torstai 16. maaliskuuta 2006

Vaalit Länsi-Neuvostoliitossa

Valko-Venäjä valinnee huomenna itselleen neuvostotyylisen yksimielisesti vanhan presidentin, tai uuden Lukashenkan. Tai itse asiassa nimi pitäisi kirjoittaa Łukašenka, koska valkovenäjää voi periaatteessa kirjoittaa myös latinalaisilla kirjaimilla, puolan ja tšekin oikeinkirjoituskonventioita yhdistävää järjestelmää käyttäen. Helsingin Sanomat on avannut oman blogin, jossa käsitellään Valko-Venäjän elämää Łukašenkan uudelleenvalinnan alla. Minun on turha lähteä heidän kanssaan kilpailemaan, vaikka valkovenäjää jonkin verran olen harrastellutkin, koska Radio Free Europen nettisivut on "uudistettu" jollain idioottimaisella tavalla, joka estää valkovenäjänkielisten sivujen avaamisen. Täytyy varmaan lähettää bugista valitus vaikkapa Siarhiej Šupalle, jonka tunnen iirinkielisyysyhteyksieni ansiosta. Hän lahjoitti minulle valkovenäjännöksen Joycen Odysseuksesta, jota kylläkään en ole jaksanut kokonaan lukea millään kielellä. (Ja ennen kuin kysytte: kyllä muuan Séamus Ó hInnéirghe - etunimestä en ole varma, mutta sukunimen olen painanut mieleeni - on iirintänyt ainakin osan kyseistä kirjaa, mutta en tiedä, onko projekti koskaan valmistunut. Ó hInnéirghe on julkaissut valmiiksi saamansa osat tunnusomaisen punakantisina vihkosina, käsittääkseni omakustanteina.) Sen lisäksi sain häneltä myös hienon Kanadassa painetun kaksiosaisen valkovenäjän oppikirjan. Mentyään Prahaan RFE/RL:n töihin Siarhiej ei valitettavasti enää ehtinyt osallistua iirinkielisyystouhuihin.

Valko-Venäjän vaaleissa näkyy ainakin RFE/RL:n sivujen mukaan olevan neljä ehdokasta: Siarhiej Hajdukievič, joka on paikallinen liberaalidemokraatti (tämä tarkoittaa hänen tapauksessaan öyhöttävää solttua, joka johtaa puoluettaan kuin armeijan yksikköä, joten hän on liberaalidemokraatti lähinnä suuren Suomen-ystävän, itsensä Uładzimir Žyrynoŭskin käyttöön ottaman uuden määritelmän mukaan - juu juu, oikeasti se nimi on tietysti Vladimir Žirinovskij, mutta en malttanut olla pahoinpitelemättä nimeä valkovenäjän oikeinkirjoituksen mukaiseksi); Alaksandr Kazulin, entinen Łukašenkan liittolainen - presidentin mies koulutuslaitoksen johdossa - jolta ovat menneet sukset ristiin herran ja ylhäisyyden kanssa; Alaksandr Milinkievič, joka on koulutukseltaan fyysikko, puhuu puolaa ja vaikuttaa muutenkin reilulta mieheltä; ja Łukašenka itse, joka tunnetusti johtaa Valko-Venäjää diktaattorin ottein toimittuaan sitä ennen valtiontilan johtajana. Sovhoositirehtöörinä hän arvatenkin on nämä otteet oppinut.

Jos kaikki ne pikku vasemmistolaiset, jotka automaattisesti ja robottimaisesti toistelevat iskulauseita kansallisuusaatteen aksiomaattisesta pahuudesta, eivät olisi niin täydellisesti jämähtäneet taisteluhautoihinsa, he näkisivät Valko-Venäjän tapauksesta, että maailmassa on paljon pahempiakin ilmiöitä. Valko-Venäjällä ei ole koskaan päässyt kehittymään omaperäistä kansallismielisyyttä, ei edes kulttuurinationalismia. Sen paikalla siellä on neuvostonostalgia. Neuvostoliitto, kuten tiedämme, oli erinomaisen epähumaani ja hirveä totalitaarinen järjestelmä, jonka suurimman kunnian ja elinvoimaisuuden aikoina pahantekijät vangitsivat tuhansittain syyttömiä ihmisiä ja kyöräsivät heitä napapiirin taakse vaarallisiin töihin ilman kunnon talvivarusteita. Nähdäkseni olisi huomattavasti sivistyneempää ja - vakaiden länsimaisten demokratioiden näkökulmasta asiaa ajatellen - myös "vasemmistolaisempaa", jos valkovenäläiset suuntaisivat nostalgiansa ja nationalisminsa omaan perinteiseen kieleensä ja kulttuuriinsa. Ainakin lukemani valkovenäläiset klassikkorunoilijat vaikuttavat suomalaisen silmin sympaattisen ahdistuneilta ja murheisilta - huomattavasti vähemmän pelottavilta tai vastenmielisiltä kuin Neuvostoliiton omahyväinen menestysretoriikka.

Kumpi on parempi? Sekö, että muistellaan ihanan Stalinin herooisia aikoja ja koetetaan puhua venäjää (jota puhuttaessa tehdään koko ajan naurettavia virheitä) siksi, että on hienoa puhua hienon Neuvostoliiton kieltä - vai se, että muistellaan vaikkapa niitä valkovenäläisiä maalaistraditioita, jotka Neuvostoliitto hävitti, ja koetetaan paremman venäjän sijasta puhua parempaa valkovenäjää? Eikö suunnilleen takapajuisinkin junttitraditionalismi ole sentään parempi vaihtoehto kuin sellainen asenne, jossa Neuvostoliitto nähdään nostalgisena ihantolana?

PS: Sainhan minä sen RFE/RL:n valkovenäjänkielisen saitinkin aukeamaan. Sieltä löytyikin heti sopiva otsikko: Kronika zatrymańnjaŭ u rehijonach, ts. Valko-Venäjän eri alueilla tehtyjen pidätysten kronikka. Uutinen näkyy olevan päivitetty torstaina 16. sakavika 2006. En edelleenkään muista suoralta kädeltä valkovenäjänkielisiä kuukausien nimiä, mutta en liene väärässä, jos oletan, että sakavik tarkoittaa maaliskuuta.

- Milinkievičin kannattaja ja paikallisen vaalitoimiston johtaja Vasil Chramcoŭ Navapołackissa pidätettiin ja tuomittiin viideksi päiväksi putkaan (varsinainen pikaoikeus)
- Milinkievičin vaalimainoksia Viciebskissä jakanut Dzianis Łatyš pidätettiin ja pakotettiin yhdessä vaalitoimiston johtajan kanssa selvittelemään asioita miliisissä tuntikausia
- Kryčavassa KGB:n (valkovenäjäksi KDB:n, koska "valtio" ei ole valkovenäjäksi gosudarstvo, vaan dziaržava: molemmat lyhenteet tarkoittavat "valtion turvallisuuden komiteaa", Komitet gosudarstvennoj bezopasnosti/Kamitet dziaržaŭnaj biaspieki) iskujoukko hyökkäsi Volny horad ("Vapaa kaupunki") -lehden toimitukseen.
- Brest-Litovskissa (Beraście) jaetaan ilmaiseksi istuvaa presidenttiä tukevan venäjänkielisen lehden vaalinumeroa satatuhatta kappaletta. Kaupungissa on kolmesataatuhatta asukasta. Tämä on varmaankin sitä Saabin 1970-luvun iskulauseessa mainostettua "varmuuden maksimointia"?

Tässä muuten on Valko-Venäjää käsittelevä linkki kielellä, jota kaikki isänmaalliset suomalaiset tietenkin osaavat sujuvasti.