lauantai 11. joulukuuta 2004

Viikonloppu Leopoldin kanssa

Kylläpä elämä on nopeasti muuttunut. Nyt minulla taitaa olla ensimmäinen viikonloppu vähään aikaan, kun elämäni tärkeä henkilö (jonka tunnette kommenttiosastolta nimellä MariaKristiina) ei ole paikalla, tai kun en itse ole Vaasassa hänen luonaan. Maailma tuntuu merkillisen autiolta ja tyhjältä. Totta kai minulla on pinttyneenä poikamiehenä ollut tiettyjä vaikeuksia tottua siihen, että seuraa yhtäkkiä on ja että yksin ei tarvitse olla, mutta nyt kun olen taas vapaana yhden viikonlopun, niin mitään tekemistä ei ole (kirjojen lukeminen nyt on sellaista, mitä voi tehdä viikollakin) ja kalustamattoman kämpän kirjakasojen päälle leviävä valju, talvinen valo vaikuttaa tavallista masentavammalta.

Luettavana on nyt, tunnelmaan sopien, Hochschildin kirja Kung Leopolds vålnad, Kuningas Leopoldin haamu. Taas yksi ruotsinkielinen historiapokkari siis. (Jonkin verran on varastossakin, tai kesken. Missäköhän hitossa Harrisonin Jarlens sekel taas lojuu avonaisena? Hieno kirja, erittäin yksityiskohtaisia kuvauksia Ruotsin ja siinä sivussa meidänkin maamme keskiaikaisesta arkielämästä. Dick Harrison, joka on nimestään huolimatta umpiruotsalainen, on erittäin suositeltavaa lukemista kaikille historiaan, vallankin keskiaikaan, seonneille friikeille. Jarlens sekelin lisäksi häneltä on taskukirjana saatavissa ainakin Karl Knutsson ja Stora döden.) Kuningas Leopold tarkoittaa Belgian kuningas Leopoldia, joka vuosisadan vaihteessa tuli surullisen kuuluisaksi siitä, että hankki maansa viranomaisten ohi haltuunsa Kongon (nykyisen Zairen) yksityiseksi siirtomaakseen, jossa hän orjuutti paikalliset heimot asevoimin (pitkälti toki paikallisista sotureista värvätyin) raakakumiplantaasien työvoimaksi. Jotta luoteja ei tuhlattaisi, sotilaiden oli tuotava jokaisesta ammutusta luodista ihmisen irtileikattu käsi, ja kun luoteja tietysti tuli tuhlattua, mikä muu auttoi kuin pätkäistä käsiä irti ohikulkijoilta?

Leopoldin tapa hankkiutua Kongon yksinvaltiaaksi on sinänsä kiintoisaa luettavaa: äijä perusti puuhiensa suojaksi epämääräisen bulvaaniseuran, joka esiintyi milloin yhtiönä, milloin humanitaarisena yhdistyksenä, ja riskipääoman ohella tai sijasta hän junaili itselleen rutkasti jonkinlaiseksi kehitysavuksi, köyhien neekeriressukoiden auttamiseksi ja sivistämiseksi, tarkoitettuja rikkaiden filantrooppitätien lahjoituksia. Eurooppalaisten siirtomaavaltojen edustajille Leopold selitti pyrkivänsä perustamaan Kongoon hansan tai Kreikan muinaisten kaupunkivaltioiden kaltaisia vapaita kauppakaupunkeja, amerikkalaisille hän taas puhui Belgian alaisuudessa toimivan mustan ylipresidentin johtamien afrikkalaisten heimotasavaltojen federaatiosta. Luonnollisesti lähetystyöllä oli merkittävä rooli näissä visioissa.

Jo vuosisatoja aikaisemmin Kongossa oli ollut kristinuskoon kääntynyt paikallinen kuningas, kun portugalilaiset alkoivat käydä kauppaa, mm. orjakauppaa, alueella. Kuningas oli opetellut portugalin kielen ja kävi kirjeenvaihtoa Portugalin kuninkaan kanssa. Kuningas näki kuitenkin portugalilaisten tuhoavan valtakuntansa, kun eurooppalaisia tavaroita himoitsevat alamaiset ryhtyivät niitä saadakseen orjakauppiaiksi ja omistautuivat laajamittaiselle ihmisryöstölle saadakseen hienoa eurooppalaista luksusroinaa. Koska portugalilaiset olivat siinä vaiheessa riippuvaisia halvasta afrikkalaisesta orjatyövoimasta voidakseen rakentaa imperiumiaan nykyiseen Brasiliaan - kuten tunnettua, Brasilia on nykyisellään latinalaisamerikkalaiseksi varsin mustaihoinen maa, myös keskiluokkansa osalta, ja afrikkalaisen kulttuurin, mm. uskontojen, vaikutus on tavallistakin tuntuvampi - he eivät olleet erityisen ihastuneita ajatukseen, että joutuisivat sopimaan tasa-arvoisina neuvottelukumppaneina asioista afrikkalaisen ruhtinaan kanssa ja panemaan uusiksi ja kuriin jo kehittyneen kaupankäyntiverkostonsa. Ei heillä varmaan ollut hallinnollisia eikä lainsäädännöllisiä keinojakaan tehdä niin.

Tuo Portugalin toiminta Kongossa kylläkin muistuttaa minua siitä, mitä olen lukenut taannoin Jon E. Lewisin toimittamasta kirjasta, jonka nimi on muistaakseni The Mammoth Book of Native Americans - Lewis on myös laatinut hienon Villin Lännen mammuttikirjan, The Mammoth Book of the West, josta minulla on The West -nimellä ilmestynyt versio, luultavasti uudempiakin on. Lewis korostaa sitä, että eurooppalaisten vaikutus Pohjois-Amerikassa alkoi jo ennen heidän fyysistä saapumistaan, usein niin, että eurooppalaisten taudit järkyttivät muodostuneiden kaupunkimaisten ja maanviljelyyn perustuvien kulttuurien asemaa esimerkiksi kaupunkeja autioittamalla, puhumattakaan siitä, että eurooppalaisten korkeammalta sivistykseltä leviävät yksittäiset kauppatavarat saattoivat aiheuttaa itse asiassa intiaanikulttuurien taantumista ja sen jo käynnissä olevien sivilisoitumisprosessien katkeamisen. Jos hyväksytään työhypoteesiksi se ajatus, että maanviljelyskulttuuri on lähtökohtaisesti paimentolaisuutta ja metsästäjä-keräilijyyttä fiksumpi ja parempi kulttuuri, niin ainakin hevosten saapuminen Amerikkaan, vaikka ne olivatkin aikansa huipputeknologiaa mahdollistaessaan jalkapatikkaretkiä oleellisesti nopeamman ja vaivattomamman etenemisen maastossa, itse asiassa taannutti Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuurit merkittävällä tavalla, koska paimentolaisuudesta ja metsästäjä-keräilijyydestä tuli hevosten ansiosta kannattavampaa kuin maanviljelystä ja paikallaan asumisesta. Toisin sanoen yritteliäät nuorukaiset ja kehityskelpoiset kansat olivat niitä, jotka nopeimmin palasivat takaisin maanviljelystä edeltäneeseen tilaan. Ne kansat, joita amerikkalaiset intiaaniviranomaiset ja lähetyssaarnaajat 1800-luvulla kokivat työllä ja tuskalla ihmistää maanviljelijöiksi, olivat monessakin tapauksessa itse asiassa olleet maanviljelijöitä siinä vaiheessa kun eurooppalaiset olivat ilmaantuneet maisemiin, mutta olosuhteiden muuttuessa loikanneet kopukan selkään varsin nopeasti. Kun tasangon intiaani julisti ikiaikaisista ajoista saakka ratsastaneensa näillä lakeuksilla (joille ei jumalauta kukaan valkonaama tule pilkkaamaan suurta Manitouta), kyse oli poliittisesta propagandaretoriikasta, jonka intiaanit toki hallitsivat yhtä hyvin kuin eurooppalaisetkin: eihän hänellä (tai ainakaan hänen isoisänsä isällä) edes ollut sitä kaakkia ennen kuin hän osti tai varasti sen eurooppalaisilta tai seuraavaksi itäisemmältä heimolta.