Suositut tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2006

Vox populi vox Dei

Kansa on sitten puhunut, ja pulinat pois. Veikkaanpa, että nämä vaalit ratkaisi Niinistön kannattajien loppumetreillä levittämä huhu Halosen olemattomasta puheesta, jossa tämä olisi muka vaatinut Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Perikokoomuslainen äitini soitti minulle erikseen töihin perjantaina ja kehotti äänestämään Halosta presiis ja nimenomaan tämän paskanheitto-operaation takia, vaikka en olisi ikinä kuvitellut hänen äänestävän demaria, edes naisdemaria. Itse äänestin Halosta vain samasta syystä, ja olisin varmasti äänestänyt äidin kehottamattakin, mutta siinä vaiheessa kun kotikokoomuslainenkin asettuu hänen taakseen, edes se vettä sakeampi veri, jota ankaran heimohengen hallitsemassa klaanissamme on aina arvostettu, ei hidasta kättä, joka piirtää äänestyslippuun yhdeksikön.

Täytyy vakavasti ihmetellä, mitä uusnatseja tuotakin huhua on ollut panemassa liikkeelle. Minun on vaikea varsinaisesti uskoa Kokoomuksen nuortenkaan olleen asialla, koska oletan, mahdollisesti toki erehtyen, ettei kyseinen järjestö ole mikään mattoa järsivien ja kuolaavien pikkunatsien ansari. Jos huhu on lähtenyt liikkeelle heikäläisistä piireistä, alkaa pikkuhiljaa jo ihmetellä, miten huonosti siellä ollaan perillä Suomen kansasta. Kansa ei ole ihan niin tyhmää, ettei se tietäisi, mikä on ollut sosiaalidemokraattien historiallinen rooli Suomessa. Siihen rooliin kuuluu varsin merkittävässä määrin kommunistien patoaminen, joskus arveluttavin keinoin, mutta yhtä kaikki. Paavo Lipponen pyrki tunnetusti, ja pyrkinee edelleenkin, asevelisosialistien rehabilitointiin. Alun perin pidin tätä avointen ovien sisäänpotkimisena, koska mielestäni kukaan ei ole ollut asevelisosialisteilta mainetta viemässäkään, ja toisaalta siinä vaiheessa kun asevelisosialismia ylipäätään alettiin arvostella, siihen oli vakavia syitä, nimittäin Tampereen aseveliakselin synnyttämä merkittävä korruptioskandaali (Noppa). Mutta nyt näyttää siltä kuin maahan olisi pesiytynyt täysin yhteiskuntakelvotonta äärioikeistoa, joka ei pysty ymmärtämään sosiaalidemokraatin ja kommunistin eroa, ei tiedä mitään asevelisosialisteista eikä heidän suhteestaan kokoomukseen eikä ymmärrä kansan tietävän nämä asiat heitä paremmin.

Kun joku, joka on ollut demareita lähellä seitsenkymmenluvulla ja nähnyt, miten kovasti nimenomaan demarit ovat ponnistelleet vastustaakseen kommunismia (kokonaan toinen asia on, että siinä yhteydessä tuli varmaankin myös vastustettua "kommunismina" esimerkiksi ympäristöliikettä ja muita kansalaisliikkeitä), saa kuulla noin alkeellisia Halosta koskevia syytöksiä, niin pahaa pelkään, että hän ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja menee äänestämään Halosta, vaikka olisi muuten syystä tai toisesta pettynyt demareihin ja siirtynyt äänestämään etupäässä porvaripuolueita. Yritykset leimata Halonen kommunistiksi eivät asiallisesti ottaen ole mitään muuta kuin yrityksiä leimata Suomen kansan enemmistö kommunisteiksi ja uhkailla sitä noitavainoilla. Sellaista kutsutaan meilläpäin poliittiseksi itsemurhaksi.

Niinistö itse on esiintynyt asiallisesti ja ihmisiksi, enkä yritäkään panna häntä mihinkään vastuuseen siitä, mihin hänen kannattajakuntansa öyhöosasto on syyllistynyt. Itse asiassa paskanheittäjät kaatoivat tehokkaasti Niinistön kampanjan innovatiiviset ideat vastakkainasettelun lopettamisesta ja "työväen presidentistä". Jos hän oikeasti halusi presidentiksi, luulisi tuollaisen suututtavan. On ihan mahdollista - ainakin teoriassa - että Niinistöstä olisi tullut hyvä presidentti, kenties jopa Halosta parempi (vaikka en ole varma, koska presidentti on Suomessa pitkälti ulkopoliittinen virka, ja nykyoloissa ulkopolitiikan johdon pitää ensisijaisesti ymmärtää, että Suomen edut eivät lankea yhteen Yhdysvaltain edun kanssa ja että emme kuulu heidän kanssaan samaan arvoyhteisöön - nähdäkseni Halonen ymmärtää tämän, mutta Niinistöstä en ole varma), mutta jos otetaan tukijoukkoihin selviä roikaleita, joilla ei ole minkäänlaista poliittista tajua, eikä pystytä pitämään näitä kurissa, on syytä mennä itseensä, kun homma niinsanotusti kusee.

Kun tiedän parin fiksummasta päästä olevan kokoomusaktiivin lukevan Notatkia vakituisesti, olisi kiintoisaa kuulla, - jos he uskaltautuvat kommentoimaan kampanjan kulissientakaista maailmaa - miten tässä pääsi käymään näin.

8 kommenttia:

  1. Kuten blogista näkyy, minä ainakin paheksuin tuota vappupuhejuttua. Loanheitto, ei kyllä ollut vierasta Halosenkaan puolelle, esimerkiksi kaikkialla kiertänyt "Niinistö halusi kirjastot maksullisiksi" -juttu.

    VastaaPoista
  2. Kuten blogista näkyy, minä ainakin paheksuin tuota vappupuhejuttua.

    Huomasin. Kiitos siitä.

    Loanheitto, ei kyllä ollut vierasta Halosenkaan puolelle, esimerkiksi kaikkialla kiertänyt "Niinistö halusi kirjastot maksullisiksi" -juttu.

    Se kuitenkin on hieman toista tasoa kuin nuo kommunismipuheet, jotka suoraan sanoen ovat mielestäni aika avoin hyökkäys koko demokratiaamme vastaan. Tuon tasoiset tahalliset ääritulkinnat ja sivulauseisiin tarttumiset ovat poliittisen pelin peruskauraa. Mutta siinä vaiheessa kun aletaan leimata demareita kommunisteiksi, ollaan lietsomassa sisällissotaa.

    VastaaPoista
  3. Panu, sinun pitäisi sisäistää Niinistön slogan: "Vastakkainasettelun aika on ohi".

    Sori vaan, mutta niin kauan kuin yhteiskunnassa näkyy oikeasti olevan vastakkainasettelua, sitä on turha yrittää taikoa näkymättömiin.

    Iskulauseen voisi muuttaa keisari Pirkin suuhun sopivaan muotoon: "Vastakkainasettelun aika on ohi - te teette nyt kuten minä sanon."

    Vastakkainasettelu kuuluu politiikkaan, se on politiikan polttoaine. Kokonaan toinen asia on, että jokin työläiset vastaan porvarit -vastakkainasettelu voi oikeasti olla aika vanhentunut, ja yhteiskunnassa voi olla merkittävämpiä vastakkainasetteluja (pienyritykset vastaan suuryritykset, pätkälistö vastaan järjestäytynyt työväki voisivat olla potentiaalisia esimerkkejä). Mutta en usko, että ay-liike tai vasemmisto yksinään pitää yllä näitä vanhentuneita vastakkainasetteluja.

    Minua tuo sähköposti-huhu ei liikuttanut mihinkään suuntaan, sen on voinut laittaa liikkeelle kuka tahansa, vaikka demarit itse. Huomasin kyllä, että tuota yritettiin väkisin pistää Niinistön piikkiin.

    Kovin hyvin tämä herkkupala kuitenkin maistui monille äänekkäille Niinistön kannattajille ainakin netissä. joku kehui olevansa mukana Niinistön vaalityössäkin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Taivaansusi/Lupus Celestialis kirjoitti:

    Käsittääkseni tuon vappupuhehärdellin sylttytehdas on yksi internetin kuuluisimmista törkyturvista, eli tamperelainen "Hervannan herrasmieshistorioitsija". Muistan että vappupuheella elämöitiin eräälläkin keskustelupalstalla jo kaksi vuotta sitten, mutta kun sille penättiin lähdettä, juttu kuivui kasaan.

    Minun käsittääkseni kyseinen herrasmies ei ole alkuperäinen lähde, mutta jos on, asiasta ennenaikaisesti innostuneiden tahojen tulisi hieman miettiä, kenen joukoissa oikein haluavat seistä.

    Muuten, kokemuksesta viisastuneena saanen varoittaa, että herrasmieshistorioitsija on kovin käräjäkärkäs ja panee mielellään alulle oikeusjuttuja nähdessään nimensä julkisesti netissä. Siksi kehottaisin sinua

    VastaaPoista
  6. Siksi kehottaisin sinua olemaan käyttämättä hänen oikeaa nimeään missään postauksissa, ellet halua häneltä oikeushaasteita. Tästä syystä poistin alkuperäisen kommenttisi, jotta herrasmieshistorioitsija ei kutsuisi minua uudestaan vähäleipäisen tarjoiluhuonekalun ääreen.

    VastaaPoista
  7. Hervannan herrasmies ei liene jutun keksijä, mutta varmasti aktiivisin levittäjä. Sanottakoon vielä, että myös minä olen joutunut vierailemaan esivallan juttusilla eräiden "hyvin tunnettujen" mielenterveyspotilaiden vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Jaahas. No, ehkäpä Herrasmieshistorioitsija ehtii haastaa sinne vielä koko kansakunnan, molemmat presidenttiehdokkaat mukaanlukien. Siinä hänelle ainakin olisi elämän tarkoitusta.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.