sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Perussuomalaiset suomalaista kulttuuria edistämässä

Kuten tiedämme, perussuomalaiset haluavat edistää suomalaista kulttuuria ja vastustaa kaikenlaista ulkomaalaisuutta. Teuvo Hakkarainen osoitti meille käytännössä, mitä suomalainen kulttuuri on: kikkelin näyttelemistä.

Vanhoina pahoina taistolaisaikoina oli olemassa sellainen poikain huumorijekku, jota nimenomaan taistolaisissa kulttuuripiireissä harrastettiin. Sitä kutsuttiin vaijeritempuksi. Vaijeritemppu tehdään siten, että housut avataan, siitin asetetaan pöydänreunalle ja tarjoilija kutsutaa viinaksien tai ruoan tilaamiseksi (taistolaisten kyseessä ollessa varmaankin pikemminkin viinaksien). Jos tarjoilija ei huomaa tai ei ole huomaavinaan kalua, vaijeritempun todetaan menneen onnekkaasti läpi.

Vaijeritemppu omalta osaltaan osoittaa, että taistolaiset olivat suomalaisen perinnekulttuurin edustajia ainakin yhtä paljon kuin Teuvo Hakkarainenkin, ja on käsittämätöntä, millä perusteella perussuomalaiset kehtaavatkin väittää taistolaisuuden olleen jotenkin epäsuomalaisuutta tai suomalaisuuden vastainen ilmiö.