Suositut tekstit

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Yhteiskunta koostuu fennoideista (vanha parodia, en gammal parodi, bara på finska)

(Tämä on parodia erään äärioikeistolaisen jo klassikoksi muodostuneesta rasistisesta vuodatuksesta. Sanojen "fennoidi" ja "mongoloidi" sekä "biologinen kansanluonne" uuvuttava toistelu perustuu suoraan hänen kirjoitukseensa, joka oli yhtä täynnä jankkaamista "negroidin biologisesta kansanluonteesta". Tämä alla oleva kirjoitus on herättänyt vilpitöntä närkästystä maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa, koska he ovat ilmeisesti kliinisin kriteerein vajaamielisiä eivätkä tajua tätä parodiaksi yhdestä omista pyhistä teksteistään.)

Fennoidien mielestä rasismi, nettivainot, poliittiset murhat, hillitön ryyppääminen, kännissä tappeleminen ja tappaminen sekä toista mieltä olevien sulkeminen keskitysleireille ja upottaminen suohautoihin ovat normaalia meininkiä. Jos fennoidit muodostavat väestön enemmistön jossain maassa, maan kulttuuri muodostuu fennoidien kansanluonteen mukaiseksi. Näin on käynyt esim. monilla taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla, joissa keinotekoisesti kommunistisella verotuksella ylläpidetyt kulttuuri-instituutiot kuten koulut ja kirjastot ovat rappeutuneet talouden avautuessa, koska fennoidit eivät biologisen kansanluonteensa vuoksi viitsi niitä ylläpitää.

Länsi- ja etelärannikolla fennoidit ovat viime aikoihin asti käyttäytyneet ihmisiksi, koska svekoidirodun edustajien läsnäolo on toiminut sivistävänä esimerkkinä ja koska kulttuurisesti svekoidisoituneilla fennoideilla on ollut yhteiskunnassa arvostettu asema. Fennoidit kykenevät toimimaan länsimaisessa demokratiassa vain silloin, kun yhteiskunta sosiokultturaalisella paineellaan ja väkivaltakoneistollaan estää fennoideja manifestoimasta biologista, determinististä, geenien ohjaamaa syvintä luontoaan.

Fennoidit kykenivät sivistyneeseen elämään svekoidien rodun ylivallan alla vuosisatoja, koska isännät tiesivät kenen kanssa olivat tekemisissä ja osasivat myös panna fennoidit rotuominaisuuksiensa mukaiseen työhön suurvaltasotiensa rintamille. Manner-Euroopassa kavahdettiin hakkapeliittoja - fennoideja, jotka toteuttivat täysillä fennoidin geenien sanelemää, biologista kansanluonnettaan.

Samalla tavalla fennoidit kykenivät elämään sivistyneesti russoidien alaisina, koska russoidien valtakunnassa vallitsi jatkuva sorto ja väkivallan uhka. Koska kuri ja sorto on ainoa kieli, jota fennoidit ymmärtävät, fennoidi alistui russoidin anturan alla nopeasti mielisteleväksi, liehitteleväksi orjaksi, joka kuolemanuhan varjossa nöyristeli valtiastansa ja tsaariaan.

Mutta kun kuri heltyi, fennoidien biologinen mongoloidinen kansanluonne manifestoitui heidän käytöksessään. Fennoidit ryhtyivät mielipuolisesti teurastamaan toisiaan armottomassa sisällissodassa, mongoloidista biologista kansanluonnettaan manifestoiden. Lopulta voitolle päässyt fennoidiheimo sulki hävinneen fennoidiheimon keskitysleireille ja surmasi tai kidutti nälällä ja taudeilla hengiltä kymmenen hävinneen heimon fennoidia jokaista hävinneiden surmaamaa voittaneen heimon fennoidia kohti. Tässä näemme esimerkin fennoidien rodullisen, biologisen luonteen mukaisesta oikeudenmukaisuuskäsityksestä. Fennoidin biologia ei sovellu yhteen länsimaisen demokratian ja individualismin kanssa, vaan fennoidin täytyy aina kostaa todelliset tai luulotellut rikokset kokonaiselle ryhmälle, mieluiten moninkertaisin murhin.

Kun rodun raivo oli väsynyt, fennoidit rauhoittuivat hetkeksi demokratian kaltaiseen tilaan. Tällöinkin toki voittajien heimo mässäili jatkuvasti verellä maiskutellen sankaritöillään fennoidien sisällissodan aikana. Samalla hävinnyt fennoidiheimo haaveili yhtä verisestä kostosta naapurimaahan syntyneen julman diktatuurin avulla.

Naapurimaa hyökkäsi fennoidien maahan ja fennoidit joutuivat sopimaan riitansa torjuakseen uhan. Aivan ikävänä asiana tätäkään ei pidetty. Sotatantereella fennoidit pääsivät toteuttamaan biologista, solujen ja geenien määräämää kansanluonnettaan. Tämän vuoksi fennoidit muistelivat sotaa jälkeenpäin suurena, hienona aikana, kun oli mahdollista olla rotuluonnon mukainen fennoidi. Sodan jälkeen fennoidit joutuivat kuitenkin jälleen russoidien ylivallan varjoon ja joutuivat taktisista syistä esittämään länsimaista demokratiaa, niin huonosti kuin se sopikin fennoidien biologiseen kansanluonteeseen. Vaihtoehto kun oli vielä pahempi, nimittäin kuolema russoidien kauhistuttavan hirmuvallan kynsissä. Tämä jatkuva absoluuttisen kauhean väkivallan ja tuhon uhka piti fennoidit kurissa ja kauhun vallassa. Koska kuri ei heltynyt, fennoidit elivät biologisen luontonsa vastaisessa länsimaisessa demokratiassa, mutta veren kutsu ei hiljennyt, vaikka fennoidit joutuivatkin kätkemään biologisen mongoloidinluontonsa sivistyksen ohuen pintakelmun alle.

Sitten russoidien hirmuvalta romahti. Vanhasta muistista fennoidit elivät demokratiassa vuosikymmenen pari, mutta sitten nettiin perustettiin foorumi, jossa sisäisen fennoidinsa löytäneet näyttivät kaikille muillekin, mikä on fennoidin todellinen biologinen rotuluonne. Foorumilla fennoidit kuiskailivat toisiaan ihania sanoja, jotka saivat kadonneen rotumuistin heräämään: rotusota, suohaudat, Suuri Unelma, maastakarkotukset, väkivalta, rotusota.


Nyt kun fennoidit saivat lopultakin toteuttaa biologista kansanluonnettaan, tulos oli ilmeinen. Kohtelias puhe maahanmuuttajanaapurien kanssa muuttui pilkalliseksi äbäläwäbälän lällättämiseksi heti kun maahanmuuttajanaapurit sanoivat sanankin omalla kielellään. Aluksi fennoideja vähän ujostutti lyödä tappaakseen, ensin räjäyteltiin vain pommeja pakolaiskeskuksen pihamaalla ja paiskottiin pikkutyttöjä junanvaunusta laiturille. Mutta kun ensimmäinen kuolonuhri nähtiin, ensimmäinen junanpyörien alle jauhautunut mustaihoinen pikkutyttö, fennoidit eivät voineet enää vastustaa veren huutoa, biologisen kansanluonteensa geneettistä kutsua. Sivistyksen nöyryyttävä pintasilaus revittiin pois, tunkiolle joutivat demokratia, individualismi ja laki, sillä nyt oli Suuri Unelma toteutunut ja fennoidi lopultakin päässyt häkistään elämään kansanluonteensa mukaista elämää. Jos joku yksittäinen ressukka jossain vielä yritti ylläpitää sivistystä, fennoidit tekivät sellaisesta rotupetturista nopeasti selvää kansanluonteensa mukaisin keinoin. Svekoideista nyt puhumattakaan, koska heiltähän tuo nöyryyttävä sivilisaation pintasilaus oli alun perin peräisinkin. Nyt fennoidit saattoivat täysin rinnoin heittäytyä manifestoimaan biologista, geneettistä kansanluonnettaan, ja mahtava ÄBÄLÄWÄBÄLÄ ahmaisi ikuisiksi ajoiksi kitaansa koko fennoidien maan.