perjantai 17. joulukuuta 2004

"Siit tulee hyvä olo kun huomaat että osaat ite"

Tommi kirjoitti Merkinnöissään ihailevansa Cityn Amis-artikkelin Villeä, koska tämä alkaa kuulostaa skarpilta ja aikuiselta heti kun puhe kääntyy itse ammattiin. Olen Tommin kanssa aivan samaa mieltä. Yksi minun viime aikoina suuresti ihailemistani henkilöistä on muuan neiti Milla H, joka toimi toissa ja viime vuonna kantakahvittamoni kokkina, tai oikeastaan leipurina - hän opiskeli ainakin tuolloin alaa täkäläisessä ammattikorkeakoulussa. Hän oli tietysti tavattoman nätti ja upea - melko pienikokoinen, mutta täältä ylhäältä kaikki tytöt näyttävät pieniltä - ja kyllähän minun täytyy myöntää, että vähän ihastuin häneen, mutta ennen kaikkea siksi, että hän teki niin skarpin, ammattitaitoisen vaikutelman. Amistytöt - ja tässä tarkoitan nimenomaan ammattikorkealaisia - ovat aina vedonneet minuun järkevyydellään ja aikuisuudellaan, mutta koska he tavallisesti polttavat tupakkia ja juovat viinaa, he ovat minun horisonttini ulkopuolella.

Nuorena kuvittelin, että yliopistoista löytyisi fiksua seuraa. Yliopistot kuitenkin houkuttelevat puoleensa neuroottisia nörttimiehiä ja tasapainottomia humanistinaisia, joiden kummankin löyhäpäisyyskin ilmenee niin erilaisella tavalla, että he vihaavat toisiaan. Ammattikorkeaan menee sitä vastoin ihan tasapainoista, järkevää ja mukavaa porukkaa, joka osaa kommunikoida, sen sijaan että tarttuisi jonkin käsittämättömän arvovaltasyyn takia johonkin puoleen sanaan. Neiti H. osasi kommunikoida suoraan ja konstailematta, ja siitä tuli aivan saakelin hyvä olo, että tuollaisiakin on. Mutta ei meille, ei, vaan ammattikorkean omille pojille, ja taitaakin olla parempi niin. Noin hyviä naisia ei kukaan akateeminen ansaitse.

(Onkin muuten tyypillistä, että minunkin nyttempi tyttöystäväni opiskelee sellaista akateemista alaa, joka on hyvin lähellä ammattikorkeaa - hänkin on kielialalla, muttei mikään neuroottinen filologi, joka pilaisi aivonsa jollain genderteorialla ja sorrettuisuuskokemuksentiedostamistieteellä, vaan kääntäjä.)

Tiedättekö muuten, mikä tulee mieleen neuroottisista humanistinaisista, jotka alkavat inistä heti kun ovat haistavinaan naiseuden loukkaamista toisen puheissa? Ne ämmät käyttäytyvät tasan samalla tavalla kuin väkivaltaiset öyhöttäjät, jotka yhtäkkiä puhkeavat ynisemään: Sanoitsä jätkä jotain? Vittu sanoitsä jotakin? italowesternin pahishahmon äänellä - kun heidän itsetuntoaan on loukattu ja loukkaus on tarvis pestä pois verellä, hampaankappaleilla ja luunsiruilla. - Ehkä ne humanistipimut juuri tämän takia rakastavat öyhöttäjiä. Ovat kuitenkin viime kädessä samaa maata kuin maalarin housut.