Laura Huhtasaaren uusin sekoilu osoittaa minun aina olleen oikeassa sanoessani, että äärioikeisto voi ottaa tähtäimeensä vaikka vihollisiksi mieltämiensä lapset. Vainoharhaiseksi syytitte, mutta katsokaa miten kävi.
Laura Huhtasaaris nyaste tilltag visar att jag hade rätt hela tiden när jag påstod att extremhögern är beredd att hota t om barn till de som den ser som fiender. Ni beskyllde mig för att vara paranoid, men kolla hur det gick.
Olen myös ennustanut, että koska tyypillinen äärioikeistolainen ei rakasta lapsiaan, tai koska hänen poliittinen kiihkomielisyytensä on perhesiteitä voimakkaampi, näemme vielä sellaisia tapauksia, että äärioikeistolaiset murhaavat omia lapsiaan ja koettavat lavastaa syylliseksi maahanmuuttajan, tai jonkun poliittiseksi vastustajaksi mieltämänsä. Tämä on nyt lähellä toteutumistaan. Tämän vaaran takia olisi perusteltua ottaa äärioikeistolaisten lapset huostaan rutiinitoimena.
Jag har också förutsagt att vi ännu kommer att se högerextremister som slår ihjäl sina egna barn och försöker framställa detta som politiska motståndares eller invandrares fel - något som beror på att en typisk högerextremist inte älskar sina barn, eller för att uttrycka det annorlunda: på att hans politiska nit är starkare än hans familjeband. Snart får ni säkert sanna mina ord. På grund av den här risken skulle det vara motiverat att rutinmässigt omhänderta barnen till alla högerextremister.
tiistai 2. lokakuuta 2018
maanantai 1. lokakuuta 2018
Mikä teki isänmaallisuudesta kirosanan? Varför har fosterländskhet blivit en svordom?
Jussi Niinistö itkeskelee, että isänmaallisuudesta on tehty kirosana, ja kysyy, miksi näin on päässyt tapahtumaan. No minäpä kerron. Meitä oli tässä maassa joskus kymmenen vuotta sitten aika paljon, jotka yritimme tehdä isänmaallisuudesta taas kunniallisen sanan, koko kansaa yhdistävän. Tulos oli, että juuri Jussi Niinistön viiteryhmä raivostui ja aloitti mielipuolisen mustamaalauskampanjan, jolla esimerkiksi minut ajettiin paitsioon ja käytännössä julkaisu- ja siteerauskieltoon koko suomenkielisessä mediassa.
Jussi Niinistö jämrar sig i medierna över att fosterländskhet blivit en svordom, och frågar, hur detta kunnat ske. Jag ska berätta hur. För ett tiotal år sen var det rätt många i det här landet - bland annat jag - som ville ge fosterländskheten en ny upprättelse, så att den kunde förena hela nationen. Resultatet var att det var precis Jussi Niinistös referensgrupp som blev rasande och inledde en vansinnig klappjakt, vilket innebar att t ex jag marginaliserades och i praktiken förbjöds att skriva eller att ens citeras i finska medier.
Hänen kaltaisensa katsoivat, että "isänmaallisuus" ei kuulunut kaikille, vaan ainoastaan hänenlaisilleen, ja toista mieltä olevia, toista kieltä puhuvia ja toisen värisiä piti saada mollata epäisänmaallisiksi. Juuri tällaisesta esimerkiksi minä olin pyrkinyt aktiivisesti eroon tarkoituksena luoda uusi talvisodanhenkinen isänmaallisuus, lippu, jonka alle voisivat kerääntyä niin ammattisotilaat kuin vanhat sivarit, niin kantaväestö kuin maahanmuuttajatkin. Mutta sitä eivät Jussi Niinistön kaverit voineet sallia.
Sådana som han ansåg att "fosterländskhet" inte var vår gemensamma egendom, utan endast tillhörde hans gelikar. De tyckte att det borde vara fritt fram för dem att beskylla för bristande fosterländskhet alla som var av annan åsikt, hade annan hudfärg eller talade ett annat språk än de. Det var precis det här t ex jag hade velat bli av med för att i stället skapa en ny fosterländskhet, en ny vinterkrigsanda, en flagga under vilken både yrkesmilitärer och gamla vapenvägrare, både majoritetsbefolkningen och invandrarna kunde samlas. Men det kunde inte Jussi Niinistös kompisar tillåta.
"Isänmaallisuuteen" on nykyään (taas) helppo suhtautua kyynisesti ja pilkallisesti, koska maan "isänmaallisimpana" puolueena esiintyy omavaltaisesti joukkio, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa tarkoituksenaan Suomen vapauden ja oikeusvaltion tuhoaminen. On tietysti selvää, että kun Venäjän tarkoituksena on mädättää koko länsimainen demokratia sisältäpäin, sen viides kolonna aloittaa myyräntyönsä kaappaamalla ja mädättämällä juuri isänmaallisuuden käsitteen.
I dag är det (igen) lätt att förhålla sig cyniskt och hånfullt till ordet "fosterländskhet", eftersom ordet egenmäktigt beslagtagits av en liga som samarbetar med Ryssland för att tillintetgöra Finlands frihet och rättsstatlighet. Men när Ryssland nu tydligen åtagit sig att inifrån bringa till förruttnelse hela den västerländska demokratin, är det naturligt att dess femtekolonnare inleder detta genom att ta över och fördärva hela begreppet fosterländskhet.
Jussi Niinistö jämrar sig i medierna över att fosterländskhet blivit en svordom, och frågar, hur detta kunnat ske. Jag ska berätta hur. För ett tiotal år sen var det rätt många i det här landet - bland annat jag - som ville ge fosterländskheten en ny upprättelse, så att den kunde förena hela nationen. Resultatet var att det var precis Jussi Niinistös referensgrupp som blev rasande och inledde en vansinnig klappjakt, vilket innebar att t ex jag marginaliserades och i praktiken förbjöds att skriva eller att ens citeras i finska medier.
Hänen kaltaisensa katsoivat, että "isänmaallisuus" ei kuulunut kaikille, vaan ainoastaan hänenlaisilleen, ja toista mieltä olevia, toista kieltä puhuvia ja toisen värisiä piti saada mollata epäisänmaallisiksi. Juuri tällaisesta esimerkiksi minä olin pyrkinyt aktiivisesti eroon tarkoituksena luoda uusi talvisodanhenkinen isänmaallisuus, lippu, jonka alle voisivat kerääntyä niin ammattisotilaat kuin vanhat sivarit, niin kantaväestö kuin maahanmuuttajatkin. Mutta sitä eivät Jussi Niinistön kaverit voineet sallia.
Sådana som han ansåg att "fosterländskhet" inte var vår gemensamma egendom, utan endast tillhörde hans gelikar. De tyckte att det borde vara fritt fram för dem att beskylla för bristande fosterländskhet alla som var av annan åsikt, hade annan hudfärg eller talade ett annat språk än de. Det var precis det här t ex jag hade velat bli av med för att i stället skapa en ny fosterländskhet, en ny vinterkrigsanda, en flagga under vilken både yrkesmilitärer och gamla vapenvägrare, både majoritetsbefolkningen och invandrarna kunde samlas. Men det kunde inte Jussi Niinistös kompisar tillåta.
"Isänmaallisuuteen" on nykyään (taas) helppo suhtautua kyynisesti ja pilkallisesti, koska maan "isänmaallisimpana" puolueena esiintyy omavaltaisesti joukkio, joka tekee yhteistyötä Venäjän kanssa tarkoituksenaan Suomen vapauden ja oikeusvaltion tuhoaminen. On tietysti selvää, että kun Venäjän tarkoituksena on mädättää koko länsimainen demokratia sisältäpäin, sen viides kolonna aloittaa myyräntyönsä kaappaamalla ja mädättämällä juuri isänmaallisuuden käsitteen.
I dag är det (igen) lätt att förhålla sig cyniskt och hånfullt till ordet "fosterländskhet", eftersom ordet egenmäktigt beslagtagits av en liga som samarbetar med Ryssland för att tillintetgöra Finlands frihet och rättsstatlighet. Men när Ryssland nu tydligen åtagit sig att inifrån bringa till förruttnelse hela den västerländska demokratin, är det naturligt att dess femtekolonnare inleder detta genom att ta över och fördärva hela begreppet fosterländskhet.
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
"Miksi vain valkoisten maiden pitää muuttua monikulttuurisiksi?" - "Varför är det bara vita länder som ska bli mångkulturella?"
Twitterissä eräs kirjoittelija kysyi:
En Twitterskribent ställde följande fråga:
"Miksi vain valkoisten maiden pitää muuttua monikulttuurisiksi? Miksi Afganistania, Irakia, Kiinaa tai Somaliaa ei vaadita muuttumaan monikulttuuriseksi? Miksi kukaan ei ole huolissaan siitä, miten mustia Afrikassa ollaan?"
"Varför är det bara vithyade länder som ska bli mångkulturella? Varför ställs inga krav på att införa mångkulturen i Afghanistan, Irak, Kina eller Somalia? Varför är ingen oroad över att alla är så svarta i Afrika?"
Kysymys ansaitsee asiallisen vastauksen. Ensinnäkään kukaan ei "vaadi" yhtään mitään maata muuttumaan monikulttuuriseksi. Se nyt vaan on käytännön fakta, että köyhät muuttavat rikkaisiin maihin, ja tätä pitää sitten jotain hallinnoida. Mutta tuon kysymyksen taustalla on selvästi jonkinlainen oletus, että Afganistan, Irak tai Kiina olisivat yksikulttuurisia.
Frågan förtjänar ett sakligt svar. Allra först är det ingen som ställer "krav" på att införa mångkultur någonstans. Det är bara ett praktiskt faktum att fattigt folk flyttar till rika länder och att denna situation på något sätt bör förvaltas. Men frågeställaren förefaller inbilla sig att Afghanistan, Irak eller Kina är monokulturella länder.
Itse asiassa Somalia aika pitkälti on maahanmuuttokriitikkojen ihannemaa yksikulttuurisuudessaan. Ja kuten tiedämme, Somalia on romahtanut valtio, jossa on vain alueellisesti toimivia hallituksia. Sitä vastoin Afrikassa on kulttuurisesti tilkkutäkkimäisiä valtioita, jotka pysyvät maanosan keskitasoon verraten paremmin pystyssä. Toisaalta yksi Afrikan vakaimmista ja demokraattisimmista maista, Botswana, on kohtuullisen yksikulttuurinen maanosan mittapuulla, koska 80 prosenttia väestöstä puhuu tswanaa äidinkielenään. Voi siis sanoa, että sen enempää yksi- kuin monikulttuurisuuskaan ei mitenkään itsestään selvästi tee mistään maasta vakaata eikä epävakaata.
Vad gäller Somalia kan man faktiskt säga att det är ett monokulturellt land som motsvarar det invandrarkritiska idealet. Och som vi vet är Somalia en kollapsad stat där det bara finns regionala regeringar. Å andra sidan finns det mångkulturella lapptäcken till stater i Afrika som klarar sig bättre än övligt är i världsdelen vad gäller samhällsfreden. Och - å tredje sidan - är Botswana, en av de mest stabila och demokratiska staterna i Afrika, relativt monokulturellt i jämförelse med grannländerna, eftersom 80 procent av befolkningen talar tswana som modersmål. Man kan sålunda konstatera, att varken monokultur eller mångkultur allena räcker till att vare sig stabilisera eller avstabilisera en stat.
Mutta puhutaanpa noista kolmesta muusta maasta.
Men låt oss tala om de där andra tre länderna.
Afganistanissa on kaksi virallista kieltä: dari (persian kielen afganistanilainen muoto) ja paštu (Afganistanin kansalliskieli, joka kuuluu iranilaisiin kieliin mutta jonka kielioppi on paljon mutkikkaampi ja vaikeampi kuin persian). Lisäksi maassa puhutaan mm. uzbekkia (turkinsukuinen kieli), turkmeenia (sekin turkinsukuinen kieli; ei ole kuitenkaan selvää, onko Afganistanin turkmeeni sama kieli kuin Turkmenistanin), balutšia (iranilainen kieli, joka ilmeisesti on läheisempää sukua kurdille kuin persialle) ja nuristanilaisia kieliä (ryhmä pieniä indoiranilaisia kieliä, joiden sijainti sukupuussa ei taida vieläkään olla aivan lukkoonlyöty).
Afghanistan har två officiella språk: dari (den lokala varianten av persiskan) och pashto (Afghanistans nationella språk, som ingår i den iranska grenen av indoeuropeiska språk men vars formlära är mycket mera komplicerad och svår än persiskans). Dessutom talas där bl a uzbekiska (ett turkspråk), turkmenska (även det ett turkspråk, men det är inte säkert om turkmenskan i Afghanistan är samma språk som dito i Turkmenistan), baluchiska (ett iranskt språk som antagligen är närmare släkt med kurdiskan än med persiskan) och nuristanska språk (en grupp små indoiranska språk, vars exakta släktskapsförhållanden med de övriga indoeuropeiska språken inte ännu är fastslagna).
Vielä suhteellisen hiljattain Afganistanissa puhuttiin myös mogoli-nimistä kieltä, paljon persialaisia vaikutteita saanutta mongolin (!) kielen murretta, mutta näyttää siltä, että koko sitä aiemmin puhunut etninen ryhmä, hazarat, on siirtynyt hazaragiin. Tämä vuorostaan on persian mogolilaisvaikutteinen murre. Kuten kaikki Leijapojan lukeneet tai siitä tehdyn elokuvan nähneet tietävät, Afganistanissa esiintyy jonkin verran rasismia hazaroita kohtaan; siihen liittyy uskonnollisia ristiriitoja, koska hazarat ovat yleensä šiiamuslimeita. Elokuvassa puhuttu kieli muuten on daria: omalla alkeispersiallani ymmärsin, kun pikkupojat uhosivat olevansa sultânhâ-é-Kâbûl, Kabulin sulttaaneja.
Historiskt sett är det ännu relativt nyligen som det fanns mongolisktalande i Afghanistan - deras språk hette egentligen mogol och hade av naturliga skäl tagit emot en massa persiska influenser, men sedan dess förefaller hela den etniska grupp som tidigare talat mogol, hazarafolket, ha övergått till hazaragi, en mongoliskpåverkad persisk dialekt. Som alla som läst romanen Flyga drake eller sett filmen vet, finns det en hel del rasism mot hazarafolket, vilket också beror på religiösa motsättningar, eftersom hazarafolket vanligen är shiamuslimer. Det språk som talas i filmen är förresten dari: med mina elementära kunskaper i persiska förstod jag när gossarna i filmen skröt att de var "Kabuls sultaner", sultânhâ-é-Kâbûl.
Irakissa on tunnetusti sekä arabian että kurdin kielen puhujia. Jonkinlainen turkmeenimurre löytyy sieltäkin. Tosin ainakin Wikipedia kertoo, että irakilaiset turkmeenit ovat siirtyneet käyttämään Turkin turkkia koulukielenään: turkkilaiskielet ovat niin läheistä sukua toisilleen, ettei tämä ole mitenkään mahdotonta. Lisäksi siellä on kristittyjä, joiden kieli on Jeesuksen äidinkieli eli aramea (täällä Suomessakin on irakilaisia arameaa puhuvia kristittyjä pakolaisina). Toinen kristitty ryhmä sekä Irakissa että Iranissa ovat armenialaiset, joiden kieli (minäkin osaan sitä vähän) on oma haaransa indoeurooppalaisten kielten sukupuussa, vaikkakin sanavarastoltaan hyvin iranilaistunut.
I Irak talas det som bekant både arabiska och kurdiska, och det finns även en irakisk dialekt av turkmeniskan. Visserligen står det åtminstone i Wikipedia att turkmeniska barn i Irak i dag undervisas på samma turkiska som talas i Turkiet. Turkspråken står så nära varandra att det här ingalunda är omöjligt. Dessutom finns det kristna irakier som talar arameiska, Jesu modersmål - en del av de irakiska flyktingarna också här i Finland är arameisktalande kristna. En annan kristen grupp i både Irak och Iran är armenierna, vars språk (som jag lärt mig grunderna i) är en särskild gren i det indoeuropeiska släktträdet, låt vara att det tagit upp en massa iranskt lånegods.
Kiinan kieli on moniin, eri kielen tasoisiin murteisiin hajonnut: mandariinikiinan lisäksi on mm. min nan -kiina, kantoninkiina, hakka-kiina ja muitakin. Kiinassa on myös sellaisia suuria vähemmistökieliä kuin mongolia, joka ei ole Kiinan puolella rajaa eli Sisä-Mongoliassa aivan samaa kieltä kuin Mongolian tasavallassa eli Ulko-Mongoliassa, mutta mongolikielet ovat keskenään hyvin läheistä sukua ja ymmärrettävyys kielirajan yli varsin suuri. Isoin ero taitaa olla kirjaimisto - Kiinan puolella perinteiset mongolikirjaimet, Mongolian tasavallassa kyrilliset aakkoset.
Kinesiskan har sönderfallit i många dialekter som i praktiken är separata språk: förutom mandarinkinesiskan finns det sådana som min nan-kinesiska, hakka-kinesiska, kantonesiska och många andra. I Kina talas det också mongoliska, visserligen är det inte helt samma språk i Inre Mongoliet (Kina) som i Yttre Mongoliet (republiken Mongoliet), men de mongoliska språkformerna är rätt lika varandra och den ömsesidiga förståeligheten stor. Den största skillnaden torde utgöras av skriften: i Kina används traditionell mongolisk skrift, i republiken Mongoliet är det de kyrilliska bokstäverna som gäller.
Kiinan muista vähemmistökielistä tiibetin kieli on yksi tunnetuimpia: tosin sillä on parikymmentä murretta, jotka eroavat toisistaan yhtä paljon tai vähän kuin kiinan murteet keskenään, ja niitä pitää yhdessä lähinnä yhteinen kirjakielinen perinne. Tiibetin kieli on sukua kiinalle, mutta vain kaukaista: sen kielioppi muistuttaa monine päätteineen ja sijamuotoineen yleisiltä periaatteiltaan pikemminkin suomea kuin kiinaa, joka tunnetusti on yksitavuinen ja taivutukseton.
Vad gäller de andra minoritetsspråken i Kina, är tibetanskan antagligen det mest kända av dem. Visserligen har den ett tjugotal dialekter som skiljer sig från varandra som de kinesiska, och de hålls ihop främst av en gemensam skriftlig tradition. Tibetanskan är släkt med kinesiskan, men bara avlägset: dess grammatik är rik på ändelser och kasusformer och liknar typologiskt mera finskan än kinesiskan, som ju är enstavig och saknar böjningsändelser.
Kiinassa puhutaan myös turkkilaiskieliä, kuten uiguuria: Xinjiangin maakunnan uiguurien ahdistelu ja sorto on viime aikoina kärjistynyt ja ylittänyt uutiskynnyksen. Uiguurit ovat tietenkin muslimeja, ainakin nimellisesti, ja nykyäänhän islamilaista terrorismia käytetään tekosyynä muslimivähemmistöjen ahdisteluun vähän kaikkialla. Myös kiinaa puhuvia muslimeja on: heitä kutsutaan yleensä nimellä hui tai hwei. Heidän kieltään erottaa perusmandariinikiinasta lähinnä islamin uskoon liittyvä sanavarasto.
I Kina talas även turkspråk, som uiguriska: det förtryck som uigurerna i Xinjiang får lida har på sistone tillspetsat sig och väckt internationell uppmärksamhet och kritik. Uigurerna är givetvis muslimer, åtminstone i princip, och i dag utnyttjas islamisk terrorism lite varstans som ett svepskäl för att ansätta muslimska minoriteter. Det finns också kinesisktalande muslimer, det så kallade hui- eller hweifolket. Deras språk är vanlig mandarinkinesiska med en del egna ord som för det mesta har med religionen att göra.
Eikä tämä tähän lopu. Myös taikieliä (thain ja laon kielten sukuisia) Kiinasta löytyy. Yksi tunnetuimpia on zhuang, jota aikaisemmin kirjoitettiin latinalaisten ja kyrillisten kirjainten yhdistelmällä - latinalaisin kirjaimin (ja foneettisin merkein) kirjoitetun tavun lopussa oli kyrillinen kirjain ilmoittamassa sävelkorkeuden. Nykyään zhuangia kirjoitetaan kokonaan latinalaisin kirjaimin, mutta tavun viimeinen kirjain ilmoittaa edelleenkin sävelkorkeuden. Zhuangia voidaan kirjoittaa myös kiinalaisin merkein ns. sawndip-järjestelmällä.
Och det slutar inte här. Det finns även taispråk i Kina, dvs besläktade med thailändskan och laotiskan. Ett av de mest kända är zhuang, som förr i tiden skrevs med en kombination av latinska och kyrilliska bokstäver: i slutet på en stavelse skriven med latinska bokstäver (och fonetiska tecken) stod det en kyrillisk bokstav som stod för tonhöjd. I dag skrivs zhuang helt med latinska bokstäver, men även i dag står den sista bokstaven i stavelsen för tonhöjden. Zhuang kan även skrivas med kinesiska tecken, med det såkallade sawndip-systemet.
Jos nyt vielä eksoottisempiin kieliin mennään, itseäni on aina askarruttanut naxi, joka on sukua burman kielelle (ja siksi myös kiinalle, mutta hyvin kaukaa). Sitä on perinteisesti kirjoitettu kuvakirjoituksella, joka tosin ei ole suoraan puhutun kielen mukaista, vaan enemmänkin kuva-arvoituskieltä. Kuvakirjoitusta on kommunistisessa Kiinassa vainottu sen uskonnollisten tai šamanististen käyttöyhteyksien vuoksi; nykyään sitä suositaan ainakin paikallistasolla, koska se on turisteja houkutteleva eksoottinen ilmiö. Naxi-kansa itse käyttää nykyään kiinaa kirjallisiin tarkoituksiin, vaikka puhuukin yhä omaa kieltään.
Vad gäller ännu mera exotiska språk, har jag personligen alltid fascinerats av naxispråket, som är släkt med burmesiskan (släktskapet med kinesiskan är alltså mycket avlägset). Naxi har av gammalt skrivits med en bildskrift, som visserligen inte direkt följer uttalet, utan snarare är en sorts rebusspråk. Bildskriften har i det kommunistiska Kina tidigare förföljts på grund av sina religiösa eller schamanistiska associationer; i dag åtnjuter den officiellt godkännande åtminstone på lokal nivå, eftersom den är en exotisk företeelse som lockar turister. Själva naxifolket föredrar kinesiska till litterära ändamål, låt vara att det fortfarande talar sitt eget språk.
Kaikki Kiinan keisarien Kielletyssä kaupungissa käyneet tai siellä otettuja kuvia nähneet tietävät, että siellä on vanhoja kylttejä, joissa teksti on kiinan lisäksi oudolla pystysuoria kirjainryhmiä käyttävällä kirjoituksella. Samannäköistä kirjoitusta käyttävät Kiinassa myös sikäläiset mongolit, mutta Kielletyn kaupungin ylimääräinen kieli on mantšu, sillä viimeinen keisaridynastia oli kotoisin Mantšuriasta (nykyään kiinalaisena hallintoalueena nimeltään Heilongjiang) Pohjois-Kiinasta. Se koetti tehdä äidinkielestään hovikieltä, mutta kiinan kielen kulttuurinen voima oli sellainen, että mantšu katosi niin hovista kuin kotimaastaankin.
Alla som antingen i egen hög person besökt Förbjudna staden i Beijing eller sett fotografier tagna på ort och ställe vet att de gamla skyltarna där är tvåspråkiga: förutom kinesisk skrift står allt även i en märklig lodrät skrift. En liknande skrift använder även mongolerna i Kina, men det språk som man ser i Förbjudna staden är manchuiska, ty den sista kejserliga dynastin härstammade från Manchuriet i Nordkina (området motsvarar ungefär det nuvarande kinesiska förvaltningsdistriktet Heilongjiang). Dynastin försökte använda sitt språk på det kejserliga hovet, men kinesiskans kulturella styrka var sådan att manchuiskan försvann både från hovet och från sitt eget hemland.
Nykyään merkittävin mantšun puhujien keskittymä on kaukana Mantšuriasta, Xinjiangissa. Tosin sikäläinen ns. xibo-kansa ei pidä itseään etnisesti mantšuina, mutta kaikkien kielitietelijöiden mukaan ao. kieli on käytännössä mantšun murre. Mantšu/xibo on tunguusikieli, sukua eräille muille kaukoidän pienille kielille, joiden nimetkin taitavat olla tuttuja vain ammattilingvisteille; Vladimir Arsenjevin kirjasta ja Akira Kurosawan elokuvasta tuttu Dersu Uzala puhui äidinkielenään tunguusikieliin kuuluvaa nanaita. Näyttelijä Maksim Munzuk tosin ei ollut nanai, vaan tuvalainen (kuului siis pieneen itäsiperialaiseen turkinsukuista kieltä puhuvaan kansaan).
I dag talas det manchuiska nästan bara i Xinjiang, som ligger långt borta från Manchuriet. Visserligen ser sig det manchuisktalande xibofolket i Xinjiang inte som manchuer, men enligt alla språkvetare är xibospråket i praktiken en dialekt av manchuiskan. Manchuiskan/xibo är ett tungusiskt språk, släkt med en rad andra små språk i Fjärran Östern vars namn torde bara vara kända för professionella lingvister. Dersu Uzala, känd från Vladimir Arsenjevs bok och Akira Kurosawas film, talade ett tungusiskt språk, nanai, som modersmål. På vita duken spelades rollen visserligen av Maksim Munzuk, som inte var tungus, utan talade tuvinska som modersmål - det är ett litet turkspråk.
Niin että Irak, Kiina ja Afganistan ovat jo luonnostaan aika monikulttuurisia, eikä niitä tarvitse "vaatia" muuttumaan sellaisiksi. Se, mitä niiltä voidaan vaatia, on nykyisen monikulttuurisuutensa fiksumpi ja asiallisempi hallinnointi. Esimerkiksi Kiinassa useampi kuin yksi vähemmistökansa on aika kovakouraisen sorron kohteena.
Sålunda är Irak, Kina och Afghanistan redan rätt multikulturella, och ingen behöver ställa dem "krav" på att bli mera så. Det krav man kan ställa dem är att de bör förvalta sin nuvarande mångkultur på ett klokare och rättvisare sätt. T ex i Kina är fler än ett minoritetsfolk utsatta för ganska hårdhänt förtryck.
Mutta arvon trollimme viimeinen lause paljastaa, mitä hän todellisuudessa tarkoittaa "kulttuurilla": ihonväriä. Se, että Afrikassa riittää erilaisia etnisiä ryhmiä, kieliä ja kulttuureja joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, ei näy hänen tutkassaan ollenkaan. Hän tietää vain, että Afrikassa ollaan tummaihoisia, ja hänelle se tarkoittaa "yksikulttuurisuutta".
Men vårt ärade troll avslöjar i sin sista mening, vad han egentligen avser med "kultur". Det är hudfärg. Att det finns olika etniska grupper, språk och kulturer i Afrika så det räcker och blir över har han ingen aning om. Han vet bara att folk brukar vara lite mörkare till hudfärgen i Afrika, och för honom betyder det "monokultur".
En Twitterskribent ställde följande fråga:
"Miksi vain valkoisten maiden pitää muuttua monikulttuurisiksi? Miksi Afganistania, Irakia, Kiinaa tai Somaliaa ei vaadita muuttumaan monikulttuuriseksi? Miksi kukaan ei ole huolissaan siitä, miten mustia Afrikassa ollaan?"
"Varför är det bara vithyade länder som ska bli mångkulturella? Varför ställs inga krav på att införa mångkulturen i Afghanistan, Irak, Kina eller Somalia? Varför är ingen oroad över att alla är så svarta i Afrika?"
Kysymys ansaitsee asiallisen vastauksen. Ensinnäkään kukaan ei "vaadi" yhtään mitään maata muuttumaan monikulttuuriseksi. Se nyt vaan on käytännön fakta, että köyhät muuttavat rikkaisiin maihin, ja tätä pitää sitten jotain hallinnoida. Mutta tuon kysymyksen taustalla on selvästi jonkinlainen oletus, että Afganistan, Irak tai Kiina olisivat yksikulttuurisia.
Frågan förtjänar ett sakligt svar. Allra först är det ingen som ställer "krav" på att införa mångkultur någonstans. Det är bara ett praktiskt faktum att fattigt folk flyttar till rika länder och att denna situation på något sätt bör förvaltas. Men frågeställaren förefaller inbilla sig att Afghanistan, Irak eller Kina är monokulturella länder.
Itse asiassa Somalia aika pitkälti on maahanmuuttokriitikkojen ihannemaa yksikulttuurisuudessaan. Ja kuten tiedämme, Somalia on romahtanut valtio, jossa on vain alueellisesti toimivia hallituksia. Sitä vastoin Afrikassa on kulttuurisesti tilkkutäkkimäisiä valtioita, jotka pysyvät maanosan keskitasoon verraten paremmin pystyssä. Toisaalta yksi Afrikan vakaimmista ja demokraattisimmista maista, Botswana, on kohtuullisen yksikulttuurinen maanosan mittapuulla, koska 80 prosenttia väestöstä puhuu tswanaa äidinkielenään. Voi siis sanoa, että sen enempää yksi- kuin monikulttuurisuuskaan ei mitenkään itsestään selvästi tee mistään maasta vakaata eikä epävakaata.
Vad gäller Somalia kan man faktiskt säga att det är ett monokulturellt land som motsvarar det invandrarkritiska idealet. Och som vi vet är Somalia en kollapsad stat där det bara finns regionala regeringar. Å andra sidan finns det mångkulturella lapptäcken till stater i Afrika som klarar sig bättre än övligt är i världsdelen vad gäller samhällsfreden. Och - å tredje sidan - är Botswana, en av de mest stabila och demokratiska staterna i Afrika, relativt monokulturellt i jämförelse med grannländerna, eftersom 80 procent av befolkningen talar tswana som modersmål. Man kan sålunda konstatera, att varken monokultur eller mångkultur allena räcker till att vare sig stabilisera eller avstabilisera en stat.
Mutta puhutaanpa noista kolmesta muusta maasta.
Men låt oss tala om de där andra tre länderna.
Afghanistan har två officiella språk: dari (den lokala varianten av persiskan) och pashto (Afghanistans nationella språk, som ingår i den iranska grenen av indoeuropeiska språk men vars formlära är mycket mera komplicerad och svår än persiskans). Dessutom talas där bl a uzbekiska (ett turkspråk), turkmenska (även det ett turkspråk, men det är inte säkert om turkmenskan i Afghanistan är samma språk som dito i Turkmenistan), baluchiska (ett iranskt språk som antagligen är närmare släkt med kurdiskan än med persiskan) och nuristanska språk (en grupp små indoiranska språk, vars exakta släktskapsförhållanden med de övriga indoeuropeiska språken inte ännu är fastslagna).
Vielä suhteellisen hiljattain Afganistanissa puhuttiin myös mogoli-nimistä kieltä, paljon persialaisia vaikutteita saanutta mongolin (!) kielen murretta, mutta näyttää siltä, että koko sitä aiemmin puhunut etninen ryhmä, hazarat, on siirtynyt hazaragiin. Tämä vuorostaan on persian mogolilaisvaikutteinen murre. Kuten kaikki Leijapojan lukeneet tai siitä tehdyn elokuvan nähneet tietävät, Afganistanissa esiintyy jonkin verran rasismia hazaroita kohtaan; siihen liittyy uskonnollisia ristiriitoja, koska hazarat ovat yleensä šiiamuslimeita. Elokuvassa puhuttu kieli muuten on daria: omalla alkeispersiallani ymmärsin, kun pikkupojat uhosivat olevansa sultânhâ-é-Kâbûl, Kabulin sulttaaneja.
Historiskt sett är det ännu relativt nyligen som det fanns mongolisktalande i Afghanistan - deras språk hette egentligen mogol och hade av naturliga skäl tagit emot en massa persiska influenser, men sedan dess förefaller hela den etniska grupp som tidigare talat mogol, hazarafolket, ha övergått till hazaragi, en mongoliskpåverkad persisk dialekt. Som alla som läst romanen Flyga drake eller sett filmen vet, finns det en hel del rasism mot hazarafolket, vilket också beror på religiösa motsättningar, eftersom hazarafolket vanligen är shiamuslimer. Det språk som talas i filmen är förresten dari: med mina elementära kunskaper i persiska förstod jag när gossarna i filmen skröt att de var "Kabuls sultaner", sultânhâ-é-Kâbûl.
Irakissa on tunnetusti sekä arabian että kurdin kielen puhujia. Jonkinlainen turkmeenimurre löytyy sieltäkin. Tosin ainakin Wikipedia kertoo, että irakilaiset turkmeenit ovat siirtyneet käyttämään Turkin turkkia koulukielenään: turkkilaiskielet ovat niin läheistä sukua toisilleen, ettei tämä ole mitenkään mahdotonta. Lisäksi siellä on kristittyjä, joiden kieli on Jeesuksen äidinkieli eli aramea (täällä Suomessakin on irakilaisia arameaa puhuvia kristittyjä pakolaisina). Toinen kristitty ryhmä sekä Irakissa että Iranissa ovat armenialaiset, joiden kieli (minäkin osaan sitä vähän) on oma haaransa indoeurooppalaisten kielten sukupuussa, vaikkakin sanavarastoltaan hyvin iranilaistunut.
I Irak talas det som bekant både arabiska och kurdiska, och det finns även en irakisk dialekt av turkmeniskan. Visserligen står det åtminstone i Wikipedia att turkmeniska barn i Irak i dag undervisas på samma turkiska som talas i Turkiet. Turkspråken står så nära varandra att det här ingalunda är omöjligt. Dessutom finns det kristna irakier som talar arameiska, Jesu modersmål - en del av de irakiska flyktingarna också här i Finland är arameisktalande kristna. En annan kristen grupp i både Irak och Iran är armenierna, vars språk (som jag lärt mig grunderna i) är en särskild gren i det indoeuropeiska släktträdet, låt vara att det tagit upp en massa iranskt lånegods.
Kiinan kieli on moniin, eri kielen tasoisiin murteisiin hajonnut: mandariinikiinan lisäksi on mm. min nan -kiina, kantoninkiina, hakka-kiina ja muitakin. Kiinassa on myös sellaisia suuria vähemmistökieliä kuin mongolia, joka ei ole Kiinan puolella rajaa eli Sisä-Mongoliassa aivan samaa kieltä kuin Mongolian tasavallassa eli Ulko-Mongoliassa, mutta mongolikielet ovat keskenään hyvin läheistä sukua ja ymmärrettävyys kielirajan yli varsin suuri. Isoin ero taitaa olla kirjaimisto - Kiinan puolella perinteiset mongolikirjaimet, Mongolian tasavallassa kyrilliset aakkoset.
Kinesiskan har sönderfallit i många dialekter som i praktiken är separata språk: förutom mandarinkinesiskan finns det sådana som min nan-kinesiska, hakka-kinesiska, kantonesiska och många andra. I Kina talas det också mongoliska, visserligen är det inte helt samma språk i Inre Mongoliet (Kina) som i Yttre Mongoliet (republiken Mongoliet), men de mongoliska språkformerna är rätt lika varandra och den ömsesidiga förståeligheten stor. Den största skillnaden torde utgöras av skriften: i Kina används traditionell mongolisk skrift, i republiken Mongoliet är det de kyrilliska bokstäverna som gäller.
 |
| Kentucky Fried Chickenin pikaruokamyymälä Hohhotissa Kiinan Mongoliassa. Kuten näkyy, mainostekstit ovat sekä kiinaksi että mongoliaksi. Kentucky Fried Chicken-snabbmatsställe i Hohhot i det kinesiska Mongoliet. Reklamtexterna både på kinesiska och mongoliska. Kuva/bild/picture source: Colipon/en.wikipedia |
Kiinan muista vähemmistökielistä tiibetin kieli on yksi tunnetuimpia: tosin sillä on parikymmentä murretta, jotka eroavat toisistaan yhtä paljon tai vähän kuin kiinan murteet keskenään, ja niitä pitää yhdessä lähinnä yhteinen kirjakielinen perinne. Tiibetin kieli on sukua kiinalle, mutta vain kaukaista: sen kielioppi muistuttaa monine päätteineen ja sijamuotoineen yleisiltä periaatteiltaan pikemminkin suomea kuin kiinaa, joka tunnetusti on yksitavuinen ja taivutukseton.
Vad gäller de andra minoritetsspråken i Kina, är tibetanskan antagligen det mest kända av dem. Visserligen har den ett tjugotal dialekter som skiljer sig från varandra som de kinesiska, och de hålls ihop främst av en gemensam skriftlig tradition. Tibetanskan är släkt med kinesiskan, men bara avlägset: dess grammatik är rik på ändelser och kasusformer och liknar typologiskt mera finskan än kinesiskan, som ju är enstavig och saknar böjningsändelser.
Kiinassa puhutaan myös turkkilaiskieliä, kuten uiguuria: Xinjiangin maakunnan uiguurien ahdistelu ja sorto on viime aikoina kärjistynyt ja ylittänyt uutiskynnyksen. Uiguurit ovat tietenkin muslimeja, ainakin nimellisesti, ja nykyäänhän islamilaista terrorismia käytetään tekosyynä muslimivähemmistöjen ahdisteluun vähän kaikkialla. Myös kiinaa puhuvia muslimeja on: heitä kutsutaan yleensä nimellä hui tai hwei. Heidän kieltään erottaa perusmandariinikiinasta lähinnä islamin uskoon liittyvä sanavarasto.
I Kina talas även turkspråk, som uiguriska: det förtryck som uigurerna i Xinjiang får lida har på sistone tillspetsat sig och väckt internationell uppmärksamhet och kritik. Uigurerna är givetvis muslimer, åtminstone i princip, och i dag utnyttjas islamisk terrorism lite varstans som ett svepskäl för att ansätta muslimska minoriteter. Det finns också kinesisktalande muslimer, det så kallade hui- eller hweifolket. Deras språk är vanlig mandarinkinesiska med en del egna ord som för det mesta har med religionen att göra.
Eikä tämä tähän lopu. Myös taikieliä (thain ja laon kielten sukuisia) Kiinasta löytyy. Yksi tunnetuimpia on zhuang, jota aikaisemmin kirjoitettiin latinalaisten ja kyrillisten kirjainten yhdistelmällä - latinalaisin kirjaimin (ja foneettisin merkein) kirjoitetun tavun lopussa oli kyrillinen kirjain ilmoittamassa sävelkorkeuden. Nykyään zhuangia kirjoitetaan kokonaan latinalaisin kirjaimin, mutta tavun viimeinen kirjain ilmoittaa edelleenkin sävelkorkeuden. Zhuangia voidaan kirjoittaa myös kiinalaisin merkein ns. sawndip-järjestelmällä.
Och det slutar inte här. Det finns även taispråk i Kina, dvs besläktade med thailändskan och laotiskan. Ett av de mest kända är zhuang, som förr i tiden skrevs med en kombination av latinska och kyrilliska bokstäver: i slutet på en stavelse skriven med latinska bokstäver (och fonetiska tecken) stod det en kyrillisk bokstav som stod för tonhöjd. I dag skrivs zhuang helt med latinska bokstäver, men även i dag står den sista bokstaven i stavelsen för tonhöjden. Zhuang kan även skrivas med kinesiska tecken, med det såkallade sawndip-systemet.
 |
| Zhuanginkielisiä kirjoja (sana vahcuengh tarkoittaa zhuangin kieltä zhuangiksi). Böcker på zhuang (ordet vahcuengh är de zhuangtalandes eget namn på språket). Lähde/källa/picture source: Hhaithait/en.wikipedia |
Jos nyt vielä eksoottisempiin kieliin mennään, itseäni on aina askarruttanut naxi, joka on sukua burman kielelle (ja siksi myös kiinalle, mutta hyvin kaukaa). Sitä on perinteisesti kirjoitettu kuvakirjoituksella, joka tosin ei ole suoraan puhutun kielen mukaista, vaan enemmänkin kuva-arvoituskieltä. Kuvakirjoitusta on kommunistisessa Kiinassa vainottu sen uskonnollisten tai šamanististen käyttöyhteyksien vuoksi; nykyään sitä suositaan ainakin paikallistasolla, koska se on turisteja houkutteleva eksoottinen ilmiö. Naxi-kansa itse käyttää nykyään kiinaa kirjallisiin tarkoituksiin, vaikka puhuukin yhä omaa kieltään.
Vad gäller ännu mera exotiska språk, har jag personligen alltid fascinerats av naxispråket, som är släkt med burmesiskan (släktskapet med kinesiskan är alltså mycket avlägset). Naxi har av gammalt skrivits med en bildskrift, som visserligen inte direkt följer uttalet, utan snarare är en sorts rebusspråk. Bildskriften har i det kommunistiska Kina tidigare förföljts på grund av sina religiösa eller schamanistiska associationer; i dag åtnjuter den officiellt godkännande åtminstone på lokal nivå, eftersom den är en exotisk företeelse som lockar turister. Själva naxifolket föredrar kinesiska till litterära ändamål, låt vara att det fortfarande talar sitt eget språk.
Kaikki Kiinan keisarien Kielletyssä kaupungissa käyneet tai siellä otettuja kuvia nähneet tietävät, että siellä on vanhoja kylttejä, joissa teksti on kiinan lisäksi oudolla pystysuoria kirjainryhmiä käyttävällä kirjoituksella. Samannäköistä kirjoitusta käyttävät Kiinassa myös sikäläiset mongolit, mutta Kielletyn kaupungin ylimääräinen kieli on mantšu, sillä viimeinen keisaridynastia oli kotoisin Mantšuriasta (nykyään kiinalaisena hallintoalueena nimeltään Heilongjiang) Pohjois-Kiinasta. Se koetti tehdä äidinkielestään hovikieltä, mutta kiinan kielen kulttuurinen voima oli sellainen, että mantšu katosi niin hovista kuin kotimaastaankin.
Alla som antingen i egen hög person besökt Förbjudna staden i Beijing eller sett fotografier tagna på ort och ställe vet att de gamla skyltarna där är tvåspråkiga: förutom kinesisk skrift står allt även i en märklig lodrät skrift. En liknande skrift använder även mongolerna i Kina, men det språk som man ser i Förbjudna staden är manchuiska, ty den sista kejserliga dynastin härstammade från Manchuriet i Nordkina (området motsvarar ungefär det nuvarande kinesiska förvaltningsdistriktet Heilongjiang). Dynastin försökte använda sitt språk på det kejserliga hovet, men kinesiskans kulturella styrka var sådan att manchuiskan försvann både från hovet och från sitt eget hemland.
Nykyään merkittävin mantšun puhujien keskittymä on kaukana Mantšuriasta, Xinjiangissa. Tosin sikäläinen ns. xibo-kansa ei pidä itseään etnisesti mantšuina, mutta kaikkien kielitietelijöiden mukaan ao. kieli on käytännössä mantšun murre. Mantšu/xibo on tunguusikieli, sukua eräille muille kaukoidän pienille kielille, joiden nimetkin taitavat olla tuttuja vain ammattilingvisteille; Vladimir Arsenjevin kirjasta ja Akira Kurosawan elokuvasta tuttu Dersu Uzala puhui äidinkielenään tunguusikieliin kuuluvaa nanaita. Näyttelijä Maksim Munzuk tosin ei ollut nanai, vaan tuvalainen (kuului siis pieneen itäsiperialaiseen turkinsukuista kieltä puhuvaan kansaan).
I dag talas det manchuiska nästan bara i Xinjiang, som ligger långt borta från Manchuriet. Visserligen ser sig det manchuisktalande xibofolket i Xinjiang inte som manchuer, men enligt alla språkvetare är xibospråket i praktiken en dialekt av manchuiskan. Manchuiskan/xibo är ett tungusiskt språk, släkt med en rad andra små språk i Fjärran Östern vars namn torde bara vara kända för professionella lingvister. Dersu Uzala, känd från Vladimir Arsenjevs bok och Akira Kurosawas film, talade ett tungusiskt språk, nanai, som modersmål. På vita duken spelades rollen visserligen av Maksim Munzuk, som inte var tungus, utan talade tuvinska som modersmål - det är ett litet turkspråk.
Niin että Irak, Kiina ja Afganistan ovat jo luonnostaan aika monikulttuurisia, eikä niitä tarvitse "vaatia" muuttumaan sellaisiksi. Se, mitä niiltä voidaan vaatia, on nykyisen monikulttuurisuutensa fiksumpi ja asiallisempi hallinnointi. Esimerkiksi Kiinassa useampi kuin yksi vähemmistökansa on aika kovakouraisen sorron kohteena.
Sålunda är Irak, Kina och Afghanistan redan rätt multikulturella, och ingen behöver ställa dem "krav" på att bli mera så. Det krav man kan ställa dem är att de bör förvalta sin nuvarande mångkultur på ett klokare och rättvisare sätt. T ex i Kina är fler än ett minoritetsfolk utsatta för ganska hårdhänt förtryck.
Mutta arvon trollimme viimeinen lause paljastaa, mitä hän todellisuudessa tarkoittaa "kulttuurilla": ihonväriä. Se, että Afrikassa riittää erilaisia etnisiä ryhmiä, kieliä ja kulttuureja joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, ei näy hänen tutkassaan ollenkaan. Hän tietää vain, että Afrikassa ollaan tummaihoisia, ja hänelle se tarkoittaa "yksikulttuurisuutta".
Men vårt ärade troll avslöjar i sin sista mening, vad han egentligen avser med "kultur". Det är hudfärg. Att det finns olika etniska grupper, språk och kulturer i Afrika så det räcker och blir över har han ingen aning om. Han vet bara att folk brukar vara lite mörkare till hudfärgen i Afrika, och för honom betyder det "monokultur".
Jussi Halla-aho ei osaa edes välimerkkejä käyttää oikein
Sitä luulisi että Jussi Halla-aho osaisi edes suomea, mutta ei. Hän tuli aikoinaan tähän blogiin ojentamaan minua jonkin täysin jonninjoutavan valkovenäjänkielisen sanan etymologiasta, koska ei osannut ottaa kantaa itse bloggaukseen (joka käsitteli Valko-Venäjän demokraattisen opposition ponnistuksia - ne ovat olleet minulle läheinen asia siitä asti kun eräs sikäläinen kaveri, johon tutustuin iirinkielisyystouhujen kautta, lahjoitti minulle hienot Kanadassa painetut valkovenäjän kielen oppikirjat). Maksan mielelläni takaisin samalla mitalla nyt kun siihen on tilaisuus. Tällainen helmi löytyi Twitteristä:
Nythän on niin että kahden lauseen väliin ei suomen kielessä edelleenkään tarvita pilkkua, jos niillä on yhteinen subjekti (tässä tapauksessa siis ajateltu subjekti on "minä"). Jos Jussi olisi lukenut kunnolla toimitettua suomenkielistä kirjallisuutta, hänen ei tarvitsisi edes tarkistaa tätä kielitoimiston ohjepankista, jota hän lukee väärin. Tuossa Halkun mainitsemassa ohjeessa 87 sanotaan nimittäin näin:
Pilkkua ei käytetä, kun päälauseilla on yhteinen jäsen
Pilkkua ei käytetä, kun rinnastuskonjunktiolla alkavalla lauseella on edeltävän päälauseen kanssa yhteinen jäsen.
Yhteinen lauseenjäsen on tässä siis subjekti "minä", jota kuitenkaan ei kirjoiteta näkyviin, koska suomen kirjakielessä niin voi tehdä. Mutta ohjeen sisältämistä esimerkeistä löytyy yksi, joka on täysin analoginen tuolle Halla-ahon mokalle:
He menivät uimaan ja jäivät pitkäksi ajaksi rannalle.
Tässä esimerkissä subjekti on kirjoitettu näkyviin, koska se on kolmannessa persoonassa. Mutta vertailkaapa näitä esimerkkejä:
He etsivät oikein ison kiven ja menivät sen alle häpeämään.
Menen uimaan ja jään pitkäksi aikaa rannalle.
Näissä(kään) ei käytetä pilkkua, koska subjekti eli tekijälauseenjäsen on sama.
Pilkutuksesta ei ehkä tarvitsisi niuhottaa, ellei tämä kertoisi jotain oleellista Halla-ahon persoonallisuudesta: hän väittää vastaan silloinkin kun on todistettavasti väärässä. Vieläpä näin triviaalissa asiassa.
Nythän on niin että kahden lauseen väliin ei suomen kielessä edelleenkään tarvita pilkkua, jos niillä on yhteinen subjekti (tässä tapauksessa siis ajateltu subjekti on "minä"). Jos Jussi olisi lukenut kunnolla toimitettua suomenkielistä kirjallisuutta, hänen ei tarvitsisi edes tarkistaa tätä kielitoimiston ohjepankista, jota hän lukee väärin. Tuossa Halkun mainitsemassa ohjeessa 87 sanotaan nimittäin näin:
Pilkkua ei käytetä, kun päälauseilla on yhteinen jäsen
Pilkkua ei käytetä, kun rinnastuskonjunktiolla alkavalla lauseella on edeltävän päälauseen kanssa yhteinen jäsen.
Yhteinen lauseenjäsen on tässä siis subjekti "minä", jota kuitenkaan ei kirjoiteta näkyviin, koska suomen kirjakielessä niin voi tehdä. Mutta ohjeen sisältämistä esimerkeistä löytyy yksi, joka on täysin analoginen tuolle Halla-ahon mokalle:
He menivät uimaan ja jäivät pitkäksi ajaksi rannalle.
Tässä esimerkissä subjekti on kirjoitettu näkyviin, koska se on kolmannessa persoonassa. Mutta vertailkaapa näitä esimerkkejä:
He etsivät oikein ison kiven ja menivät sen alle häpeämään.
Menen uimaan ja jään pitkäksi aikaa rannalle.
Näissä(kään) ei käytetä pilkkua, koska subjekti eli tekijälauseenjäsen on sama.
Pilkutuksesta ei ehkä tarvitsisi niuhottaa, ellei tämä kertoisi jotain oleellista Halla-ahon persoonallisuudesta: hän väittää vastaan silloinkin kun on todistettavasti väärässä. Vieläpä näin triviaalissa asiassa.
Äärioikeisto ja huumeet - Extremhögern och knarket
Tuolla tois' puol' Pohjanlahtea on muuan parempirotuisuusaktivisti jäänyt kiinni huumeiden hallussapidosta. Sällillä oli tietysti jemmassa kelpo köntsä kannabista, mutta mielenkiintoisempaa on, että hän panttasi myös dimetyylitryptamiinia, joka on huomattavasti rankempaa ainetta: se on ilmeisesti myyttisen Andien intiaanihuumeen, ayahuascan, yksi vaikuttava ainesosa. Tuntemieni kaupunkilaisperulaistenkin mielestä se on varsin pelottavaa tavaraa, viidakon intiaanien salaperäinen hulluusjuoma, jota kavahdetaan kuin Rascar Capacin haamua.
Bortom Bottenviken har någon aktivist som anser sig representera en bättre ras åkt fast för innehav av knark. Det överraskar inte att han hade en massa cannabis i gömman, men mera intressant är det att han också hade kommit åt dimetyltryptamin, som är någonting mycket starkare: det är uppenbarligen en av de aktiva komponenterna i det sägenomspunna indianknarket från Anderna, ayahuasca. Även enligt mina peruanska bekanta, som är hemma från storstäderna, är det någonting skrämmande - de uppfattar det som djungelindianernas mytiska galenskapsdryck, någonting som i det närmaste får en att tänka på Rascar Capacs spöke i Tintinboken De sju kristallkulorna.
Tämä herättääkin kysymyksen, mikä itse asiassa on äärioikeiston suhde huumeisiin. Tiedämme hyvin, että natsit pyrkivät esittämään vastustajansa juoppoina ja narkomaaneina, mikä on aika hupaisaa meikäläisen näkökulmasta, koska - uskokaa tai älkää - en ole eläissäni nähnyt edes marihuanasavuketta, enkä tunnistaisi kannabiksen tuoksua, ja alkoholia olen viimeksi juonut ehkä viisi-kymmenen vuotta sitten, silloinkin luultavasti vain yhden oluen. Äärioikeistolaisuus on pitkälti roolin esittämistä, ja roolin vuorosanat on varastettu jostain kaukaa menneisyydestä. Sellaisesta menneisyydestä, jossa äärioikeisto joi vain viinaa, ja huumeet olivat vasemmistolaisten taiteilijoiden juttu.
Det här får en att fråga sig, hur extremhögern i sitt eget liv förhåller sig till knark. Vi vet mycket bra att våra nazister i sin egen propaganda försöker framställa sina politiska motståndare som en massa fyllon och knarkare. Ur min synvinkel känns detta synnerligen skrattretande, ty - ni må tro det här eller inte - jag har aldrig ens sett en marijuanacigarrett, jag skulle inte känna igen cannabisdoften, och vad gäller alkohol har jag kanske druckit en flaska öl för fem eller tio år sen. Extremhögern handlar till stor del om att spela en roll, och rollreplikerna har hämtats från fornhistorien. En sådan fornhistoria då extremhögern bara drack sprit, medan knarket var förbehållet vänstervridna konstnärer.
Mutta ne ajat ovat jo kaukana. Nykyään ilmiselvät huumerikolliset ovat todennäköisesti poliittisesti lähinnä äärioikeistolaisia. Äärioikeistolaisista huomattava osa on joko puolirikollista alaluokkaa tai sen arvot omaksuneita keskiluokan edustajia, joista tällainen larppaaminen on jännittävää. Kuten olen aina korostanut, äärioikeistolaisuus ja rasismi itsessään ovat väkivaltarikollisen alaluokan retorinen tapa esiintyä kovana kundina. "Maahanmuuttokritiikin" nousu tarkoittaa sitä, että puolirikollinen alaluokka soluttaa politiikan. Tämän kanssa sopii varsin hyvin yhteen se, että äärioikeistossa voi olla huumekultin piirteitä - että se, tai osa siitä, on huumekultti.
Men fornhistorien är forn historia. I dag är uppenbara knarkbrottslingar med all sannolikhet politiskt snarast högerextremt sinnade. En stor del av högerextremisterna är antingen halvkriminell underklass eller medelklassmänniskor som tillägnat sig den halvkriminella underklassens värderingar eftersom de tycker att det är ett spännande rollspel. Som jag alltid har framhävt är högerextremism och rasism i och för sig ett retoriskt knep den våldsbrottsliga underklassen tillgriper för att demonstrera sin tuffa och hårda inställning till livet. Att "invandringskritiken" gör sig gällande i politiken betyder att den kriminella underklassen infiltrerar politiken. Det här passar mycket väl ihop med att extremhögern kan likna en knarkkult - att extremhögern, eller en del av extremhögern, är en knarkkult.
Katsokaa nyt vaikka sitä kansanedustaja Juho Eerolan kuuluisaa rokkivideota. Siinä vedetään joukolla kokaiinia stripparityttöjen kanssa, ja lopuksi yksi tytöistä junttaa sankarin peräaukkoon tekopeniksen. Älkää jumalauta tulko minulle kertomaan, että se video ei ihannoisi huumeita. Siinähän annetaan yksiselitteisesti ymmärtää että huumemies saa kauneimmat naiset ja että huumeiden käyttö on oleellisessa yhteydessä hillittömän seksin harrastamiseen (itsehän yritin maksetun bloggaajan urallani puhua sellaisen asenteen puolesta, että erikoisemmatkaan seksiharrastukset eivät edellyttäisi huumeiden eivätkä päihteiden käyttöä).
Kolla nu till exempel riksdagsman Eerolas ökända rockvideo. Klippet handlar bl a om att sniffa kokain tillsammans med stripteasetjejer, och i slutet på klippet är det en av tjejerna som stoppar hjälten en dildo in i arslet. Kom för fan inte och förklara mig att klippet inte idealiserar knark. Det låter ju tittaren entydigt förstå att knarkaren får de bästa tjejerna och att sex och knark hänger ihop (på den tid då jag var en betald bloggare förespråkade jag sexbejakande helnykterism).
Kun Jari Sillanpää jäi kiinni ilmeisesti aika massiivisesta metamfetamiinin käytöstä, Jiri Keronen - josta voi toki sanoa, ettei hän itse ole niinkään äärioikeistolainen kuin eräänlainen provosoiva elämäntaiteilijahahmo, joka on keksinyt äärioikeiston kanssa flirttaamisen keinokseen härnätä sitä oletettua porvaria (eli "vihervasemmistolaisia", joka käytännössä tarkoittaa kaikkia oikeusvaltioon ja lainkuuliaisuuteen uskovia ihmisiä) - intoutui julistamaan solidaarisuutta Sillanpäälle ja lupasi järjestää taiteilijan tietoturvan kuntoon, jotta tämän ei vastaisuudessa tarvitsisi mennä ulkomaille asti hakemaan mömmöjään.
När Jari Sillanpää på sin tid åkte fast för vad som föreföll vara massivt missbruk av metamfetamin, drevs Jiri Keronen - om vilken man visserligen kan säga, att han inte så mycket är en högerextremist som en provoceringslysten levnadskonstnär, som flörtar med extremhögern för att reta kälkborgaren (här avser kälkborgaren "grönvänstern", dvs praktiskt taget alla som tror på rättsstaten och laglydigheten) - till att solidarisera sig med Sillanpää: han lovade t ex åtgärda dataskyddet åt denne för att han hädanefter inte skulle känna sig tvungen att åka utomlands för att köpa tjack.
Vihreiden keskuudessa tuskin käytetään erityisen paljon huumeita. Itse asiassa vihreät ovat luultavasti keskimäärin raittiimpia kuin suomalaiset yleensä ja ajavat vain yleisten liberaalien ja valistuneiden periaatteiden nimissä "inhimillisempää" kohtelua huumeidenkäyttäjille, vähemmän rangaistuksia ja enemmän terapiaa. Olen aina pitänyt tätä hiukkasen typeränä piirteenä vihreydessä. Mielestäni politiikkaan menevien raittiusihmisten (ja minä ihan oikeasti tiedän että vihreissä on sellaisia) tulisi keskittyä aktiivisesti luomaan yhteiskuntaan enemmän mahdollisuuksia olla raitis ja elää raittiina, huumeliberalismille kyllä riittää omia kanavia.
Jag är inte alls övertygad att det finns särskilt många knarkare bland de gröna. Snarare är de i genomsnitt oftare helnyktra än finländare i gemen, och deras syn på knarkpolitiken - mindre straff och mera terapi - beror snarast på en mera allmänt upplyst och liberal världsåskådning. Det här är förresten ett drag hos de gröna som jag alltid smått kritiserat. Enligt min åsikt borde helnykterister som går in i politiken (och jag vet att det finns sådana bland de gröna) helst koncentrera sig på att skapa mer möjligheter att leva som helnykterist i det här samhället, det finns alltid andra kanaler för knarkliberalism.
Bortom Bottenviken har någon aktivist som anser sig representera en bättre ras åkt fast för innehav av knark. Det överraskar inte att han hade en massa cannabis i gömman, men mera intressant är det att han också hade kommit åt dimetyltryptamin, som är någonting mycket starkare: det är uppenbarligen en av de aktiva komponenterna i det sägenomspunna indianknarket från Anderna, ayahuasca. Även enligt mina peruanska bekanta, som är hemma från storstäderna, är det någonting skrämmande - de uppfattar det som djungelindianernas mytiska galenskapsdryck, någonting som i det närmaste får en att tänka på Rascar Capacs spöke i Tintinboken De sju kristallkulorna.
Tämä herättääkin kysymyksen, mikä itse asiassa on äärioikeiston suhde huumeisiin. Tiedämme hyvin, että natsit pyrkivät esittämään vastustajansa juoppoina ja narkomaaneina, mikä on aika hupaisaa meikäläisen näkökulmasta, koska - uskokaa tai älkää - en ole eläissäni nähnyt edes marihuanasavuketta, enkä tunnistaisi kannabiksen tuoksua, ja alkoholia olen viimeksi juonut ehkä viisi-kymmenen vuotta sitten, silloinkin luultavasti vain yhden oluen. Äärioikeistolaisuus on pitkälti roolin esittämistä, ja roolin vuorosanat on varastettu jostain kaukaa menneisyydestä. Sellaisesta menneisyydestä, jossa äärioikeisto joi vain viinaa, ja huumeet olivat vasemmistolaisten taiteilijoiden juttu.
Det här får en att fråga sig, hur extremhögern i sitt eget liv förhåller sig till knark. Vi vet mycket bra att våra nazister i sin egen propaganda försöker framställa sina politiska motståndare som en massa fyllon och knarkare. Ur min synvinkel känns detta synnerligen skrattretande, ty - ni må tro det här eller inte - jag har aldrig ens sett en marijuanacigarrett, jag skulle inte känna igen cannabisdoften, och vad gäller alkohol har jag kanske druckit en flaska öl för fem eller tio år sen. Extremhögern handlar till stor del om att spela en roll, och rollreplikerna har hämtats från fornhistorien. En sådan fornhistoria då extremhögern bara drack sprit, medan knarket var förbehållet vänstervridna konstnärer.
Mutta ne ajat ovat jo kaukana. Nykyään ilmiselvät huumerikolliset ovat todennäköisesti poliittisesti lähinnä äärioikeistolaisia. Äärioikeistolaisista huomattava osa on joko puolirikollista alaluokkaa tai sen arvot omaksuneita keskiluokan edustajia, joista tällainen larppaaminen on jännittävää. Kuten olen aina korostanut, äärioikeistolaisuus ja rasismi itsessään ovat väkivaltarikollisen alaluokan retorinen tapa esiintyä kovana kundina. "Maahanmuuttokritiikin" nousu tarkoittaa sitä, että puolirikollinen alaluokka soluttaa politiikan. Tämän kanssa sopii varsin hyvin yhteen se, että äärioikeistossa voi olla huumekultin piirteitä - että se, tai osa siitä, on huumekultti.
Men fornhistorien är forn historia. I dag är uppenbara knarkbrottslingar med all sannolikhet politiskt snarast högerextremt sinnade. En stor del av högerextremisterna är antingen halvkriminell underklass eller medelklassmänniskor som tillägnat sig den halvkriminella underklassens värderingar eftersom de tycker att det är ett spännande rollspel. Som jag alltid har framhävt är högerextremism och rasism i och för sig ett retoriskt knep den våldsbrottsliga underklassen tillgriper för att demonstrera sin tuffa och hårda inställning till livet. Att "invandringskritiken" gör sig gällande i politiken betyder att den kriminella underklassen infiltrerar politiken. Det här passar mycket väl ihop med att extremhögern kan likna en knarkkult - att extremhögern, eller en del av extremhögern, är en knarkkult.
Katsokaa nyt vaikka sitä kansanedustaja Juho Eerolan kuuluisaa rokkivideota. Siinä vedetään joukolla kokaiinia stripparityttöjen kanssa, ja lopuksi yksi tytöistä junttaa sankarin peräaukkoon tekopeniksen. Älkää jumalauta tulko minulle kertomaan, että se video ei ihannoisi huumeita. Siinähän annetaan yksiselitteisesti ymmärtää että huumemies saa kauneimmat naiset ja että huumeiden käyttö on oleellisessa yhteydessä hillittömän seksin harrastamiseen (itsehän yritin maksetun bloggaajan urallani puhua sellaisen asenteen puolesta, että erikoisemmatkaan seksiharrastukset eivät edellyttäisi huumeiden eivätkä päihteiden käyttöä).
Kolla nu till exempel riksdagsman Eerolas ökända rockvideo. Klippet handlar bl a om att sniffa kokain tillsammans med stripteasetjejer, och i slutet på klippet är det en av tjejerna som stoppar hjälten en dildo in i arslet. Kom för fan inte och förklara mig att klippet inte idealiserar knark. Det låter ju tittaren entydigt förstå att knarkaren får de bästa tjejerna och att sex och knark hänger ihop (på den tid då jag var en betald bloggare förespråkade jag sexbejakande helnykterism).
Kun Jari Sillanpää jäi kiinni ilmeisesti aika massiivisesta metamfetamiinin käytöstä, Jiri Keronen - josta voi toki sanoa, ettei hän itse ole niinkään äärioikeistolainen kuin eräänlainen provosoiva elämäntaiteilijahahmo, joka on keksinyt äärioikeiston kanssa flirttaamisen keinokseen härnätä sitä oletettua porvaria (eli "vihervasemmistolaisia", joka käytännössä tarkoittaa kaikkia oikeusvaltioon ja lainkuuliaisuuteen uskovia ihmisiä) - intoutui julistamaan solidaarisuutta Sillanpäälle ja lupasi järjestää taiteilijan tietoturvan kuntoon, jotta tämän ei vastaisuudessa tarvitsisi mennä ulkomaille asti hakemaan mömmöjään.
När Jari Sillanpää på sin tid åkte fast för vad som föreföll vara massivt missbruk av metamfetamin, drevs Jiri Keronen - om vilken man visserligen kan säga, att han inte så mycket är en högerextremist som en provoceringslysten levnadskonstnär, som flörtar med extremhögern för att reta kälkborgaren (här avser kälkborgaren "grönvänstern", dvs praktiskt taget alla som tror på rättsstaten och laglydigheten) - till att solidarisera sig med Sillanpää: han lovade t ex åtgärda dataskyddet åt denne för att han hädanefter inte skulle känna sig tvungen att åka utomlands för att köpa tjack.
Vihreiden keskuudessa tuskin käytetään erityisen paljon huumeita. Itse asiassa vihreät ovat luultavasti keskimäärin raittiimpia kuin suomalaiset yleensä ja ajavat vain yleisten liberaalien ja valistuneiden periaatteiden nimissä "inhimillisempää" kohtelua huumeidenkäyttäjille, vähemmän rangaistuksia ja enemmän terapiaa. Olen aina pitänyt tätä hiukkasen typeränä piirteenä vihreydessä. Mielestäni politiikkaan menevien raittiusihmisten (ja minä ihan oikeasti tiedän että vihreissä on sellaisia) tulisi keskittyä aktiivisesti luomaan yhteiskuntaan enemmän mahdollisuuksia olla raitis ja elää raittiina, huumeliberalismille kyllä riittää omia kanavia.
Jag är inte alls övertygad att det finns särskilt många knarkare bland de gröna. Snarare är de i genomsnitt oftare helnyktra än finländare i gemen, och deras syn på knarkpolitiken - mindre straff och mera terapi - beror snarast på en mera allmänt upplyst och liberal världsåskådning. Det här är förresten ett drag hos de gröna som jag alltid smått kritiserat. Enligt min åsikt borde helnykterister som går in i politiken (och jag vet att det finns sådana bland de gröna) helst koncentrera sig på att skapa mer möjligheter att leva som helnykterist i det här samhället, det finns alltid andra kanaler för knarkliberalism.
perjantai 28. syyskuuta 2018
Viisauden sanoja isä Józef Tischneriltä - Kloka ord av Józef Tischner
"Nie można być solidarnym z ludźmi bez sumienia."
"Ei voi olla solidaarinen niitä kohtaan, joilla ei ole omaatuntoa."
"Man kan inte solidarisera sig med människor som saknar samvete."
Tischner, Józef: Etyka Solidarności oraz Homo Sovieticus. Wydawnictwo Znak, Kraków 2018. Strona/sivu/sida 18
"Ei voi olla solidaarinen niitä kohtaan, joilla ei ole omaatuntoa."
"Man kan inte solidarisera sig med människor som saknar samvete."
Tischner, Józef: Etyka Solidarności oraz Homo Sovieticus. Wydawnictwo Znak, Kraków 2018. Strona/sivu/sida 18
maanantai 24. syyskuuta 2018
Yksinkertainen opas kommunistien ja äärioikeistolaisten yhtäläisyyksiin - En kort guide till likheterna mellan kommunister och högerextremister
Kommunisteilla ja äärioikeistolaisilla on tietysti paljon yhtäläisyyksiä, mutta mielenkiintoisin on se, kun kommunisti tai äärioikeistolainen saa vastattavakseen sellaisen kysymyksen, johon vastaaminen rikkoisi hänen itsepetoksensa. Kommunistin tapauksessa tämä kysymys on, miten hän aikoisi hoitaa Suomen maanpuolustuksen ja torjua Venäjän hyökkäyksen. (Kommunistilla tarkoitan tässä yhteydessä oikeita kommunistisiksi itseään kutsuviin puolueisiin kuuluvia henkilöitä; yksittäisiä kommunisteja tässä kuvatussa mielessä löytyy tietysti muistakin puolueista, mutta esimerkiksi Vasemmistoliittoa en pidä kommunistisena puolueena.)
Kommunister och högerextremister har givetvis en massa i gemen, men det mest intressanta som förenar dem är det som sker när en kommunist eller en högerextremist ska besvara en fråga han inte kan besvara utan att bli pinsamt medveten om sitt eget självbedrägeri. För kommunisten lyder frågan, hur han skulle sköta Finlands försvar och avvärja en rysk invasion. ("Kommunist" avser i det här sammanhanget en medlem i ett kommunistiskt parti som också kallar sig så. Individuella kommunister av den sort som här beskrivits kan man givetvis påträffa även i andra partier, men jag anser inte att t ex Vänsterförbundet är ett kommunistiskt parti.)
Kuten tiedämme, kommunistisilla puolueilla ei nykyisin ole mitään muuta poliittista päämäärää eikä ideologiaa kuin Venäjän asian pelkurimainen ajaminen - tähän verrattuna esimerkiksi talouden sosialisoiminen ei soita edes toista viulua. Toisin sanoen kommunisti ei todellakaan aio hoitaa Suomen maanpuolustusta eikä torjua Venäjän hyökkäystä millään tavalla. Tätä hän ei kuitenkaan voi myöntää - ei edes itselleen.
Som vi vet har kommunistiska partier inte längre någon annan politisk målsättning än att fegt främja Rysslands intressen i Finland - i jämförelse med detta spelar socialiseringen av ekonomin inte ens en sekundär roll. En kommunist är alltså inte villig att sköta Finlands försvar eller avvärja en rysk invasion på något sätt. Detta kan dock kommunisten inte medge, inte ens för sig själv.
En nimittäin usko, että tyypillinen kommunisti kykenee myöntämään olevansa pelkuri, maanpetturi ja Venäjän juoksilas. Sen sijaan hänellä on mutkikas itsepetosaparaatti, johon vetoamalla hän voi kuvitella olevansa rauhan, vapauden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolella kritisoimalla rikki aivan kaikki maanpuolustusta hyödyttävät päätökset ja aatokset, Nato-jäsenyydestä torjuntahävittäjiin ja näistä edelleen infosotaan varautumiseen.
Jag tror nämligen inte att en typisk kommunist kan medge att han eller hon är en fegis och förrädare och agerar springpojke åt Ryssland. Däremot förfogar kommunisten över ett komplicerat system självbedrägerier som möjliggör honom eller henne att intala sig att han eller hon verkar för fred, frihet och samhällelig rättvisa bara genom att kritisera sönder alla beslut och idéer avsedda att främja fosterlandets försvar, oberoende om det sen handlar om Natomedlemskapet, jaktplansköp och förberedelser för informationskrig.
Kävin siis hiljattain keskustelun, tai kuuromykkädialogin, kommunistin kanssa, joka tavalliseen tapaan paheksui hävittäjähankintoja. Totesin siihen eräänlaisena myönnytyksenä, että hävittäjiä parempi ja taloudellisempi vaihtoehto voisi olla tietokonesodankäyntiyhtymä, joka Suomesta käsin tietoverkkoja pitkin soluttautuisi Venäjän ydinaseisiin voidakseen räjäyttää ne alustoilleen. Tästä hyvästä sain kuulla olevani russofobi ja rasisti. Tietenkin Naton jäseneksi liittyminen oli kiellettyä sekin.
Nyligen talade jag och en kvinnlig kommunist förbi varandra om jaktplansanskaffningar. Jag var beredd att medge, att det kanske vore praktiskt att i stället för jaktplan satsa på ett typförband för datorkrig, som från Finland kunde infiltrera de ryska militära datanäten för att vid behov vara berett att detonera de ryska atomvapnen på förhand. Hon svarade att jag talade som en rysshatande rasist. Naturligtvis var det precis lika förbjudet att söka medlemskap i Nato.
Lopulta kysyin kommunistilta suoraan, mikä oli hänen visionsa Suomen puolustamiseksi Venäjän hyökkäykseltä. Hän kehotti lukemaan samassa ketjussa jo näkyneet evp-upseerin mietteet ilmatorjunnasta vaihtoehtona hävittäjälentokoneille. Koska kysymykseni ei koskenut mitenkään erityisesti juuri hävittäjiä (ja koska ao. upseeri oli esiintynyt myös läpinäkyvän putinistisella Vastavalkea-sivustolla), tämä oli väistöyritys. Kun edelleenkin halusin kuulla hänen oman mielipiteensä omin sanoin, hän vastasi: "Kysymykseesi on jo vastattu. Hyvää loppuelämää."
Till slut frågade jag kommunisten direkt, hur hon tyckte vi borde försvara Finland mot en rysk invasion. Hon uppmanade mig att läsa de reflektioner av en pensionerad officerare över luftvärn som alternativ till stridsflygplan som någon tidigare i samma diskussionstråd länkat till. Min fråga gällde inte specifikt jaktplanen (dessutom hade officeraren ifråga komprometterat sig när han varit synlig på den öppet putinistiska propagandasajten Vastavalkea), och sålunda rörde det sig om en ren undanflykt. När jag en gång till ville höra hennes egen åsikt i hennes egna ord, svarade hon att min fråga redan hade besvarats och att hon inte längre ville ha någon diskussion med mig.
Vastaavalla tavalla äärioikeistolaiset eivät koskaan pysty vastaamaan vakaviin kysymyksiin muuten kuin 1) mollaamalla vastapuolta henkilökohtaisuuksilla (esimerkiksi leimaamalla vihervasemmistolaiseksi tai kommunistiksi) ja 2) viittaamalla ulkopuoliseen auktoriteettiin (tyypillisesti ulkopuolinen auktoriteetti on Jussi Halla-aho, ja tyypillinen "argumentti" on, että "Jussi Halla-aho on jo kumonnut väitteesi/vastannut argumenttiisi").
På ett liknande sätt kan högerextremister aldrig besvara allvarliga frågor på något annat sätt att 1) genom personliga påhopp, t ex genom att utmåla opponenten som kommunist eller som representant för någon otydligt definierad "grön vänster" eller 2) genom att hänvisa till en extern auktoritet. En typisk auktoritet är Jussi Halla-aho, och ett typiskt argument är att "Jussi Halla-aho redan besvarat din fråga/vederlagt ditt påstående".
Sen enempää äärioikeistolainen kuin kommunistikaan eivät uskalla perustella mielipidettään omin sanoin, koska kumpikin on ennen kaikkea totalitaarisen kultin edustaja, joka pyrkii ajamaan jonkun toisen asiaa ja pelkää joutuvansa kultin johtotahon epäsuosioon, jos muotoilee sanottavansa itse - tällöinhän paljastuisi, ettei hän välttämättä ole tulkinnut auktoriteettia oikein. Tai sitten hän pelkää möläyttävänsä liian suorin sanoin julki sen ikävän totuuden, jonka auktoriteetti on verhonnut hämäriin muotoiluihin (kommunistin tapauksessa sen, että Suomi on tarkoituskin luovuttaa Venäjän osaksi miekan iskutta, äärioikeistolaisen tapauksessa sen, että tarkoitus on perustaa totalitaarinen valtio, jossa vääräuskoiset, vääränväriset ja väärämieliset menettävät ihmisoikeudet ja ehkä myös nirrin).
Varken högerextremisten eller kommunisten vågar formulera sin åsikter på egen hand, eftersom båda framför allt representerar en totalitär kult och främjar någon annans intressen. En sådan människa är rädd för att hamna i onåd hos kultledaren, om hon uttrycker sig i egna ord: då skulle det ju visa sig att hon inte tolkat sin auktoritet rätt. Eller hon talar förbi munnen och yppar den obekväma sanning som auktoriteten kamouflerat med dunkla ordalag. För kommunisten är denna sanning att det är meningen att bjuda in de ryska trupperna för att låta dem ta över och annektera landet, för högerextremisten består det i att det är meningen att införa ett totalitärt statsskick under vilket folk med fel hudfärg, religion eller åsikter förlorar sina mänskliga rättigheter, kanske även den kära livhanken.
Oikea poliitikko innostuisi selittämään ummet ja lammet - omin sanoin - omista ja puolueensa tavoitteista ja visioista tämän tai tuon politiikan osa-alueen suhteen. Siitä oikeat poliitikot tunnistaa, oli heidän kanssaan samaa tai eri mieltä.
En riktig politiker skulle entusiastiskt berätta vitt och brett - i egna ord - om sina och sitt partis målsättningar och visioner beträffande det ena eller det andra gebitet inom politiken. Det är vad man känner genuina politiker igen på, oberoende av om man är enig eller oenig med dem.
Kommunister och högerextremister har givetvis en massa i gemen, men det mest intressanta som förenar dem är det som sker när en kommunist eller en högerextremist ska besvara en fråga han inte kan besvara utan att bli pinsamt medveten om sitt eget självbedrägeri. För kommunisten lyder frågan, hur han skulle sköta Finlands försvar och avvärja en rysk invasion. ("Kommunist" avser i det här sammanhanget en medlem i ett kommunistiskt parti som också kallar sig så. Individuella kommunister av den sort som här beskrivits kan man givetvis påträffa även i andra partier, men jag anser inte att t ex Vänsterförbundet är ett kommunistiskt parti.)
Kuten tiedämme, kommunistisilla puolueilla ei nykyisin ole mitään muuta poliittista päämäärää eikä ideologiaa kuin Venäjän asian pelkurimainen ajaminen - tähän verrattuna esimerkiksi talouden sosialisoiminen ei soita edes toista viulua. Toisin sanoen kommunisti ei todellakaan aio hoitaa Suomen maanpuolustusta eikä torjua Venäjän hyökkäystä millään tavalla. Tätä hän ei kuitenkaan voi myöntää - ei edes itselleen.
Som vi vet har kommunistiska partier inte längre någon annan politisk målsättning än att fegt främja Rysslands intressen i Finland - i jämförelse med detta spelar socialiseringen av ekonomin inte ens en sekundär roll. En kommunist är alltså inte villig att sköta Finlands försvar eller avvärja en rysk invasion på något sätt. Detta kan dock kommunisten inte medge, inte ens för sig själv.
En nimittäin usko, että tyypillinen kommunisti kykenee myöntämään olevansa pelkuri, maanpetturi ja Venäjän juoksilas. Sen sijaan hänellä on mutkikas itsepetosaparaatti, johon vetoamalla hän voi kuvitella olevansa rauhan, vapauden ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolella kritisoimalla rikki aivan kaikki maanpuolustusta hyödyttävät päätökset ja aatokset, Nato-jäsenyydestä torjuntahävittäjiin ja näistä edelleen infosotaan varautumiseen.
Jag tror nämligen inte att en typisk kommunist kan medge att han eller hon är en fegis och förrädare och agerar springpojke åt Ryssland. Däremot förfogar kommunisten över ett komplicerat system självbedrägerier som möjliggör honom eller henne att intala sig att han eller hon verkar för fred, frihet och samhällelig rättvisa bara genom att kritisera sönder alla beslut och idéer avsedda att främja fosterlandets försvar, oberoende om det sen handlar om Natomedlemskapet, jaktplansköp och förberedelser för informationskrig.
Kävin siis hiljattain keskustelun, tai kuuromykkädialogin, kommunistin kanssa, joka tavalliseen tapaan paheksui hävittäjähankintoja. Totesin siihen eräänlaisena myönnytyksenä, että hävittäjiä parempi ja taloudellisempi vaihtoehto voisi olla tietokonesodankäyntiyhtymä, joka Suomesta käsin tietoverkkoja pitkin soluttautuisi Venäjän ydinaseisiin voidakseen räjäyttää ne alustoilleen. Tästä hyvästä sain kuulla olevani russofobi ja rasisti. Tietenkin Naton jäseneksi liittyminen oli kiellettyä sekin.
Nyligen talade jag och en kvinnlig kommunist förbi varandra om jaktplansanskaffningar. Jag var beredd att medge, att det kanske vore praktiskt att i stället för jaktplan satsa på ett typförband för datorkrig, som från Finland kunde infiltrera de ryska militära datanäten för att vid behov vara berett att detonera de ryska atomvapnen på förhand. Hon svarade att jag talade som en rysshatande rasist. Naturligtvis var det precis lika förbjudet att söka medlemskap i Nato.
Lopulta kysyin kommunistilta suoraan, mikä oli hänen visionsa Suomen puolustamiseksi Venäjän hyökkäykseltä. Hän kehotti lukemaan samassa ketjussa jo näkyneet evp-upseerin mietteet ilmatorjunnasta vaihtoehtona hävittäjälentokoneille. Koska kysymykseni ei koskenut mitenkään erityisesti juuri hävittäjiä (ja koska ao. upseeri oli esiintynyt myös läpinäkyvän putinistisella Vastavalkea-sivustolla), tämä oli väistöyritys. Kun edelleenkin halusin kuulla hänen oman mielipiteensä omin sanoin, hän vastasi: "Kysymykseesi on jo vastattu. Hyvää loppuelämää."
Till slut frågade jag kommunisten direkt, hur hon tyckte vi borde försvara Finland mot en rysk invasion. Hon uppmanade mig att läsa de reflektioner av en pensionerad officerare över luftvärn som alternativ till stridsflygplan som någon tidigare i samma diskussionstråd länkat till. Min fråga gällde inte specifikt jaktplanen (dessutom hade officeraren ifråga komprometterat sig när han varit synlig på den öppet putinistiska propagandasajten Vastavalkea), och sålunda rörde det sig om en ren undanflykt. När jag en gång till ville höra hennes egen åsikt i hennes egna ord, svarade hon att min fråga redan hade besvarats och att hon inte längre ville ha någon diskussion med mig.
Vastaavalla tavalla äärioikeistolaiset eivät koskaan pysty vastaamaan vakaviin kysymyksiin muuten kuin 1) mollaamalla vastapuolta henkilökohtaisuuksilla (esimerkiksi leimaamalla vihervasemmistolaiseksi tai kommunistiksi) ja 2) viittaamalla ulkopuoliseen auktoriteettiin (tyypillisesti ulkopuolinen auktoriteetti on Jussi Halla-aho, ja tyypillinen "argumentti" on, että "Jussi Halla-aho on jo kumonnut väitteesi/vastannut argumenttiisi").
På ett liknande sätt kan högerextremister aldrig besvara allvarliga frågor på något annat sätt att 1) genom personliga påhopp, t ex genom att utmåla opponenten som kommunist eller som representant för någon otydligt definierad "grön vänster" eller 2) genom att hänvisa till en extern auktoritet. En typisk auktoritet är Jussi Halla-aho, och ett typiskt argument är att "Jussi Halla-aho redan besvarat din fråga/vederlagt ditt påstående".
Sen enempää äärioikeistolainen kuin kommunistikaan eivät uskalla perustella mielipidettään omin sanoin, koska kumpikin on ennen kaikkea totalitaarisen kultin edustaja, joka pyrkii ajamaan jonkun toisen asiaa ja pelkää joutuvansa kultin johtotahon epäsuosioon, jos muotoilee sanottavansa itse - tällöinhän paljastuisi, ettei hän välttämättä ole tulkinnut auktoriteettia oikein. Tai sitten hän pelkää möläyttävänsä liian suorin sanoin julki sen ikävän totuuden, jonka auktoriteetti on verhonnut hämäriin muotoiluihin (kommunistin tapauksessa sen, että Suomi on tarkoituskin luovuttaa Venäjän osaksi miekan iskutta, äärioikeistolaisen tapauksessa sen, että tarkoitus on perustaa totalitaarinen valtio, jossa vääräuskoiset, vääränväriset ja väärämieliset menettävät ihmisoikeudet ja ehkä myös nirrin).
Varken högerextremisten eller kommunisten vågar formulera sin åsikter på egen hand, eftersom båda framför allt representerar en totalitär kult och främjar någon annans intressen. En sådan människa är rädd för att hamna i onåd hos kultledaren, om hon uttrycker sig i egna ord: då skulle det ju visa sig att hon inte tolkat sin auktoritet rätt. Eller hon talar förbi munnen och yppar den obekväma sanning som auktoriteten kamouflerat med dunkla ordalag. För kommunisten är denna sanning att det är meningen att bjuda in de ryska trupperna för att låta dem ta över och annektera landet, för högerextremisten består det i att det är meningen att införa ett totalitärt statsskick under vilket folk med fel hudfärg, religion eller åsikter förlorar sina mänskliga rättigheter, kanske även den kära livhanken.
Oikea poliitikko innostuisi selittämään ummet ja lammet - omin sanoin - omista ja puolueensa tavoitteista ja visioista tämän tai tuon politiikan osa-alueen suhteen. Siitä oikeat poliitikot tunnistaa, oli heidän kanssaan samaa tai eri mieltä.
En riktig politiker skulle entusiastiskt berätta vitt och brett - i egna ord - om sina och sitt partis målsättningar och visioner beträffande det ena eller det andra gebitet inom politiken. Det är vad man känner genuina politiker igen på, oberoende av om man är enig eller oenig med dem.
torstai 20. syyskuuta 2018
Taulukon kritiikin tiimoilta - Om kritiken mot min tabelljämförelse av gammal och ny högerextremism
Hiljattainen taulukkoesitykseni vanhasta ja uudesta äärioikeistosta sai kritiikkiä Twitterissä Jussi Jaloselta erityisesti rasismin osalta. Hänen mielestään rasismilla ja muslimivastaisuudella oli aivan yhtä merkittävä rooli äärioikeistossa jo "vanhana" aikana. Väitteensä perusteeksi hän esitti sitaatteja Kauko Kareen "Nootti"-lehdestä ja myös perustuslaillisen oikeistopuolueen äänenkannattajasta.
Nyligen framställde jag en tabell för att se hur jag såg skillnaderna mellan den gamla och den nya extremhögern. Historikern Jussi Jalonen ifrågasatte tabellen särskilt vad gällde rasismen. Enligt honom spelade rasismen och hatet mot muslimer en lika viktig roll för extremhögern redan på gamla "goda" tiden. Han underbyggde sitt påstående med citat från Kauko Kares tidning "Nootti" och från Konstitutionella högerpartiets organ.
Ja totta tosiaan: Jussi Halla-aho ei ole keksinyt yhtään mitään, mitä ei lähes samoin sanamuodoin löytyisi Kareen tai Georg C. Ehrnroothin kannattajien julkaisuista. Samankaltaisuudet nykyisen äärioikeiston ja senaikaisen äärioikeiston rasismin välillä ovat suorastaan hämmentäviä. Auringon alla ei siis paljoa uutta ole.
Och rätt hade han: Jussi Halla-aho har inte tänkt ut något som inte i nästan samma ordalag skulle kunna hittas i de tidskrifter som Kare eller Ehrnrooth gav ut för sina anhängare. Likheterna mellan den nya och den dåvarande extremhögern är direkt förvånande. Det finns alltså föga nytt under solen.
Nettihakukin osoittaa, että vanhemmankin äärioikeiston piirissä (myös Kauko Kareen piirissä ja Perustuslaillisessa oikeistopuolueessa) ihonvärirasismilla oli merkittävä rooli, ja Etelä-Afrikan apartheidin puolustelu oli keskeinen tekijä tämän ihonvärirasismin oikeuttamisessa. Nykyisen äärioikeiston juuria on haettu nimenomaan apartheid-myönteisistä ryhmistä. Sellaisia on ilmeisesti kasarivuosina perustettu vastapainoksi silloisille massiivisille Etelä-Afrikka -solidaarisuuskampanjoille, joihin osallistui käytännöllisesti katsoen koko valtavirran poliittinen kenttä (meillä Åbo Akademissa tietysti Svensk Ungdomilla oli tärkeä rooli).
Även en webbsökning ger resultatet att ren hudfärgsrasism spelade en viktig roll även inom den äldre extremhögern (inklusive Kauko Kares krets och Konstitutionella högerpartiet) och att denna hudfärgsrasism i en betydande utsträckning motiverades genom att ta apartheidpolitiken i Sydafrika i försvar. Rötterna till den nuvarande extremhögern har man sökt precis i apartheidvänliga grupper. Sådana har tydligen uppstått under åttiotalet som en motpol till de kampanjer för solidaritet med Sydafrika som praktiskt taget hela den politiska huvudfåran i samhället deltog i - jag kommer ihåg att Svensk Ungdom hos oss på Åbo Akademi spelade en mycket stor roll.
Organisoitunut apartheid-myönteisyys tuntui tietysti silloin kymmenisen vuotta sitten, kun esimerkiksi Milla Hannulan tämän asian maininnut puolustelukirja halla-aholaisista oli pinnalla, aika kaukaa haetulta perustalta uudelle äärioikeistolle. 80-luvulta muistan yhden ohjelmallisesti apartheid-myönteisen omakustannekirjailijan, Lasse Juhani Lehtisen (ei sama kaveri kuin poliittinen viihdekirjailija Lasse Lehtinen ilman Juhania), joka nykyään on kuulemma jonkinlaisen perussuomalaisen ajatuspajan tai sivistysliiton toiminnanjohtaja. (Maistelkaapa tätä: perussuomalaisten sivistysliitto? Kuulostaa ihmissyöjien vegaaniyhdistykseltä.)
För tio år sen nämnde Milla Hannula i sin apologetiska skrift om den nya extremhögern precis denna organiserade apartheidvänlighet som en viktig faktor bakom rörelsen, men då kändes det rätt långsökt. Jag kom bara ihåg en programmatisk apartheidvänlig författare som nångång på åttitalet gav ut sina skriverier på eget förlag, Lasse Juhani Lehtinen hette han (inte samma person som Lasse icke-Juhani Lehtinen, känd för sina politiska förströelseromaner). I dag lär Lasse Juhani Lehtinen leda någon sorts sannfinsk tankesmedja, eller var det nu ett bildningsförbund. (Ett sannfinskt bildningsförbund? Låter som en veganförening för människoätare.)
Pitää tietysti sitäkin miettiä, kuinka oikeistolaista rasismi silloin ennen vanhaan oli. Perustuslaillisen Oikeistopuolueen (vai oliko se silloin vielä Perustuslaillinen Kansanpuolue?) yhdenaikainen presidenttiehdokas Ahti M. Salonen oli tannerilainen sosiaalidemokraatti, mutta ilmeisesti asenteiltaan aika rasistinen, koska hän oli toiminut jonkinlaisena kauppaedustajana Etelä-Afrikassa ja ymmärrettävistä syistä omaksunut valkoisten vallanpitäjien käsitykset. Antikommunismi oli osa tannerilaisuutta, eikä ole väärin olettaa, että antikommunismi teki Ahti M. Salosen kaltaisesta henkilöstä vastaanottavaisen sellaiselle propagandalle, joka esitti kaikenlaiset mustien emansipaatioyritykset kommunismina.
Man bör givetvis också tänka efter, i vilken utsträckning rasism förr i tiden alls stod i sammanhang med just högern. Konstitutionella Högerpartiets presidentkandidat (eller var det ännu Konstitutionella Folkpartiet på den tiden?) Ahti M. Salonen var en tanneriansk socialdemokrat, men hade uppenbarligen en del rasistiska åsikter, ty han hade verkat som någon sorts handelsrepresentant i Sydafrika och av förståeliga skäl anammat de vita makthavarnas attityder. Tannerianerna var strikt antikommunistiska, och det är inte fel att anta att antikommunismen gjorde en person som Ahti M. Salonen mottaglig för den sorts propaganda som framställde alla svarta emancipationssträvanden som kommunism.
Siihen aikaan rasistiset asenteet olivat paljon yleisempiä, tai ainakin hyväksytympiä, kuin nykyään. Suomalaiset eivät juuri tavanneet arjessaan tummaihoisia ihmisiä eivätkä muslimeja. Rasismia saattoi siksi avoimesti julistaa ja kannattaa; mutta toisaalta sitä ei tarvinnut erikseen julistaa ja kannattaa, koska sitä niin paljon ymmärrettiin yhteiskunnassa (kukaan ei yleensä vaivaudu äänekkäästi julistamaan eikä kannattamaan valtavirtaisia arvoja). Nyttemmin useimmat ihmiset tuntevat jo maahanmuuttajia ystävinä ja naapureina, jolloin tietämättömyydestä johtuva rasismi on vähentynyt eikä rasismia entiseen tapaan hyväksytä: jos vihaat muslimeja, vihaat myös minun rakasta ystävääni Ahmedia tai Zeynabia.
På den tiden var rasistiska attityder mycket mer utbredda, eller åtminstone mycket mer accepterade, än idag. Finnar lärde knappast känna mörkhyade eller muslimer i sin vardag. Därför kunde man öppet förkunna rasism, men å andra sidan behövde man inte särskilt förkunna rasism eller uttrycka sitt stöd för rasism, eftersom man aldrig är tvungen att särskilt förkunna eller stöda mainstreamvärderingarna i samhället. Nuförtiden känner de flesta människor invandrare som vänner eller grannar, vilket innebär att rasism som beror på ren ovetskap har minskat och att rasism i allmänhet inte längre tolereras som förr: hatar du muslimer hatar du också min kära vän Ahmed eller Zeynab.
Rasismin roolin muuttuminen siirryttäessä vanhasta uuteen äärioikeistoon sietääkin määritellä uudestaan. Onkin ehkä osuvampaa, että ihonvärirasismi ei näytellyt kovin merkittävää osaa perinteisessä suomalaisessa isänmaallisuudessa ja puolustustahdossa, ja että tämä perinteinen isänmaallisuus ja maanpuolustushenki oli oleellisempi osa vanhan äärioikeiston ideologiaa ja moraalista oikeutusta kuin rasismi. Mutta Jalonen on siinä tietysti oikeassa että varsin halla-aholainen rasistinen retoriikka luonnehti ulkoparlamentaarisen äärioikeiston kirjoittelua jo 1980-luvulla.
Rasismens förändrade roll i den nya extremhögern bör sålunda definieras på nytt. Det är kanske mera träffande att säga, att ren hudfärgsrasism inte spelade någon betydande roll för traditionell finsk fosterländskhet och försvarsvilja, och att denna traditionella fosterländskhet och försvarsvilja utgjorde en viktigare aspekt av den gamla extremhögerns ideologi och moraliskt självberättigande än rasismen. Men Jalonen har givetvis alldeles rätt i att mycket halla-ahoitisk rasistisk retorik karaktäriserade den utomparlamentariska extremhögerns skriverier redan på 1980-talet.
Olen kuitenkin ollut taipuvainen kyseenalaistamaan rasismin tärkeyden vanhemmalle äärioikeistolle mm. siksi, että hiljattain edesmennyt turkulainen äärioikeistosuuruus Olavi Mäenpää oli omilta kannoiltaan ailahtelevaisempi kuin ohjelmallisen rasistin olisi pitänyt olla. Kuten tiedossa on, Mäenpää oli retorisella tasolla hyvin rasistinen. Samanaikaisesti hän kuitenkin kelpuutti nyrkkeilyvalmennettavikseen maahanmuuttajataustaisia poikia ja oli kaikesta päätellen henkilökohtaisesti reilu ja mukava mies valmennettavilleen.
Jag har dock tenderat att ifrågasätta rasismens viktighet för den äldre extremhögern bl a därför att Olavi Mäenpää, den nyligen framlidne koryfén inom extremhögern i Åbo inte var en så programmatisk rasist som man kunde föreställa sig. Som bekant hade Mäenpää ingenting emot att uttrycka sig i mycket rasistiska ordalag. Samtidigt tyckte han om att boxningsträna unga killar av invandrarbakgrund, och enligt alla vittnesmål bemötte han grabbarna rättvist och vänligt.
Syntyy vaikutelma, että Mäenpäälle rasismia tärkeämpää oli miehisyys nimenomaan ruumiillisuudeksi, liikunnallisuudeksi ja maanpuolustushengeksi miellettynä. Toisin sanoen hän julisti rasismia viime kädessä vain ärsyttääkseen politiikassa vaikutusvaltaisia naisia, koska tiesi heidän paheksuvan sitä. Mäenpään käsitys miehisyydestä oli ehkä karkea ja raaka, mutta rasismi oli vain osa tätä karkeutta ja raakuutta, yksi sen ilmenemistavoista. Ja ilmenemistapa on eri asia kuin sisältö.
Intrycket som uppstår är att rasism inte var ett egenvärde för Mäenpää, utan att han snarare lade vikt vid manlighet med konnotationer av kroppslig kraft, motion och försvarsvilja. Sålunda förkunnade han rasism främst för att gå politiskt inflytelserika kvinnor på nerverna, eftersom han visste att dessa skulle ogilla detta. Mäenpääs uppfattning av manlighet var kanske brutal och ohyfsad, men rasismen var bara ett sätt att uttrycka denna brutalitet, ett av flera. Och det är skillnad på uttryckssätt och substans.
Mäenpäällä oli siis jokin ylempi moraalinen periaate äärioikeistolaisuutensa takana (isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen tärkeys ja miehinen fyysisyys sen osana) - periaate, jolle rasismi oli alisteinen. Kun hän tapasi nuoria maahanmuuttajapoikia, jotka vastasivat hänen miehisyysihanteitaan ja olivat valmiita myös kehittämään itseään niiden mukaan, hän saattoi panna rasisminsa sivuun. Tämä ei lakkaa askarruttamasta minua.
Mäenpää hade alltså någon högre moralisk princip bakom sin högerextremism (fosterländskheten, försvarsvänligheten och den fysiska manligheten) - en moralisk princip som var viktigare och mera fundamental än rasismen. När han lärde känna unga invandrarkillar som uppfyllde hans manlighetsideal och var beredda att utveckla sig själva i enlighet med dem, kunde han åsidosätta sin rasism. Det här är någonting som fortfarande sätter myror i huvudet på mig.
Mäenpään puolueyritelmät tunnetusti kaatuivat aina nopeasti siihen, että hän riitaantui toisten äärioikeistolaisten kanssa. Mutta riitoihinkin on jokin syy. Mäenpää kertoi useassakin yhteydessä yhden todennäköisen syyn: hän ei pitänyt esim. Jussi Halla-ahoa missään arvossa, koska tämä ei ollut käynyt armeijaa, vaan mennyt sivariin. Eli - ei täyttänyt niitä vaatimuksia, joita Mäenpää isänmaalliselle taistelutoverille asetti.
De politiska partier som Mäenpää grundade eller anslöt sig till föll som bekant av sig själva som den gamla gärdesgården, för det blev alltid gräl och gruff när han försökte samarbeta med andra högerextremister. Men det finns alltid skäl bakom gräl. Det var i flera sammanhang Mäenpää nämnde ett sannolikt skäl: han kunde inte uppskatta t ex Jussi Halla-aho, eftersom denne inte gjort sin värnplikt på det vanliga sättet, utan föredragit civiltjänst. Sålunda uppfyllde han inte de krav som Mäenpää ställde en vapenbror i kampen för fosterlandet.
Nyligen framställde jag en tabell för att se hur jag såg skillnaderna mellan den gamla och den nya extremhögern. Historikern Jussi Jalonen ifrågasatte tabellen särskilt vad gällde rasismen. Enligt honom spelade rasismen och hatet mot muslimer en lika viktig roll för extremhögern redan på gamla "goda" tiden. Han underbyggde sitt påstående med citat från Kauko Kares tidning "Nootti" och från Konstitutionella högerpartiets organ.
Ja totta tosiaan: Jussi Halla-aho ei ole keksinyt yhtään mitään, mitä ei lähes samoin sanamuodoin löytyisi Kareen tai Georg C. Ehrnroothin kannattajien julkaisuista. Samankaltaisuudet nykyisen äärioikeiston ja senaikaisen äärioikeiston rasismin välillä ovat suorastaan hämmentäviä. Auringon alla ei siis paljoa uutta ole.
Och rätt hade han: Jussi Halla-aho har inte tänkt ut något som inte i nästan samma ordalag skulle kunna hittas i de tidskrifter som Kare eller Ehrnrooth gav ut för sina anhängare. Likheterna mellan den nya och den dåvarande extremhögern är direkt förvånande. Det finns alltså föga nytt under solen.
Nettihakukin osoittaa, että vanhemmankin äärioikeiston piirissä (myös Kauko Kareen piirissä ja Perustuslaillisessa oikeistopuolueessa) ihonvärirasismilla oli merkittävä rooli, ja Etelä-Afrikan apartheidin puolustelu oli keskeinen tekijä tämän ihonvärirasismin oikeuttamisessa. Nykyisen äärioikeiston juuria on haettu nimenomaan apartheid-myönteisistä ryhmistä. Sellaisia on ilmeisesti kasarivuosina perustettu vastapainoksi silloisille massiivisille Etelä-Afrikka -solidaarisuuskampanjoille, joihin osallistui käytännöllisesti katsoen koko valtavirran poliittinen kenttä (meillä Åbo Akademissa tietysti Svensk Ungdomilla oli tärkeä rooli).
Även en webbsökning ger resultatet att ren hudfärgsrasism spelade en viktig roll även inom den äldre extremhögern (inklusive Kauko Kares krets och Konstitutionella högerpartiet) och att denna hudfärgsrasism i en betydande utsträckning motiverades genom att ta apartheidpolitiken i Sydafrika i försvar. Rötterna till den nuvarande extremhögern har man sökt precis i apartheidvänliga grupper. Sådana har tydligen uppstått under åttiotalet som en motpol till de kampanjer för solidaritet med Sydafrika som praktiskt taget hela den politiska huvudfåran i samhället deltog i - jag kommer ihåg att Svensk Ungdom hos oss på Åbo Akademi spelade en mycket stor roll.
Organisoitunut apartheid-myönteisyys tuntui tietysti silloin kymmenisen vuotta sitten, kun esimerkiksi Milla Hannulan tämän asian maininnut puolustelukirja halla-aholaisista oli pinnalla, aika kaukaa haetulta perustalta uudelle äärioikeistolle. 80-luvulta muistan yhden ohjelmallisesti apartheid-myönteisen omakustannekirjailijan, Lasse Juhani Lehtisen (ei sama kaveri kuin poliittinen viihdekirjailija Lasse Lehtinen ilman Juhania), joka nykyään on kuulemma jonkinlaisen perussuomalaisen ajatuspajan tai sivistysliiton toiminnanjohtaja. (Maistelkaapa tätä: perussuomalaisten sivistysliitto? Kuulostaa ihmissyöjien vegaaniyhdistykseltä.)
För tio år sen nämnde Milla Hannula i sin apologetiska skrift om den nya extremhögern precis denna organiserade apartheidvänlighet som en viktig faktor bakom rörelsen, men då kändes det rätt långsökt. Jag kom bara ihåg en programmatisk apartheidvänlig författare som nångång på åttitalet gav ut sina skriverier på eget förlag, Lasse Juhani Lehtinen hette han (inte samma person som Lasse icke-Juhani Lehtinen, känd för sina politiska förströelseromaner). I dag lär Lasse Juhani Lehtinen leda någon sorts sannfinsk tankesmedja, eller var det nu ett bildningsförbund. (Ett sannfinskt bildningsförbund? Låter som en veganförening för människoätare.)
Pitää tietysti sitäkin miettiä, kuinka oikeistolaista rasismi silloin ennen vanhaan oli. Perustuslaillisen Oikeistopuolueen (vai oliko se silloin vielä Perustuslaillinen Kansanpuolue?) yhdenaikainen presidenttiehdokas Ahti M. Salonen oli tannerilainen sosiaalidemokraatti, mutta ilmeisesti asenteiltaan aika rasistinen, koska hän oli toiminut jonkinlaisena kauppaedustajana Etelä-Afrikassa ja ymmärrettävistä syistä omaksunut valkoisten vallanpitäjien käsitykset. Antikommunismi oli osa tannerilaisuutta, eikä ole väärin olettaa, että antikommunismi teki Ahti M. Salosen kaltaisesta henkilöstä vastaanottavaisen sellaiselle propagandalle, joka esitti kaikenlaiset mustien emansipaatioyritykset kommunismina.
Man bör givetvis också tänka efter, i vilken utsträckning rasism förr i tiden alls stod i sammanhang med just högern. Konstitutionella Högerpartiets presidentkandidat (eller var det ännu Konstitutionella Folkpartiet på den tiden?) Ahti M. Salonen var en tanneriansk socialdemokrat, men hade uppenbarligen en del rasistiska åsikter, ty han hade verkat som någon sorts handelsrepresentant i Sydafrika och av förståeliga skäl anammat de vita makthavarnas attityder. Tannerianerna var strikt antikommunistiska, och det är inte fel att anta att antikommunismen gjorde en person som Ahti M. Salonen mottaglig för den sorts propaganda som framställde alla svarta emancipationssträvanden som kommunism.
Siihen aikaan rasistiset asenteet olivat paljon yleisempiä, tai ainakin hyväksytympiä, kuin nykyään. Suomalaiset eivät juuri tavanneet arjessaan tummaihoisia ihmisiä eivätkä muslimeja. Rasismia saattoi siksi avoimesti julistaa ja kannattaa; mutta toisaalta sitä ei tarvinnut erikseen julistaa ja kannattaa, koska sitä niin paljon ymmärrettiin yhteiskunnassa (kukaan ei yleensä vaivaudu äänekkäästi julistamaan eikä kannattamaan valtavirtaisia arvoja). Nyttemmin useimmat ihmiset tuntevat jo maahanmuuttajia ystävinä ja naapureina, jolloin tietämättömyydestä johtuva rasismi on vähentynyt eikä rasismia entiseen tapaan hyväksytä: jos vihaat muslimeja, vihaat myös minun rakasta ystävääni Ahmedia tai Zeynabia.
På den tiden var rasistiska attityder mycket mer utbredda, eller åtminstone mycket mer accepterade, än idag. Finnar lärde knappast känna mörkhyade eller muslimer i sin vardag. Därför kunde man öppet förkunna rasism, men å andra sidan behövde man inte särskilt förkunna rasism eller uttrycka sitt stöd för rasism, eftersom man aldrig är tvungen att särskilt förkunna eller stöda mainstreamvärderingarna i samhället. Nuförtiden känner de flesta människor invandrare som vänner eller grannar, vilket innebär att rasism som beror på ren ovetskap har minskat och att rasism i allmänhet inte längre tolereras som förr: hatar du muslimer hatar du också min kära vän Ahmed eller Zeynab.
Rasismin roolin muuttuminen siirryttäessä vanhasta uuteen äärioikeistoon sietääkin määritellä uudestaan. Onkin ehkä osuvampaa, että ihonvärirasismi ei näytellyt kovin merkittävää osaa perinteisessä suomalaisessa isänmaallisuudessa ja puolustustahdossa, ja että tämä perinteinen isänmaallisuus ja maanpuolustushenki oli oleellisempi osa vanhan äärioikeiston ideologiaa ja moraalista oikeutusta kuin rasismi. Mutta Jalonen on siinä tietysti oikeassa että varsin halla-aholainen rasistinen retoriikka luonnehti ulkoparlamentaarisen äärioikeiston kirjoittelua jo 1980-luvulla.
Rasismens förändrade roll i den nya extremhögern bör sålunda definieras på nytt. Det är kanske mera träffande att säga, att ren hudfärgsrasism inte spelade någon betydande roll för traditionell finsk fosterländskhet och försvarsvilja, och att denna traditionella fosterländskhet och försvarsvilja utgjorde en viktigare aspekt av den gamla extremhögerns ideologi och moraliskt självberättigande än rasismen. Men Jalonen har givetvis alldeles rätt i att mycket halla-ahoitisk rasistisk retorik karaktäriserade den utomparlamentariska extremhögerns skriverier redan på 1980-talet.
Olen kuitenkin ollut taipuvainen kyseenalaistamaan rasismin tärkeyden vanhemmalle äärioikeistolle mm. siksi, että hiljattain edesmennyt turkulainen äärioikeistosuuruus Olavi Mäenpää oli omilta kannoiltaan ailahtelevaisempi kuin ohjelmallisen rasistin olisi pitänyt olla. Kuten tiedossa on, Mäenpää oli retorisella tasolla hyvin rasistinen. Samanaikaisesti hän kuitenkin kelpuutti nyrkkeilyvalmennettavikseen maahanmuuttajataustaisia poikia ja oli kaikesta päätellen henkilökohtaisesti reilu ja mukava mies valmennettavilleen.
Jag har dock tenderat att ifrågasätta rasismens viktighet för den äldre extremhögern bl a därför att Olavi Mäenpää, den nyligen framlidne koryfén inom extremhögern i Åbo inte var en så programmatisk rasist som man kunde föreställa sig. Som bekant hade Mäenpää ingenting emot att uttrycka sig i mycket rasistiska ordalag. Samtidigt tyckte han om att boxningsträna unga killar av invandrarbakgrund, och enligt alla vittnesmål bemötte han grabbarna rättvist och vänligt.
Syntyy vaikutelma, että Mäenpäälle rasismia tärkeämpää oli miehisyys nimenomaan ruumiillisuudeksi, liikunnallisuudeksi ja maanpuolustushengeksi miellettynä. Toisin sanoen hän julisti rasismia viime kädessä vain ärsyttääkseen politiikassa vaikutusvaltaisia naisia, koska tiesi heidän paheksuvan sitä. Mäenpään käsitys miehisyydestä oli ehkä karkea ja raaka, mutta rasismi oli vain osa tätä karkeutta ja raakuutta, yksi sen ilmenemistavoista. Ja ilmenemistapa on eri asia kuin sisältö.
Intrycket som uppstår är att rasism inte var ett egenvärde för Mäenpää, utan att han snarare lade vikt vid manlighet med konnotationer av kroppslig kraft, motion och försvarsvilja. Sålunda förkunnade han rasism främst för att gå politiskt inflytelserika kvinnor på nerverna, eftersom han visste att dessa skulle ogilla detta. Mäenpääs uppfattning av manlighet var kanske brutal och ohyfsad, men rasismen var bara ett sätt att uttrycka denna brutalitet, ett av flera. Och det är skillnad på uttryckssätt och substans.
Mäenpäällä oli siis jokin ylempi moraalinen periaate äärioikeistolaisuutensa takana (isänmaallisuuden ja maanpuolustuksen tärkeys ja miehinen fyysisyys sen osana) - periaate, jolle rasismi oli alisteinen. Kun hän tapasi nuoria maahanmuuttajapoikia, jotka vastasivat hänen miehisyysihanteitaan ja olivat valmiita myös kehittämään itseään niiden mukaan, hän saattoi panna rasisminsa sivuun. Tämä ei lakkaa askarruttamasta minua.
Mäenpää hade alltså någon högre moralisk princip bakom sin högerextremism (fosterländskheten, försvarsvänligheten och den fysiska manligheten) - en moralisk princip som var viktigare och mera fundamental än rasismen. När han lärde känna unga invandrarkillar som uppfyllde hans manlighetsideal och var beredda att utveckla sig själva i enlighet med dem, kunde han åsidosätta sin rasism. Det här är någonting som fortfarande sätter myror i huvudet på mig.
Mäenpään puolueyritelmät tunnetusti kaatuivat aina nopeasti siihen, että hän riitaantui toisten äärioikeistolaisten kanssa. Mutta riitoihinkin on jokin syy. Mäenpää kertoi useassakin yhteydessä yhden todennäköisen syyn: hän ei pitänyt esim. Jussi Halla-ahoa missään arvossa, koska tämä ei ollut käynyt armeijaa, vaan mennyt sivariin. Eli - ei täyttänyt niitä vaatimuksia, joita Mäenpää isänmaalliselle taistelutoverille asetti.
De politiska partier som Mäenpää grundade eller anslöt sig till föll som bekant av sig själva som den gamla gärdesgården, för det blev alltid gräl och gruff när han försökte samarbeta med andra högerextremister. Men det finns alltid skäl bakom gräl. Det var i flera sammanhang Mäenpää nämnde ett sannolikt skäl: han kunde inte uppskatta t ex Jussi Halla-aho, eftersom denne inte gjort sin värnplikt på det vanliga sättet, utan föredragit civiltjänst. Sålunda uppfyllde han inte de krav som Mäenpää ställde en vapenbror i kampen för fosterlandet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)