalla oli kiinnostus itänaapurin kulttuuriin, eikä vähiten Solženitsyniin ja muihin vankileirielämää kuvaaviin muistelmakirjailijoihin, joiden teoksia olin jo käännöksinä lukenut, lähinnä ruotsin- ja saksankielisinä (silloin ennen vanhaan nimittäin osattiin muitakin kieliä kuin englantia). Annoin kuitenkin samalla huijata itseni kuvittelemaan, että venäjä olisi taloudellisesti kannattava kieli.

I början av nittitalet, när jag väl av rent personligt intresse på ett par års tid inhämtat gedigna kunskaper i polska, började jag studera ryska. Detta motiverades också av att Rysslands kultur fascinerade mig, och med Rysslands kultur avser jag inte minst Solzjenitsyn och andra fånglägersskildrare, vars böcker jag redan då hade läst, främst i svenska eller tyska översättningar (förr i tiden var det vanligare att behärska även andra språk än engelska). Samtidigt tillät jag mig vilseledas av all hajp om ryskan som ett ekonomiskt lönsamt språk att lära sig.

Nykyisin tiedän paremmin. Viimeiset viisi vuotta olen toki elvytellyt venäjän taitojani tavoitteena kokonainen 1900-luvun venäjänkielisen proosan historiaa käsittelevä teos, mutta tässä on kyse pelkästään omasta ammattiylpeydestä: minulle nyt vain ei ole sopivaa jättää minkään yliopistossa päntätyn kielen taitoa sillä tavalla kesannolle. En kuitenkaan edelleenkään suosittele kellekään nuorelle venäjän opiskelua, ellei hänellä ole kielelle käyttöä joko kirjallisuudentutkijana tai armeijan upseerina. 

I dag vet jag det bättre. Under de senaste fem åren har jag visserligen ägnat mig åt att fräscha upp mina kunskaper i ryska med målet att skriva en omfattande översikt i bokform över 1900-talets ryskspråkiga prosa, men det handlar om ren yrkesstolthet: det är helt enkelt inte tillbörligt för mig att låta ett språk som jag studerat på universitetet falla i glömska. Ändå rekommenderar jag inte för någon ung människa att studera ryska, om hon inte kommer att behöva språket i sitt egentliga arbete som litteraturforskare eller arméofficerare.

Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tässä maassa on koulutettu kortistot täyteen työttömiä venäjän osaajia katteettomalla lupauksilla varmasta työllistymisestä. Se löpinä pitäisi jo lopettaa. Venäjän kääntämistarpeista pitävät huolen kaksikieliset maahanmuuttajien lapset, jotka jo kansoittavat venäjän laitokset, eikä siinä mitään väärää olekaan; ja suomea äidinkielenään puhuvan on turha yrittää kilpailla heidän kanssaan, koska esimerkiksi venäjän liikkuva sanapaino on lähes mahdoton ulkomaalaisen oppia ilman hyvin perusteellista vuosikausien omistautumista puhutulle kielelle. (Tässä suhteessa länsislaavilaiset kielet, erityisesti puola ja slovakki, ovat helpompia; tšekillä on omat kieroutensa, jotka kuitenkaan eivät liity ääntämiseen.)

Sedan två årtionden tillbaka har man i det här landet utbildat folk till ryskkunniga arbetslösa med tomma löften om säker sysselsättning. Det här svamlet borde man äntligen sluta med. De översättar- och tolkuppdrag mellan ryska och finska som behövs i det här landet är det tvåspråkiga invandrarbarn som tar hand om, inte minst därför att det i dag är de som befolkar ryska institutioner på våra universitet, vilket jag för övrigt tycker är helt okej och kul och lajbans. Men en finländare med finska som modersmål kommer aldrig att kunna konkurrera med dem, inte minst därför att den rörliga ordbetoningen i ryskan är praktiskt taget omöjlig för en utlänning att lära sig, åtminstone inte utan att i åratal helt ägna sig åt att studera ryskt talspråk. (Västslaviska språk, främst polskan och slovakiskan, är betydligt lättare; tjeckiskan har sina egna vanskligheter, som dock inte har med uttal att göra.)

Onneksi osaan itse muita kieliä paremmin, ja voin kielialan ammattilaisena todeta, että Suomessa ylivoimaisesti tärkeimmät kielet yksityisen puolen kääntäjälle ovat englanti ja ruotsi, jos haluatte rahaa ruokaan. Puolet töistä on englantia, kolmannes ruotsia (nyt puhutaan siis nimenomaan yksityisten firmojen käännöstarpeista) ja se viimeinen kuudesosa sitten tulee saksan, ranskan, espanjan, italian, puolan ja kukaties jopa venäjän kaltaisista kielistä, mitä nyt itse kukin sattuu osaamaan pakollisten kuvioiden lisäksi. Itse olen tienannut sekä puolan että iirin taidolla enemmän kuin venäjällä.

Till all lycka behärskar jag andra språk bättre, och som en språkman till yrket kan jag konstatera, att de allra viktigaste språken för en översättare som inte vill svälta ihjäl (nu talar vi alltså om privata företag, inte några kommunala översättare) är engelskan och svenskan. Engelskan ger hälften av uppdrag, svenskan en tredjedel, och resten är språk som t ex tyska, franska, spanska, italienska, polska och kanske t o m ryska. Vad var och en nu råkar behärska. Jag för min del har ju tjänat mer pengar på mina kunskaper i iriska och polska än på min knaggliga ryska.

Mutta nyt kun Suomi-Venäjä-seuralle myönnetyt ylisuuret avustukset ovat herättäneet asianmukaisen närkästynyttä huomiota, on syytä taas kerran ottaa puheeksi Venäjä-niminen virtahepo Suomen olohuoneessa. Neuvostoliitto on ehkä romahtanut, mutta Venäjään suhtaudutaan tavalla, josta tulee mieleen uskonto, eikä mikä tahansa uskonto, vaan nimenomaan amerikkalaistyyliset ison rahan keräämiseksi perustetut megakirkot.

Nu, när de överdrivet stora verksamhetsbidrag som beviljats Samfundet Finland-Ryssland väckt förtjänat ogillande, är det dock igen dags att ta upp den flodhäst i Finlands vardagsrum som kallas Ryssland. Sovjetunionen har kanhända kraschat, men Ryssland framstår för en del finländare som ett religiöst begrepp, och den så definierade religionen får en mest att tänka på de amerikanska megakyrkor som grundats för att kamma hem stålar i kopiösa summor.

On muiden maiden ystävyysseurat ja sitten on Venäjän ystävyysseura. Hyvien suhteiden ylläpitäminen vaikka Burkina Fasoon on tavallista diplomatiaa, mutta hyvien suhteiden ylläpitäminen Venäjään on kohtalokas, metafyysinen asia.

Det finns andra länders vänskapssamfund och som en kategori i sig Rysslands vänskapssamfund. Att upprätthålla vänskapliga förhållanden t ex med Burkina Faso är normal diplomati, men att upprätthålla dito med Ryssland är någonting ödesdigert och metafysiskt.

Venäjä on Suomelle kuin alkukantaisen kansan oikullinen epäjumala, jota on lepyteltävä. Sen voi tietysti tehdä antamalla uhreja julmalle jumalalle, esimerkiksi jakamalla rahaa Venäjän ystävyysseuralle, joka on tuon manalan demonihirviön edustaja maan päällä. 

För Finland framstår Ryssland som ett primitivt folks nyckfulla avgud. Denne grymme gud blidkar vi genom offerritualer, t ex genom att betala tionde till vänskapssamfundet, som representerar detta underjordiska, demoniska monster på jordens yta.

Taustalla on tietysti kouristuksenomainen Venäjän pelko, jota asianomaiset eivät itsekään myönnä eivätkä tiedosta. Pohjimmiltaan he tietävät oikein hyvin, että kylmän sodan loputtua ajatus Venäjän hyökkäyksestä Suomeen vaikuttaa mahdolliselta, jopa todennäköiseltä; ja että nykytilanteessa se ei välttämättä olisi osa maailmanlaajuista ydinsotaa, vaan Venäjän paikallinen oikku. 

Den underliggande faktorn är givetvis en krampaktig ängslan som Ryssland väcker hos de vederbörande men som de varken medger eller ens är medvetna om. I sitt hjärtas djup vet de väl att en rysk invasion av Finland efter kalla krigets slut inte bara är möjlig utan t o m sannolik och att den i dagens läge inte nödvändigtvis skulle förutsätta ett världsomfattande kärnvapenkrig utan kunde vara en lokal och begränsad operation, en ren nyck av Ryssland.

Se voisi ihan oikeasti johtaa siihen, että Venäjän sotilaat miehittäisivät Suomen tai osan maasta. Tämän seuraus taas olisi se, millä minä olen pelotellut, eli se, että joko venäläisten vankiloiden pohjasakan keskuudesta värvätyt tai suomalaista rasistista alaluokkaa edustavat pyssysakit voisivat uhata lastesi henkeä tai turvallisuutta. Kuten Ukrainan tapaus on osoittanut, Venäjää ei nimittäin kiinnosta edes asiallisen ja vastuullisen miehityshallinnon perustaminen alistamilleen alueille, vaan niiden itsetarkoituksellinen syökseminen kaaokseen.

Det kunde verkligen leda till att ryska soldater skulle ockupera Finland eller en del av vårt land. Detta skulle sen innebära vad jag alltid brukar skrämma folk med, dvs beväpnade gäng, antingen ryska kåkfarare eller inhemska rasistiska lodisar och kriminella, skulle hota dina barns liv eller säkerhet. Som fallet med Ukraina visat, är Ryssland inte intresserat ens av att organisera en någorlunda saklig och ansvarsfull ockupationsmakt i de områden det underkastat sig, utan ser det som ett mål i sig att störta dem i kaos.

Tämä on tosiaan hyvin pelottava asia mietittäväksi, ja on liiankin inhimillistä, että se torjutaan mielestä. Yksi syy miksi ns. "asiallinen keskustelu" esimerkiksi Venäjän uhasta ei hirveästi kiinnosta minua enää on se, että "asialliset" ja valtavirtaiset ihmiset torjuvat hysteerisesti perustelluimmat ja asiallisimmatkin yritykset esittää Venäjä aktiivisen pahantahtoisena maana. Kun asenne on tämä, valitsen mieluummin härskin "russofobisen" trollaamisen.

Det är förskräckligt att reflektera över sådana utsikter, och det är alltför mänskligt och förståeligt att avvärja tanken. Ett skäl varför jag slutat föra s k "saklig diskussion" om det ryska hotet är, att "sakliga" motparter så hysteriskt avvärjer även de mest välmotiverade och sakliga försök att framställa Ryssland som ett aktivt illvilligt land. När attityden är sådan, föredrar jag att uppträda som ett frejdigt russofobiskt troll.

"Poliittisen korrektiuden" tai "mielipidekäytävän" kaltaiset käsitteet ovat monella tapaa ongelmallisia ja niitä käytetään väärin, mutta suomalaiseen poliittiseen korrektiuteen kuuluu kyllä sellainen laiska tapa, että Venäjästä esitetään aivan perusteettomia positiivisia mielipiteitä - tai lähinnä niitä heitellään ajattelemattomasti. Venäjän kielen tärkeydestä tai Venäjän kaupan mahdollisuuksista jankkaaminen kuuluu tähän liturgiaan, joka on lähinnä eräänlainen ajatuksellinen uhriseremonia Venäjä-epäjumalalle.

Begrepp som "politisk korrekthet" och "åsiktskorridor" är på många sätt problematiska och missbrukas mycket, men finsk politisk korrekthet är det att lättjefullt och tanklöst slänga omkring sig tomma positiva slagord om Ryssland. Att i all evighet upprepa hur viktigt det är att studera ryska eller hurdana möjligheter handeln med Ryssland erbjuder är delar av denna liturgi, som är en sorts tankemässigt offer till avguden Ryssland.


Samanlainen uskonnollinen iskulause on Venäjän kulttuurin ja kirjallisuuden ajattelematon ylistäminen. Tyypillisesti näillä ylistäjillä on vain hyvin hatarat tiedot ylistämästään. Toki venäläiset klassikot ovat niin yleisesti tunnettuja ja moneen kertaan käännettyjä, että kaikki kirjallisuuteen vähänkin perehtyneet ovat lukeneet niitä.

På samma nivå med religiösa slagord är även de hela tiden tanklöst sjungna lovsångerna till rysk kultur och litteratur. Hallelujakören brukar ha mycket bristfälliga kunskaper om det den så prisar, låt vara att ryska klassiker är så allmänt kända och har översatts så många gånger att alla som någorlunda är förtrogna med litteratur har läst dem.

Mutta Venäjän nykyistä kieroutunutta tilaa ei oikein voi erottaa Venäjän kulttuurista ja kirjallisuudesta, ja on hyvä syy kysyä, onko venäläinen kulttuuri yhtään sen terveempää kuin Venäjän politiikka. Mikä venäläisessä kulttuurissa ja kirjallisuudessa on niin vialla, että se on vienyt maan poliittiseen umpikujaan, jossa se ei tunnu kykenevän muuhun kuin ajautumaan pahasta diktatuurista pahempaan, mitä nyt vähän hyökkäilee naapurimaihin?

Det är dock svårt att se Rysslands nuvarande perverterade tillstånd och rysk kultur och litteratur som åtskilda saker, och det är skäl att fråga, om rysk kultur alls befinner sig i ett sundare tillstånd än rysk politik. Vad är det för fel på rysk kultur och litteratur som lett landet in i en politisk återvändsgränd, så att Ryssland inte verkar kunna bryta sig fritt ur en ond cirkel av diktatorer vars hobby det är att invadera grannländer?

Tämä on tietysti liian suuri kysymys, jotta siihen voisi vastata rupisessa blogikirjoituksessa, mutta joitakin asioita haluaisin mainita. Ensinnäkin tietysti Dostojevskin, jota ylistetään ihmisen psykologian suurena tuntijana. Kuitenkin Dostojevskin tiedetään olleen Goebbelsin lempikirjailijoita ja vaikuttaneen siis natsi-ideologian muovautumiseen, eikä tämä ole mitenkään yllättävää, kun tiedetään kirjailijan olleen parantumaton juutalaisvihaaja. 

Det här är givetvis en alltför stor fråga för att kunna besvaras i en ynklig bloggdrapa, men ett par saker skulle jag gärna vilja nämna. Till exempel Dostojevskij, som det är vedertaget att hylla som en psykologiskt begåvad författare med en djup insikt i människans själ. Ändå är det bekant att Dostojevskij var en av Joseph Goebbels' favoritförfattare och sålunda bör ha bidragit sitt till den nazistiska ideologins utformning. Det här är absolut ingenting att förvåna sig över, när vi vet att författaren var en obotlig judehatare. 

Putin johtaa maataan pitkälti hyvin dostojevskilaisen uskonnollisen taantumuksellisuuden varassa, eli venäläinen korkeakulttuuri on omalla tavallaan osavastuussa Venäjän nykytilasta. Toki uskonnollinen taantumus on vain yksi putinismin ideologisista tukipilareista, ja Putinin valtioviisaus diktaattorina on juuri siinä, ettei hän perusta hirmuvaltaansa yksinomaan yhteen aaterakennelmaan, vaan kilpailuttaa dynaamisesti useita ideologioita.

Putin utnyttjar dostojevskiansk religiös reaktion en hel del, vilket innebär att rysk högkultur inte kan frikännas från ansvaret för landets nuvarande tillstånd. Å andra sidan är religiös reaktion bara en av putinismens ideologiska stöttepelare, och Putins statsklokhet som diktator är precis hans förmåga att dynamiskt konkurrensutsätta flera ideologier i stället för att satsa på en enda.

Sama joustavuus on auttanut häntä saastuttamaan koko suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan putinismilla. Olisi helppoa jos venäläismielisyyden voisi leimata yhden poliittisen laidan aatteeksi, kuten kommunismin aikaan. Nykyään venäläismyönteisyyttä ja Venäjän propagandavalheiden toistelua esiintyy niin vasemmalla, oikealla kuin keskustassakin. Tämän takia kyseessä on enemmänkin uskonnon kuin poliittisen ideologian kaltainen ilmiö. Putinille voit pokkuroida luopumatta aikaisemmista poliittisista ennakkoluuloistasi.

Det är tack vare denna flexibilitet han lyckats förpesta hela det finska samhället och politiska livet med putinism. Det vore lättare om naiv russofili bara förekom på ett enda politiskt håll, som under kommunismen. I dag är det vanligt med kolartro på ryska propagandalögner både till höger, till vänster och i mittfåran. Därför rör det sig snarare om en religion än en politisk ideologi. För Putin kan du buga och bocka utan att ge avkall på dina tidigare politiska fördomar.

Mutta puhutaanpa vielä siitä venäläisestä kulttuurista. Venäjällä on tosiaan paljon hyvää korkeakulttuuria, eikä vähiten kaunokirjallisuutta. On jo klisee, että maassa, jossa poliittinen keskustelu oli hyvin rajallista sekä tsaarin että kommunistien vallan alla, kaunokirjallisuus joutui toimimaan sen korvikkeena. Kun kaunokirjallinen teos hipoi sallitun sanankäytön rajaa, kirjailija sai rohkean ja kriittisen maineen ja teos pääsi kirjallisuudenhistoriaan muutenkin kuin alaviitteeksi.

Men på tal om rysk kultur: det finns en massa god finkultur i Ryssland, inte minst skönlitteratur. Det är redan en kliché att skönlitteraturen i ett land där politisk diskussion var mycket kringskuren både under tsarernas och kommunisternas makt fick fungera som surrogat för dito. När ett skönlitterärt verk närmade sig gränsen för det tillåtna framstod författaren som en frän, modig samhällskritiker, och hans verk blev någonting mera än en fotnot i litteraturhistorien.

Sallitulle sanankäytölle oli kuitenkin Neuvostoliitossa vedetty niin ahtaat rajat, että sellainenkin kirjallisuus, joka neuvostoaikana oli hyvin rohkeaa, oli niin lähellä Neuvostoliiton virallista linjaa esimerkiksi historiankirjoituksen osalta, että se vaikuttaa nykynäkökulmasta lähes neuvostomieliseltä.

Gränserna för det tillåtna var i Sovjet dock så snäva att även sådan litteratur som på sovjettiden verkade mycket vågad kom så nära den officiella linjen, t ex vad gäller historieskrivning, att den ur dagens synvinkel gör ett mycket sovjetsinnat intryck. 

Ajatellaanpa vaikka Baltian maiden asemaa. Jopa Roy Medvedev - monella tavoin arvostettava ja edelleenkin lukemisen arvoinen neuvostoaikojen toisinajattelija - luonnehtii Stalin-elämäkerrassaan Baltian maiden kaappaamista Neuvostoliitolle niiden "vapauttamiseksi". Medvedevin kirjaa ei Neuvostoliitossa todellakaan voitu julkaista, joten mistään sensuurin myötäkarvaan silittämisestä ei ollut kyse.

Tänk t ex på de baltiska länderna och deras ställning. T o m Roy Medvedev - en uppskattad sovjetisk oliktänkare vars skrifter fortfarande är läsvärda - karaktäriserar i sin Stalinbiografi det sovjetiska maktövertagandet i Baltikum som "befrielse", inte som erövring. Medvedevs bok kunde alldeles säkert inte utkomma i Sovjetunionen, så det rörde sig definitivt inte om att stryka censuren medhårs.

Tämä kai perustuu siihen, että Medvedev, irrottauduttuaan neuvostokommunismista, säilytti sellaisen vasemmistoidealistisen asenteen, joka ei näe kansojen itsemääräämisoikeutta itseisarvona. Toisin sanoen jos Neuvostoliitto olisi ollut sellainen vapauden tyyssija kuin väitti olevansa, sillä olisi Medvedevin mielestä ollut periaatteessa oikeus "vapauttaa" Baltian maat asevoimin. Se, että Stalin miehitti Baltian, ei itsessään ollut rikos, jos Medvedeviltä kysytään.

Det här antar jag är baserat på att Medvedev, när han väl tagit avstånd från sovjetkommunismen, förblev en vänsteridealist av den sort som inte ser folkens rätt till självbestämmande som ett värde i sig. Alltså: om Sovjetunionen hade varit ett sådant frihetens paradis som det påstod sig vara, skulle det även enligt Medvedev ha varit rätt och riktigt att med vapenmakt "befria" de baltiska länderna. Att Stalin ockuperade Baltikum, var sålunda inte ett brott i och för sig, om man frågar Medvedev.

Maassa kuin maassa, varsinkin Venäjän kaltaisessa maassa, on luontevaa hakea kriisiaikoina moraalisia tukipuita omasta kulttuurista ja kirjallisuudesta. Eikä kaikki neuvostoaikana valtion ja sensuurin luvalla kirjoitettukaan ole ihan huonoa kirjallisilta ansioiltaan. Mutta venäläisen on aivan mahdollista keskittyä lukemaan pelkästään sensuurin rajoja hiponutta tai jopa kielletyksi päätynyttä laatukirjallisuutta ja säilyttää hyvin neuvostotyyppinen käsitys esimerkiksi juuri Baltian maiden historiallisesta suhteesta Venäjään.

I vilket land som helst, men inte minst i Ryssland är det naturligt att i kristid söka moraliskt stöd i egen kultur och litteratur. Och ur rent litterär synvinkel finns det en hel del läsvärda böcker som kommit ut i Sovjetunionen med censurens tillstånd. Men för en ryss är det ingalunda svårt att bara läsa sådan rysk kvalitetslitteratur som bara svårligen eller inte alls höll sig inom de av censuren utstakade gränserna och ändå behålla en mycket sovjetisk uppfattning t ex om de baltiska ländernas historiska förhållande till Ryssland.

Tässä kohdassa en malta olla mainitsematta maineikasta vanhan Venäjän vallankumouksellista, nykyään lähinnä muistelmakirjailijana tunnettua Aleksandr Herzeniä. 1800-luvulla hänen ulkomailla sensuurin ulottumattomissa julkaisemansa Kolokol- eli "Kello"-aikakauslehti oli luettu ja arvostettu niin kapinallisissa kuin hallitukselle uskollisissa piireissä (jälkimmäisissä siksi, että sielläkin haluttiin tietää, mitä maassa oikeasti oli tekeillä, ja Kolokol oli ilmeisesti loistoaikanaan journalistisesti tasokas julkaisu). 

Här känner jag mig föranlåten att ta upp en av det gamla Rysslands renommerade revolutionärer, Aleksandr Herzen, i dag mest känd för sina memoarer. På 1800-talet lästes och uppskattades hans i utlandet utgivna tidskrift Kolokol eller "Klockan" både av upprorsmakare och av regeringstrogna - de sistnämnda därför att även de ville hålla sig a jour om vad som i verkligheten pågick i landet, och under sina bästa år var Kolokol uppenbarligen en publikation som inte saknade rent journalistisk kvalité.

Mutta kun Herzen erehtyi kannattamaan Puolan vuoden 1863 kapinaa, ns. tammikuun kansannousua (Powstanie Styczniowe), hänestä tuli kertaheitolla hylkiö, koska Puolan itsenäistymisen asiaa kannattivat Venäjällä vain äärimmäisen äärilaidan vallankumoukselliset. Hieman samasta asiasta on kyse venäläisten suhteessa Baltian maihin tai Ukrainaan. Ajatus osatasavaltojen itsenäistymisestä oli Neuvostoliitossa niin radikaali, että sitä ei käynyt edes teoriassa pohtia. 

Men när Herzen tillät sig att ta parti för den folkresning som bröt ut i Polen år 1863, det såkallade januariupproret (Powstanie Styczniowe), blev han genast marginaliserad, eftersom den polska självständigheten var någonting bara revolutionära extremister i Ryssland kunde acceptera. Det är någonting liknande i ryssarnas förhållande till de baltiska länderna eller till Ukraina. Att delrepublikerna kunde bli självständiga var i Sovjet en så radikal tanke att det inte gick att ens teoretiskt reflektera över den.

Toisin sanoen: kun venäläiset kääntyvät kirjallisen perinteensä puoleen, se vahvistaa heille, että Ukraina ja Baltian maat "oikeutta" myöten kuuluvat Venäjän osiksi. Tämä koskee sellaisiakin kirjailijoita, jotka neuvostoaikaisen rohkeutensa (tai toisinajattelijuutensa) ansiosta ovat pelottoman totuudenpuhujan maineessa.

När ryssar sålunda söker svar i sin litterära tradition, bekräftar den för dem att Ukraina och Baltikum "rätteligen" tillhör Ryssland. Detta gäller även för sådana författare som anses ha varit orädda sanningssägare, antingen modiga men lagligt tryckta eller så rena oliktänkare.

Mitä sitten Venäjän tarjoamiin "taloudellisiin mahdollisuuksiin" tulee, totesin jo edellä, että ne ovat pelkkää hölynpölyä. Pikemminkin minusta tuntuu, että Venäjän kehuminen on omanlaisensa liikeidea.

Vad sedan beträffar de affärsmöjligheter Ryssland erbjuder har jag redan konstaterat att de är rena struntpratet. Snarare tycker jag att det är en sorts egendomlig affärsidé att hylla Ryssland. 

Silloin ennen vanhaan, kun idänkauppaa käytiin tosissaan, Suomeen syntyi idänkauppiaiden eturyhmä. Kaikki tietävät hyvin, että idänkauppaa tekemässä oli porukoita, joissa oli yksi oikea kauppaneuvottelija kymmentä pelkästään ryyppäämiseen ja huoraamiseen keskittyvää nelijalkaista Neuvostoliiton ystävää kohti. Tällainen kävi päinsä, koska idänkauppa oli Kekkosen aikana pyhä toimitus, jota ei saanut kyseenalaistaa. Ja kun sitä ei saanut kyseenalaistaa, oikean tuottavan idänkaupan ympärille syntyi näiden nelijalkaisten ystävien harrastukset rahoittava kuppaamisen kulttuuri.

Förr i världen, när Finland på riktigt var ekonomiskt beroende av östhandeln, gav denna handel upphov till en särskild intressegrupp i samhället. Alla vet mycket väl att en typisk östhandelsdelegation bestod av en enda handelsförhandlare och tie stycken av det som i Sovjet kallades för fyrfota finska vänner. Dessa vänner ägnade sig åt att supa och hora på andras pengar, och det här gick an, eftersom östhandeln på Kekkonentiden var ett heligt sakrament som det inte var tillåtet att ifrågasätta. Och när man inte fick ifrågasätta det, kunde dessa fyrfota vänner upprätta en hel kultur av privilegiejakt kring östhandeln.

Liiketoimintana tämä kuppaaminen ei ole kaksista. Lisäarvoa se ei tuota, siinä on kyse vain itsetarkoituksellisesta Venäjän ympärille luodusta pöhinästä ja hössötyksestä. Mutta näyttää siltä, että mikä tahansa taho, joka esittelee Venäjää sitä ymmärtävästä ja myötäkarvaan silittävästä näkökulmasta, kelpaa Suomessa "Venäjä-asiantuntijaksi", tai ainakin näiden kuppaajapiirien idoliksi.

Den här privilegiejakten är givetvis inte någon riktig affärsverksamhet, för något mervärde producerar den inte. Det handlar bara om att skapa intresse och entusiasm för Ryssland som egenvärde. Men det förefaller att vem som helst som presenterar Ryssland ur en sympatisk och förståelsefull synvinkel duger i Finland till "expert på Ryssland", eller åtminstone till idol för dessa privilegiejägare.

Tosiasiahan on, että Suomessa ei olla mitään suuria Venäjän tuntijoita. Täällä levitetyt väitteet esimerkiksi anglosaksisen maailman tietämättömyydestä Venäjän suhteen ovat loukkaus amerikkalaisia yliopistoja kohtaan, joissa on oltu hyvin yksityiskohtaisesti perillä niin Neuvostoliiton kuin Venäjänkin asioista - eri asia sitten tietysti on, miten halukkaita amerikkalaiset päättäjät ovat olleet hyödyntämään tätä tietämystä. Suomessa "Venäjän-tuntemus" tarkoittaa liian usein maailman tarkastelemista pelkästään Venäjän etujen näkökulmasta, niin että ei edes vaivauduta pohtimaan sen tarkemmin, mikä oikeastaan on Suomen etu, ja voisiko Suomen edun määritellä sellaisella tavalla, joka ei tee Venäjästä kaiken ylittävää kohtalonkysymystä.

Faktum är att vi här i Finland i genomsnitt inte är några Rysslandskännare. De historier man här i Finland berättar om hur lite den anglosaxiska världen kantänka vet om Ryssland är direkt kränkande mot amerikanska universitet, där folk faktiskt varit mycket väl insatta både i Sovjetunionens och Rysslands angelägenheter - sen är det en annan historia hur villiga amerikanska beslutsfattare varit att anlita experterna. Här i Finland betyder Rysslandexpertis alltför ofta att man helt enkelt betraktar världen ur Rysslands synvinkel och utifrån Rysslands intressen utan att alls reflektera över Finlands intressen, och om Finlands intressen kanske kunde definieras på ett sätt som inte gör Ryssland till en ödesfråga utöver allt annat.

Minä en edes usko, että nämä kuppaajat olisivat kovin suorassa yhteydessä Venäjän tiedustelupalveluihin. Niiden edustamat näkemykset on Suomessa varsin helppoa omaksua eräänlaisena yleisesti hyväksyttynä valtioviisautena, vaikkei olisi omasta mielestään edes erityisen venäläismielinen tai suhtautuisi mitenkään myönteisesti Venäjään. Kuten edellä olen korostanut, niiden takana voi usein olla hyvinkin ahdistunutta ja kouristuksenomaista kammoa Venäjää kohtaan.

Jag tror inte ens, att de här privilegiejägarna står i någon direkt kontakt med ryska underrättelsetjänster. De representerar uppfattningar som i Finland av vida kretsar accepteras som normal statsklokhet även av sådana som inte anser sig vara särskilt rysksinnade eller russofila. Som jag ovan framhållit kan det mycket väl ligga beklämd och krampaktig ängslan bakom dylika uppfattningar.

Siitä huolimatta en oikein osaa suhtautua tähän venäjämielisyysteollisuuteen niin rennosti kuin suuresti kunnioittamani Rysky Riiheläinen, joka sanoi jota kuinkin niin, että henkilökohtaisen tason kontaktit tavallisten suomalaisten ja venäläisten välillä ovat tarpeellisia ja että ystävyysseuralla on oma roolinsa sellaisten kontaktien välittämisessä. Se, että naiivia russofiliaa julistavat järjestöt saavat ylimääräistä rahaa, vinouttaa julkista keskustelua Suomessa. Se, että kaikki Venäjän vaarasta varoittavat ja maltillisinkin sanakääntein Nato-jäsenyyttä kannattavat pyritään vaientamaan syytöksillä ryssänvihasta, on konkreettinen seuraus tämän russofiliateollisuuden aktiivisuudesta.

Ändå kan jag inte riktigt förhålla mig lika lugnt till denna industriellt producerade russofili som Rysky Riiheläinen, en man jag i övrigt hyser stor uppskatning för, gör: han sade ungefär så att personliga kontakter mellan finländare och ryssar är nödvändiga och att vänskapssamfundet har sin roll i att förmedla sådana kontakter. Att organisationer som förkunnar naiv russofili får extra pengar ger offentlig diskussion en slagsida. Att man försöker tysta ned alla som i hur sansade ordalag som helst varnar för den ryska faran och uttrycker stöd för Natomedlemskapet är en konkret konsekvens av att denna russofiliproducerande industri är så aktiv.