Iloitkaa ja riemuitkaa, Ilman naista on ilmestynyt!

Ilman naista -sarjakuvan tuorein osa on ilmestynyt. Jo oli aikakin. Tämänkertaisesta osasta huomaa, että sarjaa tekevät pätevät insinöörit, erityisesti tuo fritsuntekokone on varsin oivallinen keksintö ja suorastaan valmis tuote. Valitettavasti alempitasoiset miehet ovat niin vaikeasti tavoitettava markkinasegmentti, että on vaikea uskoa kenenkään innostuvan tuotteen lanseeraamisesta oikeasti: kukaanhan ei kehtaisi tunnustaa luuseriuttaan edes itselleen hankkimalla mokomaa vimpainta.

Sarja on kyllä yleisesti ottaen tylsistynyt viime aikoina: todella suuret oivallukset ovat jo takanapäin. Alempitasoisen miehen tragediaa parhaiten havainnollistavat osat 50, 48, 47, 33, 29, 21, 17, 12, 8, 6 ja 4. Vapauttavaa huumoria taas löytyy osista 9, 10, 11, 27, 38, 40 ja 56. En kuitenkaan sanoisi sen olevan vieläkään huono, ja myös loppupäässä on paljon osuvia strippejä. Parhaimmillaan Ilman naista on silloin, kun se onnistuu yhdistämään alempitasoisen miehen traagisen elämänkohtalon absurdiin nauruun, siihen nauruun, josta Ola Tunander käytti parin vuosikymmenen takaisessa esseessään nimitystä det olyckliga skrattet. "Onnettomalla naurulla" tarkoitetaan naurua jollekin syvästi surulliselle asialle, jonka masentavuus saavuttaa absurdit ja naurettavat mitat.

Joskus oman murrosikäni aikoihin Pikku-Kalle -vitseille ilmestyi kilpailijagenre, Pikku Orpi -vitsit. Pikku Orpi ei ollut Pikku Kalleen verrattava seksuaalisesti pikkuvanha hahmo, vaan hänet esitettiin moninkertaisesti epäonnisena: Pikku Orpi saattoi esimerkiksi olla liikuntavammainen ja jäädä ilman joululahjoja, ja kun hän meni tiedustelemaan isältä, miksi hän ei saanut lahjoja, isä vastasi: "Sinulle ei kannata ostaa lahjoja, sinä kuolet kuitenkin kohta syöpään." Samaan sarjaan kuuluu muinainen Älyvapaan Palokunnan sketsi Riepu-Petteristä, Kura-Eerosta ja heidän ystävättärestään, jonka nimen olen unohtanut: kyseessä olivat köyhät orpolapset, joiden elämä oli niin täynnä vastoinkäymisiä, että sille oli pakko nauraa.

Pikku Orpi -vitseissä ja Kura-Eeron jengin koettelemuksia käsitelleissä sketseissä naurettiin jonkun toisen kohtalolle. Ilman naista -sarjakuva sitä vastoin on mielestäni taideteoksena eettisesti korkeammalla tasolla, koska se on kurjuuteen ajettujen ihmisten tapa nauraa itse omalle kurjuudelleen. Sen takia se on myös vallankumouksellista taidetta, minkä näkee siitäkin, millaista torjuntaa se herättää niissä, jotka eivät halua eivätkä voi samaistua halveksimiinsa "naisettomiin teekkareihin". Koko seksuaalisesti tietoisen ikänsä he ovat kulkeneet näiden ohi, mahdollisesti ystävällisyyttäkin teetellen, ja kauhulla kavahtaneet ajatusta: onkohan tuo ihminen? onkohan tuolla seksuaalisuus? kärsiikö tuo yksinäisyydestään? onko tuo meidän kaltaisemme?