Suositut tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2005

Nuorten naisten fasistinen pahuus vainoaa australianpuolalaista sankaria

Olen nyt lukenut sen Andrzej Braunin kirjan. Tarina meni tunnetusti niin, että sisarukset, jotka päätyivät eri teitä Puolasta Neuvostoliiton ja Kiinan kautta Australiaan toisen maailmansodan aikana, tapasivat toisensa aikuisina ja menivät naimisiin sukulaisuussuhteesta tietämättä, lapsikin heille syntyi. Pikkuhiljaa tieto heidän sukulaisuudestaan sitten levisi, ja heitä alettiin pitää perversseinä sukurutsaajina, kunnes he joutuivat lähtemään mainettaan karkuun toiseen kaupunkiin. Pakomatka jatkui, eikä koskaan loppunut. Erään kerran mies onnistui pääsemään töihin oppaaksi ja lossikuskiksi, joka laivasi varakkaita amerikkalaisia turisteja kauniille ja eksklusiiviselle rannikon lähellä olevalle lomasaarelle. Nyt käykin niin, että salskeana komistuksena mies joutuu amerikkalaisen naisturistin vulgäärinseksuaalisen lähentely-yrityksen kohteeksi. Vilauttelemalla tissinreunaa ja kähmimällä miestä turisti saa hänet kiusaantuneeseen olotilaan, ja lopulta mies suostuu kyyditsemään naisen saarelle sellaisena ajankohtana, jolloin saari on kiinni. Mies ei koe tilannetta mitenkään yksiselitteisen miellyttävänä, sillä hän on aidosti rakastunut sisareensa/vaimoonsa, ja lukijallekin on selvää, että jenkkituristi on hieman eltaantunut ja vulgaari täti, jonka mahdollinen seksuaalinen houkuttelevuus miehen silmissä perustuu hänen päällekäyviin iskuyrityksiinsä. Tai tuskinpa kyseessä on edes varsinainen seksuaalinen houkuttelevuus: pikemminkin kyse on siitä, että mies kokee kiusalliseksi velvollisuudekseen olla nyt sukupuoliyhteydessä tämän naiseläjän kanssa, jotta siltä pääsee rauhaan.

Yleensähän väitetään, että tämä on tyypillinen tilanne, johon nainen joutuu: päällekäyviä iskuyrityksiä harjoittava mies kelpuutetaan sänkykumppaniksi, koska iskuyritysten kohteena oleminen alkaa tietyssä vaiheessa tuntua rasittavammalta ja tympeämmältä kuin asianomaisen miehen kanssa makaaminen: "ruilauttakoon pentele nyt ne rojunsa torveen, niin saadaan olla rauhassa". Tavallisesti asiasta perillä olevat tahot ovat minulle kertoneet, että maahanmuuttajanaistenmiesten menestys meikäläisen tissi-ihmispopulaation keskuudessa perustuu monissakin tapauksissa juuri tämän taktiikan väsymättömään soveltamiseen. Mutta itse asiassa tuo Braunin kuvaama kohtalokas nainen on muutettavat muuttaen varsin lähellä niitä nuoria naiseläjiä, jotka takavuosina tunkivat minun elämääni sotkemaan, ja kun luemme kirjaa eteenpäin, osoittautuu, että jenkkituristi on puhdasverinen psykonarttu. Hän riisuutuu suurieleisesti alasti sankarimme edessä, minkä jälkeen saamme tietää vain sen, että hän muuttuu kovin hiljaiseksi eikä vaihda sankarimme kanssa sanaakaan paluumatkalla. Tapauksen jälkeen nainen kertoo sankarin työnantajalle, että mies raiskasi hänet, minkä jälkeen sankari sisarvaimoineen saa lähteä taas uudelle pakomatkalle.

Koko aikana lukija ei saa tietää, oliko kirjan miespäähenkilö ensinkään sukupuoliyhteydessä eltaantuneen seksipommin kanssa vai ei. Tämä onkin mielestäni psykologisesti hyvin uskottavaa. On nimittäin selvää, että eltaantuneen seksipommin tavoitteena oli saada mies ansaan, ei niinkään olla sukupuoliyhdynnässä hänen kanssaan. Se taitaakin olla noiden kohtalokkaiden naisten elämän tarkoitus paljon suuremmassa määrin kuin seksuaalinen nautinto ollenkaan. Itse asiassa sekä romaanihenkilö, että kohtaamani miehille huvikseen ohareita tekevät nuoret neidot, nauttinevat siitä, että saavat asettaa miehelle ansan, josta ei ole pääsyä ulos:
- Jos mies selkeästi kieltäytyy femme fatalen viettely-yrityksestä jo etukäteen, femme fatale julistaa hänet homoksi ja/tai/eli impotentiksi. Tällaisen juorun levittäminen pystyy vielä nykyoloissakin vahingoittamaan miehen mainetta, mihin ei todellakaan ole syynä mikään miehinen patriarkaatti, vaan naisten pönkittämät traditionaaliset stereotyypit oikeasta mieheydestä.
- Jos mies lähtee femme fatalen kanssa saareen ja antaa vietellä itsensä sukupuoliyhdyntään, femme fatale esittää asian myöhemmin raiskauksena ja vie asian oikeuteen, koska hänellä on lääketieteelliset todisteet rikoksen tapahtuneisuudesta.
- Jos mies lähtee femme fatalen kanssa saareen ja pysyy lujana perkeleellisen viettelyksen edessä, naisen seksuaalista markkina-arvoa on loukattu ja hänen viehätysvoimansa asetettu kyseenalaiseksi. Tällöin nainen pitää oikeutenaan joko levitellä perättömiä raiskaustarinoita (ilman oikeudenkäyntiä tällä kertaa) tai sitten impotenssi- ja homojuttuja.

1 kommentti:

  1. Todennäköisesti tuo homousjuttu on nykyään korvattu pedofilialla tai vastaavalla huonommin myyvällä pervoudella.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.