Homofantasioiden sijasta

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 2. marraskuuta 2014)

Hiljattain eräällä nettifoorumilla väitettiin, että Paljastetun blogi olisi täynnä homopornoa ja homoseksuaalisia fantasioita. Väitteen takana on varmaankin monivuotinen ihailijamme, sekä valta- että virtsameriä kovassa laitamyötäisessä ja hiiohoihengessä purjehtinut seilori, jonka intohimona on suomalaisten naisten suojeleminen muslimeilta. Tätä intohimoaan hän on kuulemma toteuttanut järskäyttämällä vaimoltaan käsivarren riksis-räksis irtipoikki. Meininkinä oli varmaankin särkeä pirstoiksi suomalaiset naiset ihan kotimaisin voimin, jotteivät muslimismiehille enää kelpaisi. Tuomioistuin ei kuitenkaan määrännyt hänelle tästä ehdotonta vankeustuomiota. Suomessa nimittäin hyysätään rikollisia – tämän viisaudenhan olemme monta monituista kertaa Hommaltakin lukeneet. Kyseinen isänmaan ystävä ja islamisaation vastustaja on ymmärtääkseni toiminut aikansa myös persuissa, mutta kukapa ei.

Maahanmuuttokriitikoiden riveissä on tunnetusti paljon itsensä kieltäviä homoseksuaaleja, joten Hommalta epäilemättä rynnättiin sankoin joukoin, laumoin laajin tätä blogia lukemaan kiihottavan seksiviihteen toivossa. Valitettavasti minun on ilmoitettava, että mitään homopornojuttuja ei täällä ole tarjolla. Me käsittelemme vain kuivia yhteiskunnallisia ja moraalisia aiheita, ja vieläpä ihan vakavissamme. Me emme siis toimi kuten Homma, joka on käsittelevinään yhteiskunnallisia aiheita, mutta joka tosiasiassa käyttää niitä tekosyynä piehtaroida sadomasokistisissa fantasioissa.

Niin että sitä homoseksiä ei täältä löydy senkään vertaa kuin Hommalta. Tosin eräs lukijoistamme kehotti meitä sinun kohderyhmäsi mieliksi tälläämään Goatse-kuvan etusivulle ja Tubgirlin palautepainikkeen taakse, mutta idean kiistämättömästä huumoriarvosta huolimatta taidamme jättää ehdotuksen toteuttamatta. Goatsiaanisella aikakaudellamme löydät nämä kuvat varmasti mistä vain päin nettiä, kun hompanssihormonisi vetävät niitä katsomaan.

Se siitä ja nyt vakaviin asioihin.

Reportaasi Ruotsi-natseista

Hiljattain ilmestyi Suvi Auvisen reportaasi poliisin suhteesta siihen kaikkein kovimmin äärioikeistolaiseen ryhmään eli Suomen Vastarintaliikkeeseen. En suinkaan pidä reportaasia kaikilta osin onnistuneena, mutta koska äärioikeistosta ei juuri kriittisesti kirjoitella hugenbergilaisissa valtamedioissamme, kaikki asiaa koskeva journalismi ansaitsee kommenttinsa.

Auvinen mainitsee Vastarintaliikettä kutsuttavan Suomessa muun muassa Ruotsi-natseiksi. Ruotsi-etuliite johtuu siitä, että Vastarintaliike on täysin riippuvainen ruotsalaisista esikuvista niin ideologian kuin menettelytapojen osalta. Vastarintaliikkeen nettisivujen aatteelliset artikkelit on kääntänyt englannista tai ruotsista suomeksi joku, jonka käsissä ei suomenkielinen kirja ole kauaa ehtinyt kulua: tästä todistaa esimerkiksi täysin tarpeeton vierassana reaktionaarinen. Suomeksi on tapana puhua taantumuksellisesta.

Samanlainen hauska väännös oli partisaaninen. Sitä eräs protohominidi, anteeksi, protohompanssi käytteli vuosia sitten Usenetissä taikasanana mollatakseen kaikkia sellaisia tietolähteitä, jotka eivät tukeneet hänen rasistisia kuvitelmiaan. Englannin kielen partisan on oikeaksi suomeksi ”puolueellinen”, tämä siis tiedoksi siltä varalta että joku pikku hompanssipoikuli asiaa ihmettelee mutta on liian laiska, tyhmä, yhteiskunnalle hyödytön ja alkoholisoitunut – sanalla sanoen: liian hompanssi – tarkistamaan itse asiaa sanakirjasta.

Suomalainen kulttuuri – pelkkä tekosyy

Mutta kuten olen ennenkin todennut, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat näille ”nationalisteille” ainoastaan tekosyy. Vastarintaliikkeen ja sen ruotsalaisten käskijöiden mielestä Pohjoismaista tulee muodostaa yksi yhtenäinen natsivaltio. Koettakaahan arvata, miten suomen kielelle kävisi siinä valtiossa. Toki aina vahvemman puolelle asettuvat maahanmuuttokriitikot olisivat siinä systeemissä varmasti kesyä poikaa venskaa veisaamaan. Ei heillä sinänsä olisi mitään pakkoruotsia vastaan, jos sen asiaa ajettaisiin armottomasti käärme pyssyssä ja revolveria ohimolle painaen. Tämänhän he ovat todistaneet Singapore-intoilullaan. Heillä ei olisi mitään väestönvaihtoa, massiivista maahanmuuttoa, kantaväestön jyräämistä eikä ankarien lakien turvaamaa pakkomonikulttuuriakaan vastaan, jos kaikki tämä pantaisiin toimeksi singaporelaistyyppisin autoritaarisin keinoin.

On itse asiassa kuvaavaa, että Suomalaisuuden liitto – nykyään täysin äärioikeistolainen mamukriitikkopulju – on juuri päättänyt luopua Suomen yksikielistämissuunnitelmastaan. Tämän voi tulkita niin, että valtavirran maahanmuuttokriitikot ovat rukkaamassa linjaansa lähemmäksi ”Ruotsi-natsien” ideologista emäjärjestöä yhteistyön toivossa. Kun pikkusormi on annettu, on helppo antaa koko käsi sitten kun yhteispohjoismainen fasistiutopia nousee. Silloin Suomalaisuuden liiton vanha ohjelma yksikielisestä Suomesta kääntyy päälaelleen ja suomesta tulee uudessa valtiossa paha epäarjalainen kieli. Suomenkielinen kirjallisuus Hannu Salamoineen ja muine kommunisteineen lentää roviolle, ja tilalle tarjotaan epäilemättä vanhan kunnon Bertel Gripenbergin teosta En dröm om Folkviljan.

Historiatieteen marginalisoitumisesta

Suvi Auvinen on tietysti raijannut ensimmäiseksi haastateltavakseen Jussi Jalosen, jolla on epämieluisa tehtävä joutua toimimaan Suomen ylimmäisenä äärioikeistoasiantuntijana. Jalonenhan on oikeastaan sotahistorioitsija ja sellaisena yksi Suomen mielenkiintoisimmista, koska hän on ottanut asiakseen tutkia suomalaisia vapaaehtoistaistelijoita meillä vähän tunnetuissa ulkomaisissa sodissa. Häntä mahtaa potuttaa, ettei hän pääse esittelemään kansalle näitä kiinnostavia aiheita, vaan joutuu sen sijaan pöyhimään yhteiskunnan paskakerrosta. Minäkin olisin mieluummin tullut tunnetuksi iirinkielisyysmiehenä kuin valtakunnan suurimpana naisvihaajana.

Valitettavasti yksi maahanmuuttokriitikoiden terrorin seurauksista on, että historiatieteen uudet tulokset eivät enää kiinnosta julkisuutta. Julkisuuden äärioikeistolaistuminen on kulkenut käsi kädessä amerikkalaistyylisen valistuksen- ja tieteenvastaisuuden kanssa. Äärioikeiston suhde yliopistoihin ja tieteeseen on joko avoimesti vihamielinen – tieteenteko sinänsä nähdään kommunismina – tai sitten täysin instrumentaalinen ja hyväksikäyttävä.

Humanistiset tieteet esitetään noissa piireissä yleensä lähtökohtaisesti hölynpölynä ja turhuutena. Sillä on tässä yhteydessä toki oma huvittavuutensa, että lahkon koiramaisesti toteltu johtaja on juuri tämän näkemyksen mukaan turhuustieteen ja leipää pöytään tuomattoman taiteen tohtori. Toisaalta humanistisistakin tieteistä halutaan heppaa aatteen miesten kärryjä vetämään. Siksi esimerkiksi historiantutkijoiden olisi heidän mielestään ennen muuta todistettava suomenkielisten suomalaisten sankaruus ja oikeassaolo sekä hurrien pahuus (ryssien pahuushan ei rasistipiireissä nykyään enää ole muodissa) kaikissa historian vaiheessa.

Hiljattain jopa Jyrki Lehtola, jota en tähän asti juurikaan ole arvostanut, heräsi kysymään kolumnissaan, milloin suomalaisista joukkoviestimistä tuli niin valistuksenvastaisia kuin ne nykyään ovat. Toki Lehtolalla ei riittänyt uskallusta antaa retoriselle kysymykselleen sitä ainoaa oikeaa vastausta: silloin kun maahanmuuttokritiikki nousi julkisuudessa ylivalta-asemaan, eli kuten alan miehet itse sanovat: sai ilmaherruuden. Ja siihenhän Lehtolalla oli oma osasyyllisyytensä. Useimpien lehtineekerien tapaan (ja luultavasti viestimiä ohjaavien ja omistavien hugenbergien painostuksesta) hänkin konsensushengessä pidättäytyi liian ankarista tuomioista äärioikeistoa kohtaan silloin kun sen voittokulku olisi vielä ollut mahdollista pysäyttää. Nyt uloste on jo housuissa ja Lehtola tyytyy ihmettelemään sen hajua.

Härjillä kyntävä härjistä puhuu, sanoo suomalainen sananlasku. Siksi en malta olla huomauttamatta, että yksi tärkeimpiä syitä, miksi olen aina vastustanut ”pakkoruotsikritiikiksi” brändättyä hurrivihaa, on juuri se, että se on viime kädessä vain osa laajempaa koulutusvastaisuutta ja epä-älyllisyyttä, tätä Lehtolan päivittelemää. Kaikki ne ”argumentit” (lue: retoriset temput), joilla ruotsin opetusta on vastustettu, ovat käden käänteessä muutettavissa ”argumenteiksi” esimerkiksi evoluutioteorian, historian tai vaikka matematiikan opetusta vastaan. Kun ”pakkoruotsin” vastustus on hyväksytty valtavirtaan, on hyväksytty myös kaikki muu valistuksenvastaisuus, joka käyttää samantyyppisiä retorisia keinoja. Ei se tämän kummempaa ole.

Historian suurin näkyvyys valtavirtajulkisuudessa on nykyään Ilta-Sanomien historialiitteissä. Ne kuitenkin käsittelevät lähinnä kansakunnan kohtalonhetkiä ja itäblokin pahuutta ja kielivät siksi pikemminkin lehden päätoimittajan henkilökohtaisesta aatteellisesta lähetystehtävästä kuin mistään vilpittömästä kiinnostuksesta historiaan. Itse asiassahan talvisotafetisismi ja pakonomainen isänmaallisten urotöiden jankkaaminen on pahimmillaan esimerkki kuolleesta historiasta ja kuolleesta kulttuurista. Siihen jämähtäneet ihmiset tulkitsevat kaiken siihen liittymättömän historiantutkimuksen, täysin epäpoliittisenkin, kommunismiksi ja yritykseksi kalvaa maata isänmaallisuuden alta, aivan samalla tavalla kuin he tulkitsevat elävän suomalaisen kulttuurin poikkeuksetta rappiokulttuuriksi ja isänmaan parjaamiseksi ja kaiken uuden kirjallisuuden kommunistipropagandaksi.

Niitä aikoja emme taida enää takaisin saada, kun historia kiehtoi nimenomaan historiana ja Heikki Ylikangas sai media-aikaa ja -mielenkiintoa esimerkiksi teoksillaan Tie Tampereelle tai Nurmijärven rosvot. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä Nurmijärven rosvot, joiden ryöstelyrupeama ja siitä kerrotut anekdootit innoittivat Aleksis Kiveäkin, olisivat persujen ja ”kansallismielisten” mielestä sopimaton tutkimusaihe: sehän olisi suomalaisten leimaamista rosvoiksi.

Itse muuten luin Nurmijärven rosvoista ensimmäisen kerran Jaakko Puokan kirjasta Paloon Stenvallit; sekin olisi maahanmuuttokriitikoiden uuden poliittisen korrektiuden vastainen teos käsitellessään Kiven lapsuuden Nurmijärven kielioloja realistisesti ruotsinkielisyyden osalta. Yksi maahanmuuttokriitikoiden valheistahan on systemaattisesti väheksyä ruotsia nimenomaan kansankielenä maassamme.

Äärioikeisto – oleellinen ja perusteltu termi

Jalonen korostaa termin äärioikeisto olevan oikeellinen ja perusteltu, vaikka äärioikeistoryhmät yrittävätkin jatkuvasti torjua sen. Toisessa yhteydessä hän on muistaakseni sanonut (ja varmasti vakiintuneisiin valtavirtalähteisiin viitaten ja vedoten), että pohjoismaisissa oloissa vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelussa on ollut käytännössä ennen kaikkea kyse luokkatietoisuuden ja etnisen kansallistietoisuuden vastakkaisuudesta. Vasemmistolainen on se, joka korostaa luokkataistelua ja luokkaetuja, oikeistolainen se, joka korostaa kansakuntien vastakkainasettelua, kansallisia ja etnisiä vastakohtaisuuksia.

Tämän määritelmän mukaan äärivasemmistolainen on se, jolle ”työväenluokan” ja sortavien luokkien välinen vastakohtaisuus on esimerkiksi kansallista etua suurempi juttu. Se, joka seuraa höyrypäisimpien äärivasemmiston sirpaleryhmien toimintaa, tietää hyvin tämän määritelmän sopivan mainiosti yhteen niiden retoriikan kanssa. Siellä jopa jotkut huutavat Putinia apuun, koska siellä on ilmeisesti säilynyt kommunismiajoilta jonkinlainen eläimellisen vaiston tasolle rappeutunut ajattelutapa, että Venäjä on köyhän ainoa auttaja ja että suomalainen isänmaallisuus on pelkkä herrojen valhe rahapussinsa turvaksi.

Vastaavasti äärioikeistolainen on Jalosen esittämän määritelmän mukaan se, jolle etnisten ryhmien vastakkainasettelu ja ”epäkansallisten” henkilöiden löytäminen suomalaisten omasta keskuudesta on kansallista etua tärkeämpi asia. Ja tällaisia tyyppejähän siellä Hompanssifoorumilla piisaa. Aivan oikein: siellä huudetaan Putinia apuun, koska toivotaan venäläisen miehityksen tekevän selvää hurreista ja neekereistä. Isänmaan edun kanssa tällä(kään) ei ole mitään tekemistä, ja eräs hompansseista onkin luonteenvastaisen rehellisyyden odottamattomassa puuskassa heittänyt kysymyksen, mistä on peräisin käsitys, että maahanmuuttokriitikoiden pitäisi olla erityisen isänmaallisia.

Kolmas tie ja etnopluralismi

Jalonen muistuttaa myös, että äärioikeiston yritys määritellä itsensä vasemmisto-oikeistojaon ulkopuolelle ei ole mikään uusi juttu sekään. Jo pitkään äärioikeiston keskuudessa on puhuttu ”kolmannesta positiosta” tai ”kolmannesta tiestä”, jolla kylmän sodan vuosina tarkoitettiin sekä neuvostoimperialismin että amerikkalaisen ylivallan vastustamista. Toinen iskusana, jonka minä muistan saksalaisista lehdistä mutta jota Jalonen ei taida mainita, on ”etnopluralismi”. Tämä tarkoittaa kaikkien kulttuurien oikeutta elää erillään toisistaan ja muuttumattomina.

Etnopluralismi-käsite on yksi niistä ideoista, joiden avulla äärioikeisto voi omia itselleen äärivasemmiston teemoja. Kehitysmaiden alkuperäisasukkaiden oikeus omaan kulttuuriinsa on monille vasemmistolaisille rakas asia, ja etnopluralistisilla iskulauseilla rasistit voivat selittää tekevänsä vain samaa kuin vasemmiston tukemat intiaaniaktivistit merentakaisissa maissa. Tietenkin etnopluralistiset äärioikeistolaiset sivuuttavat sen, että esimerkiksi suomalaista kulttuuria ei uhkaa maahanmuutto, vaan pikemminkin englanninkielinen ylikansallinen kulttuuriteollisuus, jonka yhden haaran tuote maahanmuuttokritiikkikin on.

Ylipäätään äärioikeistolla ei ole varsinaista ideologiaa, ainoastaan itsetarkoituksellinen, mahdollisesti seksuaalisesta turhautuneisuudesta kumpuava viha, jota voi sitten perustella erilaisin, milloin mistäkin ja keneltäkin nyysityin argumentein. Kuten puolalainen sosiologi Rafał Pankowski sanoi tuoreeltaan Breivikin maahanmuuttokriittisen urotyön jälkeen, äärioikeisto on ennen kaikkea terrori- ja vallankaappauskone, jolla ei oikeastaan ole omaa kovin syvällistä aatetta – se haalii vain valtavirrasta ideoita propagandaansa, ja aate heittää häränpyllyä kun tarvetta ilmaantuu. Suomen kieltä ja epämääräisesti määriteltyä suomalaista kulttuuria puolustetaan englanninkielisin iskulausein, itsenäisen Suomen tilalle tarjotaan Putinin protektoraattia, ja tähän tyyliin noin yleensä.

Olavi Mäenpää ja isänmaallisuudesta irtautuminen

Tässä yhteydessä minun tekee mieleni ottaa puheeksi Olavi Mäenpää. Mäenpää on tullut tunnetuksi karkeuksistaan ja ilkeyksistään – hän esimerkiksi painosti nuoren demarinaisen luopumaan poliittisesta urastaan esittelemällä tästä otettuja alastonkuvia – mutta kaikesta huolimatta hänen äärioikeistolaisuutensa taustalla on jonkinlainen isänmaallisuus ja maanpuolustushenkinen idealismi, niin brutaalin muodon kuin se käytännössä onkin saanut.

Nykyisen äärioikeiston keskuudessa tunnetusti on paljon aseistakieltäytyjiä, koska sitä motivoi pitkälti itsekkyys ja kaikesta yhteiskunnallisesta vastuunotosta – myös asepalveluksesta – kieltäytyminen. Mäenpää kuitenkin ilmeisesti on siinä määrin aatteen ja periaatteen mies, ettei hän aikoinaan voinut hyväksyä sellaista. Siksi hän sitten joutuikin äärioikeiston piirissä paitsioon, koska siellä pitää (kuten Pankowskinkin jutuista voi päätellä) joustavasti heittää vanhat aatteet (myös isänmaallisuus) menemään, jos uusilla saa paremmin kannatusta itsetarkoitukselliselle väkivaltaiselle raakuudelle.

Täällä meillä monet julkisuuden kommentaattorit olivat haluttomia uskomaan äärioikeiston ylikansalliseen luonteeseen. Sen sijaan on uskoteltu itselle ja suurelle yleisölle, että äärioikeistolaiset ovat kansallismielisiä ja siksi haluttomia ja kykenemättömiä kansainväliseen organisoitumiseen – että äärioikeisto muka eläisi vieläkin sitä Mäenpään kaltaisten tyyppien edustamaa ordovikikautta. Tämä on tietysti harhaluuloa. Äärioikeisto on nykyään nimenomaan kansainvälistä ja rekrytoituu esimerkiksi Suomessa juuri niiden keskuudesta, joilla ei oikein muuta kulttuuria ole kuin kansainvälinen massakulttuuri. Mäenpää edustaa väistyvää kantaa, sellaista, jolla on oikeasti juurensa isänmaan peruskalliossa.

Poliisi ulalla? Skinit ja äärioikeisto

Yksi Auvisen artikkelissa esiin nostettu sitaatti Vastarintaliikkeen propagandasta esittää, että liike muka taistelisi ”laajalle levinneitä laittomuuksia” vastaan ”lasten ja vanhusten” turvaamiseksi. Todellisuudessa, kuten tiedämme, pahoinpitelyt ja katuväkivalta eivät Suomessa ole nykyään merkittävän korkealla tasolla verrattuna äärioikeiston takaisin haikailemiin monokulttuurin aikoihin. Fiksuimmat poliisitkin ovat jo todenneet, että pesismailoja huitovien kotitekoisten suojakaartien partiointi kaduilla ei todellakaan lisää turvallisuutta. Mutta kuten hiljattainen kansainvälinen tutkimus päätyi toteamaan, kansa on kaikkialla samalla tavalla tyhmää ja kuvittelee yhteiskunnalliset ongelmat aina todellista pahemmiksi – esimerkiksi luulee katujen rappeutuvan kohti väkivaltaista anarkiaa, vaikka todellisuudessa rikokset olisivat vähenemässä. Tähän saumaan äärioikeisto iskee propagandallaan.

Auvisen artikkelin mukaan Pride-kaasuiskun tutkintaa johtanut komisario kyllä noin yleisesti ottaen ymmärsi teon luonteen ns. viharikoksena, mutta oli samaan aikaan aika pahasti ulalla esimerkiksi skinien ja aatteellisemmin asennoituvien äärioikeistolaisten erosta. Tähän joku varmaankin lisää, että kaikki skinit eivät ole natseja ja että ensimmäiset brittiskinit itse asiassa ihailivat jamaikalaisten siirtolaisten musiikkia. Näinhän se menee historiallisesti, mutta en itse tiedä, kuinka merkittävä ryhmä rasisminvastaiset skinit esimerkiksi Suomessa ovat. On heitäkin kyllä olemassa, se on selvää.

Tällainen asiantuntemattomuus vaivaa poliisia yleisemminkin. Ei sen takana välttämättä edes ole mikään ideologinen myötämielisyys äärioikeistoa kohtaan, pikemminkin vain taipumus nähdä skininatsismi pelkkänä nuorten miesten uhona, joka menee ohi ikäkauden hormonimyrskyjen myötä.

Tämä näkemys ei valitettavasti ollut täysin järkevä edes silloin pari vuosikymmentä sitten, kun esimerkiksi Joensuun skiniaallosta ensimmäisen kerran puhuttiin. Sittemmin on nimittäin selvinnyt, että ne joensuulaiset skinit eivät suinkaan järkiintyneet ja poroporvarillistuneet. He imeytyivät väkivaltaiseen alamaailmaan ja suurimmaksi osaksi kuolivat sen välienselvittelyissä tai menehtyivät huumeisiin. Toisin sanoen jo silloin nuoren miehen eksyminen äärioikeiston riveihin oli hälytysmerkki ainakin nuorukaisen oman tulevaisuuden kannalta.

Vastarintamiehet ja Ruotsi

Suomen Vastarintaliike ei varmasti ole vailla yhteyksiä entisten aikojen skininatsismiin, mutta sen jäsenet ovat oppineet Joensuun skinien kohtalosta yhden asian: nykyisellä arvomaailmallaan heillä ei ole yhteiskunnassa sen parempaa tulevaisuutta kuin niillä kahden vuosikymmenen takaisilla aatetovereillakaan. Villipedolle ominaisella, eläimellisellä itsesuojeluvaistolla hekin kuitenkin tarraavat elämään ja pyrkivät luomaan sellaisen yhteiskunnan, jossa voisivat elää ja selvitä hengissä. Eli tuhoamaan länsimaisen demokratian ja synnyttämään sen tilalle väkivaltaisen raakalaisuuden leimaavan hirmuvallan.

Vastarintaliikkeen pojilla on hienot nettisivut perusteellisine ideologisine kirjoituksineen, mutta Auvisen artikkelissaan siteeraama nuorukaisten nettikeskustelu on köyhtynyttä, rappeutunutta englannin ja suomen sekoitusta. Kun heidän kielelliset kykynsä ovat näinkin matalalla tasolla, täytyy kysyä, kykenevätkö he ollenkaan kirjoittamaan itse niitä aatteellisia artikkeleita, joiden laatijoina heidät liikkeen nettisivuilla esitetään.

Kuten mainitsin, nettisivujen kielenkäyttö ei kieli kovin syvällisestä perehtyneisyydestä suomen kielen kirjallisiin perinteisiin, mutta juuri sen tasoinen sivistynyttä teettelevä, turhia lainasanoja käyttävä kirjoitustyyli on esimerkiksi jonkun Jussi Halla-ahon blogille ominaista. Toiminnan takana, sitä organisoimassa, johtamassa ja tekstejä kirjoittamassa ja kääntämässä, lienee siis samantyyppisiä puolisivistyneitä keski-ikäisiä miehiä kuin Hommafoorumillekin kokoontuu aatetta julistamaan.

Koska Vastarintaliikkeen ideologiset yhteydet Ruotsiin ovat niin kiinteät, nämä keski-ikäiset miehet lienevät ruotsinsuomalaisia. Ruotsin suomalaissiirtolaisten keskuudesta on noussut muutamia täysin hurahtaneita nationalismin nettijulistajia: mieleen tulee ainakin Matti Simonaho, joka joskus viime vuosikymmenellä esitteli aatettaan Metsästäjäkansa-nimisellä nettisivustolla. Sivuston sisältö oli lähinnä Sigurd Wettenhovi-Aspan tyylistä pseudotiedettä, ja kaikki kriittiset kommentit Simonaho tuomitsi ruotsalaisten kirjoitteluksi. Simonaho oli yliampuvine teorioineen aika harmiton hahmo, mutta lahden takana on varmasti myös vähemmän vaaratonta suomentaitoista väkeä.

Johtoporras, aktivistit ja täydellinen murha

Auvinen antaa ymmärtää sekä poliisin että oikeuslaitoksen vähätelleen Pride-kaasuiskun suunnitelmallisuutta, mutta myöntää, että syyllisiä on käytännön syistä vaikea saada käpälälautaan. Suomen Vastarintaliike ei ole avoimen yhteiskunnan piirissä toimiva järjestö eikä sillä ole jäsenrekisteriä. Sitä vastoin liikkeen oheisrihkamien markkinointia hoitaa pulju nimeltä Pohjoinen perinne ry, jonka nimissä esimerkiksi varataan torikojut tätä myyntiä varten.

Pari vuotta sitten esimerkiksi Hartolan markkinoilla herätti huomiota uusnatsien myyntikoju, jonka Pohjoinen perinne oli vuokrannut. Poliisin mielestä yhdistystä ei ollut laillista sulkea pois markkinoilta. Koska yhdistys oli onnistunut rekisteröitymään, sen toimintaa oli ilmeisesti pidettävä lähtökohtaisesti laillisena, jolloin sen karkottaminen markkinoilta olisi ollut syrjintää. Yhdistyksen kieltämiseen tarvittaisiin erillinen prosessi, mutta koska laiton toiminta tapahtuu selvästi yhdistyksestä erillisen aktivistiryhmittymän puitteissa, sille ei ilmeisesti ole perusteita. Lähinnä pitäisi kai osoittaa yhdistyksen myymän rihkaman olevan systemaattisesti laitonta, mikä kyllä voisi olla mahdollista, jos kyseessä olisivat esimerkiksi rasistiset ja väkivaltaan kehottavat kirjat tai tarrat.

Auvisen johtopäätös on, että Pohjoinen perinne on johtoporras, joka ei kuitenkaan muodollisesti likaa käsiään terroritekoihin: aktivistit ovat siitä erillään. Toisin sanoen noissa piireissä sovelletaan samantyyppistä taktiikkaa kuin vuosikymmen-pari sitten kettutyttöporukoissa. Niissähän turkistarhaiskijät erosivat yhdistyksistään ennen iskujaan.

Tässä kohdassa taas totean, että se aikoinaan kovastikin ihannoitu kansalaistottelemattomuus ei ajan pitkään ollut kovin hyvä idea. Rauhanliike, ympäristöliike ja muut hyviä asioita ajaneet liikkeet saattoivat olla kansalaistottelemattomia siksi, että niiden oli mahdollista luottaa vastapuolen lainkuuliaisuuteen. Nyt kuitenkin olemme tulleet tilanteeseen, jossa ihmisten oikeuksia ja henkeä itsetarkoituksellisesti väijyvät äärioikeistolaiset ovat omaksuneet samat menettelytavat. Suomalaisen kansalaistottelemattomuuden kehdossa Koijärvellä laulettiin: Oi kurki, teit erhees, kun pienoisen perhees Koijärvelle toit – nyt voitaisiin laulaa: oi hippi, teit erheen, kun Frankensteinin perheen Koijärvellä loit. Se Frankensteinin perhe on kansalaistottelemattomuuden taktiikat oppinut äärioikeisto.

Auvisen mukaan poliisi on ollut haluton tutkimaan äärioikeiston terrori-iskuja. Taustalla hän näkee asiantuntemuksen puutetta ja äärioikeistovaaran väheksyntää, ei niinkään resurssipulaa. Merkillepantavaa on, että poliisia paossa olevat äärioikeistolaiset pitävät avoimesti virkavaltaa pilkkanaan ja tuntevat olevansa niskan päällä. Tämä on aika kestämätön tilanne, kun kuitenkin on kyse sellaisesta järjestöstä, joka voi hyökätä kenen vain sidosryhmien ”mokuttajaksi” leimaaman kimppuun. Ja ”rotupetturiksi” listataan jokainen, joka sanonut kerran vastaan halla-aholaisille. Siitä hyvästä päätyy nimittäin Homman räksyttävän piskilauman hampaisiin, ja niistä hampaista kovemmat natsit poimivat nimiä proskriptiolistoilleen.

Olen ennenkin sanonut, että täydellisen rikoksen voisi tehdä leimaamalla vihamiehensä ”mokuttajaksi” ja ”rotupetturiksi” ja menemällä haukkumaan häntä Hommalle. Sen jälkeen Vastarintaliikkeen pojat merkitsevät vihamiehesi nimen tapettaviensa rekisteriin, ja parin vuoden päästä, kun nämä terroristit siirtyvät kyynelkaasusta konetuliaseisiin, asianomainen ammutaan seulaksi. Poliisi ei tietenkään tutki asiaa, koska kyseessä on vain ”vastakkaisten ääriryhmien” yhteenotto. Sen jälkeen voit vaikka käydä joka viikonloppu kusella vihamiehesi haudalla kätkättäen kieroa naurua, ilman pelkoa että paljastuisit ikinä.

Soinin harppaus breivikismiin

(julkaistu aiemmin Paljastetun blogissa 30. lokakuuta 2014)

Kuten hiljattain kirjoitin, Soini oli jo aiemmin siirtymässä populismista avoimen hysteeriseen vihankylvöön. Ryhtymällä puhumaan ”kulttuurimarxismista” hän on ilmeisesti päättänyt ottaa avoimesti askelen breivikismiin. Ilmeisesti hän ei kykene enää houkuttelemaan puolelleen valtavirtaäänestäjiä, vaan siirtyy mieluummin avoimeen uhkailuun: kaikki, jotka eivät äänestä perussuomalaisia (ehkä puolueen Muutos 2011 -nimellä tunnettua ulkoruokinta- ja avohoitosiipeä lukuun ottamatta), ovat ”kulttuurimarxilaisia” eli osa pahuuden armeijaa; ja sanan yleiseen käyttöön tuonut Anders Behring Breivik näytti omalla tempullaan, mitä äärioikeisto sille armeijalle on halukas tekemään.

Breivik surmasi ”kulttuurimarxisteina” ja ”länsimaisuuden vihollisina” maansa työväenpuolueen nuorisojärjestöön kuuluneita lapsia. Norjan työväenpuolue oli vuosikymmeniä maan menestyvin puolue, joka veti jopa viidenkymmenen prosentin kannatuslukuja, koska se yhdisti sosiaalidemokraattiseen hyvinvointipolitiikkaan Nato-jäsenyyden kannatuksen. Kaiken järjen mukaan ”länsimaisuus” oli Norjassa sama kuin työväenpuolue. Puolueeseen tai sen nuorisojärjestöön kuuluminen oli maassa se, mitä yhteiskunnan valtavirrassa voitiin tehdä pelkäämättä ja ilman erityistä kansalaisrohkeutta. Breivik siis piti tavallisia valtavirran ihmisiä tuhottavina vihollisina, sellaisia ihmisiä jotka eivät olleet tehneet mitään tietoista valintaa liittyä poliittiseen riskiryhmään.

”Kulttuurimarxismin” merkitys äärioikeistolaisena iskusanana on juuri tässä. Se on leima, jolla aivan tavalliset, poliittisesti lähes välinpitämättömät ja varsin valtavirtaiset ihmiset voidaan leimata vihollisiksi ja epäinhimillistää. ”Kulttuurimarxismilla” tarkoitetaan kaikkea sitä arjen ja elämän vapaamielistymistä ja moniarvoistumista, joka on leimannut länsimaista kulttuuria kuusikymmenluvun murroksesta saakka. Nämä muutokset suurin osa yhteiskunnan jäsenistä on yleisesti ottaen hyväksynyt osana elämäänsä.

Toisin sanoen kaikki me, jotka olemme syntyneet kuusikymmenluvulla tai sen jälkeen emmekä ole älynneet liittyä äärioikeiston riveihin, edustamme ”kulttuurimarxismia” tätä iskusanaa käyttävän äärioikeiston silmissä. Olemme somalien, muslimien, afrikkalaisten ynnä muiden äärioikeiston vihaamien ”rotujen” kanssa samassa veneessä, koska mekin edustamme – syntymävuotemme vuoksi – sellaista synnynnäistä ryhmää, joka on tuhottava tai orjuutettava. Mekin olemme alempaa rotua.

Se äärioikeisto ei salli kenenkään olla epäpoliittinen, kiltti ihminen, joka vain kulkee valtavirran mukana ja on yleisesti ottaen tyytyväinen nyky-yhteiskuntaan. Ehei. Sille äärioikeistolle sinun arkiset ilosi ja lohdun aiheesi ovat kaikki ”kulttuurimarxismin” saastuttamia. Jos olet lainkuuliainen, se tarkoittaa, että noudatat pahojen ”marxistien” säätämiä lakeja. Vaikka olisit porvari ja hyvinkin vakaumuksellinen markkinatalouden kannattaja, esimerkiksi homous tai homojen suvaitseminen tekee sinusta heti ”kulttuurimarxistin”.

Nythän tietysti yrität väittää vastaan, että seksuaalinen vapautuminen ja suvaitsevaisuus ovat mielestäsi pikemminkin oikeistoliberaaleja arvoja. Niissähän on kyse siitä, että ihmisten annetaan elää kuten haluavat ja olla sitä mitä ovat, sen sijaan että jokin sossujen ja demaritätien valtio sormi pystyssä kertoo miten on elettävä. Tähän äärioikeistolainen vastaa, että juuri tuo on kulttuurimarxismia. Sanalla sanoen, sinun vapautesi on kulttuurimarxismia.

Ja kun Soini sanoo, että ”kulttuurimarxismi elää ja voi liian hyvin”, hän tarkoittaa, että kun sinä elät, se on paha asia, kun sinä voit hyvin, se on hänen mielestään paha asia.

Timo Soinin epätoivon falsettiääni

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 25. lokakuuta 2014)

Kuten yksi jos toinenkin taustayhteisömme jäsenistä on pannut merkille, Timo Soinin vanhat voitonvarmat ja ylimieliset nokkeluudet ovat viime aikoina alkaneet juuttua hänen kurkkuunsa. Niiden tilalle on hiipinyt epätoivon falsettiääni. Soini pelkää, että kansa ei äänestäkään häntä ja hänen puoluettaan, ja se on Soinin mielestä hirveää moraalittomuutta. Kun kerran hän on populisti, niin kyllähän populan pitäisi sankoin joukoin seistä hänen takanaan. Mutta mikään ei ole niin säälittävä, surkea ja mitätön häviäjä kuin populisti ilman kannattajia.

Nyt on nimittäin alkanut näyttää siltä, että kansa on tajunnut, mitä porukkaa Soinin kannattajat ovat. Kansan Uutiset on tietysti helposti leimattavissa vasemmiston propagandakasetaksi, eikä aivan syyttä. Kauan on tultu niistä ajoista kun sitä aviisia ohjasti Yrjö Rautio, joka olisi varmaankin sallinut avoimen keskustelun Nato-jäsenyydestäkin. Nykylehden toimittajakunnassa sitä vastoin on väkeä, joka (kuten tiedän omasta kokemuksesta) viis veisaa esimerkiksi Naton kannattajien puheoikeudesta. Silti luulen kyseisessä läpyskässä hiljattain julkaistun analyysin osuneen oikeaan. Sen mukaan puolue on läpeensä maahanmuuttovastainen ja rasistinen, eikä Suomen Sisun siipi ole missään järkevässä mielessä ”maahanmuuttokriittinen siipi”. Halla-aholaisten ryhmäkuntaa erottaa muusta porukasta ennen muuta taloudellinen oikeistolaisuus, säälimätön köyhienkyykytyslinja, katsoo Kansan Uutiset.

Rasismin ja köyhienkyykytyksen yhteenkietoutuminen on sinänsä luonnollista puolueessa, jolla ei oikeastaan ole minkäänlaisia myönteisiä tavoitteita. Yleensä perussuomalaisten vaatimuksissa on kyse jonkin kansanryhmän ahdistelemisesta. Milloin vaaditaan pölkylle homoja, milloin mamuja, milloin hurreja ja milloin musuja. Kunhan nyt jotakuta päästään kiusaamaan. Ikävien ihmisten ja pahojen miesten päässä pyörii koko ajan sellainen hirveä aavistus, että jollakulla muulla on hauskempaa, tai itse asiassa, että kaikilla muilla on hauskempaa. Ja tämähän on totta, koska kaikilla muilla yleensä on hauskempaa kuin ikävillä ihmisillä – asennekysymyshän se nyky-yhteiskunnassa pitkälti on. Siksi ikävät ihmiset haluavat rangaista kaikkia muita törkeästä jatketusta olemassaolemisesta. Eiväthän he muuten ikäviä ihmisiä olisikaan.

Soinin hysteerinen hätääntyminen on merkki siitä, että hän haistaa kannatuksensa olevan romahtamassa. Vanha viisaus – huomattavasti viisaampi kuin Soinin omat melonilakkilöpinät – sanoo, että kaikkia voidaan huijata jonkin aikaa ja joitakin harhauttaa kaiken aikaa, mutta koko porukkaa ei voi kusettaa loputtomiin. Kansa on näköjään alkanut huomata, että kun puolueella ei ole mitään muuta asiaa kuin vähemmistöryhmien kiusaaminen, se ei ole viime kädessä kenenkään puolella.

”Vähemmistöjen hyysäämisessä” ei nimittäin ole kyse mistään muusta kuin koko kansan puolustamisesta. Jokainen meistä on jollain tavalla vähemmistöä. Joku on suomenruotsalainen, toinen somali, kolmas vaikka savolainen diabeetikko ja neljäs turkulainen keliaakikko. Jos suomenruotsalaisten tai somalien oikeudet laiminlyödään sillä perusteella, että he ovat vähemmistöjä eivätkä ollenkaan kansaa, ei ole mitään loogista syytä olla käyttämättä samaa veruketta savolaisten, diabeetikkojen, turkulaisten tai keliaakikkojen erityistarpeiden väheksymiseen. Kansaan kuuluvalla savolaisella, diabeetikolla, turkulaisella tai keliaakikolla on koko maailman oikeus kysyä, ketkä kaikki kuuluvat kansaksi kelpaamattomiin vähemmistöihin, mikä ryhmä seuraavaksi leikataan persujen propagandassa irti yhteisestä kansasta ja millä oikeudella.

En edes vaivaudu muistuttamaan kovin perusteellisesti siitä, että persut ovat toimineet rikollisen alamaailman tienä poliittisiin päättäjäasemiin. Sitä vastoin totean suuren osan kansasta pitävän vastenmielisenä persujen tapaa moralisoida ja paheksua asioita, joihin he itse syyllistyvät paljon moittimiaan pahemmin. Persut kaakattavat sananvapaudesta, mutta pelottelevat massamittaisilla nettiterrorikampanjoillaan toista mieltä olevat hiljaisiksi. Persut sökeltävät isänmaallisuudesta ja suomen kielen tärkeydestä, mutta vaativat Suomeen Venäjän miehitysjoukkoja, joiden alaisuudessa pakkosuomesta ei olisi pelkoa, koska kaikilla olisi oikeus aivan vapaaehtoisesti joko puhua venäjää tai joutua joukkohautaan. Ei kukaan siedä tällaista karkeaa ja pilkallista moraalittomuutta ja valehtelua loputtomiin.

Hätäänsä rääkyvä Soini uhoaa sivuillaan vastustajilleen: ”Väitätkö sinä, että minä olen rasisti?” Eräs tuttavani antoi tähän hyvän vastauksen: ”Vaikka et itse olisikaan, palat kiirastulessa sen vuoksi, että päästit Suomen kaikki rasistit ja sekopäät mellastamaan vapaasti. Annoit heidän pilata tämän maan ja vapautit kannattajasi sylkemään päin mustien pikkulasten kasvoja.”

Haavoitettuna niin leijona, karhu kuin sikakin ovat tietysti vaarallisia, ja mikään ei ole niin pahasti haavoittunut kuin populisti, jolta kannatus alkaa murentua. Soinin epätoivon huudossa kuvastuu kasvava raivo Suomen kansaa kohtaan, joka ei suostukaan tekemään hänelle mieliksi. Ja Soinille sekä hänen puolueelleenhan Suomen kansa on olemassa vain heikäläisiä palvellakseen. Meidän on siedettävä naamaan sylkeminen, tappouhkailut ja muu sonta – ja kiltisti maksettava puoluetukea näille herroille ja ylhäisyyksille – joilla sitten vielä on otsaa syytellä meitä eliitiksi.

Kun muistamme, että Soinin kannattajat ovat järkiään aseistautuneita ja asehulluja, voi tietysti käydä niin että puolueen pukarit nousevat pyssyineen katoille ja alkavat kostaa silmittömästi ampumalla kansalle sen, ettei se enää äänestä heitä. Valikoimaton väkijoukkoon ampuminen eli ”katoilta äänestäminen” on jo kauan kuulunut Soinin tukijoukkojen lempiuhkauksiin. Kumma kyllä tätä ei saa sanoa terrorismiksi, vaikka juuri tällainen uhkailu on nimenomaan terrorismia ihan lakienkin mukaan.

Varisverkoston hölmöilyt

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 22. lokakuuta 2014)

Ennemmin tai myöhemminhän sen piti tapahtua, ja nyt se on todellisuutta: äärioikeiston hilluminen on saanut anarkistien Varisverkoston aktivoitumaan katuväkivallan alalla. Tähän mennessä äärioikeisto on joutunut keksimään suunnilleen kiven silmästä ”äärivasemmiston väkivaltaa”. Esimerkiksi siitä särjetystä ikkunasta nousi persujen keskuudessa sellainen uhriutumisparku, ettei ole tottakaan. Syntyi sellainen vaikutelma, että jos joku suunnilleen pieraisee persujen puoluetoimiston ohi kulkiessaan, puolueen pukariosasto menee välittömästi teeskennellystä kauhusta parkuen julkisuuteen vertaamaan tätä puuropyssyn paukahdusta ensimmäisen maailmansodan taistelukaasuihin ja Auschwitzin kaasukammioihin.

Äärivasemmistolaisiksi tai vasemmistoanarkistisiksi laskettavien nuorisoradikaalien väkivaltaisuus on tähän mennessä rajoittunut vain retoriseen vallankumousuhoon. Vuosituhannen vaihteen aikoihin järjestettiin muutamaan otteeseen ns. Mustavihreät päivät, mutta nekään eivät jääneet kovin pysyväksi perinteeksi. Kuokkavierasjuhlatkin lopahtivat jo melkein vuosikymmen sitten. Tosiasia on, että Suomessa vasemmistoanarkismi on sittenkin ennen kaikkea keskiluokan lasten tapa vähän irrotella ennen siirtymistään siisteihin sisätöihin.

Noin yleisesti ottaen suomalainen anarkismi on ollut hyvinkin vastuullista ja itseään kontrolloivaa. Silloin kun joku nuori kuumapää on innostunut aatteen nimissä esimerkiksi särkemään paikkoja, sitä on seurannut äänekäs läksytys anarkistien keskustelufoorumeilla. Syyllisiä on tällöin haukuttu nimenomaan taktisen virheen vuoksi: väkivalta ja paikkojen särkeminen ovat huonoa propagandaa eivätkä houkuttele sen enempää ymmärtämystä kuin kannatustakaan anarkistien aatteelle.

Sen puoleen, yksi anarkismin ideoista on käsittääkseni osoittaa ihmisten kykenevän olemaan ihmisiksi ilman lakeja, herroja ja mestareita. Monistakaan syistä en itse kannata anarkismia, mutta tähänastinen käytäntö on osoittanut, että siellä on merkittävästi fiksua porukkaa, joka ymmärtää juuri tämän itsekontrollin olevan tärkeä osa aatetta. Se on meidän kaikkien kannalta hyvä juttu. Minä olen saanut vuosikymmenen ajan sietää äärioikeiston terroria, mutta anarkistit eivät ole minua henkilökohtaisesti häirinneet, vaikka minulla onkin ollut aika ajoin heistä ilkeää sanottavaa.

Varisverkoston kannanotto antifasistisen väkivallan puolesta on typerää provosoitumista siitä, että provosoidaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kaltaiset vaivihkaisen profasistista linjaa vetävät Hugenberg-mediat ovat jo vuosikausia virtuaalimasturboineet olemattomilla äärivasemmistolaisilla, joihin äärioikeisto muka on reaktio. Tyhmintä, mitä katuanarkistit ja antifasistinuoret tässä tilanteessa voivat tehdä, on ruveta juuri sellaisiksi äärivasemmistolaisiksi. Siksi vetoan Varisverkostoon, jotta se sanoutuisi irti kaikesta laittomasta ja väkivaltaisesta toiminnasta. Antaa pahisten tehdä rikoksia ja terroritekoja ja todistaa sillä tavalla kaikelle kansalle pahuutensa. Hyvisten ei pidä alentua provosoitumaan, vaan vaatia poliisia ja viranomaisia tutkimaan ja tuomitsemaan pahisten rikokset.

Tekö muka parempia?

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 19. lokakuuta 2014)

Katujengikohun yhteydessä arvostettavimmin on käyttäytynyt komisario Jari Taponen, jonka julkisuudessa esittämien mielipiteiden takana uskoisin koko Paljastetun taustayhteisön seisovan. Tämä tekee ilmeisesti Taposesta sellaisen kauhean äärivasemmistolaisen. Tai sitten me olemme kauheita äärivasemmistolaisia, koska kannatamme niin kamalan pahan sedän kuin Taposen mielipiteitä. Taponenhan on uskaltautunut avoimesti sanomaan sen itsestäänselvyyden, että tummaihoisten poikien tappolistoja jakelevat, sangen väkivaltaiset ja arvaamattomat keski-ikäisten miesten partiot ovat huomattavasti suurempi riski kansalaisten turvallisuudelle kuin joukko teini-ikäisiä hillujia, joiden johtajat on tässä vaiheessa jo pantu rautoihin. Mutta asiaan.

Taposen sanoman ydin siinä oli, että kyseessä ei ole mikään ihmeellinen ja ennenkuulumaton asia, vaan samanlaisia jengejä on ollut Suomessa vuosikymmeniä. Me 70-80-lukujen lapset muistamme kyllä, että kadulla ei ollut turvallisuutta nähtykään silloin ennen vanhaan. Äärimmäisen karkea ja nöyryyttävä väkivalta oli banaalia arkea. Muistanpa kun vanhan blogini aikana kirjoitin siitä suositusta koulukiusaustempusta, että kiusattavan pää painetaan vessan pyttyyn (mieluiten niin, että pytyssä on pökäleitä) ja vessa vedetään niin että uhri on tukehtumaisillaan. Sain sellaisen kommentin – ilmeisesti joltain nuoremman ja viattomamman sukupolven edustajalta – että liioittelin, koska tuon sortin raakuudesta tulisi varmasti oikeusjuttu, tai edes kohujuttu Ilta-Sanomiin. Hän ei uskonut, että uloste ja virtsa ja päänpöntötys olivat silloin ennen vanhaan meidän koulukiusattujen jokapäiväistä leipää.

Nyt niistä väkivaltaisista jenginuorista ja koulukiusaajista, jotka aikoinaan upottivat naamamme paskaan, on tullut aikuisia keski-ikäisiä kalapuikkoviiksisiä miehiä. He ovat ulkokohtaisesti katsoen sopeutuneet elämään ihmisiksi, mutta vanhan jenginuoren villi ja hehkuva veri vetää kaduille tekemään väkivaltaa. Pitää päästä hakkaamaan heikompaa, millä tahansa tekosyyllä. Ja sellainen tarjoutuu näistä nykyisistä jenginuorista, joiden joukossa tietysti on keskimääräistä korkeampi prosentti maahanmuuttajien lapsia, koska maahanmuuttajat ovat keskimäärin köyhempiä ja heidän lapsillaan siksi keskimääräistä suurempi riski syrjäytyä.

Vastaavasti silloin ennen vanhaan suuri osa jenginuorista oli maaltamuuttajia, savolaisen plutkuhuulirodun käkkäräpäisiä edustajia verentahriman reikäleipäesiripun itäpuolelta. Eräs kaverini, joka on paljasjalkainen helsinkiläinen, kertoikin nuorena sällinä kirjoittaneensa aineen siitä, millainen aikapommi muhii lähiöiden juurettomien savolaislaumojen keskuudessa. Nyt se pommi onkin sitten räjähtämässä, kun kalakukonpurijoiden lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja perustavat omavaltaisia katupartioita hakkaamaan kallon sisään kaikilta vastaankäveleviltä neekereiltä, hipstereiltä ja suomenruotsalaisilta. Ai, mikä se ”hipsteri” on? En minäkään tarkkaan ottaen tiedä. Töissäkäyviä akateemisia kaupunkilaisia, jotka pitävät huolen omista asioistaan ja jättävät muut ihmiset rauhaan, mollataan nykyään sellaisella haukkumasanalla. Vähän samaan tyyliin kuin ennen vanhaan haukuttiin kommariksi.

Kun niiden keski-ikäistyneiden hakkaajasällien mielipiteitä nykyisistä nuorista hillujista lukee, ihan ensimmäinen minun mieleeni nouseva kysymys on: tekö muka parempia? Nämä lähiöretkut olivat presiis yhtä raakoja ja väkivaltaisia omassa nuoruudessaan. Itse asiassa he olivat pahempia, koska silloin ennen vanhaan väkivallantekijänuoria ei millään tavalla rangaistu, ellei tappelu tai kiusaaminen johtanut kuolemantapauksiin. Eihän puolta koko ikäluokasta voitu panna vankilaan. Nykyään nuorten väkivaltaiset purkaukset ovat sen verran harvinaisempia, että hillujat voidaan nähdä erityisenä ryhmänä ja rikollisina ja alistaa kurinpitotoimille.

Mutta palataanpa vielä siihen, mitä komisario Taponen sanoi. Hän antoi ymmärtää, että nämä kotitekoiset katupartiot ovat todennäköisesti suurempi uhka tavallisille viattomille ihmisille kuin nuorisoporukat, joiden touhuihin on jo puututtu. Minä olen pelotellut teitä täällä jo jonkin aikaa sillä, että maahanmuuttokriitikot tulevat ja tappavat lapsenne. Olen saanut vastaukseksi, ettei tämä kauhukuva ole käytännössä realistinen. No, nyt se on.

Kuten tiedätte, maahanmuuttokriitikoiden kellokkaat ovat levitelleet listaa oletettujen ”jengiläisten” nimistä, osoitteista ja naamoista. Kukaan ei tiedä, miten tälle listalle on päädytty. Hommalaiset tai hommalaisuuden liepeillä viihtyvät ryhmittymät ovat ennenkin keränneet tappolistoja ”rotupettureista”, joihin on laskettu ihmisiä mitä hatarimmin perustein. Nyt meillä on keski-ikäisten väkivallantekijöiden katupartioita, jotka voivat tunkeutua vaikka sinun kotiisi hakkaamaan lapsesi pääkallon murskaksi, koska joku on levittänyt heidän keskuuteensa tappolistaa, jolla sinun poikasi tai tyttäresi mainitaan.

Liioittelua? Älähän viitsi. Jo muutama vuosi sitten hommalaiset raivosivat foorumillaan siitä, kuinka pari naiivia lukiolaista oli kirjoittanut kiltin kympin tytön näkökulmasta, kuinka rasismi oli väärin ja kuinka kaikkien pitäisi suvaita toisiaan. (Tämä kirje nostettiin näkyviin vanhassa Hommawatch-blogissa.) Välittömästi Hommalla alkoi hirveä kuhina, kun hompanssit vapaaehtoisina salapoliiseina selvittelivät tyttöjen taustoja ja osoitteita. Siihen aikaan näitä katupartioita ei vielä oltu perustamassa, mutta tänään tyttöjen osoitetiedot varmasti päätyisivät tuollaisen vapaaehtoispartion materiaaleiksi.

Ja kun tiedämme, millä tavalla hommakompleksi suhtautuu nuoriin naisiin, on päivänselvää, että siellä on sellaisia poikia joiden mielestä valkoisen miehen pitää ehtiä puhkaisemaan neitsytkalvo ennen kuin neekerit sen tekevät. Eli siis raiskaamaan tytöt ja tartuttamaan heihin Bangkokin ja Viipurin lapsibordelleista haetut taudit. Tämä on tietysti hompanssien mielestä kamalan loukkaava väite. Tässähän minä leimaan hompanssit raiskaajiksi aivan samalla tavalla kuin hompanssit leimaavat maahanmuuttajat. Sellainen on hompanssin mielestä kamalan epäreilua. Eihän hompanssia toki saa kohdella sillä tavalla kuin hompanssi kohtelee muita ihmisiä. Sehän olisi yhdenvertaisuutta, ja mitään hompanssi ei vihaa kuten yhdenvertaisuutta.

Vielä yksi juttu ansaitsee tulla mainituksi. Kun useampi kuin yksi poliisin puhemies korosti prosenttijengien ja liivikoplien uhkaa, joka poliisin mielestä on paljon merkittävämpi ongelma kuin hajanaiset nuorisoporukat, näiden vapaaehtoispartioiden edustajan asenne oli aivan päinvastainen. On siis aihetta uskoa noiden katupartioiden asennoituvan kotoperäisiin ammattirikollisiin myötämielisesti ja myötäkarvaisesti. Ihanko oikeasti haluatte taparikollisten tai taparikollisia ihailevien puolirikollisten ottavan kadut haltuunsa esiintymällä käytännössä olemattoman ”maahanmuuttajarikollisuuden” vastustajina?

Salaisuudet hölösuiden huulilla

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 15. lokakuuta 2014)

Tom Packalén (ei, sitä c:tä ei äännetä ässänä vaikka kuinka mieli tekisi) on ehkä joutumassa leivättömän pöydän ääreen siitä, että käytti salassapidettävää tietoa rasistiseen rummunlyömiseen. Vasta alkanutta esitutkintaa ei tietenkään ole sopivaa kommentoida pitämällä sitä jo tuomarin nuijimana tuomiona – on minustakin tehty ilkivaltaisia rikosilmoituksia, jotka ovat sitten kuolleet viimeistään syyteharkintavaiheeseen. Viime kädessä on siis oikeuslaitoksen asia päättää, onko Packalén syyllistynyt rikokseen ja jos on, onko rikos kyllin vakava ollakseen tuomion väärti.

Hyvin vastenmielisen vaikutelman Packalén toki teki. Ennen vanhaan suomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä siihen, että poliisimurhaajan mukaan taiteilijanimensä ottanut artisti Seppo ”Steen1” Lampela ja poliisikomisario Jari Taponen yhdessä vetosivat maltin puolesta ja halusivat kokonaisvaltaisia ratkaisuja tappelijanuorison ongelmiin. Tällainen yhteistyöhenki ja kyky luopua omista ennakkoluuloista (joita näiden kahden herran välillä varmasti on ollut, puolin ja toisin) yhteisen isänmaan edun nimissä on Suomessa perinteisesti nähty meikäläisten vahvuutena esimerkiksi paljon puhutussa talvisodassa. Mutta tämänkertaisessa talvisodassa Packalén ilmoittautui rintamapetturiksi ja heitteli kapuloita omien kollegojensa rattaisiin.

Sitä sietää kuitenkin pohtia, millaisista asenteista salaisten tietojen möläyttely oikein kielii. Persut ja maahanmuuttokriitikot julistavat mielellään olevansa isänmaallisia ja haukkuvat kaikkia muita Suomi-syöjiksi ja maanpettureiksi. Samalla kuitenkin ollaan valmiita käyttämään salassapidettäviä tietoja oman poliittisen asian ajamiseen. Ollaan omasta mielestä isänmaallista eliittiä ja rälssiä, jota eivät lait koske. Monet persut ja mamukriittiset julistavat, että lait on tehty ”liberaaleja” eli kaikkia heidän vastustajiaan varten, kun taas he itse ”isänmaallisina” tietävät lainsäätäjää paremmin, mikä on oikein ja mikä väärin. Siksi mamukriittisellä on mielestään oikeus vaikka murhata ”liberaali”, kun taas ”liberaalit” pitää kaikki viedä suunnilleen turvasäilöön, jos mamukriittisen ikkunat rikotaan.

Tähän maailmankuvaan sopii oikein hyvin se, että oikeamielisillä mamukriitikoilla on kaikkia muita oikeammassa olevina oikeus myös käyttää isänmaan turvasalaisuuksia hyväkseen. Ja kuten täällä esitellyistä Homma-sitaateista sekä maahanmuuttokriittisten bloggaajien mielipiteistä hyvin tiedämme, monien hommalaisten maahanmuuttokriitikoiden mielestä Suomen tulee liittyä osaksi Venäjää ja suomalaisten etu on olla osa Venäjää. He tietävät mielestään isänmaan edun meitä paremmin. He katsovat omistavansa isänmaan. Isänmaa on siis heidän vaikka Venäjälle myydä, jos heistä siltä tuntuu. Näillekö sinä haluat uskoa isänmaan?

Homma ja Venäjä taas kerran

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 13. lokakuuta 2014)

Hyvää roikkuvaa räkää ei kannata katkaista, kuten persujen jumalanaan palvoma idoli on paavin arvovallalla sanonut. Enpä katkaise minäkään, vaan hieraisen sitä Venäjän räkää Homman putinistien naamaan. Palataanpa viime maaliskuulle, kun hommalaisten Venäjän-ihailusta jäykistyneet penikset heiluivat metsänä Krimiltä puhaltavassa kaakkoistuulessa. (Punainen on kaakon kulma, verta, tulta ennustaa, lauloivat isäimme isät kerran.) Silloin Hommalla käytiin keskustelua Venäjän intervention ”uhkista ja mahdollisuuksista”. Vaikka Russia Today -kanavan suomalaiskommentaattorinakin kunnostautunut Jussi Halla-aho itse älysi nopeasti kääntää takkinsa Ukrainan tapahtumien myötä, kannattajisto ei ollut yhtä opportunistista. Sen kunnia oli edelleenkin kuuliaisuutta idän ystävälle. Katsotaanpa, millaisia helmiä haaviimme jäi Hommalta:

”Kun Suomi on muuttunut rajattomaksi maaksi, jonne voi ilmaantua papereitta toiselta puolelta maapalloa oleilemaan tulevien veronmaksajasukupolvien kustannuksella, ainakaan venäläinen maahanmuuttopolitiikka ei vaikuta huonoimmalta mahdolliselta vaihtoehdolta.”

Tämä oli mielenkiintoinen heitto: venäläinen maahanmuuttopolitiikka? Minulle oli jäänyt mielikuvaksi, että Venäjällä oli aika suurin joukoin maahanmuuttajia, niin laillisesti kuin laittomasti maahan tulleita, ja että edes Putinin aikana rajoja ei oikein ollut onnistuttu sulkemaan. Tämä oli kuitenkin vain arvailua, joten käännyin yhteisen ystävämme Googlen puoleen tietopyynnöin. Ja Googlehan vastasi.

Wikipedian mukaan Venäjällä oli neljä miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa entisistä neuvostotasavalloista, siis Georgiasta, Armeniasta ja enimmäkseen turkkilaiskielisistä islamilaisasutteisista -staneista (no, Tadžikistanissa puhutaan persialaista murretta, mutta kulttuurisesti se on hyvin lähellä Uzbekistania).

RIA Novosti -uutistoimistoa ei tuolloin ollut vielä ehditty lakkauttaa. Sen sivujen mukaan Venäjä on maailman toiseksi suurin maahanmuuttomaa (suurin on Yhdysvallat, kuten varmaan arvasittekin). Samassa uutisessa mainittiin, että YK:n sosiaali- ja talousjärjestö antaa Venäjän maahanmuuttajien lukumääräksi yksitoista miljoonaa kaikkiaan. Kun Venäjällä on 140 miljoonaa asukasta, tämä merkitsee noin kahdeksaa prosenttia väestöstä. Venäjällä on siis suhteellisesti enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa ruotsinkielisiä.

Jos tavoitteeksi otetaan maahanmuuttajien määrän minimoiminen, Venäjä ei ehkä ole se maa, jonka maahanmuuttopolitiikkaa haluamme jäljitellä. Mutta tiedämmehän me, että halla-aholaisia kiihottaa enemmänkin Venäjän epävirallinen maahanmuuttopolitiikka, siis maahanmuuttajien kimppuun hyökkäävät äärimmäisen raa'at ja julmat kuolemanpartiot, joita valtio ei juurikaan pyri suitsimaan eikä suhdittamaan.

”Kumman valitsisit, miljoona varsinaista [= tummaihoista maahanmuuttajaa] vai venäläisen komennon?”

Tämä kysymys on tietysti huono kahdestakin syystä.

Ensinnäkin kyseessä on väärä vastakkainasettelu. Tällä hetkellä mikään vakavasti otettava poliittinen taho ei ole ajamassa Suomeen sellaista politiikkaa, jonka puitteissa maahan voisi meidän elinikämme kuluessa saapua miljoona maahanmuuttajaa.

Hommalaisten kammoamia humanitaarisia maahanmuuttajia on pyrkinyt Suomeen viime vuosina pari kolme tuhatta vuodessa. Siinäkin tapauksessa että ottaisimme tänne joka ikisen humanitaariseksi maahanmuuttajaksi ilmoittautuvan, miljoonaan heidän lukunsa kasvaisi noin kolmessa vuosisadassa, paitsi että suuri osa siitä miljoonasta olisi silloin kolmen vuosisadan päästä jo kuollut vanhuuteen.

Toiseksi juuri venäläinen komento merkitsisi hallitsematonta maahanmuuttoa, sellaista, jota suomalaiset eivät voisi omalla äänestyskäyttäytymisellään estää. Aikoinaan nimetön kirjoittajajoukko julkaisi vielä suomettuneessa Suomessa kirjan nimeltä Matka Neuvosto-Suomessa, joka oli romaanina aika kökkö, mutta tietosisältönsä puolesta aika osuva kuvaus siitä, miltä Neuvostoliiton valtaama Suomi näyttäisi (ja Neuvostoliittohan oli vain Venäjän vaihtoehtoinen brändi). Siihen kuului oleellisesti, että Suomeen tulisi venäläisiä ja muita neuvostokansallisuuksia täysin hillittömin joukoin, koska suomalaiset eivät voineet päättää maahanmuutosta.

Kuten tiedämme, Baltian maissa venäläisperäiset maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä ovat kymmenien prosenttien suuruinen vähemmistö. Tämä on sen ”venäläisen komennon” seuraus. Baltian maiden venäläisistä huomattava osa on säilyttänyt isovenäläiset imperialistiset asenteet ja on vastaanottavaista Venäjän propagandalle. Tämäkin on saman komennon seuraus.

Voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ”venäläisen komennon” myötä suomalainen kulttuuri, suomen kieli ja suomalaiset tallautuisivat todella hallitsemattomien maahantulijalaumojen jalkoihin – eikä maahanmuuttokriitikoilla olisi mitään mahdollisuutta tulla katumapäälle, kun he kerran olisivat hyväksyneet ”venäläisen komennon” Suomeen.

”Teoriassa viherfasistit voisivat vallata Suomen ja ajaa meidät kivikaudelle. Siinä mikä tahansa miehittäjä olisi parempi vaihtoehto.”

”Viherfasistit” lienee koodinimi Vihreälle liitolle, joka koostuu nykyisellään lähinnä mukavuudenhaluisista keskiluokkaisista akateemisista punaviininlitkijöistä. Heidän tavoitteenaan ei todellakaan voi olla mikään Suomen ajaminen kivikaudelle, koska siinähän menisi heidän omakin lokoisa elämäntapansa köppätorville.

Todelliset viherfasistit, siis linkolalaiset, ovat aika pieni ryhmä – itse asiassa Linkolalla lienee enemmän kannattajia Hommalla. Niiltä osin kuin linkolalaisia ”viherfasisteja” on vihreissä, he ovat enemmänkin hommalaisuuden etäispäätteitä puolueessa. Voisin mainita esimerkiksi muutaman nimenkin, mutta sat sapienti kuten vanhat roomalaiset sanoivat, eli vihjaus riittää viisaalle, ja joka tietää, se tunnistaa.

”Vankiloista tuli mieleen, että Hommassa on usein moitittu suomalaista vankeinhoitopolitiikkaa ja toivottu, että mallia otettaisiin Venäjältä.”

Yksi tärkeimpiä syitä vastustaa kommunismia, oli ymmärtääkseni se, että kommunistisessa Neuvostoliitossa toimi GULAG eli Glavnoje upravlenije lagerej, Leirihallitus. Kyseessä eivät olleet mitkään turistileirit, vaan vankileirit, Vankileirien saaristo, jossa ihmisiä esimerkiksi tapettiin metsänhakkuutöillä ja uraanikaivosmainareina. On yksi maailman merkillisimmistä paradokseista, että presiis samat tyypit, jotka ovat syyttämässä vihreitä tai vasemmistoliittoa kommunisteiksi, ihannoivat juuri sitä samaa vankileirijärjestelmää, joka heidän mielestään oli tärkein syy vastustaa kommunismia.

Mutta kuten Pierre Reverdy sanoi ja joku venäläinen kirjailija siteerasi, kukaan meistä ei halua vapautta, vaan sellaisen vallan, josta pidämme. Hieman ajatusta muuntaen: ei hommalaisilla ole mitään kommunismia, Stalinia eikä vankileirien saaristoa vastaan. He haluavat vain sellaisen kommunismin, sellaisen Stalinin ja sellaisen vankileirien saariston, josta pitävät.

”Valloitetussa Suomessa olisi voimassa venäläinen maahantulolaki, venäläinen sosiaalipolitiikka, ja venäläinen suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen. Kaikissa noissa asioissa venäläinen laki taitaa olla suomalaista parempi nykyään.”

Venäläisestä maahanmuuttopolitiikasta oli jo puhe. Venäläistä sosiaalipolitiikkaa en arvioi, koska en tiedä siitä paljon mitään (enkä kyllä suomalaisestakaan sen puoleen). Mitä sitten tulee kansalaistottelemattomuuteen, Venäjällä sellaisena pidetään käytännössä esimerkiksi muun kielen kuin venäläisen puhumista viranomaiselle. Kaikki hommalaiset tuskin puhuvat sujuvasti venäjää. Kun miliisi kääntyy hommalaisen puoleen ankaralla puhuttelusanalla graždanin, ”kansalainen!”, silloin miliisille kuuluu vastata venäjäksi. Vaikka venäjää osaamaton hompanssi alamaisimmin ja nöyrimmin kumartaen selittäisi miliisille suomeksi, ettei osaa venäjää, leikkipuhetta ymmärtämätön miliisi soveltaisi häneen sitä venäläistä suhtautumista kansalaistottelemattomuuteen.

”Kun ei ole demokratiaa kumminkaan niin aika turha olisi puolustaa mielestäni. Nykyinen kehityssuunta on kovin kehno. Poliitikot antavat ilmaiseksi pois melkein kaiken, osasta pienet lahjukset saaden. Jos oltaisiin venäläisiä voitaisiin piakkoin vaikka Krimin niemimaalle muuttaa lämpöseen?”

”Mutta mieluummin Suomi osana Venäjää kuin EU:ta, suomalais-ugrilaiset kansat tulee Venäjältä ja Venäjän yleiskulttuuri kaikesta korruptiosta huolimatta on terveemmällä pohjalla kun "mielisairaassa" lännessä. Suomella on pisin maaraja Venäjän kanssa ja Suomi hyötyisi turismista ja kaupasta Venäjän kanssa. Suomenruotsalaiset on väkisin yrittänyt omalla painostuksellaan vetää Suomea mukaan länteen mutta Suomen ja suomalaisten paikka on idässä. Jos saisin päättää niin Suomi eroaisi EU:sta ja liittyisi Putinin Euraasian unioniin.”

Tälle kirjoittajalle en vastaa mitään, mutta myönnän hänelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkin rehellisyydestä, joka hompanssikerhossa ei ole mitenkään arvostettu ominaisuus.

”Siis mistä on peräisin tuo ajatus hommalaisista jotenkin erityisen isänmaallisina ihmisinä?

Petän mieluummin maan kuin kansan. Suomen valtio ei tunnu pitävän suomalaisia kuin hyväksikäytettävinä alamaisina, mistä ulkomaalaisten "positiivinen" syrjintä ja verorahojen heittäminen milloin kehitysapuun, milloin eurotukiin on päivänselvä osoitus. Minulle yksi tärkeimmistä asioista maailmassa on se, että suomalaisuus säilyy vielä pitkään itseni jälkeen. Jos Venäjään on sen vuoksi turvauduttava, miksi se olisi jotain pahuutta?”

Aloitetaanpa ensin vastaamalla kysymykseen, mistä on peräisin ajatus hommalaisista ”erityisen isänmaallisina ihmisinä”. Mistäpä muualtakaan kuin hommalaisten omista julistuksista. Suuri osa heidän ajastaan kuluu kaikkia muita poliittisia suuntauksia edustavien suomalaisten haukkumiseen epäisänmaallisiksi, Suomi-syöjiksi, maanpettureiksi, putinisteiksi (!) ja vaikka miksi. Jos kerran me muut olemme pelkkiä isänmaattomia renttuja, kaipa siitä on tehtävä sellainen johtopäätös, että hompanssit ovat ainakin omasta mielestään erityisen isänmaallisia.

Mitä sitten tulee ”suomalaisuuden säilymiseen Venäjän avulla”, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Käytännön esimerkit siitä, mitä Venäjän ylivalta on eri kansakunnille merkinnyt, osoittavat, että suomalaisuus ei todellakaan säilyisi Venäjän avulla. Venäjällä suomalaisugrilaiset vähemmistökansat ovat murenemassa venäjänkieliseen mereen. Venäjän virallinen kanta vähemmistökansojen oikeuksiin on, että ne ovat sitä pahaa monikulttuuria, joka aiheuttaa lännessä kaikenlaisia ongelmia, ja Venäjän on meneteltävä viisaammin, eli tuhottava omassa maassaan se paha monikulttuuri. Venäjällä suomalaisuus ja suomen kieli olisivat pahaa monikulttuuria, jonka olisi väistyttävä suuren väkevän venäjän kielen tieltä.

Neljä kovaa peetä

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 13.lokakuuta 2014)

Viime keväänä Suomen Sotilas analysoi Venäjän informaatiosodankäyntiä, jossa sen mukaan oli erotettavissa neljän kovan pee-kirjaimen luonnehtimat peruselementit, eli propaganda, provokaatio, pelottelu ja projektio. Ovatko nämä neljä kovaa venäläistä peetä tunnistettavissa maahanmuuttokriittisten tappajarobottien informaatiosodassa? Kyllä vain.

Propaganda. Halla-aholaiset kertovat ulkomaisista propagandatehtaista käännettyjä satuja siitä, kuinka suunnilleen koko kolmas maailma tai ainakin islamilainen umma on vyörymässä Suomeen.

Provokaatio. Halla-aholaiset hyökkäilevät uhkauksilla ja loanheitolla sellaisten ihmisten kimppuun, joita pitävät potentiaalisena riskinä aatteelleen. Kun kepillä vuosikausia tökkimällä on lopulta saatu haluttu reaktio, kipitetään poliisille tekemään rikosilmoitus uhkailusta. Rikosilmoitus ei tietenkään johda minkäänlaisiin seuraamuksiin, koska viimeistään esitutkinnassa selviää, kuka oikeasti on ahdisteltu uhri ja kuka ei, mutta esitutkinnan käynnistämällä halla-aholaiset saavat toki uhriaan kiikutettua pari vuotta löysässä hirressä.

Pelottelu. Halla-aholaiset joko esiintyvät itse arvaamattomina pyssymiehinä, jotka ihan just' kohta kiipeävät katolle ja alkavat ”äänestää katolta” eli tulittaa silmittömästi väkijoukkoon; tai sitten he viittaavat johonkin epämääräiseen ”Suomen kansaan”, joka tulee ja pyyhkäisee ”maanpetturit” tieltään, ellei ”hallitsemattomaan maahanmuuttoon” puututa. Koska Suomeen suuntautuva maahanmuutto ei ole hallitsematonta, käytännössä sen uhkaavan murha-aallon, vallankumouksen tai katoltaäänestämisen ehkäisemiseksi ei voi tehdä mitään. Mikään lepyttely ei pure eivätkä mitkään myönnytykset auta.

Projektio. Halla-aholaiset jankkaavat vuodesta toiseen, kuinka heidän sananvapauttaan muka rajoitetaan ja kuinka heitä vainotaan. Samalla he savustavat kolumnisteja ja toimittajia ulos lehdistä ja vaientavat uhkailemalla kriitikoitaan.

Sanalla sanoen: halla-aholaisia ei mikään erota Venäjän trolliarmeijoista. Samat metodit ovat hanskassa. Onko käyty samoja kouluja?

Maahanmuuttokriitikot ja Jammu Siltavuori

(julkaistu ensimmäisen kerran Paljastetun blogissa 12. lokakuuta 2014)

Ei kai pitäisi kierrättää vanhoja foorumikirjoituksiaan, mutta tässä olisi taas yksi. Se syntyi osana keskustelua, jossa edellinen kirjoittaja sanoi näin: Siltä varalta, että joku keksisi esittää kuluneen kuningasajatuksen: ”puhutaanhan täälläkin usein halventavasti maahanmuuttokriitikoista - eikö se sitten heijastu heihin negatiivisena kohteluna reaalimaailmassa?” No mietitäänpä: erottuuko maahanmuuttokriitikko tuolla katukuvassa tai vaikkapa työnhaussa jollain tavoin ei-maahanmuuttokriittisestä? Ja ei, tässä yhteydessä ei kannata mainita JH-a:ta tai muita "kriittisten" tunnettuja kasvoja. Itsehän ovat soppansa keittäneet. Nauttikoon nyt sen mausta niin miellyttävine kuin epämiellyttävine nyansseineen. (Eikä tämä nyt todellakaan tarkoita, että ns. tunnettuja kriitikoita saisi oikeutetusti kohdella väkivaltaisesti tai muin lainvastaisin tavoin.)

Maahanmuuttokriitikot Hallis etunenässään pyrkivät lietsomaan maahanmuuttajavastaisia asenteita, siis vihamielisiä asenteita, jotka kohdistuvat synnynnäiseen ryhmään, synnynnäisiin ominaisuuksiin, joista ei pääse eroon. Käytännössä kyse on vihan lietsonnasta tietyn näköisiä ihmisiä kohtaan - kämyt myöntävät tämän hyvin itsekin, koskapa käyttävät termiä ”varsinainen maahanmuuttaja” viittaamaan ihonvärin puolesta katukuvassa eroaviin maahanmuuttajiin*. Kyse on ihmisten vihaamisesta sillä perusteella, miltä he näyttävät ja mitä he ovat.

Sitä vastoin maahanmuuttokriitikkoihin suuntautuva vihamielisyys johtuu vain ja ainoastaan siitä, mitä he ovat tehneet ja mitä he edelleenkin ryhmänä, alakulttuurina tekevät toisille ihmisille. Maahanmuuttokriitikot ovat vainonneet ihmisiä netissä, lietsoneet väkivaltaa, riemuinneet väkivallasta eivätkä ole myöntäneet tehneensä mitään väärää, vaan päin vastoin ylpeilevät teoillaan ja pitävät itseään isänmaallisina Suomen puolustajina kaikkien törkeyksiensä ansiosta.

Nyt minä olen ehkä liian ilkeä, mutta se moraalinen mekanismi, joka synnyttää vihan maahanmuuttokriitikoita kohtaan, on sukua sille, joka synnytti vihan Jammu Siltavuorta kohtaan: Jammu Siltavuori oli tehnyt äärimmäisen kuvottavan, moraalittoman teon eikä edes katunut sitä, vaan katsoi olevansa oikeusmurhan uhri ja syytti tappamiaan ja polttamiaan pikkutyttöjä rikoksestaan.

Jos Siltavuori olisi saanut kokonaisen ihailijoiden alakulttuurin, joka olisi pitänyt hänen tekoaan jonain urotyönä, yhteiskunnallisena statementtinä tms., tämän alakulttuurin jäseniä olisi takuulla vihattu ja inhottu ja heihin olisi suhtauduttu vihamielisesti nettifoorumeilla. Nyt meillä on alakulttuuri, jossa hyvin vastaavalla tavalla ihaillaan väkivaltaista rasismia. Tällä foorumillakin on esiintynyt "maahanmuuttokriitikoita", jotka ovat halunneet selittää Anders Behring Breivikin tekoa parhain päin. Heitä halveksitaan samalla tavalla kuin Jammu Siltavuorta puolustelevan alakulttuurin jäseniä halveksittaisiin, jos sellainen alakulttuuri olisi olemassa. (Ottaen huomioon, millaisia rikostenihannoija-alakulttuureita meillä on – esimerkiksi Pekka-Eric Auvista on tietyissä piireissä ihannoitu – en pitäisi itse asiassa täysin mahdottomana, jos osoittautuisi, että Jammullakin olisi ihailijansa.)

Mutta:

Sekä Jammun mahdolliset ihailijat että maahanmuuttokriitikot saavat kaikki tekonsa heti anteeksi, jos järkiintyvät ja sanoutuvat irti alakulttuuristaan. Heidän ei tarvitse edes muuttaa mielipiteitään maahanmuutosta ainakaan kovin merkittävästi, heidän tarvitsee vain lopettaa alakulttuurielkeensä ja epämoraalinen käytöksensä, valehtelunsa, ihmisjahtinsa ja muut törkeytensä. Kyllä Suomessa saa maahanmuuton rajoittamista ajaa lakien ja hyvien tapojen puitteissa, kunhan myöntää, että muillakin ihmisillä on vastaavasti oikeus ajaa vaikka koko maahanmuuton vapauttamista lakien ja hyvien tapojen puitteissa. Juuri tämä yhteisiin pelisääntöihin myöntymättömyys on se syy, miksi ns. maahanmuuttokriitikoita vihataan: heidän mielestään heille on sallittua aivan mikä tahansa, aseilla ja sisällissodalla uhkaaminen, sivullisten ihmisten vuosia kestävä vaino, koska he ovat niin oikeassa ettei kellään ole oikeutta olla toista mieltä.

Siinä vaiheessa kun maahanmuuttokriitikot luopuvat törkeyksistään ja alkavat pelata samoilla säännöillä kaikkien muiden kanssa, he saavat kaiken anteeksi ja heihin kohdistuva viha loppuu siihen paikkaan. Mutta niin kauan kuin he käyttäytyvät nykyisellä törkeällä tavallaan, he niittävät sitä mitä ovat kylväneet.

*Eikä vain maahanmuuttajiin. Muuan pitkän aikaa Keski-Euroopassa oleskellut ihan umpisuomalainen Facebook-tuttuni kertoi hiljattain joutuneensa VHM-törkimysten uhkailemaksi ja solvaamaksi "maahanmuuttajana" käydessään Suomessa. Hän on ihan suomalainen tyttö, mutta mustatukkainen.