torstai 9. maaliskuuta 2006

Jyhkeä hahmoni heittää varjonsa Irlannin ylle

Hovihankkijakirjakauppiaani Tomás Mac Gearailt lähetti minulle kopion irlantilaisten koululaisten tämänkeväisestä iirin luetun ymmärtämiskokeesta. Kokeessa käytettiin katkelmia vanhasta Foinse-lehden jutusta, jossa oli mainittu sekä Tomásin nettikirjakauppa että minut. Minun kohdallani oli tietenkin referoitu se tavallinen hagiografia muutamalla lauseella, ja sitten luetun ymmärtämistehtävässä esitettiin minua koskevia kysymyksiä.

Myöntäkää pois että tähän ei ihan joka kaveri pystykään: Irlannin koululaisilla ei ole ylioppilaskirjoituksissaan ainoastaan pakkoiiriä, vaan myös pakko-Panu.

Siitä tulee kylläkin mieleeni, että olen viime kirjalähetyksestä velkaa Mac Gearailtien nettikirjakaupalle viitisenkymmentä euroa. Täytyy varmaankin suosiolla panna fyffe postiin. Mariallekin pitäisi ostaa omat iirin oppikirjat, että voisimme puhua salaisuutemme keskenämme iiriksi. Sitä paitsi Harry Potter ja viisasten kivi olisi mukavaa lukea iiriksi.

Tearcandy sanoi Boren kommenttipalstalla: jos Panu puhuu puoletkaan yhtä sujuvasti kun kirjoittaa, hän olisi suorastaan loistavaa panomateriaalia. Tosin minä pitäisin panon lisäksi myös ihmisenä varmastikin hänen seurastaan kovasti. Pidän ihmisistä, jotka osaavat herättää tuntemuksia. No, nyt se on todistettu: yksinäinen mies on ATM-runkkari, mutta varatusta miehestä tulee heti YTM. Olen Tearcandylle kovasti kiitollinen kohteliaisuudesta, mutta vaikka hänestä pidänkin, tuskin yrittäisin iskeä häntä siinäkään tapauksessa, että olisimme molemmat sinkun siviilisäädyssä ja IRL-tapaamisetäisyydellä. Yksi syy siihen, että olen onnistunut ihan viime aikoihin asti sotkemaan naisasiani, on ollut se, että olen tuntenut epämääräistä solidaarisuutta ja lämpöä depressiivisistä oireista kärsiviä nuoria naisia kohtaan ja useinkin ihastunut heihin toivottomasti ja yksipuolisesti. Tasapainoisia ja onnellisia sitä vastoin olen ollut taipuvainen pitämään elämän pahuudesta ja julmuudesta tietämättöminä kermaperseinä, jotka eivät kuitenkaan pysty asettumaan minunlaiseni maailman pahuuden runteleman marttyyrin asemaan. Nyt vanhempana olen kuitenkin oppinut, että missään ei ole niin hyvä olla kuin tasapainoisen ja onnellisen ihmisen kainalossa. Sen takia pelkään pahoin, etten enää alkaisi iskeskellä depressiivistä ihmistä seurakseni. Marian kanssa olen jokseenkin tyytyväinen elooni ja olooni, mutta on aika selvää, että jos hänet menettäisin - vaikka sitten ihan sopuerossa - olisin sen jälkeen niin vajaa ja surkea ihmisen puolikas, ettei minusta olisi tueksi kellekään muulle melankoliselle murjottajalle.

Kaikkien nettifemakkojen kiusaksi tietenkin olemme Marian kanssa edelleenkin yhdessä ja entistä läheisempiä. Asiantuntijoiden mielestä intohimoinen rakkaus kestää vuoden, ja sen jälkeen on keksittävä jokin muu syy olla yhdessä. Amatöörinä en tietenkään halua väittää vastaan ammattilaisille, mutta minusta ensimmäisen vuoden jälkeen tämä meidän projektimme on vain parantunut. Ensimmäisenä vuonna sitä vielä ajatteli, että on liian vanha oppimaan kenenkään poikaystäväksi, mutta nyt tietää jo osaavansa homman. Seksipuoli on tietysti ollut hanskassa alusta saakka, kun pääsi lopultakin soveltamaan käytäntöön ennen pornoikää luettujen asiallisiksi tarkoitettujen valistuskirjojen oppeja. Kaikissa suhteissa on ongelmansa, mutta koen ainakin olevani hyvä rakastaja, ja kysyttäessä toinen on vakuuttanut, että poikaystävän rooli yleisemminkin sujuu erinomaisesti. Varmasti sinne Irlantiinkin päästään jossain vaiheessa yhdessä, tiedä vaikka ihan iiriäkin puhuen, vaikka toistaiseksi olen tyytynyt opettamaan Marialle vain sellaista keskeistä sanastoa kuin "suukko", "kulta" ja "minä rakastan sinua".