Minun ei tarvitse oppia, minulla on tämä ÄO

Sain tässä taas vaihteeksi häirikköpostia joltain "pakko Ruotsin vastustajalta", jota hiukan provokatorisesti otsikoitu vuosien takainen tekstini "Pakkoruotsi - Jumalan lahja Suomen kansalle" ei miellyttänyt. Hän totesi, tietenkään väitettään mitenkään perustelematta, että se "pilkkaa Suomenkansaa ja Suomenmaata". Luonnollisesti hän esiintyi mahtavasti "meidän Suomalaisten" edustajana, joihin hän ei tietenkään lukenut meikäläistä mukaan, koska "Kyllähän se on niin että sä mikään suomalainen oo. Kukaan itseään kunnioittava suomalainen ei ole noin typerä." (Ensimmäisestä lauseesta ilmeisesti unohtui kieltosana.) Nämä kaksi lausetta ovat asianomaisen herran (vai neitiköhän oli? tosin hänen taiteilijanimensä "Kalju Sonni" viittasi vahvasti ainakin miehiseen itseymmärrykseen) kirjoittelussa harvinaisen hyvin muotoiltuja, koska niissä on iso kirjain alussa ja koska hän osaa kirjoittaa "suomalaisen" pienellä kirjaimella. Seuraava lause alkaa pisteen jälkeen kuitenkin jo pienellä kirjaimella: ja mitä tulee tyhmyyteeni niin mensan matriisilla mitattuna 150 pojoo..

Sillä ei oikeastaan ole väliä, että asianomainen vastustaa "pakko Ruotsia" (vrt. "lappeen Ranta"), eikä varsinaisesti silläkään, että hänen oikeinkirjoituksensa on ala-astetasoa. Merkittävämpää on tuo älykkyysosamäärään vetoaminen. Hän ei esimerkiksi julista, ettei tarvinnut ruotsin sanaakaan hyvän työpaikan, valtavan rahamäärän, ylemmän korkeakoulututkinnon tms. hankkimiseen, vaan nimenomaan älykkyysosamäärään. Oikeinkirjoituksesta, sanamuodoista ja kirjoitustyylin antamasta yleisvaikutelmasta voidaan päätellä, että kirjoittaja ei ole ollut kirjakielen kanssa riittävän paljoa tekemisissä oppiakseen käyttämään sitä aktiivisesti. Kirjakieli nimittäin tarttuu, jos kirjoja lukee riittävän paljon. Älykkyysosamääräjättiläisemme on kuitenkin säilyttänyt katupuhekielen harvinaisen puhtaana vieraista kirjakielisistä vaikutteista. Voidaan siis tehdä johtopäätös, ettei hän lue kirjoja.

Onhan tietysti mahdollista, että mokoma uhoava pikkupoika ei ole missään Mensan testeissä oikeasti käynytkään, mutta asetelma on kyllä sisäisesti johdonmukainen: häiskä ei ilmeisesti lue mitään, ei vaivaudu opettelemaan sen enempää ruotsia kuin suomen oikeinkirjoitustakaan, ei opiskele mitään - koska hänellä on jo tämä älykkyysosamäärä, joka todistaa, ettei hänen tarvitse lukea eikä nähdä vaivaa kuuluakseen kansakunnan kognitiiviseen eliittiin! Sen sijasta neron tulisi saada astella katettuun pöytään, ja jos isänmaa ei sitä kata hänelle valmiiksi, se vain osoittaa, että maata hallitsevat kommunistit ja muut keskinkertaisuudet, jotka eivät asiaankuuluvasti arvosta lahjakkuuksia.

Olen jo aikaisemmin vakuuttunut siitä, että ns. "pakko Ruotsin" vastustamiseen kuuluu oleellisena osana oppimisen vastustaminen sinänsä, eikä minulla ole edelleenkään mitään syytä kyseenalaistaa tätä käsitystäni. Kaikki "pakko Ruotsin" vastustusargumentit ovat lopultakin vain hataria rakennelmia, jotka on kyhätty peittämään lossiksilyöjän ja öyhöttäjän perimmäistä motiivia: "mua ei vaan huvita oppia, ja koska mua vituttaa nörtit ja hikut, joilla on mulle vieras arvomaailma, mä teen kaikkeni, jotta nekään ei oppis, öyh möyh, vittu, turpaan". Luonnollisesti erilaiset erektuslaiset ovat yhtä herkkiä saamaan tämän meemitartunnan kuin kaikki muutkin, mutta heidän kohdallaan vahinko ei ole kovin laaja, koska he kuitenkin ovat omaksuneet myös sen meemin, että opiskelu ja lisää tietäminen sinänsä on kivaa ja jännää. Samalla tavalla esimerkiksi naistutkimuksesta ei ole kovin suuria haittoja, jos sen lisäksi opiskellaan oikeita tieteitä ja tietoja: jokunen kurssi jonninjoutavaa paskanjauhantaa menee varmaan ihan voiteluaineena tai välipalana siinä ohessa. Vaaralliseksi naistutkimus tulee vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat opiskella tätä hyödytöntä skolastiikkaa pääaineenaan, mitään muuta oppimatta ja mistään muusta tietämättä.

Ongelmalliseksi tilanne tulee vasta sitten, kun öyhötys- ja lossiksilyöntimeemin omaksuu sellainen henkilö, joka ottaa sen liian tosissaan ja joka ei ole ehtinyt omaksua sen vaikutusta pehmentäviä ja vähentäviä meemejä. Ihmisellä on tietty sisäinen taipumus johdonmukaisuuteen, ja jos koulunkäynti ja oppiminen eivät alkujaankaan ole kovin oleellisesti napanneet, ruotsintunneilla häiritsemisen ja laiskottelun perustelemiseen käytetyillä argumenteilla ruvetaan varmasti ajan myötä puolustelemaan myös laiskottelua muilla aloilla.

Sekoitus alkaa oikeasti olla aika vaarallinen, kun mukaan tulee vielä tuo älykkyysosamäärähöpinä. Mikään ei ole laiskurille makeampaa mannaa kuin pseudotieteellinen perustelu, jolla hän voi uskotella itselleen olevansa jo ihan kyllin fiksu, vahva ja upea ilman kouluakin. Tässäkin nähdään taas, että meemin alkujaan innokkaimmin omaksuneet kokkariaanit eivät ymmärtäneet sen vaarallisuutta, koska heillä on itsellään riittävästi sen haittavaikutuksilta suojaavia meemejä. Henkilölle, jolla on oikeasti kiinnostuksenaiheita, harrastuksia ja tietoa maailmasta, usko älykkyysosamäärään ei ole vaarallinen, koska älykkyystestissä menestyminen lopultakin vain vahvistaa sen, minkä hän jo tietää menestyttyään älyllisissä haasteissa, kuten koulun fysiikantunneilla tai matematiikassa. Sitä vastoin sille, joka ei muuta kaipaakaan kuin tekosyytä kieltäytyä oppimisesta, psykometrialöpinästä voi olla todellista haittaa.

Kakaroille ja kakarahenkisillekin olisi lopultakin tehtävä selväksi muuan asia: vaikka olisit kuinka älykäs, niin sitä, mitä et tiedä, et tiedä. Esimerkiksi sinänsä ihan kivan elokuvan Good Will Hunting pahin juoniaukko on juuri tässä: työväenluokkainen öyhöttäjänero ratkaisee laskutehtävän, jota kukaan muu ei ole osannut ratkaista, ja vaikka hän ei muka ikinä lue kirjoja, hän laukoo sellaista taidekritiikkiä, joka edellyttäisi kulttuuri- ja oppihistorian tuntemista. Tuomas Nevanlinna kiinnitti huomiota jälkimmäiseen, mutta hänkään ei maininnut sitä, että matemaattisia tehtäviä ratkaistakseen täytyy tietää, mitä matemaattiset symbolit tarkoittavat - mikä sekin on oppihistoriakysymys. Voidaan ajatella, että Will Hunting kehittää huomaamattaan omin päin ja omassa mielessään suuren osan modernin matematiikan käsitteistä itse, koska ne tulevat hänelle luonnostaan samalla tavalla kuin tavallinen ihminen osaa luonnostaan liikuttaa sormiaan ja käsivarsiaan. Hänellä ei ole näille käsitteille omia nimiä sen enempää kuin meillä on erityisiä nimiä sormiemme tai käsivarsiemme eri asennoille. Onko uskottavaa, että hän pystyisi yliopiston liitutauluilla ohimennen näkemistään matemaattisista kaavoista päättelemään, mitä mikin koukero tarkoittaa? Vai pitäisikö hänen lukea muutama matematiikan oppikirja kytkeäkseen yhteen oman mielensä nimettömät käsitteet ja matemaattiset symbolit ja termit?