Spurgujen rotu, krapulaisten kansakunta

Vein MK:n tänään junalle. Odotetusti kaupunki oli täynnä juhlinnan väsyttämiä juoppoja. Olennot, jotka epäilemättä pari päivää sitten olivat kauniita nuoria naisia, olivat nyt turpeasilmäisiä kassialmoja räkä poskella, joiden haalarin rinnassa piimi vanha yrjö ja joiden äänet olivat ryyppäämisestä seitsemän oktaavia normaalia matalammalla. Siitä huolimatta he pitivät itseään jumalan lahjoina miessukupuolelle ja ölähtivät pienimmästäkin aiheentapaisesta, tai varsinkin ilman aihetta: Viddu midä bangha ädjä guviddenged ängä undä ngää shaadanga! Seurueet, jotka olivat aloittaneet juhlintaputken reippaina keskiluokan edustajina, uhkailivat ja haistattelivat nyt keskenään kuin laitapuolen kulkijoiden räyhäremmit. Housut repsottivat avoimina ja penikset syöksivät valtoimenaan nestettään sadelätäköiden mausteeksi. Syntyi vaikutelma, että koko Suomessa ei muita asukaan kuin öyhöttäviä spurguja.

Minä vilpittömästi ihmettelen, miten vappu voi olla kännäämisen ja seksin juhla, jos ne nätit tytötkin sitten ryyppäävät itsensä sellaisiksi yrjöisiksi spurguttariksi, ettei heihin tee mieli koskea tikullakaan. Mutta nätit tytöthän suurelta enemmistöltään ovat vastenmielisiä - kauniita katsella, mutta löyhkäävät esimerkiksi tupakalta matkojen päähän. Kauniit tytöt polttavat selvästi todennäköisemmin tupakkaa kuin nuoret naiset keskimäärin. Tämä johtuu siitä, että tupakointi on osa samaa ilmiötä kuin ajan ja vaivan uhraaminen kaunistautumiseen: tyylin voittoa substanssista. Täytyy näyttää kauniilta ja tyylikkäältä, vaikka keinot sitten olisivatkin epäterveellisiä ja vahingollisia. Jos tupakointi kuuluu oleellisena osana tavoiteltuun kokonaistaideteokseen, niin sitten on tupakoitava. Piste.