Arabianopiskelublogi

En minä perkele jaksa tuota Panu-FAQia kuitenkaan kirjoittaa valmiiksi. Puhutaan mieluummin minun arabianopettelustani, kun se arabia on nykyisin niin muodikas kieli. Kaikkihan nykyään arabiaa osaavat, ainakin ne tärkeimmät perusilmaukset, kuten Allah akbar, džihaad, bismillah ja mitä näitä nyt on. Olen itse kuitenkin vakaasti päättänyt tarttua toimeen, avata kelpo Faruk Abu-Chacran - tai oikeastaanhan se nimi näkyy olevan "Faruuq Abuu Šaqraa" - erinomaisen teoksen "Arabiska världen runt" ja ryhtyä opettelemaan sitä itseään. Aikaisemmin on tunnetusti yritetty sekä arabiaa että hepreaa useaan otteeseen. Nyt kun kuuntelin Abun oppikirjan cd-levyä, totesin, että pentele vieköön, siellähän kuuluu heprean pohjalta ymmärrettäviä sanoja, ja tuumasin, että jos se on noinkin tolkun kieltä, niin kyllähän se sitten on ihmisten opittavissakin.

Arabianopiskelun kaskessa on ollut aina kantona kirjoitusjärjestelmä. Arabialaisiin aakkosiin kyllä tutustuin jo yli kymmenen vuotta sitten tehdessäni erinäisiä aika avuttomia yrityksiä opetella persiaa, jota kyllä suosittelen kaikille kiinnostuneille. Sillä kertaa persian opettelu kaatui niihin kirjaimiin, koska ne sopivat persiaan todella huonosti. Surullinen tapaus, sillä persia on ehdottomasti yksi maailman järkevimpiä ja loogisimpia kieliä. Kielioppi toimii kuten sen indoeurooppalaisella maailmankielellä kuuluukin toimia, paitsi että siellä ei ole mitään turhaa ja typerää, kuten esim. kieliopillisia sukuja. Olen kyllä pari sikäläistä ohimennen tuntenut vuosia sitten. Naisväkensä ei juurikaan harrastanut huntuja, ja kaljaltakin haistiin, vieläpä vanhempien ja arvokkaampien maanmiesten läsnäollessa. Moskeijan rakentamispuheille panivat kyllä sitten haisevan vastalauseensa lehtiin, eivät halunneet mitään vakoojakeskusta takapihalleen. Iranin islamilaisessa tasavallassa oli kuulemma islamia saatu hyvinkin loppuiän tarpeisiin, eikä lisäannos juurikaan napannut. Kyllähän noiden kanssa arkielämässä toimeen tuli, kuin ihmisiksi oli - useimpien kanssa tulee, suomalaiset ovat tietysti poikkeus. Aika rasistisia olivat kyllä, eivät nimittäin erityisemmin pitäneet kameleihin sekaantuviksi rättipäiksi kutsumistaan henkilöistä. Siis arabeista.

Noiden rättipäiden kieltä tässä vain pitäisi opetella. Mitään puhuttuja murteita en kyllä näillä näkymin aio harrastaa, ainoastaan kirjoitettua standardiarabiaa. Jos sen kyytipojaksi sitten vähän Egyptin murretta, niin siinä se sitten on.

Abun kirja alkaa kirjoitusharjoituksilla, joita kyllä tarvitaankin. Mutta toisesta oppikirjastani kirjoitan jo nyt muistiin nämä, hm, binjanit. K1, K2 ja K3 ovat juurikonsonantit.

K1aK2iiK3 - ilmeisesti yleensä adjektiivi.

K1aaK2iK3 - verbin aktiivipartisiippi: "tekevä"

maK1K2aK3 - tekopaikka. Variantti: maK1K2aK3a. Esimerkiksi maktab = toimisto, maktaba = kirjakauppa.

K1uK2uuK3 - K1aK2K3-muotoisen substantiivin monikko, tai sitten nomen actionis.

Orwell ja Jyllands-Posten

Vaikka olenkin jo tehnyt oman osani (kulissien takana toki) Tanskan puolustamiseksi - enkä tarkoita sitä, että söimme Marian kanssa kiivikakun, vaikka olenkin allerginen kiiville - olen tässä kirjoittaessani iirinkielistä tekstiä Orwellista tullut vilkaisseeksi kyseisen herran esseetä ''Benefit of Clergy''. Koska asialla on kaksi puolta, toivoisin selkkauksesta kohkaavien tutustuvan kyseiseen tekstiin. Vaikka Orwellin kuolemasta ei ole vielä kulunut säädettyä aikaa, hänen tuotantonsa on Australian hieman meikäläisiä liberaalimpien tekijänoikeuslakien ansiosta luettavissa Internetissä. (Tuolla samaisella sivustolla muuten on luettavissa paljon muutakin mukavaa tavaraa, kuten vaikkapa Mark Twainin, Daniel Defoen ja vaikkapa Edgar Rice Burroughsin teokset. Charles Dickensiä sieltä on turha etsiä, hänen kohdallaan on pakko turvautua Gutenberg-projektin raskaaseen ja hankalaan käyttöliittymään.) Orwellille common decency, inhimillinen säällisyys, oli aina yksi tärkeimpiä arvoja, ja tuosta linkitetystä esseestä voidaan päätellä, että hän olisi hyvinkin inhimillisen säällisyyden nimissä päätynyt jossain määrin muslimiöyhöttäjiä puolustavalle ja Jyllands-Postenia kritisoivalle kannalle.

Tämä siis todettakoon vain siksi, että tällaisissa keskusteluissa on muodostunut konventioksi huutaa Orwellin nimeä mantrana, tietämättä, mitä hän todella sanoi. Orwell korosti tuossa esseessään - joka käsittelee Salvador Dalín tuotantoa - että taiteilijakin on yhteiskunnan jäsen ja että hänellä on yhteiskunnallinen vastuu. Toisin sanoen Dalín taide, joka ainakin tuolloisessa vaiheessaan oli Orwellin mielestä taidokkaasti tehtyä, mutta tendenssiltään alusta loppuun epäsosiaalista ja hirvittävää nekrofiilistä pornoa, olisi hänen mielestään pitänyt voida sensuroida, tai ainakin niiden intellektuellien, jotka vaativat Taiteelle jonkinmoista pappissäädyn privilegiota (benefit of clergy) rikkoa sekä lakeja että abstraktimpia normeja, tulisi miettiä asia toiseen kertaan ja pohtia edes tykönänsä filosofisesti kysymystä, voisiko kirja tai kuvallinen taideteos joskus olla sekä taiteellisesti hyvä että yhteiskunnallisesti tai moraalisesti kyllin vahingollinen sensuroitavaksi.

En sano että allekirjoitan joka sanan Orwellin esseestä. Olen sitä mieltä, että sananvapauden johdonmukainen ja periaatteellinen puolustaminen on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu ja varsinkin muslimien itsensä. Pohjoismaiden suurin sananvapauden esitaistelija, joka paljasti maailmalle feminismin kovassa ytimessä väijyvän hyisen ja jäätävän pahuuden, on tunnetusti itse muslimi.

Profeminismistä sun muista typeryyksistä

Nyt pitäisi varmaankin kirjoittaa jotain rättipäistä ja heidän haljuudestaan, mutta alan asiantuntijoilla on parempi supliikki. Minä voin kantaa korteni kekoon syömällä tanskalaisia suklaalla kuorrutettuja hedelmätäytteisiä kuivakakkuja. Jolleivät arabeille kelpaa, niin hyvä vain kun me saamme syödä heidänkin osuutensa. Muuten olen edelleenkin sitä mieltä, että mahdolliset muslimikiihkoilijat pannaan parhaiten kuriin vahvistamalla oikeusvaltiota ja demokratiaa, ja olemalla johdonmukaisia sitä vahvistettaessa. Toisin sanoen muslimit noudattavat samaa lakia kuin muutkin. Mielestäni systeemi on noin yleisesti ottaen toiminutkin, tosin suomalaisten naisten petos on häirinnyt sitä jonkin verran. Tiettävästi esimerkiksi murrosikäisen tytön Tampereella joskus kymmenkunta vuotta sitten murhannut somali ei tullut karkoitetuksi - minkä olisi pitänyt olla niin pitkällä vankeusrangaistuksella täysin selvää pässinlihaa - koska hänen suomalainen vaimonsa ei ottanut eroa. Ihmetteleekö joku vielä, miksi suomalaiset eksotiikankaipuiset naiset yleisesti ottaen inhottavat minua selvästi enemmän kuin raskaisiinkin rikoksiin syyllistyvät maahanmuuttajajullit?

Noin yleisesti ottaen odottaisin kuitenkin, että väki tekisi eron kahden selvästi eri asian välillä: juurettomien maahanmuuttajanuorukaisten uskonnollisesti ja kulttuurisesti neutraalihkon syrjäytymisen ja vähän liian vahvajuuristen maahanmuuttajanuorukaisten ajautumisen öyhömuslimilahkojen kouriin. Pahaa pelkään, että niin kauan kuin myös etnisten suomalaisten nuorten miesten juurtuminen yhteiskuntaan on yhtä vaikeaa kuin se nykyisellään on - niin kauan kuin pojilta ryöstetään ja annetaan tytöille - muslimipojilla ei oikein ole kolmatta vaihtoehtoa, joka olisi noita kahta houkuttelevampi.

Sitä vastoin kirjoitan mieluummin profeministeistä, koska senniminen totalitaarinen lahko on paljon lähempänä, se on onnistunut ujuttautumaan yhteiskuntaan ja kuvittelee olevansa hyvälläkin asialla. Olen tunnetusti reuhannut ja provosoinut myös Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ylläpitämällä mieslistalla, jossa hegemoniaa pitävät enimmäkseen hallussaan fraasejaan toistelevat profeministit. Heitä erottaa toisistaan lähinnä asenne, yksi esimerkiksi pitää itseään kaikkia muita parempana ja viisaampana ja toistelee kypsymiskehotuksia, milloin ei yksinkertaisesti yritä kuitata asioita typerillä ja yleensä tilanteeseen täysin sopimattomilla vitseillä, toinen taas pitää itseään nurkkaan ajettuna taantumuksellisten ahdistamana vallankumouksellisena ja paheksuu moralisoiden sitä, että kukaan kehtaakin olla sovinisti mieleltään ja mielipiteiltään. Luonnollisesti mikään ei ole yhtä helppoa ja hauskaa kuin näiden herrojen provosointi verenhimoisen panumaisilla retorisilla purkauksilla, koska se on ainoa tapa saada heidät sanomaan mitään vilpitöntä ja varautumatonta.

Listalla nousi taannoin puheenaiheeksi kysymys siitä, oliko profeminismi oikeasti kuitenkin vain yksi perinteisen ritarillisuuden muoto, ja jos ei - kuten profeministien saattoi olettaa väittävän - miten profeminismi oikeastaan eroaa vanhanaikaisesta ritarillisuudesta. Tai pikemminkin se ei noussut puheenaiheeksi. Muuan varsin asiallisella otteella kirjoittanut miestutkija esitti kysymyksen suoraan, pyytäen samalla minua ja muita tunnustautuneita antiprofeministejä olemaan provosoimatta, jotta saisimme lukeaksemme profeministien autenttisen ja väärentämättömän kuvauksen siitä, minkä he mieltävät omiksi vaikuttimikseen ja mikä heitä erottaa perinteisestä herrasmiehestä. Listalle ei sen jälkeen kirjoittanut kukaan. Päiväkausiin.

Mieleen tulevat niin nyysseistä tuttu Miikka Lahti kuin omakin nuoruuteni. Silloin kun minä olin profeministi, kyse oli nimenomaan siitä, että olin joskus pikkupoikana kuvitellut feministien ymmärtämisen olevan kiltille, perinteisen mieheyden mittareilla pärjäämättömälle pojalle ainoa mahdollinen tapa saada naista. Tämä tietysti oli hölynpölyä - paljon järkevämpää olisi ollut pitäytyä omassa nörtissä itsessään ja omissa jutuissaan jo silloin. Mutta nuori poika nyt tunnetusti hakee ihanteita ja esikuvia elämäänsä, ja joskus ihanteet ovat vahingollisia ja johdattavat nuorukaisen huonoille teille, viinan, tupakan, jääkiekon tai feminismin kaltaisiin vahingollisiin harrastuksiin. Tietyssä vaiheessa sitä tietysti huomaa, että tämä ei toimi ja että elämä on umpikujassa, mutta riippuvainen rakastaa omaa riippuvuuttaan, mielisairas omaa mielisairauttaan, ja luulee menettävänsä kaiken oman itseytensä, jos hänet siitä parannetaan.

Oman profeminismini taustalla olivat siis henkilökohtaiset traumat. Henkilökohtaisten traumojen ajamina ihmiset toki omaksuvat suurimman osan poliittisista, kulttuurisista ym. mielipiteistään. Mark Rosenfelder sanoi joskus, että kun ihminen on hemmoteltu läski, hän kyllä kehittää itselleen elämänfilosofian, jonka perusteella juuri hänellä on jumalan tai muun auktoriteetin antama oikeus olla hemmoteltu läski. Vastaavasti, jos ihminen on ällöttävä ämmämäinen nynny, hän omaksuu poliittisen aatteen, joka selittää hänen ällöttävän ämmämäisen nynnyytensä kapinaksi jotain kuviteltua "perinteistä miesroolia" vastaan.

Typeriä sanaleikkejä

Anarkeologia.

Anarkkitehti.

Hierarkkitehti.

Kakofoni.

Kakofonisti.

Bioloogikko.

Fonotaksinkuljettaja.

Eufeministi.

Muslimnologia.

Hermeneutraali.

Ontopologi.

Sukupuoliyhtymä.

Patologistiikka. (Vrt. myös karpatologistiikka, patologistiikan soveltaminen Romaniassa jouluna 1989.)

Nekrofilologia. (Esimerkiksi latinan, sumerin ja egyptin kaltaisten kielten tutkimus.)

Tekoäly, laskettavuus ja blogiikka. (Ilkka Kokkarisen tunnettu bestseller.)