tiistai 14. joulukuuta 2004

Aa-pi-nen

Lopultakin kouluissamme siirrytään realistiseen, lasten todellisuutta lähellä olevaan opetukseen. Uusi, pedagogisesti virtaviivaistettu aapinen kuvaa maailmaa sellaisena kuin nykyihmiset sen kokevat. Tämän takia sen toivotaan auttavan lapsia samastumaan kirjallisuuden esittämiin maailmoihin ja kohtaloihin ja edistävän lukukulttuuria.

A a. P p.

An-na ja Pet-te-ri.

An-na on pie-ni sie-vä nei-to-nen. Kaik-ki pi-tä-vät An-nas-ta. An-na on ys-tä-väl-li-nen kai-kil-le. An-na aut-taa las-ten-tar-has-sa leik-ki-tä-te-jä. An-na me-nee en-si vuon-na y-li-o-pis-toon.

Pet-te-ri on y-li-o-pis-tos-sa. Pet-te-ri kir-joit-taa gra-du-a. Pet-te-ri o-saa mon-ta kiel-tä. Pet-te-ris-tä tu-lee en-si vuon-na mais-te-ri. Kyl-lä-pä Pet-te-rin äi-ti on yl-pe-ä po-jas-taan. Pet-te-ris-tä tu-lee vie-lä suu-ri tie-de-mies.

Pet-te-ril-lä ei o-le tyt-tö-ys-tä-vää. Pet-te-ri is-tuu il-lal-la py-tyl-lä ja lu-kee leh-te-ä, jos-sa on a-las-to-mi-en tyt-tö-jen ku-vi-a. Pet-te-ri lyp-sää pip-pe-li-ään. Pet-te-ri-ä hä-vet-tää. Pet-te-ri ei ha-lu-a lu-ke-a leh-ti-ä. Pet-te-ri ei ha-lu-a lyp-sää pip-pe-li-ään. Pet-te-ri ha-lu-aa vai-mon. Pet-te-ri ha-lu-aa lap-si-a. Pet-te-ri käy ai-ne-jär-jes-tön juh-lis-sa. Siel-lä pu-hu-taan ruot-si-a. Myös Pet-te-ri pu-huu ruot-si-a ai-ne-jär-jes-tön juh-lis-sa. Siel-lä on pal-jon mu-ka-vi-a tyt-tö-jä. Mut-ta mu-ka-vim-mat ty-töt polt-ta-vat tu-pak-kaa. Pet-te-ri ei pol-ta tu-pak-kaa.

An-na nä-kee Pet-te-rin ka-dul-la. An-na ky-syy: Ku-ka tuo on? Se on Pet-te-ri, sa-no-taan An-nal-le. Pet-te-ri o-saa pal-jon kie-li-ä.

An-na al-kaa i-hail-la Pet-te-ri-ä. An-na seu-raa Pet-te-ri-ä kaik-ki-al-le. An-na lä-het-tää Pet-te-ril-le i-hai-li-ja-kir-jei-tä. Pet-te-ri on i-loi-nen. An-na ei pol-ta tu-pak-kaa. An-na pi-tää lap-sis-ta. An-na ha-lu-aa op-pi-a kie-li-ä.

Pet-te-ri sa-noo An-nal-le: mi-nä ha-lu-an si-nut tyt-tö-ys-tä-väk-si, kos-ka si-nä pi-dät mi-nus-ta. An-na sa-noo: mi-nä en pi-dä si-nus-ta. Pet-te-ri sa-noo: mik-si sit-ten kir-joi-tat i-hai-li-ja-kir-jei-tä? An-na sa-noo: po-lii-si! Po-lii-si tu-lee ja vie Pet-te-rin van-ki-laan. Nyt Pet-te-ri on van-ki-las-sa. Van-ki-las-sa on i-so-ja pa-ho-ja se-ti-ä. Pa-hat se-dät lyö-vät Pet-te-ri-ä pää-hän lyi-jy-put-kel-la. Pet-te-rin pää sa-noo: riks räks! Nyt Pet-te-rin pää on rik-ki. Pet-te-ris-tä ei tu-le tie-de-mies-tä. Pet-te-rin äi-ti it-kee: yy-hyy-hyy! An-na nau-raa: hi-hi-hii!

Ö ö Öy öy

Öy-höt-tä-jät.

Ilk-ka on pie-ni poi-ka. Ilk-ka on yk-sin. Öy-höt-tä-jät o-vat i-so-ja poi-ki-a. Öy-höt-tä-ji-ä on mon-ta. Öy-höt-tä-jät öy-höt-tä-vät: öy-höy-höy! Öy-höt-tä-jät nau-ra-vat: hö-rö-hö-rö! Nyt öy-höt-tä-jät nä-ke-vät Il-kan. Öy-höt-tä-jät ot-ta-vat Il-kan kiin-ni. Ilk-kaa pe-lot-taa. Ilk-ka al-kaa it-ke-ä. Öy-höt-tä-jät al-ka-vat nau-raa. Öy-höt-tä-jät lyö-vät Ilk-kaa nyr-kil-lä. Se te-kee ki-pe-ää. Ilk-ka huu-taa: ai-jai-jai! Öy-höt-tä-jät nau-ra-vat: hö-rö, hö-rö! Nyt Il-kal-ta mur-tuu luu. Luu sa-noo riks räks! Se te-kee ki-pe-ää. Nyt Ilk-ka vie-dään sai-raa-laan.

Öy-höt-tä-jät saa-vat an-ka-ran ran-gais-tuk-sen. O-pet-ta-ja sa-noo kai-kil-le öy-höt-tä-jil-le: Hyi-hyi-hyi! Se on hy-vin an-ka-ra ran-gais-tus. Reh-to-ri siir-tää yh-den öy-höt-tä-jän rin-nak-kais-luo-kal-le. Se on vie-lä an-ka-ram-pi ran-gais-tus. Öy-höt-tä-jä jou-tuu pois ys-tä-vi-en-sä luo-kal-ta. Hu-ma-nis-ti sa-noo: öy-höt-tä-jä saa trau-man. Trau-ma on ko-vin pa-ha a-si-a. Mut-ta öy-höt-tä-jä pär-jää uu-del-la luo-kal-la. Öy-höt-tä-jä saa uu-si-a ys-tä-vi-ä. Öy-höt-tä-jä o-pet-taa uu-si-a ys-tä-vi-ä öy-höt-tä-mään. Öy-höt-tä-jä sa-noo: öyh öyh! Ys-tä-vät sa-no-vat: öyh öyh! Nyt öy-höt-tä-ji-ä on en-tis-tä e-nem-män. Kai-kil-la öy-höt-tä-jil-lä on pal-jon ys-tä-vi-ä. On hy-vä ol-la ys-tä-vi-ä, sa-noo hu-ma-nis-ti.

Nyt Ilk-ka pää-see sai-raa-las-ta. Kaik-ki van-hat öy-höt-tä-jät sa-no-vat: öyh öyh! Myös uu-det öy-höt-tä-jät sa-no-vat: öyh öyh! Kaik-ki öy-höt-tä-jät ko-koon-tu-vat Ilk-kaa lyö-mään. Kai-kil-la on yh-tei-nen har-ras-tus. Sel-lai-sis-ta saa pal-jon ys-tä-vi-ä, sa-noo hu-ma-nis-ti.