keskiviikko 4. toukokuuta 2005

Lem

Timo kyseli tuossa juuri suhdettani Lemin tuotantoon. No, se suhde on juuri niin lämmin kuin tästä kädessäni olevasta Tähtipäiväkirjojen alkukielisestä versiosta voi päätellä. Valitettavasti en ole onnistunut hankkimaan puolaksi muita Lemin teoksia kuin Nuhan ja hänen suomeksi ilmestymättömän, kaksiosaisen katsauksensa scifin pulp- ja klassikkokausiin, Fantastyka i futurologia. Suomeksi, ruotsiksi ja saksaksi olenkin sitten lukenut kaiken käsiini osuvan - ruotsiksi oli pakko lukea ainakin Doskonała próżnia (Det perfekta tomrummet) sekä Ciemność i pleśń (Mögelmörkret), saksaksi taas tutustuin jo 18-vuotiaana pilotti Pirxin (Opowiadania o pilocie Pirxie) seikkailuihin, joita pidettäneen yleisesti välityönä, valmistelevina tutkielmina Lemiä niin kovasti kiinnostaneesta robottiaiheesta. Saksaksi Pirxin seikkailut ovat ilmestyneet kahdessa niteessä, Terminus ja Die Jagd, joista minulla on jälkimmäinen omana, jollei se sitten ole jo kulunut olemattomiin. Terminuksen sisältämät Pirx-jutut luin ruotsinkielisestä kokoelmasta Rymdpiloten Pirx, joka löytyy ainakin Turun kaupunginkirjastosta, tai löytyi ennen.


Lem on niitä kirjailijoita, joihin mielelläni palaan nostalgiasyistä. Ensimmäinen omilla rahoilla kirjakaupasta ostamani kirja (Saksasta tilattuja pokkareita ei lasketa) taisi itse asiassa olla Kyberias. Erään kerran minulta meni ilta pilalle, kun veljeni oli vohkinut luettavakseen Kyberiakseni, josta olin aikonut nautiskella. (Sen muuten pitäisi olla suomeksi nimeltään Kyberiadi, eikä Kyberias.) Valitettavasti en ole sitäkään onnistunut hankkimaan mistään puolaksi. Pitäisi varmaan yrittää kovemmin. Alkuteksti täytyy nimittäin joskus vielä nähdä. Suomentaja on nero - esimerkiksi juristin ja jumalaattori ovat täysin hillittömiä keksintöjä. Suomennos on muuten tehty englanninkielisestä käännöksestä.



Ja jos nyt joku ei tiedä, mitä vehkeitä ovat juristin ja jumalaattori, niin juristimella tarkoitetaan tietysti lainopillista neuvonantajaa, jonka toinen Kyberiaksen kahjoista keksijähahmoista, joko Trurl tai Klapausius, valmisti kaatamalla kattilaan öljyä ja elektroniikkakomponentteja. Kun tämä puuro alkoi aikanaan puhua, keksijä kysyi siltä lainopillisia neuvoja. - Jumalaattori taas oli teknillinen laite, jonka korkeimman mahdollisen teknisen kehitystason saavuttanut sivilisaatio rakensi Jumalan korvikkeeksi, jollen väärin muista.


Lem kuului oleellisesti yläaste- ja lukioikäni scifivaiheeseen. Siinä missä hylkäsin scifin vuosikausiksi - olen oikeastaan palannut kunnolla sen pariin vasta yli kolmekymppisenä - Lemistä en luopunut oikeastaan koskaan, ja vaikka puolan opiskeluni tärkeimpiä innoittajia oli halu lukea Miłoszia alkukielellä, Lem tuli heti kintereillä. Nuhan alkuteos Katar - sana ei tarkoita (ainakaan pelkästään) katarria vaan nimenomaan nuhaa (myös eräissä saksan murteissa Katarrh on nimenomaan nuha) - oli ehkä ensimmäinen puolaksi kokonaan lukemani kirja. Ostin sen Poznańista elokuussa 1989. Siitä näkee jo päältä, että ainakin kansidesignin puolesta se edustaa uutta aikakautta puolalaisessa kirjapainotaidossa. Typografia on Puolassa aina osattu - tämäkin kirja oli painettu hienostuneella, pyöreämuotoisella antiikvalla, joka ei tainnut olla ihan Timesiä, mutta jotain sinnepäin - mutta sen lisäksi kirjan kannet oli koristeltu jollain futuristis-scifistisellä, mutta ei osoittelevalla eikä räikeällä motiivilla. Se oli suoraan sanoen hyvin länsieurooppalaisen scifikirjan näköinen painotuote. Valitettavasti tästä kauniista kirjasta ovat lehdet alkaneet putoilla. Lieneekö tallessakaan enää?


Nuhassa tärkeintä tunnetusti on ilmapiiri. Itse asiassa Nuhan ajatteleminen auttaa kummasti sopeutumaan nykyajan hämmentäviin ilmiöihin, joiden edessä tunnen useinkin olevani samalla tavoin hämmentynyt kuin Nuhan päähenkilö, jonka nimi ei ollut Arthur Adams eikä George Simpson, vaan John - "mutta äitinne taisi kutsua teitä Jeaniksi", koska Johnin äiti oli kanadanranskalainen. John oli allergiasta kärsivä astronautti, jonka olisi heinänuhansa vuoksi pitänyt jäädä varamieheksi, mutta joka pääsikin oikealle avaruuslennolle. Johnin asema toisen luokan astronauttina toi aina mieleeni Valituista Paloista pikkupoikana lukemani lyhennelmän Apollo 11 -astronautti Collinsin muistelmateoksesta Carrying the Fire, joka kirjallisuutena pesee vaivatta suurimman osan scifistä. (Jos Ilkka Kokkarinen ei vielä ole lukenut sitä, kehotan vakavasti häntä paikkaamaan ammottavan aukon sivistyksessään.)