Komentoketju Kremlistä katurasisteihin - Kommandokedjan från Kreml till gaturasister

Viran puolesta totean tässä, että Venäjän ja rasistiemme väliset yhteydet ovat taas kerran selkiytyneet. Rajat kiinni -liikkeen johtaja Marco de Wit on nimittäin julkaissut liikkeen blogisivuilla (kansanliike.net) kirjoituksen, joka alkaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä Iltalehden toimittaja Nina Leinosta vastaan, mutta muuttuu sitten Itä-Ukrainan venäläisten tasavaltojen ylistämiseksi. Suuri osa kirjoituksesta käsittelee turistimatkaa Donbassiin, jonka oppaana on tietysti toiminut Venäjän disinformaation tunnettu levittäjä Suomessa, itse Janus Putkonen. Ohessa jutun sisältämää kuvamateriaalia.

Suomalainen turistiryhmä Donbassissa (kuva julkaistu Marco de Witin blogiartikkelissa "Trollitoimittaja Nina Leinosen modus operandi")

Tämä kuva esittelee suomalaista turistiryhmää, jonka mukana de Wit antaa ymmärtää liikkuneensa. 

Tässä taas on ruokalistan kuva, jolla pyritään ohjaamaan lukijan huomio Donbassiin mahdollisena halpana turistikohteena. Ylimpänä lukee "Erikoistarjouksia", kahvikupin vieressä "Kahvi 30 ruplaa (americano, espresso)", lautasen vieressä "Maukas lautanen 70 ruplaa", alimpana "Bisnes-lounaat 130 ruplaa".. Kuvan copyright Marco de Wit.

Kirjoittaja on liittänyt tekstiin videolinkin mm. Ukrainaa vastaan taistelevan suomalaisen vapaaehtoisen Petri Viljakaisen haastatteluun. Esiintyäkseen objektiivisena tarkkailijana de Wit myöntää Viljakaisella olevan oma ideologinen ketunhäntänsä kainalossa, mutta korostaa Viljakaisen "kertovan hyvin avoimesti kokemuksistaan", ts. olevan mielenkiintoinen lähde. Sitä mahdollisuutta de Wit ei tietysti edes pohdi, että Viljakainen voisi olla enemmän propagandasoturi kuin kenttätaistelija ja että hänen "kokemuksensa" voisivat olla pelletasavallan propaganda-aparaatin poikien keksimiä satuja ja tarinoita.

Itse ilkimys eli Janus Putkonen, joka aloitti yleisluontoisempana disinformaatio- ja salaliittosaittimestarina ennen kuin hänen kiinnostuksensa alkoi suuntautua yksinomaan Venäjän asian puolustamiseen. Kuva julkaistu de Witin blogijutussa.

Etäännyttääkseen juttuaan politiikasta de Wit on koettanut sisällyttää siihen myös turistinäkökulman: paikallisen ravintolan ruokalistaa esitellen hän korostaa halpoja hintoja. Kovin uskottavaa matkailukohdetta hänkään ei Donetskista saa: ilmeisesti kaupungissa ei ole muuta tekemistä kuin syödä halpoja bisneslounaita ja kulkea Janus Putkosen opastamana pitkin kaupunkia kuuntelemassa "kansantasavallan" propagandaa. No, Donetsk on lähinnä teollisuuskaupunki, eikä sellaisissa paljon näkemistä ole; mutta olisi luullut de Witin yrittävän edes vähän paremmin. 

On tietysti omalla tavallaan mielenkiintoista että isännät eivät ilmeisesti kertoneet kävijöille Donetskin historiasta. Kaupungin on näet alkujaan perustanut brittiliikemies nimeltä Hughes, ja alun perin sen nimi olikin Juzovka (tai ukrainaksi Juzivka) - siis Hughesovka. Mutta venäläisen nationalistin on vaikea hyväksyä sitä, että hänen maallaan (joksi hän tietysti lukee myös Donetskin) olisi pitkä historia talousyhteistyöstä länsiliikemiesten kanssa. 

Jutun loppupuolella de Wit aloittaa taas hyökkäyksensä Leinosta ja koko valtavirtamediaa vastaan soimaten sitä kansallismielisyyden mollaajaksi ja valitellen asiattomista rasismisyytöksistä. Minä haluaisin kyllä tietää, mitä tekemistä tällä Venäjän kanssa flirttailulla on "kansallismielisyyden" kanssa minkään järjellisen määritelmän mukaan. Yhtä kiintoisaa olisi tietää, millä logiikalla ukrainalaisten halu puhua, kirjoittaa ja kehittää omaa kieltään ja opettaa sitä muillekin ei sitten olekaan hyvää ja kannatettavaa "kansallismielisyyttä".

Janus Putkosen yhteydet Venäjän tiedustelupalveluihin ovat muuten hiljattain yksiselitteisesti paljastuneet, kuten mm. Euromaidan Press Ukrainassa on raportoinut. Yhteydet paljastavaa aineistoa on levittänyt mm. Twitter-tili Verkkomeedio. Enää ei siis kyse ole pelkästä spekulaatioista, eikä Putkosen taholta pelkistä sympatioista. Kun Marco de Wit, Rajat kiinni -liikkeen johtaja, on yhteistyössä tällaisen kaverin kanssa, ei ole mitenkään liioiteltua pitää liikettä kaduillamme tallustelevana Venäjän armeijana - eikä sen mielenosoitusoikeutta suojelevia poliiseja ole aivan epäoikeudenmukaista kutsua Venäjän yhteistoimintamiehiksi.

Kaikenlainen löpinä isänmaallisuudesta, maahanmuuttokriittisyydestä ja kansallismielisyydestä on tietysti viime kädessä vain Venäjän rekrytointistrategia. Näillä iskusanoilla aivopestään rajakit, maahanmuuttokriitikot ja muu vastaava äärioikeistoaines suhtautumaan epäluottamuksella omaan maahansa, omaan kansaansa, omiin päättäjiinsä ja omakielisiin viestimiinsä. Ainoa, johon luotetaan, on oma porukka ja oman porukan erityisyyden tunnetta ruokkivat propagandajulkaisut, kuten MV-lehti.

Sitten kun käsky käy tarttua dum-dum-luodeilla ladattuun konetuliaseeseen ja taistella sillä Venäjän puolesta Suomen viranomaisia vastaan, niin senhän tämä porukka varmasti tekee. Siinä vaiheessa se nimittäin on niin syvällä omassa vaihtoehtomaailmassaan, että pitää Venäjän puolesta taistelemista oikeana isänmaallisuutena ja koko muuta Suomea pettureina.

Å tjänstens vägnar konstaterar jag här att det blivit mera klarhet i frågan om hur täta förbindelser våra rasister har med Ryssland. Ledaren för "folkrörelsen Stäng gränserna" Marco de Wit har nämligen på rörelsens bloggsidor (kansanliike.net) offentliggjort en drapa som börjar som ett personligt påhopp på redaktör Nina Leinonen på tidningen Iltalehti men som sedan går över till att prisa de ryska pseudorepublikerna i östra Ukraina. För det mesta handlar drapan om författarens turistbesök till Donbass, där det givetvis varit självaste Janus Putkonen, överste distributören av rysk desinformation i Finland, som agerat guide åt turistgruppen. Här ser vi bilder som ingick i drapan.

En finsk turistgrupp i Donbass (bilden publicerad i Marco de Wits bloggartikel "Trollitoimittaja Nina Leinosen modus operandi")

Den här bilden visar den finska turistgrupp som de Wit tydligen rörde sig i Donbass med. 

Med den här menyn gör de Wit reklam för Donbass som ett billigt resemål. Överst står det "Specialerbjudanden", sedan "Kaffe 30 rubel (americano, espresso)"; "En smaklig tallrik 70 rubel"; "Businessluncher 130 rubel". Copyright Marco de Wit.

Artikeln länkar också till en del videoklipp, bl a intervjun med Petri Viljakainen, en frivillig i donetskrepublikanska armén som bekämpar Ukraina. För att uppträda som en objektiv observatör medger de Wit att intervjuoffret kanske har sin egen ideologiska ko i diket, men framhäver att Viljakainen "mycket öppet redogör för sina upplevelser", dvs är en intressant informationskälla. De Wit struntar givetvis i att ställa frågan, om Viljakainen alls upplevt något eller om hans "upplevelser" bara är amsagor den donetskrepublikanska propagandaapparaten hittat på.

Själva fanskapet, dvs Janus Putkonen. På de webbsajter han styrde spriddes det till att börja med mycket varierande desinformation och konspirationsteorier, men så småningom gick han över till att främst främja Rysslands intressen. Bilden publicerad i Marco de Wits bloggdrapa.

För att avpolitisera sin drapa skriver de Wit också om Donetsk som ett fördelaktigt resemål med förmånliga priser. Särskilt trovärdigt blir det inte, för tydligen är det få aktiviteter staden har att erbjuda förutom billiga businessluncher och stadspromenader med Janus Putkinen som guide, eller snarare som propagandaspråkrör för den såkallade folkrepubliken. Nåja, Donetsk är en industristad, och sådana brukar ju inte utmärka sig med historiska sevärdheter, men turistsynvinkeln i artikeln förefaller hur som helst påklistrad och oinspirerad.

Det är givetvis på sitt sätt intressant att värdarna inte hade någonting att berätta för gästerna om stadens historia. Donetsk har faktiskt grundats av en brittisk affärsman som hette Hughes i efternamn, och i början hette den Juzovka (i ukrainsk tappning Juzivka), alltså Hughesovka. Men det är alltid svårt för en rysk nationalist att acceptera att Ryssland (som Donetsk ur hans synvinkel naturligtvis ingår i) har en lång historia av ekonomiskt samarbete med västliga affärsmän. 

Mot slutet av sin bloggning återgår de Wit till att inte bara smutskasta Leinonen, utan riktar även en helsida mot medierna i allmänhet, som han beskyller för att snacka skit om nationalism och oskäligt kalla folk för rasister. Jag skulle nog vilja veta, vad det här flörtandet med Ryssland har att göra med någon vettigt definierad "nationalism". Lika intressant vore det att veta, varför det inte är god och acceptabel nationalism att ukrainarna vill tala, skriva, utveckla och lära ut sitt eget språk.

Janus Putkonens förbindelser till ryska underrättelseorgan har förresten nyligen entydigt avslöjats, som t ex Euromaidan Press i Ukraina rapporterat. Det är bl a Twitterkontot "Verkkomeedio" som spritt det relevanta materialet. Det handlar inte längre om rena spekulationer, inte heller om rena sympatier från Putkonens sida. När Marco de Wit, ledaren för "folkrörelsen Stäng gränserna", samarbetar med en sån kille, är det inte alls överdrivet att se "folkrörelsen" som en rysk armé på våra gator - och de poliser under vars beskydd den demonstrerar är det inte helt orättvist att beteckna som ryska kollaboratörer.

Svamlet om fosterländskhet, invandringskritik och nationalism är givetvis bara en rysk rekryteringsstrategi. Dessa slagord tjänar till att hjärntvätta gränsstängarna, invandringskritikerna och extremhögerslasket i allmänhet till att misstro sitt eget land, sitt eget folk, sina egna beslutsfattare och sina egna medier. Det enda de har litar på är den egna subkulturen och de propagandapublikationer som bidrar till deras känsla av att vara särskilda och separata - webbtidningen MV-lehti och liknande.

En dag befalls de gripa till ett automatvapen laddat med dumdumkulor och kämpa för Ryssland mot myndigheterna i Finland, och så klart kommer de att lyda order. Vid det skedet ska de nämligen vara så djupt försjunkna i sitt eget alternativa universum att de uppfattar det som riktig fosterländskhet att stöda Ryssland och anser resten av finska folket vara förrädare.