Rasistiälyköistä ja maolaisista - Om rasistiska "intellektuella" och om maoister

Tuolla kaverien keskuudessa vähän porukalla pohdittiin sitä, miten ihmisestä tulee sellainen älykkömäisemmän sortin rasisti. Eräs kaverini kiinnitti huomiota siihen, mitä olin aikaisemmassa kirjoituksessani sanonut harhaisten älykköjen alaryhmästä - tämä liittyi siihen Anis Harranin analyysiin, jossa maahanmuuttokriitikot jaettiin kolmeen ryhmään: harhaisiin älykköihin, aggressiiviseen roskaväkeen ja epävarmaan keskiluokkaan. Kaverini on joutunut lähietäisyydeltä seuraamaan perheenjäsenensä liukumista rasistiseen raakalaisuuteen, joten hän tietää mistä puhuu.

Kaverini mielestä tyypillinen harhainen älykkö on perheensä lemmikki ja ihmelapsena tai nerona palvoma. Kun hän sitten joutuu pois siitä ympäristöstä, jossa häntä on hyysätty ja ihailtu, hän kokee hirveänä epäoikeudenmukaisuutena sen, ettei enää saa olla ihailun keskipiste, vaan joutuu lunastamaan sen ihailun oikeilla ansioilla. Tällainen tilanne kolhii egoa, jolloin asianomainen joutuu turvautumaan erilaisiin puolustusmekanismeihin. Yksi suosittu puolustusmekanismi on arvon kieltäminen eli niiden egoa kolhivien tyyppien leimaaminen kommunisteiksi, jotka eivät mistään mitään tiedä.

Tämä sopii aika hyvin yhteen sen kanssa, mitä eräs toinen kaverini sanoi maahanmuuttokriitikoista: he ovat usein sukunsa ensimmäistä akateemisesti koulutettua sukupolvea. Vähän ilkeästi tekisi mieli sanoa, että tässä näkyy omalla tavallaan sama ilmiö kuin ns. ikuisessa syyskuussa. Moni maahanmuuttokriitikko on kasvanut sellaisessa kodissa, jossa vallitsevaa ilmapiiriä on leimannut katkera äärioikeistolainen reaktio taistolaisuuteen (olihan sellainen ilmapiiri meilläkin, mutta koska akateemisia oltiin jo parissa sukupolvessa, asia oli mahdollista suhteuttaa ja siihen ottaa etäisyyttä). 

Jos koti sitten vielä on ollut epäakateeminen, tämä yllä kuvaamani defenssi on hyvinkin voitu pohjustaa jo lapsuudessa valmiiksi: maahanmuuttokriitikon alku on saanut kuulla, että yliopistot ovat täynnä kommunisteja, mutta hänen tehtävänsä koululahjakkaana oikeamielisenä oikeistolaisena on mennä sinne olemaan kaikkia muita parempi ja älykkäämpi ja näyttämään niille punikeille. Tämä selittää oikein hyvin senkin, miksi maahanmuuttokriitikot eivät kykene erottamaan esimerkiksi vetelää vihreää liberalismia kommunismista ja stalinismista.

Tietysti harhaiseksi älyköksi pääsee olematta erityisen älykäskään. Kaikki netissä vuosituhannen vaihduttua norkoilleet tuntevat erään silloisen nuoren herran, nykyisen hapantuneen keski-ikäisen, josta palvova äiti toivoi lääkäriä uskoen pojasta sellaisen myös tulevan, koska hän kävi koulua, jossa opetettiin latinaa. Akateemista koulutusta sälli ei koskaan hankkinut, mutta uskoi suorastaan hellyttävästi olevansa kaikkia muita viisaampi. 

Tietenkään hän ei kyennyt elämään tässä fantasiassa muuten kuin leimaamalla koko yliopistolaitoksen kommunistien ansariksi, jossa hänen suurenmoinen lahjakkuutensa ei saa kukoistaa. Nyt yli kymmenen vuotta Usenet-loistoaikojensa jälkeen hän on yksi äärioikeiston ehdottomasti hillittömimpiä bloggaajia, joka mm. avoimesti kehottaa surmaamaan poliiseja.

Harhainen älykkö kaipaa palvojia ja joutuu hyväksymään sellaisiksi tuota aggressiivista roskaväkeä. Kaverini arveli, että maahanmuuttokriitikoiden älykköosasto on hyvinkin tietoinen roskaväen luonteesta roskaväkenä ja joutuu häpeämään näitä liittolaisiaan, kun roskaväki velloo öyhöttämään sellaisille foorumeille, joilla keskustelemiseen sillä ei ole älyllisiä eväitä. Toisaalta olen kyllä itse havainnut, että Hommalla "sananvapauden" nimissä mennään hyvin pitkälle juuri öykkärien ja selvästi psykoottisten hahmojen puolustamisessa. 

Joku mielenterveydeltään häiriintynyt ääriuskonnollinen henkilö, joka suunnilleen näkee konkreettisia pikkupiruja nurkissa ja uskoo olevansa uudestisyntynyt Jeesus, saattaa hommalaisten keskuudessa saada osakseen suurta ymmärtämystä, jos hänen selvästi psykoottiset harhansa ovat selitettävissä "maahanmuuttajauhan" synnyttämän "aidon ja perustellun huolen" seurauksiksi. Hommalla leimataan kyllä mielisairaiksi maltillisimmatkin ei-hommalaiset (mikä tietysti liittyy siihen, että hommalainen ei koskaan vaivaudu oikeasti ottamaan selvää siitä, mitä vastapuoli oikeasti on mieltä, vaan muodostaa mielipiteensä Hommalla markkinoitujen olkiukkojen mukaan), mutta sitä vastoin mielisairauden oireita ei tunnisteta oman ideologisen viiteryhmän keskuudessa. 

En itse ole ollut kovin läheisesti tekemisissä järjestäytyneiden vasemmistoporukoiden kanssa, mutta vaikka niissä esiintyykin melko paljon hörhömmänpuoleisia mielipiteitä, havaintoni on, että niissä ei hevillä hyväksytä mielisairaita eikä luonnevikaisia ihmisiä, joiden häiriö ilmenee vasemmistolaisena kiihkoiluna. Vasemmistolaiseen poliittiseen kulttuuriin ihan hörhöanarkistiryhmiä myöten kuuluu aika vahvasti sellainen ajattelutapa, että oman aatteen on oltava laajasti houkutteleva ja sen kuuluu puhutella kansaa. 

Jos jokin anarkisteiksi identifioituva porukka tekee ilkivaltaa, se johtaa aina kiukkuiseen arvosteluun anarkistien omilla keskustelufoorumeilla, kun suurin osa porukasta toteaa, että moinen ainoastaan hankkii aatteelle huonoa mainetta ja vieroittaa suurta enemmistöä siitä. Homman fantasiat vasemmistolaisesta väkivallasta ovat pelkkää fantasiaa, koska valtavirtavasemmiston piirissä on aika vahva itsesensuuri kaikenlaisen verenhimoisen kiihkoilun suhteen, jo ihan taktiikkasyistä.

Maahanmuuttokriitikoilla, hompansseilla, äärioikeistolla tai fasisteilla - millä nimellä kyseistä vastenmielistä porukkaa sitten kutsutaankin - tällaisia ongelmia ei ole. Siellä nimittäin väärämielisten murhaaminen ja vainoaminen on poliittinen itseisarvo (terroriteot ovat itsessään fasismin oppi, aate ja tavoite, kuten Mussolinikin sanoi). Kansaksi hyväksytään ainoastaan oma viiteryhmä, ja siihen kuulumattomien tulee alistua äärioikeiston kyseenalaistamattomaan valtaan panemalla päänsä valmiiksi hirttosilmukkaan. Mutta äärioikeiston omissa porukoissa saa sitten olla aika sikana.

Tästähän itse asiassa kiihkoilevan vallankumousideologi Kai Murroksen tapaus oli erinomainen esimerkki. Murros - ilmeisesti luonteeltaan verenhimoinen ihminen, jolle on aika yhdentekevää minkä ääriaatteen lipun alla saa fantasioissaan piehtaroida - kirjoitti aikoinaan joskus lähemmäs parikymmentä vuotta sitten murhanhimoa tihkuvan äärivasemmistolaisen vallankumouspamfletin. 

Organisoituneet nuoret vasemmistolaiset eivät kuitenkaan innostuneet Murroksen kiihkoilusta, joten hän joutui siirtymään äärioikealle - siellä hänen sanomansa sai paljon paremman vastaanoton. Sittemmin Murros tunnetusti on vaatinut "kamputsealaista ratkaisua" (tarkoittanee koko koulutetun kansanosan murhaamista, mutta tietenkään hänenlaisensa eivät koskaan avaa eivätkä selitä retorisia sanontojaan). Tietyn johdonmukaisuuden hänkin siis on julistuksessaan säilyttänyt. Kommunistinen Kamputsea joukkomurhineen oli nimittäin maolaisvaikutteinen, ja juuri maolaisuus tuntuu inspiroineen Murrosta jo silloin kun hän piti itseään vasemmistolaisena.

Maolaisen kommunismin käytännön saavutukset eivät juurikaan hemaise. Jos unohdetaan Kiina ja Kamputsea, esimerkkejä voi hakea Perusta, jota raateli vuosikymmeniä surullisen kuuluisa Loistava Polku -sissiryhmä. Myös Intian maaseudulla laajalti aktiiviset ns. naksaliitit ovat lähinnä maolaisia, ja Nepalissakin on omat maolaississinsä. Tiettävästi takana on jonkinlainen maolaisterrorististen puolueiden ja sissiryhmien internationaalikin, joka kuitenkin on (onneksi) kärsinyt hajanaisuudesta ja keskinäisistä riidoista eikä tunnu enää olevan kovin aktiivinen.

Muuten olen kyllä sitä mieltä, että jos Suomessa olisi oikea ammattitaitoinen turvallisuuspalvelu vedätettävän pelle-Supon sijasta, se olisi Murroksen vallankumouspamfletin ilmestymisen aikoihin saanut selvittää, oliko sällillä yhteyksiä tuohon maolaisten kommunistiterroristien maailmanliittoon (Kansainväliseen Vallankumousliikkeeseen). Kyseinen pulju on ehkä nykyään tuuliajolla, mutta silloin 90-luvulla se oli sen verran hyvässä hapessa, että Murroksen kaltainen ajettavaa asiaa itselleen etsivä synnynnäinen vallankumouskiihkoilija saattoi pitää kansainvälistä maolaiskommunismia nousevana tulevaisuuden aatteena, varsinkin kun maolaiset sissiryhmät vielä nykyäänkin ovat paikoitellen merkittäviä kehitysmaissa.

Kuinka vaarallinen aate maolaisuus sitten on yhteiskuntarauhalle? Silloin kun Murros julkaisi aatepökäleensä, olisin ollut taipuvainen vastaamaan, että hyvin organisoituneessa länsimaisessa yhteiskunnassa maolaiset tuskin kykenevät muuhun kuin levittelemään tulipunaisia sirppi- ja vasarapainotuotteita, mikä lienee etupäässä jätehuolto-ongelma, ja vaatimaan viiden euron korotusta lapsilisään esittäen sen vallankumouksellisena taistelutavoitteena. Nykyisin en enää ole aivan samaa mieltä. Netissä on Putin-trollien ohella paljon Kiina-trolleja - itse asiassahan näitä kahta trollityyppiä ei voi erottaa toisistaan, eikä äärioikeistolaista trollia maolaistrollista. 

Ennen kuin MV-lehden tapaus nosti valeuutissivustot keskustelun keskiöön, netissä toimi pitkään kolmasmaailmalais-venäläismyönteisessä hengessä toimitettu propagandasivusto VUNET (VU tarkoittaa vaihtoehtoisia uutisia), joka ei ollut rasistinen, mutta kylläkin yleisesti lännenvastainen. Sivusto julkaisi myös kiinalaista propagandamateriaalia. Janus Putkosen Verkkomedia pitkälti syrjäytti VUNETin, mutta en tiedä, oliko Putkosella yhteyttä VUNETiin. Sitä vastoin pidän kyllä mahdollisena, että VUNETin takana oli suomalaisia ideologisia maolaisia.

Sekä Kiinan että Venäjän trollien tiedetään soluttautuneen Yhdysvaltain someen ja esimerkiksi slummimellakoiden yhteydessä tietoisesti vahvistavan kommentoinnin rasistista sävyä, koska sillä tavalla saadaan länsimaista demokratiaa horjutettua. Liberaali länsi on sekä Venäjälle että Kiinalle vaarallinen, koska se inspiroi toisinajattelijoita. Siksi on tärkeä saada länsi näyttämään ristiriitojen repimältä, huonolta vaihtoehdolta Kiinan ja Venäjän omalle sisäpoliittiselle kasarmikurille.

Kompisarna och jag dryftade frågan, hur man blir rasist av den mera intellektuella sorten. En av dem uppmärksammade vad jag i en tidigare drapa (tyvärr bara på finska) hade skrivit om förvillade intellektuella - det här hängde ihop med Anis Harrans analys som indelade de s k invandringskritikerna i tre undergrupper, dvs. förvillade intellektuella, aggressiv pöbel och osäker medelklass. Kompisen hade på nära håll följt med hur en familjemedlem så småningom gled över till rasistiskt barbari och känner den här problematiken av personlig erfarenhet.

Min kompis tycker att en typisk förvillad intellektuell är sin familjs favorit som i sina unga år formligen dyrkats som ett underbarn och geni. När han sen finner sig utanför den omgivning där han skämts bort och beundrats, uppfattar han det som horribel orättvisa att han plötsligt förutsätts förtjäna samma dyrkan med genuina prestationer. En sådan situation skadar självkänslan, vilket innebär att personen måste tillgripa försvarsmekanismer. En vanlig sådan är den s k värdeförnekelsen, vilket i praktiken sker genom att utmåla de mer framgångsrika som kommunister som ingenting vet.

Det här passar ganska bra ihop med vad en annan bekant till mig sade om invandringskritiker: de är ofta den första akademiskt bildade generationen i sin släkt. Man blir påmind om den såkallade "september som aldrig tog slut", om jag får vara lite elak. Många invandringskritiker har dessutom växt upp i ett hem där atmosfären präglats av en bitter högerextrem reaktion på ungstalinismen på sjuttitalet. Inte för att vi inte hade haft samma atmosfär hemma hos oss också, men vi hade varit akademiskt utbildade sedan ett par generation tillbaka och kunde relativera saken och distansera oss från de mest ensidiga tolkningarna. 

Om hemmet dessutom varit oakademiskt, kan den ovan beskrivna defensmekanismen mycket väl ha grundlagts redan i barndomen: den framtida invandringskritikern har itutats att universitetsvärlden vimlar av kommunister och att hans heliga uppgift som skolbegåvad rättänkande högermänniska är att ge sig dit för att visa rödingarna vem som är bäst och har rätt. Det här förklarar också varför invandringskritikerna inte begriper skillnaden mellan slö grön liberalism och stalinistisk kommunism.

Man behöver givetvis inte vara särskilt begåvad för att passa in i den här stereotypen. Alla som brukade slösurfa på nätet ett par år efter millennieskiftet känner igen en dåvarande ung kille och nuvarande sur medelålders man, vars mamma önskade att sonen blev läkare och trodde att så också skulle ske eftersom killen gick i en skola där alla lärde sig latin. Akademisk utbildning skaffade sig den här grabben aldrig, men han trodde på ett nästan förtjusande sätt sig vara klokare än någon annan. 

Naturligtvis kunde han inte leva i denna fantasi på något annat sätt än genom att utmåla hela universitetsinstitutionen som ett orangeri för kommunister där hans egen överlägsna begåvning inte kunde komma till sin rätt. I dag, över tie år efter sina glansdagar på Usenet, är han en av de mest otämjda bloggskribenterna i extremhögerns led, som bl a öppet uppviglar till att mörda poliser.

En förvillad intellektuell vill bli beundrad och är tvungen att acceptera representanter för den ovannämnda aggressiva pöbeln. Min kompis ansåg att den förvillade intellektuelle vet mycket väl att pöbel och pöbel och t o m skäms för att vara i maskopi med pöbeln när den gör bort sig på något webbforum där det förs alltför sofistikerade diskussioner. Å andra sidan har jag nog lagt märke till att Hommaforumet i "uttrycksfrihetens" namn i förvånande utsträckning tar i försvar både rena brottslingar och uppenbara psykotiker.

Någon extremt religiös och psykiskt allvarligt störd människa som t ex ser konkreta små djävlar omkring sig och tror sig vara den pånyttfödde Jesus kan faktiskt bland hommaiterna möta stor förståelse, om hennes psykotiska hallucinationer kan förklaras bero på "genuin och motiverad oro" över invandrarfaran. På Hommaforumet utmålas visserligen de mest moderata icke-hommaiter som sinnessjuka - vilket givetvis hänger ihop med att hommaiter vanligen ger katten i vad motpolen verkligen hyser för åsikter, utan bygger sin uppfattning på de strådockor som kolporteras på forumet. Däremot känner hommaiterna inte igen de mest uppenbara psykotiska symptomer när de gör sig gällande inom deras egen ideologiska referensgrupp.

Jag kan inte säga att jag har något insiderperspektiv på organiserade vänstergrupper, men mitt intryck är att de trots de ibland rätt stolliga åsikter som förekommer inom dem inte välkomnar som aktörer vare sig psykotiker eller personlighetsstörda vars störning kommer till uttryck som vänsterextremism. T o m extremt anarkistiska grupperingar på vänsterkanten brukar nämligen utgå från att deras ideologi bör vara attraktiv för vida kretsar och tilltala folket.

Om något gäng som kallar sig anarkister gör sig skyldigt till sabb brukar det leda till hätsk kritik på anarkisters egna diskussionsfora, där de flesta vanligen konstaterar att dylikt agerande endast gör ideologin illa beryktad och mindre attraktiv för den stora majoriteten. De fantasier om vänstervåld som Homma vältrar sig i är rena fantasier, eftersom vänstern huvudfåra redan av taktiska skäl förhåller sig mycket avvisande till blodtörstig fanatism.

Invandringskritiker, hompanser (jfr Hommaforum och schimpans), högerextremister eller fascister - hur man än kallar detta vämjeliga pack - har däremot inga dylika problem. För dem är det ett politiskt mål i sig att förfölja och mörda oliktänkande. Som Mussolini sade har fascismen ingen doktrin förutom dådet. Som "folk" accepteras endast den egna referensgruppen, och de som inte tillhör den bör utan något ifrågasättande underkasta sig extremhögerns absoluta makt och på förhand lägga huvudet i snaran. Men har man en gång blivit godkänd som pålitlig medlem av extremhögern så får man uppföra sig precis som man vill.

Fallet med den fanatiske revolutionsideologen Kai Murros är faktiskt ett fint exempel på detta. Murros, tydligen en blodtörstig personlighet för vilken det egentligen är rätt likgiltigt vad det är för en ideologisk fana han bär på sig som fikonlöv för sadistiska fantasier - blev beryktad för nästan tjugu år sen genom att författa en mordlysten vänsterextremistisk revolutionspamflett.

Organiserade unga vänstermänniskor blev dock inte tagna i Murros' fanatism, så han såg sig tvungen att övergå till extremhögern, där hans budskap fick mycket bättre medhåll. Sedan dess har Murros som bekant krävt en "kampucheansk lösning" (ett massmord på alla med högre utbildning betyder det väl, men naturligtvis medger han detta inte offentligt). Någon sorts följdriktighet förefaller alltså även han iaktta i sin förkunnelse. Det kommunistiska Kampuchea var nämligen maoistiskt inspirerat, och det förefaller att Murros, när han ännu ansåg sig vara en vänstermänniska, mest entusiasmerade sig över maoismen.

Den maoistiska kommunismens prestationer borde dock väcka föga entusiasm. Om man struntar i Kina och Kampuchea så finns det praktiska exempel i Peru, som i årtionden sargades av den ökända gerillaarmén Lysande stigen. De såkallade naxaliter som i stora delar av Indien är aktiva på landsbygden är likaså snarast maoistiska partisaner, och det finns en maoistisk gerilla även i Nepal. Veterligen finns det t o m en internationell takorganisation för maoistiska terrorgrupper, partier och gerillor, som dock på sistone lyckligtvis förefaller ha lidit av söndring och interna konflikter och sålunda inte är särskilt aktiv.

I övrigt anser jag förresten att vår säkerhetstjänst - om vi alltså hade en riktig yrkeskunnig säkerhetstjänst i stället för de lättlurade clownerna i Skypo - redan vid den tid då Murros gav ut sin revolutionspamflett borde ha tagit reda på om killen hade kontakter med det där världsförbundet för maoistiska terrorister (den "Internationella Revolutionsrörelsen"). Organisationen må vara på drift för närvarande, men på nittiotalet var den såpass aktiv att en naturlig och instinktiv revolutionsfanatiker som sökte efter en sak att kämpa för - en sådan som Murros alltså - kunde uppfatta den internationella maoistiska kommunismen som en framtidens ideologi - när allt kommer omkring spelar ju maoistiska gerillor en roll på sina håll i tredje världen.

Hotar maoismen då samhällsfriden? På den tid då Murros gav ut sin ideologiska avföring skulle jag ha svarat att maoister i ett välorganiserat västerländskt samhälle knappast klarar av att åstadkomma annat än ett avfallsproblem med en massa eldröda tryckalster med hammaren och skäran på, om de inte t ex på kämpande och revolutionärt vis kräver fem euro mer barnbidrag. Nu är jag inte längre så optimistisk. På nätet vimlar det inte bara av Putintroll utan också av Kinatroll - dessa två är faktiskt rätt svåra att skilja på, och likaså är det föga skillnad på högerextrema och maoistiska troll. 

Många år före MV-lehti fanns det på nätet någonting som hette VUNET (VU står för vaihtoehtoiset uutiset, alternativa nyheter), en sajt som inte var rasistisk, men i allmänhet västfientlig. Sajten gav ut även kinesisk propaganda. Sen var det Janus Putkonens Verkkomedia som trängde undan VUNET - om det var samme Putkonen som stod bakom VUNET vet jag inte. Däremot är det enligt min mening möjligt att det var finska ideologiska maoister som svarade för VUNET.

Både kinesiska och ryska troll har som bekant infiltrerat sociala medier i Förenta Staterna, där de t ex under slumkravaller medvetet förstärker den rasistiska tonen i kommenteringen, eftersom detta är ett fungerande sätt att bringa västerländsk demokrati i gungning. Den liberala västvärlden är en fara för både Ryssland och Kina, för att den inspirerar oliktänkare. Därför är det viktigt att uppvigla till interna konflikter i Väst - för att låta Väst framstå som ett dåligt alternativ till den inrikespolitiska kaserndisciplin som råder i Kina och Ryssland.