Vaadin Ilkka Kokkarista heti presidentiksi diktaattorin valtuuksin! Tai muuten...!

Viime aikoina olen lukenut ns. tupakoivien humanistien blogeista parikin niin syvältä istumalihasten välistä revittyä idioottimaisuutta, että alkaa tulla ihan kokkarinen olo. Ensin Fabulasta tämä:

Minä asun Kalliossa, sillä en tahdo tuntea naapureitani. Haluan asua kaupunginosassa, joka tuntuu kaupungilta. Haluan kuulla ratikan äänen asuntooni ja hyppiä ureanorojen yli palatessani baarista. Haluan, että naapurini järjestävät rempseitä jatkoja keskellä viikkoa koska niin minäkin haluan tehdä ilman kyttääjien valityksia. Haluan lukea töhryjä hissin seinistä ja vilkuilla yöllä takanani kulkevaa tyyppiä. Haluan kaupunginosan, joka on eloisa ja kesyttämätön.

Jo Fabulan omassa kommenttilaatikossa ironisoin tätä tähän tyyliin: "Haluan asua kaupungissa, joka tuntuu kaupungilta. Haluan skinijengit öyhöttämään pihalleni pesäpallomailoineen. Haluan somalijengit kostamaan skinijengien väkivallan minulle, lapsilleni ja kavereilleni. Haluan lasteni satuttavan kätensä hiekkalaatikon aidsisiin huumeruiskuihin. Haluan rasistisia töhryjä seiniini."

Tuolla Ranskanmaalla eräät lienevät näinä päivänä tuiki kiitollisia siitä, että saavat asua kaupungissa, joka totisesti tuntuu kaupungilta Fabulan tarkoittamassa mielessä.

Ja sitten Raparperiblogin kommenttiosastolta tämä vielä nerokkaampi heitto:

Näkisin tässä olevan mahdollisuuden sille, että puolustettaisiin peräänantamattomasti työväenluokan, narkkarien, rosvojen, huorien, muiden sorrettujen ja kirottujen elämäntavan oikeutusta. Huumeet, tatuoinnit, epämääräiset suhteet, alkoholi, tupakka ja muut ovat osa merkityksellistä elämäntapaa, eivät pelkästään keski- tai korkeamman luokan eliitin hienostuneisuutensa tai oman elämäntapansa johdosta vieraaksi kokemia ja siksi heidän moralisoivien kannanottojensa kohde. Miksi ylipäänsä lapsen pitäisi olla terve ja kasvaa yhteisön tuottamaksi terveeksi ja ongelmattomaksi lettipääksi?

Siihen aikaan kun minä noin kaksikymppisenä harrastin punaviheridealismia, harrastin sitä siksi, että minulla itselläni oli jonkinlainen selkeä ja idealistinen mielikuva hyvästä elämästä. Nimenomaan hyvästä elämästä, jossa ei tehtäisi töitä oravanpyörässä, vaan siksi että työnteko tuntuisi mielekkäältä ja kiinnostavalta; ja jossa intellektuaalinen harrastelu, sellainen, jota muuan ruumismista kieltäytyvä ja siksi anonyymiksi jäävä taho kuvasi blogissaan seuraavasti: Mikro-orjat tekivät töitä, kaveerasivat, asuivat yhdessä ja yrittivät pariutua kuten ikäisilleen on tyypillistä. Lisäksi he harrastivat Rushin musiikkia, [...] tai amerikkalaisen tienrakennuksen historiaa. Heidän maailmansa oli sektoroitu kolmeen osaan: työ, sosiaalinen elämä ja harrastukset. Nämä kolme sektoria elivät varsin riippumattomina toisistaan.
...jossa siis tämäntyyppinen intellektuaalinen harrastelu antaisi elämälle merkitystä ja näkemystä. - Toki minun käsitykseni intellektuaalisesta harrastelusta oli jo tuolloin hieman laajempi kuin johonkin tienrakennuksen historiaan monomanisoituminen, mutta omat harrasteeni ovat olleet omalla tavallaan juuri yhtä sekopäisiä kuin amerikkalaisen tienrakennuksen historiaan erikoistuminen, ja tiedän varsin hyvin, että se tienrakennuskin liittyy muihin asioihin ja vetää vähitellen ne mukanaan tienrakennushistoriaa harrastavan älylliseen maailmaan. Se, että näihin muihin asioihin tulee tutustuttua juuri tienrakennushistoriasta käsin ja sen näkökulmasta, voi johtaa uudenlaisiin älyllisiin oivalluksiin ja sillä tavalla tehdä moisten omituisuuksien parissa puuhastelevasta nörtistä omalla tavallaan erilaisen ja erityisen ihmisen, jolla on omanlaisiaan ajatuksia maailmasta ja joka sillä tavoin rikastuttaa muidenkin elämää.

Luonnollisesti hyvän elämän visiooni kuului myös raittius, koska alkoholin ja tajusteiden käyttö tunnetusti vahingoittaa aivoja, mikä tietenkin estää ihmistä kokemasta ylläkuvatunlaisia intellektuaalisia nautintoja, joita seuraa oppimisesta sen itsensä takia. Lisäksi alkoholin ja päihteiden käyttö sinänsä ei ole mitään uutta, jännää eikä mullistavaa. Kaikki se uusi, jännä ja mullistava syntyy niistä intellektuaalisista nautinnosta, oppimisen ja oivaltamisen ilosta.

Näiden ilojen tilalle "edelläkävijöinä" ja "älykköinä" itseään pitävät ihmiset haluavat tarjota itsetarkoituksellisen "rajua ja rosoista" kaupunkielämää ja öyhöttävän alaluokan "merkityksellistä" elämäntapaa. Luonnollisestikin kaikki muu, paitsi alaluokan räyhääminen, on heidän mielestään "keski- ja korkeamman luokan eliitin moralisointia" - ikään kuin hyvään ja kilttiin ja älyllisesti stimuloivaan elämään pyrkivä akateemisen köyhälistön edustaja olisi missään mielessä "eliittiä". Se keskiluokan edustaja haluaa asua kohtuuhintaisesti, mutta samalla viettää hyvää elämää, joka tarkoittaa sitä, että ei joudu harppomaan virtsapurojen yli. Ja se FAS-syndroomasta kärsivä lapsi ei ole kiehtovasti erilainen, vaan vammainen, siis sillä tavalla viallinen, ettei välttämättä koskaan pysty kokemaan niitä uuden oivaltamisen intellektuaalisia nautintoja. Se, joka on älyllisiltä kyvyiltään kunnossa, pystyy. Paitsi jos on jo tappanut aivonsa Fabula-linjan äärimmäisen yksiraiteisella "hanki elämä" -asenteella, joka pitää "elämää" ja öyhöttämistä synonyymeinä.

Ei helvetti. Ilkka Kokkarinen on oikeassa. Lukekaa Ilkan blogia, siellä asuu Jumalan Totuus ja Viisaus. Menkää Mississaugaan Ilkkaa kumartamaan.

No, onneksi Eufemia älähti ainakin sille narkkarielämän ihannoitsijalle ja näytti, että kaikki humanistit eivät suinkaan ole ugustelijoita.