Suositut tekstit

torstai 19. tammikuuta 2006

Meemi kummallisista tavoista

Kaipa minun täytyy tähän osallistua, kun kerran on haastettu mukaan.

1) Kirjoittelen vakiosalanimellä Niilo Paasivirran keskustelufoorumiin.

2) Änkeydyn nettichattihuoneisiin provosoimaan ja trollaamaan mitä järjettömimmin. Erään kerran vuosia sitten esiinnyin koprofiilien järjestön edustajana ja puolustin koprofiliaa samantyyppisin argumentein kuin seksuaalivähemmistöt aina puolustelevat asiaansa. Kutsuin samalla chatin muita osallistujia Helsingissä muka järjestettävään suureen koprofiiliseen kulinariumiin, jossa heilläkin olisi mahdollisuus kokea koprofiilisiä nautintoja. En kertonut kellekään, mitä koprofilia tarkoittaa, annoin heidän ottaa itse selvää.

3) Minulla on nykyisinkin latinalaisamerikkalainen kirjeenvaihtoystävätär, jotta voisin harjoitella espanjaa. Koska en enää halua kirjeenvaihtokaverien rakastuvan itseeni, kerron hänelle olevani innokas ryhmäseksiorgioiden harrastaja. Kerron, että makaan, sekoilen ja öyhötän kahden tytön kanssa, joiden nimet ovat María ja Cristina.

4) Ostan vihkoja ja kirjoitan niihin luonnoksia iirinkielisistä teksteistä, jotka eivät välttämättä valmistu koskaan. Sitten ostan uusia vihkoja, joille teen samoin. Nyt nurkat ovatkin täynnä puolityhjiä vihkoja ja hyvää ruutupaperia. Ne ovat suurempi ongelma kuin kirjakasat, ja se on paljon sanottu.

5) Pelkään edelleenkin hysteerisesti ampiaisia ja olen vakuuttunut siitä, että ne ovat pirullinen, älyllinen elämänmuoto, jolla on henkilökohtaisesti jotain minua vastaan. Minua ei tietääkseni ole edelleenkään ampiainen pistänyt, vaikkakin muutamia vuosia sitten huomasin jonkinlaisen pistohaavan vasemmassa keskisormessani, ja sitä ympäröivä alue oli turvoksissa pari päivää, lievästi tunnoton vähän pitempään. Jälkeen päin näyttää oireiden mukaan ilmeiseltä, että minua on huomaamattani pistänyt mehiläinen tai ampiainen, mikä siis on todistettavasti niin lievä juttu, että se ei välttämättä tunnu melkein missään. Siitä huolimatta ampiaiskammoni jatkuu entisellään.

2 kommenttia:

  1. Kyllä inkvisiittorioikeudet on laitettu, mutta en tule juurikaan käyneeksi inkvisiittorifoorumilla. Muilla foorumeilla pidänkin hauskaa senkin edestä. Luonnollisesti jätämme vakiosalanimeni mainitsematta, mutta eivätköhän kaikki vakkarit sen arvannekin.

    VastaaPoista
  2. Tuo koprofilian puolesta hehkuttelu oli aika paskamainen juttu. ;-) Iloitsen kun sinäkin osallistuit tahän meemittely älyttömyyteen.

    VastaaPoista

Kommentit on suljettu. Jos ajattelit kirjoittaa tänne jotain paskaa, niin tiedoksesi: siitä ei tule mitään nyt eikä koskaan.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.