Suositut tekstit

tiistai 21. helmikuuta 2006

Ihana mies, joka kiduttaa pojan kuoliaaksi

Naiset ovat yleisesti ottaen huonoja ihmistuntijoita, vaikka heillä onkin järjettömiä kuvitelmia päinvastaisesta. Näimme tästä taas loistavan esimerkin, kun suomalaissyntyinen (kas kas) nainen Ruotsissa rakastui mieheen, joka ilmeisesti sitten raiskasi ja kidutti rakastettunsa jälkeenjääneen pojan hengiltä. Aikaisemmin mies oli rääkännyt kahta seurustelukumppaniaan seksuaalisesti ja saanut siitä tuomion. Tästä huolimatta tämä mies sai naisia.

Samanaikaisesti naiset käyttävät tuulesta temmattuja pedofiilisyytöksiä täysin viattomien miesten pelotteluun ja uhkailuun. Minuahan moisella loalla on viskottu siitä asti kun rohkenin ruveta julistamaan, että hölmö ja vastuuton käytös on hölmöä ja vastuutonta käytöstä myös naiselta. Enemmän suututtaa, että Maalaisen kaltainen kiltti ja vilpittömästi lasten hyvinvoinnista huolehtiva ihminen saa kuulla vihjauksia muka epäterveestä kiinnostuksesta pikkupoikiin heti kun kehtaa arvostella jonkun itsensä marttyyriäidiksi stilisoineen tasapainottoman ketjupolttajanaisen kasvatus- tai pikemminkin kasvattamattajättämismenetelmiä.

Naisilla on typerä tapa kuvitella, että vahinko tulee kello kaulassa ja että paha moikkaa sanomalla: "Terve, minä olen Paha!" Lisäksi he ovat aivan juopuneet siitä vallasta, jonka "pedofiilin" demonisoiminen on antanut heille. Kun joku mies uskaltaa arvostella naiskulttuurin älyllistä ja moraalista epärehellisyyttä, akkalauma alkaa solvata häntä pedofiiliksi. Jos nainen vie lastensa elämää päin helvettiä ryyppäämällä sikana ja jättämällä jälkikasvun huolehtimaan itsestään, häntä ei tietenkään saa arvostella mitenkään, onhan hän - nyyh nyyh - Äiti, ja Äiti on Pyhä myyttinen olento. Jos joku - hyi olkoon - mies on huolissaan tällaisen vastuuttoman ja kelvottoman äidin lapsista, siihen voi tietenkin olla syynä ainoastaan pedofilia, sillä mies, tuo inha olento, ei tietenkään koskaan välitä muusta kuin omasta peniksestään, jota haluaa törkkiä muiden ihmisten ruumiinaukkoihin, ja jos hän osoittaa minkäänlaista kiinnostusta lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa, sellaisen taustalla voi väikkyä ainoastaan tuo motivaattoreista alhaisin, eli oma penis.

Oikeaa vaimonhakkaajaa, pedofiilia ja psykopaattista kiduttajahirviötä ämmät eivät tietenkään tunnista, ennen kuin tämä on tekosensa tehnyt. Päin vastoin, he heittäytyvät hänen syliinsä sankoin joukoin, laajoin laumoin rannattomin.

Ja jotta ette pääsisi sanomaan, että minä en osaa suhtautua tähänkään asiaan tekemättä siitä ylimääräistä hevosta feministivihani vankkurien eteen, totean, että mies oli aivan ilmeisesti luonnevikainen, ja minä jos kuka tiedän, miltä tuntuu olla kiltti ja hyväuskoinen ihminen, jonka psykopaatti ottaa leikkikalukseen, kidutettavakseen ja rääkättäväkseen. Minulla ei ole sanottavasti myötätuntoa minkäänlaisia sosiopaatteja kohtaan, ja jos luonnehäiriöisiksi todetut yksinkertaisesti surmattaisiin äärimmäisen tuskallisella tavalla, pitäisin sitä lähinnä hyvänä ja iloisena asiana. (Jos joku luonnevikainen lukee blogiani: kyllä, tarkoitan juuri sinua, olet ihmiskunnan inhotus ja saasta, tapa itsesi heti, se on vain hyvä asia, jos niin teet.)

Mutta tämä koskee kaikkia luonnehäiriöisiä, myös niitä naisia, jotka epäuskottavan äänekkäästi julistavat kuolemaa kaikille pedofiileille (kiekuva moralisointi on tyypillinen luonnevikaisen käyttäytymismalli - koska psykopaatilla ei ole tunteita, se - siis se, ei hän - joutuu näyttelemään niitä) ja uhkailevat kaikkia, jotka eivät heidän huutokuoroonsa liity. (Vain luonnevikainen voi ajatella niin perverssisti, että ihmisten pitäisi kovalla äänellä erikseen tuomita niin itsestään selvästi norminvastainen ja kuvottava asia kuin pedofilia.) Minusta naiseläjä, joka terrorisointitarkoituksissa leimaa miehiä kevein perustein pedofiileiksi, on aivan yhtä suuri psykopaatti ja yhtä yhteiskuntakelvoton ihmisenmuotoinen lika kuin se lapsia rääkkäävä jammusetäkin. Psykopaatin nimittäin tekee se, ettei psykopaatti tajua, miten hirveä asia se lapsen raiskaaminen on. Lastenraiskaaja ei raiskaisi lasta, jos hän tämän ymmärtäisi. Mutta aivan yhtä lailla viattomia ihmisiä pedofiileiksi leimaava nainen on luonnevikainen, koska hän ei tajua, miten vakavasta rikoksesta hän syyttelee uhrejaan. Jos hän sen tajuaisi, leimakirveen huitominen loppuisi siihen paikkaan.

Jos naiset saisivat läpi sen haaveensa, että miehen voisi vangituttaa tai kuohituttaa raiskauksesta tai lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ilman oikeudenkäyntiä, pelkästään naisen tekemän ilmiannon perusteella, sen lain nojalla ei varmasti rangaistaisi ensimmäistäkään oikeaa raiskaajaa eikä pedofiilia.

PS. Mistähän pojalla muuten oli kehitysvamma? Ettei vain siitä, että äiti oli raskausaikoinaan harjoittanut vahvan ja upean naisen oikeuttaan ryypätä niin paljon kuin sielu sietää?

7 kommenttia:

  1. No, taas mainitset nimimerkkini ja saat kävijävyöryn blogiini. Minä en viitsi tuhlata ruutia suuttumiseen edes tälle naapurille, joka ei ollut naisystäväni. Hänellä oli likainen ja häiriökäyttäytyvä poikalapsi, joka osasi ilmiömäisesti matkia ihmisten puhetta. Nainen eli hermoillaan, ei ollut pärjännyt opettajana, eikä tullut toimeen edes ekokylän ihmisten kanssa. Häntä ei otettu sinne asumaan, vaikka hän oli pariin otteeseen kokeilemassa. Muuten sinne otettiin lähes kuka vain. Nainen tuprutti sätkiään juuri ikkunani alla. Hänen lapsensa haisi ja oli likainen ja verinaarmuinen ja väänteli kaikkia nappuloita naapureilla ja yleisissä tiloissa. Toinen naapuri meinasi tulla aivan hysteeriseksi tunkeilevasta pojasta ja tämän agressiivisesta äidistä. Tyttäreni kertoi naisen sanoneen, että hänen täytyy sammuttaa poikansa joitakin piirteitä, en oikein tajunnut ideaa. Mieleeni tuli kammottavia "mustia" kasvatusmenetelmiä, joista Alice Miller on kertonut.
    Eksäni poika tuli käymään pari vuotta sitten luonani entisessä asuinpaikassa. Hän tapasi myös hyviä kavereitaan. Oliko se samalla reissulla, kun hänkin oli aivan voipunut allergiashokeistaan, vaikka parantuminen oli jo menossa, koska olin vienyt hänet oikealle lääkärille. Hänellä oli veristä ihottumaa ja rupia, joita hän pyysi minua rapsuttamaan irti. Hän kyhnäsi kyljessäni. Koimme kyllä läheisyyttä, koska olin pelastanut hänet kuukausien piinasta hyvää tarkoittavan, mutta pahaa tekevän äidin uskomushoidoista, jotka tekivät melko tavallisesta allergiasta henkeä uhkaavan kriisin.Olen tuntenut pojan jo kuusi vuotta, olemme kokeneet kaikenlaista ja autan mielelläni häntä, jos hän tukea hakee. Olen yrittänyt painottaa, että koulu pitää hoitaa hyvin, ei saa ruveta tupakoimaan eikä kaljoittelemaan.
    Tuo sätkänainen teki todennäköisesti ilmoituksen pojan kotikuntaan epäillystä insestistä. En voi silti yleistää ja puhua naisten fascistisesta pahuudesta yhden häiriintyneen yksilön perusteella. Insestistä tai pedofiliasta ei ole kyse. En ole erityisesti lapsien ystävä, en soita tälle pojalle, mutta hän kyllä minulle. Hän kertoi muutama viikko sitten korvasärystään ja soitin hänen asuinpaikkansa kunnanlääkärille, ja käskin kuumeisen pojan menemään terveyskeskukseen. Lääkäri totesi molemminpuolisen korvatulehduksen ja antoi antibiootteja. Poikaa oli uhannut sisarustenkin jo samasta syystä hankittu kuulovamma, josta ainakin tällä kertaa olin auttanut häntä varjeltumaan.
    Kovapäinen äiti, joka on tehnyt tyhmyyksiä uskomushoidoillaan. Eivät nämä ajatukset häneen kuitenkaan pysty, että hän edes tuntisi syyllisyyttä.
    Olenko itse tyhmä, kun en kaikesta huolimatta usko naissukupuolen yleiseen pahuuteen edes tämänkään yksityistapauksen perusteella. Jotta uskoisin, vaadin tieteellisiä todisteita, joiksi yksityistapaukset eivät kelpaa.

    VastaaPoista
  2. Naissukupuoli ei ehkä koko naisuudessaan ole fasistisen paha, mutta naisilla on omia spesifejä tapoja olla ajattelemattoman pahoja ja viheliäisiä, ja naisten joukkokulttuuri ja -solidaarisuus rohkaisee tällaiseen alhaisuuteen. Naiskulttuuri suosii luonnevikaisia - sekä kasvattaa naiset luonnevikaisuuteen että suosii luonnevikaisia miehiä.

    VastaaPoista
  3. En tajua vanhatestamentallista raivoasi, kun sanot että sosiopaatit pitäisi lopettaa tuskallisin tavoin. Henkilökohtaisten kostontunteiden tyydyttäminen on eri asia kuin yhteiskunnalliset toimet häiriökäyttäytymisen ehkäisemiseksi.

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa tuskallisen lopettamisen vaatimus herättää epäilyn luonneongelmista myös vaatijan päässä. Pitäisi riittää, että sosiopaatti siististi deletoidaan.

    Ja tämän postauksen pointti on sitten osoittaa miksi diagnooseja ei pitäisi heitellä kevyesti. Kohta ollaan kuopan reunalla kaikki muuten.

    VastaaPoista
  5. Fiat iustitia, et pereat mundus.

    VastaaPoista
  6. Minusta ihmiset ylipäätään tunnistavat luonnehäiriöiset (sosiopaatit, psykopaatit yms) hyvin huonosti - eivät kai he muuten olisi niin menestyksekkäitä.

    Äitiys on hankala juttu, sen päälle lastataan niin paljon. Toisaalta äiti on Pyhä ja tietää aina, mikä on oikein, toisaalta taas kaikki on aina äidin syytä, lapsen pahoinvointi, kehityshäiriöt, huostaanotot, se, että lapsi aikuisena tappaa jonkun.

    Täytyy sanoa, että tuossa on yksi syy lisää, miksi en halua olla äiti. Ja miksi kunnioitan suuresti ns. hyviä äitejä, jotka kasvattavat lapsiaan hyvin, huolehtivat, välittävät ja päästävät heistä irti, kun he kasvavat.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.