perjantai 24. kesäkuuta 2005

Stauffenberg ja kumppanit

Motto: Vapauden puuta on kasteltava silloin tällöin tyrannien verellä. Se on sen luonnollinen lannoite. (Thomas Jefferson)


Vietän juhannusta lukemisen merkeissä, kuinkas muutenkaan. Työn alla on Joachim Festin kirja Staatsstreich, joka käsittelee Hitlerin murhaa yrittäneitä salaliittolaisia.

Kun pikkupoikana tutustuin toisen maailmansodan historiaan lukemalla ehkä hieman natsiapologeettista Tippelskirchiä - on ehkä kuvaavaa, että hänen toisen maailmansodan historiansa on Suomessa ilmeisesti edelleenkin populääri kansan perusjohdatus aiheeseen, mutta uusintapainoksia ei saksankielisissä maissa näköjään (ainakaan nettikirjakaupoista päätellen) ole saatavissa - traagisiksi sankareiksi kohosivat jo silloin Stauffenbergin salaliittolaiset. Monta kertaa hiipi mieleen, miten parempi olisi koko maailmalle ollut, jos Stauffenbergin attentaatti olisi onnistunut. Jos pommit olisivat räjähtäneet toivotusti (hänellä oli kaksi pommia, mutta sotavammaisena käsipuolena miehenä hän oli onnistunut virittämään vain toisen niistä), jos Hitlerin esikunta olisi kokoontunut puurakenteisen hökkelin sijasta vankkaseinäisessä pommisuojassa (silloin olisi kaikilta pojilta tullut veri korvista niiden jysyjen jälkeen), jos Stauffenbergillä olisi ollut molemmat kädet tallellaa ja hän olisi voinut lopettaa Hitlerin pistoolilla, jos kaappaussuunnitelma olisi lähtenyt käyntiin Hitlerin eloonjäämisestä huolimatta ja vallan takaisinkaappaamista yrittävä diktaattori olisi voitu leimata palkatuksi kaksoisolennoksi, huijariksi ja vale-Dmitriksi ja nitistää nöyryyttävällä tavalla ampumalla se jossain kellarissa...jos, jos ja jos.

Samaan sarjaan kuuluu tietysti Stalinin esiintyminen puoluekokouksessa: "Hyvät toverit, jos olette sitä mieltä, että olen tehnyt virheitä, pyytäkää, ja eroan!" Jos paikalla olisi ollut yksikin, joka olisi tiennyt tai uskonut salaisen poliisin olevan jo kintereillään, joka olisi saanut juuri kuulla olevansa kuolemansairas, joka olisi tehnyt tilit selväksi elämänsä kanssa ja päättänyt olla kerrankin rohkea: "Eroa heti paikalla, Koba! Olet tuhonnut isänmaan ja sosialismin! Tiedän, että miehesi odottavat jo oven takana viedäkseen minut ammuttavaksi tekaistuilla syytteillä, tiedän että naamioituneet pahantekijät pyydystävät ihmisiä viedäkseen heidät kidutettaviksi, tapettaviksi ja vangittaviksi olemattomien syytteiden perusteella Neuvostoliiton oman rikosoikeuden ja oikeudenkäyntikaaren vastaisesti, tiedän että tilastoja väärennetään, että ansioituneita puolueen veteraaneja vangitaan keksityillä syytteillä, että olemme pahempia kuin kapitalistit. Eroa itse, Koba, niin ehkä jätämme sinut armosta henkiin. Eroa, Koba, niin me muut voimme keskittyä pelastamaan maan."

Ja kuten yhden rohkean esimerkki usein on tarpeen koko joukon villitsemiseksi, pitkin kokoussalia nousee meteli, "Eroa"-huudot nousevat kaikkialta, ja opportunistit liittyvät kuoroon henkensä pelastamiseksi.

Näin ei käynyt, mutta kaikkien meidän kannalta näin olisi varmasti ollut parempi.