lauantai 10. joulukuuta 2005

Vorsicht! Politische Justiz!

Siihen aikaan, kun Hitler oli yhä vain rettelöitä aiheutteleva kansankiihottaja, saksalaisessa poliittisessa keskustelussa yleistyi ilmaus politische Justiz, politisoitunut oikeudenkäyttö. Ilmiönä se oli tunnettu meilläkin, mutta en tiedä, kehittyikö asiallista termiä, jolla siihen olisi viitattu. Politische Justiz tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun sosiaalidemokraatti tappelee poliisin kanssa, hän saa parin vuoden ehdottoman vankeustuomion, mutta kun oikeistolainen nationalisti tappelee poliisin kanssa, tuomari antaa hänelle kaksi kuukautta ehdollista ja pyytää tuomitulta anteeksi, ettei lakikirjasta löydy lievempää tuomiota. Hitlerin valtaannousua auttoi suuresti, että hän sai nauttia poliittisesta oikeudenkäytöstä: hänen müncheniläisessä olutkellarissa toimeenpanemansa vallankaappausyritys, joka johti useiden ihmisten kuolemaan, olisi varmasti vasemmistolaisen kaappariporukan tekemänä johtanut kuolemantuomioon ainakin kaappauksen Rädelsführerille, mutta koska Hitlerin katsottiin olevan pohjimmiltaan hyvällä isänmaallisella asialla, hän sai lievän vankeustuomion, jota ei edes käytännössä joutunut kokonaan kärsimään. Voidaan jopa sanoa, että tuomari ei olisi voinut paremmin Hitleriä auttaa: hän istui vankilassa sen verran aikaa, että sai marttyyrin kruunun, muttei niin kauaa, että natsiliike olisi ehtinyt hajaantua hänen vahvan kätensä otteesta vapaana. Kaiken lisäksi Hitler kirjoitti vankilassa kirjansa, jota muuan arvostettu blogistikollega taannoin hyväksyen siteerasi.

Tällä esipuheella valmistelen tietenkin feminismiä käsittelevää kirjoitusta. Tärkein syy siihen, miksi vastustan feminismiä, on se, että kyseisen aatteen kannattajat pyrkivät yhä avoimemmin sellaisen Politische Justiz -järjestelmän luomiseen, jossa feminismi tai profeminismi - joka ei lopultakaan ole muuta kuin entisaikojen ritarillisuutta idioottimaisimmillaan - ottaa saman roolin kuin oikeistolainen "isänmaallisuus" Weimarin tasavallan oikeuslaitoksessa.

Feministien käsitys siitä, mikä on oikeudenmukaisuutta, perustuu tunnetusti pohjimmiltaan ns. sakkolihajuridiikkaan. Tällä termillä tarkoitan sitä asemaa, joka aikuisen miehen kanssa makaavalla viisitoistavuotiaalla tytöllä on suhteessa rakastajaansa. Miestä seksikouluttajanaan hyväksi käyttävä alaikäinen tyttö (vuonna 2002 tapaamani, silloin jo 19 vuoden iän saavuttanut psykonarttu kertoi auliisti ja avoimesti hankkineensa nuorelle naiselle välttämättömät seksivalmiudet makailemalla 15-vuotiaana aikuisen miehen kanssa) tietää oikein hyvin, että häneltä riittää sananenkin, ja mies voidaan panna pitkiksi ajoiksi vankilaan siitä rikoksesta, että tämä ylipäätään on maannut hänen kanssaan - tytön omaa halua ei tietenkään lasketa. Sakkolihana lystäillessään nuori tyttö sisäistää sen, mitä on tapana kutsua huoran etuoikeudeksi: vallan ilman vastuuta. Hän oppii uskomaan, että naisen oikeudenmukainen oikeudellinen asema suhteessa seurustelukumppaniinsa on asema, jossa nainen voi halutessaan päättää seurustelusuhteen olevankin seksuaalirikos ja panna miehen kiven sisään. Hän ajattelee näin yhä aikuisenakin, ja kun osoittautuu (sikäli kuin osoittautuu, sillä feministinen politische Justiz on saatu jo ajettua varsin syvälle yhteiskunnan rakenteisiin), että aikuisena naisena hänellä on suhteesta yhtä paljon vastuuta kuin miehellä, nainen tulkitsee tämän niin, että yhteiskunta onkin jossain vaiheessa muuttunut epäreiluksi ja miesvaltaiseksi eikä enää anna hänelle sitä, mitä hän on tottunut pitämään oikeutena ja kohtuutena. On muuten mahdollista, että nuorten suomalaisten naisten tunnettu apinanaaraan mieltymys maahanmuuttajamiehiin johtuu enemmän tästä kuin heidän halustaan saada kiehtovaa hakkaavaa ja pettävää tosimiestä: mustaihoinen köyhästä maasta tullut maahanmuuttajamies on usein suomalaisessa yhteiskunnassa avuton ja pallo hukassa ja viranomaisten armoilla, joten maahanmuuttajamieheen suomalaisella naisella on samanlainen kiistämätön ja ehdoton valta kuin sillä sakkolihalla on aikuiseen mieheen. Vain sananen poliisille, ja miestä tullaan hakemaan, mahdollisesti vielä pahoinpidellen. Perinteinen panuistis-erektuslainen tulkinta, jonka mukaan kouluttamattomat neekerit ovat naisten suosiossa kiihottavan, väkivaltaisen miehekkyytensä takia, olisikin silloin väärä, ja todellisuudessa mustaa miestä himoitaan siksi, että häntä voidaan hallita, usein hyvinkin julmasti ja säälimättömästi. Itse asiassa kaikki nuo psykonarttuiluleikit osaltaan todistavat, että naiset ovat luonnoltaan sekä sadistisempia että masokistisempia kuin miehet, ja onkin todennäköistä, että akateemisen suomalaisnaisen ja kouluttamattoman kehitysmaan alaluokkaa edustavan miehen välisessä suhteessa esiintyy jonkinlainen kaksisuuntainen tiedostamattoman sadomasokistinen vallankäyttökuvio: mies lyö naista, jolloin nainen uhkaa miestä sosiaalityöntekijöillä ja poliisilla - ja mitä todennäköisimmin miehellä on koko maailman kokemusperäinen syy pelätä näitä tahoja, sekä siitä syystä, että kotimaassa viranomaiset ovat oikeasti hengenvaarallisia korruptoituneita roistoja, että sen takia, että hänellä on todennäköisesti jo hyvin epämiellyttäviä muistoja suomalaisista viranomaisista, jotka hän saattaa kokea rasistisina tai muuten vain pelottavina. Tällöin naisen viranomaisuhkailut voivat aiheuttaa miehelle pelkoa, eksistentiaalista ahdistusta ja stressiä, joka on kärsimyksenä ihan toista luokkaa kuin naisen kokema hetkellinen kipu.

Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, kilttejä ja rehellisiä suomalaismiehiä vältelläänkin sen takia, että he kuitenkin ovat oikeutensa tietäviä yhteiskunnan suhteellisen integroituneita jäseniä, joista voi olettaa saavansa naisenvastusta.

Feministien, tietenkin erityisesti riikinruotsalaisten feministien, lainsäädännölliset tavoitteet ovat yhdistäneet täydellisen tietämättömyyden juridiikasta ideologisiin pyrkimyksiin luoda poliittista oikeudenkäyttöä. Raiskauksen kohdalla he ovat jo kauan pyrkineet siirtämään todistustaakan kokonaan syytetylle, mikä tietenkin johtaisi siihen, että nuorten naisten vastuuton ja säälimätön GPU heitättäisi sankoin joukoin kiven sisään juuri ne kiltit alempitasoiset miehet, joille raiskaus ei juolahtaisi mieleenkään. Tämä tällainen on kuitenkin niin räikeässä ristiriidassa kaikkien oikeudellisten periaatteiden kanssa, että edes feministien manipulointivalta ei riitä moisen säädöksen toteuttamiseen, ainakaan vielä. Sitä vastoin kyllä on saatu lakiin kumipykälä joka venyy, luultavasti paukkuukin: seksipalvelujen ostokielto. (Meille ei muuten ole kertaakaan kerrottu, pidätetäänkö tarjosille asettuvat naiseläjät rikokseen yllyttämisestä.)

Sakkolihajuridiseen maailmankuvaan liittyy yleisemmin se feminismin perusvika, että naiset nähdään siinä aina ja määritelmällisesti sorrettuina ja avuttomina, ja tämän sorrettuisuuden vuoksi feministit katsovat, että naista ei saa vaatia ottamaan vastuuta yhtään mistään, vaan vastuu pitää aina siirtää jollekin miehiselle taholle. Kommunismin tarkoituksena oli päästä sellaiseen tulevaisuuteen, jossa valtio ja sortavat rakenteet lopulta kuihtuvat pois ja tulee onnellinen yhteiskunta; sitä odotellessa kuitenkin luokkataistelu kärjistyy kärjistymistään, uhrauksista kuuluukin tulla yhä suurempia ja elämästä yhä viheliäisempää. Vastaavasti feminismin tarkoituksena lienee (jollei nyt "portti naisten maahan" ja miesten holokausti, niin) tasa-arvoinen yhteiskunta. Mutta koska yhteiskunta ei heidän mielestään koskaan ole tasa-arvoinen, naiselle ei koskaan saa heidän mielestään sälyttää vastuuta naisen tekemästä rikoksesta tai epämoraalisesta teosta.

Käytännössä siis feministit pönkittävät juuri sitä naisen jalustakohtelua ja perinteistä roolia, jota sanovat vastustavansa. Tämän näkee mainiosti feministien ja heidän miespuolisten juoksilaittensa tavasta suhtautua raiskaukseen, josta vaaditaan aina vain ankarampia rangaistuksia (ja josta rankaisemiseen, kuten yllä mainitsin, naisen sanan pitäisi heidän mielestään riittää). Raiskaus on edelleenkin se kuolemaakin pahempi kohtalo, mystinen metafyysinen rikos, joka on niin paljon kaikkia muita rikoksia pahempi, että yleiset oikeusperiaatteet kuuluisi sen takia heittää romukoppaan. Todellisuudessa raiskauksen metafyysinen luonne on jäännös pahasta patriarkaatista, jonka aikana naisen seksuaalisuus oli kauppatavaraa ja isä myi sen sulhaselle "häiksi" kutsutun kaupantekijäisseremonian yhteydessä. Nuoren naisen ihmisarvo ja elämisen oikeutus oli täysin kiinni hänen arvostaan (naima)kauppatavarana, jolloin raiskatuksi tuleminen todellakin oli "kuolemaa pahempi kohtalo" eli johti ihmisarvottomaksi olennoksi alentamiseen: jollei seuraus ollut kunniamurha, niin ainakin isän talosta oli lähdettävä ansaitsemaan lyhyen loppuelämänsä ylöspito kunniattomin keinoin.

Nykyisin naisen neitsyys ei enää ole kauppatavaraa. Toisin sanoen raiskausrikos voitaisiin lakkauttaa ja sen sijaan ryhtyä käsittelemään raiskauksia yksin teoin tehtyinä pahoinpitelyinä ja vapaudenriistoina. Kerrataanpa vielä, minkä takia tämä olisi uhrinkin oikeusturvan kannalta parempi vaihtoehto: sukupuolten sota saataisiin ulos oikeussalista, ja tuomarit voisivat keskittyä paljon enemmän itse asiaan eli siihen, mitä toteennäytettyjä vammoja ja kärsimyksiä naiselle on teosta aiheutunut, ja paljon vähemmän siihen epäoleelliseen kysymykseen, suostuiko nainen yhdyntään vai ei. Oleellista on nimittäin, ihan oikeasti, se, millaisia ruumiinvammoja tai veneerisiä sairauksia raiskaus on aiheuttanut. "Lievä raiskaus", joka ei johda ruumiinvammoihin eikä veneerisiin tauteihin, on kovin luonnontieteellisin kriteerein arvioituna selvästi eri luokan trauma kuin aidsisen sadomasokistipuukottajahirviön kynsiin joutuminen.

Tästä voisi ehkä seurata, että muutama sellainen "raiskaaja", jonka syyllistyneisyys raiskaukseen olisi pelkästään naisen morkkiksissaan keksimää laatua, jäisi tuomitsematta. Tämä olisi tietenkin oikeusturvan ja oikeusvaltion kannalta hyvä asia. Tästä voisi myös seurata, että raiskaaja tai hänen puolustusasianajajansa ei voisi enää manipuloida miespuolista tuomaria vetoamalla miesten keskinäiseen veljeyteen tai rintamatoveruuteen heidän ikuisessa sodassaan pihtarinaisia vastaan.

Kuitenkaan feministit eivät vaadi raiskausrikoksen poistamista rikoslaista, ja vielä vähemmän tämä ajatus viehättää heitä nöyristeleviä miehiä - profeministimiehiä, vanhanaikaisia herrasmiehiä ja Tony Halme -tyyppisiä väkivaltaisia naisten "puolustajia", jotka pillun toivossa hakkaavat heikompiaan. Tämä on tietysti laajemmaltikin osa feministien valheellisuutta ja epärehellisyyttä. Feministit eivät aktiivisesti pyri kieltäytymään herrasmiesten harjoittamasta pimpanpalveluksesta, eli pimpan omistajan passaamisesta siksi ja vain siksi, että tällä on pimppa. He ovat tasan samanlaisia kuin libertaristit, joille kyllä julkisen kirjaston nettipääte kelpaa, mutta jotka samalla julistavat kaiken julkisen ja valtiollisen vihattavuutta ja vastustettavuutta. Tosin libertaristit ovat sikäli feministejä rehellisempiä, että he myöntävät auliisti loisivansa mielellään vihaamansa valtion kustannuksella. Feministien keskuudessa oli joskus muinoin pyrkimyksiä vastustaa herrasmieselkeitä valheellisina yrityksinä lahjoa naiset olemaan välittämättä oikeuksistaan. Nykyfeministille kyllä kelpaa herrasmiehen passattavana olo. Hänen pitää näet saada kaikki itselleen heti: sekä tasa-arvo että perinteiseen naisrooliin kuuluneet luontaisedut. Eikä hän edes näe tässä mitään ristiriitaa.