keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Miten äärioikeisto ampui itseään jalkaan - Hur extremhögern sköt sig själv i foten

Suomen Vastarintaliike siis surmasi nuoren miehen, jonka katsoi käyttäytyneen loukkaavasti heidän jakaessaan kadulla lennäkkejään. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tämä järjestö käy ohikulkijoiden kimppuun, mutta aikaisemmin se ei ole johtanut kuolemantapauksiin. 

Det som har hänt är att Finska Motståndsrörelsen dödade en ung man som de tyckte uppförde sig provocerande när de prackade sina reklamblad på folk som gick förbi. Det här var inte första gången som denna organisation handgripligt attackerade folk på gatan, men förr har det inte lett till dödsfall.

Kaikki, jotka ovat lukeneet liikkeen nettisivuja, tietävät hyvin miten väkivallantekoon päädyttiin. Vastarintaliike nimittäin psyykkaa aktivistinsa näkemään itsensä vainottuina sankareina ja kaikki vastaväittäjät vainoavan salaliiton agentteina, joiden tarkoitus on ylipuhua heidät vihatun Systeemin orjiksi.

Alla som tagit en titt på rörelsens webbsidor kan föreställa sig bakgrunden bakom våldsdådet. Rörelsen hjärntvättar sina aktivister till att se sig själva som förföljda hjältar och martyrer och alla de som kommer med invändningar mot dem som agenter för den stora konspirationen, agenter som försöker övertala dem till underkastelse.

Toisin sanoen kaikki keskustelukontakti liikkeen kanssa voi johtaa sovittelijan tai keskustelijan pahoinpitelyyn tai surmaamiseen. Juuri sitähän äärioikeisto ei halua, että sen omat poliittiset tavoitteet vesittyisivät osaksi sen vihaamaa demokraattista järjestelmää. Se haluaa itse päättää, mistä puhutaan ja miten. Se ei halua valtavirtaan mukaan, vaan se haluaa itse olla ainoa valtavirta. Sitä on totalitarismi.

Tar man kontakt med rörelsen för att få fram en diskussion kan det leda till att man i all sin diskussionsvillighet och försonlighet blir misshandlad eller mördad. Ty vad extremhögern inte vill är precis att dess egna målsättningar skulle upptas av det för den förhatliga demokratiska systemet, urvattnas och kohandlas bort. Den vill själv besluta och bestämma vad man talar om och hur. Den vill inte komma in i huvudfåran, utan ta över hela huvudfåran. Det är vad totalitarism är.

Tapaus ei siis hämmästytä ketään, mutta sitäkin merkillisempää on, miten täydellisesti äärioikeisto epäonnistui sen jälkihoidossa. Kun muistamme, miten ylivoimaisesti äärioikeisto on pyörittänyt ja pompottanut koko julkisuutta viimeisten kymmenen vuoden ajan, heikäläisten kädettömyys tulee suoranaisena yllätyksenä.

Incidenten förvånar alltså ingen, men desto märkligare är det hur komplett extremhögern misslyckades i eftersläckningsarbeten. När vi minns hur suveränt högerextremisterna sedan tie år tillbaka härskat över offentligheten i Finland, är det överraskande att nu se dem falla pladask.

Ensimmäiseksi tietysti ne säälittävät yritykset leimata surmattu narkomaaniksi tai juutalaisvastaisten iskulauseiden viljelijäksi. Äärioikeisto kutsuu rutiininomaisesti kaikkia vastustajiaan narkomaaneiksi, mikä on lähinnä projektiota, ottaen huomioon että pojat itse eivät oikeasti ole mitään raittiusmiehiä. Tästä hyvä esimerkki on, että Jussi Halla-aho koettaa jatkuvasti kiistää oman tupakanpolttonsa, samoin kannattajat väittävät hänen olevan raittiusmiehiä, mihin minä oikeana raittiuden puolestapuhujana en sivumennen sanoen usko pätkääkään. Niin, ja minuakin tosiaan nuo ressukat ovat väittäneet narkomaaniksi.

Det första misslyckandet var det futtiga försöket att utmåla offret som knarkare eller antisemit. Extremhögern kallar rutinmässigt alla sina motståndare för knarkare, vilket i det närmaste är projektion, med tanke på att grabbarna själva inte direkt är några helnykterister. Ett fint exempel på det här är att Jussi Halla-aho hela tiden försöker förneka sin tobaksrökning och att anhängarna påstår att han är nykterism, något som jag såsom genuin nykterhetsvän inte tror ett dugg på. Ja, och mig har dom stackarna också försökt brännmärka som knarkare.

Mitä sitten tulee niihin antisemiittisiin typeryyksiin, panemalla niitä uhrin suuhun äärioikeisto tuli lähinnä vain korostaneeksi, että sen tappava väkivalta on vaaraksi kenelle vain. Sanomahan on sellainen, että tämä maahanmuuttokriitikoiden äärilaita voi maahanmuuttokritisoida hengiltä sellaisenkin, joka joiltakin osin jakaa heidän mielipiteensä. Toisin sanoen tästä voi päätellä, että kuka vaan voi saada surmansa äärioikeiston katuväkivallan uhrina - eivät vain "vastakkaisen ääriryhmän" edustajat.

Det var inte heller så klokt att lägga antisemitiska dumheter i munnen på den mördade killen. På så sätt betonade extremhögern bara att dess dödliga våld kan bli farligt för vem som helst. Budskapet är ju att de här radikala invandringskritikerna kan invandringskritisera ihjäl även någon som i viss mån delar deras åsikter - att vem som helst, inte bara representanter för den såkallade "motsatta extremismen", svävar i livsfara.

Huomattavasti toimivampi propagandajuonne olisi ollut se kauan koeteltu tapa leimata uhri väkivaltaiseksi äärivasemmistolaiseksi, jonka kauhistuttavalta uhalta kansallissosialistiparat joutuivat henkihieverissä puolustautumaan. Ilmeisesti tätä ei kuitenkaan ole samassa määrin yritetty. 

Ett betydligt bättre fungerande propagandamotiv skulle ha varit det beprövade sättet att utmåla offret som en våldsbenägen vänsterextremist vars förskräckliga hot stackars nassarna var illa tvungna att med livet som insats avvärja. Extremhögern och dess sympatisörer verkar dock inte ha satsat lika mycket på det här motivet.

Eräs äärioikeiston täti listasi kuitenkin hätäännyksissään pitkän rivin "äärivasemmiston väkivallantekoja", suurimmaksi osaksi jotain omaisuuden turmelemisia, joissa kukaan ei käynyt lähelläkään kuolemaa. Epämiellyttävää ja rikollista touhua tietenkin, mutta epäsuorasti täti tuli myöntäneeksi, että ainakaan nykyään vasemmistoanarkistiset tai vastaavanlaiset ryhmittymät eivät itsetarkoituksellisesti yritä surmata ketään, vaikka harrastavatkin ideologisesti motivoitua ilkivaltaa. 

En högerextremistisk tant kom visserligen med en lång förteckning över "vänsterextremistiska våldsdåd", vilket i praktiken var sabb mot ägodelar utan dödsrisk för någon utomstående. Inte för att jag skulle ta ohägnsmakarna i försvar, men indirekt medgav tanten att vänsteranarkistiska och liknande grupperingar åtmistone i dagens läge inte försöker döda någon, även om de brukar hålla på med ideologiskt motiverat sabb.

Itse asiassa noiden anarkististyyppisten ryhmittymien omilla keskustelufoorumeilla käydään aina ankaraa väittelyä siitä, onko tihutöiden tekeminen järkevää, jos omalle aatteelle halutaan kansan tai myyttisen "työväenluokan" tuki, ja sävy pakkaa olemaan aika lailla kielteinen. Jos joku saisi surmansa vasemmistoanarkistien hillumisen seurauksena, suurin osa aatteen miehistä todennäköisesti pitäisi tätä jo taktisin propagandaperustein suurena virheenä ja tappiona. Sitä vastoin äärioikeiston koko aate perustuu siihen, että alistetaan tai tapetaan toisenväriset tai muulla tavalla huonoiksi julistetut. Kenen vain surmaaminen on heille voitto ja riemun aihe.

Faktum är att det alltid förs bittra dispyter på anarkistiskt anstuckna grupperingars egna webbfora om huruvida det alls är klokt att hålla på med sabb om man vill få folkets eller den mytiska "arbetarklassens" stöd, och svaret brukar vara ett ganska entydigt nej. Skulle någon dö som följd av vänsteranarkisternas framfart så skulle de flesta aktivister redan av taktiska propagandaskäl se detta som ett kardinalfel och en stor förlust i kampen. Däremot handlar hela den högerextrema ideologin om att kuva eller döda de som har annan hudfärg eller på något annat sätt anses mindre värda. Att döda vem som helst är för dem en seger och anledning till jubel.

Muita esimerkkejä kömpelyydestä olivat Timo Vihavaisen säälittävä natsiapologia, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti leimata henkilökohtaisesta turvallisuudestaan huolestuneet ihmiset taistolaisiksi (normaali epätaistolainenhan antautuu mieluusti maahanmuuttokriittisten terroristien teurastettavasti, vai?), ja muutamien äärioikeiston apologeetoiksi ajautuneiden toimittajien antama haastattelu (kolmatta en nyt muista, mutta kaksi muuta olivat Pauli Vahtera ja Marko Hamilo), jonka sanoma oli lähinnä suoraan Fingerpori-sarjakuvasta: jollen asiaa ihan väärin ymmärtänyt, herrat paheksuivat sitä, että koko kansallissosialistinen SVL-järjestö leimattiin natsistiseksi yhden jäsenen väkivallantekojen perusteella.

Ett tafatt intryck gjorde även Timo Vihavainens ynkliga apologi för nazisterna, som uppenbarligen gick ut på att utmåla de som är oroade över sin personliga säkerhet som stalinister. En normal människa som inte är stalinist låter sig ju med glädje och gamman slaktas av invandringskritiska terrorister, antar jag? Ett liknande exempel utgjordes av den intervju som tre numera högerextremistisk-apologetiska journalister (den tredje kommer jag inte ihåg, men de två andra var Pauli Vahtera och Marko Hamilo) gav och vars budskap föreföll höra hemma i skämtserien Fingerpori: om jag inte missförstod det ogillade herrarna att hela den nationalsocialistiska organisationen Finska Motståndsrörelsen utmålades som nazistisk bara på grund av en medlems våldsdåd.

Nythän on niin, että Suomen Vastarintaliike on sivuillaan tehnyt aika selväksi tavoitteensa, joiden perusteella se ei paljoa natseista eroa. Sitä ei voi edes kutsua isänmaalliseksi järjestöksi, koska sen julkilausuttuna pyrkimyksenä on Suomi yhtenä yhteispohjoismaisen kansallissosialistisen valtion provinsseista. Kansallissosialismi tarkoittaa yleisessä tietoisuudessa natsismia. Toisin sanoen kyse ei ole epäoikeudenmukaisesta leimaamisesta.

Situationen är dock nu sådan att Finska Motståndsrörelsen på sina sidor gjort sina målsättningar mycket tydliga, och den slutsats som man kan dra är att det inte är någon större skillnad mellan dem och nazisterna. Rörelsen kan inte ens kallas fosterländsk i någon egentlig mening, ty dess uttalade mål är att grunda en enda nationalsocialistisk stat i Norden, med Finland som provins. Nationalsocialism är i allmänhetens tankar detsamma som nazism. Det är alltså inte orättvist att brännmärka Motståndsrörelsen som nazistisk.


Tšekkien kansallissosialistisen liikkeen tunnus. Sanat tarkoittavat "Tšekkien puolue - kansallisesti sosialistinen". Emblemet för det tjeckiska nationalsocialistiska partiet. Orden betyder "Tjeckiska partiet - nationellt socialistskt." (Wikipedia/Jiří Vazač)


Toki historiasta tunnetaan vähemmän epämiellyttäviä "kansallissosialistisia" ajatusrakennelmia ja poliittisia aloitteita. Tšekkien kansallisuusliikkeessä oli "kansallissosialistiseksi" itseään kutsunut haara, mutta sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä natsien kanssa: se haki itsenäisyyttä tšekeille, joiden kotimaa oli tuohon aikaan vielä Itävalta-Unkarin osa, ja toivoivat itsenäisen valtion pyrkivän sosialistiseen talouspolitiikkaan. Puoluetta yritettiin kommunismin romahdettua perustaa uudestaan, mutta se ei menestynyt, vaan on ollut selvitystilassa yli vuosikymmenen.

Historiskt sett har det givetvis funnits mera attraktiva "nationalsocialistiska" ideologier och politiska initiativ. Den tjeckiska nationalistiska rörelsen hade också en "nationalsocialistisk" gren, men den hade ingenting gemensamt med nazisterna: den ville bilda en självständig tjeckisk stat (på den tiden var det nuvarande Tjeckien ännu bara en region i Österrike-Ungern) och eftersträvade en socialistisk ekonomi för den framtida tjeckiska staten. När kommunismen väl kraschat försökte en del tjeckiska aktivister återuppväcka det gamla nationalsocialistiska partiet, men någon framgång hade de inte: partiet gick i konkurs för mer än tie år sedan.


Yrjö Ruutu (Wikipedia)


Toinen esimerkki ei-natsistisesta "kansallissosialismista" löytyy ihan Suomesta - Yrjö Ruutu, alun perin Ruuth. Hän oli vakavastiotettava valtio-oppinut, joka halusi yhdistää kansallisuusaatteen ja sosialismin, ja sanoutui irti natsismista kun ymmärsi ettei Hitler ollut hänen kanssaan samalla asialla. Sodan jälkeen Ruudun suomalaissosialistinen puolue sulautui enimmäkseen demareihin, mies itse meni niinkin yllättävään paikkaan kuin SKDL:n sosialisteihin.

Ett annat exempel på icke-nazistisk "nationalsocialism" hittar vi i vår egen historia. Yrjö Ruutu, född Ruuth, var en helt seriös statsvetare som ville förena nationalismen och socialismen, men när han insåg hur lite han hade i gemen med Hitler tog han avstånd från nazismen. Efter kriget uppgick Ruutus finsk-socialistiska parti för det mesta i socialdemokraterna, mannen själv sökte sig överraskande nog till den ickekommunistiska flygeln inom DFFF.

Nythän on täysin mahdollista, että jokin pulju alkaisi vääntää uutta ideologiakeitosta esimerkiksi Ruudun tai tšekkiläisten kansallissosialistien ajatusten pohjalta. Tällainen porukka tietäisi kuitenkin hyvin, millä tavalla sana "kansallissosialismi" tulkitaan yleisessä tietoisuudessa, ja panisi luultavasti nettisivuilleen kissankokoisin kirjaimin otsikoidun selitysosan, jossa yksityiskohtaisesti kuvailisi, millä tavalla heidän kansallissosialisminsa eroaa Hitleristä. Mitään sellaista materiaalia ei kuitenkaan löydy Suomen Vastarintaliikkeen nettisivuilta.

Det är helt tänkbart att något politiskt kotteri får för sig att koka ihop en ny ideologi baserad på Ruutus eller de tjeckiska nationalsocialisternas tankar. Men alla aktivisterna i en sådan klubb skulle nog förstå hur ordet "nationalsocialism" uppfattas av allmänheten, och på sina webbsidor skulle de antagligen inkludera ett mycket synligt rubricerat avståndstagande med ingående förklaringar av hur deras nationalsocialism skiljer sig från Hitlers. Sådant material söker man dock förgäves på Finska Motståndsrörelsens webbsidor.

Kirjoitukseni lopuksi minun täytyy antaa tunnustusta Jiri Keroselle. Keronen on jota kuinkin epämiellyttävän oloinen nuorukainen, joka on tullut tunnetuksi lähinnä flirttailemalla vulgaarin rasismin ja muslimikammon kanssa, mutta pikemminkin häiriköinnin halusta kuin varsinaisesta fasistisesta vakaumuksesta - jollain muulla aikakaudella hänen tyyppisensä ihmiset liittyivät esimerkiksi modernistisiin taiteilijaporukoihin keskittyen provosoimaan vanhoillisia, koska eivät itse osanneet tehdä taidetta, eivät edes abstraktia. Mutta nyt Keronen osui maaliin. Kun persut ja muut äärioikeistolaiset taas kerran jossain päin somelandiaa urputtivat, että heitä pidetään natseina, Keronen sanoi jota kuinkin niin, että ei kannata alkaa puolustella ilmiselviä natseja jollei halua itse leimautua natsiksi.

För att avrunda det här blogginlägget vill jag säga ett par uppskattande ord om Jiri Keronen. Keronen är en föga sympativäckande yngling mest känd för att ha flörtat med vulgär rasism och muslimfobi, vilket han dock snarare gjort av provoceringsvilja än av genuin fascistisk övertygelse. Under något annat tidevarv anslöt sig hans gelikar till modernistiska konstnärskretsar för att väcka förargelse hos de konservativa, eftersom de inte var i stånd att producera konstverk, ens abstrakta sådana. Men nu träffade Keronen mitt i prick. När sannfinnar och övriga högerextremister någonstans i sociala medier igen jämrade sig över hur de kallas nazister, invände Keronen någonting i den stilen att det inte lönar sig att ta uppenbara nazister i försvar om man inte vill framstå som lika god kålsupare. 

Ja juuri tässähän on äärioikeistomme perusvirhe. Sen sijaan että olisi oltu hiljaa kuin kusi sukassa, mentiin puolustelemaan Suomen Vastarintaliikettä, jota avoimempia ja ilmeisempiä natseja ei tästä maasta oikein löydy.

Och det här är ju det avgörande felet vår extremhöger begick. I stället för att hålla tyst som en mus fick de för sig att öppet försvara Finska Motståndsrörelsen - de mest uppenbara nazisterna i hela landet, kan man säga.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Huudan, ettet ole kaikkeuden Isä, vaan sen tsaari --- Jag skriker, att du inte är världsalltets fader, utan dess tsar! --- Krzyknę, ześ Ty nie ojcem świata, ale... Carem!

Otsikko on lainaus Puolan kansallisrunoilijan Adam Mickiewiczin draamallisesta runoelmasta "Dziady". Mickiewicz kirjoitti elämäntyönsä puolaksi, mutta itse asiassa hän samaistui erityisesti Liettuaan, vanhan Puolan kansainyhteisön itäosaan: Puola ja Liettua olivat alun perin samanlainen kaksoismonarkia kuin Itävalta ja Unkari, mutta käytännössä molemmat puoliskot päätyivät puolalaisen tai puolalaistuneen aatelin hallitsemiksi.

Rubriken är ett citat från "Dziady", en dramatisk dikt av den polske nationalskalden Adam Mickiewicz. Hans litterära livsgärning är på polska, men egentligen identifierade han sig med Litauen, den östra delen av det gamla polska samväldet: Polen och Litauen utgjorde i början en dubbelmonarki som liknade Österrike-Ungern, men i praktiken var det polsk eller poloniserad adel som styrde och ställde i bägge rikshalvorna.


Adam Mickiewicz (kuvalähde/bildkälla: Wikipedia)


Kansallismieliset hörhömme, joiden mielestä kansoilla kuuluu olla selvät rajat ja kaksikielisyys on kauheaa sekarotuisuutta, eivät tietenkään ulosteen täyttämissä päissään pysty kuvittelemaankaan, millainen maa Mickiewiczin romantisoima vanha Liettua oli. "Liettuan kielellä" tarkoitettiin vielä hyvin myöhään valkovenäjää tai yleisesti muita kuin isovenäläisiksi laskettavia itäslaavilaisia murteita, koska Liettuan väestön enemmistö puhui jotain tällaisia kielimuotoja. Se kieli, jota me kutsumme nykyään liettuaksi, oli puolaa puhuvan liettualaisaatelin mielestä samogitian kieltä (nykyään samogitiaksi tai liettualaisittain žemaiitiksi, puolalaiselta nimeltään "żmudzki", kutsutaan toista liettuan päämurteista, toinen on aukštaiitti eli yläliettua).

Våra nationalistiska idioter, enligt vilka folkslagen bör vara tydligt åtskilda och tvåspråkighet är hemsk rasblandning, kan givetvis i sina exkrementfyllda hjärnkamrar inte ens föreställa sig det gamla Litauen som Mickiewicz idealiserade. "Litauiska" betydde ännu rätt sent vitryska, eller de östslaviska mål som inte var entydigt störryska, eftersom det var de här språkformerna som var modersmålet för folkmajoriteten i det dåtida Litauen. Det språk som vi i dag kallar litauiska hette då samogitiska eller på polska "żmudzki". I dag är samogitiskan eller žemaitiskan namnet på en av de två litauiska dialektgrupperna - de andra dialekterna sägs utgöra den aukštaitiska eller upplandslitauiska gruppen.


Kazimierz Dejmek (Wikipedia)


Kielikysymys liittyy tähän sikäli, että näytelmän nimi Dziady (joka tarkoittaa kekriin, pyhäinpäivään, Oíche Shamhnaan, Día de los Muertosiin tai halloweeniin verrattavaa vainajien juhlaa) on pikemminkin valkovenäjää (runoilijan mielestä siis "liettuaa") kuin puolaa, ja ylipäätään käsittämättömien valkovenäläisten sanojen sotkeminen puolaan on aika tavallinen tapa luoda romanttista, runollista tunnelmaa (hieman samaan tapaan kuin ruotsiksi kirjoittanut Topelius saattoi turvautua yksittäisiin suomen sanoihin teoksissaan). Mutta palataanpa tuohon otsikkoon. Runoelman tärkein osuus on ns. Wielka Improwizacja eli Suuri improvisaatio, jonka huippukohdassa sorron katkeroittamaa Puolaa symbolisoiva hahmo huutaa Jumalalle: "Sinä et ole kaikkeuden Isä, vaan sen tsaari!" (Itse asiassa sanan "tsaari" kuiskaa paholainen, koska Mickiewicz ei olisi uskaltanut panna moista jumalanpilkkaa sankarinsa suuhun.)

Språkfrågan är såtillvida relevant att titeln på pjäsen, Dziady, som avser en festdag ägnad åt de framlidna jämförbar med Allhelgonadagen, Halloween, Oíche Shamhna eller Día de los Muertos, snarare är vitryska (eller som författaren skulle säga "litauiska") än polska, och överhuvudtaget blandar polska författare gärna in vitryska ord när de vill låta romantiska och poetiska, ungefär så som Topelius skrev på svenska men ibland använde enstaka finska ord. Men låt oss än en gång tala om rubriken här. Den viktigaste delen av Dziady är den såkallade stora improvisationen, Wielka Improwizacja, där en gestalt som symboliserar det av förtrycket förbittrade Polen ropar till Gud: "Du är inte världsalltets Fader, du är dess tsar!" (Egentligen är det djävulen som viskar ordet "tsar", ty Mickiewicz vågade inte lägga in en dylik smädelse i munnen på sin hjälte.)


Gustaw Holoubek (Wikipedia)


Vuonna 1968 kuuluisa puolalainen teatterimies Kazimierz Dejmek ohjasi Dziadyn Varsovassa Kansallisteatterille (Teatr Narodowy). Improvisaation esitti Gustaw Holoubek - sukunimi ei näytä puolalaiselta, ja tämä arvostettu näyttelijä olikin tšekki-isän ja puolalaisen äidin poika. Kerrotaan, että kun improvisaatio tuli tähän kohtaan - "et ole kaikkeuden isä, vaan tsaari" - Holoubek mulkaisi merkitsevästi yleisön joukossa istunutta Neuvostoliiton suurlähettilästä. Tästä hyvästä näytelmä yritettiin sensuroida, mikä sitten johti valtaviin levottomuuksiin ja mellakoihin.

År 1968 regisserade den berömde polske teatermannen Kazimierz Dejmek Dziady för Nationalteatern (Teatr Narodowy) i Warszawa. Improvisationen deklamerades av Gustaw Holoubek - efternamnet ser inte polskt ut, och denne uppskattade skådespelare var faktiskt son till en tjeckisk far och en polsk mor. Det berättas att han vid orden "du är inte världsalltets far, utan dess tsar" lyfte sin blick mot den sovjetiske ambassadören, som också hade velat se pjäsen. Det här ledde till ett försök att censurera pjäsen, vilket sen provocerade fram väldiga oroligheter och kravaller.


Vasili Belov. (Wikipedia)


Tämän pitkän johdannon jälkeen puhutaan Ivan Iljinistä, Vladimir Putinin lempifilosofista, jonka koottujen teosten uudelleenjulkaisun rahoitti Venäjällä maaseutukirjailija Vasili Belov. Maaseutukirjailijat olivat merkittävä uusstalinismia ja imperialistista venäläisnationalismia teoksissaan viljellyt prosaistiryhmä, joka toisaalta tuli tunnetuksi myös luonnonsuojelupyrinnöistään; sen huippuaikaa oli kuusi-seitsemänkymmenluku. Monien maaseutukirjailijoiden ideologia oli lähellä Putinin nykyistä maailmankuvaa, ja luultavasti tuleva presidentti luki opikseen (pahaksi opikseen) näitä kirjailijoita ennen kuin oli Ivan Iljinistä kuullutkaan - Iljin oli näet valkoemigranttiajattelijana pannassa Putinin nuoruuden Neuvostoliitossa.

Efter denna långa inledning låt oss tala om Ivan Iljin, Vladimir Putins favoritfilosof, vars samlade verk i Ryssland trycktes på landsbygdsprosaisten Vasilij Belovs bekostnad. Landsbygdsprosaisterna var en betydande författarskola som i sina skriverier främjade nystalinism och storrysk imperialistisk nationalism; de nådde höjden av sin popularitet på sextio-sjuttiotalet. Många byprosaisters ideologi låg nära Putins nuvarande världsbild, och antagligen läste den framtida presidenten deras böcker och lärde sig ett och annat (men inget gott) innan han ens hade hört namnet Iljin - Ivan Iljin var nämligen som en vit emigranttänkare bannlyst i Sovjet när Putin var ung.


Ivan Iljin (Wikipedia)


Ivan Iljinin ajattelun lähtökohtana on tietysti ortodoksinen usko yhdistyneenä tsaarin palvontaan. Individualismi oli hänelle vastenmielistä, koska ihmisten yksilöllisyys ja eroavuudet toisistaan olivat hänelle merkkejä Jumalan luomistyön vaurioitumisesta eli perisynnistä. Yksilöllisyys oli vain itsekkyyttä. Keskiluokka, poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt ja kansalaisyhteiskunta olivat Saatanasta, koska ne rohkaisivat ihmisiä kehittymään erillisinä yksilöinä. Ainoa yksilö, jonka olemassaolon Iljin hyväksyi, oli kansakunta ja sen johtaja, jonka käsissä kaikkien lankojen tuli olla.

Ivan Iljin utgick givetvis från den ortodoxa tron förenad med tsardyrkan. Individualismen var för honom motbjudande, eftersom skillnaderna medan individerna för honom bara var tecken på hur arvssynden skadat Guds skapelse. Individualism var egoism. Medelklassen, politiska partier, medborgarorganisationer och medborgarsamhället - allt var av ondo, eftersom de uppmuntrade människorna att utvecklas som separata individer. Den enda individ vars existens Iljin accepterade var nationen, styrd av en ledare med alla trådar i handen.


Valkovenäläinen nationalistijohtaja Radosłaŭ Astroŭski suorittamassa katselmusta natsien apupoliiseina toimiville valkovenäläisille joukoille. Den vitryske nationalistledaren Radosłaŭ Astroŭski inspekterar vitryska frivilligtrupper rekryterade till nazisternas hjälppolis. (Wikipedia)


Mitään pienten kansojen itsemääräämisoikeutta Iljin ei tietenkään hyväksynyt. Ukrainan ja Valko-Venäjän kaltaisten maiden itsenäistyminen merkitsi hänelle ainoastaan sitä, että paha länsi (hänen aikanaan lähinnä Saksa) pyrki hajottamaan Pyhän Venäjän, jonka ykseys ja yhtenäisyys oli hänelle kiistaton arvo. Pienet valtiot olivat hänelle vain pelinappuloita suurvaltojen geopolitiikassa ja ajatus niiden vapaudesta pelkkää sabotointia. Samalla tavalla demokratiaa tuli hänen mielestään käyttää ainoastaan seremoniallisesti: vaalit olivat tilaisuus, jossa kansa sai ilmaista tukensa ainoalle oikealle johtajalle.

Små nationers självbestämmande gillade Iljin givetvis inte. Att länder som Ukraina eller Vitryssland blev självständiga innebar enligt honom bara att illvilliga västliga länder (på hans tid var det snarast Tyskland) försökte söndra det Heliga Ryssland, vars enhet och enighet för honom var ett värde i sig. Små stäter var för honom bara spelpjäser i stormakternas geopolitik, och idén om att de kunde bli fria bara sabotage. Demokrati tyckte han skulle bara exploateras till ceremoniella syften: när folket gick till urnorna skulle det bara uttrycka sitt stöd för den ende sanne ledaren.


Stepan Bandera, ukrainalainen nationalistijohtaja. Suuren osan sotavuosista hän vietti Sachsenhausenin keskitysleirissä natsien vankina, mutta sodan loppua kohti hänet vapautettiin, jotta hän voisi auttaa Saksaa pääsemään sopimukseen yhteistyöstä ukrainalaisten nationalistipartisaanien kanssa. Stepan Bandera, ukrainsk nationalistledare. Största delen av krigsåren tillbringade han på koncentrationslägret Sachsenhausen, men frigavs mot slutet av kriget för att hjälpa tyskarna samarbeta med ukrainska nationalistiska partisaner. (Wikipedia)


Iljin ihaili aikansa Hitleriä, koska tämä edusti hänen mielestään juuri ihanteellista johtajuutta. Tosin hän tietysti käänsi kelkkansa sitten kun idoli hyökkäsi Neuvostoliittoon eikä pyrkinytkään vain kaatamaan neuvostohallitusta, vaan (pahus vieköön!) tuhoamaan myös Venäjän Venäjänä. Jokin saa minut epäilemään, että häntä ei varsinaisesti häirinnyt niinkään natsien julmuus siviilejä kohtaan kuin heidän yhteistyönsä Radosłaŭ Astroŭskin ja Stepan Banderan kaltaisten valkovenäläisten ja ukrainalaisten nationalistijohtajien kanssa. Iljinille (joka muuten kuoli 1950-luvulla) tämä oli suunnilleen yhteistyötä itsensä Saatanan kanssa, eikä Saatana tosiaankaan ollut natsi-Saksa.

Under en viss tid beundrade Iljin Hitler, eftersom denne enligt honom var en idealisk ledare. När idolen sen invaderade Sovjetunionen bytte han givetvis sida, eftersom Hitler inte bara ville störta sovjetregeringen, utan även (den jäkeln!) tillintetgöra Ryssland som Ryssland. Någonting inger mig känslan att Iljin inte så mycket irriterades av tyskarnas grymheter mot civila som av deras samarbete med vitryska och ukrainska nationalistledare som Radosłaŭ Astroŭski och Stepan Bandera. För Iljin (som förresten dog på femtitalet) var detta som samarbete med självaste Satan, och det var minsann inte Nazityskland som var Satan.


Aleksandr Dugin (Wikipedia)


Iljinin ajattelun yhtäläisyydet toiseen Putinin älylliseen esikuvaan, Aleksandr Duginiin, ovat mitä ilmeisimpiä - Dugin tunnetusti sanoi professorin mielipiteensä ukrainalaisista olevan "tappakaa, tappakaa, tappakaa" - siis kaikki ukrainalaiset pitäisi hänen mukaansa tappaa, koska olivat riettaat kehdanneetkin kyseenalaistaa Venäjän oikeuden hallita heidän maataan. Yhtä merkillepantavia ovat toki myös samankaltaisuudet Stalinin harjoittaman politiikan kanssa. Kuten muistamme, Stalin liitti Ukrainan ja Valko-Venäjän aiemmin Puolan hallitsemat länsiosat Neuvostoliittoon samanlaisella kumileimasinkansanäänestyksellä kuin Baltian maat. Juuri sellaisia "vaaleja" Iljinkin haluaa.

Det är inte svårt att lägga märke till likheterna mellan Iljin och Aleksandr Dugin, även han en av Putins intellektuella förebilder. Dugin, minns vi väl, sade att hans åsikt, som professor, om ukrainare var att man ska "döda, döda, döda" dem alla, eftersom de på ett djävulskt sätt fått för sig att ifrågasätta Rysslands rätt att härska över deras land. Lika mycket uppmärksamhet förtjänar även likheterna med Stalins politik. Som vi minns annekterade Stalin på sin tid de tidigare av Polen förvaltade västliga delarna av Ukraina och Vitryssland till Sovjetunionen med en liknande folkomröstning som gummistämpel som han gjorde med de baltiska länderna. Det är precis sådana "val" även Iljin förespråkar.

Mikä on moraalinen perustelu Iljinin häpeämättömän fasistisen imperialismin takana? Kuten näimme, ei mikään sen vähempi kuin itse Jumala, jonka asettamaan maailmanjärjestykseen Venäjän armoton maailmanvaltius Iljinin mukaan kuuluu. Sellainen Jumala, jolle kaikki sinun ja minun maailman suurimpana itsestäänselvyytenä jo lapsesta asti pitämät oikeudet ovat syntiä ja rienausta. Se Jumala ei halua ihmisten kehittävän itseään yksilöinä, vaan alistuvan kansankokonaisuuskoneen tahdottomiksi roboteiksi ja hammasrattaiksi. Se Jumala ei totisesti ole maailmankaikkeuden Isä, vaan sen tsaari.

Vad är den moraliska grundvalen under Iljins oförskämda, fascistiska imperialism? Som vi ovan såg, är det ingen mindre än självaste Gud, som enligt honom vill se Ryssland som världens obarmhärtiga härskare. För denna Gud är de fri- och rättigheter som du och jag sedan barndomen tagit för givna bara synd och smädelse. Denna Gud tillåter inte att människor utvecklar sig själva som individer, han vill hellre se dem som viljelösa kugghjul i nationsmaskinen. Det är en Gud som inte är världsalltets Fader, utan dess tsar.


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Viikon hölmöilyt - Veckans dumheter

Viikon hölmö on tietenkin Aleksanteri-instituutin (Institut preklonenija pered Rossiei imeni Aleksandra Vtorogo, Tsarja-Osvoboditelja) johtaja Markku Kivinen, joka pääsi Hesariin ja somen linkkikierrätykseen Lähetin loppupeli -nimisellä jännärinä markkinoidulla propagandapläjäyksellä. Läpisuomettuneena eliitin jäsenenä Kivinen tietenkin sai tekeleensä tuosta vain painoon - toista se on meillä marginalisoiduilla natottajilla ja antirasisteilla.

Veckans dumbom är givetvis direktören för Alexanderinstitutet, eller kanske Institut preklonenija pered Rossiej imeni Aleksandra Vtorogo, Tsarja-Osvoboditelja Markku Kivinen, som fick publicitet både i tidningen Helsingin Sanomat och på Fejan med ett propagandaalster som heter Lähetin loppupeli ("Löparens slutspel") och som marknadsförs som thriller. Som en medlem av eliten fick han sin lunta tryckt och bunden utan vidare - det är någonting vi marginaliserade Natovänner och antirasister inte direkt kan räkna med.


Jos Hesarin arvosteluun on uskomista, Kivinen toistaa kaikki mahdolliset uus-YYA-propagandakliseet Naton pahuudesta. Sankari on Venäjän asiantuntija ja Kekkosen aikaisen ulkopolitiikan kannattaja, tietenkin nimeltään isänmaallisesti Suominen; konna taas nimeään myöten länsisuuntautunut oikeistolainen Nordström.

Om recensionen i Hesari är pålitlig upprepar Kivinen i sin bok alla möjliga återupplivade propagandaklichéer från vsb-tiden om Natos ondska. Hjälten i boken är en Rysslandsexpert och anhängare av traditionell utrikespolitik från Kekkoneneran och heter till på köpet någonting så fosterländskt som Suominen; boven i historien är västinriktad, och nomen est omen även här, ty han lystrar till efternamnet Nordström. Och visst är han en högermänniska också.

Eli Kivinenkin on liittynyt tähän kaikkea ruotsalaista mollaavien russofiilisten "kansallismielisten" porukkaan. Pahisten merkkaaminen ruotsinkielisellä nimellä on tietysti näppärä sovellus KGB:n ja venäläisten antisemitististen nationalistien vanhasta tempusta eli "oikeiden nimien" (juutalaisten nimien) keksimisestä kaikille "kosmopoliiteille" ja "liberaaleille". Jos joku Ivanov tai Platonov sanoo Venäjällä mitään länsimielistä tai yleishumanistista, voitte olla varmat, että nationalistiset propagandistit sanovat hänen "oikeasti" olevan nimeltään Epstein tai Danziger.

Kivinen har alltså sällat sig till den skara av russofila "nationalister" som ogillar allt svenskt. Att ge boven ett svenskt namn låter som en klipskt lokaliserad variant av KGBs och ryska antisemiters gamla trick: att ge "kosmopoliter" och "liberaler" judiska namn och påstå att de "på riktigt" heter så. Säger någon Ivanov eller Platonov något västvänligt eller allmänt humanistiskt i Ryssland, kan ni vara säkra att nationalistiska propagandister genast kallar honom eller henne Epstein eller Danziger.

Aivan erityiseksi pahisten maaksi kirjassa julistetaan Viro, jolle Kivinen keksii imperialistisen seikkailupolitiikkahankkeen Kaukasiassa. Juuri niin: Viro, tuo kauhistuttavien sodanhimoitsijoiden imperialistinen jättivaltio.

Den värsta boven i boken förefaller dock vara Estland: i Kivinens fantasivärld håller vår södra granne på med imperialistiska äventyr i Kaukasus. Precis: lilla Estland, som om det vore någon imperialistisk jättestat befolkad med krigstokiga barbarer. 

Kuinkahan monella tapaa Kivisellä on nyt pää väärässä? Ensinnäkin tuo ajattelutapa, että länsisuuntautuneisuus on automaattisesti merkki "oikeistolaisuudesta". Kuitenkin - kuten taas kerran pitää tyhmille takoa päähän - nykyisin maanpetoksellisuutta hipova venäläismielisyys on tavallista kautta koko poliittisen spektrin ja sen fanaattisimmat muodot löytyvät jostain Hommafoorumilta tai pakolaisvastaisesta äärioikeistosta. Nyt ihan valtavirrankin lehdet kirjoittavat jo Venäjän roolista nimenomaan äärioikeiston tukijana, se ei ole enää "Höglundin vainoharha", kuten äärioikeiston homoeroottinen ikoni ja valtiasjohtaja tapaa sanoa. (Muistutan taas kerran, että minä oivalsin tämän vuosia ennen ketään muuta - ja kuten Stanisław Jerzy Lec on sanonut, "moni aikaansa edelle ehtinyt on joutunut odottamaan sitä saapuvaksi hyvin epämukavassa pakopaikassa".)

På hur många sätt kan man ha sitt huvud felskruvat? För det första det där att en västvänlig orientation automatiskt innebär att man är en galen högermänniska. Ändå är det vanligt med nästan landsförrädisk russofili på hela det politiska spektrumet, och dess mest fanatiska former bör sökas på Hommaforumet eller i den flyktingfientliga extremhögern. I dag är det även vanliga dagstidningar som skriver om Ryssland som hallicken bakom alla högerextrema politiska horor, det är inte längre "Höglunds paranoja", som självaste den homoerotiska ikonen och Mästaren för extremhögern brukar säga. (Jag påpekar än en gång att det var jag som insåg det här tidigare än någon annan i Finland - och som Stanisław Jerzy Lec har sagt, är det många som hunnit före sin tid som fått invänta den på mycket obekväma tillflyktsorter.)

Toiseksi (ja tämä on se pahin munaus) Viro saattaa joskus mennä liiallisuuksiinkin vierastaessaan Venäjää, mutta toisin kuin Kivinen järjettömällä Kaukasia-skenariollaan antaa ymmärtää, kyseessä ei ole mikään ilkeämielinen fasistinen halu hyökätä Venäjälle. Kyseessä on puoli vuosisataa äärimmäisen julman neuvostovenäläisen sorron ikeessä riutuneen pienen kansan trauma. Sellaisella kansalla on koko maailman moraalinen oikeus hakea turvaa Venäjää vastaan esimerkiksi Natosta.

För det andra (och värsta) är det sant att esternas ogillande av Ryssland ibland må uttrycka sig på fula sätt, men i motsats till vad Kivinen med sitt vansinniga kaukasiska scenario antyder handlar det inte om någon elak och fascistisk invasionslystnad. Det är traumat efter det halva århundrade som ett litet folkslag fått försmäkta under det ytterst grymma sovjetryska oket. Ett sådant folk har all moralisk rätt i världen att söka trygghet och säkerhet mot Ryssland - t ex i Nato om det så gäller.

Jos kerran Kivinen itse näkee niin paljon vaivaa ymmärtääkseen sodassa paljon kärsineen Venäjän traumoja, voisi ehkä kohtuuden odottaa, että hän vaivautuisi edes näkemään myös Viron traumatisoituneena maana, ei murhanhimoisena imperialistipesäkkeenä, joka silkkaa ilkeyttään sotkeutuu sotaseikkailuihin Kaukasuksella. Mutta ei. Venäjä on maailman suurin vauva, jolle koko hela maailman on leperreltävä, ja jos Viro joutuu vauvan tallomaksi, se on pientä ja sitä paitsi Viron oma syy.

Jag antar att Kivinen rättfärdigar sin rysslandvänliga inställning med att han vill förstå de trauman som andra världskriget åsamkat ryssarna. Om det är så, varför visar han inte en liknande förståelse för esternas trauma istället för att demonisera hela nationen som ett imperialistiskt näste som av ren elakhet lägger sig i kaukasiers angelägenheter. Men nää. Ryssland är världens största bäbis som hela världen bör fjäska för, och om Estland råkar bli ihjälstampat är det bara en liten kollateralskada och dessutom esternas eget fel.

Kivinen elää ilmeisesti muutenkin sellaisessa mikämikämaassa, jossa Venäjän ja Suomen välillä on erityisside, "vanha veljeys". Heräisi aikaansa: Venäjä pitää Suomea vihollisena pelkästään siksi, että olemme kaikesta huolimatta jotakuinkin demokraattinen valtio, ja sellaisten valtioiden pelkkä olemassaolo on Venäjälle punainen vaate uhatessaan maan diktatuuria "värivallankumouksella". Venäjä katsoo siis etunsa vaativan koko länsimaisen liberaalin demokratian epävakauttamista ja tuhoamista joka maassa, jossa se esiintyy

Kivinen förefaller överhuvudtaget leva i en fantasivärld där Ryssland och Finland har ett speciellt förhållande, "ett gammalt broderskap". Han borde äntligen få upp ögonen för sin samtid: Ryssland ser oss som fiender därför att vi trots allt är en någorlunda demokratisk stat, och sådana stater är för Ryssland ett rött skynke, eftersom de hotar den ryska diktaturen med "färgad revolution" genom att överhuvudtaget existera. Sålunda anser Ryssland att det ligger i dess intresse att avstabilisera och tillintetgöra liberal demokrati i varje land där den förekommer.

Siksi Kivisen haikailema neuvotteleva ja sovitteleva asenne Venäjään on järjettömyyttä. Neuvottelu tarkoittaa sitä, että mailla on yhteisiä etuja, jotka voidaan neuvottelupöydässä määritellä molempia tyydyttävällä tavalla. Venäjä on kuitenkin nyt määritellyt etunsa niin, että Suomen tuho demokraattisena ja säällisenä maana kuuluu siihen elimellisesti. Siksi neuvotteluja ei kannata edes yrittää. Pallo on kokonaan Venäjällä. Katsotaan niitä neuvotteluja sitten kun Venäjällä on sellainen tsaari, joka hyväksyy itsenäisen Suomen olemassaolon etujensa mukaiseksi.

Därför känns det som galenskap när Kivinen efterlyser en förhandlingsvillig, försonlig attityd till Ryssland. Förhandlingar innebär att länderna har gemensamma intressen som vid förhandlingsbordet kan definiera på ett sätt som tillfredsställer bägge parterna. Ryssland har dock nu definierat sina intressen så, att det ingår i dem att tillintetgöra Finland som ett demokratiskt och anständigt land. Därför är det inte lönt att förhandla. Bollen ligger helt hos Ryssland. Det där med förhandlingar, det kan vi tala om sen när Ryssland har en sån tsar som accepterar att ett självständigt Finland också är i hans intresse.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Suomi vuonna 2016 - Finland år 2016

Uusnatsit murhaavat ohikulkijan. Hallitus reagoi vaatimalla kovempia otteita maahanmuuttajia vastaan.

Nynazisterna mördar en förbipasserande. Regeringen reagerar med krav på hårdare tag mot invandrare.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Mitä se on se rappio ja mädännäisyys? Förfall och förruttnelse, men vad innebär det i praktiken?

Äärioikeisto syyttelee jatkuvasti vastustajiaan "mädättäjiksi", siis jonkinlaisiksi yhteiskuntarakenteen ja -moraalin rappeuttajiksi. No hyvä on, mietitään sitten mikä se hyvä yhteiskunta heidän mielestään mahtaa olla.

Vastustaako äärioikeisto rikollisuutta? Minulla, jota äärioikeisto pitää mädättäjyyden ruumiillistumana, ei ole ainoatakaan rikostuomiota. Lähimmäksi sellaista olen päässyt kun olen ollut esitutkinnassa häiriintyneen entisen tyttöystävän tekemän rikosilmoituksen johdosta ja kun olen ollut syyteharkinnassa äärioikeistolaisten yhtä lailla ilkivaltaisten ilmiantojen takia.

Sitä vastoin äärioikeistolaisilla itsellään on rikostuomioita vaikka muille jakaa. Vaikka hyväksyisimme sen äärioikeiston itsensä käyttämän määritelmän, että esimerkiksi kansanryhmän vastainen kiihottaminen ei ole "oikea" rikos, oikeita rikollisia kuhisee niin Perussuomalaisten eduskunta- ja kunnanvaltuustoryhmissä kuin katutason rasistienkin keskuudessa. Sieltä löytyy raiskaajia, huumekauppiaita, pahoinpitelijöitä, rattijuoppoja ja tiedä vaikka löytyisi henkirikollisiakin - veikkaisin kyllä että todennäköisemmin kännitappoon tai rattijuoppona tehtyyn kuolemantuottamukseen syyllistyneitä kuin mitään varsinaisia murhaajia.

Vastustaako äärioikeisto päihteitä? Monia äärioikeistolaisia tuntuu ärsyttävän ja provosoivan minussa juuri raittius. Kun takavuosina puhuin paheksuvaan sävyyn "Öyhönmäen yrjöpöydästä" eli suomalaiseen kulttuuriin oleellisesti liittyvästä alkoholipakosta, monet äärioikeistolaiset bloggaajat närkästyivät siitä tavattomasti. 

Itsehän he eivät päihteitä juuri välttele. Pidän eriskummallisina niitä netissä toisinaan esiintyviä ihailijakerhon poikien väitteitä, että ikoninen tupakoitsija Jussi Halla-aho olisi jonkinlainen raittiusmies. Persujen raivoisat nettiulostulot selitellään jälkeen päin vakiopuolustuksella "kännissä ja läpällä", mutta jos nämä läpät tosiaan ovat alkoholin vaikutuksesta syntyneitä, aika monet heikäläiset tuntuvat olevan jatkuvasti humalassa. Mitään periaatteellisia laittomien päihteiden vastustajia he eivät tunnu olevan, päätellen siitä että varsinkin kuntatasolla monet tuntuvat olevan huumerikollisia. Ja täytyyhän tässä mainita sekin, että takavuosina joku kunnallispersu jäi kiinni äänten kalastelusta viinalla - muistaakseni kyseessä oli virolainen teollisuuspirtu, jota oletettavasti oli laimennettu vedellä (ellei virtsalla) juomakelpoisiin prosentteihin.

Puolustaako äärioikeisto naisia tai naisten oikeuksia? Monet äärioikeistolaiset julistavat puolustavansa naisia raiskaajilta (tietenkin ulkomaalaisilta), ja minunkin vanhat antifeministiset provokaationi (joita äärioikeisto piti suunnilleen jumalan sanana niin kauan kuin ei tajunnut etten kannattanut fasismia) on kaivettu vähän väliä esiin todisteeksi siitä kuinka "äärivasemmisto vihaa naisia". (Tuokin on tyypillistä äärioikeistolle: saatat olla heidän silmissään suunnilleen Jumalasta eli Halla-ahosta seuraava niin kauan kuin he tietävät sinusta vain sen että olet yhdessä yksittäisessä asiassa heidän puolellaan, mutta heti kun heille selviää, että kannatat oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, olet "äärivasemmistoa".) Mutta tässäkin asiassa käytäntö on eri asia.

Raiskaustuomiot eivät ole mitenkään harvinaisia äärioikeiston, persujen, natsiterroristien eli maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa, ja raiskaukseen syyllistyneitä aatetovereita puolustellaan innokkaasti. Kun persujen puoluetoimiston "työmies Putkonen" joutui otsikoihin vanhan raiskaustuomion takia, eräs aateveljistä puolusteli häntä Uuden Suomen blogin kommenteissa seuraavin sanoin:

"Minä en tunne ketään joka ei olisi syylistynyt johonkin seksuaalirikokseen, tai sen tunnusmerkistön täyttävään tekoon, lähes kaikki luokkakaverit syyllistyivät siihen jo ala-asteella, sen jälkeen teot ja puheet muuttuivat vain ronskimmiksi."

Tämän kirjoittanut siis halusi korostaa, että Putkonen oli vain käyttäytynyt normaalilla, kulttuurin mukaisella tavalla, ja että oli epäoikeudenmukaista rangaista häntä raiskauksesta. Itse asiassa hän sanoo aika yksiselitteisesti, että seksuaalirikosten tekeminen on normaalia miehistä toimintaa jo ala-asteella. Tämä on suurin piirtein kauimpana "naisten puolustamisesta" kuin mikään voi olla.

Tietysti maahanmuuttokriitikot myös rutiininomaisesti uhkaavat toista mieltä olevia naisia kurinpidollisella raiskauksella, mutta tämä on nykyään niin latteaa ja tavallista, ettei se kiinnosta enää ketään. Sitä paitsi fantasioissa on helppo piehtaroida itse kunkin. Oleellisempaa on, että he puolustavat omiaan silloinkin kun nämä ovat jo syyllistyneet konkreettiseen raiskaukseen, josta on annettu tuomio. Ja millä tavalla puolustavat? Vetoamalla siihen, että heidän kulttuurissaan kaikki syyllistyvät seksuaalirikokseen jo poikaikäisinä. (Huomattavasti asiallisempaa olisi puolustaa "työmies Putkosta" vetoamalla siihen, että rangaistus on jo kärsitty.)

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten ylivoimaista maahanmuuttokriitikoille on tajuta yhdenvertaisuusperiaatetta. Samalla kun he julistavat maahanmuuttajien olevan pahoja "siksi että näiden kulttuuri hyväksyy raiskauksen", he vaativat itselleen erioikeutta saada raiskata siksi että heidän kulttuurinsa hyväksyy raiskauksen, eivätkä he näe tässä minkäänlaista epäjohdonmukaisuutta.

Onko äärioikeisto maanpuolustushenkistä? Hommafoorumilaiset pitivät itse omalla foorumillaan kyselyn siitä, mitä he itse kukin tekisivät sodan sattuessa. Findikaattorin gallupin mukaan suomalaisista keskimäärin noin 80 prosenttia (tämä luku on heitellyt viime vuosina, muttei kovinkaan merkittävästi) "on valmis puolustamaan Suomea, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta".

Hommafoorumi taas kysyi jäseniltään vuonna 2012, olisivatko nämä halukkaita puolustamaan Suomea aseellisesti. Vaihtoehdot olivat:

"kyllä kaikissa tapauksissa, viimeiseen mieheen, Kollaa kestää" - 45 % vastaajista
"kyllä, mutta en nykypoliitikkojen johtamaa Suomea" - 38 % vastaajista
"en, yrittäisin luoda omaa uraa miehittäjän alaisuudessa" - 5 %
"en, omaiset turvaan ja sitten karkuun" - 9 %
"en, karkuun vaan ja paskat muista" - 3 %

Kommentit kyselyyn sisälsivät tällaisia helmiä:

"Toivon välillä, että Suomi olisi Venäjän miehittämä."

"Tulkoon vihollinen, polttakoon ja raiskatkoon."

"Mieluummin etsisin valtion, joka on puolustamisen arvoinen."

"Katselisin ikkunasta kuinka naapurusto tyhjenisi miehistä ja pyrkisin 'lähitaisteluun' heidän naistensa kanssa."


"Jostain syystä en tahdo uskoa, että itänaapuria vastaan pitäisi puolustautua."

Vaikka kommenttiketjussa esiintyy yksiselitteisesti isänmaallisiakin ääniä, kommentit ovat keskimäärin huomattavasti kyynisempiä kuin kyselytuloksen prosenttien perusteella luulisi. Itse asiassa aika monista tulee mieleen meidän kahdeksan-yhdeksänkymmenluvun sivarien maanpuolustusnihilismi - tosin sillä erotuksella, että silloin oli kyse nuorten, depressioon taipuvaisten ihmisten teeskennellystä uhosta. Hompanssit sitä vastoin ovat valitettavasti tosissaan.

Siitä on tosiaan jo muutama vuosi, kun Hommafoorum tuon kotikeittoisen gallupinsa järjesti. Sen jälkeen on tullut yhä selvemmäksi, että äärioikeiston nousun ja "maahanmuuttokritiikin" taustalla on nimenomaan Venäjä. Tuorein tieto on, että Marco de Wit, Rajat kiinni -liikkeen vetäjä, on yhteistyössä tunnettujen putinististen nettijulistajien Johan Bäckmanin ja Janus Putkosen kanssa.

Onko totta, että äärioikeisto hyväksyy suomalaiseen kulttuuriin sopeutuneet maahanmuuttajat? On, jos suomalaiseksi kulttuuriksi lasketaan valkoinen iho. Äärioikeisto on hyysännyt piirissään esimerkiksi amerikkalaisia äärioikeistolaisia, jotka ovat osallistuneet äärioikeiston poliittisiksi vastustajikseen mieltämien vainoamiseen netissä. Samoin äärioikeiston ystäväksi kelpaa ranskalainen maahanmuuttaja, joka ei kymmenessä vuodessakaan ole oppinut suomea, jos tämä pitää englanniksi muslimivastaisia palopuheita. Koska iho on valkoinen.

Kun äärioikeisto keskusteli Hommafoorumillaan siitä, olisiko talvisota sittenkin pitänyt jättää sotimatta, eräs heikäläinen julisti, että olisi pitänyt, koska nyt meillä olisi terveen oikeistomielinen yhteiskunta, jossa ei laiskureita hyysättäisi eikä maahanmuuttajia päästettäisi sisään - ja maassa olisi miljoona tai kaksi "hyvin sopeutunutta" venäläistä maahanmuuttajaa, ilmeisesti ns. etuoikeuksia vaativien hurrien sijasta.

Kuitenkin juuri samoihin aikoihin kuin Hommalla lauottiin tällaisia, Virossa mellakoivat nuoret yhteiskunnan marginaaliin joutuneet venäläiset, joiden ainoa venäläinen kulttuuri oli vulgääriä neuvostokulttuuria. Itse asiassa tällainen venäläinen juurettomisto entisessä neuvostotasavalloissa on sosiologisesta näkökulmasta hyvinkin rinnastettavissa vaikkapa pakistanilaisten siirtolaisten jälkeläisiin Isossa-Britanniassa. Mutta tietysti siinä on koko maailman ero, koska iho on valkoinen. 


Extremhögern beskyller hela tiden sina motstandare för att "sprida röta och förruttnelse", dvs för att sabotera samhällsmoralen. För all del, låt oss reflektera över vad det är för samhällsideal de själva står för.


Bekämpar extremhögern brottslighet? Mig ser extremhögern som förruttnelsen förkroppsligad, men faktum är att jag inte har något brottsregister alls. Närmast det har jag kommit när polisen förundersökt mig p g a att en före detta flickvän oskäligt brottsanmält mig och när jag åtalsprövts p g a högerextremisters lika obefogade angivelser.

Däremot vimlar det av dömda brottslingar i extremhögerns egna led. Låt oss här acceptera den definition av brott som högerextremisterna själva föredrar - för dem är ju t ex hets mot folkgrupp inget riktigt brott. Men även med detta förbehåll finns det gott om riktiga brottslingar både i sannfinska riksdagsgruppen, bland sannfinska fullmäktigeledamöter och i rasistgängen på gatunivån. Där råder ingen brist på folk som dömts för våldtäkt, knarkhandel, misshandel, rattfylleri och kanske även för dråp i fyllan eller dödsförvållande i rattfyllan. Riktiga mördare tror jag inte det är så lätt att komma på, ens i de kretsarna.

Bekämpar extremhögern rusmedel? Många högerextremister förefaller ha retat sig särskilt mycket på att jag i mina bloggdrapor förespråkat helnykterism. När jag förr i tiden uttryckte mitt ogillande av finsk spritkultur, det som jag kallade för "Öyhönmäen yrjöpöytä" (ungefär: "spybordet i Skränbacka") blev många högerextremister alldeles utom sig av raseri.

Extremhögern har ju inte riktigt utmärkt sig med nykterism. Ibland påstås det inom Jussi Halla-ahos online-fanklubb att mästaren själv - en ikonisk rökare om någon - vore någon sorts nykterist. När sannfinnar tappar självbehärskningen online brukar de efteråt bortförklara sig med att ha varit berusade och på skämtsamt humör, men om dessa skämt verkligen uppstått i fyllan och villan, förefaller en stor del av dem aldrig se en nykter dag. Något principfast ogillande av olagliga rusmedel varseblir man inte heller i deras led, att döma av att många sannfinska aktivister särskilt på kommunalnivån tycks vara dömda knarklangare. Och visst bör det även påpekas att en sannfinsk kommunalpolitiker för ett par år sedan åkte fast för att ha köpt röster med sprit - om jag rätt minns var det estnisk industrisprit som sedan med vatten (eller kanske urin) utspätts till drickbarhet.

Försvarar extremhögern kvinnor och kvinnans rättigheter? Många högerextremister förkunnar att de bara vill försvara kvinnor mot (utländska) våldtäktsmän, och även mina gamla antifeministiska provokationer har ibland citerats av högerextremister som bevis på att "extremvänstern hatar kvinnor" (precis samma högerextremister precis p g a dessa provokationer såg mig som en Guds profet så länge de inte insett att jag inte förespråkade fascism. Det är också typiskt för extremhögern att man i deras ögon kan vara en profet jämförbar med Halla-aho om de bara vet att man i någon enstaka angelägenhet delar deras attityd; men så snart de inser att man inte vill nedmontera rättsstaten eller de mänskliga rättigheterna, är man "vänsterextremist"). Men som norrmännen säger: teori är det du tror, medan praktik är det jag vet (teori er det du trur, mens praksis er det eg veit).

Det är inte alls ovanligt att högerextremister, sannfinnar, nazistiska terrorister eller invandringskritiker (hur man än vill kalla dem) har dömts för våldtäkt. När sannfinnarnas "arbetskarl" Putkonen blev rubrikstoff för att nångång anno dazumal ha begått våldtäkt, var det så här en av åsiktsfränderna tog honom i försvar i kommentarlådan på en Uusi Suomiblogg:

"Jag känner ingen som inte hade begått någon sorts sexualbrott eller ett dåd som uppfyller rekvisiten för ett sådant. Nästan alla mina klasskamrater gjorde det redan på lågstadiet, därefter blev ord och gärningar ännu mer ohämmade."

Den som skrev det här ville alltså säga att Putkonen bara uppfört sig på det normala, kulturenliga sättet, så att det var orättvist att alls straffa honom för våldtäkt. Han påstår t o m rätt entydigt att det är normal manlighet att begå sexualbrott redan i lågstadieåldern. Det här ligger ungefär så långt som möjligt från att "försvara kvinnor".

Naturligtvis hotar invandringskritiker oliktänkande kvinnor rutinmässigt med disciplinär våldtäkt, men det här är redan så vardagligt och vanligt att det inte längre intresserar någon. Vem som helst kan hur som helst vältra sig i fantasier. Det är betydligt mera relevant att de här killarna tar sina egna i försvar även när de redan begått en våldtäkt och överbevisats om brottet. Och hur tas de i försvar? Genom att framhålla, att alla i deras kultur redan i gosseåldern begått sexualbrott. (Det skulle vara betydligt mindre fånigt att försvara "arbetskarln" genom att påpeka, att han redan avtjänat sitt straff.)

Det här är igen ett exempel på hur omöjligt det är för invandringskritiker att förstå vad likaberättigande innebär. Medan de demoniserar invandrare som kantänka kommer från en "kultur som accepterar våldtäkter", anser de att de borde få begå våldtäkter själva därför att deras kultur accepterar våldtäkter, och någon motsägelse varseblir de inte ens.

Är högerextremister försvarsvänligt inställda? Enligt en Findikatorundersökning är ungefär åttio procent (med vissa relativt betydelselösa variationer från år till år) av finländarna beredda att försvara Finland även i en situation med osäker utgång.

Det högerextrema diskussionsforumet Homma ställde sina medlemmar år 2012 frågan om de var beredda att ta till vapen för att försvara Finland. Alternativen lydde så här:

"Ja, under alla omständigheter, intill sista man, den bästa konsten att retirera är helt enkelt att stå kvar" - 45 % a svaren
"Ja, men inte ett Finland lett av de nuvarande politikerna" - 38 % av svaren
"Nej, jag skulle skapa egen karriär under ockupanterna" - 5 %
"Nej, jag skulle sätta mig i säkerhet tillsammans med mina nära och kära" - 9 %
"Nej, jag skulle bara ta till flykten och ge fan i alla andra" - 3 %

Kommentarerna till denna gallup innehöll sådana här pärlor:

"Ibland drömmer jag om ett Finland ockuperat av Ryssland."

"Låt fienden komma, brandskatta och våldta."

"Hellre skulle jag leta rätt på en stat värd att försvaras."

"Jag skulle åse hur männen i grannskapet går till krig, sedan skulle jag sträva till 'närkamp' med deras kvinnor."

"Av något skäl vill jag inte tro att det skulle bli nödvändigt att avvärja den östra grannen."

Kommentarkedjan innehöll visserligen även entydigt fosterländska inlägg, men i genomsnitt var kommentarerna mycket mera cyniska än gallupresultatet gav vid handen. Egentligen fick många av dem mig att tänka på den försvarsnihilism som utmärkte oss civiltjänstgörare på åtti-nittitalet - visserligen med det förbehållet att det dåförtiden var frågan om tillgjort trots hos unga depressionsbenägna människor. Hommaiterna däremot menar tyvärr allvar.

Det har gått några år sen den där åsiktsutredningen på Homma. Sedan dess har det blivit än klarare att det är precis Ryssland som gömmer sig bakom högerextremismens uppgång och "invandrarkritiken". Det nyaste vi erfarit är att Marco de Wit, som leder "Folkrörelsen Stäng gränserna", samarbetar med välkända putinistiska webbprofeter som Johan Bäckman och Janus Putkonen.

Är det sant att extremhögern accepterar invandrare som anpassat sig till finsk kultur? Javisst, om finsk kultur definieras som vit hy. Extremhögern har välkomnat i sina led bl a amerikanska åsiktsfränder som varit med om klappjakterna på webben mot de som extremhögern ser som sina politiska motståndare. På ett liknande sätt duger en fransk invandrare som inte ens på tie års tid lärt sig finska om han är beredd att hålla muslimfientliga brandtal på engelska. Det är den vita hyn det beror på.

När extremhögern på Hommaforumet diskuterade frågan om vinterkriget var ett onödigt krig, var en av dem mycket högljutt av den åsikten att det var det. Hade vinterkriget inte utkämpats så skulle Finland ha delat de baltiska ländernas öde, vilket innebär att vi i dag skulle ha ett sunt högerinriktat samhälle där några latmaskar inte skulle leva loppan på socialbidrag och några invandrare inte skulle släppas in. I stället skulle vi ha ett par miljoner "välanpassade" finlandsryssar, antagligen i st f de "privilegierade" finlandssvenskarna.

Ändå var det precis samtidigt med dessa åsiktsyttringar på Homma som unga ryssar kravallerade i Estland - unga ryssar som inte visste av någon annan rysk kultur än den vulgärt sovjetiska. I själva verket går det att se en hel del sociologiska likheter mellan dessa rotlösa ryssar i Baltikum och t ex pakistanska invandrares ättlingar i Storbritannien. Men naturligtvis är det en hela världens skillnad, eftersom ryssar har vit hy.

Demareiden hairahdus Venäjän syliin - Sossarnas ryska irrfärd

Kuten lukijani (ne molemmat) varmasti tietävät, suhtaudun tietyllä skeptisyydellä siihen ajattelutapaan, että demarien pasifistisiipi, aivan erityisesti Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja, olisivat venäläismyötäilyn pääsyyllisiä ao. puolueessa, koska 80-luvun alussa Tuomioja tosiaan suhtautui huomattavankin kriittisesti virallisen ulkopolitiikan neuvostoystävälliseen liturgiseen kuorolauluun. Tosiasia kuitenkin on, että juuri sosiaalidemokraatit ("sosiali-" on idioottimainen, virheellinen ja kielenvastainen kirjoitustapa, josta puolue saisi lopultakin hankkiutua eroon) ovat viime aikoina menneet selkänikamia rasittavaan kumaraan Venäjän edessä.

Mina läsare (bägge två) vet säkert att jag i viss mån betvivlar det tänkande, enligt vilket pacifistflygeln inom socialdemokraterna, förkroppsligad särskilt i Tarja Halonen och Erkki Tuomioja, vore de värsta bovarna bakom partiets numera överdrivet rysslandvänliga linje, ty tidigt på åttiotalet lyssnade Tuomioja inte särskilt lyhört till den officiella utrikespolitikens prosovjetiska liturgiska körsång. Faktum är dock att sossarna på sistone bugat så djupt för Ryssland att det borde göra ont i ryggkotorna. 


Tuomiojan sijasta haistaisin tässä pikemminkin puolueen ammattiyhdistyssiiven hien. Luultavasti alamme piakkoin kuulla demaritaholta sönkkäystä siitä, kuinka kahdenvälistä kauppaa Venäjän kanssa on voimakkaasti lisättävä, levennettävä, lavennettava, syvennettävä ja laajennettava, koska rasvanahkaduunarit tarvitsevat rasvanahkaduunarityötä. Ja silloin kun Neuvostoliitto oli voimissaan, myös rasvanahkaduunaaminen oli kaikin puolin voimissaan. Tietysti elinkeinorakennekin oli silloin aivan toinen, mutta mitäpä sillä on väliä ay-demarille.

I stället för att skylla på Tuomioja tycker jag att det som luktar här är svettet från fackföreningsflygeln. Antagligen ska sossarna snart börja svamla om hur viktigt det är att öka, utbreda, utvidga, fördjupa och intensifiera den bilaterala handeln med Ryssland, eftersom jobbarna på verkstadsgolvet behöver mera verkstadsarbete. Och när Sovjet var i sina kraftens dagar, var det inte heller brist på arbete för jobbarna på verkstadsgolvet. Visst var näringsstrukturen i Finland också en helt annan, men det struntar en facksosse väl i.

Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raporttiin on tietysti demari- ja eräillä muillakin tahoilla reagoitu juuri sillä tavalla kuin voi odottaa Venäjää myötäilevien poliitikkojen suhtautuvan. Kepulien Sirkka-Liisa Anttila esitti koko instituutin Naton haaraosastona, ja myös poliittista ohjausta vaadittiin tutkijoiden panemiseksi kuriin. Eräs persu taas julkaisi Uuden Suomen blogissaan pitkän vuodatuksen, joka oli alusta loppuun YYA-liturgian iskulauseiden kierrättämistä pimeimmän kekkoslaisuuden vuosilta. Tosin ao. persu käytti vuodatuksessaan sanaa "geopoliittinen", joka ei ollut vielä niin muodissa silloin ennen vanhaan. Siihen aikaan puhuttiin mieluummin Neuvostoliiton legitiimeistä turvallisuuseduista.

Utrikespolitiska institutets utredning om Ryssland har givetvis både hos sossarna och på vissa andra håll väckt precis sådana reaktioner som man kan förvänta sig av undfallenhetsbenägna politiker. Sirkka-Liisa Anttila från centern betecknade institutet som en Natofilial, och det ställdes krav på politisk styrning för institutet. En sannfinne skrev i sin Uusi Suomiblogg en lång drapa som bestod av återanvänd vsb-retorik från mörkaste Kekkonenår. Visserligen talade sannfinnen också om geopolitik - ett ord som förr i tiden inte användes så mycket som i dag. Då talade man hellre om Sovjetunionens legitima säkerhetsintressen. 

Mutta palatakseni Tuomiojaan, hänen reaktionsa sekä infosotapuheeseen että instituutin raporttiin on ollut siilipuolustusmainen. Lähinnä tulee sellainen olo, että hänellä on Venäjän painostuksesta jotain sisäpiiritietoa, jota ei voi jakaa meidän maan matosten kanssa - aivan samalla tavalla kuin nykyinen hallitus on mennyt hyväksymään Venäjän ydinpommitehtaan ("ydinvoimalan") rakennustyömaan Hanhikiveen ilmeisesti siksi, että Venäjä on kulissien takana esittänyt sisilialaistyylisen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Men för att återgå till Tuomioja måste jag säga att hans reaktion både på diskussionen om informationskriget och på institutets rapport bara kan karaktäriseras som igelkottsförsvar. Snarast får man intrycket att han vet någonting konfidentiellt om den ryska påtryckningen mot Finland, någonting han inte kan dela med oss vanliga dödliga - precis som den nuvarande regeringen har gått och accepterat kärnreaktorsbygget i Hanhikivi därför - av allt att döma - att Ryssland bakom kulisserna gett oss ett erbjudande vi inte kan tacka nej till, i bästa siciliansk stil.

Samassa sävyssä itseään on ilmaissut myös vasemmistoliittolainen talousprofessori Heikki Patomäki. Mitään argumentteja ei siltäkään suunnalta ole kuulunut, vaan lähinnä ylimielistä auktoriteetilla jyräämistä - ironista kyllä suurin osa meistä 1980-luvun sivariradikaaleista teki oman aseistakieltäytymispäätöksensä nimenomaan reaktiona aivan samantyyppiseen vanhojen äijien arroganssiin. Siihen aikaan juuri Tuomioja vaikutti piristävältä vaihtoehdolta ukkojen lattealle kekkoshenkisyydelle, koska hän tosiaan profiloitui mm. tuolloin nousussa ollutta vihreää liikettä lähellä olleena vasemmistoliberaalina sosiaalidemokraattina. Sen jälkeen on Vantaassa totisesti vettä virrannut.

I samma ton har även ekonomiprofessorn Heikki Patomäki, från Vänsterförbundet, yttrat sig. Några argument har han inte framlagt, utan bara kört på med arrogans och auktoritet. Ironiskt nog var det precis som reaktion på liknande översittarton hos försvarsvänner som de flesta av oss pacifistiskt anstuckna radikaler på åttiotalet beslutade bli vapenvägrare. På den tiden var det precis Tuomioja som utgjorde ett uppfriskande alternativ till gamla gubbars unkna Kekkonenanda, ty han profilerade sig faktiskt som en vänsterliberal socialdemokrat närstående den då nya och ungdomliga gröna rörelsen. Sen dess har det verkligen runnit en massa vatten under broarna.

Tuomioja tietysti yrittää pitää kiinni sen - itse aikoinaan arvostelemansa - YYA-puolueettomuuden tavasta vaikka kiven kolosta keksiä perusteita esittää USA yhtä pahana kuin Venäjä, tai silloinen Neuvostoliitto. Silloin ennen vanhaan tämä ei edes ollut vaikeaa, koska Latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltain tukemat kovaotteiset äärioikeistolaiset hallitukset syyllistyivät alinomaa päätähuimaavan raakoihin ihmisoikeusrikoksiin: Itä-Euroopassa turvallisuuspoliisi saattoi 1980-luvulla hakata hengiltä yksittäisiä yhteiskuntakriitikoita, kun taas Latinalaisessa Amerikassa kuolemanpartiot teurastivat porukkaa läjäpäin. 

Tuomioja försöker nu insistera på precis den vsb-neutralitet som han på sin tid kritiserade - detta syns särskilt i hur han försöker hitta på skäl att likställa den amerikanska ondskan med den ryska, eller på gamla goda tider den sovjetiska. Förr i världen var det inte ens särskilt svårt, eftersom hårdföra högerextrema juntor i Latinamerika med USAs stöd alltid gjorde sig skyldiga till ytterst brutala förbrytelser mot mänskliga rättigheter: i Östeuropa kunde säkerhetspolisen på åttiotalet misshandla till döds enstaka samhällskritiker, medan dödsskvadroner i Latinamerika slaktade ned folk massvis. 

Tuomiojan yritys häivyttää Venäjän syyllisyyttä sitä suhteellistamalla on kuitenkin niin epätoivoisen surkea, että juuri häneltä tulisi voida odottaa parempaa. Hän viittaa siihen, miten Yhdysvallat reagoi Castron valtaannousuun Kuubassa, ja vaati tutkijoita vertaamaan Venäjän menettelyä Ukrainassa tähän. Castron valtaannousuun Kuubassa? Se tapahtui vuonna 1959. Olisi voinut odottaa Tuomiojankin keksivän jotain tuoreempaa, myös sieltä Latinalaisesta Amerikasta, jossa jenkit tosiaan ovat takavuosikymmeninä riehuneet aika lailla arveluttavilla tavoilla.

Tuomiojas försök att tona bort Rysslands skuld genom relativering gör dock ett ynkligt, förtvivlat intryck. Han skriver om hur USA på sin tid reagerade på Castros makttillträde i Kuba och kräver att forskarna på Utrikespolitiska institutet jämför Rysslands framfart i Ukraina med detta. Castros makttillträde i Kuba? Det skedde faktiskt år 1959. Man kunde vänta sig att Tuomioja hade hittat på något mera aktuellt, t o m i Latinamerika, där jänkarna faktiskt under de senaste årtionden hållit på med ett och annat betänkligt.

Mutta ei silleen, kyllähän näitä kahta tapausta voi verrata toisiinsa. Tosin niissä on myös oleellisia eroja. Castro esimerkiksi perusti kommunistisen diktatuurin (jossa toki oli myös vahvoja vaikutteita nationalismista ja latinalaisamerikkalaisesta caudillopopulismista), Ukrainassa taas pidettiin jota kuinkin vapaat vaalit ja väsättiin siedettävän demokraattinen hallitus. 

Men visst kan man jämföra dessa två med varandra. Visserligen skiljer de sig en hel del. Castro t ex grundade en kommunistisk diktatur (låt vara mycket påverkad av nationalism och latinamerikansk caudillopopulism), i Ukraina däremot blev det fria val istället och en någorlunda demokratiskt regering.

Nyt joku tietysti tulee tähän selittämään, kuinka Ukrainassa äärioikeisto on sitä ja tätä ja tuota. Kyllä vain, Ukrainassa on äärioikeistolaisia nationalisteja, ja vaikka heidän vaalimenestyksensä ei ole kovin kaksinen, he ovat ilmeisestikin saaneet tiettyä glooriaa ja kannatusta taistelemalla vapaaehtoisina Venäjän juoksupoikia vastaan Itä-Ukrainan sodassa. Varmasti ajan pitkään on syytä olla huolissaan Ukrainan demokratian tulevaisuudesta.

Nu kommer det säkert någon med pekfingret i högsta hugg för att säga det ena, det andra och det tredje om extremhögern i Ukraina. Visst finns det högerextrema nationalister i Ukraina, och trots att de saknat framgång i val har de tydligen vunnit gloria och stöd med sitt frivilliga deltagande i kriget mot Rysslands springpojkar i östra Ukraina. På lång sikt är det sålunda motiverat att oroa sig över demokratins framtidsutsikter i Ukraina.

On kuitenkin jota kuinkin tekopyhää evätä Ukrainalta tuki ja solidaarisuus vetoamalla siihen, että maassa on äärioikeistoa - varsinkin kun vastapuoli, Venäjä, on käytännössä jo nyt juuri äärioikeiston haaveiden mukainen autoritaarinen diktatuuri.

Det är dock rätt skenheligt att neka Ukraina stöd och solidaritet därför att det finns en aktiv extremhöger i landet - särskilt i dagens situation, då motparten Ryssland redan är en auktoritär diktatur som förkroppsligar extremhögerns våta fantasier.

Lisäksi, täysin riippumatta siitä mitä mieltä Ukrainan sisäisestä tilanteesta, vallanpitäjistä ym. ollaan, on tiettyjä periaatteita, joita nyt vain ei kuulu rikkoa. Esimerkiksi kansojen itsemääräämisoikeus ja rajojen loukkaamattomuus. Yhdysvaltain hyökkäilyt kolmannen maailman maihin eivät ole olleet kovin järkevää politiikkaa, mutta jenkkien kunniaksi on sanottava, etteivät he pyri liittämään kurittamiaan maita alueisiinsa, vaan tavoitteena (tai ainakin hurskaana toiveena) on, että maan omat asukkaat saisivat aikaan vakaan ja pystyssä pysyvän hallinnon USA:n siipien suojissa (eri asia on sitten, onko tätä tavoitetta saatu täytettyä kovin monessa maassa toisen maailmansodan häviäjiä Japania ja Saksaa lukuun ottamatta). Myös sitkeästi (oletettavasti Venäjän propaganda-aparaatin tuella) ylläpidetyt myytit amerikkalaisen öljyteollisuuden eduista USA:n toimien yksinomaisena motiivina ovat jääneet myyteiksi ilman substanssia: esimerkiksi Irakin öljyn kimpussa touhuavat amerikkalaisten lisäksi myös malesialaiset ja kiinalaiset, vain pari esimerkkiä mainitakseni.

Sen, oberoende av vad man anser om Ukrainas nuvarande situation, makthavare osv. finns det vissa principer som det är påbjudet att iaktta, som t ex folkens rätt till självbestämmande och territoriell integritet. Jänkarna har visserligen begått en del dumheter genom att invadera den ena och den andra staten i tredje världen, men för rättvisans skull bör det konstateras att de inte strävar efter att annektera de länder de rycker ut och disciplinerar: målsättningen (eller önskemålet) är att lokalbefolkningen ska få ihop en någorlunda stabil och livsduglig förvaltning under USAs beskydd (det är sen en annan historia, i vilka länder detta mål alls kunnat nås, med undantag av andra världskrigets förlorarstater Tyskland och Japan). Även de seglivade myterna (som antagligen fått flankstöd av den ryska propagandaapparaten) om den amerikanska oljeindustrins intressen bakom USAs militära utlandsäventyr har förblivit myter utan substans: de irakiska oljeresurserna exploateras i dag inte bara av amerikanska, utan även av kinesiska och malaysianska oljeföretag, för att nämna bara ett par exempel.