Viikon uutissatoon kuuluu eräskin tarina Lieksasta, kaupungista, jossa maahanmuuttokriitikoiden jumaloiman mestarin tiedetään viime vaalien alla varta vasten käyneen yllyttämässä paikallisia silmittömään rasistiseen väkival...ei kun asialliseen maahanmuuttokriittisyyteen. Hugenbergiläisen johtoportaansa määräyksiä pelkurimaisen nöyrästi noudattaen lehtineekerimme eivät tietenkään uskaltaneet mainita sanallakaan tätä mahdollista syy-yhteyttä, vaan kertoivat uutisen ikään kuin irrallisena sattumuksena. Uutisessa oli joka tapauksessa kyse siitä, että perjantain ja lauantain vastaisena yönä ulkomaalaistaustaista taksikuskia oli ahdisteltu kahteen otteeseen. Ensimmäinen hankala asiakas oli uhkaillut kuljettajaa ja livistänyt maksamatta, toinen oli käynyt kuskiin käsiksi, haavoittanut häntä ja toki myös jättänyt maksamatta matkansa.
Maahanmuuttokriitikot jankkaavat netissä jankkaamasta päästyään, kuinka heillä – tai ”suomalaisilla” (tämä on koodinimi heidän kannattajilleen ja myötäilijöilleen) – ei ole mitään töissä käyviä maahanmuuttajia vastaan. Kuten ylläolevasta tapauksesta näkyy, tämä on surkea, mätä valhe, aivan kuten jokseenkin kaikki, mitä maahanmuuttokriitikko sanoo, on surkeaa, mätää valhetta. Mutta maahanmuuttokriitikkojen moraalinen kehitys ei tunnetusti ole vielä niin pitkällä, että he erottaisivat valheen totuudesta.
Me normaalit ihmiset opimme tämän eron noin kuusivuotiaina, mutta maahanmuuttokriitikkouteen kuuluu oleellisesti, että tälle tasolle ei vielä ole päästy eikä – mahdollisesti elimellisen aivovian vuoksi – koskaan tietysti päästäkään. Kansalliseepoksemme sanoja lainatakseni, maahanmuuttokriitikko ei kykene älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi. Siitä asiasta olisikin, heh, voitava keskustella, eikö useimpien maahanmuuttokriitikoiden oikea paikka olisi suljetussa laitoksessa lukon ja reikelin takana pamppukurin alaisina, kun kerran he ilmeisestikään eivät pysty elämään avoimessa yhteiskunnassa ihmisiksi vastuullisten aikuisten tapaan.
Tapauksessa on kuitenkin kyse muustakin kuin maahanmuuttokriitikoiden moraalisesta vähämielisyydestä. Maahanmuuttokriitikot ovat luoneet maahan turvattomuuden kulttuurin ja hävittäneet yhteiskuntarauhan julistamalla, että häiriköinti, uhkailu ja suoranainen mielivaltainen väkivalta ovat jonkinlaista ”vapautta”. Tämän reuhaamisen uhreiksi joutuu jo muitakin kuin maahanmuuttajia tai näiden ystäviä. Kuka tahansa on vaarassa. Viime kädessä myös maahanmuuttokriitikot itse.
Jo poliisikin on herännyt arvostelemaan kaikkea sitä laittomuuden ja yhteiskuntarauhattomuuden kulttuuria, jonka maahanmuuttokriitikot ovat luoneet Suomeen vuosikymmenen jatkuneella nettiterrorillaan, anteeksi, ”ilmaherruudellaan”. Kun väkivaltarikollisista maahanmuuttokriitikoista alettiin pari viikkoa sitten – tietenkin kyynisten lehtineekerien lietsoman moraalisen paniikin vaikutuksesta – koota ”vapaaehtoiskaarteja” (lue: aikuisten miesten rikolliskoplia) ahdistelemaan tummaihoisia nuoria, poliisi ymmärsi jo varoittaa, että tällaisesta voi syntyä paljon pahempia jengiongelmia kuin jo rautoihin pannuista nuorisohuligaaneista.
Myös Itä-Suomessa, siellä viheliäisen raukoilla rajoilla, missä sijaitsee tuo eläimellisellä raakamaisuudella maineensa hankkinut Lieksa, on poliisilaitosta myöten huolestuttu netin raaistumisesta. Hiljattain Pohjois-Karjalan poliisin sivuilla suosittuja pakinoita kirjoitteleva nimimerkkiPoliisilakimies Pena puuttui nettifoorumien keskustelukulttuuriin Rautavaaran perhetragedian tiimoilta. Kuten uutisia seuranneet muistavat, siellä lapsia autossaan kuljettanut äiti syöksyi perheen isää kuljettanutta linja-autoa päin, jolloin sekä äiti että lapset saivat surmansa. Tällaisia niin sanottuja laajennettuja itsemurhia on Suomessa esiintynyt aiemminkin, toisinaan jopa niin usein, että niitä on ollut aiheellista kulttuuripiirteenä verrata muslimimaiden kunniamurhiin.
Poliisilakimies Penan huomiot ovat sen verran tärkeitä ja kommentoimisen arvoisia, että otan ne puheeksi tässäkin (puhumattakaan siitä, että hänen viittauksensa korpimaisemaa halkovaan kantatiehen kuulostaa kodikkaalta ja tuo lapsuuden maisemat mieleen). Pena muistuttaa, että Rautavaaran tapahtumien repostelu osallisten yksityisasioita myöten saattaa olla laitonta, koska se voi täyttää kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön. Tämän lisäksi hän – hyvällä maulla, jollaiseen meikäläisellä ei maltti riittäisi – vihjaisee verhotusti maahanmuuttokriitikoiden osuuteen nettiärhentelyn raaistumisessa: Jos näillä nimimerkeillä olisi valta jakaa oikeutta, Suomessa olisivat varmaan julkiset kivitystuomiot ilman enempiä tutkintoja yhtä yleisiä kuin ne jossain päin maailmaa yhä edelleen ovat. Joita nämä samat nimimerkit sitten toisaalla paheksuvat ja kauhistelevat.
Vain poliisilakimies Pena uskaltaa sanoa ääneen sen itsestäänselvyyden, että tällainen yksityishenkilöiden asioiden nuuskiminen ja reposteleminen sosiaalisessa mediassa on yleistynyt maahanmuuttokriittisen hillumisen seurauksena – että kivitystuomioiden paheksujat ja vieraiden ihmisten yksityisasioiden repostelijat ovat samaa porukkaa. Lehtineekerit eivät uskalla, koska pelkäävät – sinänsä aiheesta – saavansa potkut herra Hugenbergiltä.
Me täällä Paljastetussa emme aina ole kohdelleet Suomen poliisia silkkihansikkain, joten on syytä todeta, että poliisilakimies Pena, kuka hän sitten onkin, on suureksi kunniaksi Pohjois-Karjalan poliisille. Ja näyttää siltä, että poliisissa on muutakin fiksua porukkaa, joka on oivaltanut äärioikeiston häiriköinnin ja nettiterrorin olevan koko yhteiskuntarauhalle vahingoksi. Toivoa sopii, että poliisi laajemminkin huomaisi natsiterrorismin haitallisuuden.
Kuten kirjoituksiani seuranneet tietävät, olen jo pitkään ollut sillä kannalla, että maahanmuuttokritiikki ja muu natsihilluminen ei nykyisellään ole vilpittömästi isänmaallisten, mutta liiallisuuksiin hairahtuneiden ihmisten toimintaa, vaan että sitä ohjataan ulkomailta ja että siinä on kyse Suomen ja suomalaisten edun tahallisesta vahingoittamisesta. Tästä paras merkki on se, että ymmärtämällä ja myötäilemällä radikaalia äärioikeistoa perussuomalaisten sisusiipi on alkanut toimia omankin etunsa vastaisesti – kaivaa maata omienkin jalkojensa alta.
Niin, kuvitelkaas: jopa äärioikeistopersu tarvitsee hengissä pysyäkseen yhteiskuntarauhaa. Yhteiskuntarauha tarkoittaa sitä että epämääräiset pyssyjoukkiot eivät tuosta vaan kävele kadulta sisään ja ammu sarjaa suoliin, tai muina miehinä rupea puukottelemaan. Persut ovat koettaneet esittää asian niin, että heitä uhkaa jokin vasemmistoterrorismi, jolloin he tietysti ovat leimanneet kaikki vainoamansa toista mieltä olevat äärivasemmistolaisiksi. Todellisuudessa persuja uhkaa juuri se sama äärioikeistojengi, joka hyökkäilee kirjaesittelyihin ja homoparaateihin. Yllättävääkö? Ei sentään.
Persut ovat aiemmin innokkaina jättäneet jäsenhakemuksia ns. ruotsinatsien eli Suomen Vastarintaliikkeen palautelokeroon, ja kun tästä on kantautunut tietoa puolueen päättäville tahoille, siellä on suhtauduttu asiaan ymmärtäväisesti, ellei peräti rohkaisevasti. Kaikenlaiset hörhöt ja ihmisvihamieliset äärioikeistojärjestöt, rikollisjengeistä puhumattakaan, ovat näet heikäläisten mielestä isänmaallisia ja siksi kannattamisen arvoisia. Sitä vastoin vasemmisto, joka Suomessa on perinteisesti ollut äärisiipiään myöten aika kilttiä, lainkuuliaista ja pasifistista porukkaa, on persuille absoluuttisen paha vihollinen.
Suomen Vastarintaliike ei kuitenkaan suhtaudu yhtä myötämielisesti persuihin kuin persut siihen. Päin vastoin. Liike on lähtökohtaisesti demokratian ja parlamentarismin vastainen. Juuri sellaisille ryhmittymille on äärimmäisen tärkeää vartioida ankarasti oman porukan rajaa maltillisuuteen päin ja selittää jatkuvasti kannattajilleen ja tukijoilleen, miksi sitä yhden pykälän verran vähemmän radikaalia porukkaa – eli tässä tapauksessa persuja – pitää välttää, vihata ja vastustaa. Taistolaistenkin suurin vihollinen oli silloin ennen vanhaan kommunistipuolueen enemmistö, ja Perustuslaillisen Oikeistopuolueen äänenkannattaja Express hyökkäili raivoisimmin Kokoomusta vastaan.
Vastarintaliike perustaa tietysti maailmankuvansa vanhan koulukunnan juutalaisvihaan. Sen maailmankuva pohjautuu kuvitelmaan juutalaisesta salaliitosta maailman kohtaloiden päättäjänä ja säätäjänä. Sen mielestä parlamentarismin hyväksyminen on yhteistyötä kansainvälisen juutalaisuuden kanssa. Toisin sanoen se leimaa persut juutalaisten ohjaamiksi pettureiksi. Ja koska Vastarintaliike, tai sen vaiheilla palloilevat nuoret sällit, on jo osoittanut kykenevänsä käytännön terroritekoihin, pelkäisin persuna enemmän Vastarintaliikettä kuin kuviteltua vasemmistoterrorismia.
Vastarintaliikkeellä on sen verran perusteita juutalaiskuvitelmilleen, että useampi kuin yksi perussuomalainen muslimivihaaja on koettanut selitellä rasismiaan juutalaisystävyydellä ja Israel-mielisyydellä. Lisäksi perussuomalaisissa tietysti on oma kiintiönsä niitä kiihkouskovaisia, joille Israel ja juutalaisuus ovat arvostelun yläpuolella kuten Jumala ja Jeesus konsanaan.
Jo nyt Vastarintaliike kiusoittelee esimerkiksi Facebook-yhteisösivuillaan yksittäisiä perussuomalaisia ”juutalaisten yhteistoimintamiehiä” piirrellen heidän otsaansa keltaisia daavidintähtiä – kyseessä ovat sellaiset tyypit, jotka ovat avoimesti puhuneet Israelin puolesta. Mieleen tulee ihan se, miten omat yksityisasiani ovat olleet vuosia Hommalla kiihkeän repostelun kohteena. Minun tulisi lähes sääli sitä nuorta perussuomalaista, joka tällaisen uhkailun ja vihjailun kohteeksi joutuu, ellen olisi vuosien terrorin, solvausten ja uhkailujen tuloksena olisi menettänyt kaiken kykyni tuntea persuja, hompansseja, maahanmuuttokriitikoita ja koko tuota roistolaumaa kohtaan mitään muita tunteita kuin inhoa ja vahingoniloa.
Vastarintaliike on aiemmin terrorisoinut kirjastovieraita puukottamalla – tämän tapauksen yhteydessä persut antoivat vastarintapojille kokeneemman neuvoja siitä, kuinka poliittiset puukotusmurhat tehdään oikein: soluttautumalla väkijoukkoon ”muina miehinä” ja aloittamalla verilöyly vasta sitten. Vastarintaliike on myös terrorisoinut Pride-marssia kyynelkaasulla. Kyynelkaasu mielletään yleensä vaarattomaksi aineeksi, vaikka se voi olla allergikoille tappavaakin; mutta puukko on surma-ase ja puukkohyökkäys tarkoittaa tietoisen hengenvaaran aiheuttamista.
Seuraavana vastarintaliikkeen keinovalikoimassa on ilmeisesti ampuma-aseiden käyttö ja oikeat murhat, koska kehityslinja on kiusanteosta (kyynelkaasu) tappaviin aseisiin (puukot). Toinen kehityslinja on yleisluontoisesta vihollisista (homot ja heidän läheisensä) aktiiviseksi aatteelliseksi vastapuoleksi miellettyihin (vasemmistolaisiksi ymmärretyt henkilöt, jotka ovat tehneet kirjan äärioikeistolaisista). Vaaravyöhykkeessä ovat siis yhä spesifimmät ja tarkemmin määritellyt ideologiset vastustajat – kuten perussuomalaiset tai ”juutalaismyönteisiksi” mielletyt maahanmuuttokriitikot ja muslimivihaajat.
Suhde juutalaisuuteen ja Israeliin on toki ollut aina yksi keskeisiä maahanmuuttokriittistä alakulttuuria jakavista tekijöistä. Esimerkiksi Hommalla tämä keskustelunaihe on nykyisin kielletty (vaikka hompanssit jatkuvasti julistavat fooruminsa ”rajatonta sananvapautta”), koska foorumin juutalaisvihaajaosasto ei muuten osannut olla kiusoittelematta niitä foorumilaisia, jotka ovat juutalaisia (tiedän ainakin yhden) tai joita juutalaisvihaajat pitävät juutalaisina (sairaalloiselle antisemiitille kaikki juutalaisten puolustelijat ovat salajuutalaisia).
Suomessa ei ole kovin syvälle juurtunutta juutalaisvastaisuutta; poliittisesti viisaimmat äärioikeistolaiset tietävät hyvin, että äärioikeiston leimautuminen antisemiittiseksi veisi siltä ainakin yhden tärkeän tukijaryhmän eli äärikristilliset piirit. Poliittinen viisaus ei kuitenkaan ole ollut äärioikeistolaisten keskuudessa kovin yleinen saati arvostettu piirre. Sitä paitsi nykyinen äärioikeistomme on paljon suuremmassa määrin ulkomaisen propagandan lumoissa kuin aikaisemmat äärioikeistoaallot, jotka olivat paljon lujemmin kiinni kotimaisessa isänmaallisuusperinteessä.
Ulkomailla antisemitismi on paljon oleellisempi osa äärioikeistolaisuutta ja sillä on syvät juuret. Kun äärioikeistolaisuutta nyt suurella volyymilla tuodaan Suomeen, aatehistorian pitkä vipuvarsi kääntää nyt yhä suurempia osia suomalaisista fasisteista myös antisemiiteiksi. Loppujen lopuksihan äärioikeistolaisilla on ensin viha, jolle sitten etsitään kohdetta, ja he tarttuvat ahnaasti mihin tahansa objektiin, jonka propaganda heille taritsee. Jos sellaiseksi tyrkytetään juutalaista, äärioikeistolainen hotkaisee annetun herkkupalan hyvällä halulla.
Menossa olevan äärioikeistoaaltomme nousun takana on hyvä koossapitokuri poliittisine piiskureineen ja ohjaajineen – ts. Homman moderaattoreineen, jotka pyrkivät ohjaamaan keskustelua yhteisiin intresseihin, pois mielipiteitä jakavista kysymyksistä, kuten juutalaisista ja Israelista. Esimerkiksi Kärkkäisen konsernin rahoituksella Suomessa intensiivisesti levitetty antisemitismi on kuitenkin ilmeisesti luonut maahan uuden suuren juutalaisvihaajafalangin, jonka keskuudesta Suomen Vastarintaliikkeen väki ilmeisesti rekrytoituu.
Tälle falangille juutalaisviha on niin keskeinen osa äärioikeistolaista aatetta, että se ei enää kuuntele toisia äärioikeistolaisia, kun he pyytävät falangia olemaan poliittisen viisauden ja aatteen valtavirtakaupiteltavuuden nimissä hiljaa ”juutalaisten salaliitosta”. Päin vastoin, falangi reagoi niin, että se muu porukka haluaa kieltää aatteen keskeisen sisällön, eikä falangi tietenkään kykene keksimään tälle muuta selitystä kuin aatteenpetturuuden. Ja aatteenpetturuuden selittää tietysti vain se, että falangin ulkopuolinen äärioikeisto on ”juutalaisten salaliiton” talutusnuorassa.
Päätellen Vastarintaliikkeen viimeaikaisista ulostuloista olemme tulossa vaiheeseen, jossa tämä usko juutalaissalaliittoon on muodostumassa merkittäväksi vedenjakajaksi äärioikeiston sisällä. Koska Vastarintaliike on osoittautunut sekä juutalaisvihaperustaiseksi että aseidenkäyttöhaluiseksi ryhmittymäksi, se saattaa käyttää väkivaltaa ja aseita perussuomalaisia ”juutalaisten ystäviä” vastaan. Ja koska perussuomalaisten ja juutalaisvihaajanatsien raja ei vielä ole selvä, Vastarintaliikkeen pojat saattavat hyvinkin ”muina miehinä” soluttautua perussuomalaisten tilaisuuksiin puukko tai ase paidan alla järjestysmiesten hyväksyessä heidät omiksi ja ”meikäläisiksi”..
En tietenkään pidä tällaista toivottavana. Mutta sen jälkeen kun perussuomalaiset ovat muka huumorimielessä antaneet Vastarintaliikkeelle ohjeita terrori-iskujen oikeasta suorittamisesta, siinä olisi jonkinlaista karman lain makua, jos vastuuttomat, yhteiskuntarauhaa repivät puheet osuisivat omaan nilkkaan.
