perjantai 1. huhtikuuta 2005

Séamus Ó Grianna rauhan miehenä

Fuaimrian/Soundtrack: Donnchadh C. Ó Laighin: An Bealach go Dún Ulún


Sain viime hetkellä edes jonkinlaiseen kuntoon sen Kalle Päätaloa ja Séamus Ó Griannaa vertailevan artikkelihirvitykseni. Noloahan sitä oli Anders Ahlqvistin juhlakirjaan lähettää, men vad kan man göra? En minä millään kielellä hyvin kirjoita, siis jäsentelyn kannalta hyvin; mutta kaikkein huonoimmin suomeksi; ja tämä blogikirjoittelu ei ole parasta mahdollista harjoitusta, koska tässä tulee aina lorotelluksi kaikenlaisia joutavuuksia. Näkihän sen noista paraguaylaishöpinöistäni: minun piti puhua Borgesista (jonka kertomus- ja artikkelikokoelmia olen koettanut kovassa tahdissa panuta viime aikoina, tosin siinä sivussa tuli lopulta hoideltua valmiiksi myös La crónica de una muerte anunciadan ensimmäinen panuamiskierros, ja aikaisemminhan olin tehnyt samat temput jo kolmelle García Márquezin kirjalle, tosin vain yksi niistä, El coronel no tiene quien le escriba, oli oikea kaunokirja. Ehkä minä oikeasti vielä opin espanjaa riittävän hyvin lukeakseni kaunokirjoja sillä kielellä pelkästään rentoutumisen vuoksi), mutta juttu lipsahti sitten aivan ohi, ikään kuin en olisi vaahdonnut siitä pirun guaranín kielestä jo aikaisemmin.


Asiasisältö ei siis päässyt oikeuksiinsa sen lorottelun seassa, ja Séamus Ó Griannan koottujen kirjoitusten toiseen osaan (kolmatta ei ole vielä ilmestynyt, enkä tiedä, aikooko Nollaig Mac Congáil koota kokoelmaan vain Ó Griannan aiemmin kirjamuodossa julkaisemattomat hajatekstit vai myös hänen valtavan, mutta nykyään enimmäkseen saatavilta kadonneen novelli- ja romaanituotantonsa) en kunnolla ennättänyt tutustuakaan ennen kuin artikkeli piti lähettää. Lisäksi, vaikka tiedän tarkkaan, että minulla on kaksi eksemplaaria Ó Griannan romaanista Tairngreacht Mhiseoige - toinen on uusintapainos, toinen Ciarán Ó Duibhínilta lahjaksi saamani vanhalla kirjasimistolla painettu ensipainos - kumpaakaan ei löytynyt, jotta olisin voinut laittaa kunnon lähdeviitteen Séamus Ó Griannan kristillistä pasifismia vahvistamaan. Olisi sille löytynyt riittävästi todisteita myös tästä Nollaigin toimittamasta kakkosniteestä.


Pitäisi varmaankin lukea uudelleen Pádraig Ó Baoighillin paikallishistoriallinen juorukokoelma Óglach na Rosann (piru kun hänen matkakirjansa Skotlannista on taas kadonnut jonnekin, sekin pitäisi jossain välissä lukea loppuun), että saisi järjestykseen Séamus Ó Griannan elämänvaiheet. (Hän on kirjoittanut pari omaelämäkerrallista teosta, joista toinen, An Saol Corrach, on edelleenkin as cló, mutta toinen, Nuair a Bhí mé Óg, luojan kiitos saatavilla - minä olenkin tuhonnut jo pari kappaletta, en ainoastaan panuamalla, vaan ihan vain lukemalla ja joka paikkaan mukana raahaamalla, pitäisi taas ostaa uusi, ne Mercierin pokkarit eivät onneksi tule kalliiksi.) Tai no, minulla on ollut jo eräitäkin viikkoja työn alla vanhanaikainen paperikirje Pádraigille, voisin siinä sivussa kysellä häneltä hieman Séamusista. Pádraig on kotoisin samasta Rann na Feirsten kylästä kuin Séamus Ó Grianna, ja taitavat olla vieläpä sukuakin toisilleen nämä jalot herrasmiehet.


Mutta joka tapauksessa asiat menivät suurin piirtein siten, että Séamus Ó Grianna osallistui Irlannin vapaussotaan ja sittemmin tasavaltalaisena näiden ja vapaavaltiolaisten väliseen sisällissotaan. Hän oli käsittääkseni kuitenkin lähinnä vain propagandisti. Luullakseni Pól Ó Muirí kirjoitti Séamusin veljestä Seosamhista laatimassaan englanninkielisessä elämäkertakirjassa, että veljekset, jotka tuolloin olivat vielä keskenään ns. välilöissä, panivat sodan aikana pystyyn jonkinlaisena nationalismin biblia pauperumina toimineen propagandateatteriseurueen, joka sitten esitti veljesten omia näytelmiä iiriksi donegalilaisille alkuasukkaille - meininki oli siis melkein kuin Majakovskilla Venäjän vallankumouksen aikana. Näytelmien taiteellinen taso ei ollut kovin ihmeellinen. Olen lukenut niitä James Hardimanin kirjastossa Galwayssa, vai oliko se nyt Leabharlann na gCeithre Máistrí? Ainakin joitakin Griannan veljesten isänmaallisia näytelmiä siellä oli, en niitä kyllä kovin tarkkaan jaksanut lukea. Muistan niistä ainoastaan innokkaan nuorukaisen, joka englanninsekaisella iirillä, Sinn Féinin englanninkielistä propagandamateriaalia luettuaan, selittää perheelleen, kuinka nyt kaikkien pitää taistella freedomin puolesta. (Terveisiä vaan Peter Elkille.)


Pól Ó Muirí lienee lukenut näytelmät paremmin; Seosamh Mac [sic!] Griannasta kirjoittamassaan elämäkerrassa A Flight from Shadow (kyllä vain, englanniksi) hän mainitsi, että niissä (tai siinä, jonka Seosamh kirjoitti - en nyt muista, oliko näytelmiä montakin) näytetään sinänsä uskottava отцы и дети -ristiriita nationalismin elähdyttämien nuorukaisten ja kyynisten, maailmanparannuksen mahdottomuudeksi tuomitsevien isien välillä, mutta että ristiriitaa ei ratkaista mitenkään uskottavasti argumentoiden, vaan pojat yksinkertaisesti jyräävät isien puheet nationalistisin iskulausein. Kyseessä on siis eräänlainen "sosialistinen realismi", paitsi että kommunismin sijasta ideologiana toimii irlantilainen nationalismi. Samantyyppistä tavaraa ilmestyi tuohon aikaan iiriksi enemmänkin, vaikkapa nyt Pádraic Ó Conaire vanhemman Seacht mBua an Éirí Amach. Se pitäisikin lukea joskus kunnolla.


Séamus Ó Grianna nyt kuitenkin pettyi sekä nationalismiin että itsenäisyyskamppailuun. On aika kuvaavaa, että hänen kuuluisimman romaaninsa - jota en valitettavasti ole löytänyt mistään, vaikka se kuuluukin olleen irlantilaisten koulujen pakkolukemista ennen vanhaan, joten vanhoja kappaleita pitäisi löytyä joka paikasta - nimi on Mo Dhá Róisín - Minun kaksi Róisíniani. Róisín on naisen nimi, mutta myös naishahmon symbolisoiman Irlannin nimi. Kautta koko tuotantonsa Séamus Ó Grianna kertoo tarinaa miehestä, joka rakasti näitä kahta Róisínia eikä saanut kumpaakaan - ei nuoruudenrakkauttaan vaimoksi, eikä sellaista vapaata Irlantia kuin olisi halunnut.