perjantai 24. maaliskuuta 2006

Jumalan Totuuden suloisten, virvoittavain lähteiden maukas juoma juovuttaa meidät jälleen

Se maukas juoma on tietysti markkina-arvoteoria, tuo totuuksista kirkkain ja timangein. Äskettäin MAT on noussut puheenaiheeksi jo pintajengin raamatussa, itse Kitu-lehdessä, jonka asiaa käsitelleen artikkelin näin ensimmäistä kertaa Helsingin-matkallani. Artikkeli sisälsi tavallisen määrän populäärijulkisuuden väärinkäsityksiä, mutta se myös linkitti aihetta käsitelleisiin blogeihin, kuten Ihmissuhde-Henryyn, joten suuri yleisö päässee alkuperäisen jutun puutteistakin huolimatta pikkuhiljaa osalliseksi Jumalan Totuudesta, "joka on tekevä teidät vapaiksi". Kirjoittaisin tähän vielä enemmänkin ylistystä MAT:n suurenmoisuudelle, mutta tuumin, että lukijat joka tapauksessa jo pitävät minua mielipuolena fanaatikkona, joka uskoo kyseiseen teoriaan kuin herransanaan, joten minun ei erikseen tarvitse huolehtia imagonrakennuksesta, vaan voin siirtyä suoraan varsinaiseen aiheeseen eli ihmettelemään, mikä markkina-arvoteoriassa herättää sellaista torjuntaa ja millaiset ihmiset katsovat asiakseen siitä raivostua.

Suurin osa teorian herättämistä vastareaktioista on hysteerisyydessään ja epäjohdonmukaisuudessaan tahattoman huvittavaa lukemista. Tyypillisesti esimerkiksi naiset paheksuvat sitä, että joku "leimaa itsensä alempitasoiseksi mieheksi", ikään kuin eräät miehet vain tällä tavalla huvikseen julistautuisivat halveksituiksi nekruiksi ja ali-ihmisiksi. Todellisuudessahan mies toteaa itsensä alempitasoiseksi nimenomaan sen kohtelun perusteella, jota hän naisilta saa. Tyypillinen nuori nainen ei kuitenkaan ole koskaan kyseenalaistanut tapaa, jolla hän torjuu alempitasoiseksi olettamansa miehen ennen kuin tämä edes pääsee esittelemään persoonallisuuttaan. Hän toteaa miehen markkina-arvon sekä ulkonäön, elekielen että kateellisten kanssasisarten miehestä kertomien juorujen perusteella, ja jollei MA-mittarissa ole tarpeeksi isoa lukua, hän siirtää miehen "vain ystävät" -laatikkoon, ts. hyväksikäytettävien resurssimiesten joukkoon. Olen jopa valmis myöntämään vaikkapa Chin olevan vilpitön, kun hän viittaa "kemiaan", jonka puuttuessa mukavinkin mies jätetään pelkäksi kaveriksi. "Kemian" määrittelee se hänen takaraivossaan raksuttava kylmä kassakone, joka jauhaa aikansa - tak, tak, takatakatak, kling - kunnes sylkäisee ulos paragonin, jossa lukee arvio miehestä: "mitattu, punnittu ja köykäiseksi havaittu". Ei rikas, ei jännittävän rikollinen, ei jännittävän väkivaltainen, ei jännittävän ulkomaalainen. Se laskukone on niin elimellinen osa nuoren naisen tapaa arvioida miehiä, ettei hän välttämättä ole siitä erityisesti tietoinen. Ei hän ymmärrä, että juuri hänen puheensa "kemiasta" ovat se kuolemantuomio, jonka pääkallokasvoinen tuomari markkina-arvo-oikeudessa langettaa alempitasoiselle miehelle tätä edes kuulematta.

Tuhannet muut nuoret naiset ovat vedonneet samalla tavalla "kemiaan". Heidän "kemiansa" ovat jostain syystä aina olleet yhteneväiset: olemassa ovat ne miehet, joiden kanssa "kemia" osuu yksiin, ja ne, joiden "kemia" ja "synkkaaminen" ei tunnu pelaavan kenenkään naisen kanssa, kaikkein vähiten sellaisen, jonka kanssa heillä pitäisi olla paljonkin yhteistä. Kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton naisylioppilas on varmuudella ylempitasoinen nainen, mutta kuusi laudaturia kirjoittanut kirjallisuutta ja taidetta harrastava raitis ja tupakoimaton miesylioppilas on yhtä ilmiselvästi alempitasoinen mies, tuskin mies ollenkaan, halveksittu epämiehekäs nynnerö ja friikki vain. Hänellä ei ole toiveitakaan koulutustasoltaan ja elämäntavoiltaan samanlaisesta tyttöystävästä, sillä kuten kaikki muutkin naiset, myös se ylempitasoinen raitis ja savuton älykkötyttö rientää pimppa kostuen karismaattisen, väkivaltaisen ja immuunikatoisen rokkimuusikon haaremiin. Sitten kun tämä sulttaani, joka ei tietenkään käytä Sultania, on istuttanut naiseen veneeriset pöpöisensä-pöpsykkäisensä ja mahdollisesti laittanut tälle pari lastakin, siiiiiitten ehkä se kuuden laudaturin poika kelpaa elättämään toisen miehen lapsia ja pöpsykkäisiä. Juu, tiedän: toistan itseäni, mutta tokihan minulla harrastajakirjoittajana on oikeus toistuvalla harjoittelulla etsiä sanomalleni osuvinta ja tehokkainta kirjallista muotoa.

Tämä "nuorten naisten fasistinen pahuus" johdattaa meidät tietysti pohtimaan itse pahuuden olemusta. Kuka on paha? Mark Rosenfelder huomautti osuvassa kirjoituksessaan amerikkalaisten ääriuskovaisten ja hörhövasemmiston yhteisistä piirteistä jotain sen suuntaista, että ihmisten kurjuus ja kärsimykset eivät johdu niinkään aktiivisesta, taistelevasta pahuudesta (jota toki on olemassa, esimerkiksi feminismi) kuin typeryydestä ja ajattelemattomuudesta. Paholaisen sijasta meillä on vastassamme pikemminkin Ibsenin Peer Gyntissään kuvaama Bøygen.

Nuori nainen, joka tekee seurustelupäätöksensä kovien markkinataloudellisten lakien mukaan, ei todellakaan miellä olevansa paha eikä julma sen enempää kuin fasistinenkaan. Yhtä lailla kuin mies, hänkin uskoo siihen kulttuurimme, mahdollisesti koko lajimme (erektuslaisissa blogeissahan on esitetty vankkoja evoluutiobiologisia argumentteja sen puolesta, että kyseessä olisi lajityypillinen, eläimellinen vaistomme) sisäänrakennettuun ohjelmointiin, joka esittää naisen, varsinkin nuoren naisen, herttaisena, hauraana ja raatelevalta maskuliinisuudelta suojeltavana olentona, joka on pohjimmiltaan miestä parempi, arvokkaampi ja ihmissuhteissa lähtökohtaisesti viisaampi ja jolla on siis oikeus käyttäytyä hyvinkin julmasti ja epähumaanisti sellaista miestä kohtaan, joka ei tiedä paikkaansa.

Kun mies joutuu odottamattomasti ja käsittämättömästi naisen torjumaksi ja vaatii sille paremmat perustelut kuin "kemian" tai naisen prinsessamaisen oikun, nainen ei osaa reagoida siihen muuten kuin loukkaamalla miestä mahdollisimman julmasti - jos mies on esimerkiksi puolella sanalla viitannut parin vuosikymmenen takaiseen koulukiusaamiseen, nainen julistaa miehen ikuiseksi ja lopulliseksi luuseriksi, koska vain luusereita on kiusattu koulussa ja koulukiusaaja on sankari ja kingi. Tämä tällainen on luvallista siitä syystä, että miehellä ei ole oikeutta vaatia sitä parempaa selitystä, ja useimmat miehet tyytyvät tähän, koska he ovat oppineet alistumaan "kemiaan" ja prinsessan oikkuihin.

Molemmat sukupuolet ovat suurelta osin tyytyväisiä tähän kauppaan: naiset, koska se antaa heille oikeuden lokoisaan moraaliseen laiskuuteen ja itsekkyyteen (kyllä minäkin arvostaisin sellaista elämää, jossa minulla olisi oikeus oikkuilla ja olla vittumainen mielin määrin ja vaatia huomiota ja passaamista, ja silti minua pidettäisiin jotenkin sisäsyntyisesti hienompana ja ylevämpänä olentona kuin passaajani, eikä minun koskaan tarvitsisi kyseenalaistaa omaa hyvyyttäni ja erinomaisuuttani saati pohtia motiivejani ja niiden oikeutusta), ja se osa miehistä, jolla markkina-arvoa naisen saamiseen on, koska on huomattavasti huojentavampaa ajatella, että sai sen tytön oman itsensä ja hienon erinomaisuutensa vuoksi, ei siksi, että silloin sattui olemaan prinsessan parempi päivä. On mukavampaa tuudittautua kuvittelemaan, että ATM:t ovat ihmisinä huonompia ja vähempiarvoisia kuin että heidät on torjuttu ulkokohtaisin ja jossain määrin sattumanvaraisinkin perustein, jotka sitä paitsi voidaan pelkistää yksinkertaiseen matemaattiseen kaavaan. On mukavampaa uskotella itselleen, että "ihmiset ovat erilaisia", sen sijaan, että nöyrtyisi ajattelemaan joutuvansa tyytymään ja alistumaan siihen, mitä teorian puitteissa on tarjolla. On rauhoittavaa kuvitella, että ihmiset hakevat pikemminkin kaltaisiaan kuin tasoisiaan, ja äärimmäisen epämiellyttävää pohtia sellaista mahdollisuutta, että nainen haluaa mieluummin korkeatasoisen miehen, jonka kanssa hänellä ei välttämättä ole juuri mitään yhteistä, kuin matalatasoisen miehen, jonka kanssa hän voi puhua monista asioista. On miellyttävämpää puhua "kemiasta" jonain mystisenä, kohtalokkaana voimana, jolle ihmisen on vain alistuttava, kuin nähdä se "kemia" analysoituna paperille hyvin yksinkertaiseksi kalkyyliksi, joka pelkistää "rakkauden" - siis nimenomaan ei seksiä, vaan sen henkisemmäksi ja henkistyneemmäksi ajatellun rakkauden - seksuaalisuuttakin alhaisemmaksi ja itsekkäämmäksi viettikoneeksi, joka ei juurikaan salli merkittäviä eroja yksilöpyksilöiden välillä.

On myös selvää, että jos se oma tyttöystävä ei tunnukaan tarpeeksi hyvältä - jos on esimerkiksi haaveillut epärealistisesti supertytöstä, joutunut sitten pienenä miehenä tyytymään johonkin tuttavapiiristään löytämäänsä keskinkertaiseen räpätätihilsuun pitempien ja komeampien miesten viedessä supertyttökandidaatit ja yrittää nyt äänekkäästi ja epätoivoisesti uskotella itselleen ja maailmalle supertytön nyt löytyneen - markkina-arvoteoria voi tuntua miehestä ahdistavalta ja se on torjuttava raivokkaasti, koska se herättää hänessä eloon kaikki ne pelot, joita vastaan hän suhteessaan joutuu taistelemaan.

Monet markkina-arvoteorian kannattajatkaan eivät oikein ymmärrä omaa teoriaansa, koska he uskottelevat, että markkina-arvolle olisi paljonkin itse tehtävissä. Näin ei asian laita tietenkään ole: tässä ainoastaan peruskapitalistisen self made man -ideologian aivopesu lyö läpi. Pikemminkin on olemassa tietty klappi reaalisen ja immanentin markkina-arvon välillä. Mies voi jossain määrin parantaa reaalista markkina-arvoaan - kuitata ulos latenttia markkina-arvopotentiaaliaan - tekemällä ehdotettuja asioita, mutta katto tulee aika varhain vastaan. Toisaalta tunnetun ja tunnustetun YTM:n kohdalla toimii eräänlainen hystereesi-ilmiö: kun mies on naistenmiehen kirjoihin päässyt, hän saa mennä todella rupiseen ja kuppaiseen kuntoon ennen kuin se vaikuttaa oleellisesti hänen flaksiinsa.

Mainitsin edellä, että markkina-arvoteoria synnyttää torjuntaa, koska ajatus tyytymisestä ja osaansa sopeutumisesta ei hemaise nykyajan ihmistä, varsinkaan naista tai YTM:ää, joka odottaa mahdollisimman täydellistä tyydytystä tarpeilleen. Ennen vanhaan kristinuskon hallitsemassa monokulttuurissa tyytyminen Herran jakamaan osaan oli paljon korkeammassa kurssissa. Ymmärrettiin, että ihminen ei saa haluamaansa elämältä ja Jumalalta vain heittäytymällä lattialle selälleen ja parkumalla ää-ää, Into tahtoo, Into tahtoo, ää-ää. Vaimolle tai miehelle ei asetettu kovin kohtuuttomia vaatimuksia, vaan ymmärrettiin, että maailma on syntiin langennut ja sellaisena epätäydellinen: mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin se, että vaimo tai mies on myös epätäydellinen? Itse asiassa äkkinäinen voisi luulla, että itsensä epätäydelliseksi kokeva ihminen voisi kokea syvää yhteenkuuluvuutta ja samastumisen tunnetta samalla tavalla epätäydelliseksi mieltämäänsä partneria kohtaan.