lauantai 11. joulukuuta 2004

Hitler, wie ich ihn gekannt habe

Lordin kommentin innoittamana päätin kirjoittaa pari riviä Hitleristä sellaisena kuin olen hänet tuntenut. En sentään ole ikäeronkaan vuoksi tuntenut häntä henkilökohtaisesti, mutta olen lukenut vinon pinon Hitler-kirjoja: Marlies Steinertin alkujaan ranskaksi julkaistun elämäkerran saksannoksen, Brigitte Hamannin kirjan Hitlers Wien, Kershawn uuden Hitler-elämäkerran, Sebastian Haffnerin Anmerkungen zu Hitler, joka on suomennettu nimellä Hitler - reunamerkintöjä, ja viimeksi Christian Graf von Krockow'n Hitler und seine Deutschen.

Ensimmäinen, mitä tiesin Hitleristä - hyvin pienenä - oli se, että hän oli saksalainen mies, joka joskus vuosikymmeniä sitten "ampui itsensä ja perheensä" (sanamuoto valittu tahallaan tällaiseksi). Vaikka lienen jo tuolloin kuullut puhuttavan itsemurhasta käsitteenä, tuntui varsin järkeenkäyvältä, että noin luonnoton käyttäytyminen puhutti ihmisiä vielä vuosikymmeniä jälkeenpäin ja sai heitä pohtimaan pahuuden syvintä olemusta ja muita metafyysisiä käsitteitä oikein olan takaa. Vasta myöhemmin sain tietää, että tämä ei ollut Hitlerissä oleellisinta, eikähän hänellä ollut perhettä murhattavaksi, vain vaimo, jonka kanssa Hitler meni naimisiin vasta itsemurhan kynnyksellä. Mahdollisesti "perhe" tuli siitä, että maailmanhistorian rumin YTM, Joseph Goebbels, tappoi tuossa samassa yhteydessä lapsensa ennen omaa ja vaimon itsemurhaa.

Seuraavaksi Hitler esiintyi suomalaisesta sotanäkökulmasta: epäilyttävä ja epäluotettava mies, jonka kanssa meidän kuitenkin reaalipoliittisista syistä oli aikoinaan liittouduttava, kun Stalin, joka oli absoluuttinen pahuus, uhkasi meitä.

Tuttu oli myös angloamerikkalainen Hitler, joka kummitteli 1970-luvulla Korkeajännityksissä - eli Korkkareissa, kuten niitä sittemmin oli tapana kutsua. Vielä 80-luvun puolella tunsin vähän yli kymmenvuotiaita pojankolleja, eikä edes erityisen öyhöttäväisiä, jotka sanoivat isona menevänsä "sotaan Saksaan". Tämä johtui siitä, että he elivät kokonaan Korkkarien maailmassa - siellä, missä liittoutuneet käyvät lakkaamatonta sotaa saksalaisia ja japanilaisia vastaan. He olivat tietysti liittoutuneiden puolella.

Pikkuhiljaa alkoi myös historiallinen Hitler tulla tutuksi, jopa siinä määrin, että hänen nuoruuteensa täytyi yrittää samaistua. Lukioikäisenä sain haltuuni suomenkielisen kappaleen Hitlerin kirjasta Taisteluni, jota jaksoin lukea siihen asti, että juutalaisten syyttely alkoi. Hitlerin siihenastinen rasismi oli suuntautunut lähinnä slaaveihin - "keisarikuntaa slaavilaistettiin", hän julisti. Tuolloin olin jo lukenut Kuohuvasta vuosisadasta yhtä jos toistakin tšekkien pyrkimyksestä saada kielelleen jonkinlainen asema Itävalta-Unkarissa, ja isovanhempien aitosuomalaisuusmuisteloiden ansiosta olin tietysti jo siihen aikaan taipuvainen näkemään minkä tahansa kielen puolustamisen väärtinä asiana. Hitler siis tarkoitti lähinnä tšekkejä, jotka saivatkin ponnisteluilleen tukea keisarilta itseltään ja jotka olivat Hitlerin syrjäisen itävaltalaisen kotiseudun Waldviertelin, Metsäneljänneksen, lähinaapureita. Tšekit olivat tuolloin dynaaminen, heräävä ja teollistuva kansakunta, kun taas Hitlerin kaltaisilla Itävallan syrjäseutujen saksankielisillä ei ollut muuta ylpeydenaihetta kuin se, että he sentään puhuivat maan valtakieltä.

Edelläolevan perusteella ei ole kaukaa haettua nähdä Suomalaisuuden liittoa hitleriläisen ajattelun edustajana.

Sitten Hitler nuorena hamppina Wienin kaduilla. Hän ei oikeasti ole mikään opiskelija, mutta kusettaa äitiään ja kertoo päässeensä taidekouluun, jolloin äiti lähettää rahaa. Minulla oli elämässäni vaihe - kun roikuin ilmassa kahden tiedekunnan välillä noin 24-vuotiaana ja mitä todennäköisimmin podin hoitamatonta depressiota - jolloin elin kuten nuori Hitler, ja perheelläni ei totisesti ollut varaa elättää minua. Mutta onneksi se vaihe meni elämässäni ohi. Hitler juuttui siihen pitkäksi aikaa.

Kuvitelkaa jos olisitte Hitler, ja vielä kuoltuanne nuoruutenne munaukset ja toheloinnit syynättäisiin noin tarkkaan, koska niistä etsittäisiin suuria filosofisia selityksiä pahuuden metafyysiseen ongelmaan.

Hitler sotilaana. Hän ei sotinut Itävallan "puolislaavilaisessa" armeijassa, jossa sotilasvalankin saattoi vannoa omalla kielellään (joskus puolalaisessa Res Publica -aikakauslehdessä, Wien-erikoisnumerossa, oli kuva keisarillis-kuninkaallisen armeijan sotilasvalakirjasten rivistä kaikilla valtakunnan kielillä: ainakin saksaksi, unkariksi, puolaksi, tšekiksi, slovakiksi, sloveeniksi, ukrainaksi, serbiksi, kroaatiksi, jopa italiaksi, koska Trieste ja Trento kuuluivat tuolloin Itävalta-Unkariin), vaan Saksan armeijassa. Hän oli tiettävästi kohtuullisen rohkea eikä välttänyt vaaranpaikkoja; yksinäisenä sutena hän oli mieluummin lähetti kuin kuului joukkueeseen. Aliupseeriksi häntä ei ylennetty, koska hän ei kuulemma ollut johtaja-ainesta.