lauantai 23. tammikuuta 2016

Odinin soturit ovat Venäjän sotilaita - Odins krigare kämpar för Ryssland

Tässä vaiheessa, kun myös Nato ja Yhdysvallat ovat julkisesti todenneet epäilevänsä Venäjää äärioikeiston tukemisesta ja rahoittamisesta, on syytä tiedostaa eräs asia. Se, että Perussuomalaiset ovat Suomessa Venäjän etäispääte ja että ns. Odinin sotilaiden katupartiot ovat käytännössä Venäjän sotilaita Suomessa. Kuten aikaisemmin olen todennut, ainoa tekninen este Venäjän hyökkäykselle Suomeen on se, ettei uskottavaa suomea puhuvia "pieniä vihreitä miehiä" ole värvättävissä itse Venäjältä. Nyt tämä este on poistunut. Odinin sotilaat ja vastaavanlaiset rikollisporukat ovat tosiasiassa ilmoittautuneet Venäjän riveihin, ja Venäjän tarvitsee vain aseistaa heidät konetuliaseilla. Kuten kaikki tietävät, itänaapurissa ei aivan äkkiä tule pula Kalashnikov-rynnäkkökivääreistä.

Ne rikollisen oloiset, villisilmäiset ja apinakasvoiset nuoret miehet, jotka kansoittavat katujemme kuolemanpartioita, eivät tietenkään myönnä olevansa mitään muuta kuin "isänmaallisia". Kovalla äänellä ja törkeästi uhkaillen he syyttävät kaikkia muita veteraanien perinnön unohtamisesta. Mutta älkää antako huijata itseänne: he ovat Venäjän pahuuden asialla, sillä aivan kuten Venäjä, hekin vihaavat länsimaisia vapauksia ja haluavat tuhota ne. Heidät on vain jo aikoja sitten aivopesty pitämään noita vapauksia "kommunismina" ja kadehtimaan ja vihaamaan niitä, jotka kyseisiä vapauksia voivat hyödyntää.

Juuri sama sisältö on Venäjän nykyisessä "euraasialaisessa" ideologiassa, jonka säälimättömin edustaja Aleksandr Dugin on myös lähimpänä Putinia. Kun Duginilta kysyttiin käynnissä olevan kriisin alkuvaiheessa, miten siihen hävyttömästi länsimaailman piiriin pyrkivään Ukrainaan tulisi suhtautua, hän vastasi vain: ubivat'! ubivat'! ubivat'! "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa!" "Tämä on professorin mielipiteeni", Dugin korosti - ikään kuin tieteellinen tosiasia. Sellainen aate ja sellainen tiede on helpompi omaksua kuin kommunismi. Meikäläiset katutappajat osaavat kyllä vastata tuohon huutoon. Dugin on heidän mieleisensä ideologi: hänen mielestään länsimainen demokratia ja oikeusvaltio on hävitettävä maan päältä ihmisiä tappamalla, ja se on siinä.

Sinänsähän Venäjän propaganda-aparaattia on onniteltava huimasta menestyksestä. Venäjä on kyennyt käännyttämään kannattajikseen juuri sellaiset "isäm maam puallustajat", jollaiset vielä pari vuosikymmentä sitten olisivat kohdistaneet suurimman raivonsa nimenomaan itänaapuriin.

Tärkein syy siihen, että uskon (enkä vain minä) Venäjän olevan viime kädessä katupartioiden takana, on se, että kaikki tapahtuu yhtaikaa eri maissa. Uuden vuoden naistenahdistelusta kantautui uutisia useista maista samanaikaisesti. Kyseessä oli siis koordinoitu pyrkimys saada muslimit näyttämään kansainvälisesti levitettyjen rasististen kauhutarinoiden mukaisilta hirviöiltä, ja se haiskahti presiis yhtä paljon kuin jos joka puolelta Eurooppaa olisi yhtäkkiä ja samanaikaisesti levinnyt samankaltaisia "uutisia" juutalaisten verisesti uhraamista kristityistä lapsista. Aivan vastaavalla tavalla monilla paikkakunnilla ja monissa maissa yhtaikaa nousevat rasistiset katupartiot on mitä ilmeisimmin masinoitu ja junailtu jostain johtokeskuksesta kansainvälisesti.

Mikähän johtokeskus kyseessä voisi olla? Jokin sellainen maa tietysti, joka osaa valehtelun ja disinformaation ja joka vihaa länsimaista demokratiaa ja oikeusvaltiota. Toisin sanoen Venäjä, jolla myös on palkkalistoillaan Lähi-idän kielet osaavia agentteja ja laaja kokemus Lähi-idän yhteiskuntien manipuloinnista. Itse asiassa olisi syytä vakavasti pohtia, missä määrin vaikkapa nykuinen kiihkoislamismi on seurausta Venäjän ja KGB:n (jonka tiedämme säilyneen epämuodollisessa muodossa tai toisilla nimillä Neuvostoliiton romahduksen ohi) kansainvälisestä häikänteosta.

Katupartiot ovat siis käytännössä Venäjän sotilaita suomalaisten kaupunkien kaduilla. He ovat samaa porukkaa, jota vastaan isoisäsi taisteli pelastaakseen Suomen. On aivan yhdentekevää, että katupartioitsijat jankkaavat päinvastaista, sillä joka tapauksessa he ovat tyhmiä ja pahoja nuoria miehiä, jotka etsivät vain tekosyytä tehdä rikoksia, ja kun Venäjä sanoo heille Duginin äänellä: "Tappakaa! Tappakaa! Tappakaa!" he ovat kiitollisia siitä, että joku on sen heille sanomassa, oikeuttamassa ne rikokset, jotka ovat heidän arvottoman ja tyhjän elämänsä ainoa sisältö.

Sieltä ne tulevat sinun lastasi surmaamaan, koska Venäjä käskee ja poliisi sallii.

I det här skedet, då även NATO och Förenta Staterna offentligt konstaterat att de misstänker Ryssland för att stöda och finansiera extremhögern, är det skäl att göra ett faktum klart för sig: att Sannfinländarna är Rysslands brohuvud i Finland och att de såkallade Odinssoldaternas gatupatruller i praktiken utgör ryska ockupationstrupper. Som jag tidigare påpekat är det enda tekniska hindret mot en rysk invasion av Finland att det inte går att rekrytera trovärdiga finsktalande "små gröna män" i själva Ryssland. Nu har detta hinder avskaffats. Odinssoldaterna och de övriga gatupatrullerande ligorna har i praktiken anmält sig till ryska ockupationsarmén, och Ryssland behöver bara förse dem med kulsprutevapen. Som alla vet råder det ingen brist på Kalasjnikovgevär i Ryssland.

De unga män med apansikte och en brottslings uppsyn som sällar sig till dödspatrullerna på våra gator medger givetvis inte att de är något annat än "fosterländska". Högljutt och hotfullt beskyller de alla andra för att ha gett avkall på krigsveteranernas arv. Men låt inte er duperas: dessa killar går det ondskefulla Rysslands ärenden, ty som Ryssland hatar även de de västerländska fri- och rättigheterna och vill avskaffa dem. Killarna har bara för längesen hjärntvättats till att se friheterna som "kommunism" och avundas och hata alla vars erfarenhet är en annan.

Precis samma innehåll har Rysslands nuvarande "eurasiska" ideologi, vars mest obarmhärtiga representant även är den mest välkomne hos Putin. När Dugin i upptakten till den pågående krisen tillfrågades, hur man borde förhålla sig till Ukraina som så oförskämt sökte anslutning till västvärlden, svarade han bara: ubivat'! ubivat'! ubivat'! Döda, döda, döda! "Det här är min åsikt som professor", framhävde han - som om det handlat om ett vetenskapligt forskningsrön. Sådan ideologi och sådan vetenskap är mycket lättare att förstå och omfatta än någon kommunism, och gatubrottslingarna hos oss kan nog svara på det ropet. Dugin är en tänkare i deras smak: enligt honom bör västerländsk demokrati och rättsstaten utplånas genom att massmörda människor, och därmed basta.

I och för sig är det en hisnande kupp som den ryska propagandaapparaten lyckats med - genom att vinna anhängare bland precis sådana "foschtälansföschvarare", vars likar ännu för tjugu år sen riktade sitt största raseri mot vår östra granne.

Den viktigaste orsaken varför (inte bara) jag tror att det är Ryssland som står bakom gatupatrullsdillet är att allt börjat ske samtidigt i olika länder. Till exempel det här med araber som kantänka tafsade på tjejer: det var från flera länder som det hördes dylika nyheter. Det var alltså ett koordinerat försök att få muslimer att framstå som de gör i internationellt utbredda skräckhistorier, och det luktade propaganda precis slika mycket som om det plötsligt hade stått i tidningarna om hur judarna verkligen offrar kristna barn i blodiga ceremonier. Lika klart är det att det här med gatupatruller som uppstår samtidigt på många orter och i många länder har koordinerats från någon internationell styrningscentral.

Var månne kunde centralen ligga? I ett land med lång erfarenhet av lögn och desinformation där hatet mot västerländsk demokrati och rättsstat dessutom är utbrett. Alltså Ryssland, som också förfogar över massor av agenter som behärskar språken i Mellanöstern och förstår sig på att bearbeta atmosfären i länderna där. Det vore faktiskt motiverat att fråga, i vilken utsträckning den internationella extremislamismen har uppstått som resultat av rysk KGB-manipulering (KGB existerar ju fortfarande som inofficiell kompiskrets).


Gatupatrullerna är sålunda i praktiken ryska ockupationssoldater på finska gator. Det är samma fiende som din farfar bekämpade för att rädda fosterlandet. Det här helt likgiltigt om patrullkillarna envisas med det motsatta. Under alla omständigheter är det korkade och ondskefulla unga män som bara väntar på minsta svepskäl för att begå brott, och när Ryssland befaller dem med Dugins röst: "Döda! Döda! Döda!" är de tacksamma för att någon säger dem det i klarspråk, för att rättfärdiga de brott som är det enda innehållet i deras tomma och värdelösa liv.

Där kommer de och tar kål på ditt barn, ty Ryssland befaller och polisen tillåter.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Puola ja meikäläiset fasistit - Polen och våra fascister

Puolassa vaalit voitti populistinen ja hyvin persumainen Prawo i Sprawiedliwość - puolueen nimi on tapana kääntää "Laki ja oikeus", vaikka tuo pitkä ja vaikea sana tarkoittaa ennen muuta oikeudenmukaisuutta, ja tuo ensimmäinen taas voi tarkoittaa lain lisäksi konkreettista oikeutta, esimerkiksi ajokortillisen oikeutta ajaa autoa. Puolueen toiminta on joka tapauksessa jo herättänyt vastustusta EU:ta myöten, koska sen on tulkittu pyrkivän sananvapauden ja oikeusvaltion purkamiseen.

Puolueen nousua juuri Puolassa ei sinänsä tarvitse ihmetellä. Puolalaisen politiikan suurin jakolinja ei kulje oikeiston ja vasemmiston välillä, vaan jo silloin kun minä seurasin maan tapahtumia läheisemmin, siis yhdeksänkymmenluvulla, se oli asettunut talousliberaalin älymystöoikeiston ja talousasioissa vasemmistopopulististen konservatiivien välille - hieman epäilyttävää analogiaa käyttääkseni, kokoomuksen ja persujen. PiS on Puolan persut, sen vastapooli eli Platforma Obywatelska (suomeksi usein Kansalaisfoorumiksi kutsuttu) on pikemminkin kristillisdemokraattinen. PO:n poliitikoista tunnetuimpia ovat Donald Tusk (joka kummallisen anglosaksisesta nimestään huolimatta ei ole brittien jälkeläinen, vaan kuuluu Günter Grassin romaaneista tuttuun kašubien etniseen vähemmistöön) ja Radosław Sikorski (joka tunnetaan Anne Applebaumin aviomiehenä).

Vasemmiston (sosiaaliliberaalit ja sosiaalidemokraattiset ryhmät mukaan lukien) rivit ovat Puolassa jo pitkään olleet pahasti hajalla. Osittain tämä johtuu tietysti siitä, että entisessä kommunistimaassa vasemmistoon yleensä suhtaudutaan epäillen ja kyräillen, mutta myös siitä, että merkittävin "vasemmistolainen" ryhmä oli pitkään entisten kommunistien Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokraattisen vasemmiston liitto, joka oli kommunistiaikojen valtapuolueen jälkeläinen eli edusti postkommunismia.

Postkommunistisen vasemmiston ongelmallisuus vasemmistolaisen ja vasemmistoliberaaliuden kannalta on, että itäeurooppalainen entinen kommunistipuolue ei ole meidän länsieurooppalaisesta näkökulmastamme oikeasti vasemmistolainen. Se katsoo tyypillisesti menneisyyteen, kommunistiaikaan, ja haluaa nähdä siinä hyviä puolia.Tämähän on ihan määritelmällisesti taantumuksellinen kanta. Sen kannattajakunta on luultavasti merkittävässä määrin niitä, jotka olivat mukana kommunistiaikojen valta-aparaatissa tai virkamieskunnassa. Tämä porukka on toki niin iso osa yhteiskunnasta, että sitä ei voi oikein uloskaan sulkea - totalitaarisen järjestelmän luonteeseen kuuluu valitettavasti, että se pystyy vetämään ns. tavallisesta kansasta suuren osan mukaansa rikostovereiksi.

Kommunistimaat - tämä tuntuu tulevan yllätyksenä kaikenlaisille hommafoorumilaisille - eivät olleet mitään "suvaitsevaisia" ja "vihervasemmistolaisia" maita. Ne olivat enemmän tai vähemmän totalitaristisia diktatuureja. Itse asiassa ne olisivat varmasti viehättäneet yhtä jos toistakin hompanssia ja muuta natsia, koska esimerkiksi niiden asenne homouteen ja ympäristönsuojeluun oli viimeisen päälle sama kuin hompanssien. Kommunistimaiden rajoja tunnetusti vartioivat yrmeät tinanapit dumdumit piipussa, eikä mistään vapaasta liikkuvuudesta tosiaan ollut puhettakaan. Entinen kommunistipuolue, joka määritelmällisesti haluaa nähdä jotain hyvää neuvostoaikaisessa järjestelmässä, ajaa siis aivan eri asioita kuin länsimaiset vasemmistolaiset ryhmittymät. Itse asiassa sen linja tuskin eroaa merkittävästi PiSin linjasta, vain retoriikka on erilaista.

Mitä sitten tulee PiSin kannatukseen, se tulee ennen muuta köyhemmänpuoleisilta ihmisiltä, jotka tuntevat jääneensä häviävälle puolelle globalisoituvassa, liberalisoituvassa maailmassa. PiS on nimittäin talousasioissa aika vasemmistopopulistinen ja sosiaalivaltiohenkinen. Ei ole mitään outoa siinä, että Soini näkee PiSin veljespuolueena: se on nimittäin onnistunut siinä, mihin persut ovat vasta pyrkimässä eli "työväenpuolueena ilman sosialismia", tai pikemminkin ilman arvoliberalismia ("sosialismi", "kommunismi" ja "kulttuurimarxismi" tarkoittavat soinilaisten sanastossa tunnetusti arvoliberalismia, joten RKP ja osa kokoomuslaisista edustavat jo heidän silmissään kommunismia). Tälle toki on selityksensä: ilmeisesti PiS on pystynyt persuja paremmin säilyttämään uskottavuutensa puolueena, joka pitää lupauksensa.

Perussuomalaiset on tunnetusti menettänyt hallitusvastuun myötä nopeasti kannatustaan, koska se on muuttunut perinteisen oikeistopolitiikan äänettömäksi yhtiömieheksi. Itse asiassa jo Halla-ahon valtuustokäyttäytymisen perusteella olisi voinut ennustaa näin käyvän: koska miestä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut mikään maahanmuuttopäähänpinttymään liittymätön pätkääkään, hän katsoi käytännössä kokoomuksesta mallia miten äänestetään muissa asioissa. Ilmeisesti PiS on Puolassa onnistunut vakuuttamaan äänestäjänsä paremmin kyvystään ajaa heidän asiaansa. Tämä tosin liittyy maan poliittisen tilanteen yleispiirteisiin: vasemmisto on maanraossa ja isot kisat käydään PiSin ja PO:n välillä. Toisin sanoen PiS pystyy vaalit voittaessaan pitkälti tekemään mitä haluaa.

Puolan tilanne on tietysti Soinin märkä uni, eikä hän sitä yritäkään erityisemmin kätkeä. Se, mistä EU tällä hetkellä on Puolan osalta huolissaan, on PiSin vaalivoiton uhka oikeusvaltiolle ja vallan kolmijaolle, ja luulenpa, että niin Soini kuin hänen säestäjänsä Simon Elo tietävät tämän oikein hyvin sanoessaan, että demokratia on oikeusvaltiota ja sananvapautta tärkeämpi periaate. Persujen suunnasta on jatkuvasti kuulunut sellaisia möläytyksiä, että myös oikeuslaitos pitäisi "demokratisoida" ja politisoida ja että persujen vaalivoittojen jälkeen tuomioistuinten tulisi alkaa jakaa tuomioita persujen parjaajille. 

Vallan kolmijakojärjestelmä ja riippumaton tuomioistuinlaitos on olemassa juuri siksi, että mikään hallituksenvaihdos ja mikään vaalitulos ei vaarantaisi kansalaisten turvallisuutta ja henkilökohtaisia oikeuksia. Ja sekös persuja suututtaa. Se, että vaalituloskaan ei mahdollista toimeenpanovallan sekaantumista oikeuslaitoksen toimintaan, on heidän mielestään tietenkin mukamas vasemmiston tai kommunistien keksimä demokratian rajoitus.

Todellisuudessa, kuten tiedämme, nimenomaan maahanmuuttokriitikoiden muka kammoamassa Neuvostoliitossa hallitusvallan edustajat ja maan ainoa sallittu puolue sörkkivät oikeuslaitosta mielin määrin. Neuvostoliiton tunnetut julmuudet ja epäoikeudenmukaisuudet liittyivät läheisesti oikeudenkäytön politisoimiseen (näytösoikeudenkäyntien lisäksi pikatuomioistuimet eli ns. troikat, joiden tuomiot oli etukäteen päätetty). Eli siis: persut ja muu äärioikeisto haluavat juuri sellaisen politisoituneen oikeuslaitoksen, jota pidetään yhtenä Neuvostoliiton keskeisistä vääryyksistä, ja juuri niitä vallankäyttöperiaatteita ja -rajoitteita, jotka estävät tällaiset vääryydet, he pitävät kommunisminaRehellisimmät maahanmuuttokriitikot tietysti myöntävät tavoitteensa avoimestikin, ainakin omilla foorumeillaan.

Jussi Jalonen on omassa blogissaan ansiokkaasti eritellyt Puolan vaalitulosta, ja koska hänellä on paljon elävämpi kosketus maan nykyelämään kuin minulla, hän tietää varmasti mistä puhuu. Yhdestä asiasta kyllä ilmaisisin eriävän mielipiteeni: Jalonen katsoo PiSin olevan vankasti ja luotettavasti Venäjään suunnattujen pakotteiden takana ja haavoittumaton KGB:n houkutteluyrityksille. Minä en luottaisi tähän ollenkaan.

Meilläkin sai vielä kymmenen vuotta sitten vainoharhaisen salaliittoteoreetikon maineen siitä, että epäili äärioikeiston tai hurrivihaajien olevan Venäjän asioilla. Terve arkijärkihän tiesi suomalaisten äärioikeistolaisten vihaavan Venäjää kuten verivihassa vihataan. Siksi ajatus täkäläisestä äärioikeistosta Venäjän liittolaisena ja käskyläisenä on herättänyt täällä sellaista torjuntaa. Kuitenkin äärioikeisto kääntyi yllättävänkin saumattomasti ja pragmaattisella otteella Venäjän puolelle heti tiedostettuaan olevansa enemmän länsimaalaisia liberaaleja arvoja (äärioikeiston koodikielellä "kommunismia") kuin itänaapuria vastaan.

Nähdäkseni PiSin väki tiedostaa tämän yhtä lailla ja leimaa vastaavalla tavoin arvoliberalismin kommunismiksi. Lisäksi Jalosenkin luulisi muistavan, että puolalainen oikeistonationalismi ei historiallisesti ole suhtautunut ollenkaan vieroksuen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Hänellehän minun ei tarvitse kertoa tätä, mutta Puolan historiaa vielä minuakin huonommin tunteville lukijoille voi olla hyödyksi tietää, että Puolan toista maailmansotaa edeltäneen ns. kansallisdemokraattisen, juutalaisvastaisen oikeiston (Narodowa Demokracja, Endecja) pääideologi Roman Dmowski näki nimenomaan tsaarin Venäjän pragmaattisena yhteistyökumppanina. Puolan nykyinen populistioikeisto ei varmasti ole historiallisesti lukutaidotonta (siksikään, että vuoden 1990 jälkeen kaikki vanhan Endecjan aate- ja ohjelmajulistukset varmasti julkaistiin uudelleen valtavina painoksina), eikä siltä myöskään ole jäänyt huomaamatta se, että Venäjä a) ei ole nykyisellään enää kommunistinen ja b) on aika monessa asiassa samalla linjalla heidän kanssaan. Siksi en luottaisi ollenkaan PiSiin tässä Venäjän asiassa.

I Polen gick valsegern till det populistiska partiet Prawo i Sprawiedliwość som företer en hel del likheter med våra sannfinländare. Namnet på partiet brukar översättas som "Lag och rättvisa", fast det första ordet i namnet också kan betyda rätt, konkret rättighet, t ex rätten att köra bil om man råkar ha körtkort. Hur som helst har partisegern lett till negativa reaktioner i EU, eftersom partiet anses vilja avveckla uttrycksfriheten och rättsstaten.

Att ett sådant parti tillskansat sig en stor röstandel just i Polen är ingenting att förundra sig över. Redan på nittitalet, då jag ännu uppmärksamt följde med händelserna i landet, var det inte mellan högern och vänstern den stora vattendelaren i polsk politik befann sig, utan snarare mellan den liberala (även ekonomiskt liberala) högerintelligentian å ena sidan och de ekonomiskt vänsterpopulistiska konservativa å andra sidan - för att tillåta mig en dubiös analogi, mellan "samlingspartiet" och "sannpolackerna". PiS är Polens "sannfinländska" parti, dess motpol, Platforma Obywatelska eller Medborgarplattformen, är snarare kristdemokratisk. De mest kända av politikerna inom PO är Donald Tusk (som trots sitt anglosaxiskt klingande namn inte är av brittisk, utan av kasjubisk härstamning - kasjuberna är en etnisk minoritet som de flesta av oss bara känner från Günter Grass romaner) och Radosław Sikorski (gift med historikern Anne Applebaum).

Vänstern (inklusive socialliberala och socialdemokratiska grupperingar) har i Polen redan länge varit svag och splittrad. Delvis beror detta på att vänstern som begrepp väcker misstro och misstankar i ett före detta kommunistiskt land, men dessutom på att det viktigaste "vänsterpartiet" i landet länge var Sojusz Lewicy Demokratycznej, Demokratiska vänsteralliansen, som var ett postkommunistiskt parti, dvs ett parti med rötter i det gamla översittarpartiet.

Ur västerländsk vänsterliberal synpunkt äe problemet med postkommunism att ett före detta kommunistparti från Östeuropa inte står för vad som vi uppfattar som vänsteridéer. Ett sådant parti blickar istället tillbaka till kommunisttiden. Det här är enligt definitionen en reaktionär position. De flesta anhängarna för partiet är antagligen före detta kommunistiska tjänste- och ämbetsmän. De utgör en så stor samhällsgrupp att det inte går att helt sonika utesluta dem - dessvärre är det typiskt för totalitära system att de kan rekrytera en stor del av det såkallade vanliga folket som "medbrottslingar".

De kommunistiska länderna präglades - vad hommaiterna än påstår - definitivt inte av "tolerans" och "grön vänster". Det var mer eller mindre totalitära diktaturer. I själva verket skulle en och annan hommait eller nynazist ha trivts bra i dem, eftersom attityderna t ex till homosexuella och miljövård var precis desamma i dessa länder som på Homma. Någon fri rörlighet var det inte tal om, i stället bevakades gränserna av lättretade bassar beväpnade med kulsprutor och dumdumkulor. Ett exkommunistiskt parti i Östeuropa som definitionsenligt vill se någonting positivt och lovvärt i det system som rådde under sovjettiden står sålunda för helt andra saker än västliga vänstergrupperingar. I själva verket skiljer sig dess linje knappast mycket från PiS, det är bara retoriken som avgör.

Vem röstar på PiS då? Tydligen är det främst fattigare folk, de som ser sig som förlorare i en värld på väg till liberalisering och globalisering. När det handlar om ekonomi har PiS nämligen en viss böjelse till vänsterpopulism och förhåller sig inte negativt till socialstatens idé. Det är ingenting förvånande i att Soini uppfattar PiS som ett broderparti: PiS har nämligen lyckats i vad Sannfinnarna bara strävar efter att bli, dvs som ett "arbetarparti utan socialism", eller snarare utan värdeliberalism ("socialism", "kommunism" och "kulturmarxism" är sannfinska kodord för värdeliberalism, vilket innebär att SFP och en del av Samlingspartiet redan står för kommunism så som de definierar begreppet). Det här är i och för sig lätt att förklara: PiS har uppenbarligen lyckats bättre än sannfinnarna som ett parti som inte bryter sina löften.

Sannfinländarna har som bekant snabbt börjat förlora väljarstöd när de väl axlat regeringsansvaret och börjat sjunga med i den traditionella högerkören. Det här kunde man ha gissat sig till redan p g a Jussi Halla-ahos röstningsbeteende på stadsfullmäktige: han ger som bekant katten i allt som ingenting har med hans invandringsgriller att göra, och sålunda rättade han sig efter Samlingspartiet i alla sådana för honom likgiltiga frågor. Tydligen har PiS lyckats övertyga väljarna bättre om att kunna representera dem i maktens korridorer. Det här hänger dock även ihop med den särskilda politiska situationen i dagens Polen överhuvudtaget: vänstern är maktlös medan det är Medborgarplattformen och PiS som för den egentliga kampen om makten. Det parti som segrar i parlamentsval kan sålunda tillåta sig allt det drömmer om.

Situationen i Polen är givetvis Soinis våta dröm, vilket han inte ens försöker sticka under stol med. Vad EU för närvarande oroar sig över i Polen är det hot som PiS-valsegern utgör för rättsstaten och maktdelningsprincipen, och det är både Soini och hans ackompanjatör Simon Elo alldeles säkert mycket medvetna om när de förkunnar att det är viktigare med demokrati och folkvilja än rättsstat och uttrycksfrihet. Det är inte första gången man får höra från sannfinska hållet att även domstolarna borde "demokratiseras" och politiseras och att de som kritiserar sannfinnarna efter de sistnämndas valseger borde dömas för hatbrott. 

Maktdelningsprincipen och ett oberoende domstolsväsende har man precis därför att något regeringsbyte inte bör kunna äventyra medborgerliga rättigheter och den enskildes personliga trygghet. Och fan vad sannfinlända ondgör sig över det. Att inte ens valsegraren får använda verkställande makt mot domstolarna tycker de är en restriktion vänstern eller kommunisterna hittat på.

Som vi vet var det precis i Sovjetunionen, som invandringskritikerna påstår sig avsky, mixtrade den verkställande makten och det makthavande partiet med domstolsväsendet så mycket de ville. De grymheter och orättvisor som ägde rum i Sovjetunionen hängde intimt ihop med den politiserade rättskipningen (förutom skenrättegångar fanns det också snabbdomstolar, såkallade trojkor, som utdelade förutbestämda domar på löpande band). Alltså: sannfinnarna och den övriga extremhögern vill införa ett politiserat domstolsväsende, precis ett sådant som anses ha utgjort en av de centrala orättvisorna i Sovjetunionen, och de restriktioner mot godtycklig maktutövning som förebygger dylika orättvisor framstår för sannfinnarna som kommunism. De uppriktigaste invandringskritikerna medger t o m öppet, åtminstone på sina egna fora, att det här är vad de strävar till.

Krigshistorikern Jussi Jalonen har i sin egen blogg förtjänstfullt analyserat det polska valresultatet, och han vet nog vad han talar om, eftersom han har mer kontakter i landet än jag. En sak vill jag dock uttrycka en avvikande åsikt om: Jalonen anser att PiS står solitt och pålitligt bakom sanktionerna mot Ryssland och inte låter sig duperas av KGBs sirensång. Det här är jag inte lika säker på.

För tie år sen blev man utskälld som förföljelsemanisk konspirationsteoretiker om man bara vågade misstänka att extremhögern och svenskätarna gick Rysslands ärenden. Det allmänt accepterade sunda förnuftet visste ju att finska högerextremister hatade Ryssland som pesten. Därför har tanken om extremhögern som en allierad och springpojke till Ryssland väckt sådana avvärjningsreflexer här hos oss. När allt kom omkring sällade sig våra högerextremister utan omsvep till den putinvänliga skaran genast när den blev medveten om att det snarare är liberala västliga värden ("kommunism", som det heter på extremhögerns kodspråk) än Ryssland som den vill bekämpa.

Enligt min uppfattning inser även PiS detta, och även i dess retorik likställs värdeliberalism med kommunism. Dessutom bör man beakta den historiska bakgrunden: jag antar att även Jalonen minns att polsk högernationalism förr i tiden inte tillbakavisade allt samarbete med Ryssland. De som känner Polens historia ännu sämre än jag är kanske förtjänta av att bli upplysta om att Roman Dmowski, den ledande ideologen för den såkallade nationaldemokratiska, antisemitiska högern (Narodowa Demokracja, Endecja) i Mellankrigspolen, såg Tsarryssland som en tänkbar taktisk allierad. Polens nuvarande populistiska höger består nog säkert inte av historiska analfabeter (dessutom är det säkert att alla ideologiska dokument Endecja på sin tid gett ut efter år 1990 gavs ut i väldiga nyupplagor), och det har säkert inte undgått deras uppmärksamhet att Ryssland a) inte längre är kommunistiskt och b) delar många av deras åsikter. Därför skulle jag inte alls lita på PiS vad gäller förhållandet till Ryssland.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Venäjän esikuvallinen rajapolitiikka - Rysslands förebildliga gränsbevakning


1) "Soini på Yle: Vi bör göra som Ryssland - 'ryssarna sköter sina gränser som andra borde'"
2) "Varannan asylsökande når Lappland via östgränsen - 'det är tydligen den organiserade brottsligheten som håller invandringen i gång'"

Liian kovien jätkien kyydissä - I alltför tuffa killars sällskap

Keskustelufoorumeilla ja somessa on joltistakin kiinnostusta herättänyt Sebastian Tynkkysen hiljattainen yritys sanoutua irti rasismista. Tynkkynen, kuten varmasti muistatte, on tämä ei vain teeveestä, vaan peräti tositeeveestä tuttu sälli, joka on aika avoimesti itsekin myöntänyt olevansa pelkkä huomionhakija - yksi aikakautemme tyypillisistä nuorista, jotka eivät todellisuudessa osaa mitään erityisen maininnan arvoista, mutta jotka eivät myöskään kykene tyytymään tavallisen ihmisen elämään. Tynkkynen on tunnetusti Pentti Haanpään tarinasta tutun Taivalvaaran näyttelijän otteella esiintynyt biseksuaalisena uskovaisena perussuomalaisena, mutta tuskin erityisen vakaumuksellisena.

Yksi jos toinenkin ehti jo sanoa Tynkkysen puhuvan asiaa ja otti hänen kääntymyksensä vakavasti, mutta minä en (ja nyttemminhän Tynkkynen on taas esiintynyt "maahanmuuttokriittisenä"): sattumoisin tiedän kokemuksesta, että jopa Hervannan Herrasmieshistorioitsijana tunnettu kaikkien maahanmuuttokriitikoiden isä, äiti ja kummisetä kykenee esittämään netissä vastuuntuntoista rasisminvastustajaa jos katsoo moisen olevan tarpeen. Vielä pari päivää aikaisemmin Tynkkynen ehti innokkaana asettua tukemaan eri kaupungeissa virinnyttä vapaaehtoisten katupartioiden liikettä, ts. moneen kertaan raastuvassa rangaistujen lurjusten yritystä rakentaa rikolliselle toiminnalleen muka respektaabeli julkisivu. Nyt hän tuntuu yhtäkkiä tulleen toisiin ajatuksiin, mikäköhän siinä on taustalla?

Todennäköisimmältä tuntuu, että parantumaton opportunisti, tuuliviiri ja aikalaisvirtsan mukana virtaaja Tynkkynen siinä hakee kiireessä uutta kannattajakuntaa. Näyttäisi vähän siltä, että maahanmuuttokriitikoiden jakaantuminen "kommunistiseen" ja "sosiaalidemokraattiseen", tai sanoisimmeko fasistiseen ja kansallisdemokraattiseen siipeen on nyt käynnistymässä - aiemminhan meininki on ollut se, että koko maahanmuuttokriittinen liike on johdonmukaisesti puolustanut joka ikistä avoimen natsististakin roikaletta. Samalla natsismin ja rasismin olemassaolokin suomalaisessa politiikassa on pyritty kiistämään: ainoa rasismi - kuten persujen puhetapa menee - on vihervasemmistolaisten rasismi persuja ja maahanmuuttajien rasismi kantaväestöä kohtaan.

Avoin, röyhkeä ja rehentelevä rasismi on kuitenkin nyt mahdollista suomalaisessa politiikassa. Rasistit ja fasistit voivat olla kiertelemättä ja kaartelematta rasisteja ja fasisteja kuin Pekka Siitoin konsanaan. Tällöin kursaileva, rasismin rajalla leikittelevä kiemurtelijapoliitikko alkaa käydä tarpeettomaksi, tai sitten hänen pitää ruveta tarkemmin tunnustelemaan, mistä voisi saada tukijoita, rahoittajia ja hyysääjiä ja keistä se maltillisen maahanmuuttokriittinen "kansallisdemokraattinen" liike voisi koostua.

Asiaan liittyy tietysti myös rasismin ja fasismin läheinen yhteys ammattirikollispiireihin. Kuten olen eräitäkin kertoja muistuttanut, äärioikeistolaisuus on yhteiskunnassamme pitkälti rikollisen puolimaailman tapa houkutella ja värvätä väkeä nuorten miesten keskuudesta. Perussuomalaisten tunnettu "roso" tarkoittaa sitä, että puolueeseen on ängennyt puhtaasti rikollista porukkaa, jolla ei ole muita tavoitteita kuin järjestäytyneen yhteiskunnan heikentäminen lainvastaisen toiminnan helpottamiseksi.

Pentti Oinonen, joka tunnetaan sattuneesta syystä myös Hauveli-Oinosena (Penttiä pitää toki ymmärtää, Pentti on maalta), julisti tuossa juuri, että turvapaikanhakija (joka siis on hänen kirjoissaan aina lähtökohtaisesti raiskaava arabimies, vaikka olisi kuusivuotias tyttö) tottelee paremmin väkivaltarikollisten katupartion uhkaa kuin poliisiunivormua. Asiallisesti ottaen Oinonen siis sanoo, että hän haluaa järjestäytyneen rikollisuuden edustajia partioimaan kadulle poliisin sijasta. 

Tämä liittyy yksiselitteisesti siihen jatkuvaan hyökkäykseen, joka persuilla on meneillään laillista menoa ja oikeusvaltiota vastaan. Laura Huhtasaari sanoi suoraan että perustuslaki on estänyt persuja viemästä läpi kannattamiaan "hyviä asioita", ts. loukkaamasta vääränlaisten ihmisten perustuslaillisia oikeuksia: koko heidän liikkeelläänhän ei ole mitään muuta tavoitetta kuin päästä syrjimään ja vainoamaan. Luonnollisesti tämä oikeusvaltion murentaminen on myös persujen ammattirikollissiiven etujen mukaista: kun lait alennetaan vain "muutaman yksittäisen ihmisen henkilökohtaisiksi mielipiteiksi", rikollisten on helpompi harjoittaa ammattiaan. Tietysti koko nykyisen hallituksen eetos on rikollisille mieluisampi: siihenhän kuuluu oleellisesti vihamielinen asenne kaikkea lainsäädäntöä kohtaan ja sen näkeminen purettavina normeina ja vastustettavana sääntelynä.

Näyttää kuitenkin siltä, että Tynkkynenkin on niin sanotusti haistanut kaasun. En tiedä onko hän oikeasti seksuaalisen vähemmistön jäsen enkä tiedä onko hän siitä itsekään täysin varma, mutta sen hän varmasti ymmärtää että toilailuillaan hän on leimautunut sellaiseksi. Ja nythän on niin, että homoseksuaalit ovat äärioikeistolle se porukka, jolle saa periaatteessa tehdä aivan mitä tahansa. Muiden vihamielisiksi koettujen ryhmien epäinhimillistämiseen kuuluu oleellisesti, että nämä leimataan homoseksuaaleiksi. Jos äärioikeisto saisi nykyistä merkittävämmin poliittista valtaa, myös Tynkkysen akan pojalle alkaisi viimeinen lähtölaskenta

Sanalla sanoen: Tynkkynen on joutunut liian kovien poikien kyytiin, sellaisten poikien, joihin ei voi luottaa: hän voi kenties mielistellä heitä aikansa, mutta viime kädessä heillä ei ole mitään estoja leikata vaikka hänen mahaansa auki, jos sopiva oikku tulee. Synnynnäisenä opportunistina ja tuulenhaistelijana hän tietysti on huomannut, että äärioikeiston venäläismielisyys on nyt kaikkien huulilla ja myös yksi jos toinenkin kolumnisti on nyt, kaksi ja puoli vuotta meikäläisen potkujen jälkeen, alkanut puhua äärioikeiston viestinväkeen kohdistamasta vainosta ottaen huomattavasti vähemmän sovinnollisen asenteen kuin aikaisemmin. Tynkkynen hakee jo uloskäytävää, mutta ymmärtää, että jonkinlaisen uskottavuuden säilyttääkseen hänen pitää yrittää esittää "ei-fasistista maahanmuuttokriitikkoa". Äkillinen takinkäännös ei siksi kävisi päinsä.


På webbfora och i sociala medier är det Sebastian Tynkkynens försök att ta avstånd från rasism som väckt ett visst intresse. Tynkkynen är en sannfinländsk ungpolitiker som mest är känd från dokusåpor och som rätt öppet medgett att han bara är ute efter uppmärksamhet - en av vår tids typiska ungdomar som inte kan någonting särskilt men som inte heller kan nöja sig med en vanlig människas liv. Tynkkynen påminner mest om "skådespelaren från Taivalvaara", som Pentti Haanpää skrivit en novell om: han har uppträtt som bisexuell konservativt religiös sannfinländare, men om det ligger någon djup övertygelse bakom denna identitet så heter jag Peter Pan.

En och annan hann redan prisa Tynkkynen och ta hans omvändelse på allvar (låt vara att Tynkkynen därefter åter vänt kappan och uppträtt som "invandringskritiker"), men det gör inte jag: jag råkar nämligen veta av erfarenhet att t o m gentlemannahistorikern från Tammerfors, alla invandringskritikers far, mor och gudfader, på nätet kan ge intrycket av att vara en ansvarsfull antirasist om det så gäller. Ett par dagar före sitt rasismkritiska inlägg hade Tynkkynen entusiastiskt tagit i försvar den rörelse av frivilliga gatupatruller som uppstått i flera städer - en "folkrörelse" som egentligen bara är välmeriterade fängelsekunders försök att bygga upp en respektabel fasad för sin kriminella verksamhet. Nu verkar han plötsligt ha kommit till andra tankar - vad kan det månne bero på?

Det mest sannolika är att Tynkkynen, en obotlig opportunist och kappvändare som flyter med tidens urinströmmar bara söker efter nya anhängare. En möjlighet är att invandringskritikerna äntligen håller på att splittras itu för att ge upphov till en "kommunistisk" och en "socialdemokratisk" - eller kanske en fascistisk och en nationaldemokratisk flygel - tidigare har hela den invandringskritiska rörelsen förbehållslöst försvarat varenda öppet nazistisk lymmel. Samtidigt har det pågått kontinuerliga försök att förneka att det alls finns någon fascism i finsk politik: den enda rasism - som sannfinnarna gång på gång upprepar - är den "gröna vänsterns" hat mot sannfinländare och invandrarnas mot majoritetsbefolkningen.

Öppen, fräck och skrytsam rasism har dock nu gjort sig gällande i finsk politik. Rasister och fascister kan vara rasister och fascister utan att slingra sig, precis som Pekka Siitoin på sin tid. Då behövs det inte längre några gränsgångare som leker med halvrasistiska idéer utan att våga ta steget fullt ut. Eller då måste han skicka ut trevare för att ta reda på var han kunde hitta välönskare, finansiärer och samarbetspartners och vem som kunde ansluta sig till en moderat invandringskritisk "nationaldemokratisk" rörelse.

Det handlar givetvis också om den nära anslutning om rasism och fascism har till yrkeskriminella kretsar. Som jag ofta påmint är högerextremism i vårt samhälle till stor del den kriminella halvvärldens metod att locka till sig och rekrytera unga män. Timo Soini et consortes medger gärna att partiet gör ett något grovhyvlat intryck; vad de inte medger är att detta intryck beror på att partiet infiltrerats av rena brottslingar som är mest intresserade av att försvaga det organiserade samhället för att underlätta olaglig verksamhet.

Pentti Oinonen, allmänt känd som Vovven sedan han likställt homosexuella med djurskändare, förkunnade nyligen att en asylsökande (även asylsökande sexåriga flickor är för honom våldtäktslystna arabiska män) hellre lyder en våldskriminell gatupatrull än en uniformerad polis. Sakligt sett säger Oinonen sålunda att han hellre vill se organiserade brottslingar än poliser på gatorna. 

Det här hänger entydigt med sannfinländarnas kontinuerliga angrepp mot lagligheten och rättsstaten. Laura Huhtasaari sade öppet att grundlagen stått i väg för de "goda saker" som sannfinländarna förespråkar. Dessa "goda saker" innebär kränkningar av "fel sorts" människors grundlagsgaranterade rättigheter: hela deras folkrörelse har ju inga andra målsättningar än diskriminering och förföljelse som sådana. Kampen mot rättsstaten är givetvis också vad som lockar yrkeskriminella: när lagarna reduceras till "ett par individers personliga åsikter" (som Jussi Halla-aho talar om dem), får brottslingar det lättare att utöva sitt yrke. Givetvis tilltalar hela den nuvarande regeringens etos brottslingarna, eftersom det går ut på att identifiera all lagstiftning som normer och reglering som bör avvecklas.

Det förefaller dock att även Tynkkynen känt lukten från gaskamrarna, så att säga. Jag vet inte om han verkligen representerar någon sexuell minoritet, och jag vet inte heller om han ens vet det själv, men vad han säkert inser är att han brännmärkt sig som homosexuell med sina äventyr i offentligheten. Och för extremhögern är de homosexuella den grupp i samhället man får göra vad som helst med. Andra förhatliga grupper avhumaniserar man genom att utmåla dem som homosexuella. Skulle extremhögern ta över så skulle unge Tynkkynen stå inför den sista nedräkningen

Som sagt har Tynkkynen hamnat i alltför tuffa killars sällskap, sådana killars som man inte kan lita på. Han kan kanske ställa sig in hos dem för en stund, men i sista hand har de inga hämningar att slita upp magen på honom om de får för sig att göra så. Som den opportunist och kappvändare han är har han säkert lagt märke till att extremhögerns rysslandvänliga attityder nu diskuteras av alla och att en och annan kolumnist nu, två och ett halvt år efter mitt avskedande, tagit upp den förföljelse som extremhögern riktar mot mediefolket i betydligt mindre försonlig ton än förr. Tynkkynen söker redan efter en nödutgång, men samtidigt ser han sig tvungen att uppträda som en "icke-fascistisk invandringskritiker" för att behålla någon sorts trovärdighet som politiker - en plötslig kovändning skulle inte gå för sig.