sunnuntai 3. huhtikuuta 2005

Työ on taistelua, sanoo puhemies Mao

Tuo edellinen ei ole vielä valmiina, mutta Neiwertin blogista eksyin David Brinin (tunnettu scifiromaanista Tähtisumu täyttyy/Startide Rising, jota en ole lukenut) sivuille. Tuntuu olevan täyttä asiaa. Katsokaapa nyt ensinnäkin nämä:

Edistyksen paradoksi. Eli: täältä ylhäältä katsoen kaikki tiet vievät alaspäin.

Kommunistisen ryssän takkia vapauden vihollisena päälleen sovitteleva yhä fasistisempi jenkki.

David Brinin sivuilta löytyi myös linkki erääseen Salon.comin artikkeliin. Linkki ei valitettavasti toiminut, sillä katsottuani mainoksen, joka on välttämätön ehto Saloniin pääsemiselle, päädyin ilmeisesti vain lehden etusivulle. Sieltä löytyi kuitenkin eri hulppea artikkeli, jonka mukaan selibaattilupauksen tehneet Yhdysvaltain ns. kristittyjen osavaltioiden nuoret saavat käytännössä yhtä paljon sukupuolitauteja kuin muutkin, mutta päätyvät harjoittamaan huomattavasti erikoisempia seksuaalisia käytäntöjä. Mitä sanotte tästä ns. rahalainauksesta:

And so armed with limited knowledge, and believing regular, vaginal intercourse to be either immaculate or filthy dirty, these kids did with their pledge what everybody does with contracts: they found loopholes. Two of them to be exact.

Is there any greater irony than the fact that the Christian Right actually got their precious little adolescent daughters to say to their freshly scrubbed boyfriends: "Please, I want to remain pure for my wedding night, so only in the ass. Then I'll blow you."